Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä 24h-sarjaan tekemään hyvä harjoitus loppukesän WRC2015-kisaa ajatellen, mutta sairastelu ja työkiireet saivat järkiintymään ja vaihtamaan ilmoittautumisen 8h-sarjaan. Jälkikäteen on helppo sanoa, että voimat olisivat loppuneet täysin kesken 24h-kisassa. Palautumattomuus aikaisemmista koitoksista ja noroviruksen aiheuttama 5 kilon painonmenetys tuntuivat jaloissa voimattomuutena ja jouduinkin ottamaan pariin kertaan suolaa kramppien tehdessä tuloaan.
Valmistautuminen kisapaikalla ja reitinsuunnittelu noudatti hyväksi havaittuja rutiineja: kartta jaettiin lohkoihin, joista laskettiin saatavissa olevat pisteet, lähtöpaikasta piirrettiin 10 kilometrin säteellä oleva ympyrä ja suunnittelun ohessa keiteltiin trangialla pastaa. Kolmen tunnin suunnitteluaika on sen verran pitkä, ettei mitään kiirettä ollut ja teimmekin useampia reittisuunnitelmia. Voittajaksi selviytyi aluksi kaakkoon ja sieltä pohjoiseen suuntautuva lenkki. Mittailimme langalla merkit 10 kilometrin välein ja loppuun suunniteltiin muutama vaihtoehtoinen reitti, joista valittaisiin tilanteen mukaan paras vaihtoehto. Pisin vaihtoehto antaisi toteutuessaan noin 150 pistettä, mutta vaatisi myöskin kevyttä jalkaa ja tarkkaa suunnistusta yli 60 kilometrin matkallaan. Ylimääräistä jännitystä aiheutti myös älypuhelimella tehtävä QR-koodi leimaus. Leimaus osoittautui kuitenkin erittäin helpoksi ja nopeaksi. Ehdimme seurustella muidenkin kilpailijoiden kanssa, muun muassa Lantun ja Malan kanssa, jotka olivat lähdössä ensimmäiseen 24h-kisaansa ultaraveteraanit-sarjassa. Someron Yörogaining -tiimi lahjoi meitä hienoilla, tapahtumaansa mainostavilla buffeilla. Voin vilpittömästi suositella osallistumista Someron tapahtumaan. Hyvä fiilis, hienot järjestelyt, ystävällinen järjestely organisaatio ja aivan upea kesäyö on erityislaatuinen yhdistelmä.
Lähtökarsinassa ehdittiin vielä vaihtaa muiden kisailijoiden kanssa kuulumisia ja samalla hakeuduimme lähtöalueen reunalle, jotta voisimme spurttailla liikkeelle joutumatta ruuhkaan. Lähtömerkki tuli hiukan yllättäin ja alkumetrit otettiin aika rauhallisesti. Heti kun pyöräilijät olivat menneet, niin mekin nostimme vauhtia. Ensimmäinen rastipiste (69 avokallion länsilaita) oli helppo ottaa jo senkin takia, että pyöräilijöitä oli rastilta tulossa sekä rastilla leimaamassa. Homma oli saatu hyvin alkuun ja kakkosrastille mennessä päästäisiin jo vähän suunnistamaankin. Tienpätkä, jota meidän piti käyttää, meni suoraan maatalon pihaan ja teimme nopean ratkaisun lähteä kiertämään idän kautta maatilaa. Peltotiellä koettiin hauska tilanne, kun metsästä juoksi hyvässä lihassa oleva kettu, joka pysähtyi hetkeksi keskelle tietä, kallisti päätään ja katseli kahta keski-ikäistä, hikistä ja puuskuttavaa miestä. Taisi kettu ajatella, että ovatko nuo luontokappaleet nyt ihan oikeissa touhuissa ja paikassa. Ilmeisesti kettu kyllästyi katselemaan laiskanpulskeita etenijöitä, koska se poistui komean hännänheilautuksen saattelemana tietä eteenpäin. Onnistuimme tekemään hurjan pitkän kaarroksen metsässä, hukkaamaan suunnan sekä polun ja vieläpä ottamaan joka ikisen korkeuskäyrän kivutessamme takaisin suunnitellulle reitille. Onneksi järven eteläpäässä (86) sijainnut rasti sentään löytyi ilman ongelmia. Mittakaavan kanssa oltiin vähitelle pääsemässä sinuiksi ja seuraavalle rastille päästiin etenemään varmasti. Märästä metsästä huolimatta jalat säilyivät liki kuivina, kun etenimme ojien risteykseen (46) selvästi metsän puolella.
Alku oli lähtenyt mukavasti liikkeelle ja ilmassa oli positiivista tunnelmaa sekä tekemisen meininkiä. Tornille (75) mennessä hukkui polku alta, mutta selkeässä maastossa oli helppo edetä ilman ongelmia. Tornilla huomasimme, että ensimmäinen kymmenen kilometriä oli täyttymässä, vaikka olimme mittailleet kohdan olevan yhtä rastia myöhemmin. Ajateltiin virheen olleen mittaustarkkuudessa tai sitten olimme kulkeneen maastossa ennalta arvioitua pidemmän matkan. Teimme suolle mennessä pienen oikaisuun suunnitelmaan nähden ja suolla sijainnut rakennus (57), tai oikeastaan mitä siitä oli jäljellä, osui suoraan kohdalle. Tielle päästyämme oli tarkoitus korjata tilannetta jalalla, mutta kolmelle seuraavalle rastille saimme aikaan pientä suunnassa kulun epätarkkuutta sekä pummailua. Kumpareelle (76) jouduimme tekemään pienen koukun takana sijainneen hakkuuaukon kautta, koska "korjasimme" hiukan ennen rastia suuntaa liiaksi länteen. pieni kaarros päätettiin korjata maasto-oikaisulla, joka päätyikin hyvin tielle, mutta rastinotossa haparoitiin nyt perusteellisemmin. Noin viiden minuutin haravoinnin jälkeen pienen pieni suo (44) löytyi paikasta, jota olimme kiertäneet kuin kissa kuumaa puuroa. Louhuksen alue oli sen verran vesakkoinen, että rastille olisi pitänyt tulla varmemmasta suunnasta. Periaatteessa tieto sijainnista oli olemassa, mutta käytäntö oli ihan jotakin muuta. No...seuraavana rastipisteenä olisi lähde (93). Selkeä paikka ja tie liki perille. Piece of cake. Tää me osataan ja nyt saadaan menetettyä aikaa kiinni. Rastiympyrään päästyä olimmekin hämmästyneitä, että paikalla oli menossa palkintojen jako ja Liekkitiimiä muistettiin ihan pääpalkinnolla: 8 minuutin maastotyöt tällaisessa selkeässä paikassa! Peruspositiivisetkin miehet olivat lannistua tällaisen virheen osuttua kohdalle.
Aikaa oli kulunut 2:50 ja matkaa kertynyt 20 kilometriä. Onneksi vuorossa oli helppo väli, jossa riittäisi kun vain tossu nousisi. Olimme hieman aiemmin ottaneet ensimmäiset suolat, kun krampit tekivät tuloaan. Urheilujuoma ei oikein maistunut, eikä eväätkään tehneet kauppaansa. kaivoin repusta mustikkakeiton, koska sen saa alas vaikka muut eväät kuinka etoisivat. Aukon kulma (78) leimattiin vauhdista ja matka jatkui kohti rastia 90 (rakennus). Vaihdoimme suunnitelmaa metsäoikaisusta tiekiertoon. Mitään ylimääräistä hässäkkää ei nyt kaivattaisi ja tiekierto antaisi lepoa suunnistuksesta. Kiipeäminen mäen huipulle kertoili jalkojen olevan aivan tyhjät ja loppumatkasta saatettaisiin saada vielä ongelmia liikkeen loppumisen muodossa. Rastilla 88 (luola) tuli 30 kilometriä täyteen ja aikaa oli käytetty reilut neljä tuntia. Nyt eroa reitinsuunnittelussa tehtyyn matka-arvioon oli jo kaksi rastinväliä. Kävimme keskustelua mahdollisen oikaisun tekemisestä, mutta jätimme ratkaisun tekemisen myöhempään kohtaan. Rastille 58 (kumpareen kaakkoislaita) kiivetessä jaloissa alkoi taas tuntua krampin oireita. Kaivoin repusta Bis Bis-patukan ja toivoin salmiakkilakritsista olevan apua. Suunnistus tuntui taas sujuvan ja fiilis sen myötä parantua. Pari seuraavaa väliä olisivat selkeitä edettäviä ja riittäisi, kun olisi tossu syönnillään. Vaan tossustapa olikin paras maku poissa ja jouduimme kävelemään ylämäkiä tiellä. Huippasi ja oli etova olo. Vatsaa pingotti ja se teki juoksun vaivalloiseksi. Ojien risteystä (67) otettaessa yritettiin saada pyörillä etenevää naisjoukkuetta mukaan kisaan. Säännöt olisivat yksinkertaiset: rastin ensin löytänyt joukkue saisi jatkaa tyttöjen pyörillä. Eivät lähteneet kisaan mukaan. Uhkasivat vielä otta satulat mukaansa rastille jalkautuessaan. Ihme touhua. Hetki tästä eteenpäin saimme tekstiviestin Pumpilta: "Mitä ihmettä te teette? Naistiimin kans yhdes?" Kirottu liveseuranta :)
Rastilta lähdettäessä Doc huolestui voinnistani. Suu ei käynyt normaaliin tapaan, liikkuminen oli hankalaa ja olin pidempiä aikoja omissa ajatuksissani. Puoliväkisin Doc laittoi minut juomaan ja syömään eväitä. Matkalla rastille 82 (luoteinen torni) oli tien vieressä iso tukkipino ja kävin pikaisesti sen takana kyykkimässä. Ei ole ihan kaikkein helpointa olla kyykyssä kramppaavin jaloin, mutta olo helpottui huomattavasti. Söin vastentahtoisesti lisää evästä ja toivoin sen antavan lisäenergiaa loppumatkalle. Tornilta lähdettäessä oli selvää ettemme ehtisi tehdä suunniteltua pohjoista kierrosta. Sen sijaan, että olisimme kiertäneet 33-55-25-94-92-63, suuntasimmekin rastille 30 (rakennus). Matkalla ihailimme valtavia korvasieniä ja manailimme, että kartta oli säänkestävä, eikä tarvinnut karttamuovia. Karttamuoviin olisi ollut helppo kerätä melkoinen saalis tuota keväistä herkkua. Rastilta lähdettäessä Doc kaatui metsäkoneen urissa polvensa suoraan kiveen ja mulasi muutenkin kyynärpäitä myöten mustaan, saviseen veteen. Doc ei myöntänyt polveen sattuneen, mutta ilmeistä ja eleistä näki, että kipeää teki. Oloni oli hiljalleen kohenemassa ja tyhjentelin reppua eväistä. Otimme toiset suolat, kun pitkä juoksusiirtymä alkoi taas kiristellä reisiä ja pohkeita. Yksinäinen puu (91) oli helppo poimia tien ja polun risteyksestä. Rastille 32 (rakennus) edettiin ensin hälkkäille tietä pitkin ja loppumatka suunnalla. Suunnan kanssa kulkemista helpotti, että meillä oli näköyhteys vasemmalla kulkeneeseen ojaan liki koko ajan. Yritimme kulkea käyrälle, ettei olisi tarvinnut laskeutua ihan kostean ojan vierelle. Kartan taitoksesta oli kulunet sen verran pois, että ojan kääntyminen jäi huomaamatta. Osuimme hiukan liian aikaisin lammen rannalle, mutta pientä kalastajanpolkua oli helppo siirtyä rastille. Tutkailin suurennuslasin kanssa loppureittiä ja huomasin polun, jota en ollut suunnitteluvaiheessa nähnyt ilman laseja. Lähdimme hölkkäilemään kohti kilpailukeskusta ja tarkoituksena oli ottaa loput lähirastit ennen maalia. Tien risteykseen päästyämme, lähdimme kapuamaan mäkeä ylös kohti rastia 56 (jyrkänteen päällä). Rastille oli helppo löytää idästä, koska tässä vaiheessa kisaa sinne johti jo ura. Rastilta lähdettäessä tuli 7 tuntia ja hiukan vajaa 49 kilometriä täyteen. Alamäkeen askel ei ollut enää kaikkein rullaavimpia ja meitä naurattikin sellainen puujaloin tömistely. Olin yht´äkkiä saanut lisävirtaa tekemiseen ja suon ylittävä polku edettiin hölkällä. Samalla kun lähestyimme rastia 34 (kumpareen etelä osa), niin mittailimme matkaa rastille 95 (lähde). Pisto rastille veisi noin puoli tuntia ja arvioimme matkan liian pitkäksi. Tällä kertaa emme halunneet menettää myöhästymisen takia pisteitä, vaan olisimme mieluummin muutamaa minuuttia ennen määräaikaa maalissa. Ohitimme kilpailukeskuksen vielä kerran kaartaessamme hakemaan rastia 51 (polun itäpää). Matka Surkeejärven niemennokkaan tuntui hirvittävän pitkältä väsynein jaloin. Nopean leimauksen jälkeen lähdimme ottamaan loppukiriä lätäköistä huolimatta. Vesi tuntui kylmältä tossuissa, mutta samalla tunsimme helpotusta lähestyvästä maalista. Maalileimauksen teimme ajassa 7.44.33 ja matkaa oli taitettuna 54,8km. Melko rajusta oikaisusta huolimatta saimme kasaan 121 pistettä, joka oikeutti toiseen sijaan 8h-sarjassa.
Kisan aikana olleesta epämukavuudesta huolimatta vauriot jäivät vähäisiksi: tästäkin reissusta selvittiin ilman rakkoja ja hiertymiä. Ne vähät kynnet, joita on jäljellä, olivat tallella myös kisan jälkeen. Väsyttää ja kroppa on sekaisin, mutta tällaistahan se aina on.
Aika touhua!
Linkki karttaan -klik-
Plussat:
+ Hyvä tekemisen meininki
+ Tasainen eteneminen pienistä vaikeuksista huolimatta
+ Doc suoriutui hienosti suunnistusvastuun ottamisesta
+ Viimeisen tunnin loppukiri
+ Kartta, järjestelyt, sana ja ruoka. Iso kiitos järjestäjille!
Miinukset:
- Sairastelu Salpaus-rogaining 12h jälkeen vei parhaan terän miehestä
- Puolivälin notkahdus
Kuluneet eväät:
- 2 litraa HartSport-urheilujuomaa
- 2 kpl Valio Mustikkakeitto 250g
- 1 kplPowerBar Energize Berry -patukka
- 1 kpl Marabou Dubbel Nougat -suklaapatukka
- 1 kpl Snickers -suklaapatukka
- 4 kpl BisBis -lakritsipatukka
Meillä hukkui puskarastilla 44 vain pari minuuttia - se ei ollut oikein rock-hengen mukainen rasti.
VastaaPoista93 sentään otettiin telkkänä pönttöön...