Liekkitiimi sai lisävahvistuksen IhanHukassa Karpaasista tähän tapahtumaan ja ennakkoon sovittiin tekevämme hyvä suunnitelma sekä tarkka suunnistus. Mitään maksimikilometrejä ei tavoteltaisi, mutta ei myöskään pelättäisi kulkea tilanteen vaatimalla ripeydellä. IhanHukassa Karpaasi toi samalla uutta näkemystä ja kokemusta tiimin tekemiseen. Kisapaikalla toimittiin tuttujen rutiinien mukaan: Trangialla keiteltiin pasta-ateria, jonka nautimme hyvällä ruokahalulla reitinsuunnittelun ohessa. Hyvin nopeasti selvisi, että lähtisimme kiertämään reittiä vastapäivään ja loppuun teimme muutamia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja valmiiksi. Pariin kohtaan merkittiin tavoiteaikataulu ja Kalkkisten kanavan-kierrokselle laskettiin kuluvan 2 tuntia. Mitään kiirettä suunnittelussa tai valmistautumisesta ei ollut, joten jotain on vuosien saatossa opittukin. Päivän reitti: Lähtö-35-53-101-82-102-44-71-41-61-32-64-103-72-42-52-23-84-73-76-45-33-104-24-93-62-56-95-51-34-Maali.
Lähtöpaikalla oltiin hetki epätietoisia muun joukkueen sijainnista, kun tuttuja piti tervehtiä sinne ja tänne. Pakolliset lähtöpotretit saatiin otettua ja tsemppihalit annettua.
Kuva: Tomi Mäkelä
Vielä hetki ennen lähtöpaukkua vaihdoimme lähtöalueen toiselle reunalle, jotta meidän ei tarvitsisi juosta sumpussa, muun porukan mukana. Tyykikylän Blues lähti vetämään lähtömerkistä ja me seurasimme. Olisihan se pitänyt arvata, että Guru johdatti porukan saman tien kyntöpellon reunaan ja tossut olivat hetkessä yltä päältä savessa. Kengät puhdistuivat kuitenkin nopeasti päästyämme metsän puolelle, sillä luonto osoittautui varsin märäksi. Lähdön hetkellä ei satanut, vaikka ennuste lupailikin sadetta koko päivälle. Ensimmäiselle rastille osuttiin ihan tikkana (R35 kumpare), mutta toisena ollut ojan kulma (R53) osoittautui hiukan epämääräiseksi. Pummiksi tätäkään ei voi laskea, vaikka hetken ilmassa olikin epätietoisuutta. Polut ja metsäautotiet eivät olleet missään suhteessa kartan merkintöihin ja teimmekin matkalla R101:lle pienen koukun. Rastille päädyttiin kuitenkin vaivattomasti ja hyvillä fiiliksillä. Matka eteni suurimmaksi osaksi hölkkäillen ja puheen soristessa tuttuun tapaan. Jyrkänteeltä (R82) lähdettäessä kohtasimme aina iloiset Majan ja Kertun. Samalla kun evästelin energiapatukalla, niin ihastelin tyttöjen punaisia Salomon-tossuja. Päästyämme polulle eväs oli syöty ja oli aika jatkaa taas vauhdikkaammin. Isolta jyrkänteeltä (R102) lähdimme maastoreittiä, mutta pienestä haparoinnistakin huolimatta on paha mennä sanomaan, tuliko välillä muihin tiimeihin nähden tappiota. Tekemisen varmuudesta kertoo sekin, että rastilta 44 lähdettäessä kuljimme maastossa ihan nappisuunnalla tien päässä olevaan lenkkiin. Samalla, kun annoimme askeleen rullailla alamäkeen, niin edessä huomasimme kaksi selkää. Edellä menevien vauhti oli niin hyvää, että tavoitimme kaksikon vasta hiukan ennen juomarastia 71. Samalla kun vaihdoimme muutaman sanan Sakkeuksen ja MBonesin kanssa, niin muu tiimi oli jo jatkamassa matkaa. Kyselin metsään päästyämme, etteikö raikas vesi maistunut miehille? Sain vastaukseksi hymähtelyä, etteivät he olleet edes huomanneet juomakanistereita rastilla. Aika touhua!
Neljännes kisasta oli takana ja kiiruhdimme kohti ensimmäistä, aikataulun mukaista tsekkauspaikkaa. R41-R61-R32 ei murheita. Sade alkoi hiljalleen ja mietin, pitäisikö kaivaa takki repusta. Sateen pysyessä tihkuna, en vaivautunut lisäämään vaatetusta. Hanskatkin olin jo aiemmin siirtänyt repuntaskuun, kun kädet olivat lämpöiset. 4-tunnin kohdalla oltiin hyvin aikataulussa. Mitään oikaisuja, mutta toisaalta lisärastejakaan ei tosissaan harkittu. Pisteitä oltiin saatu kasaan tasaisesti 150 per tunti. Vauhti säilyi ihan alun veroisena, kun alle saatiin enemmän teitä kuin metsää. R64-R103-R72-R42-R52 olivat kaikki niin helppoja pisteitä, etteivät ne tarjonneet minkäänlaisia suunnistuksellisia elämyksiä. Peruskauraa. Juomapisteelle edettäessä teimme suunnitelmaa seuraavien rastien ottojärjestyksestä. Päädyimme etenemään R23-R84-R73, joka osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi uuden tien ansiosta. Otimme rastinvälillä 84-73 hiukan riskillä uuden metsäautotien alun ja iloksemme huomasimme tien kohtaavan vanhan tien kanssa, ilman mutkittelua. Aikaa säästyi minuuttikaupalla metsässä rymyämiseen nähden. Siirtymä Kalkkisten kanavan suuntaan sujui hölkkää ja kävelyä vuorotellen. Paikoitellen käveltiin enemmän, kun kova asfaltti ei tuntunut mukavalta likomärkien tossujen alla.
Miksi? Mikä tässä kiehtoo? Eikö voisi vain olla kotona lämpimässä? Miten mä en voinut muistaa, miten raskasta tää on? Kylmä. Nälkä. Unohdin lihapiirakat kotiin, mutta onneksi tuli mustikkakeitto mukaan. Tetra on kulunut kulmasta rikki ja keitto tahrii karttamuovia ja vaatteita. En tahdo saada kohmeisilla sormilla purkkia auki. Avausliuskasta ei saa kunnon otetta. Lopulta saan hampaillani purkin auki ja marjaisen herkun kohti ääntäni. Keitto tuntuu antavan heti lisävirtaa. Melko komeat maisemat, vaikka onkin hiukan viileää. Kavereiden kanssa tulee lenkkeiltyä ihan liian harvoin. Aika hieno lenkki tulossa. Mukava, että tuli lähdettyä. Tämä se vasta on elämää!
Saaren kierto onnistui samalla rutiinilla kuin alkulenkkikin. Ainoastaan kivellä (R45) jouduttiin pyörähtämään muutama kymmenen metriä allekirjoittaneen "korjausliikkeen" takia. Kanava ylitettiin hölkällä mennen tullen ja Kalkkisten koskea ihailtiin lennosta. Järjestäjien varoitukset kosken virtaamasta ja sen ylittämisestä uiden, olivat aiheellisia. Ei olisi tullut missään tapauksessa mieleen mennä hyiseen veteen. Ei edes meillä. Rastilla 93 päästiin taas pidemmäksi ajaksi matsään. Suunnassa kulku toimi ja jouduimme tekemään vain pienen tarkentavan käännöksen rastiympyrässä. Matkalla rastilta, vastaan tulivat Rantalaisen siskokset, jotka jälkeen päin kertoivat ettei R93 ollut löytynyt. Tässäkin tapauksessa taitaa tulla esille rastille kulkusuunnan ja rastinoton merkitys. Tietenkin hämäryys teki heille vielä enemmän haittaa kuin meille, jotka ehdimme ottaa rastin liki valoisalla. Pellon ulkokulmassa (R62) puimme takit päällemme ja kaivoimme otsalamput käyttöön. Jäljellä olisi viimeiset kierrokset metsän puolelle ja tiukka loppukiri. R56 teiden risteys ei tarjonnut haasteita rastinotossa eikä matkalla rastille. Rastille 95 kuljimme tiheääkin tiheämpää kuusikkoa. Pimeässä ei nähnyt eteensä juuri yhtä kuusta pidemmälle ja suunnassakulku oli erittäin haastavaa. Lähdimme etsimään rastia hiukan liian aikaisin, mutta rastilta tulevien lamput ilmaisivat oikean paikan, ennen kuin ehdimme edes aloittaa hakutalkoita. Ei siis pummia tälläkään rastilla. Palasimme samoja jälkiä tielle ja aloitimme kierron kohti rastia 51. Karttaan oli merkitty yksi oja ennen rastipistettä, mutta ylitimme ainakin kolme vuolaasti virtaavaa ojanuomaa. Kävi jo hetken mielessä, että ympyrääkö tässä ravataan. Rastilta oli aluksi suunniteltu tiekiertoa maaliin, mutta vaihdoimme lennosta suorempaan reittiin ja saimme vielä hetken nautiskella Asikkalan kosteista metsämaastoista. Matkalla emme edes pitäneet vaihtoehtona, että lisärasti 34 (kivi) jätettäisiin ottamatta. Käännyimme siis liki maalin kohdalta vielä yhdelle pienelle lisälenkille. Tässä vaiheessa kisaa rastille meni niin vahva ura, että sen olisi voinut käydä leimaamassa vaikka silmät kiinni. Loppukiriäkin tavoiteltiin ja peltotietä paineltiin enemmän juoksua kuin hölkkää muistuttavalla askeleella. Maalileimaus ajassa 11.20.21, takana noin 72 kilometriä ja leimausten tarkistuksessa tuli kommentti huippupisteistä (1720). Noin paljon ennen määräaikaa maaliinsaavuttaessa pitääkin mennä johtoon, jos aikoo olla lopputuloksissa hiukankaan kärjen tuntumassa. Väsytti ja nälätti. Oltiin juuri yllätetty sekä ylitetty itsemme huippuhyvällä suorituksella.
Päivän plussat:
+ hyvä suunnittelu
+ reitin toteutus ja suunnitelmassa pysyminen
+ IhanHukassa Karpaasi toi kokemusta ja samalla hiukan erilaista virtaa tekemiseen
+ Minkiönkylän Mahti on julmassa juoksukunnossa jalkavammasta huolimatta
+ tekeminen joukkueena, kun yksi söi, niin toiset hoitivat suunnistamisen
+ tasainen eteneminen
...ja miinukset Tekniikan Maailma-tyyliin:
- moitimme itseämme, kun emme löytäneet moitittavaa
JK. Tätä kirjoittaessa kuume on taas nousussa. Viikko maratonista taitaa olla liian lyhyt palautumisaika tällä kunnolla. Lääkäri puisteli päätään kuunnellessaan parin viime viikonlopun ohjelmaa. Määräsi sentään antibioottikuurin ja kehoitti miettimään, milloin lähtee seuraavaksi kovempaan rasitukseen. Viimeisestä puuskahduksesta sain sellaisen käsityksen, etteivät ne urheilijat kuitenkaan kuuntele eivätkä malta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti