Yksi kevään odotetuimmista kokokohdista on Salpaus-rogaining ja sinne Liekkitiimi suuntasi vuoden tauon jälkeen. Viime vuosi jäi Kapteenin vatsavaivojen takia väliin, mutta tänä vuonna haluttiin ehdottomasti päästä kokeilemaan yksi pidempi harjoitus ennen Viron EM-kisaa. Edustaminen jäi Minkiönkylän Mahdin sekä Kapteenin varaan, kun Doc oli kiireinen aikaisen kevään takia. Vaikka yhteiset harjoitukset ovatkin jääneet vähiin, niin luotto tiimin tekemiseen oli korkealla. Kaksi lähekkäin juostua maratoniakaan eivät painaneet enää liiaksi jaloissa.
Menomatka kului nopeasti jutustellessa kuulumisia ja taukopaikalle saimme vielä seuraksemme kovakuntoisen Tyykikylän Blues-joukkueen. TK Bluesin porukan kanssa olemme kesäkuussa lähdössä yhteismatkalle Viroon, rogainingin EM-kisoihin (ERC 2014).
Vierumäelle saavuimme hyvissä ajoin. Ennätimme laittaa varusteet ja reput valmiiksi jo ennen karttojen jakoa, joten tällä kertaa reitinsuunnitteluaikaa olisi oikeinkin hyvin. Reitti muotoutui pienen tuuminnan jälkeen myötäpäivään kierrettäväksi ja kilometrejä oli tarkoitus saada kasaan +72km. Teimme reitin pitkälti teitä ja polkuja hyödyntäväksi ja naapuritiimin Gurun ihmeteltyä reitinvalintaamme kartan luoteisosassa, muutimme suunnitelmaa vielä parin rastin osalta. Reitin loppuun suunniteltiin oikomahdollisuuksia, ihan vain varmuuden vuoksi. Samalla, kun teippailimme karttapusseja kiinni, niin hyödynsimme odotteluajan viimeisillä tankkauksilla ennen lähtöä. Kapteenin "ilmastoidut" trikoot aiheuttivat keskustelua ja kehtasipa joku epäilläkin housujen mahdollista kestämistä maaliin saakka.
Reitinsuunnittelua:
Kuva: Merja Yli-Härsilä
Lähdön tunnelmissa pääsimme poseeraamaan oikeiden urheilijoiden kanssa:
Kuva: Tomi Mäkelä
Lähtö oli tälläkin kertaa melkoista hätäilyä ja ryntäilyä. Onnistuimme jopa kirmaamaan ensimmäisen risteyksen pitkäksi, kun suurin osa porukasta oli menossa rastille 84 (nenä) ja meidän suunnitelmassamme ensimmäinen rasti oli 54 (kumpare). Teimme korjausliikkeen oikeaan suuntaan ja samalla ihmetteleviä katseita osaksemme. Reitti ei varmaankaan ollut nopein tai edes lyhin, mutta se oli meidän ihan itse, hartaudella toteuttama reitinvalinta. Ennen ykkösrastia juostiin vielä toisenkin risteyksen ohitse ja saimme kanssakilpailijoilta ansaitusti tyhmänleiman otsaamme sekä aasinlakin päähämme. Rasti sentään löytyi ilman hakua ja pääsimme jatkamaan matkaa hyvillä fiiliksillä. Keväinen päivä oli hetkittäin hyvinkin lämpöinen, mitä nyt pienet sadekuurot viilensivät välillä kulkijoita. Hymy oli herkässä ja askel kevyt. Oli oikein mukava olla Mahdin kanssa liikkeellä. Rasti 86 (polku) oli melko epäselvä ja onneksi se osui meidän reitillemme valoisana aikana. Saimme jo tässä vaiheessa huomata paikallisen talousmetsän haasteet etenemisen suhteen. Juoksuaskeleet metsänpuolella jäivät vähäisiksi. Rastit 35-43-93-75-23 olivat ihan peruskauraa, ilman ongelmia. Saimme pidettyä tasaisen vauhdin päällä eli etenimme reilut 8 kilometriä tunnissa, kahden ensimmäisen tunnin ajan. Välillä kaivettiin Minkiönkylän Mahdin repusta BisBis-täytelakritsat ja herkuteltiin juostessamme.
Rastia 51 otettaessa puhelin soi ja menin vielä hätäpäissäni puheluun vastaamaan. Antaessani käyttöohjeita ja tuotetukea puhelimitse, onnistuimme ohittamaan rastin pariinkin kertaan lähietäisyydeltä. Vasta Tuomaksen ja Johannan tullessa hakutalkoisiin mukaan (ja minun lopetettuani puhelun), saimme ryhtiä rastinottoon. Rastilippu 51 (kumpare) oli sopivasti puuston takana piilossa, eikä rastipiste saanutkaan kehuja paikalla olleilta kilpailijoilta. Lajinomaisuuteen kuuluu, että rasti olisi ainakin yhdeltä suunnalta selvästi havaittavissa. Rastille 72 mentäessä suunnitelma ja toteutus eivät täysin kohdanneet. Tiedättehän tunteen, kun on mukavampi liikkua ja puhua pölistä kuin seurata karttaa? Juuri noin me onnistuimme toimimaan. Loppujen lopuksi toteutettu reitti saattoi olla jopa nopeampi kuin suunniteltu. Seuraavaksi tavoittelimme tielle ja rastille 101. Olin astua auringossa lämmittelevän kyyn päälle ja pelästyinkin kiepillä olevaa matelijaa melkoisesti. Tien linjaus oli muuttunut sorakuopan myötä, mutta onnistuimme hahmottamaan sijaintimme kartalla osin metsätöissä olleen miehen ja osin oman tarkkaavaisuutemme ansiosta. Rastinotto ei käynytkään sitten ongelmitta, vaan jouduimme tekemään koukkauksen polun kadottua.
Hyvä fiilis oli taas nousussa, kun pääsimme jatkamaan matkaamme. Suolla ylitettiin jäässä olevaa ojaa ja Minkiönkylän Mahti epäili jääpeitteen kestävyyttä. Kuittasin epäilyt sanomalla, että minusta jää on oikein vahvan näköistä. Seuraavassa hetkessä makaan jäänreunalla, toinen jalka upoksissa jääkylmässä vedessä. Nousin varoen ja taisinpa vielä kehdata varoitella seuralaistani heikosta jäästä. MiMa mutisi jotakin tyyliin "mitä minä sanoin...", mutta mielestäni tilanne oli jo ohi ja matka jatkui. Rasti 102 löytyi vaivatta ja tässä kohdin näimme muitakin joukkueita liikkeellä. Seuraavan välin olimme suunnitelleet tietä pitkin, mutta päädyimme oikomaan maaston kautta. Mäkeä laskeutuessani, onnistuin menettämään tasapainoni ja pyörähdin repustakin huolimatta kissamaisesti takaisin jaloilleni. Hetki naureskeltiinkin, että oliko menossa naisvoimistelijoiden kevätnäytös vaiko aikuisten miesten rogaining-retki metsässä.
Rastille 82 (kivi) ei sitten osuttukaan ihan heti. Tieltä lähdettäessä vastaan tuli pariskuntta, joka kertoili heidän etsineen rastia noin 40 minuuttia sitä kuitenkaan löytämättä. Olimme aivan varmoja sijainnistamme ja naureskelimme tuollaisille maaston skannailu puheille. Yli puoli tuntia myöhemmin, kun lopulta löysimme rastin paljon lännemmästä kuin osasimme kuvitella, ei naurattanut enää yhtään. Rastia 94 ( suppa) kuviteltiin ensin kumpareeksi, mutta tarkempi kartan ja maaston tarkastelu osoitti kyseessä olevan supan. Täydensimme rastin jälkeen olleelta juomarastilta juomarakot täyteen ja nautiskelimme samalla eväitä. Huomasimme jutustelun kääntyvän usein Viron kisaan ja pitkän kilpailun haasteisiin. Kumpikin taitaa jännittää yhtä paljon tulevaan ERC-kisaa.
Rastin 61 kautta pääsimme siirtymään moottoritien itäpuolelle ja samalla ensimmäinen puolisko kisa-ajasta alkoi täyttyä. Ennen rastia 83 oli jyrkkä nousu, mikä laittoikin miehet hengittämään raskaammin. Samalla tutkailtiin reitinvalintaa seuraavalle rastille (104). Tiesiirtymän jälkeen oli tarkoitus jatkaa sähkölinjaa, mutta linjan nähtyämme käännyimme takaisin ja jatkoimme kiertäen teitä pitkin. Vastaan tuli useampiakin tiimejä, joiden kanssa vaihdettiin muutama sana. Parivaljakko Anssi A.
/Hazor juoksivat reittiä vastapäivään ja heidän kanssaan juttutuokiota olisi voinut jatkaa vaikka pidempäänkin. Rastipisteenä ollut notko löytyi pienen haparoinnin jälkeen ja samalla puhelin piippasi viestiä Tyykikylän Bluesin voitosta 6h-sarjassa. Otimme nopean puhelun Pumpille ja lauloin heille pätkän onnittelulaulua. Tuollainen hölmöily palkittiin taas suunnan menetyksellä ja tietä ei tahtonut tulla lainkaan vastaan. Puhelun aikana olin onnistunut kääntämään suuntaa sen verran, että olimme kulkeneet tovin tien suuntaisesti ryteikössä. Aika touhua! Kivi (21) aiheutti sekin haparointi, muuten selkeässä maastossa. Kumpare (52) oli sentään niin selkeä rastipiste, että sen me löysimme vaivattomasti. Juomarastilla hörpimme pari mukillista vettä ja kaivoimme samalla hiukan purtavaa repusta. Vaikka ensimmäiset väsymisen merkit olikin jo havaittavissa, niin jalka nousi suhteellisen kevyesti. Hiekkatietä juostessamme oli tarjolla "köyhänmiehen loma-asuntomessut" eli pääsimme näkemään upouusien mökkien rivistön. Rastille 95 osuimme ihan suoraan, vaikka omasta mielestäni meidän olisi tullut vielä jatkaa pidemmälle. Hyvääkin tuuria osui siis matkalle. Rastinväli 95-85 osoitti vääräksi kuvitelmän siitä, että järven rannassa kulkisi aina polku. ilmeisesti juuri tätä järveä kalastajat eivät olleet hyödyntäneet, eikä pienintäkään polkua löytynyt rannassa. Lisäksi saimme taiteilla kaatuneiden puunrunkojen päällä ennen tielle saapumista. Ilmeisesti metsurikaan ei ollut löytänyt paikalle tuulenkaatamia korjaamaan.
Rasti 85 oli helppo ottaa, mutta sitten päästiinkin taas kunnon nousuhommiin. Yritimme välttää kaikkein jyrkintä osaa, mutta siitäkin huolimatta jaoissa painoi tiukka nousukulma. Linjalta siirryimme kulkemaan ojanvartta rastille 103 (kivi). Oja tuli ylitettyä aivan tarpeettomasti useampaan kertaan ja kasvusto hidasti kulkua entisestään. Kivi oli kuitenkin niin massiivinen, etteivät edes meidänlaisemme puusilmät onnistuneet sitä ohittamaan. Kivirastilla kaivoimme otsalamput valmiiksi ja samalla olisi ollut hyvä hetki laittaa ohut takki päälle. Valitettavasti emme tuota mahdollisuutta käyttäneet hyväksi, vaan palelimme koko loppumatkan energiavajeissa. Rastilta 53 lähdettäessä tehtiin nopeita arvioita loppumatkan kestosta sekä jäljellä olevasta matkasta. Fiilista koetimme nostaa irtokarkkipussin avaamisella ja Minkiönkylän Mahti totesikin karkkien olevan niin hyviä, että hän saattaisi pillahtaa itkuun silkasta onnesta. Mahdin kuluneiden Speedcrossien pohjat eivät olleet tarjonneet tarpeellista suojaan jalkapohjille, vaan rakot alkoivat tuntua selkeämmin tehden etenemisestä vaivalloisempaa. Rastille 24 (tervahauta) mennessä, tehtiin yhteinen päätös lopun yläkierron poisjättämiseksi. Sen sijaan lähdimme tavoittamaan loppuja rasteja järjestyksessä 92-55-74-84-maali. Ojalle (92) onnistuttiin kulkeutumaan reilusti oikealle. Vasta rastilta tuleva joukkue herätti epäilemään sijaintia ja ottamaan reilu korjaus suuntaan. Tässä vaiheessa otsalamppu piti olla koko ajan päällä ja kartanluvussa olisi ehdottomasti tarvittu lasit/suurennuslasi. Ihmettelinkin ääneen, miten jaksan parkua kerta toisensa jälkeen heikentynyttä näköäni, mutta en saa varattua aikaa silmälääkärille. Rasti 55 poimittiin vauhdilla ja rastilta lähdettäessä kaivoin MiMan repusta viimeiset BisBis-lakritsit. Sormet olivat niin jäässä, etten ollut saada käärepaperia avatuksi. Yritin liikutella sormia verenkierron tehostamiseksi, mutta siitä ei tuntunut olevan pitkää apua. Ohittelimme pari joukkuetta selkeillä juoksuosuuksilla ja vauhti oli edelleen ihan mallikasta. Teimme vielä arviota maaliinsaapumisajasta ja jäljellä olevasta ajasta. Päädyimme pysymään korjatussa suunnitelmassa ja tulemaan etuajassa maaliin. Nyt ei auttaisi rikkoa jalkoja, ettei tulevat koitokset jäisi väliin yltiöpäisen yrittämisen takia. Rasteille 74 ja 84 mentiin kevyttä hölkkää. Kävelimme vain lyhyitä matkoja ylämäkiin. Rasti 84 ei missään tapauksessa ollut mikään selkeä tapaus, mutta otimme sen poikkeuksellisen tarkasti välttääksemme virheitä loppuun. Rastilta maaliin kuljettaessa onnistuimme valitsemaan väärään suuntaa kulkevan polun, mutta virhe havaittiin ennenkuin mitään isoa virhettä ehti tapahtua. Maaliin otettiin vielä pieni loppukirikin ja retki oli ohitse ajassa 11:30:41 ja pisteitä kertyi 1810. Sijoitus oli tällä kertaa 17/49. Tulokset
Salpausrogaining toimi hyvin kenraalinharjoituksena Viron kisaan. Saa nähdä, miten selviydymme puolta pidemmästä suorituksesta ja pysyykö kartanluku koko matkan ajan hanskassa. Tiimi varmasti toimii hyvin yhteen, sillä Minkiönkylän Mahdin kanssa yhteistyö pelaa ja Doc tuo omat vahvuutensa tiimin toimintaan.
Loppuun muodikas selfie ja lainaus Minkiönkylän Mahdin päivityksestä:
12 tuntia metsässä takana. Saatiin vettä, räntää ja lunta, välillä arskaakin. Seurasta huolimatta oli kylmä. Ennen kisaa oli ihunaa, nytkin, muttei yhtä paljon...
Päivän peliväline:
