MiMan potiessa selkäänsä, lähdimme DocS:n kanssa kahdestaan etsimään Liekkitiimin kadotettua mainetta Espoon maastoista. Reittisuunnitelma hahmottui liki ennätysvauhdilla. Aluksi oli tarkoitus kiertää ulkolenkki myötäpäivään ja lopuksi sisempi lenkura vastapäivään jäljellä olevan ajan mukaan. Pystyimme toteuttamaan suunnitelmamme ulkoringin mukaan, mutta aika meni sen verran kortille, ettemme lähteneet enää toista lenkkiä kiertämään. Toki kylmällä ja juomattomuudellakin oli oma sanansa sanottavana.
Siitäkin huolimatta, että saimme suunnitelman vauhdikkaasti tehtyä, onnistuimme siirtymään lähtöön hiukan liian kireällä aikataululla. Nollailin emitiä vielä siinä vaiheessa, kun muu joukko jo rynnisti matkan päälle. Hukkaamani Doc löytyi kylmissään koulun sisäpihalta johtavalta käytävältä. Salama aloitus...taas kerran... Alkumatka taitettiin hyvällä vauhdilla ja Doc vähensikin vaatetustaan jo toisella rastilla (26) yksien housujen ja kahden paidan verran. Minä päätin jatkaa täydellä varustuksella, kun liikaa hikoilua ei tuntunut. Pitkät rastinvälit edettiin juoksemalla ja helpot rastipisteet eivät aiheuttaneet suunnistuksellisia ongelmia. Vasta rastilla 56 oli käydä kylmät, kun olimme menossa rastista ohitse. Onneksi sain jäisten eväiden mutustelun loppuun ja ajatukset taas karttaan & maastoon. Näin selvisimme tästäkin ihan pienellä kaarroksella. Matka taittui hyvällä fiiliksellä ja suurimmaksi osaksi painelimme omaa vauhtiamme, vaikka hetkittäin saimmekin seuraa muista tiimeistä. Alkumatkasta pisteitä kertui aika tarkkaan 15p/tunti, joten hyvällä sykkeellä oltiin matkassa.
Rastinvälillä 29-47 Doc huomasi juomarakkonsa letkun menneen jäähän ja virittelimme kädenlämmittimen ja letkun repun sisälle, jotta letku sulaisi. Loppumatkasta ei kuitenkaan haluttua tulosta saatu aikaiseksi ja olimme minun juomieni varassa. Rastilta 47 lähdettäessä sanan mukaisesti törmäsimme Pumppiin ja lämmittelelimme hetken halailemalla häntä ja pariaan. Ilmeisesti halailu ei tuottanut riittävästi lämpöä, sillä minunkin eristetty juomaletkuni meni jäähän paria rastia myöhemmin. Onnistuimme ohittamaan Viikin Villikon ja Tapanilan Tuhmurin joenrannan oikaisullamme. Oikaisussa oli riski, että joutuisimme palaamaan takaisin, jos tonttien välissä ei olisi tyhjää kaistaletta, mutta kyllähän tännekin kaavoittaja sellaisen oli jättänyt. Peesaillessamme nopeampaa kaksikkoa, otin evästä vauhdissa ja saimme hörpyt vettä pullostani. Vesi oli mennyt jäähileeksi, mutta ajattelin sen pysyvän nesteenä, koska pullot hölskyivät repun hihnoissa. Rastilla 58 saimme pullon enää hädin tuskin auki, kun korkki oli jäätynyt kiinni. Ystävälliset pyöräilijät antoivat omasta pullostaan lämmintä vettä ja sain tuolla parilla desillä hölskyteltyä pahimmat jäät pois. Pari rastia eteenpäin pullotkin olivat jo niin jäässä, että juominen piti unohtaa.
Samalla kun juominen jäi, niin alkoivat jalatkin tuntua raskailta. Onnistuin hankkimaan itselleni oikein kunnon janonkin, mutta hörpimme puoliksi mustikkakeiton, joka vei pahimman janon mennessään. Otsalamppuja kaivaessa tuli kylmä, eikä lämpöjä tahtonut saada millään päälle. Onneksi rastipisteet olivat edelleen joko helppoja tai tosi helppoja. Rastinvälillä 44-48 piti kävellä useampaankin otteeseen ja Doc ehdotteli kuminauhan käyttöönottoa. Pystyin kuitenkin pitämään jonkinlaista vauhtia ja kuminauha sai pysyä repussa. Rastille 50 mennessä törmäsimme taas Viikin Villikkoon ja Tapanilan Tuhmuriin. Häpeilemättä peesailimme heitä seuraavalle rastille, mutta emme kyenneet vastaamaan heidän etenemisnopeuteensa siitäkään huolimatta, että Doc työnsi minua selästä pyörätietä juostessamme. Koska eväät eivät enää maistuneet eikä juomaa ollut, niin suunnistukseen sekä huomiokykyyn alkoi tulla epätarkkuuksia. Rasti 35 löytyi vielä ok, mutta matka rastille 25 oli kovin mutkainen. Ojien risteys (30) olikin sitten aiheuttaa jo grande katastrofin: epäröintiä sijainnista, haparointia rastille tullessa ja rasti kadoksissa. Jouduimme etenemään ryteikössä pitkältä tuntuvan matkan, ennen kuin näimme heijastimen loisteen rastilipussa. Muillakin joukkueilla oli ollut ongelmia tämän rastin kanssa ja osa oli jopa luopunut toivosta ennen löytämistä ja kääntyneet pois. Rastille 23 päädyttiin etenemään tietä pitkin ja jo matkalla tehtiin päätös jättää tuo rasti viimeiseksi. Ojien risteystä etsiessä kylmä oli päässyt hiipimään iholle ja palelu hankaloitti etenemistä. Pienen koukun jälkeen kivirastikin löydettiin ja matkalla maaliin yritettiin vielä hölkkäillä parhaamme mukaan. Maalissa oli aika hieno fiilis pakkasen voittamisesta ja hienosta ulkoilupäivästä.
Ihan nappisuoritusta ei tällä(kään) kertaa saatu aikaiseksi, mutta pitää olla tyytyväinen tulokseen. Liike säilyi lähes koko ajan hyvänä, eikä isoja suunnistuksellisia ongelmia ollut. Juomattomuus aiheutti noin kolmen kilon painonpudotuksen, mutta sehän ei ole tässä vartalossa olleenkaan hassumpi asia. Joululoman konvehdit taisi nyt tulla sulateltua oikein kunnolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän rientoja.
