Synkkä Syysunelma 2019 100km

Miten johonkin tapahtumaan voikin kehittyä tällainen viha-rakkaussuhde? Toisaalta osallistuminen kiehtoo, toisaalta aiheuttaa pelonsekaista nipistelyä vatsanpohjassa. Ajankohta mahdollistaa kelin aurinkoisesta ja lämpöisestä syyspäivästä aina räntäsateen kautta pakkaseen. Tällä kertaa päästiin liikkeelle pikkupakkasessa ja aamusta ilman lämmettyä. saatiin hetkittäistä tihkusadetta niskaamme. Mutta nyt seikkailun alkuun. 

Työkiireet hankaloittivat karttarallia. Alueelta löytyi viisi suunnistuskarttaa, joista pari oli jo hiukan iällä. Kartat olivat kolmen eri suunnistusseuran hallinnoimia, joten vuorossa oli kiivasta sähköpostittelua ja karttojen noutoa painotaloista. Mitäpä sitä mies ei tekisi syksyisen seikkailun eteen. Pääkarttana toimi Map ant-pullautuskartta, josta tulostin liian haasteellisella mittakaavalla 50x60cm kokoisen 2-puoleisen lakanan. Kartan päällystyksen hoidin kontaktimuovilla. Kartanlukua vaikeutti peukalokompassin luupin hukkuminen matkalla autolta lähtöpaikalle sekä vahvuuksilla olevien suojalasien huurtuminen. Etukäteen solmin yhteistyö-, ystävyys- ja avunantosopimuksen Lupus Extremen kanssa. Yhdessä kulkeminen tuo turvaa pimeässä metsässä. Rastilippuina toimi tänä vuonna laminoidut kortit, joissa oli rastinumeron lisäksi latinankielinen sanonta sekä kunnon heijastinteippi molemmin puolin.

1. Fortis Fortuna adiuvat - Onni suosii rohkeaa

Lähdöstä ykkösrastille oli partioleiriltä tuttua polkua pitkin. Tottakai pimeässä kaikki näyttää erilaiselta, mutta tämä rasti ei aiheuttanut mitään ongelmia. Rastinottoa helpotti vielä polkupyöräilijöiden valot, heidän poistuttuaan jo rastilipulta.

2. Suum cuique - Kukin tavallaan 

Kakkosrastille lähtö piti tehdä tarkasti, kun aluksi kuljettiin pientä polkua, jonka jälkeen polku  linjalla nopeutti etenemistä huomattavasti. Viiskymppisellä olleet hurjat, Henkka ja Sami tulivat jo tiellä vastaan, kun me vasta suunnittelimme rastinottoa. Kovat ovat kovia.

3. Omnia mea mecum porto - Kaiken kannan mukanani

Polkuja pitkin kasketulle aukolle ja siitä rastille. Naps ja kops, peruskauraa.

4. Quo vadis? - Minne menet?

Viimeinen Malva-suunnistuskartalla sijainnut rasti. Selkeitä polkuja ja tietä. Rastin otto oli helppoa, koska pyöräilijöitä tuli vastaan vastakkaisesta suunnasta.

5. Exempli gratia - Esimerkiksi

Nyt alkoi oikea Synkkä Syysunelma, sillä pääsimme tositoimiin suolle ja työkaluna toimi pullautuskartta. Ojia ylittäessä kastui ensimmäistä kertaa jalat. Koukkasimme turhan paljon lännen kautta ja päädyimme pellon laitaan. Suunnalla kuitenkin tavoitettiin rastikumpare, eikä Palojoen ylityskään aiheuttanut ongelmia. Hyvä me!

6. Per pedes apostolorum - Apostolinkyydillä

Hyvin sujunut alku toi itsevarmuutta ja jopa pientä uhmakkuutta nuorisosuunnistajaan. Sanoin käyneeni The suppa-rastin alueella ja tuntevani alueen kuin omat taskuni. Seuraava kaksikymmentä minuuttinen meni kuin baarin narikasta saadun väärän takin kanssa. Taskut eivät yht’äkkiä tuntuneetkaan omilta, vaan kartoitimme alueelta noin 127 suppaa ja otimme toistatuhatta turhaa nousumetriä. Oli aika nostaa käsi virheen merkiksi, laittaa leuka rintaan ja seurata Bastvik Expressin ja Mankkaanpuron Ridgen vanavedessä oikeaan suppaan. Peruspositiivisena totean vain, että nyt Karkki-Rasti voi hakea Jukolan Viestiä Palkaninharjujen alueelle Pilpalaan, sillä olemme tehneet maastotyöt valmiiksi viimeistä neliömetriä myöten. Olisin nolo, jos osaisin...

7. O Sancta simplicitas - Voi pyhä yksinkertaisuus

Tiedetään, TIEDETÄÄN! Siitäkin huolimatta, että sanoin juosseeni seuraavan rastin ohi muutamia kertoja, en saanut päävastuuta suunnistuksesta. Ehkä juuri siksi tällä välillä emme kärsineet ongelmista. Ihme homma.

8. Mens sana in corpore sano - Terve sielu terveessä ruumiissa

Onpas hidasta kuljettavaa tällainen talousmetsä. Ratamestari olisi tikahtunut nauruun, kuullessaan mietiskelyni. Takana oli vasta 22 kilometriä ja ”The real” talousmetsä tulisi vielä tutuksi pienviljelijäperheen esikoispojalle moneen kertaan.

9. Gloria in excelsis - Kunnia korkeuksissa

Nyt sitä talousmetsää, hakkuuaukkoa, suota, polvennostoa ja kaatuilua. Viikkoa aiemmin jääkiekossa telottu polvi vääntyi ja hetken jo pelkäsin kipukynnykseni ylittyneen. Olin väärässä. Kun sain taas rytmistä kiinni, niin pikku hiljaa polvi turtui menoon. Ennen rastia tehtiin pieni koukku. Ei mitään isoa, vaan sellainen normaali iltarastisuunnistajan tötöily.

10. Omnis flusis - Kaikki virtaa

Reilu neljän kilometrin väli kympille. Väli otetaan tarkasti ja Hunsanpaatti löytyy vaivatta. Samalla nähdään hetki viiskymppisellä ollutta paria. Ihan liikaa ei muita ole näkynyt. Kuusi tuntia on täyttymässä, samoin 30 kilometriä. Vauhti on ennakoitua hitaampaa.

11. Semper paratus - Aina valmis

Aina valmis, mutta kun ei välttämättä ole. Liki seitsemän kilometriä seuraavalle rastille. Tätäkö tämä sitten taas on? Edetään hölkkää ja kävelyä vuorottelemalla. Paikoilleen ei voi jäädä, eikä liian kauan kävellä, kun kroppa jäähtyy välittömästi. Kiitän mielessäni itseäni, että laitoin kunnon hanskat käteeni. ohut pipo saisi olla tähän aikaan yöstä paksumpi. Rastille osutaan suorilla.

12. Nemo saltat sorbius, nisi infanus est - Kukaan ei tanssi selvinpäin, ellei ole hullu

Vanhana kansantanhun harrastajana hymähdän ja nyökkään itsekseni. Näinhän se menee, niinhän se on. Tähän tanhuun ryhtymisen mielekkyys mietityttää. Toisaalta matka etenee ja seura on hyvää. Mikäpä tässä, meidän omien poikien? Kyllähän me pärjätään. Kuuden ja puolen kilometrin rastinväli. Kerityn leveät laskuojat ylittyvät, toinen siltaa myöten ja toinen patoa pitkin. Jalat kastuvat nilkkaa myöten kylmässä vedessä, mutta lämpenevät nopeasti liikkeessä. Kerityn rannassa ei kulje polkua ja legenda jokaisen järven rannassa sijaitsevasta kalastajanpolusta saa aikaan naurahtelua. Hidasta etenemistä, mutta rastikivi löytyi sieltä, missä sen kuuluikin olla.

13. Operose nihil agunt - Hätäilijät eivät saa mitään aikaan

Siirrytään hölkällä kohti pohjoista. Vaihtelun vuoksi koukkaamme Ilvesreitille. Polkua on mukava edetä, vaikka yöpuulle asettuneen metson lähtö onkin aiheuttaa housujen tuhrimisen. Alueella on koko reitin parhaat maisemat. Tai olisi, jos olisi valoisaa. Polku Nappilahdennokkaan on tuulinen. Paleltaa. Ei olla edes puolimatkassa. -Huokaus-

14. Decisis pennis - Pettynein toivein

Seuraava supparasti sijaitsee oman seuran suunnistuskartalla. Odotukset ovat korkealla, mutta pettynein toivein todetaan, että olemme nyt tehneet tarkat maastotyöt tämänkin vanhan kartan päivittämiseksi. LHR: Muistakaa kiittää...

15. Honor virtuti merces est - Kunnia on miehuuden palkinto

Aamun sarastus vie voiton pimeydestä. Pieni tihkuttelu taivaalta tekee savipintaisista teistä luistinratoja. Eletään jaksamisen kannalta hankalia aikoja. Eväät menevät onneksi alas ja saavat fiiliksen nousuun. Rasti löytyy ennakkotietojen mukaisesti puretun sähkötolpan jalustasta. 

16. Quo vadis? - Minne menet?

Ai minnekö menen? Minä menen Karhunlavanmäen naapuriin kivirastille. Kaiken hyvän lisäksi rastille löydetään ammattimiesten elkein. Kyllähän me tämä osataan.

17. Fiat lux - Tulkoon valkeus

Ura löytyy pienellä pyörähdyksellä ja tossu on taas syönnillään. Mäen päällä joudutaan käymään naapurimäellä, ennen kuin osutaan takaisin rastimäelle. Virhe noin 28 sekuntia.

18. Repetitio mater studiorum est - Kertaus on opintojen äiti

Rastinväli on yli 9 kilometriä ja se aikana on aikaa kertailla alkureissun tapahtumia. Sade kastelee nyt enemmän ja sadetakit puetaan päälle. Samalla otsalampuista maltetaan luopua. Kello on kuitenkin jo 11.00. Matkalla päästään hyödyntämään Ilvesreittiä. Polkua on taas mukava edetä. Paikoitellen tie on niin jäässä ja liukas, että pitää juosta penkalla tai tien keskellä olevalla kohoumalla. Lopussa on vaikeuksia pysyä polulla ja joudummekin tekemään pienen koukun ennen rastia. Lippu löytyy kuitenkin ilman murheita.

19. Pater noster - Isä meidän

Selkeää tiellä etenemistä. Hölkkää, puskassa kykkimistä ja energiaa, ennen kuin päästää leimaamaan kivirastilla. Isä meidän rukous jää lausumatta. Itsevarmuus alkaa valoisuuden ohella kasvaa. Kengissä tuntuu olevan roskia, mutta en vaivaudu tyhjentämään niitä. Takana on yli 77 kilometriä, joten maali alkaa kohta häämöttää. Todellisuudessa jäljellä on vielä 40 kilometriä ja liki kahdeksan tuntia. 

20. Mens sana in corpore sano - Terve sielu terveessä ruumiissa

8 kilometrin rastinväli. Sielu ei tunnu enää terveeltä, eikä ruumiskaan. Väsyttää. Tullaan agressiivisella oikaisulla lentokentän länsilaitaa. Onnistutaan hyödyntämään intin alueen endurospoori. Oma sivuvaunucrosspyörä on jemmassa kentän päädyssä olevassa hallissa. Kokemus tuo varmuutta. Kuitenkin kaveri joutuu opastamaan ennen rastia olevien tuttujen teiden kanssa, sillä mieli on kovasti väsynyt. 

21. Multum non multa - Paljon, mutta ei monta

Tämä ei lopu ikinä. Ali-Myllyn kahlaamolta on taas pitkä siirtymä seuraavalle rastille. Nautitaan valoisuudesta ja maisemista. Rasteja on vielä jäljellä paljon, mutta ei monta.

22. Abi, male spiritus - Mene pois, paha henki

Tiesiirtymää. Matkalle osuu pirunlinna, mutta itse pirua emme tavanneet. Helppo suorasti löytyy isosta supasta helposti. Kangasmaastoa on mukavaa edetä.

23. Lupus in fabula - Siinä paha missä mainitaan

Taas tiesiirtymää. Matkaa tuntuu etenevän hitaasti, vaikka hölkkäämme säännöllisesti hyviä pätkiä. Onko ennen rastia olevan lammen rannalla polku? No ei ole. Kyllä ei ole kalastajanpolkua nähnytkään. Itse rasti löytyy ojan kulmasta, ihan niin kuin pitääkin.

24. Frustra est - Turhaa tämä on

Turhaa, niin turhaa. Suon ylittäminen käy jo rutiinilla. Lasketaan ojia ja tehdään samalla Lopen Uupuneiden seuran ennätys pituushypyssä. Jalat säilyvät liki kuivina. Tiesiirtymät ovat tylsääkin tylsempää rutiinia. Rastikiveä joudutaan skannaamaan hetki. Miten pimeä voikin olla näin pimeää? Otsavalojen teho tuntuu pienemmältä kuin eilisiltana. Turhaa tämä on. 

25. Citius, altius, fortius - Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin

Rastilta lähtö vaatii ponnistelua. Nopeammin. Leveän ojan ylitse kulkee tukki, mutta se on ihan sikeäksi kulunut. Jäykin jaloin en uskalla ylittää, ennen kuin löydän kepin jolla tukea ylitystä. Korkeammalle. Eteneminen metsässä on taas pimeällä hidasta. Voimakkaammin. Oikeat tienpäät kuitenkin löytyvät ja matka jatkuu kumpare-rastille. 

26. De mortuis nil nisi bene - Kuolleista puhutaan vain hyvää

Harmittelemme ampumaradan äänien vaimenemista, sillä niiden perusteella olisi ollut helpompaa pitää suunta. Oja pidetään vasemmalla puolella ohjurina ja oikea tie löytyy. Enää ei jaksa edes varoa märkiä kohtia, vaan jalat ovat koko ajan märät ja kylmät. Rastinotto tietä pitkin on suunnistuksellisesti helppoa, vaikka väsymys alkaakin painaa. Jokaisessa välissä pyrin ottamaan energiaa.

27. Per aspera ad astra - Vaikeuksien kautta tähtiin

Kunnon oikaisu tielle ja hölkällä kohti tien loppua. Eksymistä tämä sankaritarina ei enää kestä, vaan tien silmukasta seuraavaan pitää ottaa todella tarkasti. Kompassia vilkaisen joka toisella askeleella ja viimeiselle rastille osutaan sukkana. Hetkessä on jotakin liikuttavaa.

28. Veni, vidi, vici - Tulin, näin, voitin

No nyt! Maaliin enää vajaan kilometrin kiri ja homma alkaa olla taputeltu. Kiireeksi meni, mutta nyt fiilis on kuin voittajalla. Enää pieni virkistävä pulahdus järveen, ennen kuin pääsee saunaan lämmittelemään ja sopalle. Valmiiksi kastellut pelastusliivit ovat hirvittävän kylmät paljaalle iholle.  Vaimo käy noutamassa väsyneen, mikä osoittautuukin hyväksi ratkaisuksi. Lyhyen sinnittelyn jälkeen nukahdan autoon. Vuoden 2019 Synkän Syysunelman on aika siirtyä muistojen helminauhaan, jossa se tulee loistamaan poikkeuksellisen kirkkaana helmenä pitkään.

Kuluneet eväät:

3 kpl Mars

1 kpl Snickers

4 kpl High5 geeli

8 kpl laku (BisBis, SukuLaku ym.)

4 kpl ruisleipäpari juustolla ja metwurstilla

1 pss pähkinärusinasekoitus

1 kpl Fazerin Sininen levy

Kartta1  Kartta2

Nyt alkaa tiukka kuukauden rupeama sekä näkymään naamassa, että tuntumaan kropassa. Takana on Louna-rogaining 6h/44km, Halloween Hike 53km/9h26min ja nyt Synkkis 117km/23h44min. Kaikki viikon välein. Ensi perjantain 8h yörogan kun vielä jaksaa, niin pidänkin oikein ylimenokauden :)

#Synkkäsyysunelma #synkkis #mäenkestäisjosmäkeskeyttäisinvaansentakiaetmäenjaksa

1. Nuuksio Backyard Ultra 2019

”Mahdotonta ”, sanoi ylpeys.

”Uhkarohkeaa”,sanoi kokemus.

”Hyödytöntä”, sanoi järki. 

”Onnistut varmasti”, kuiskasi sydän. 

Innostuin tapahtumasta heti ensimmäisistä mainoksista lähtien ja ilmoittauduin kisaan ensimmäisten joukossa. Laskin palautumisajan Espanjan 24h MM-rogasta olevan riittävä ja kasituntinen SM-rogan yhteydessä olisi vain peruskauraa. Valmistautumisen voi sanoa olleen hyvinkin tyypillinen. Vaimon kyseltyä ”eikö juoksukilpailuun kannattaisi harjoitella juoksua?”, minä vain kohauttelin hartioitani ja söin jäätelöä sohvalla. Edellinen viikko kului koulussa istuen ja alustava viikko tanskalaisen kollegan kanssa demoissa ympäri Suomea. Pitkien päivällisten värittämän viikon aikana, kävin pienellä hölkällä vain keskiviikkona Seinäjoella. Tanskalaisten kanssa iltajuomat ovat kovin olut voittoisia, mutta yritin rauhoittaa keskiviikon tankkaukselle. Onnistuin kaiken hyvän lisäksi saamaan kurkun karheaksi hotellin ilmastoinnin kanssa. Yleensä tällaistä ei satu, joten yhdistin ongelman mielessäni jännitykseen. 

Suunnitelma juoksuun oli yksinkertainen: matka, jonka tulisin juoksemaan olisi 6,7 kilometriä. En asettaisi muita tavoitteita ajan tai matkan suhteen. Yksi kierros kerrallaan ajateltuna, urakka tuntui paljon kohtuullisemmalta. Jalalla tehtyä liikettä oli kertynyt ennen kisaa vain 1100 kilometriä ja se piti sisällään kaiken kävelystä suunnistukseen. Doc lupautui huoltajaksi, joten saatoin keskittyä suoritukseen rauhallisin mielin. Huoltoalueelle kasailtiin homman helpottamiseksi isohko teltta, pöytä ja 140cm leveä ilmapatja. Unentuloon en kuitenkaan etukäteen uskonut. Kavereiksi telttaan saatiin kovakuntoiset ja sitkeäksi tiedetyt Elwood ja atoivanen. Samban avohoito-osasto oli valmis tohtorin huollettavaksi. 

Ensimmäinen startti oli kuudelta perjantai-iltana ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Paikalle oli saapunut median edustajia aina YLE-urheilua myöten. Vaikka päivällä satoikin rajusti, niin nyt saatiin nauttia auringonpaisteesta. Päivä- eli polkureitti ennätettiin kiertää kahdesti, ennen kuin siirryttiin käyttämään yö-/tiereittiä. Tunnustelevan ensimmäisen kierroksen (51:57) jälkeen matka polulla kulki mukavasti jalkojen lämmettyä (toinen kierros (50:26). YLE Areenan lähetykseenkin oli tarttunut kuvaa kulkukauppiaan kevyestä askelluksesta sekä virheettömästä tekniikasta. Ylämäet käveltiin alusta lähtien suosiolla. Oli turha rasittaa jalkaa tarpeettomalla ylämäkien juoksemisella. Vaikka tulevat kierrokset jännittivät, niin samalla mieli oli rauhallinen: juoksisin vain ja ainoastaan itselleni, 6,7km kerrallaan. Kyllähän minä tämän osaan. Olisi tulos mikä tahansa, niin se olisi minun itseni juoksema ja siihen olisin tyytyväinen. 

Yöreitti oli helpompi ja nopeampi edetä. Vaihdoin alussa käyttämäni Salomon Slab Ultra tossut sileän Asics Nimbuksiin. Onneksi olin varautunut kunnollisella otsalampulla, sillä yöreitti oli osittain valaisematon. Valaisemattomalla osuudella oli myös muutama juurakko noussut ylös ja näissä nähtiin kaatumisia. Ultraajan askel on matala. Reittimerkinnöistä on pakko antaa kiitosta, sillä oikealta reitiltä oli mahdotonta eksyä, jos vain piti silmänsä auki. Siirtyminen helpommalle reitille mahdollisti ryhmässä juoksun ja seurustelun. Oli hauska huomata, että alun ”ruuhkan” tasoituttua, oli samassa ryhmässä kuin edellisilläkin kierroksilla ja juttu jatkui siitä mihin oli jääty. Juttujen taso ei kuitenkaan noussut matkan edetessä. Tietäjät tietää.

Pimeästä ajasta ei jäänyt paljon kerrottavaa. Yksitoikkoista reittiä kierros toisensa jälkeen. Hölkkäilimme paljon ryhmänä. Kääntöpaikalla kevyt kosketus merkkipaaluun ja väliaika, jolloin oli helppo arvioida kierroksen kestoa. Mennessä arvailtiin kohtaa, jossa kärki tulisi vastaan ja paluumatkalla arvailtiin häntäpään ennättämistä aikarajan puitteissa kierrokselta. Doc hoiti eväät niin, ettei minun tarvinnut kuin saada tarjotut energiat alas. Osa energiasta tuli High5 2:1 urheilujuoman kautta ja osa geeleinä. Olin itse varannut hirmu määrän makeaa matkaan, mutta yllättäin sokeri ei maistunutkaan, eikä Doc sitä liiemmälti tyrkyttänytkään. Kisanaikainen syöminen meni järjestäjien kasvissosekeitolla, pizzalla ja oman huoltopöydän geeleillä. En kantanut kierroksella mitään ylimääräistä, vaan kaikki tankkaus hoidettiin lähtö-/maalialueella. Nestettä meni tasaisesti noin puolilitraa per kierros. 

”En ole tullunna tänne minä oppimaan, olen tullut tänne syömään ja juomaan” -Jaakko Teppo

Puolen yön jälkeen yritin ottaa pienet nokoset huollossa. Uni ei tullut silmään, mutta pitkällään olo rentoutti lihaksia. Energia upposi hyvin, eikä mahan kanssa ollut ongelmia. Doc kävi hotellilla ottamassa pienet unet ja teki minulle valmiiksi juomat sekä geelit kierrosten välille. Selkeää ja helppoa. Olin aluksi ottanut muutaman nopeamman kierroksen Epäurheilijan kanssa, mutta aamuyötä kohden annoin vauhdin tasaantua helpoksi. Treenaamattomuus alkoi tuntua jalkojen lihaksiston väsymisenä. Oli mukava jutella, mutta mukava oli olla myös omissa ajatuksissaan pimeyden keskellä. Jostakin syystä nautin erityisesti pimeällä liikkumisesta. Yö tuntui enemmänkin kierrosten kerryttämiseltä ja ajan tappamiselta. Siirtyminen aamulla vaativammalle polkukierrokselle aloittaisi vasta myöhästymiset maalista ja keskeytykset. 

Yön pimeyden vaihduttua aamun sarastukseen, paitsi väsytti oli myös toiveikkuutta ilmassa. Päästäisiin taas nauttimaan Nuuksion poluista ja kauniista maisemista. Aamun ensimmäisellä polkukierroksella katsottiin neljä väliaikapistettä, jolloin väsyneenä olisi helpompi peilata vauhdin riittävyyttä. Askel ei ollut enää kevyt, mutta polkuhölkästä kykenin kuitenkin nauttimaan. Porukkaa putosi pois joka kierroksella. Varsinkin satasen täyttyessä, monen tavoite tuntui täyttyneen. Olin vielä suhteellisen hyvissä voimissa, energia meni alas ja mitään mahdotonta kiirettä ei reitiltä pois ollut. Otin suolatabun kramppeja vastaan ja Doc suihkutti magnesiumsuihketta pohkeisiin ja reisiin. Ultrakisoissa ylpeys on laitettava taka-alalle, kun kompressiotrikoot nilkoissa annoin kaverin levittää suihketta jalkoihin. Aamuseitsemältä lähteneen startin jouduin vetämään puolivälistä hampaat irvessä, kun maha osoitti merkkejä toiminnastaan. Ehdin kuin ehdinkin maaliin ja samalla vauhdilla posliinille. 

Porukan pienentyessä, myös samanvauhtiset kaverit vähenivät. Onneksi vauhti kohtasi Sarvijoen Eka Vekaran kanssa, sillä pari viimeistä kierrosta alkoivat olla hankalia. Eka tsemppasi ja jututti matkalla. Loppukierroksella jäin aina hiukan, kun ajoitin puskassa käynnin polulla niin, ettei huoltoaikaa kulunut maalissa. Viimeisellä täydellä kierroksella jäin Ekan vauhdista ja huutelin hänelle aikaa olevan niin, että ennätän kyllä maaliin. Fiilikset menivät vuoristorataa ja askel heitti. Huimasi. Pelästyin vointiani, mutta päätin lähteä vielä seuraavalle kierrokselle, sillä tällaisessa kisassa vointi voi vaihtua hyvinkin nopeasti. Doc tarjoili normaaligeelin lisäksi kofeiinillisen geelin. Tsemppaus lähtöalueella oli huikeaa. Jälkikäteen kuulin polkupyörän lähteneen perään varmistamaan, että selviän polulle. Polulle selvisinkin ja avokallio-osuudelle asti, missä jouduin istahtamaan kivelle ja roikuttamaan päätäni alaspäin. Olo ei korjaantunut ja laskin jäljellä olevaa aikaa. Vauhdillani menisi liki puolisentoista tuntia ehtiä maaliin, joten keskeytys olisi joka tapauksessa edessä. Doc oli laittanut minulle tälle kierrokselle vyölaukun ja puhelimen matkaan. Soitin aikomuksestani keskeyttää ja kävellä takaisin. Maaliin raahautui väsynyt mies. Saatuani kuivan paidan päälle, siirryin makuupussiin ja nukuin saman tien pari tuntia väsymystäni pois. 

Vauriot jäivät vähäisiksi ja lähinnä henkisiksi. Halua olisi ollut jatkaa pidempäänkin, sillä kuka tahansa jaksaa hölkätä 6,7 kilometrin lenkin tunnissa. Tällä kertaa noita täysiä kierroksia kertyi yhteensä 18 ennen kuin raja tuli vastaan. Kovassa porukassa tulos oikeutti 9. sijaan, jota voidaan pitää kohtuullisena laiskanpulskealle kulkukauppiaalle. Enemmän pitäisi olla intoa tehdä jalkalenkkiä, jos aikoo juoksukilpailuissa menestyä. Kisanjälkeisellä viikolla on kovin mietityttänyt, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olisiko energiaa pitänyt mennä vielä enemmän? Entä juomaa? Jouduin kuitenkin joka kierroksella käymään puskassa juomien tullessa läpi, joten kuvittelisin juomisen olleen riittävää. Edeltävä viikko reissaamisineen ei ollut optimaalista valmistautumista, mutta ei mitään poikkeuksellistakaan työni luonteen huomioiden. Päällimmäisenä fiiliksenä on jalkojen loppuminen liian vähäisen juoksutreenin takia. Koska olin jo rikkonut aiemman pisimmän lenkin pituuden, niin olinko alitajuntaisesti tulokseen tyytyväinen? Kesken kisan ei tuollaista hyvänolon tunnetta saisi päästää tulemaan. 

Ensimmäinen Nuuksio Backyard Ultra on siis takana ja tulokset nähtävissä. Pari viikkoa on ponnistuksesta kulunut ja päällimmäisenä fiiliksenä kiitollisuus järjestelyorganisaatiota sekä muita mukana olleita kohtaan. EnduranSere / Doc teki huikean hyvää työtä kisan aikana huollossa, unohtamatta sparrausta valmennuspuolella. Kovat ovat kovia!

#ultrajuoksu # nuuksiobackyardultra #nbu #polkujuoksu #trailrunningfi

Sasta 64 Wild, Nurmes

Vieraanvaraisuutta on kahdenlaista: normaalia ja itäsuomalaista. Pääsimme nauttimaan tuosta pohjoiskarjalaisesta vieraanvaraisuudesta Minkiönkylän Mahdin kanssa, kolmipäiväisen Sasta 64 Wild-tapahtuman aikana. 

Sasta 64 Wild-erämaavaellus on kuin järjestäjänsä Dakota flanellipaita: Rento ja tyylikäs, grammoja ei viilata, mutta kaikkeen pystyy luottamaan sataprosenttisesti. Heti saavuttaessa tunsi itsensä tervetulleeksi, opastus kävi mutkattomasti ja oli helppo keskittyä olennaiseen: luontokokemukseen sekä rentoutumiseen. Ajoimme siis torstai-iltapäivänä Hyvärilään ja pikaisen saunan jälkeen olikin aika siirtyä yöunille. Majoitteeksi oli valikoitunut Minkiönkylän Mahdin Halti Laavu Pro, joka tarjosi ruhtinaalliset tilat sekä hyvän suojan ötököitä vastaan. Sateen sattuessa, laavun lippa olisi antanut tarvittavaa suojaa ruokaa laitettaessa. 

Perjantain aamutoimet sujuivat nopeasti. Keiteltiin vettä puuroa varten ja tietenkin kahvia, sekä tehtiin varusteisiin viimeiset säädöt. Linja-automatka lähtöpisteelle kului rattoisasti jutustellen ja kuunnellen ratamestarin ohjeita. Muutamien ryhmäkuvien jälkeen päästiin siirtymään kohti karttaan merkittyä lähtöpistettä. Meno pitkospuilla oli verkkaista, eikä luontainen askel tahtonut osua rytmiin. Lähtöpisteellä MiMa ehdottikin nopeaa jatkamista ja radikaalia oikaisua suon ylitse, kohti ensimmäistä rastipistettä. Olin menomatkalla ostanut uudet Salomon Slab Ultra maastojuoksukengät ja nyt ne saivat todellisen kasteensa. Välillä jalka upposi enemmän, välillä vähemmän. Kartta oli selkeä ja suunnistaminen helppoa. Keulassa edennyt MiMa ehti nähdä piiloon pakenevan kyyn ja jatkossa maastoa tulikin tarkkailtua paremmin. Ennen ensimmäistä rasti-/vesipistettä ehdittiin kääntymään hiukan liikaa itään. Kivelle saavuttiinkin tien kautta koukaten ”takaovesta”. Rastikivi muodosti pienen luolan, jossa desantit olivat pitäneet sodan aikana majaansa. Oli mukava kuulla paikan historiaa pieninä tarinoina matkan varrella.

Kakkosrastille oli vain lyhyt tiesiirtymä ja käytimme matkalla pienemmät polut hyödyksi, välttääksemme pelkkää soratiellä liikkumista. Vettä ei rastilla tarvinnut ottaa juomarakkoon lisää, mutta joimme muutaman mukillisen janoomme. Lämmin keli sai hikoilemaan ja nestettä joutui hörppimään koko ajan pienissä erissä. Liike oli mukavan helppoa ja nautimme matkanteosta. Pidimme pienen tauon kalliolla ja kaivoimme rinkasta eväslakritsat. Aurinko lämmitti matkalaisia. Kuulimme kauempaa pari rasahdusta, aivan kuin joku olisi astunut kuivien risujen päälle. Matkaa jatkettuamme, vilkaisin alas suolle ja näin suden kulkevan samaan suuntaan puiden välissä. Ennen kuin sain MiMan havahtumaan ajatuksistaan ja tähystämään suolle, peto oli jo kadonnut. Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä oli yksittäinen eläin, joka ei ollut havainnut meitä ylhäältä kallioilta. Kuljimme muutenkin kuin vanha aviopari: kevyellä askeleella ja vaiti. Tuo nopeasti ohi mennyt hetki kruunasi koko vaelluksen. 

Suunnistus erämaassa tarjosi sopivasti haasteita. Pidimme huolellisesti oikean suunnan ja rogaining-kisoista totutun tavan mukaisesti, keskustelimme sijainnista määräajoin. Ei kannata olettaa, että toinen tietää sijainnin, vaan varmistaa yhteisymmärrys paikasta. Samalla tavalla huolehdimme myös kaverin energian ja nesteen saannista. Jos kaveri väsähtää, niin se vaikuttaa myös suoraan omaan tekemiseen. Lisärastiksi merkitty kolmiomittaustorni tai oikeastaan sen jäänteet, löytyivät mäen päältä. Emme jääneet tarkemmin paikkaa tutkimaan, vaan jatkoimme saman tien matkaa. Vain muutaman kymmenen metrin jälkeen parahdin ja Minkiönkylän Mahti otti nopeita tanhuaskeleita sivuun. Noin metrin pituinen, musta kyy oli tullut yllätetyksi ja luikerteli vauhdilla kivenkoloon piiloonsa. Onneksi lähempi kontakti jäi tälläkin kertaa kyyn hampaiden ulottumattomiin. Vaikka päivän vauhti oli ollut normaalia verkkaisempaa, niin raskas reppu sai tuntemaan itsensä väsyneeksi. Järjestäjät valmistelivat leiripaikkaa, kun saavuimme järven rantaan. He olivat silminnähden hämmästyneitä, että olimme jo tuossa vaiheessa perillä. 

Pääsimme siis valitsemaan ensimmäisenä laavullemme paikan. Samalla kun ihailimme järvinäköalaa, valmistimme ruokaa ja tietenkin jälkiruoaksi kahvia avecilla. Mukaan varattu pieni ”lääkinnällisiin tarkoituksiin” varattu konjakki täydensi uudesta Kupilka-kuksasta nautitun pannukahvin.  Oli hieno fiilis vaelluspäivästä ja nautimme täysin rinnoin iltapäivän toimettomuudesta. Rannasta löytyi paikka, josta oli helppo pulahtaa järveen pesulle. Illalla pääsimme nuotioseminaarissa kuulemaan Anton Kallandin huippumielenkiintoista esitystä omasta luontosuhteestaan sekä tavastaan liikkua kevyin varustein luonnossa. Retkeillä voi hyvinkin niukalla varustuksella, jos se on loppuun saakka mietitty. Nuotiomakkaroiden jälkeen oli mukava käydä yöpuulle. 

Lauantaiaamuna pyrimme pääsemään liikkeelle hiukan ennen pääryhmää. Lähdimme heti alusta tekemään omaa reitinvalintaa hyppimällä järven rannassa kiveltä kivelle. Lämpötila oli jo aamusta helteinen ja hiki kasteli nuorisourheilijoiden paidanselät. Hiljaisissa järvimaisemissa oli rentouttavaa kulkea. Kärsin perjantaina päänsärystä ja epäilin sen johtuneen liian pienestä nesteytyksestä päivän aikana. Nyt juotavaa tulikin nautittua  runsaammin. Rastipiste oli helppo ja jatkoimme samalla vauhdilla kohti vedenylitystä. Kapea salmi ei tarjonnut kiviä vedenpinnan yläpuolella, vaan jouduimme menemään veteen. MiMa otti ensimmäisen yrityksen ja päätyi kastumaan rintaa myöten. Päätin valita eri kohdan ja otin samalla tukea puunkarahkasta. Vesi tuntui aluksi kylmältä, mutta ylitse pääsin vain napaan saakka kastuneena. Emme nähneet tarpeelliseksi riisua vaatteita tai kenkiä, koska lämmin päivä kuivasi nopeasti kulkijoiden varusteet. 

Vuorossa oli kohtuullisen helppo pätkä edetä. Ennen tielle siirtymistä jouduimme tekemään pienen väistöliikkeen, kun rannassa oli asumus. Taisi olla ainoita asuttuja 
paikkoja tämän viikonlopun aikana. Luontopolkua ei ollut käytetty juurikaan ja se 
hukkuikin lähes heti kulkijoiden alta. Vaihdoimme kompassisuuntaan, mutta haparoimme hiukan mäkien kanssa. Lisärastiksi tarkoitettu paikka saattoi löytyä tai olla löytymättä. Ihan tarkkaa tietoa sijainnista ei nuorisourheilijoilla ollut. 

Uuronrotkolle saavuttaessa pidettiin pieni huoltotauko. Otimme vettä, hiukan energiaa sekä repustani suolatabletit imeytymisen tehostamiseksi. Järjestäjät olivat varanneet paikalle muurinpohjalettujen paistajan ja tottahan niitä piti maistella. Letut todettiin erinomaisiksi ja liki vesissä silmin kiiteltiin, ennen kuin jatkoimme matkaamme. Polku lähti alussa helppona ja suhteellisen leveänä liikkeelle. Vähitellen polku vaihtoi rotkon pohjalla puolta, kiiveten koko ajan jyrkentyen rotkon reunalle. Paikoitellen liikuttiin lähellä reunaa ja pääsimme nauttimaan maisemasta. Minkiönkylän Mahti kävi istumaan jyrkänteen reunalle ja yritin saada kuvaan rotkon huikean korkeuseron. Alhaalla oli avosuota sekä pieniä lampia. Sanailtiin keskenämme, miten hienoa olisi nähdä susi uudestaan. Peto ei kuitenkaan ollut halukas näyttäytymään. Laavulla pidettiin pieni kuvaustauko ja ihasteltiin maisemaa. Oltiin taas edetty kovinkin vauhdikkaasti, vaikka emme sitä yrittäneetkään. Polku kulki vuoroin ylös ja alas. Reppu alkoi painaa selässä, mutta fiilis pysyi korkealla. Kohtasimme yksittäisen retkeilijän, joka oli samalla ensimmäinen ihmishavainto matkalta. Mistään moottoritiestä ei näiden reittien osalta voinut puhua. Ennen Mujejärvelle johtavaa harjupolkua nähtiin hollantilaisten viime vuonna kasaamat kivet, jotka tunnistettiin Tikaanin tekemästä videosta.

Neulaspolku harjulla ihastutti. Olimme sopineet kulkevamme niemennokassa sijainneelle muinaiskalmistolle, ennen leiripaikalle suuntaamista. Samalla näimme järjestäjien veneen lähestyvän järvellä. Juha ja Matias toimittivat vesireittiä myöten tarvikkeita leiriin. Niemi laskeutui loivana järveen, tarjoten pitkän hiekkarannan. Oli helppo kuvitella kalmiston syntyneen sekä kauniin paikkansa, että helpon kaivettavuutensa takia. Paikoin näkyi vielä hautojen kohdilla painaumia maassa. Nautittuamme aikamme maisemista, oli aika siirtyä 
leiripaikalle. Saavuttuamme sinne, järjestäjät olivat juuri lähdössä veneellä hakemaan toista kuormaa. Huutelimme perään, voisimmeko mitenkään auttaa ja saimme luvan pystyttää telttasaunan järven rantaan valmiiksi. Saunatalkoissa tuli sen verran hiki ja nälkä, että päädyimme uimaan ja valmistamaan lounasta. Päälle nautittiin pannukahvit ja ohuet siivut konjakkia, joka sai muutenkin hyvän fiiliksen kohoamaan entisestään. Kovasti kiiteltiin taas järjestäjiä, aurinkoista keliä, hienoja maisemia sekä tietenkin itseämme, kun olimme matkaan älynneet lähteä.

Muitakin alkoi leiriin hiljalleen saapua. Oli mukavaa oleskella jouten, välillä keitellä kahvia tai kaivaa eväsmakeisia repusta. Illalla oli nuotioseminaarin vuoro. Mika Kalakoski esitteli erilaisia tulentekotapoja. Taas oli mukava huomata, miten monella tavalla retkeilyä voi harrastaa. Kun toineen nauttii askeettisuudesta, niin toiselle retken kohokohta on tulien tekeminen. Avotulella ja nuotioon tuijottelulla onkin maaginen vaikutus. Harva asia saa niin ajatukset pois arkisista asioista. Ennen yöpuulle siirtymistä, teimme vielä viimeisiä valmisteluja aamun lähtöä varten. Kysyimme järjestäjiltä mielipiteen ajatuksellemme ylittää järvi uimalla rinkkalautan kanssa. Oma järki kuitenkin puuttui peliin, emmekä halunneet ottaa sitä riskiä, että muut joutuisivat odottamaan meidän takiamme. Järjestäjät ilmoittivat lossaavansa veneellä porukkaa järven toiselle puolelle aikaa säästääksensä. Päätimme kuitenkin kiertää järvenrannassa kulkevaa polkua pitkin. Saimme tähän siunauksen, koska vauhtimme oli koko viikonlopun ajan ollut vähintäänkin riittävää. 

Aamulla suuntasimme suon ylitse, järveä kiertävälle polulle. Samalla kun päätepiste lähestyi, tuli mieleen haikeus reissun loppumisesta. Nautittiin vielä aurinkoisesta ja helteisestä kelistä. Harmittelimme ääneen Metsähallituksen suunnitelmia purkaa Mujejärven rannasta laavuja, koska rahaa hoitoon ei ole. Reittien vaikea saavutettavuus ei tee näistä varsinaisia perhematkailuun soveltuvia, mutta erämainen maisema palkitsee tottuneemmat kulkijat. Kukonsärkkä ja Hiltuskangas tarjosi korkeuseroja että huikeita maisemia. Harjulta oli näkymä kummallekin puolelle: vasemmalla Kukonlampi ja oikealla avosuo sekä leveä puro. Mietiskeltiin niitä voimia, jotka olivat muokanneet maisemaa jääkauden vetäydyttyä. Aikaa olisi ollut pidempäänkin lenkkiin, mutta polku Hahtosenniemeen oli kaatuneiden puiden muodostama luonnon esterata. Suurin innostus oli jo takana ja päädyimmekin jatkamaan kokoontumispaikkana toimineelle laavulle. Ennätimme taukopaikalle juuri sopivasti ennen pientä ukkoskuuroa ja pystytimme laavun vielä kerran antamaan suojaa. Evästystä, uintia, seurustelua ja geokätköilyä, näitä kaikkea ennätettiin harrastaa paluukyytiä odotellessa. Ennen bussiin nousemista oli vielä hetki yhteiskuville sekä Sasta 64 Wild-kangasmerkeille. Hyvärilässä saunanlauteille kiipesi tyytyväisiä ihmisiä.

Entä saatiinko reissusta sitä, mitä lähdettiin hakemaan? Kyllä! Irtiotto arjesta ja tauko erilaisten viestimien aiheuttamasta orjuudesta. Joukossa oli helppo viihtyä ja järjestelyt toimivat. Järjestäjien halu tehdä hyvä tapahtuma näkyi joka käänteessä. Iso suosittelu tapahtumalle!

#Sastaclothing #64wild #Sasta #vaellus #Nurmes #Hyvärilä #Kupilka