Kata ja mä, kaupungilla taas - Turku Rogaining Sprint 2h

Monesti on pitänyt osallistua, mutta yhtä monta kertaa on kohdalle osunut yhteensattumia & muita tekosyitä, joiden takia Turku Rogaining Sprint on jäänyt väliin. Tänä vuonna onnistuin vihdoinkin olemaan sekä terveenä että saamaan kaverin mukaani. Houkuttelin kovakuntoisen Katan mukaani ja sarjaksi valikoitui luonnollisesti "40 pari", vaikka ihmettelenkin järjestäjien hentomielisyyttä päästää näin nuoria ja kovakuntoisia tuohon veteraanisarjaan. Kummallakin oli normi työpäivät ja Turkua kohti pääsimme ajelemaan vain ihan pikkiriikkisen myöhässä. Kapteeni tosin paikkasi tuon myöhäisen lähdön roisilla ajolla ja ohittelulla. Paikalle ehdimme juuri sopivasti viideksi valmistautumaan suoritukseen. Kapteenin harjaantunut silmä erotti kauempaa teräksisen kestävyyden ja kissamaisen notkeuden omaavan suunnistajan ja mitä, mitä??? Lanttuhan siellä opasti herrasmiehenä muita harrastajia lajinsaloihin. Oli mukava tavata elävässä elämässä ja vaihtaa muutamat kuulumiset. Juu...ja käteltyäkin tuli...sillä samalla kädellä kuin on kätelty Ari Vatastakin :o)

Reitinsuunnitteluun oli varattu kokonaista 15 minuuttia ja se tuntui kuluvan aivan liian nopeasti. Järjestäjät joutuivat hätistelemään meitä "kuuman ryhmän" suunnittelualueelta, joten ilmeisesti näyttömme eivät ennen kisaa olleet riittävät tai sitten järjestäjien edustaja ei vielä tunnistanut meitä. Reitti muotoutui vastapäivään kiertäväksi ja valtaosa ajasta suunniteltiin käytettäväksi peruskartalla. Vasta maaliin tullessa otettaisiin suunnistuskartoilta se, mitä otettavaa olisi. Lähtölaukauksen myötä huiman iso porukka lähti pyörätietä samaan suuntaan, joten yllättävän moni oli päätynyt samantyyppiseen alkuun. Kurkistin nopsasti karttoja ja teimme ensimmäisen reitinmuutoksen eli poikkesimme ottamaan rastin 152 (kumpareen eteläjuuri) matkalla rastille 168 (metsikön sisäkulma). Joen rannassa kulkevalle polulle loikattiin näyttävästi sillan kaiteen yli ja pyrimme pitämään suht´reipasta vauhtia yllä. Alkupään rastit olivat hyvin pitkälti tuollaisia läpijuostavia ja helposti tavoitettavia rasteja. Maaston puolelle ei juurikaan menty ja matkaa tehtiin niin kevyenliikenteenväylillä kuin kaduillakin. Rastien käyntijärjestys muotoitui näin 159 (katujen risteys) - 160 (metsikön ulkokulma) - 175 (katujen risteys) - 139 (mäki). Vasta rastille 139 (mäki) mennessä joutui miettimään hiukan enemmän reitinvalintaa, enkä ole näin jälkikäteen ollenkaan varma, että olisin tehnyt oikean ratkaisun. Rastille kuitenkin löydettiin ja lipulle noustessa vastaan tulivat Nina ja Juha, jotka vaikuttivat ennalta vahvimmilta voittajasuosikeilta. Meillä alkoi dieselit vähitellen käynnistyä ja juoksu tuntuikin jo selkeästi helpommalta kuin ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Kuuma keli aiheutti sen, että kulkukauppiaan jäntevä vartalo kiilteli hiestä (tosin suunnistusvaatteiden alla) ja päätä verhonneesta buffista olisi saanut puristaa ämpärillisen hikeä. Aika touhua!

Rastille 158 (tien mutka) jatkettiin hyvällä sykkeellä. Ilmeisesti otsalta valunut hiki kirveli silmissä, sillä en osannut valita rastilta lähtevää koillista tie/polku vaihtoehtoa, vaan juoksimme muutaman kymmenen metriä vikasuuntaan johtanutta tietä. Tarkistimme suunnan ja päädyimme kulkemaan rautatien suuntaisesti seuraavaan tien risteykseen. Tästä olikin helppo edetä pyörätietä sekä loppumatka kapeaa polkua rastille 69 (avokallio). En muista aivan tarkaan, mutta olisikohan tuossa tullut täyteen ensimmäinen tunti ja noin 10,5 kilometriä. Olimme ennen lähtöä sopineet, että tekisimme päätöksiä loppureitistä tunnin kohdalla ja päätimmekin kääntyä länteen ja aloittaa (maaliin) laskeutumisvalmistelut. Tulojälkiämme pitkin pääsimme takaisin pyörätielle ja jatkoimme leimaamalla rastit 167 (mäki) sekä 148 (avokallio). Näilläkin rastinväleillä kuljimme jalkakäytäviä ja kevyenliikenteen väyliä. Helppoa kuin heinänteko ja hyvä vauhti sai jatkua. Kummallakaan ei ollut mitään ongelmia ja Kapteeni sai toistuvasti katsella Katan uusien Salomonien kantoja.

Suunnistuskartalle siirtyminen ei sujunut ihan ongelmitta ja minulla oli pieniä murheita itsemme sijoittamisessa kartalle. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ainakin rasti 138 (kaakkoinen kivi, etelä puoli) olisi kannattanut matkalla ottaa. Nyt suuntasimme kuitenkin juomarastille 170 (aukko) ja jouduimme nousemaan oikein kunnon ylämäen jyrkänteitä ohitellen. Kello kävi armottomasti ja olikin täysin selvää, ettemme ehtisi ottaa muita rasteja Temppelivuoren alueelta. Taas takaisin samoja jälkiä ja reipas siirtyminen Upalingon avokallioille. Rasti 147 (notko) löytyi vaivatta, kunhan löysimme ensin sille vievän heikon polun. Rastilta jatkettiin sen enempää ihmettelemättä sillä aloimme kärsiä orastavasta kiireestä maaliin siirtymisessä. 169 (iso kivi) haluttiin kuitenkin ottaa matkalla, se tuomien isojen pisteiden takia. Teimme louhikon takana sijainneella vihreällä pienen koukun, ennen kuin löysimme rastipisteen. Paikka ei tainnut olla kaikkein helpoimpia, sillä saimme toisenkin parin kanssamme tiheää metsää skannailemaan. Kiveltä suunnistimme taas louhikolle ja sen ylittämisessä saikin olla todella tarkkana. Väsyneillä jaloilla oli mukava taiteilla heiluvien ja huojuvien kivien päällä. Samalla teimme pienen reitinvalintavirheen, kun otin risteyksestä väärän polun. Päädyimme raiteille lännemmässä kuin oli tarkoitus, mutta rataa pitkin oli helppo korjata suuntaa. Selkeällä polulla tuli mieleen ajatus poimia vielä viimeiseksi rastiksi 174 (notko), vaikka meidän olisi jo pitänyt olla täyttä vauhtia juoksemassa maaliin. Rasti löytyi heti, mutta rastin jälkeen kärsin taas ongelmista hahmottaa suunnistuskarttojen sekä peruskartan raja. Muutama sata metriä edettiin tunteella, ilman tarkempaa tietoa sijainnista. Kartasta sain kiinni vasta liikenneympyrässä, joka oli selkeästi merkitty peruskarttaan. Arvioin matkaa maaliin olevan puolisen kilometriä (todellisuudessa sitä oli 600m) ja aikaa oli jäljellä alle kolme minuuttia. Pistelimme parasta mahdollista kyytiä kevyenliikenteenväylää pitkin ja ainoa, mitä sain huohotettua parille tuossa vauhdissa oli "kohta helpottaa". Kovin syvälliseksi keskustelu ei maalisuoralla virinnyt :o) Maaliin ehdimme kisakellon näyttäessä 2.01.40 eli menettäisimme 4 pistettä myöhästymisestä. Ensitunnelmat olivat ilo hienosta maastolenkistä sekä melko murheettomasta suorituksesta. Tällä(kin) kertaa tuli kierrettyä hyvä lenkki ja vasta sen jälkeen tulivat reitinvalinnalliset tai suunnistukselliset kuviot. Järjestäjien tietoteknisten ongelmien takia tulokset jäivät saamatta, eikä arpaonnikaan suosinut meidän tiimiämme tällä kertaa. Kotimatkalla poikettiin vielä jäähdyttelemässä Parmaharjun hyppyrimäen portaissa: katselimme jyrkkää portaikkoa auton ikkunasta, ilmastoinnin jäähdyttäessä lämmintä autoa. Samalla fiilisteltiin mahdollista osallistumista XTrail Parmaharju -maastojuoksuun.

Hyvä reissu, lisää tällaisia!

Tulokset Kartta Peruskarttaa on piirretty ne suunnistuskartalla olleet rastit, joissa kävimme.

On trail Marielundsskoven, Kølding DK

Päivän matkustamisen ja parin lennon jälkeen lopultakin pääsin "kotiutumaan" hotellille Køldingiin. Olin ennalta katsellut mahdollisia juoksureittejä kartasta mitään erityistä löytämättä. Tanskahan on tasaiseksi haukuttu maa, enkä uskonut löytäväni minkäänlaisia korkeuseroja. Katselin taksin ikkunasta mahdollisia metsäkohtia, jos vaikka ihan polkuja löytyisi, mutta hotelli olikin ihan asuntoalueella...harmin paikka.

Sovittiin italialaisen kollegan kanssa päivällistreffit, joten lenkki piti tehdä saman tien ja mieluummin aika lyhyenä. Valmistauduin juoksentelemaan kolmevarttia katuja pitkin, mutta mitä, mitä? Jo ensimmäisessä risteyksessä näkyi huokutteleva portaikko suoraan puistoon:



Portaikon jälkeen olin hiukan epätietoinen siitä, pitäisikö jatkaa eteenpäin vaiko kääntyä alamäkeen johtavalle polulle. Käännyin alaspäin ja ajattelin vielä tässäkin vaiheessa, että kierrän sitten vaikka ympyrää portaiden ja alamäen välillä, jos parempaa ei löydy. Kadulle päästyäni, näin metsänpuolelle osoittavan kyltin ja ja pienen polunpätkän jälkeen aukesi eteeni kaunis näky: Täysin varusteltu maastojuoksijan leikkikenttä, josta löytyi kaikki leikkivälineet kiintorasteja myöten. Kovaksikeitetyn myyntimiehen sydän pamppaili kuin viimeistä päivää ja jo täysin kuivuneiksi luullut kyynelkanavat tirauttivat pienet onnen kyyneleet ahavoituneille poskille.



Viikonlopun Salpaus-rogainingin jäätyä vatsavaivojen takia välistä, olin melkoisen murheellinen. Paha mieli unohtui kuitenkin hetkessä ja mahakin tuntui taas, kuin taikaiskusta, normaalilta. Annoin uusille Speedcrosseille oikein kunnolla kyytiä ja jouduin pidättelemään innostunutta hihkumistani. Olin aivan sattumalta löytänyt Marielundsskovenin, jossa kulkee vanha ratapohja, Troldhedebanen. Alueella oli erinomaiset korkeuserot ja polkuja vaikka muille jakaa. Lisäksi siellä täällä näkyi pihtileimasimilla ja QR-koodeilla varustettuja kiintorastitolppia. Pitänee viikolla ottaa selvää, mistä saa karttoja sekä lisätietoa alueesta.

Laskeutuessani erästä polkua alas, havahduin metsästä kuuluvaan risahdukseen: ihan muutaman metrin päästä liikkeelle pähti pieni kauris! En ole ihan varma, kumpi meistä pelästyi enemmän. Pienen nousun jälkeen, tulin aukean laitaan, jossa viisi kaurista ruokaili kaikessa rauhassa:



Tanskassa on siitä mukava lenkkeillä, että kaikki tervehtivät toisiaan. Ei ole väliä, tuleeko vastaa toinen lenkkeilijä vaiko pyöräilijä, aina voi nyökätä ja huikata ystävälliset hejt :) Koska aikataulu oli kireä, jouduin kääntymään takaisin paljon ennemmin kuin olisin halunnut. Näille poluille on pakko ehtiä vielä ennen aamupalaa ja päivän ohjelman jälkeen. Juoksukelikin oli aika mainio, kun lämpöä riitti +16 astetta ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Loppuun vielä muutama, innostuksesta tärisevin käsin otettu tunnelmakuva:



Toivottavasti kevät olisi Suomessa pidemmällä, kun ehdin takaisin kotiin!

Tässä kartta alueesta

Ja isompana täältä Marielund