Makaan maanantai-iltana Aalborgissa hotellin sängyllä unettomana ja ajatukset pyörivät vielä viikonlopun rogaining-retkellä. Koko kevät on ollut jaksamisen kannalta erittäin vaikeaa. Univaikeudet ja jatkuva matkustaminen eivät ole helpottaneet asiaa. Kulkukauppiaan ruokaympyrä on mustan kahvin värjäämänä pikimusta. Peruspositiivisena voin todeta, etten ole ainakaan juossut jalkoja altani treenimäärien takia, eikä painokaan ole päässyt nousemaan yli yhdeksänkymmenen.
Halusin ehdottomasti osallistua SE yö-rogaan, mutta tapahtuman osuttua koulunpäätöksen kanssa samaan viikonloppuun, teimme tiiminä osallistumispäätöksen vasta viime metreillä. DocS onnistui telomaan jalkansa iltarasteilla (ei pitäisi treenata, kirjoittajan huomautus), joten lähdimme matkaan Minkiönkylän Mahdin kanssa kahdestaan. Saavuimme paikalle hiukan ennen karttojenjakoa ja turhaan säätämiseen ei mennyt energiaa. Normaalin, trangialla keitetyn pasta-ateriankin korvasimme retkiruokapastalla. Reitinsuunnittelua vaikeutti runsas rastimäärä ja iso kartta, mutta vähitellen onnistuimme hahmottelemaan noin 54 kilometrin lenkin, joka onnistuessaan kerryttäisi 208 pistettä. Reittisuunnitelma lähtö-3E-7R-2Q-9J-5M-7F-2F-9C-5O-5A-2P-9B-5B-7P-9H-3K-2M-2O-3I-2A-9A-7J-3S-9G-7G-3L-5P-7A-9N-5C-7N-5S-9I-5Q-7M-3P-7O-3J-maali. Suunnitelman suurin ongelma oli se, että mahdollisten vaikeuksien ilmaantuessa loppupuolella, oikaiseminen olisi kovin hankalaa tai jopa mahdotonta. Tässä vaiheessa uskoin meidän kykenevän jopa pariin ylimääräiseen rastiin.
Lähdöstä pinkaisimme tuttuun tyyliin vauhdilla liikkeelle. Ensimmäisen rastin leimaus ok ja samalla vauhdilla seuraavalle. Leimausohjelma tökki, emmekä saaneet leimaa perille. Samaa viestiä kuului muidenkin tiimien suunnasta ja kaivoin tussin repun taskusta. Olin varautunut permanent-tussilla, jolla voisin tehdä muistiinpanot suoraan karttamuovin pintaan. Vaikka leimauksen kanssa olikin vaikeuksia, niin jalka tuntui kevyeltä. Pääsimme etenemään polkuja pitkin ja kartta tuntui pitävän hienosti paikkansa. Kartanlukua helpotti isokokoinen Silvan peukkukompassiin kiinnitettävä luuppi, jonka pidikkeen sain liimailtua kasaan Loppiaisrogan jäljiltä. Pakkasessa kaatuminen ei tee hyvää muoviosille. Ensimmäinen ongelmapaikka koettiin rastilla 7F, kun muut tiimit painelivat väärään mäkeen. Onneksi olin hyvin kartalla ja hereillä tilanteen kanssa. Selvisimme ainoastaan pienellä liikkeessä tehdyllä koukulla. Hämärän laskeutuessa, ennätimme ottaa vielä pari rastia ilman lamppuja, mutta 9C eteenpäin oli pakko turvautua keinovaloon. Satuimme tiheään ryteikköön ja saimme vastaamme joka ikisen kasvuasteen, mitä metsä sisällään pitää. Suunnaskulku kärsi sen verran, että teimme noin 100 metrin koukun rastinotossa, väärän kumpareen kautta. Matka eteni iloisesti rupatellessa ja taisimmepa iloita ongelmattomasta suunnistuksestakin. No...tietenkin seuraavalla rastilla (5A) piti juosta rastista ohitse ja käydä lammen vastarannalla huomaamassa oma hölmöys. Lopulta saimen leimattua rastilapun laavun seinästä. Tien ylityksen sai tehdä vain parista paikasta ja lähdimme hyvällä jalalla tavoittamaan ylityspaikkaa. Hirviaidassa sijainnut portti ihmetytti, mutta eihän me nyt tällaista selkeää paikkaa voida väärin tulkita, eihän? No, kylläpäs vaan voitiin! Pikatien toisella puolen oleva metsäautotie loppu melkein heti ja tarkempi tarkastelu osoitti meidän löytäneen jonkin karttaaan merkitsemättömän väylänpätkän. Mietimme hetken, pitäisikö palata samoja jälkiä takaisin, mutta totesimme meidän kärsivän tuosta "oikoreitistä" sen verran, ettei paluuseen ollut tarvetta. Suon ylitse rämpiessä ei paljon naurattanut, kun olisi voinut edetä kuivin jaloin tietä pitkin.
Yön pimeimmät hetket olivat lähestymässä, mutta nyt suunnistus kulki mukavasti. 9B-5B-7P-9H meni tikkana rastille. Välillä päästiin juoksemaan metsäautotiellä, mutta välillä vauhti tippui puskien läpi puskiessa. Kohti Pukalan retkeilyreittiä mennessä, laskeskelimme edettyä matkaa sekä jäljellä olevaa aikaa. Totesimme yhteen ääneen, että "tarttis tehrä jotakin". Välistä jätettiin 2A, jotta pääsimme jatkamaan nopeampaa tietä pitkin. Pukalan polkureitti toi mukavaa vaihtelua ja ehdimme rupatella enemmän, kun suunnistukseen ei tarvinnut kiinnittää niin paljon huomiota. Niemenkärki (9A) vaikutti lähettyäessä tutulta ja tajusimme rastipisteen olleen sama kuin Viitapohjan Retki-Rogainingissa 2012. Energiaa oli saatu alas harmillisen heikosti ja väsymyskin painoi. Onneksi Pukalan reitti jatkui selkeänä seuraavalle rastille (jyrkänne). Polulla tuli vastaan Palauttelijat aivan käsittämätöntä kyytiä. Kivet ja juurakot eivät hidastaneet miesten menoa lainkaan, mutta herrasmiehinä he ehtivät vaihtaa muutaman sanan väsyneempien tovereiden kanssa. Lammenrannan pitkospuilla tuli viiden nuoren naisen ryhmä vastaan ja ajatus herpaantui: vasta tunkattuamme mäen päälle, aloimme tutkiskella seuraavaa rastia ja rastipistehän oli jyrkänne lammen rannan tuntumassa. Pienen sadattelun jälkeen 180 asteen käännös ja pikamarssia alamäkeen rastille. Sovimme yhteen ääneen, että nyt hölmöilyt pois ja tarkasti seuraavat välit. Lammen rannassa olevalla nuotiopaikalla pyörimme hetkisen, kun luin rastin 9G rastimääreen ja olimmekin rastilla 3S. Muutama minuutti sinne tänne, kuka näitä jaksaa laskea?
Rastin 9G jälkeen kävimme täydentämässä juomapulloja läheisellä lähteellä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt ehdottomasti tehdä reittimuutos ja lähteä järven pohjoisrantaa pitkin rastille 7A, mutta toteutimme orjallisesti suunnitelmaamme. Aamun alkaessa sarastaa, teimme suunnitelmaa loppureitistä ja päädyimme oikaisemaan mahdollisimman paljon, jotta ehtisimme maaliin ajoissa. Täysin uusi suunnitelma loppureitiksi oli 3L-5P-9N-5C-7N-9I-7S ja parasta mahdollista vauhtia maaliin. Reitti oli nyt selkeää vahvempaa tietä ja vuorottelimme juoksua ja kävelyä sopivassa suhteessa. Eteneminen tapahtui paljolti hiljaisuuden vallassa. Takareittä kiristeli ja päätin ottaa suolatabletin ennen kiipeämistä kumpareen (9I) päälle. Suolatabu ehti osittain sulaa suuhun, ennen kuin ehdin imaista vettä. Seuraavaksi tapahtui sarja onnettomia sattumuksia: imaistessani vettä, onnistuin vetämään suolan henkeeni. Yskiessäni suola päätyi jonnekin ihan muualle ja oksennusrefleksi ryöpsäytti juuri niellyn veden maantielle. Maha ei tyhjenä kokonaan tehdyn refluksileikkauksen takia, vaan pelkkä ruokatorvi tyhjenee. Useampi yökkäys peräkkäin sai väsyneen mahan kramppaamaan ja lopulta oksennusrefleksi helpotti vasta, kun sain niistettyä suolan sieraimestani pois. Enpä olisi uskonut tuollaisenkaan voivan tapahtua.
Maalia kohden jolkotellessamme tuli mieleen kuopuksen kysymys: "Isi, mikä järki on loppukirissä? Eikö olisi fiksumpaa lähteä heti alusta niin lujaa kuin pystyy?" Jaa-a...kuka näistä tietää, miten näitä kuuluu tehdä? Rastin 7S otimme siitäkin huolimatta, että tiesimme myöhästyvämme maalista. 7 pistettä olisi kuitenkin enemmän kuin rastinottoon menevä aika minuuteissa, joten pystyimme kompensoimaan tuolla leimauksella osan myöhästymisestä. Maalileimauksen jälkeen oli takki melko tyhjä. Puuttuneita leimoja sekä rastijärjestys merkittiin valmiiseen kaavakkeeseen ja suihkun kautta aamiaiselle. Järjestäjille pitää nostaa hattua, että ennakoimattomassa ja vaativassa tilanteessa he pystyivät nopeisiin korjausliikkeisiin sekä muihin toimiin. Kartta oli taas kerran erinomaista työtä ja rastit paikallaan. Jarin & ryhmän kokemus ja intohimo näkyvät hyvin järjestettyinä tapahtumina. Kiitokset siitä!
Reissun plussat:
+ rohkea suunnitelma
+ hyvä kartta, sekä paikkansa pitävyys että painojälki
+ laatuaika Minkiönkylän Mahdin kanssa
+ Kohtuullinen kulku vähäisistä treeneistä huolimatta
...ja miinukset:
- energiaa ei saanut riittävästi alas
- hutilointi rastinotossa
- yltiöpositiivinen asenne suunnittelussa
Kuluneet eväät:
noin 2 litraa urheilujuomaa (HartSport)
1 Onni mustikka-vadelmakaurapuuro
2 Snickers
1 Marabou DubbelNougat
4 BisBis lakua
...ja yksi suola impattuna :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti