Siinä alustus, jolla valmistauduttiin tähän, jo Liekkitiimille perinteeksi muodostuneeseen, keväiseen ponnistukseen. Keskenkuntoisuus ja pienet vaivat värittivät kisaan osallistumista, kun alkuvuodesta kummallekaan ei ollut päässyt kertymään juoksukilometrejä alle.
Rutiinit ennen kisaa menivät tutulla ja turvallisella tavalla: seurustelua, varusteiden tsekkausta ja pasta-ateria trangialla. Sovimme Minkiönkylän Mahdin kanssa lähtevämme pehmeillä, repun etupuolelle tulevilla pienillä pulloilla, eikä juomarakkoja otettaisi ollenkaan matkaan. MiMalla oli sentään 2x 0,75 litran pullot, kun minun piti selvitä 2 x 0,5 l pulloilla. Reittisuunnitelma (93-31-83-101-52-71-81-54-94-62-75-51-104-41-84-22-105-74-92-103-45-91-72-95-44-23-73-82-maali) muotoutui myötäpäivään kiertäväksi ja juomavettä oli tarjolla noin neljänneksen matkan jälkeen. Toinen juomapiste ei mitenkään reitillemme osunut, mutta uskoimme maastosta löytyvän juotavaksi kelpaavaa vettä. Juuri ennen starttia arvoimme vielä varustusta ja viime hetkellä kaivoimme seitinohuet Berghaus-sadetakit päällemme. Lähdössä oli yksi sälli ylioppilas lakki päässä. Hetkeksi vesisade unohtui, nauraa röhötellessä tuota pukeutumisoivallusta.
Lähtömerkistä kipaisimme muun joukon mukana liikkeelle. Alkukiihdytysten jälkeen laskeskelin, että varovainen alkuvauhti taisi taas valua sateen mukana viemäriin. Otimme ensimmäisen rastin varmasti kiinni ja saimmekin piruilla nopeampijalkaisille kumppaneille, kun he tulivat väärästä suunnasta rastille sakkolenkkinsä jälkeen. Fiilis alkoi sateesta huolimatta nousta ja ilmassa oli tekemisen meininkiä. Yksi napsu vauhdista pois antoi lisäaikaa suunnistukselle ja olimme koko ajan hyvin kartalla. Rasti toisensa jälkeen löytyi joko ihan suoriltaan tai sitten parikymmenen sekunnin tiirailun jälkeen. Rastinväliin 81-54 osuisi juomapiste ja imaisin pullot tyhjiksi. Onnistuin kääntämään hivenen kulkusuuntaa ja juomapisteen sijasta huomasimmekin olevamme matkalla rastille. Pikainen tarkastelu osoitti, että minulla oli juomaa jäljellä alle desi ja MiMalla noin puolisen litraa. Teimme päätöksen jättää juomatankkaus väliin ja jatkaa matkaa suoraan rastille. Veden riittävyyttä mietittäisiin myöhemmin ja olihan meillä mustikkakeitot mukana eli janoon ei tultaisi kuolemaan.
Selkeitä teitä hölkättiin tasaiset ja alamäet, ylämäet käveltiin. Maastossakin kävelynopeus saatiin pidettyä tasolla 6km/h. Vaikka matkalla oli meitä nopeampia tiimejä, niin aika usein rastilla pääsimme leimaamaan samaan aikaan. Iloksemme kartan luoteisnurkan notkorastit löytyivät vaivattomasti ja varma tekeminen jatkui.
"Jos mä olisin pikkulintu, niin tuohon aukean laidassa olevaan mäntyyn tekisin pesäkoloni. Huutelisin muille linnuille hävyttömiä sananmuunnoksia, mutta ei ne mitään mulle voisi. Mulla olisi koko metsän nopeimmat siivet" - Mukana kulkenut höpöttelijä
Neljän tunnin uurastamisen jälkeen kartan pohjoisreunassa vauhti tasaantui. Taidettiinpa jotain heikkoa polkuakin ihmetellä, mutta homma kuitenkin eteni koko ajan. Kartaan merkitsemätön vahva polku ihmetytti sijainnillaan, mutta sitten moneen kertaan paikkailtu solisluu vihlaisi ja ymmärsi kyseessä olevan endurospoorin. Yritin hahmotella Päijänneajon reittiä ja sen hetkistä sijaintiamme kohdilleen. Kun matkakaveri ei kyennyt vastaankaan sanomaan, niin totesin olevani (taas kerran) oikeassa ja mysteerin olevan ratkaistu. Tauonnut sade yritti vielä palailla maisemiin, mutta jaksoi kuitenkin lopulta pudottaa isoja pisaroitaan vain hetken. Vaihdoimme muutaman sanasen tienvieren mökkiläisen kanssa ja esittelimme lajia. Tankkailimme samalla irtokarkkeja ja sokerihuuruissa unohdimme kysyä juomavettä. Rastille 22 (Uhrikivi) tullessa olikin iloinen yllätys, kun paikalle oli tuotu kanistereissa vettä. Samaan aikaan paikalle saapui selvästi urheilullisemman runkorakenteen omaavat Juntit OK:n urheilijat. Pienen sanailun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa ja manailin kirjanpitäjän lähettämää tekstiviestiä. Yhdistyksen veroilmoitus piti jättää huhtikuun aikana ja ehtisinkö vielä näin vappuaattona allekirjoittaa ilmoituksen? Otin puhelun kirjanpitäjälle ja saimme sovittua treffit vappupäivälle. Ehkäpä verottaja ymmärtää, ettei tällaisia voi hoitaa ajoissa ja viimeisenä jättöpäivänä ihmisillä voi olla kiireitä.
Parin kilometrin etenemisen jälkeen pudotimme hölkän kävelyksi. Juntit OK tuli takaa vauhdikkaammin ja selittelimme kävelyä sillä, että halusimme antaa heille mahdollisuuden ohitukseen. Olisivat tainneet päästä ominkin avuin ohitsemme... Kumpare (105) ison jyrkänteen päällä ja vieläpä liki sähkölinjassa kiinni, olisi varmasti helppo tavoittaa. Emme saaneet kuitenkaan ojista kiinni ja kiipesimme yhtä kumparetta liian aikaisin tähystelemään rastia. Onneksi lippu näkyi kauempana ja ylimääräinen nousuhan antoi vain lisämetrejä huippuhuhtikuun nousutilastoon. Maasto näytti hetkittäin tutulta, mutta enhän minä voisi tuntea näitä Nastolan maastoja. Seuraavalle rastille edetessä totuus valkeni: Näissä maastoissahan järjestettiin R2-viesti pari vuotta sitten ja Kapteeni ehti kartoittaa melkoisen läänin Nastolalaista metsämaastoa ennen kuin juoksin ulos kartalta. Hiukan häpeillen kertoilin Minkiönkylän Mahdille tuosta tapahtumarikkaasta suunnistuksestani ja kuinka emitin purussa toimitsijat katsahtivat toisiinsa, että vieläkö ensimmäiseltä osuudelta joku tulee vaihtoon, kun samalla kuuluteltiin kisan voittajajoukkueen ankkuria maaliin. Aika touhua!
"Mä sitten tykkään liikuskellä täällä metsässä, luonnon ympäröimänä."
Ai jaa. Se tieto tulikin ihan puun takaa.
- Keskustelua 7,5 tunnin taivaltamisen jälkeen
Vauhdin pudottua jouduimme arvioimaan mahdollisuutta taivaltaa loppumatkan suunnitelma.Päädyttiin ottamaan 103, mutta jättämään 45 ja 91 välistä. Rastilla 103 (jyrkänne) kaivettiin evästä ja otsalamput valmiiksi. Yli kolmen kilometrin asfalttisiirtymä rastille 95 (jyrkänne) herätteli monenlaista keskustelua. Siinä ruodittiin niin metsänelävät kuin parisuhteetkin. Postilaatikoista tavailtiin ihmisten nimiä ja keksittiin huimia tarinoita nimien ympärille. Ihan perusjuttuja meidän tiimissä. Hämärän kääntyessä pimeydeksi, sytytimme lamput ja teimme päätöksiä lopun rasteista. Järjestys 95-44-43-21-(82)-33-maali tuntui sopivan kummallekin ja nyt piti vain keskittyä entistäkin enemmän, että hyvä suunnistuvire jatkuisi. Hiukan onnekkaastikin saimme kiinni pellon kulmasta matkalla rastille 43 (kumpare). Kuvittelin meidän olleen jo hiukan pidemmällä, mutta karttaan merkitsemätön liittymä sekoitti hetkeksi. Tossuihin tullut vesi tuntui erityisen kylmältä, kun suolla joka askeleella jalka painui märkään maastoon. Suunta piti hienosti ja rasti antautui heijastimen vilkahtaessa otsalampun valokiilassa. Aikaa oli jäljellä reilu tunti, eikä kiirettä tällä kertaa maaliin ollut. Kuntoradan polut aiheuttivat harmaita hiuksia, mutta tarkalla suunnanpidolla niistäkin selvittiin. Ritin osua rastin 21 (kumpare) jälkeen kuntoradan kaakkoisnurkkaan, josta olisi lyhyt ja helppo siirtymä rastille 82 (oja). Kuinka ollakaan, päädyimme liki urheilukeskuksen portille ja pikaisen neuvonpidon jälkeen päätimme mennä urheilukeskuksen läpi rastille 33 (suppa) ja sieltä maaliin.
Maalileimaus tapahtui ajassa 11.39.14 ja matkaa kertyi 68,1km. Nousua reitillemme osui 1398m. Tuloksesta olimme iloisesti yllättyneitä: 5. sija. Kun suurin osa kuitenkin käveltiin, oli tulos melko ennakoimatonta. Ihan kärki oli kaukana tälläkin kertaa, mutta pienellä säädöllä pronssi olisi saattanut olla otettavissa. Oli hauska huomata, että tarkalla suunnistuksella pystyi korvaamaan raskasta jalkaa. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu ja Minkiönkylän Mahdin kanssa retkeily on aina vahvasti positiivinen asia.
Kuva: Merja Yli-Härsilä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti