"Kapteeni. Jos Mirolla olisi pikkuveli tai -sisko, niin heistä olisi seuraa toisilleen."
Juu. Kyllä on seuraa, mutta millaista seuraa...voi elämän kevät.
Lopultakin pitkään odotetut Forssan Lehden Iltarastit alkoivat ja pakkohan sinne mukaan oli ängetä. Pisimmällä radalla oli jo vedetty kovat pohjat, mutta vastasin nuorempien uhoon "kepittäväni heidät, vaikka toinen pojista harteilla ja toinen reppuselässä". Onneksi tuo jäi vain uhoamisen puolelle ja Hippo-radan jälkeen lähdin poikien kanssa 2,7km:n radalle. Pojat olivat selkeästi otettuja saamistaan Hippo-buffeista ja ne piti laittaa samantien kaulaan. Herrat muistivat hienosti emitin ja lähtöleimauksen toiminnan ja sain seurata vierestä alkuvalmisteluja. Lähtö ja maali sijaitsivat jäähallin parkkialueella ja rata kulki sekä puistomaisella asuntoalueella että lammin ympäristössä. Lähtövaatteelta suunnattiin matkaan sairaalan ohitse ja sen takana sijaitsevalle mäelle.
Manu 5v. reitinsuunnittelussa: "Tuostahan me mennään metsänpuolelle niin, että heilahtaa!"
Onneksi pienet, eivätkä suuremmatkaan mäet estä herrojen etenemistä maastossa:
Mäki tuli valloitettua ja ensimmäinen rasti leimattua. Vesitornilla oli pakko pysähtyä ihmettelemään graffitia ovessa. Taiteilija oli hienosti osannut ottaa työhönsä alaoven päälle tehdyn kalterioven:
Miro 7v. otti hienosti ohjat käsiinsä ja löysi oikean suunnan rastilta lähdettäessä. En tiedä oliko vain sattumaa vai osasiko poika oikeasti katsoa kartalta lähtösuunnan rastilta. Hiukan jouduin avittamaan polun löytämisessä ja pitipä vielä hiukan hillitä nuorten suunnistajien intoa oikaista tontin läpi. Rastinväli taisi olla kokonaiset 300 metriä, mutta silläkin matkalla piti hiukan tehdä akrobaattitemppuja. Hypättiin kalliolta alas, kiivettiin kiven päälle, juostiin polkua ja polun viertä, löydettiin tyhjä Cokis-muki pillillä ja lopulta päädyttiin kiipeämään puuhun. Koska pikkuveli ei kunnolla ulottunut oksaan, niin isompi auttoi Tarzanin puuhun:
Muistuttelin välillä, että olimme suunnistamassa ja kello kävi.
"Mikä kiire sulla isi on? Eihän sulla ikinä ole kiire töistäkään kotiin, niin ei voi olla nytkään."
Lausuntoa tehostettiin kääntämällä lakista lippa taakse ja räppäämällä muutama tulinen lause. Pikkuveli komppasi tanssimalla hurjan Gagnam style-tanssin. Tuon ikäisissä pojissa on parasta se, että nopeasti syttyvä uho unohtuu melkein samantien, kun nähdään jotain muuta kiinnostavaa. Miro nappasi kuivan heinänkorren suuhunsa ja seuraava rastinväli pitikin etsiä Manulle vähintään samankokoista ja -näköistä kortta.
Jäähallin huoltorakennuksen nurkalla ollut rasti löydettiin ja leimattiin hyvillä fiiliksillä, oltiinhan jo liki puolessa matkassa. Jäähallin takapihalle kärrätty värikäs jää-/lumisohjo kiinnosti kovasti. Uhkailin äidin olevan pahoillaan, jos veljekset tahrisivat vaatteensa väreillä. Ihme ja kumma, tällä kertaa ohje uskottiin nikottelematta. Samalla, kun kuljettiin lamminrannassa olevaa pyörätietä ja moikkailtiin tutuille, oikeille suunnistajille, niin mietittiin uutta serkkua, jota Liedon täti oli päivällä lähtenyt Turusta hakemaan. Pojat miettivät, että tulisiko meille heti viesti, kun poikavauva olisi syntynyt. Kyselin varovasti, että mitäpä jos tuleekin tyttö? Veljekset olivat aivan varmoja pojasta, koska tädillähän oli jo yksi tyttö.
Kiire loppuu leikkikentällä:
Kun pahin into leikkimisestä oli saatu taltutettua, niin sain houkuteltua pojat jatkamaan matkaa.
"Isi. Käytäiskö Hesellä suunnistuksen päälle? Olis vähän nälkä."
Ihme. Näillä on aina nälkä ja Hesen leikkipaikka on aina yhtä paljon poikien mieleen. Olihan sitä itselläkin nälkä ja olen taas loppuviikon reissussa, joten sain mahdollisuuden hyvitellä tulevaa poissaoloani herkuilla. Sain pojat jopa juoksemaan pienen pätkän luvattuani Hese-käynnin. Lamminrannan huoltorakennuksen kulmalla sijainneelle rastille otettiin hirmuinen kiri. Kun ennätin itse paikalle, niin menossa oli epävirallinen lukkopainin piirinmestaruusottelu, sarjassa miehet alle 30kg. Kummallakin oli tukeva ote veljensä niskasta ja maahan oltaisiin kaaduttu hetkellä millä hyvänsä. Lopulta sain ottelijat irti toisistaan ja poseeraamaan huoltorakennuksen seinään maalatun graffitin edessä. Graffitin teksti osui tälle reissulle poikkeuksellisen hyvin. Huiman veljekset ovat valmiina, mutta onko simpanssi valmis Huiman veljesten kujeille?
Maalileimaus aiheutti pahaa mieltä ja katkeruutta. Miro oli jo selkeällä karkumatkalla, kun nappasin nuoremman reppuselkääni ja juoksin maaliin leimaamaan voittajana. Miro oli vääryydestä niin tuohtunut, että herraa piti tosissaan maanitella autoon. Lopulta jälkiruoaksi luvattu pehmis kinuskikastikkeella sai pettyneen nuorisourheilijan mielen kääntymään plussan puolelle.
Sateisesta säästä huolimatta upea iltarastikauden avaus. Ehkä jonain päivänä sitä pääsee yksinkin metsään. Sitä odotellessa :o)
23.4.2013 Linikkala: Rata 2,5 (2,7km), kuljettu matka 3,75km, aika 46.22.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti