Tuli viime viikolla lupailtua pojille, että vien Miron kaverinsa kanssa yörasteille kaikulaan. Miro ja Aksu odottivatkin kovasti päästä pimeään metsään taskulamppujen kanssa. Hiukan taisi kavereita jännittääkin, mutta kumpikaan ei myöntänyt pelkäävänsä. Suunnattoman sählingin jälkeen olimme saaneet kartat käteemme ja kummallekin pojalle omat emitit ja tällä kertaa otin itsekin emitin matkaan.
Lähtöleimaus tehtiin lähes tasan kahdeksalta ja heti metsän puolelle siirryttyämme oli ihan säkkipimeää (ainakin siltä pojista tuntui). Ykkösrastille lompsittiin kuntorataa myöten ja rasti oli ylämäessä sijainneessa kuopassa. Siirryimme rinteeseen hiukan liian aikaisin, mutta rasti löytyi helposti pienen pyörimisen ja heijastimen ansiosta. Toiselle rastille lähdettiin kipuamaan rinnettä ylös ja toisella puolella alas niin, että rasti oli matalimmassa kohdassa, supassa. Ihme ja kumma, mutta tätäkin piti haparoida. Ilmeisesti poikien jatkuva pulina sekoitti navigaattorin ajatukset. Kolmosrastille siirryttiin varmasti polkuja myöten ja pistekumpareiden väliin sijoitettu rasti näkyi jo hyvissä ajoin kuntoradalle. Pojat kannustivat meitä ohittaneita "oikeita suunnistajia" ja kyselivät näiden nimiä. "Esa! EEESAAA! Hyvä Esa, anna mennä!" Ja Esahan meni, mutta kuului myöskin mutisevan mennessään, että kukahan hänelle mahtaa huutaa? Nelosrastille olisi voinut mennä suon ylitse että heilahtaa, mutta päädyin turvallisempaan reitinvalintaan kuntoradan kautta. Ekaluokkalaiset ehtivät jo kitistä pitkää matkaa ja kysellä, koska eväät syödään. Taskuun varattu jogurttirusinapussi tuntui vaivaavan kovin Miroa ja pussi olisi pitänyt pysähtyä tyhjentämään heti. Nelosrasti otettiin tarkasti siitäkin huolimatta, että muut etsivät sitä mäen väärältä puolelta. Vitosellekin olisi voinut "oikoa" suunnalla, mutta herrat eivät olleet kovin halukkaan oloisia pimeään umpimetsään, vaan tämäkin väli edettiin kuntorataa ja polkua pitkin. Rastille osuttiin aivan suoraan ja meidän jälkeemme sinne osui moni muukin, sen verran pojat metelöivät rastin nähdessään
. Kuutoselle päästiin hautausmaan reunaa kulkevaa kuntorataa myöten. En tohtinut pojille hautausmaasta mainita mitään, sille he kuvittelivat jo muutenkin näkevänsä vaikka mitä valokeilan rajamailla. Viimeiselle rastille jouduttiin laskeutumaan kuntoradalta jyrkkään alamäkeen. Miro ja Aksu selvisivät hienosti, vaikka jalat alkoivatkin kuulemma jo painaa. Maaliin selvittiin alle tunnin, eikä matkalla otettu edes vahingossa juoksuaskelia. Tulospalvelussa Miro totesi korisvalmentajalleen, ettei voi osallistua perjantaina harkkoihin: "Mulla särkee perjantaina päätä". Oli siinä valmentajalla ihmettelemistä, miten 7-vuotias voi tietää päänsärkynsä useampia päiviä ennen.
Ihan hyvä reissu, vaikka ei mitään helpoimpia ollutkaan. Oma selkäkin antoi kuitenkin edetä kävelyvauhtia, tosin olin ottanut 600mg Ibuxinin ennen lähtöä. Nyt taas Tramalin kera nukkumaan ja toivottavasti huomenna on valoisampaa (ja onhan se varmasti valoisampaa, koska Tramal yleensä "sytyttää värivalot tunturiin").
Kuljettu matka 2,6km, aika 51.38
Lähtöleimaus tehtiin lähes tasan kahdeksalta ja heti metsän puolelle siirryttyämme oli ihan säkkipimeää (ainakin siltä pojista tuntui). Ykkösrastille lompsittiin kuntorataa myöten ja rasti oli ylämäessä sijainneessa kuopassa. Siirryimme rinteeseen hiukan liian aikaisin, mutta rasti löytyi helposti pienen pyörimisen ja heijastimen ansiosta. Toiselle rastille lähdettiin kipuamaan rinnettä ylös ja toisella puolella alas niin, että rasti oli matalimmassa kohdassa, supassa. Ihme ja kumma, mutta tätäkin piti haparoida. Ilmeisesti poikien jatkuva pulina sekoitti navigaattorin ajatukset. Kolmosrastille siirryttiin varmasti polkuja myöten ja pistekumpareiden väliin sijoitettu rasti näkyi jo hyvissä ajoin kuntoradalle. Pojat kannustivat meitä ohittaneita "oikeita suunnistajia" ja kyselivät näiden nimiä. "Esa! EEESAAA! Hyvä Esa, anna mennä!" Ja Esahan meni, mutta kuului myöskin mutisevan mennessään, että kukahan hänelle mahtaa huutaa? Nelosrastille olisi voinut mennä suon ylitse että heilahtaa, mutta päädyin turvallisempaan reitinvalintaan kuntoradan kautta. Ekaluokkalaiset ehtivät jo kitistä pitkää matkaa ja kysellä, koska eväät syödään. Taskuun varattu jogurttirusinapussi tuntui vaivaavan kovin Miroa ja pussi olisi pitänyt pysähtyä tyhjentämään heti. Nelosrasti otettiin tarkasti siitäkin huolimatta, että muut etsivät sitä mäen väärältä puolelta. Vitosellekin olisi voinut "oikoa" suunnalla, mutta herrat eivät olleet kovin halukkaan oloisia pimeään umpimetsään, vaan tämäkin väli edettiin kuntorataa ja polkua pitkin. Rastille osuttiin aivan suoraan ja meidän jälkeemme sinne osui moni muukin, sen verran pojat metelöivät rastin nähdessään
. Kuutoselle päästiin hautausmaan reunaa kulkevaa kuntorataa myöten. En tohtinut pojille hautausmaasta mainita mitään, sille he kuvittelivat jo muutenkin näkevänsä vaikka mitä valokeilan rajamailla. Viimeiselle rastille jouduttiin laskeutumaan kuntoradalta jyrkkään alamäkeen. Miro ja Aksu selvisivät hienosti, vaikka jalat alkoivatkin kuulemma jo painaa. Maaliin selvittiin alle tunnin, eikä matkalla otettu edes vahingossa juoksuaskelia. Tulospalvelussa Miro totesi korisvalmentajalleen, ettei voi osallistua perjantaina harkkoihin: "Mulla särkee perjantaina päätä". Oli siinä valmentajalla ihmettelemistä, miten 7-vuotias voi tietää päänsärkynsä useampia päiviä ennen.Ihan hyvä reissu, vaikka ei mitään helpoimpia ollutkaan. Oma selkäkin antoi kuitenkin edetä kävelyvauhtia, tosin olin ottanut 600mg Ibuxinin ennen lähtöä. Nyt taas Tramalin kera nukkumaan ja toivottavasti huomenna on valoisampaa (ja onhan se varmasti valoisampaa, koska Tramal yleensä "sytyttää värivalot tunturiin").
Kuljettu matka 2,6km, aika 51.38
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti