Liekkitiimi pitkästä aikaa liikenteessä kolmimiehisellä joukkueella ja suunnitelmana tehdä hyvä yhteisharjoitus tulevaa Retki-rogainingia ajatellen. Ennen tätä tapahtumaa viimeisin pitkä lenkki oli tehtynä toukokuun puolivälissä ja rasitusvamman takia liikkuminen oli tosi vähissä. Onneksi (???) kaveritkin valittelivat kiireitä ym. tekosyitä treenin vähyyteen, joten suunnilleen samalta viivalta lähdettäisiin matkaan.
Poimin Minkiönkylän Mahdin matkaani ja Doc olikin tulossa omia reittejään Karkkilan suunnasta. Iloinen jälleennäkeminen kilpailukeskuksessa Ämyrillä ja nopsasti leiri pystyyn. Ihan aluksi päädyttiin juomaan retkihuovan päällä piirakkakahvit ja samalla muisteltiin haikeina Docin ikivanhojen Olway-suunnistuskenkien hajoamista viime vuoden Retki-rogainingissa. Minkiönkylän Mahti ja Kapteeni muistivat kilpakumppaninsa vanhenemista taitettavalla retkikupilla kahvittelun lomassa.
Kartat saatuamme alkoi vimmattu reitinsuunnittelu. Lähes heti selvisi, että reitinsuunnittelu rajoittuisi lähinnä siihen, lähtisimmekö myötä- vaiko vastapäivään reittiä kiertämään. Päädyimme lähtemään vastapäivään ja aluksi ottaisimme lähimmän lammen ympärillä sijaitsevat rastit pois. Kilpailuaika, kello 22.00-06.00, toisi mukanaan lisäjännitystä pimeyden muodossa. Reitinsuunnittelu venyi hiukan ylipitkäksi, kun saimme poikkeuksellisen paljon vierailijoita leiriimme. Kylmäkorven Kaino & muu seurakunta vieraili jutustelemassa ja sosiaalisina nuorina miehinä osallistuimme mieluummin keskusteluun kuin radan suunnitteluun. Onnistuimme jopa hankkimaan pienen kiireen ennen starttia. Kahviakin jäi termospullon pohjalle aamua varten...
Startin jälkeen kirmasimme suurehkon joukon mukana kohti ensimmäistä rastia, joka oli 133 polun pää, lammen rannassa. Helppo juttu. Vauhdilla vain rastille. Rastia ei sitten vaan löytynytkään. Meitä oli varmaankin toistakymmentä henkeä skannailemassa rantaa ja lopulta oli pakko lähteä eteenpäin. Matkalla kuulimme, että rastilippua ei oltu vietykään rastille, joten etsiminen oli lopulta aika turhaa. Seuraavaksi rinnettä ylös ja rastille 135, jonka rastin määrite oli polku. Polku löytyi, mutta lippua ei. Mitä sukuelintä! Jo toinen haku peräkkäin ja rastia ei tahtonut löytyä. Lopulta rasti löytyi polun varresta, mutta huomattavasti edempää kuin mitä kartta antoi ymmärtää. No, seuraava rastipiste olisi selkeä: 134 niemen kärki. Tämä rasti osattiin ottaa hakematta, hyvä me! Rasti 137, määrite hyppyrimäki, oli jäänyt kartalla Somerniemi-tekstin alle. Hyppyrimäki-teksti taas löytyi kartalta ihan kilpailukeskuksesta kiinni. Tätäkin rastia sitten etsittiin, mutta nyt työtä tehtiin jo suunnitelmallisemmin. Lopulta rasti löytyi hyppyrimäen alastulon vastarinteestä. Mitään hyppyrimäen rakenteita ei ollut enää olemassa ja vauhdinottorinteestäkin löytyi vain ruohottunut ja umpeenkasvanut polku. Epätoivo alkoi nostaa päätään. Tätäkö se olisi koko kahdeksan tuntia? Yhtä etsimistä ja etsimistä...olimme tehneet myöskin huomion, ettei rastilipuissa ollut heijastimia! Yöstä saattaisi tulla poikkeuksellisen pitkä.
Kun kilpailukeskuksen tuntumasta pääsimme selvemmille vesille, niin suunnistaminen alkoi helpottua. Ennen pidempää tiesiirtymää poimittiin vielä rasti Somerniemen kesätorilla sijainneelta "Sepon kioskilta" (120)! Kahden ja puolen kilometrin tiesiirtymän aikana tehtiin laskelmia kilometrivauhdista ja aikataulusta, missä pitäisi tasatunnein olla. Suunnitelman olimme tehneet vajaan kuuden kilometrin tuntinopeudella ja uskoimme sen pitävän varsin hyvin paikkansa. Rastille 60 (polkujen risteys) mennessä ohitimme miesparin ja melkein heti rastilta lähtiessämme tavoitimme Kakkuvuoren Kompassin & Kylmäkorven Kainon. Heidän kanssaan teimmekin sitten pari rastinväliä yhdessä matkaa. Rastille 114 (neulansilmä vasempaan) mennessä onnistuimme koukkimaan vasemmalle melko runsaasti ja olimmepa muutaman hetken hivenen ymmällämmekin olinpaikastamme. Tie ja rasti löytyi kuitenkin ilman suurempaa draamaa. Jyrkänteelle (129) pääsi lähes koko matkan tietä pitkin ja tässä yritimme karistaa kilpakumppaneita kannoiltamme. Kompassi & Kaino eivät niin vain antaneetkaan periksi, vaan jyrkänteellä oltiin samaan aikaan. Rastilta lähtiessä taivallettiin samaa matkaa ja otsalamppuja sytytellessämme kaivoimme myös purtavaa repusta. Jouduimme polulta pois, ettemme olisi menneet suoraan pihan lävitse ja vattupuskien jälkeen, kalliolta hypätessämme, onnistuimme karistamaan Kompassin & Kainon. Samalla onnistuimme myös hukkaamaan polun ja jouduimme metsän puolelle. Ilmeisesti juoksuvauhtimme metsässä on sen verran vauhdikasta, että kilpakumppaneitamme emme enää matkan päällä nähneet. Kellon lähestyessä puolta yötä, leimasimme rastilla 37 (tien mutka) ja jatkoimme kohti etelää. Tässä vaiheessa Kapteenin Silva-otsalamppu alkoi temppuilla ja oli välillä täysin pimeänä, välillä himmeästi loistaen. Kaivoin kartanlukulampuksi varatun "kaupantekijäis"-otsalampun repusta ja matka jatkui kavereiden lamppujen varassa. 128 (neljäs käyrä ylhäältä) näkyi tielle ja oli helppo poimia. Juoksu jatkui samaa tietä pitkin ja 56 (polkujen risteys) sekä 50 (suppa) leimattiin juoksuvauhdilla. Ensimmäinen viisitoista kilometriä oli edetty ja tunnelma oli korkealla. Lyhyt rastinväli linkkimastolle (40) ja taas saatiin edetä juosten kohti Kalattoman notkoa (119). Tällä rastilla olisi ollut hienoa käydä valoisaan aikaan, mutta upealta hillasuo näytti otsalamppujenkin valokeilassa. Seuraaville rasteille mennessä naureskeltiin Somerolaisten nimityksiä lammikoilleen: 49 (Pikkumulkun pää) ja 47 (Mulkun pää) aiheuttivat tirskuntaa muuten niin vakavissa nuorukaisissa. Taisipa joku pimeydessä mainita, että Pikkumulkun pää on lähempänä kuin arvaattekaan...aina samat miehet, että saa hävetä!
Kartan eteläosan rastit löytyivät aivan suoraan, siitäkin huolimatta, että heijastimia ei ollut rasteilla. Liput olivat selkeästi esillä ja kartta piti kiitettävän hyvin paikkansa. Rastit 55-48-43 ja 45 leimattiin vauhdilla edeten ja yön pimeimpinä hetkinä. Samalla oltiin saavuttamassa reissun puoliväli, niin ajassa kuin matkassakin. Rastilta 45 (jyrkänne) lähtiessämme emme löytäneet suunniteltua polkua, vaan päädyimme vararatkaisuun. Edes liikennemerkki päättyvästä tiestä ja yksityistiestä ei soittanut hälytyskelloja. Oltiin edetty muutama rastinväli hyvällä vauhdilla ja tossu oli syönnillään. Jälkikäteen ajatellen: olihan jo aikakin tehdä isompi virhe. Väsyneenä sijoittaa itsensä niin mielellään kartalle, vaikka kaikki palaset eivät olisikaan kohdallaan. Nyt herättiin virheeseen vasta kun tie päättyi mökin pihaan ja karttaa kompanssin kanssa suunnatessa pitikin kääntää 180 astetta kädessä. Koska emme saaneet varmuutta olinpaikastamme, niin päädyimme kipaisemaan takaisin edelliselle rastille. Ylimääräistä matkaa kertyy noin kolme kilometriä. Tässä vaiheessa oli pakko jättää rasti 59 (suppa) käymättä ja suunnitelman mukaan myös 34 (mänty) ja 113 (silmukka) jätettiin väliin. Ainakaan täysiä pisteitä emme siis tulisi saamaan. Juomarasti 58 (niemenkärki) tavoitettiin päivän alkaessa sarastaa. Maltettiin jopa täyttää juomapussit ja kaivella vähän evästä. Sen verran ylimääräinen lenkki aiheutti harmistusta, että nyt juostiin myös maastossa. Iso-Valkee järven rannalla oli yhteensä neljä rastia, 38 (niemen kärki), 110 (niemi), 116 (niemi/saari) sekä tietenkin jo mainittu juomarasti. Nyt oltiin jo hyvää vauhtia menossa kohti pohjoista ja maalia. Matkaa takana tuollainen 33 kilometriä ja aikaa kulutettuna viisi ja puoli tuntia.
Kun 125 (lammen pää) oli löydetty ja päästy pois metsästä, niin alkoi olla jo sen verran valoisaa ettei lamppua tiellä tarvittu. Vaikka eteneminen ei ollutkaan enää niin vauhdikasta kuin alussa, niin juosten mentiin mäelle (35). Mäeltä ei sitten enää lähdettykään juosten, vaan alamäkeä tultiin varsin varoen. Jyrkässä rinteessä tuli mieleen, että olisiko sittenkin pitänyt kiertää tietä pitkin? Pitkästä aikaa oli kuitenkin ihan mukavaa olla metsän puolella ja jaloillekin taisi tehdä ihan hyvää pehmeä metsäpohja. Rastia 32 (lammen eteläpää) jouduttiin etsimään muutama minuutti, vaikka periaatteessa käsitteet "lampi" ja "eteläpää" olivatkin tuttuja. 42 (oja) ja 46 (polkujen risteys) haettiin lähes täyden hiljaisuuden vallassa. Kaikki olisivat varmaankin olleet mieluummin kotona peiton alla vaimon vieressä, kuin väsyneinä tuollaiset 38km matkaa taittaneina Someron metsissä. Jaloissakin alkoi jo painaa ja juoksua oli pakko vaihdella kävelyn kanssa rytmikkäästi, jotta liike olisi säilynyt reippaana. Seuraavat rastit 52 (Kataja(Janne?)), 54 (kivi), 122 (säiliö) ja 138 (suppa) olivat peruskauraa, eli ei ongelmia. Matkalla ollut 39 (nenä) jätettiin väliin, koska aikaa ei ollut voimiin nähden yhtään liikaa jäljellä.
Rasti 36 (polkujen risteys) aiheutti vuorostaan ongelmia. Maastossa oli enemmän polkuja kuin kartalla ja risteykset menivät mielestämme erilailla kartan kanssa. Lopulta rasti löydettiin, mutta oliko paikka oikea, jäi arvoitukseksi. 126 (suppa) löytyi hiekkakuopasta ja tätäkin etsittiin muutama minuutti. rastit 53 (suppa) ja 44 (polkujen risteys) jätettiin väliin ajan loppumisen takia. Matkalla maaliin otettiin rasti 117 (kumpare), joka piti hakea jo alussa, mutta alun sekoilun takia unohtui ottaa. 127 (polun mutka) ja 136 (polkujen väli) olivat helpot ja fiiliskin oli taas korkealla maalin läheisyyden takia. Ennen maaliin juoksua mietittiin vielä rastin 44 hakua, mutta emme uskoneet kykenevämme etenemään viiden minuutin kilometrivauhtia enää siinä vaiheessa. Rasti 133, joka alussa jäi löytämättä lipun puuttuessa, päätettiin käydä leimaamassa. Nyt rasti olikin paikoillaan ja saimme vielä ennen maalia rajun rypistyksen ala- sekä ylämäkeä lammen rannassa käydessämme. Aikaa jäi maalissa hivenen alle viisi minuuttia, joten aikataulutus ja muutokset matkalla menivät hyvin nappiin.
Maalissa väsyneitä, mutta onnellisia matkalaisia odotti iloinen yllätys: lupauksista huolimatta järjestäjät olivat tehneet aamupuuroa mansikkahillolla ja löytyipä pöydältä suolakurkut & banaanitkin. Tuloksissa edelle pääsivät livahtamaan Nopsakoipi, Lupus Extreme sekä Pihkaniskat, mutta tänään ei meille ollut enempää tarjolla. On turhaa jossitella tuosta isommasta pummista ja sen viemästä ajasta, koska eipä näitä vielä toistaiseksi virheettömästi ole kyetty suorittamaan. Tärkeintä oli tietenkin se, että selvisimme ilman vammoja ja olemme valmiita parin viikon päästä käytävään Retki-Rogainingiin. Jospa tässä pääsisi vielä juoksemaan muutamia iltarastejakin ennen Viitapohjan kisaa.
Reissun plussat ja miinukset:
+ koko jengi taas koossa
+ suurimman osan matkaa virheetöntä suorittamista
+ vähäisestä harjoittelusta huolimatta liike säilyi loppuun saakka
+ Hieno tapahtuma, upeasti järjestettynä (kuka niitä muutamia vääriä rastinpaikkoja tai puuttunutta lippua edes ensi viikolla muistaa?)
+ Edetty matka
+ Reitinsuunnittelu
+++ Uudet, ensimmäistä kertaa jalassa olleet VJ Iroc -suunnistuskengät. Näillä tullaan juoksemaan Nuuksio Classic & Vaarojen Maraton. Kevyet, erinomainen pito, huippumukavat...Sehr Gut!
- Väärään suuntaan rastilta 45 lähteminen (mutta olihan sekin oikeastaan aika hieno kokemus)
- Paska lamppu jätti toisen kerran pulaan, seuraavasta heitän sen vesilinnuille!
Kuljettu matka 47,2km ja aika 7:55.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti