Lähtöasetelma oli hiukan ristiriitainen, kun valmistautuminen ja itsetunto olivat kunnossa, mutta harjoittelussa en ollut tehnyt riittävästi pitkiä lenkkejä. Noutaja saattaisi siis korjata väsyneen matkaajan juoksun loppupuolella. Numerolapun hain jo perjantai-iltana, joten lähtöön ei ollut mitään kiirettä. Päädyimme ratkaisuun, että perhe heitti minut hallille ja samalla he seuraisivat puolikkaan ja maran lähdön. Tein pienen lämmittelyn hermostuksissani ja lähtöpaikalta Pumppi bongasi minut ennen starttia. Ehdimme vaihtaa muutamat kuulumiset sekä Pumppi lupasi tulla loppumatkasta fillarilla huoltamaan väsyneitä kulkijoita.
Lähdön tapahduttua piti jonkin aikaa etsiskellä omaa paikkaansa ja suunnitelmani noin kolmen ja puolen tunnin ajasta tuntui kovalta, koska varsinkin ensimmäinen kilometri oli kovin hidas. Vasta kaupungista ulospäästyä, juoksu alkoi sujua vapaammin. Tammelaan päin juostaessa tankkauspöhö vielä jumitti menoa, mutta ohittelin kuitenkin koko ajan porukkaa. Tammelassa jalka nousi jo normaalisti ja sain kiristettyä sekunteja pois kilometriajoistani. Lämpöisen kelin takia jouduin kaatamaan vettä päähäni ja samalla kastelin paitaani. Avoimilla paikoilla tuuli ei haitannut menoa lainkaan, vaan se otettiin kiitollisuudella vastaan. Lämmin keli ei todellakaan kuulu Kapteenin suosikkeihin.
Varsinkin ensimmäisen kierroksen loppupuolella jutustelin puolikkaan juoksijan kanssa ja hän tähtäili 1.45-loppuaikaan. Juoksukaverista oli kovasti apua ajan kirimisessä. Toiselle kierrokselle lähdettäessä, olin jo liki aikataulussa kolmen ja puolen tunnin aikaan. Nyt sain vetoapua naismaratoonarilta, jonka kanssa tuli juostua Tammelaan saakka.
Tammelan ensimmäisellä juomapisteellä sain jonkin ihme vaihteen päälle ja kiihdyttelin vauhtiani. Juoksu oli tosi nautinnollista ja matka taittui. Ilo ei ollut pitkäaikainen, vaan kääntöpisteen jälkeen aloin hiljalleen jäädä noin viiden minuutin kilometriajoista. Otin toisen suolatabletin, mutta lievä pahan olon tunne alkoi hiipiä juoksijaan. Join seuraavalla juomapisteellä mukin Dexalia ja kastelin itseäni mukillisella vettä. Samalla kun koin reissun vaikeimpia hetkiä, niin Pumppi oli polkupyörän kanssa odottelemassa pelastavana enkelinä. Pyörän korista löytyi kaikki herkut raikkaasta vedestä aina Karjalanpaistiin :) Join muutaman suullisen puhdasta vettä ja tiemme erkanivat Pumpin huolehtiessa muistakin tutuista.
Matka Forssaan oli raskas ja useampaankin kertaan tuli mieleen ajatus kävelemisestä. Sain kuitenkin pidettyä itseni vauhdissa ja kaupunkiin tultaessa sain jopa uutta puhtia nostaa vauhtiani. Ehkä osansa notkahdukseen toi se, että kastelin itseni kunnolla, ennenkuin käännyimme Kuustoon ja samalla hetkellä tuuli alkoi puhallella viileämmin. Kun aiemmin kärsin kuumuudesta, niin nyt yht´äkkiä aloin palella. Lopun kaksi viimeistä kilometriä tulin sen minkä jaloista pääsin (ei kovin paljoin). Tunteet menivät laidasta laitaan, kun näin tulevat maailmanmestarit vaimon kanssa jalkakäytävällä. He olivat tulleet kannustamaan ja hakemaan väsynyttä juoksijaa. Urheilukentästä ja maaliintulosta ei jäänyt kovin paljon mieleen. Pojat kuitenkin juoksivat halaamaan ja toivottelemaan tervetulleeksi maaliin. Muutaman sanasen ehdin vaihtaa naismaratoonarin kanssa, jonka peesissä juoksentelin puolivälin sekä Saarjan bongasin 100+ paidasta. Kisahallin eväät maistuivat oikein hyviltä. Liekö osuutensa silläkin, että juoksin "soppamiehen" sponsoroimana :)
Tavoite 3.30 jäi tällä kertaa saavuttamatta, mutta selkeäksi eduksi näkisin sen, että nyt voin edelleen kuulua OnTrailin "Maraton alle 3.30"-ryhmään. Hieno reissu ja tutut kaverit tekivät hyviä aikoja!
Jokiv ehti ikuistaa tuulennopean, "tonttulakki" päässään juosseen kilpailijan:
Kuva: Jokiv
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti