Helmikuun kuulumisia

Helmikuu meni niin nopeasti ohitse, että kuukauden liikuntamäärä jäi hiukan alarajalle. Juoksua ei kertynyt kuin karvan alle sata kilometriä ja nekin tulivat vain kuudesta lenkistä. Mittarina toimiva Puistojuoksu kulki mukavasti ja lupaili nousevaa kuntoa kevättä kohden. Ilmeisesti viime vuoden syyspuoli oli aivan liian raskas harjoitusmääriin nähden ja nyt alkaisi kroppa taas vähitellen olla juoksukunnossa. Venyttelyä kertyi ihan ennätysmäärä, koska mukaan tuli myöskin jääkiekkoilua, joka kävi minulle uusien lihasryhmien päälle. Puolitoista tuntia "leikkimielistä" kiekkoilua laittaa äijän hikoilemaan ja nostaa sykkeen mukavasti ylös. Samalla tuli todettua ettei koordinaatio ole enää poikavuosien tasolla. Kypäränkin hankintaa harkittiin vakavasti...

Helmikuussa tuli toteutettua yksi pitkäaikainen haave eli tilasin harjoitusvastuksen polkupyörään kotikonttoripäivien ratoksi. Elite Trainer oli Chain Reaction Cyclesillä poistotarjouksessa ja samalla tilailin hiukan lisäkilkkeitä juoksureppuuni. Ensimmäinen pidempi kokeilu trainerilla osui perjantai-iltaan ja aloittelin pyöräilyä hetin poikien nukahdettua. Sisäpyöräily osoittautui juuri niin tylsäksi puuhaksi kuin kaverit olivat kertoneet, mutta sain ajan kulumaan maastojuoksuvideoita läppäristä katsellen. Vaikka poljin pyörää, en ollut kuin fyysisesti paikalla. Voikin sanoa, että olin enemmänkin läsnä Kilian Jornet´n kanssa vuorilla juoksemassa. Samalla mietin, että missä vaiheessa elämä meni niin pahasti raiteiltaan, että olen polkemassa perjantai-iltana kilpapyörää kodinhoitohuoneessa, enkä kylillä rälläämässä.

 

 

Toinen mukava uutuus on laskettelureissut poikien kanssa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Lapin reissut isompien poikien kanssa, vaan ihan oman jälkikasvun kanssa tehtävät pienet kokeilut Hirvensalon rinteissä. Miro ja Manu tuntuvat olevan kovasti innostuneita laskemisesta ja isompaa mäkeäkin päästiin jo kokeilemaan. Miro laskee parin kerran harjoittelun jälkeen hienosti, mutta Manun laskettelussa on vanhempia hirvittävää, kallepalanderimaista "tulos tai ulos" -meininkiä. Kuvassa tulevat maailmanmestarit ja näkymä alhaalla olevaan alppikylään. Alppikylähän on toiminut aikoinaan Suomen pääkaupunkinakin :)

Nimitarrat poikien kypäröissä on hiihtokoulun jäljiltä, ei sen takia etten erottaisi omia lapsiani toisistaan...

Lumikenkien kanssa on tullut nähtyä lähimetsät aivan uudesta näkökulmasta. Talvinen luonto avautuu ihan erilailla, kun ei ole sidottuna polkuihin tai syvän lumipeitteen hidastamaan etenemiseen. Eläinten jälkiä ja pesäkolojen suuaukkoja huomioi paljon helpommin kuin kesäaikaan. Varsinkin urheilukentän maastoista on helppo etsiä hyviä ylämäkiä itsensä kiusaamiseen. Toivonkin näistä lenkeistä olevan hyötyä ensi kesän ja syksyn maastomaratoneilla. Erään lumikenkäilyn jälkeen etsiskelin vanhoja, isoilla sommilla varustettuja ruokosauvoja ja samalla yllätyin löydöstäni iloisesti: puusukset perinteisillä siteillä! Heti kun löydän leveällä kärjellä varustetut monot taikka kumisaappaat, niin tarkoituksena olisi lähteä keväisille umpihangille hiihtämään.

Kaikesta huolimatta liikuntaa kertyi 22 ja puoli tuntia ja mikä tärkeintä terveystilanne on erinomainen. Ei turhia lastentauteja, ei murtuneita luita eikä jalkojen kanssa mitään isompia rajoitteita. Nyt vain lisää treeniä kevättä kohden!