keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Halloween Hike 2020, 100km Kannonkoski

 

Ihmisellä pitäisi olla ainakin kaksi ystävää, joiden kanssa voi taivaltaa 100 kilometriä ilman murheita. Ai mutta mullahan on :)

 

Halloween Hike osui kalenteriin osin siksi, että perjantaina piti olla messupäivä Kokkolassa. Kokkolasta olisi ollut vain 150 kilometrin siirtymä Kannonkoskelle. Toisin kävi, sillä Covid-19 siirsi messut virtuaalisiksi ja seuraavalle viikolle. Hyväksi puoleksi voidaan laskea, että nyt päästiin koko seurueella tekemään matkaa kotoa saakka. Lähdimme sataselle Pontuksen ja Minkiönkylän Mahdin kanssa kolmistaan. Mukaan reissuun lähti myös parempi puolisko, jonka kaveri sairastui viime metreillä, mutta rohkeana (ja suunnistustaidottomana) likkana Kapteenska päätti ottaa haasteen yksin vastaan. Matkana hänellä oli 30 kilometrin kävely. 

 

Aamuherätys oli jo ennen viittä, kun lähtöpaikalla oli tarkoitus olla kuudelta. Olimme siis illalla majoittuneet jo Kannonkoskelle ja ennättäneet rekisteröitymään sekä noutamaan kartat. Kapteenska heitti meidät lähtöön, jossa otettiin pikainen lähtöselfie, ennen taipaleelle lähtöä. Suunnitelman mukaan alku edettiin rauhallisella hölkällä, jotta saataisiin hyvä lämpö päälle. Heti ensimmäiselle rastille kääntymistä pummattiin, kun kartan mittakaava ei ollut vielä ihan selkäytimessä. Samalla saatiin hetkeksi kaveriksi kovakuntoinen Anne R., joka on voittanut aiemmin mm. Kaidoaivin ultramatkan. Asiasta saatiin aikaiseksi heti vääntöä, kun MiMa väitti voittajaksi pohjoisen tyttöä ja kehtasi vielä korjata paikan oikean kirjoitusasun olevan Kaldoaivi. Kerroin puhuneeni faktaa, enkä kuuntelisi tuollaisia sivusta esitettyjä heittoja. Asiasta päädyttiin lyömään vetoa suurimmasta mahdollisesta panoksesta eli BisBis-lakupatukasta.

 

Jo ensimmäiset polkujen risteykset ja hiekommat urat antoivat suuntaa suunnistushaasteista pimeässä. Osa perjantai-iltana liikkeelle lähteneistä oli jättänyt oman urakkansa 55 kilometrin jälkeen. Syynä oli juurikin olleet suunnistusmurheet sekä jalkavaivat. Pidemmän tiesiirtymän jälkeen päästiin taas maastoon ja jalat kastuivat liki välittömästi. Kolmosrastilta lähdettäessä oli taas suunnat hukassa ja päädyimme jatkamaan 130km ja 160km retkien suuntaan. Huomasimme kuitenkin suhteellisen nopeasti virheemme ja saimme osin onnekkaastikin korjattua oikealle uralle. Tekevälle sattuu.

 

Kun pimeys vähitellen alkoi väistyä, niin tekeminenkin helpottui. Vuoroteltiin maakuntauraa myöten helppoa hölkkää ja kävelyä kohti Pyhä-Häkin kansallispuistoa. Osa urista oli sellaisessa kunnossa, että hirvitti maastopyöräilijöiden puolesta. Monin paikoin polku oli varsin teknistä ihan jalallakin kuljettuna. Yhä edelleen jaksettiin vääntää Kaldoaivin kirjoitusasusta sekä ultran voittajasta. Puuskahdin Mimalle, että pian mies väittää Kuusamossa olevan laskettelurinnealueen olevan Ruka, vaikka vaatemerkkikin sen jo kertoo kirjoitettavan kahdella koolla: Rukka. Tästä saatiin uutta vettä myllyyn ja vääntö vain kasvoi. Pyhä-Häkin kansallispuiston rajalla MiMa arvuutteli, mistä puisto nimi on tullut. Tarinassa vilahteli metsästäjä, ansahäkki sekä ansaan jäänyt karhu, joka osoittautui pyhäksi seita-karhuksi. Tarina oli niin uskottava ja mukaansa tempaava, että uskoin sen ihan täysillä. Vasta tarkistettuani faktat luontoon.fi sivustolta seuraavalla viikolla, tuli vahva epäilys vedätyksestä. Kuten MiMa itsekin totesi, paras vale sisältää ripauksen totta.

 

Pyhä-Häkin polut olivat selvästi enemmän kuljettuja, eikä suunnistuksen kanssa ollut täällä ongelmia. Ainoa pieni harhaantuminen oli lähellä rastilta B10 (keittokatos) lähtiessä. Olimme jo liikkeellä lounaan suuntaan, kun polku tuli vielä kerran tarkistettua kompassista ja todettua, että matkan pitäisikin jatkua itään. Pitkoksilla oli taas aikaa vääntää ja änkyröidä. Retken tässä vaiheessa vielä juttu luisti ja ison osan ajasta oli iloinen puheen porina menossa. Pyhä-Häkin Opastuskeskuksessa oli matkailuautoon rakennettu Anna Unelma-kahvila, josta ostettiin kinkkupiirakat taukoevääksi. Tarjolla oli myös hirvikeittoa, mutta ruoka tuntui tuossa vaiheessa liioittelulta. Samalla saatiin tankattua vedet pulloihin.

 

Kansallispuiston alueella oli useampia erittäin vanhoja ja isoja puita. Näitä ihailimme vain ohi mennessämme, emmekä jääneet lukemaan opastauluja. Joustavalla omatunnolla varustettu tiimimme jäsen kertoili puiden sekä alueen historiaa. Vähitellen pitkospuut sekä Pyhä-Häkki alkoi olla koettuna. Poika-ahon tilan lammasaitauksen kautta pääsimme suuntaamaan taas kohti pohjoista. Nyt aloimme nähdä hetkittäin muitakin kulkijoita, kun lyhyillä matkoilla olleet nopeammat juoksijat sekä maastopyöräilijät ohittelivat meitä. Itselläni vasen pohje antoi ihmeellisiä merkkejä. Pelkäsin koko homman loppuvan massiiviseen kramppiin tai muuhun kipuun, mutta pohje antautui kevyellä hölkällä, eikä vaivannut enää loppumatkasta. Reitin yhtyessä alkumatkan reittiin, alkoi vastaantulijoita olla säännöllisesti. Porukan tekeminenkin tasaantui hiukan, kun nyt päästiin sanailemaan muidenkin kanssa. Erityisesti maastopyöräilijät olivat otettuja kysymyksistä ”Onko helppoa?” tai ”Miten reitin ajettavuus?”. Myös tokaisu kevyiden kampien pitämisestä sai aikaan irvistyksiä. Paikoitellen kyettiin jalalla pitämään parempaa vauhtia kuin maastopyöräilijät pyörällä.

 

Samalla kun ensimmäiset 40 kilometriä alkoi olla takana, niin sanailukin alkoi vähentyä. Kuljettiin pidempiä aikoja ihan hiljaa. Ympäröivää luontoon ennätti keskittyä enemmän ja katsella syksyistä maisemaa. Oli edelleen hämmentävän lämmintä, vaikka elettiin lokakuun viimeistä päivää. Tieosuuksilla oma jalka oli selkeästi kavereita raskaampi. Reilussa puolimatkassa eli 55 kilometrin kohdalla, oltiin taas kilpailukeskuksena toimivalla koululla ja siinä huollettiin nopeasti sekä energiaa että juotavaa ukkoihin ja reppuihin. Aikaa oli kulunut reilut 8 tuntia, joka oli hiukan odotettua enemmän. Maasto oli yllättänyt kulkijat. Pitkää taukoa ei kyennyt pitämään, sillä vilu hiipi kroppaan vääjäämättä. Pohjoispään lenkille lähdettiin hyvällä jalalla.

 

Pohjoinen kierros muodostui alkulenkistä Piispalaan. Heti alkumatkalla tuli Kapteenska hyvää kyytiä vastaan. Pussattiin nopeasti (siis minä) ja toivoteltiin tsemppiä loppumatkalle. Kolmenkympin lenkkiin perustuva reitti oli osin jopa tylsää edettävää. Maisema ei isoja kiksejä tarjoillut. Lenkki rasteille A04 ja A05 oli pehmennyt sateiden ja metsäkoneen takia mutavelliksi. Oli vaikeuksia ohittaa lammikkoja ja jalat kastuivat taas huolella. Iltapäivä oli jo pitkällä ja jouduimmekin sytyttämään otsalamput jo toistamiseen reissun aikana. Laskeutuva pimeys yhdistettynä väsymykseen, aiheutti kartanlukuvaikeuksia ja pari pientä pyörähdystä. Satasen matkalla muutaman sadan metrin pummeja ei edes lasketa. Samalla kun Pontus käytti Piispalan wc:n hyväkseen, niin myöhemmin liikkeelle lähteneet Marko ja Kimmo saivat meidät kiinni. Jatkettiin isompana porukkana matkaa ja höpöteltiin kuulumisia. Piispalan uimahallilla pojat tankkasivat lisää juotavaa, kun minun pulloni olivat edelleen täynnä koululta otettua sekamehua. Lähtiessä sekoiltiin hiukan poluissa, mutta lopulta osuimme sillalle leimaamaan.

 

Tässä kohtaa olisi vielä voinut kääntyä kohti maalia ja selvitä lyhyemmällä matkalla. Asiasta ei edes keskusteltu, vaan jatkoimme tien ylitse kohti pohjoisinta kierrosta. Maasto muuttui heti haasteellisemmaksi ja jouduimme useampaan kertaan turvautumaan karttapohjaan sekä suunnistusapuun. Seuraavilla kilometreillä märistä jaloista tuli vielä astettakin märemmät. Ura oli monin paikoin niin heikko, että jouduimme porukalla pohtimaan oikeaa suuntaa. Vauhti oli hitaimmillaan 3 km/h ja oli tulla vilu. Kun lopulta selvisimme laavulle (C02), käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin huussissa, sekä kaivoin repusta hupullisen sadetakin. Rastilta oli pidempi tiesiirtymä seuraavalle rastille. Selkeä pätkä hölkkäiltiin, jotta saimme taas lämpöä kroppiin. Hienot ja pitkät hiekkarannat jäivät näkemättä pimeyden takia, mutta rantaveden kirkkautta ihasteltiin otsalampun valokeilassa. Uran vahvuudesta huomasi, ettei täällä ollut kovin moni edennyt.

 

Kun taas selvittiin tielle ja saatiin C05 leimattua, niin alkoi henkisesti helpottaa: oltiin matkalla kohti maalia. Yli neljän kilometrin hölköttely tiellä oli pitkä urakka. Oli aikaa miettiä retken mielekkyyttä tai mielettömyyttä. Olo oli vielä ihan hyvä, eikä unikaan vaaninut silmäkulmassa, vaikka etukäteen jännitinkin jaksamistani. Työviikko oli ollut kovin pitkä ja haastava, eikä työn puolesta kyennyt keventämään kuormaa loppuviikosta. Viimeiset tilaukset ja sähköpostit lähetin vielä kisapaikalle ajellessa, kun sain vaimon kuljettajan paikalle. Pätkä, joka menomatkalla oli tuntunut kestävän ikuisuuden ja oli kovin märkä, taivallettiin nyt selkeästi vauhdikkaammin. Enää ei varottu tossujen kastumista ja jokaisella oli mielessä maaliin pääsy. Tien ylityksen jälkeen Kimmo ja Marko jäivät hiukan jälkeen kramppien takia. Kaivoin repustani vielä suolatabletin, ennen kuin kiihdyttelin Pontuksen ja MiMan perään. Kykenimme edelleen hölkkäilemään ja ainakin omiin jalkoihin se tuntui kävelyä paremmalta vaihtoehdolta. Oikeaan kantapäähän tuntui muodostuvan rakko ja ajattelin sen sijoittuvan ihan samaan kohtaan kuin Latvian em-rogassa tullut rakko. Nyt ei kuitenkaan ollut vielä oikea aika miettiä kipuja, vaan keskityimme jatkamaan maaliin. Näki selvästi kavereistakin, ettei enää ollut koko ajan mukavaa, vaan jokainen työsti suoritusta oman päänsä sisällä. Rastin A12 (kota) jälkeen otin puhelua vaimolle, että meitä saisi lähteä hakemaan maalista. Loppukirimme ei ollutkaan ihan niin väkevä kuin olin kuvitellut, koska viimeiseen reiluun vitoseen kului lähes tunti. Maalissa vastassa ollut autonkuljettaja muisti kertoa tuon pariinkin kertaan. Viimeisillä kilometreillä on aina erilaisia ajatuksia matkanteosta. Onneksi loppuu. Miksi ikinä lähdinkään mukaan? On tämä taas ollut yksi s****nan työmaa. Missäköhän ensi vuonna Halloween Hike järjestetään? Sinnehän pitää ehdottomasti lähteä. Mieli unohtaa jo tässä vaiheessa osan vastoinkäymisistä ja retkestä on tulossa vahvasti positiivinen. Maalissa oli kolme iloista, mutta voipunutta miestä.

 

Muutaman sanan pääorganisaattorin kanssa vaihdettuamme, saimme eväspussit matkaamme. Mökille piti ottaa ihan hiukan huilia, ennen kuin jaksoi ja tarkeni saunaan. Energiavajetta korjailtiin saunan päälle pizzalla ja oluella, mutta koko tölkkiä ei saanut alas ennen kuin uni tuli. Taas oli yksi huikea reissu tehtynä ja isot kiitokset kuuluvat matkatovereiden lisäksi ratamestari Tommille, joka tiiminsä kanssa oli saanut mainoslauseensa mukaisesti tehtyä ”Rymykisoja kaikille”.          

 

Matka 103,4km ja yhteisaika 17h 18min

Eväät:

2 l High5 Zero urheilujuomaa 0 kcal (unohdin energiallisen urkkajuoman kotiin. Virhe!)

1,5 l Sekamehua 60 kcal

1 l Vettä

1 Kpl High5 Energy Gel 40g 91 kcal

2 Kpl High5 Energy Bar 55g 403 kcal

1 Kpl Valio Onni puro 215g 150 kcal

1 Kpl Fazer Sininen 39g 215 kcal

1 Kpl Fazer Karamelli&Merisuola 37g 196 kcal

1 Kpl Mars 51g 229 kcal

1 Kpl Snickers 50g 241 kcal

1 Kpl Iso Pätkis 36g 178 kcal

2 Kpl BisBis 14g 102 kcal

1 Kpl Moomin laku 20g 69 kcal

2 Kpl Tyrkisk Peber laku 20g 139 kcal

2 Kpl Minttulaku 14g 102 kcal

2 Kpl Cola Cola laku 14g 102 kcal

1 Kpl Glut.kinkkupiirakkapala 275 kcal

Kourallinen Hedelmä Aakkosia 100 kcal

 

Yhteensä 2652 kcal

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti