Vieraanvaraisuutta on kahdenlaista: normaalia ja itäsuomalaista. Pääsimme nauttimaan tuosta pohjoiskarjalaisesta vieraanvaraisuudesta Minkiönkylän Mahdin kanssa, kolmipäiväisen Sasta 64 Wild-tapahtuman aikana.
Sasta 64 Wild-erämaavaellus on kuin järjestäjänsä Dakota flanellipaita: Rento ja tyylikäs, grammoja ei viilata, mutta kaikkeen pystyy luottamaan sataprosenttisesti. Heti saavuttaessa tunsi itsensä tervetulleeksi, opastus kävi mutkattomasti ja oli helppo keskittyä olennaiseen: luontokokemukseen sekä rentoutumiseen. Ajoimme siis torstai-iltapäivänä Hyvärilään ja pikaisen saunan jälkeen olikin aika siirtyä yöunille. Majoitteeksi oli valikoitunut Minkiönkylän Mahdin Halti Laavu Pro, joka tarjosi ruhtinaalliset tilat sekä hyvän suojan ötököitä vastaan. Sateen sattuessa, laavun lippa olisi antanut tarvittavaa suojaa ruokaa laitettaessa.
Perjantain aamutoimet sujuivat nopeasti. Keiteltiin vettä puuroa varten ja tietenkin kahvia, sekä tehtiin varusteisiin viimeiset säädöt. Linja-automatka lähtöpisteelle kului rattoisasti jutustellen ja kuunnellen ratamestarin ohjeita. Muutamien ryhmäkuvien jälkeen päästiin siirtymään kohti karttaan merkittyä lähtöpistettä. Meno pitkospuilla oli verkkaista, eikä luontainen askel tahtonut osua rytmiin. Lähtöpisteellä MiMa ehdottikin nopeaa jatkamista ja radikaalia oikaisua suon ylitse, kohti ensimmäistä rastipistettä. Olin menomatkalla ostanut uudet Salomon Slab Ultra maastojuoksukengät ja nyt ne saivat todellisen kasteensa. Välillä jalka upposi enemmän, välillä vähemmän. Kartta oli selkeä ja suunnistaminen helppoa. Keulassa edennyt MiMa ehti nähdä piiloon pakenevan kyyn ja jatkossa maastoa tulikin tarkkailtua paremmin. Ennen ensimmäistä rasti-/vesipistettä ehdittiin kääntymään hiukan liikaa itään. Kivelle saavuttiinkin tien kautta koukaten ”takaovesta”. Rastikivi muodosti pienen luolan, jossa desantit olivat pitäneet sodan aikana majaansa. Oli mukava kuulla paikan historiaa pieninä tarinoina matkan varrella.
Kakkosrastille oli vain lyhyt tiesiirtymä ja käytimme matkalla pienemmät polut hyödyksi, välttääksemme pelkkää soratiellä liikkumista. Vettä ei rastilla tarvinnut ottaa juomarakkoon lisää, mutta joimme muutaman mukillisen janoomme. Lämmin keli sai hikoilemaan ja nestettä joutui hörppimään koko ajan pienissä erissä. Liike oli mukavan helppoa ja nautimme matkanteosta. Pidimme pienen tauon kalliolla ja kaivoimme rinkasta eväslakritsat. Aurinko lämmitti matkalaisia. Kuulimme kauempaa pari rasahdusta, aivan kuin joku olisi astunut kuivien risujen päälle. Matkaa jatkettuamme, vilkaisin alas suolle ja näin suden kulkevan samaan suuntaan puiden välissä. Ennen kuin sain MiMan havahtumaan ajatuksistaan ja tähystämään suolle, peto oli jo kadonnut. Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä oli yksittäinen eläin, joka ei ollut havainnut meitä ylhäältä kallioilta. Kuljimme muutenkin kuin vanha aviopari: kevyellä askeleella ja vaiti. Tuo nopeasti ohi mennyt hetki kruunasi koko vaelluksen.
Suunnistus erämaassa tarjosi sopivasti haasteita. Pidimme huolellisesti oikean suunnan ja rogaining-kisoista totutun tavan mukaisesti, keskustelimme sijainnista määräajoin. Ei kannata olettaa, että toinen tietää sijainnin, vaan varmistaa yhteisymmärrys paikasta. Samalla tavalla huolehdimme myös kaverin energian ja nesteen saannista. Jos kaveri väsähtää, niin se vaikuttaa myös suoraan omaan tekemiseen. Lisärastiksi merkitty kolmiomittaustorni tai oikeastaan sen jäänteet, löytyivät mäen päältä. Emme jääneet tarkemmin paikkaa tutkimaan, vaan jatkoimme saman tien matkaa. Vain muutaman kymmenen metrin jälkeen parahdin ja Minkiönkylän Mahti otti nopeita tanhuaskeleita sivuun. Noin metrin pituinen, musta kyy oli tullut yllätetyksi ja luikerteli vauhdilla kivenkoloon piiloonsa. Onneksi lähempi kontakti jäi tälläkin kertaa kyyn hampaiden ulottumattomiin. Vaikka päivän vauhti oli ollut normaalia verkkaisempaa, niin raskas reppu sai tuntemaan itsensä väsyneeksi. Järjestäjät valmistelivat leiripaikkaa, kun saavuimme järven rantaan. He olivat silminnähden hämmästyneitä, että olimme jo tuossa vaiheessa perillä.
Pääsimme siis valitsemaan ensimmäisenä laavullemme paikan. Samalla kun ihailimme järvinäköalaa, valmistimme ruokaa ja tietenkin jälkiruoaksi kahvia avecilla. Mukaan varattu pieni ”lääkinnällisiin tarkoituksiin” varattu konjakki täydensi uudesta Kupilka-kuksasta nautitun pannukahvin. Oli hieno fiilis vaelluspäivästä ja nautimme täysin rinnoin iltapäivän toimettomuudesta. Rannasta löytyi paikka, josta oli helppo pulahtaa järveen pesulle. Illalla pääsimme nuotioseminaarissa kuulemaan Anton Kallandin huippumielenkiintoista esitystä omasta luontosuhteestaan sekä tavastaan liikkua kevyin varustein luonnossa. Retkeillä voi hyvinkin niukalla varustuksella, jos se on loppuun saakka mietitty. Nuotiomakkaroiden jälkeen oli mukava käydä yöpuulle.
Lauantaiaamuna pyrimme pääsemään liikkeelle hiukan ennen pääryhmää. Lähdimme heti alusta tekemään omaa reitinvalintaa hyppimällä järven rannassa kiveltä kivelle. Lämpötila oli jo aamusta helteinen ja hiki kasteli nuorisourheilijoiden paidanselät. Hiljaisissa järvimaisemissa oli rentouttavaa kulkea. Kärsin perjantaina päänsärystä ja epäilin sen johtuneen liian pienestä nesteytyksestä päivän aikana. Nyt juotavaa tulikin nautittua runsaammin. Rastipiste oli helppo ja jatkoimme samalla vauhdilla kohti vedenylitystä. Kapea salmi ei tarjonnut kiviä vedenpinnan yläpuolella, vaan jouduimme menemään veteen. MiMa otti ensimmäisen yrityksen ja päätyi kastumaan rintaa myöten. Päätin valita eri kohdan ja otin samalla tukea puunkarahkasta. Vesi tuntui aluksi kylmältä, mutta ylitse pääsin vain napaan saakka kastuneena. Emme nähneet tarpeelliseksi riisua vaatteita tai kenkiä, koska lämmin päivä kuivasi nopeasti kulkijoiden varusteet.
Vuorossa oli kohtuullisen helppo pätkä edetä. Ennen tielle siirtymistä jouduimme tekemään pienen väistöliikkeen, kun rannassa oli asumus. Taisi olla ainoita asuttuja
paikkoja tämän viikonlopun aikana. Luontopolkua ei ollut käytetty juurikaan ja se
hukkuikin lähes heti kulkijoiden alta. Vaihdoimme kompassisuuntaan, mutta haparoimme hiukan mäkien kanssa. Lisärastiksi tarkoitettu paikka saattoi löytyä tai olla löytymättä. Ihan tarkkaa tietoa sijainnista ei nuorisourheilijoilla ollut.
Uuronrotkolle saavuttaessa pidettiin pieni huoltotauko. Otimme vettä, hiukan energiaa sekä repustani suolatabletit imeytymisen tehostamiseksi. Järjestäjät olivat varanneet paikalle muurinpohjalettujen paistajan ja tottahan niitä piti maistella. Letut todettiin erinomaisiksi ja liki vesissä silmin kiiteltiin, ennen kuin jatkoimme matkaamme. Polku lähti alussa helppona ja suhteellisen leveänä liikkeelle. Vähitellen polku vaihtoi rotkon pohjalla puolta, kiiveten koko ajan jyrkentyen rotkon reunalle. Paikoitellen liikuttiin lähellä reunaa ja pääsimme nauttimaan maisemasta. Minkiönkylän Mahti kävi istumaan jyrkänteen reunalle ja yritin saada kuvaan rotkon huikean korkeuseron. Alhaalla oli avosuota sekä pieniä lampia. Sanailtiin keskenämme, miten hienoa olisi nähdä susi uudestaan. Peto ei kuitenkaan ollut halukas näyttäytymään. Laavulla pidettiin pieni kuvaustauko ja ihasteltiin maisemaa. Oltiin taas edetty kovinkin vauhdikkaasti, vaikka emme sitä yrittäneetkään. Polku kulki vuoroin ylös ja alas. Reppu alkoi painaa selässä, mutta fiilis pysyi korkealla. Kohtasimme yksittäisen retkeilijän, joka oli samalla ensimmäinen ihmishavainto matkalta. Mistään moottoritiestä ei näiden reittien osalta voinut puhua. Ennen Mujejärvelle johtavaa harjupolkua nähtiin hollantilaisten viime vuonna kasaamat kivet, jotka tunnistettiin Tikaanin tekemästä videosta.
Neulaspolku harjulla ihastutti. Olimme sopineet kulkevamme niemennokassa sijainneelle muinaiskalmistolle, ennen leiripaikalle suuntaamista. Samalla näimme järjestäjien veneen lähestyvän järvellä. Juha ja Matias toimittivat vesireittiä myöten tarvikkeita leiriin. Niemi laskeutui loivana järveen, tarjoten pitkän hiekkarannan. Oli helppo kuvitella kalmiston syntyneen sekä kauniin paikkansa, että helpon kaivettavuutensa takia. Paikoin näkyi vielä hautojen kohdilla painaumia maassa. Nautittuamme aikamme maisemista, oli aika siirtyä
leiripaikalle. Saavuttuamme sinne, järjestäjät olivat juuri lähdössä veneellä hakemaan toista kuormaa. Huutelimme perään, voisimmeko mitenkään auttaa ja saimme luvan pystyttää telttasaunan järven rantaan valmiiksi. Saunatalkoissa tuli sen verran hiki ja nälkä, että päädyimme uimaan ja valmistamaan lounasta. Päälle nautittiin pannukahvit ja ohuet siivut konjakkia, joka sai muutenkin hyvän fiiliksen kohoamaan entisestään. Kovasti kiiteltiin taas järjestäjiä, aurinkoista keliä, hienoja maisemia sekä tietenkin itseämme, kun olimme matkaan älynneet lähteä.
Muitakin alkoi leiriin hiljalleen saapua. Oli mukavaa oleskella jouten, välillä keitellä kahvia tai kaivaa eväsmakeisia repusta. Illalla oli nuotioseminaarin vuoro. Mika Kalakoski esitteli erilaisia tulentekotapoja. Taas oli mukava huomata, miten monella tavalla retkeilyä voi harrastaa. Kun toineen nauttii askeettisuudesta, niin toiselle retken kohokohta on tulien tekeminen. Avotulella ja nuotioon tuijottelulla onkin maaginen vaikutus. Harva asia saa niin ajatukset pois arkisista asioista. Ennen yöpuulle siirtymistä, teimme vielä viimeisiä valmisteluja aamun lähtöä varten. Kysyimme järjestäjiltä mielipiteen ajatuksellemme ylittää järvi uimalla rinkkalautan kanssa. Oma järki kuitenkin puuttui peliin, emmekä halunneet ottaa sitä riskiä, että muut joutuisivat odottamaan meidän takiamme. Järjestäjät ilmoittivat lossaavansa veneellä porukkaa järven toiselle puolelle aikaa säästääksensä. Päätimme kuitenkin kiertää järvenrannassa kulkevaa polkua pitkin. Saimme tähän siunauksen, koska vauhtimme oli koko viikonlopun ajan ollut vähintäänkin riittävää.
Aamulla suuntasimme suon ylitse, järveä kiertävälle polulle. Samalla kun päätepiste lähestyi, tuli mieleen haikeus reissun loppumisesta. Nautittiin vielä aurinkoisesta ja helteisestä kelistä. Harmittelimme ääneen Metsähallituksen suunnitelmia purkaa Mujejärven rannasta laavuja, koska rahaa hoitoon ei ole. Reittien vaikea saavutettavuus ei tee näistä varsinaisia perhematkailuun soveltuvia, mutta erämainen maisema palkitsee tottuneemmat kulkijat. Kukonsärkkä ja Hiltuskangas tarjosi korkeuseroja että huikeita maisemia. Harjulta oli näkymä kummallekin puolelle: vasemmalla Kukonlampi ja oikealla avosuo sekä leveä puro. Mietiskeltiin niitä voimia, jotka olivat muokanneet maisemaa jääkauden vetäydyttyä. Aikaa olisi ollut pidempäänkin lenkkiin, mutta polku Hahtosenniemeen oli kaatuneiden puiden muodostama luonnon esterata. Suurin innostus oli jo takana ja päädyimmekin jatkamaan kokoontumispaikkana toimineelle laavulle. Ennätimme taukopaikalle juuri sopivasti ennen pientä ukkoskuuroa ja pystytimme laavun vielä kerran antamaan suojaa. Evästystä, uintia, seurustelua ja geokätköilyä, näitä kaikkea ennätettiin harrastaa paluukyytiä odotellessa. Ennen bussiin nousemista oli vielä hetki yhteiskuville sekä Sasta 64 Wild-kangasmerkeille. Hyvärilässä saunanlauteille kiipesi tyytyväisiä ihmisiä.
Entä saatiinko reissusta sitä, mitä lähdettiin hakemaan? Kyllä! Irtiotto arjesta ja tauko erilaisten viestimien aiheuttamasta orjuudesta. Joukossa oli helppo viihtyä ja järjestelyt toimivat. Järjestäjien halu tehdä hyvä tapahtuma näkyi joka käänteessä. Iso suosittelu tapahtumalle!
#Sastaclothing #64wild #Sasta #vaellus #Nurmes #Hyvärilä #Kupilka
