Pitkästä aikaa on jotain kerrottavaa blogiinkin. Kesän juoksut ovat olleet vähissä ja muodostuneet enemmän tai vähemmän pettymyksistä sekä keskeytyksistä.
Kärsittyäni koko alkuvuoden väsymyksestä, lähimuistiongelmista ja aloitekyvyttömyydestä, kävin lopultakin lääkärissä hakemassa apua vaivaan. Naiivisti kuvittelin minulla olevan jonkinlaisen tulehduksen tai muun helposti selitettävän vaivan. Sydänfilmi ja verikokeet osoittautuivat puhtaiksi, mutta diagnoosiksi tulikin pitkään pelkäämäni työuupumus, jonka kylkeen kirjoitettiin vaikea-asteinen masennus, ikään kuin kaupantekijäisenä tahi tilaajalahjana. Lääkärissä käyntipäivän voin sanoa rehellisesti olleeni vaikeasti masentunut, mutta muutama keskustelu perheen, ystävien ja yhteiskumppanien kanssa osoitti, etten täyttänyt masentuneen merkkejä. Kaikki tosin sanoivat ihmetelleensä tahtia, jota olin näinkin pitkään jaksanut. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: sairausloma ja pitkät yöunet mahdollistivat hyvän levon ennen Synkkää Syysunelmaa. Unilääkkeet jätin pari päivää ennen tapahtumaa pois, etten nukahtaisi koleaan metsään. Masennuslääkkeitä en edes aloittanut enkä aloita, koska nyt tiedän tarvitsevani lääkkeitä enemmän perheaikaa, kavereita ja luonnonrauhaa.
Synkkään Syysunelmaan ilmoittauduimme Minkiönkylän Mahdin kanssa tällä kertaa nimellä KapteeniSolisluun jälkeenjääneet opetuslapset. Tuon "jälkeenjääneet" voi ymmärtää monellakin tavalla, mutta emme lähteneet tiimissä käsitettä sen paremmin avaamaan. Viime metreillä saimme matkaamme vielä kovakuntoisen Team DA-Groupia edustavan Pontuksen. Pontus lähti mukaan "vain hivenen painostettuna", kun lähetimme miehen sähköpostiin karttaotteet, "kehoitimme" tulostamaan koko porukalle kartat ja ilmoittautumaan marssille. Onnistuimme omasta mielestämme karttarallissa paremmin kuin kertaakaan aiemmin ja vaativampiin paikkoihin otettiin erilliset lähestymisruudut 1:8000 mittakaavalla. Muuten kartta oli Retkikartta-sovelluksesta otettu 1:25000. Lähtövalmistelut ja eväät sujuivat rutiinilla.
Lähtöpaikalla kävi jo melkoinen kuhina sinne ehdittyämme. Olin saanut neuvon varautua nokkahuilulla ja ilmeisesti Altra-aukiolla pidetyn avajaistilaisuuden performanssi sai miehen sen verran sekaisin, että hukkasin autonavaimet. Muuten avaimia ei olisi enää tarvittu ennen kotiinlähtöä, mutta mukana tuomani vesiastiat olivat vielä takaluukussa. Tällaisissa asioissa huomaa, ettei miehen ajatukset ole ihan hanskassa, kun kaikki tavarat pengottuani ja pihan haravoituani, avaimet löytyivät kaverin kassista. Lähtöön ehdittiin ajoissa ja ensimmäiset sadat metrit vedettiin taas piruuttaan ylikovaa. Hiekkatietä oli mukava hölkkäillä ja ykkösrastille meno onnistui erinomaisesti. Kärkimiehet, Pohjan Tähti sekä Hortsi Hames, tulivat jo rastilta pois päin ja heidän valoissaan oli helppo löytää oikealle paikalle. Kakkosrastille olikin jo matkaa ja ajatukset "tätäkö tämä taas on" sekä "onko vielä pitkä matka" alkoivat hiipiä mieleen. Risteykset otettiin tarkasti ja rastin suuntaan kulkeva polku löytyi helposti. Jälkikoiramme Minkiönkylän Mahti huomioi hiljattain katkenneen oksan ja taittuneen ruohon korren, joten tiesimme olevamme lähes kärjen peesissä. Kotikatsomon kauhuksi pyörähdimme muutaman tanhuaskeleen ennen rastin löytymistä. Ihan yksin tähän kansantanssiin ei tarvinnut ryhtyä, sillä paikalle oli kerääntynyt hyvinkin parikymmenpäinen, trikoisiin verhoutunut suunnistajajoukko. Rastilta poistuttiin letkassa, jossa pääsimme vaihtamaan kuulumisia kilpatoverien kanssa.
Vähitellen kartan mittakaava alkoi avautua ja tekeminen oli vahvaa. Ennen uintia olleet rastit löytyivät kivuttomasti ja melko pienillä tiekierroilla. Maasto oli mukavan kuivaa, eikä tossuja tarvinnut kastella. Ennen uintia tankkailin suklaata energioiden ylläpitämiseksi ja yritin juoma viime vuotta enemmän. Viileässä kelissä juominen unohtuu helposti ja loppumatkasta tulee ongelmia. Uintipaikka osoittautui suorastaan luksustasoiseksi. Mökin terassilla sai sonnustautua uima-asuun (ex-moottoripyöräilijänä olin varustautunut ihonvärisellä, 1-osaisella nahkapuvulla, valmiiksi puettuna vaatteiden alle) ja järveen johti laituri. Tällä kertaa ei tarvinnut jättää edes sukkia jalkaan varpaiden suojaamiseksi. Totta kai vesi oli raikasta ja pelastusliivit jääkylmät, mutta henkiin jäätiin. Kuivaamiseen olin varannut Sini-tuotteen Sieniliinan ja keittiörätti ajoikin erinomaisesti asiansa. Kevyt, imukykyinen sekä helposti kuivaksi puristettava. Kuiva aluspaita, kalsarit sekä sukat tuntuivat taivaallisen mukavalta päällä. Jopa niin mukavilta, että unohdin rasvailla jalat sekä nivuset. Hanskat tulivat tarpeeseen uinnin päälle, kun 24h hiihdossa kylmää saaneet sormet palelevat helposti.
Kello alkoi koputella puoltayötä. Pitkillä siirtymillä homma kävi yksitoikkoiseksi ja kaiken lisäksi maha pörisi vimmatusti. Olisiko uusi urheilujuoma ollut osa syy pörisemiseen, koska maha rauhoittui juoman loputtua. Hiidenkirnulta lähdettäessä ajatuksena oli ottaa mielekkäämpi maastoreitti tien sijaan, mutta mielekkyys katosi sijainnin katoamisen myötä. Lopulta päädyimme tielle, jota kuvittelimme jo aiemmin kulkeneemme. Ihmettelyn ja hämmästelyn ohessa tyhjensin rakkoani. Jatkettuamme hetken eteenpäin, ajattelin vielä tarkistaa kompassilla suunnan. Kompassia ei peukalonhangasta löytynyt, joten paluu tyhjennyspaikalle ja siellähän se kadonnut kapine piileskeli. Vähitellen siirryimme Somerniemen maastoihin ja saimme nautiskella kangasmetsän hyvästä näkyvyydestä sekä helppokulkuisuudesta. Osa tiestöstä sekä maisemista olivat tuttuja Someron Yörogaining-kisasta ja Iso-Valkeen reittiä on tullut kierrettyä perheen kanssa. Tällä kertaa makkarat ja trangialla keitetyt kahvit kuitenkin loistivat poissaolollaan. Tossut hankasivat kantapäitä ja ehdottelin, että teippailtaisiin jalkoja seuraavalla rastilla. Teippailu jäi kuitenkin väliin, kun rastilta oli kiire eteenpäin. Sama kolmen pyöräilijän ryhmä ohitteli meitä kerta toisensa jälkeen. Kaverukset joutuivat tekemään pidempiä tiekiertoja tai tunkkailemaan metsässä, kun me saimme pitää kohtuullisen tasaista vauhtia. Tytyjärven risteyksen kantorasti puhutti sijainnillaan, mutta meille rastipiste avautui muutamassa minuutissa.
Pienimulkkulammella ylpeys kävi lankeemuksen edellä: ihan suorilla rastille ja edellä kulkeneet Resistance ja Sotanorsu seikkailulla ajettiin kiinni. Totta kai piti mennä Ilkalle huutelemaan, että "ilmeisesti pikkumulkun tavoittelu oli miehelle vierasta". Vieraisiin pöytiin huutelu palkittiin välittömästi ja rastilta poistuminen hyvällä jalalla aiheutti lammen kiertämisen ja täydellisen suuntatajun menettämisen. Yht´äkkiä lampi näkyi uudelleen, mutta väärässä suunnassa. Kartta ja kompassi olivat ihan eri paria. No, MiMa sen keksi ihan siinä viime metreillä, että ollaan pyörähdetty. Ei oltu uskoa koko juttua, mutta pakkohan se oli. Häpeissään ja nöyrällä asenteella muiden perään tavoittamaan tietä, 10 minuutin pummin saattelemana. Onneksi nyt oli taas helpompaa polkupätkää ja tossu, hiertämisen lisäksi, liikkui kohtuullisesti. Taidettiinpa sopia, että Johannislundin juomarastilla voisi teippailla jalkoja. Siinä olisi hyvin aikaa tehdä huoltoa. Ilmeisesti polkupätkä ja tiesiirtymä tultiin sen verran hyvällä vauhdilla, että varikkopysähdyskin tehtiin formulatyyliin: juomarakot/-pullot täyteen ja takaisin matkaan. Jalatkin unohtuivat teippailematta. Moottoritie ei tällä kertaa ollut kulkijoille kuuma, vaikka yön pimeimmät tunnit olivatkin jo takana päin. Rastilla 17 (Kuopan pohjalla, ison hiekkakasan vieressä) muistettiin ratamestaria lämmöllä. Alueella oli noin 82 kuoppaa ja ehkä tuplaten isoja hiekkakasoja. Alueen skannailua ja päätöntä juoksua, kunnes löysimme Pontuksen erään kuopan pohjalta kirja kädessään. Jiihaa! Näinhän se ryhmässä käy, homma toimii ja lana tasaa!
Metsätiellä päästiin vaihtamaan muutama sana Tuskalla edenneiden hurjien kanssa. Vaikka ennen supparastia olikin polkupyöräilijöiden kokoontumisajot, niin me emme harhautuneet, vaan kuljimme suoraan rastille. Sattumaako? Ei, vaan silkkaa tuuria! Kiikalan lentokenttä ohitettiin pikitietä, matkalla Kultalähteellä sijainneelle rastille. Kultalähde osoittautui nimensä veroiseksi aivan kirkkaan ja puhtaan vetensä ansiosta. Laskuojaa tuli yliteltyä parikin kertaa ennen kuin pääsimme suuntaamaan eteen päin. Rastilta lähtö tuli tehtyä hiukan huolimattomasti. Palkinnoksi huolimattomuudesta saimme tutustua avosuohon, joka onneksemme oli sen verran kohmeessa, että selvisimme liki kuivin jaloin. Polulla tehtiin suunnitelmaa rastinvälistä ja päädyimme tiekierron sijaan oikoreittiin. Minkiönkylän Mahti hoiti meidät mallikkaasti tielle ja pienellä hölkällä päästiin "ampumarata"-rastille. Poistuminen osoittautui taas rastilletuloa hankalammaksi, kun metsätie katosi alta ja suuntaa sekä sijaintia arvottiin hetken aikaa. Hyvällä liikkeellä päästiin pellon reunaan ja reunassa kulkevaa uraa myöten oikealle tielle. Fiilis nousi valoisuuden lisääntyessä ja nyt oltiin jo selvästi maalia kohti menossa. Olin hetkeksi unohtanut tossujen hiertämisen, mutta tiehölkällä kantapäät taas muistuttelivat teippaustarpeesta. Eväiden nauttiminen hoidettiin vauhdista ja suunnitelmana oli teipata jalat "seuraavalla rastilla". Jep jep, mikä mainio suunnitelma!
Weberin tehtaan kupeessa sijainnut Kiehuvalähde oli erikoinen paikka. Jyrkkien vallien reunustama uurre, jonka pohjalla kulki puro. Puro keräsi selvästi isolta alueelta valumavesiä, sillä nyt kengät pääsivät kastumaan ensimmäisen kerran. Puron ylitys saatiin sentään hoidettua kaatunutta puunrunkoa myöten. Oli aika kaivaa irtokarkkipussit repuista ja tunnelma oli liki riehakas. Keskustelu pyöri maastopyöräilyssä, ilmassa kiertäneessä korpissa, Karhunkierroksen perusmatkalla sekä siinä, että jalkoja pitäisi sopivassa välissä teipata. Päädyttiin yhteistuumin siirtämään teippaus seuraavalle rastille. Makeita metsämaisemia, niin mäntymetsää kuin risukkoakin oli tarjolla ja kaikki otettiin ilolla vastaan. Hämmästeltiin matkan taittumista helpommin kuin viime vuonna, vaikka kunnon eteen kukaan ei myöntänyt tehneensä mitään. Matkalla rastille 24 tehtiin reilu tiekierto. Ilmeisesti ukot olivat hieman tyrtyneitä matkantekoon, sillä maastoutumisen alkaessa herrasmiesten aivot eivät toimineet lainkaan. Metsän puolelle siirryttiin hiukan liian aikaisin. Kompassiin ei turhaan tuijoteltu, kun edessä aukeni helposti edettävä mönkkäriura. Yhtään ei haitannut, että ura vei väärään suuntaan ja ihan väärään mäkeen. Kun lopulta vaivauduimme keskittymään pelivälineisiimme, niin kompassi kertoi korutonta kieltään: etelä ja pohjoinen olivat muuttaneet paikkaansa keskenään. Kaiken hyvän lisäksi päädyimme selvälle uralle, joka ei todellakaan ollut karttaan merkitty tie. Onneksi tie havaittiin kulkevan kauempana ja vähitellen raaka totuus löi vasten kasvoja. Oikeaan rastimäkeen löydettyämme, jouduimme edelleen pyörimään hakutalkoissa. Lopulta oikea jyrkänne sekä kanto löytyivät ja oikea kirjansivu matkaan. Pääsimme hiljalleen siirtymään kohti ykköstietä ja ennen Lahnajärveä näimme tutut värit järven toisella puolella. Resistance sekä Sotanorsu olivat tulossa tuntumalla. Lisäsimme vauhtia ja jouduin toteamaan, ettei jalkoja enää kannattanut jäädä teippailemaan. Ehtisihän niitä sitten seuraavalla viikolla hoidella ja rakkoja puhkoa.
Viimeiset kaksi rastia pyrittiin ottamaan tehokkaasti ilman pummeja. Hiilimäelle nousu oli selvästi laskeutumista helpompi osuus. Kävimme pariin kertaan taiteilemassa jyrkänteiden päälle, ennen kuin päädyimme ottamaan helpomman laskeutumislinjan. Nyt ei enää tarvinnut murehtia kastuvista kengistä, vaan märästä kipaistiin yli varomatta. Matkalla viimeiselle rastille oli aikaa miettiä syntyjä syviä. Lähdössä olin jopa hieman epävarma läpi pääsystä, mutta nyt fyysinen kunto tuntui kestävän eikä korvienvälikään pettänyt. Korpisuonmäelle kiivettiin ripeästi, sillä eroa takanatuleviin ei tiedetty tarkasti. Maalia kohti hölkkäiltiin hyvällä fiiliksellä. Kartanluku oli enää sivujuttu, eikä se olisi vaivatta onnistunutkaan. Jouduin uhraamaan muovitusvaiheessa kartastani lähtö/maalipaikan, jotta kontaktimuovi olisi riittänyt. Kukapa selkeitä rastinvälejä edes osaisi kaivata kartalle? Olin jäänyt muista muutaman askeleen jälkeen, mutta maaliin tultaessa siirryimme juoksemaan rinta rinnan. Hieno kokemus, hienojen miesten seurassa! Kiitos Minkiönkylän Mahti sekä Pontus / Team DA-Group. Ensi vuonna uudelleen!
ps. Monenlaisia tapahtumia nähneenä, voin vain hämmästellä järjestäjien intoa tehdä erinomainen tapahtuma, lähes olemattomin talkoovoimin. Kiitos ja jaxuhali!
Kuluneet eväät:
noin 3,7 litraa urheilujuomaa
1 x Valio Onni vadelma-mustikkakaurapuuro
1 x Valio Mustikkakeitto 250ml
1 x Teho palautusjuoma
2 x Snickers Peanut butter suklaapatukka
2 x Marabou DubbelNougat -patukka
1 x Panda Salty Liquorice Fudge
1 x Panda Liquorice Fudge
4 x BisBis -lakritsa
1 pss Ässä-mix irtokarkkeja
1 x High5 juotava geeli
1 x suolatabu ja pari-kolme siripiriä
perjantai 21. lokakuuta 2016
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
YÖ-rogaining 2016 Summer Edition, Orivesi
Makaan maanantai-iltana Aalborgissa hotellin sängyllä unettomana ja ajatukset pyörivät vielä viikonlopun rogaining-retkellä. Koko kevät on ollut jaksamisen kannalta erittäin vaikeaa. Univaikeudet ja jatkuva matkustaminen eivät ole helpottaneet asiaa. Kulkukauppiaan ruokaympyrä on mustan kahvin värjäämänä pikimusta. Peruspositiivisena voin todeta, etten ole ainakaan juossut jalkoja altani treenimäärien takia, eikä painokaan ole päässyt nousemaan yli yhdeksänkymmenen.
Halusin ehdottomasti osallistua SE yö-rogaan, mutta tapahtuman osuttua koulunpäätöksen kanssa samaan viikonloppuun, teimme tiiminä osallistumispäätöksen vasta viime metreillä. DocS onnistui telomaan jalkansa iltarasteilla (ei pitäisi treenata, kirjoittajan huomautus), joten lähdimme matkaan Minkiönkylän Mahdin kanssa kahdestaan. Saavuimme paikalle hiukan ennen karttojenjakoa ja turhaan säätämiseen ei mennyt energiaa. Normaalin, trangialla keitetyn pasta-ateriankin korvasimme retkiruokapastalla. Reitinsuunnittelua vaikeutti runsas rastimäärä ja iso kartta, mutta vähitellen onnistuimme hahmottelemaan noin 54 kilometrin lenkin, joka onnistuessaan kerryttäisi 208 pistettä. Reittisuunnitelma lähtö-3E-7R-2Q-9J-5M-7F-2F-9C-5O-5A-2P-9B-5B-7P-9H-3K-2M-2O-3I-2A-9A-7J-3S-9G-7G-3L-5P-7A-9N-5C-7N-5S-9I-5Q-7M-3P-7O-3J-maali. Suunnitelman suurin ongelma oli se, että mahdollisten vaikeuksien ilmaantuessa loppupuolella, oikaiseminen olisi kovin hankalaa tai jopa mahdotonta. Tässä vaiheessa uskoin meidän kykenevän jopa pariin ylimääräiseen rastiin.
Lähdöstä pinkaisimme tuttuun tyyliin vauhdilla liikkeelle. Ensimmäisen rastin leimaus ok ja samalla vauhdilla seuraavalle. Leimausohjelma tökki, emmekä saaneet leimaa perille. Samaa viestiä kuului muidenkin tiimien suunnasta ja kaivoin tussin repun taskusta. Olin varautunut permanent-tussilla, jolla voisin tehdä muistiinpanot suoraan karttamuovin pintaan. Vaikka leimauksen kanssa olikin vaikeuksia, niin jalka tuntui kevyeltä. Pääsimme etenemään polkuja pitkin ja kartta tuntui pitävän hienosti paikkansa. Kartanlukua helpotti isokokoinen Silvan peukkukompassiin kiinnitettävä luuppi, jonka pidikkeen sain liimailtua kasaan Loppiaisrogan jäljiltä. Pakkasessa kaatuminen ei tee hyvää muoviosille. Ensimmäinen ongelmapaikka koettiin rastilla 7F, kun muut tiimit painelivat väärään mäkeen. Onneksi olin hyvin kartalla ja hereillä tilanteen kanssa. Selvisimme ainoastaan pienellä liikkeessä tehdyllä koukulla. Hämärän laskeutuessa, ennätimme ottaa vielä pari rastia ilman lamppuja, mutta 9C eteenpäin oli pakko turvautua keinovaloon. Satuimme tiheään ryteikköön ja saimme vastaamme joka ikisen kasvuasteen, mitä metsä sisällään pitää. Suunnaskulku kärsi sen verran, että teimme noin 100 metrin koukun rastinotossa, väärän kumpareen kautta. Matka eteni iloisesti rupatellessa ja taisimmepa iloita ongelmattomasta suunnistuksestakin. No...tietenkin seuraavalla rastilla (5A) piti juosta rastista ohitse ja käydä lammen vastarannalla huomaamassa oma hölmöys. Lopulta saimen leimattua rastilapun laavun seinästä. Tien ylityksen sai tehdä vain parista paikasta ja lähdimme hyvällä jalalla tavoittamaan ylityspaikkaa. Hirviaidassa sijainnut portti ihmetytti, mutta eihän me nyt tällaista selkeää paikkaa voida väärin tulkita, eihän? No, kylläpäs vaan voitiin! Pikatien toisella puolen oleva metsäautotie loppu melkein heti ja tarkempi tarkastelu osoitti meidän löytäneen jonkin karttaaan merkitsemättömän väylänpätkän. Mietimme hetken, pitäisikö palata samoja jälkiä takaisin, mutta totesimme meidän kärsivän tuosta "oikoreitistä" sen verran, ettei paluuseen ollut tarvetta. Suon ylitse rämpiessä ei paljon naurattanut, kun olisi voinut edetä kuivin jaloin tietä pitkin.
Yön pimeimmät hetket olivat lähestymässä, mutta nyt suunnistus kulki mukavasti. 9B-5B-7P-9H meni tikkana rastille. Välillä päästiin juoksemaan metsäautotiellä, mutta välillä vauhti tippui puskien läpi puskiessa. Kohti Pukalan retkeilyreittiä mennessä, laskeskelimme edettyä matkaa sekä jäljellä olevaa aikaa. Totesimme yhteen ääneen, että "tarttis tehrä jotakin". Välistä jätettiin 2A, jotta pääsimme jatkamaan nopeampaa tietä pitkin. Pukalan polkureitti toi mukavaa vaihtelua ja ehdimme rupatella enemmän, kun suunnistukseen ei tarvinnut kiinnittää niin paljon huomiota. Niemenkärki (9A) vaikutti lähettyäessä tutulta ja tajusimme rastipisteen olleen sama kuin Viitapohjan Retki-Rogainingissa 2012. Energiaa oli saatu alas harmillisen heikosti ja väsymyskin painoi. Onneksi Pukalan reitti jatkui selkeänä seuraavalle rastille (jyrkänne). Polulla tuli vastaan Palauttelijat aivan käsittämätöntä kyytiä. Kivet ja juurakot eivät hidastaneet miesten menoa lainkaan, mutta herrasmiehinä he ehtivät vaihtaa muutaman sanan väsyneempien tovereiden kanssa. Lammenrannan pitkospuilla tuli viiden nuoren naisen ryhmä vastaan ja ajatus herpaantui: vasta tunkattuamme mäen päälle, aloimme tutkiskella seuraavaa rastia ja rastipistehän oli jyrkänne lammen rannan tuntumassa. Pienen sadattelun jälkeen 180 asteen käännös ja pikamarssia alamäkeen rastille. Sovimme yhteen ääneen, että nyt hölmöilyt pois ja tarkasti seuraavat välit. Lammen rannassa olevalla nuotiopaikalla pyörimme hetkisen, kun luin rastin 9G rastimääreen ja olimmekin rastilla 3S. Muutama minuutti sinne tänne, kuka näitä jaksaa laskea?
Rastin 9G jälkeen kävimme täydentämässä juomapulloja läheisellä lähteellä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt ehdottomasti tehdä reittimuutos ja lähteä järven pohjoisrantaa pitkin rastille 7A, mutta toteutimme orjallisesti suunnitelmaamme. Aamun alkaessa sarastaa, teimme suunnitelmaa loppureitistä ja päädyimme oikaisemaan mahdollisimman paljon, jotta ehtisimme maaliin ajoissa. Täysin uusi suunnitelma loppureitiksi oli 3L-5P-9N-5C-7N-9I-7S ja parasta mahdollista vauhtia maaliin. Reitti oli nyt selkeää vahvempaa tietä ja vuorottelimme juoksua ja kävelyä sopivassa suhteessa. Eteneminen tapahtui paljolti hiljaisuuden vallassa. Takareittä kiristeli ja päätin ottaa suolatabletin ennen kiipeämistä kumpareen (9I) päälle. Suolatabu ehti osittain sulaa suuhun, ennen kuin ehdin imaista vettä. Seuraavaksi tapahtui sarja onnettomia sattumuksia: imaistessani vettä, onnistuin vetämään suolan henkeeni. Yskiessäni suola päätyi jonnekin ihan muualle ja oksennusrefleksi ryöpsäytti juuri niellyn veden maantielle. Maha ei tyhjenä kokonaan tehdyn refluksileikkauksen takia, vaan pelkkä ruokatorvi tyhjenee. Useampi yökkäys peräkkäin sai väsyneen mahan kramppaamaan ja lopulta oksennusrefleksi helpotti vasta, kun sain niistettyä suolan sieraimestani pois. Enpä olisi uskonut tuollaisenkaan voivan tapahtua.
Maalia kohden jolkotellessamme tuli mieleen kuopuksen kysymys: "Isi, mikä järki on loppukirissä? Eikö olisi fiksumpaa lähteä heti alusta niin lujaa kuin pystyy?" Jaa-a...kuka näistä tietää, miten näitä kuuluu tehdä? Rastin 7S otimme siitäkin huolimatta, että tiesimme myöhästyvämme maalista. 7 pistettä olisi kuitenkin enemmän kuin rastinottoon menevä aika minuuteissa, joten pystyimme kompensoimaan tuolla leimauksella osan myöhästymisestä. Maalileimauksen jälkeen oli takki melko tyhjä. Puuttuneita leimoja sekä rastijärjestys merkittiin valmiiseen kaavakkeeseen ja suihkun kautta aamiaiselle. Järjestäjille pitää nostaa hattua, että ennakoimattomassa ja vaativassa tilanteessa he pystyivät nopeisiin korjausliikkeisiin sekä muihin toimiin. Kartta oli taas kerran erinomaista työtä ja rastit paikallaan. Jarin & ryhmän kokemus ja intohimo näkyvät hyvin järjestettyinä tapahtumina. Kiitokset siitä!
Reissun plussat:
+ rohkea suunnitelma
+ hyvä kartta, sekä paikkansa pitävyys että painojälki
+ laatuaika Minkiönkylän Mahdin kanssa
+ Kohtuullinen kulku vähäisistä treeneistä huolimatta
...ja miinukset:
- energiaa ei saanut riittävästi alas
- hutilointi rastinotossa
- yltiöpositiivinen asenne suunnittelussa
Kuluneet eväät:
noin 2 litraa urheilujuomaa (HartSport)
1 Onni mustikka-vadelmakaurapuuro
2 Snickers
1 Marabou DubbelNougat
4 BisBis lakua
...ja yksi suola impattuna :)
maanantai 2. toukokuuta 2016
VII Salpaus-Rogaining 12h
"Mennään suunnistus edellä ja otetaan Salpaus enemmänkin karttaharjoituksena".
Siinä alustus, jolla valmistauduttiin tähän, jo Liekkitiimille perinteeksi muodostuneeseen, keväiseen ponnistukseen. Keskenkuntoisuus ja pienet vaivat värittivät kisaan osallistumista, kun alkuvuodesta kummallekaan ei ollut päässyt kertymään juoksukilometrejä alle.
Rutiinit ennen kisaa menivät tutulla ja turvallisella tavalla: seurustelua, varusteiden tsekkausta ja pasta-ateria trangialla. Sovimme Minkiönkylän Mahdin kanssa lähtevämme pehmeillä, repun etupuolelle tulevilla pienillä pulloilla, eikä juomarakkoja otettaisi ollenkaan matkaan. MiMalla oli sentään 2x 0,75 litran pullot, kun minun piti selvitä 2 x 0,5 l pulloilla. Reittisuunnitelma (93-31-83-101-52-71-81-54-94-62-75-51-104-41-84-22-105-74-92-103-45-91-72-95-44-23-73-82-maali) muotoutui myötäpäivään kiertäväksi ja juomavettä oli tarjolla noin neljänneksen matkan jälkeen. Toinen juomapiste ei mitenkään reitillemme osunut, mutta uskoimme maastosta löytyvän juotavaksi kelpaavaa vettä. Juuri ennen starttia arvoimme vielä varustusta ja viime hetkellä kaivoimme seitinohuet Berghaus-sadetakit päällemme. Lähdössä oli yksi sälli ylioppilas lakki päässä. Hetkeksi vesisade unohtui, nauraa röhötellessä tuota pukeutumisoivallusta.
Lähtömerkistä kipaisimme muun joukon mukana liikkeelle. Alkukiihdytysten jälkeen laskeskelin, että varovainen alkuvauhti taisi taas valua sateen mukana viemäriin. Otimme ensimmäisen rastin varmasti kiinni ja saimmekin piruilla nopeampijalkaisille kumppaneille, kun he tulivat väärästä suunnasta rastille sakkolenkkinsä jälkeen. Fiilis alkoi sateesta huolimatta nousta ja ilmassa oli tekemisen meininkiä. Yksi napsu vauhdista pois antoi lisäaikaa suunnistukselle ja olimme koko ajan hyvin kartalla. Rasti toisensa jälkeen löytyi joko ihan suoriltaan tai sitten parikymmenen sekunnin tiirailun jälkeen. Rastinväliin 81-54 osuisi juomapiste ja imaisin pullot tyhjiksi. Onnistuin kääntämään hivenen kulkusuuntaa ja juomapisteen sijasta huomasimmekin olevamme matkalla rastille. Pikainen tarkastelu osoitti, että minulla oli juomaa jäljellä alle desi ja MiMalla noin puolisen litraa. Teimme päätöksen jättää juomatankkaus väliin ja jatkaa matkaa suoraan rastille. Veden riittävyyttä mietittäisiin myöhemmin ja olihan meillä mustikkakeitot mukana eli janoon ei tultaisi kuolemaan.
Selkeitä teitä hölkättiin tasaiset ja alamäet, ylämäet käveltiin. Maastossakin kävelynopeus saatiin pidettyä tasolla 6km/h. Vaikka matkalla oli meitä nopeampia tiimejä, niin aika usein rastilla pääsimme leimaamaan samaan aikaan. Iloksemme kartan luoteisnurkan notkorastit löytyivät vaivattomasti ja varma tekeminen jatkui.
"Jos mä olisin pikkulintu, niin tuohon aukean laidassa olevaan mäntyyn tekisin pesäkoloni. Huutelisin muille linnuille hävyttömiä sananmuunnoksia, mutta ei ne mitään mulle voisi. Mulla olisi koko metsän nopeimmat siivet" - Mukana kulkenut höpöttelijä
Neljän tunnin uurastamisen jälkeen kartan pohjoisreunassa vauhti tasaantui. Taidettiinpa jotain heikkoa polkuakin ihmetellä, mutta homma kuitenkin eteni koko ajan. Kartaan merkitsemätön vahva polku ihmetytti sijainnillaan, mutta sitten moneen kertaan paikkailtu solisluu vihlaisi ja ymmärsi kyseessä olevan endurospoorin. Yritin hahmotella Päijänneajon reittiä ja sen hetkistä sijaintiamme kohdilleen. Kun matkakaveri ei kyennyt vastaankaan sanomaan, niin totesin olevani (taas kerran) oikeassa ja mysteerin olevan ratkaistu. Tauonnut sade yritti vielä palailla maisemiin, mutta jaksoi kuitenkin lopulta pudottaa isoja pisaroitaan vain hetken. Vaihdoimme muutaman sanasen tienvieren mökkiläisen kanssa ja esittelimme lajia. Tankkailimme samalla irtokarkkeja ja sokerihuuruissa unohdimme kysyä juomavettä. Rastille 22 (Uhrikivi) tullessa olikin iloinen yllätys, kun paikalle oli tuotu kanistereissa vettä. Samaan aikaan paikalle saapui selvästi urheilullisemman runkorakenteen omaavat Juntit OK:n urheilijat. Pienen sanailun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa ja manailin kirjanpitäjän lähettämää tekstiviestiä. Yhdistyksen veroilmoitus piti jättää huhtikuun aikana ja ehtisinkö vielä näin vappuaattona allekirjoittaa ilmoituksen? Otin puhelun kirjanpitäjälle ja saimme sovittua treffit vappupäivälle. Ehkäpä verottaja ymmärtää, ettei tällaisia voi hoitaa ajoissa ja viimeisenä jättöpäivänä ihmisillä voi olla kiireitä.
Parin kilometrin etenemisen jälkeen pudotimme hölkän kävelyksi. Juntit OK tuli takaa vauhdikkaammin ja selittelimme kävelyä sillä, että halusimme antaa heille mahdollisuuden ohitukseen. Olisivat tainneet päästä ominkin avuin ohitsemme... Kumpare (105) ison jyrkänteen päällä ja vieläpä liki sähkölinjassa kiinni, olisi varmasti helppo tavoittaa. Emme saaneet kuitenkaan ojista kiinni ja kiipesimme yhtä kumparetta liian aikaisin tähystelemään rastia. Onneksi lippu näkyi kauempana ja ylimääräinen nousuhan antoi vain lisämetrejä huippuhuhtikuun nousutilastoon. Maasto näytti hetkittäin tutulta, mutta enhän minä voisi tuntea näitä Nastolan maastoja. Seuraavalle rastille edetessä totuus valkeni: Näissä maastoissahan järjestettiin R2-viesti pari vuotta sitten ja Kapteeni ehti kartoittaa melkoisen läänin Nastolalaista metsämaastoa ennen kuin juoksin ulos kartalta. Hiukan häpeillen kertoilin Minkiönkylän Mahdille tuosta tapahtumarikkaasta suunnistuksestani ja kuinka emitin purussa toimitsijat katsahtivat toisiinsa, että vieläkö ensimmäiseltä osuudelta joku tulee vaihtoon, kun samalla kuuluteltiin kisan voittajajoukkueen ankkuria maaliin. Aika touhua!
"Mä sitten tykkään liikuskellä täällä metsässä, luonnon ympäröimänä."
Ai jaa. Se tieto tulikin ihan puun takaa.
- Keskustelua 7,5 tunnin taivaltamisen jälkeen
Vauhdin pudottua jouduimme arvioimaan mahdollisuutta taivaltaa loppumatkan suunnitelma.Päädyttiin ottamaan 103, mutta jättämään 45 ja 91 välistä. Rastilla 103 (jyrkänne) kaivettiin evästä ja otsalamput valmiiksi. Yli kolmen kilometrin asfalttisiirtymä rastille 95 (jyrkänne) herätteli monenlaista keskustelua. Siinä ruodittiin niin metsänelävät kuin parisuhteetkin. Postilaatikoista tavailtiin ihmisten nimiä ja keksittiin huimia tarinoita nimien ympärille. Ihan perusjuttuja meidän tiimissä. Hämärän kääntyessä pimeydeksi, sytytimme lamput ja teimme päätöksiä lopun rasteista. Järjestys 95-44-43-21-(82)-33-maali tuntui sopivan kummallekin ja nyt piti vain keskittyä entistäkin enemmän, että hyvä suunnistuvire jatkuisi. Hiukan onnekkaastikin saimme kiinni pellon kulmasta matkalla rastille 43 (kumpare). Kuvittelin meidän olleen jo hiukan pidemmällä, mutta karttaan merkitsemätön liittymä sekoitti hetkeksi. Tossuihin tullut vesi tuntui erityisen kylmältä, kun suolla joka askeleella jalka painui märkään maastoon. Suunta piti hienosti ja rasti antautui heijastimen vilkahtaessa otsalampun valokiilassa. Aikaa oli jäljellä reilu tunti, eikä kiirettä tällä kertaa maaliin ollut. Kuntoradan polut aiheuttivat harmaita hiuksia, mutta tarkalla suunnanpidolla niistäkin selvittiin. Ritin osua rastin 21 (kumpare) jälkeen kuntoradan kaakkoisnurkkaan, josta olisi lyhyt ja helppo siirtymä rastille 82 (oja). Kuinka ollakaan, päädyimme liki urheilukeskuksen portille ja pikaisen neuvonpidon jälkeen päätimme mennä urheilukeskuksen läpi rastille 33 (suppa) ja sieltä maaliin.
Maalileimaus tapahtui ajassa 11.39.14 ja matkaa kertyi 68,1km. Nousua reitillemme osui 1398m. Tuloksesta olimme iloisesti yllättyneitä: 5. sija. Kun suurin osa kuitenkin käveltiin, oli tulos melko ennakoimatonta. Ihan kärki oli kaukana tälläkin kertaa, mutta pienellä säädöllä pronssi olisi saattanut olla otettavissa. Oli hauska huomata, että tarkalla suunnistuksella pystyi korvaamaan raskasta jalkaa. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu ja Minkiönkylän Mahdin kanssa retkeily on aina vahvasti positiivinen asia.
Siinä alustus, jolla valmistauduttiin tähän, jo Liekkitiimille perinteeksi muodostuneeseen, keväiseen ponnistukseen. Keskenkuntoisuus ja pienet vaivat värittivät kisaan osallistumista, kun alkuvuodesta kummallekaan ei ollut päässyt kertymään juoksukilometrejä alle.
Rutiinit ennen kisaa menivät tutulla ja turvallisella tavalla: seurustelua, varusteiden tsekkausta ja pasta-ateria trangialla. Sovimme Minkiönkylän Mahdin kanssa lähtevämme pehmeillä, repun etupuolelle tulevilla pienillä pulloilla, eikä juomarakkoja otettaisi ollenkaan matkaan. MiMalla oli sentään 2x 0,75 litran pullot, kun minun piti selvitä 2 x 0,5 l pulloilla. Reittisuunnitelma (93-31-83-101-52-71-81-54-94-62-75-51-104-41-84-22-105-74-92-103-45-91-72-95-44-23-73-82-maali) muotoutui myötäpäivään kiertäväksi ja juomavettä oli tarjolla noin neljänneksen matkan jälkeen. Toinen juomapiste ei mitenkään reitillemme osunut, mutta uskoimme maastosta löytyvän juotavaksi kelpaavaa vettä. Juuri ennen starttia arvoimme vielä varustusta ja viime hetkellä kaivoimme seitinohuet Berghaus-sadetakit päällemme. Lähdössä oli yksi sälli ylioppilas lakki päässä. Hetkeksi vesisade unohtui, nauraa röhötellessä tuota pukeutumisoivallusta.
Lähtömerkistä kipaisimme muun joukon mukana liikkeelle. Alkukiihdytysten jälkeen laskeskelin, että varovainen alkuvauhti taisi taas valua sateen mukana viemäriin. Otimme ensimmäisen rastin varmasti kiinni ja saimmekin piruilla nopeampijalkaisille kumppaneille, kun he tulivat väärästä suunnasta rastille sakkolenkkinsä jälkeen. Fiilis alkoi sateesta huolimatta nousta ja ilmassa oli tekemisen meininkiä. Yksi napsu vauhdista pois antoi lisäaikaa suunnistukselle ja olimme koko ajan hyvin kartalla. Rasti toisensa jälkeen löytyi joko ihan suoriltaan tai sitten parikymmenen sekunnin tiirailun jälkeen. Rastinväliin 81-54 osuisi juomapiste ja imaisin pullot tyhjiksi. Onnistuin kääntämään hivenen kulkusuuntaa ja juomapisteen sijasta huomasimmekin olevamme matkalla rastille. Pikainen tarkastelu osoitti, että minulla oli juomaa jäljellä alle desi ja MiMalla noin puolisen litraa. Teimme päätöksen jättää juomatankkaus väliin ja jatkaa matkaa suoraan rastille. Veden riittävyyttä mietittäisiin myöhemmin ja olihan meillä mustikkakeitot mukana eli janoon ei tultaisi kuolemaan.
Selkeitä teitä hölkättiin tasaiset ja alamäet, ylämäet käveltiin. Maastossakin kävelynopeus saatiin pidettyä tasolla 6km/h. Vaikka matkalla oli meitä nopeampia tiimejä, niin aika usein rastilla pääsimme leimaamaan samaan aikaan. Iloksemme kartan luoteisnurkan notkorastit löytyivät vaivattomasti ja varma tekeminen jatkui.
"Jos mä olisin pikkulintu, niin tuohon aukean laidassa olevaan mäntyyn tekisin pesäkoloni. Huutelisin muille linnuille hävyttömiä sananmuunnoksia, mutta ei ne mitään mulle voisi. Mulla olisi koko metsän nopeimmat siivet" - Mukana kulkenut höpöttelijä
Neljän tunnin uurastamisen jälkeen kartan pohjoisreunassa vauhti tasaantui. Taidettiinpa jotain heikkoa polkuakin ihmetellä, mutta homma kuitenkin eteni koko ajan. Kartaan merkitsemätön vahva polku ihmetytti sijainnillaan, mutta sitten moneen kertaan paikkailtu solisluu vihlaisi ja ymmärsi kyseessä olevan endurospoorin. Yritin hahmotella Päijänneajon reittiä ja sen hetkistä sijaintiamme kohdilleen. Kun matkakaveri ei kyennyt vastaankaan sanomaan, niin totesin olevani (taas kerran) oikeassa ja mysteerin olevan ratkaistu. Tauonnut sade yritti vielä palailla maisemiin, mutta jaksoi kuitenkin lopulta pudottaa isoja pisaroitaan vain hetken. Vaihdoimme muutaman sanasen tienvieren mökkiläisen kanssa ja esittelimme lajia. Tankkailimme samalla irtokarkkeja ja sokerihuuruissa unohdimme kysyä juomavettä. Rastille 22 (Uhrikivi) tullessa olikin iloinen yllätys, kun paikalle oli tuotu kanistereissa vettä. Samaan aikaan paikalle saapui selvästi urheilullisemman runkorakenteen omaavat Juntit OK:n urheilijat. Pienen sanailun jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa ja manailin kirjanpitäjän lähettämää tekstiviestiä. Yhdistyksen veroilmoitus piti jättää huhtikuun aikana ja ehtisinkö vielä näin vappuaattona allekirjoittaa ilmoituksen? Otin puhelun kirjanpitäjälle ja saimme sovittua treffit vappupäivälle. Ehkäpä verottaja ymmärtää, ettei tällaisia voi hoitaa ajoissa ja viimeisenä jättöpäivänä ihmisillä voi olla kiireitä.
Parin kilometrin etenemisen jälkeen pudotimme hölkän kävelyksi. Juntit OK tuli takaa vauhdikkaammin ja selittelimme kävelyä sillä, että halusimme antaa heille mahdollisuuden ohitukseen. Olisivat tainneet päästä ominkin avuin ohitsemme... Kumpare (105) ison jyrkänteen päällä ja vieläpä liki sähkölinjassa kiinni, olisi varmasti helppo tavoittaa. Emme saaneet kuitenkaan ojista kiinni ja kiipesimme yhtä kumparetta liian aikaisin tähystelemään rastia. Onneksi lippu näkyi kauempana ja ylimääräinen nousuhan antoi vain lisämetrejä huippuhuhtikuun nousutilastoon. Maasto näytti hetkittäin tutulta, mutta enhän minä voisi tuntea näitä Nastolan maastoja. Seuraavalle rastille edetessä totuus valkeni: Näissä maastoissahan järjestettiin R2-viesti pari vuotta sitten ja Kapteeni ehti kartoittaa melkoisen läänin Nastolalaista metsämaastoa ennen kuin juoksin ulos kartalta. Hiukan häpeillen kertoilin Minkiönkylän Mahdille tuosta tapahtumarikkaasta suunnistuksestani ja kuinka emitin purussa toimitsijat katsahtivat toisiinsa, että vieläkö ensimmäiseltä osuudelta joku tulee vaihtoon, kun samalla kuuluteltiin kisan voittajajoukkueen ankkuria maaliin. Aika touhua!
"Mä sitten tykkään liikuskellä täällä metsässä, luonnon ympäröimänä."
Ai jaa. Se tieto tulikin ihan puun takaa.
- Keskustelua 7,5 tunnin taivaltamisen jälkeen
Vauhdin pudottua jouduimme arvioimaan mahdollisuutta taivaltaa loppumatkan suunnitelma.Päädyttiin ottamaan 103, mutta jättämään 45 ja 91 välistä. Rastilla 103 (jyrkänne) kaivettiin evästä ja otsalamput valmiiksi. Yli kolmen kilometrin asfalttisiirtymä rastille 95 (jyrkänne) herätteli monenlaista keskustelua. Siinä ruodittiin niin metsänelävät kuin parisuhteetkin. Postilaatikoista tavailtiin ihmisten nimiä ja keksittiin huimia tarinoita nimien ympärille. Ihan perusjuttuja meidän tiimissä. Hämärän kääntyessä pimeydeksi, sytytimme lamput ja teimme päätöksiä lopun rasteista. Järjestys 95-44-43-21-(82)-33-maali tuntui sopivan kummallekin ja nyt piti vain keskittyä entistäkin enemmän, että hyvä suunnistuvire jatkuisi. Hiukan onnekkaastikin saimme kiinni pellon kulmasta matkalla rastille 43 (kumpare). Kuvittelin meidän olleen jo hiukan pidemmällä, mutta karttaan merkitsemätön liittymä sekoitti hetkeksi. Tossuihin tullut vesi tuntui erityisen kylmältä, kun suolla joka askeleella jalka painui märkään maastoon. Suunta piti hienosti ja rasti antautui heijastimen vilkahtaessa otsalampun valokiilassa. Aikaa oli jäljellä reilu tunti, eikä kiirettä tällä kertaa maaliin ollut. Kuntoradan polut aiheuttivat harmaita hiuksia, mutta tarkalla suunnanpidolla niistäkin selvittiin. Ritin osua rastin 21 (kumpare) jälkeen kuntoradan kaakkoisnurkkaan, josta olisi lyhyt ja helppo siirtymä rastille 82 (oja). Kuinka ollakaan, päädyimme liki urheilukeskuksen portille ja pikaisen neuvonpidon jälkeen päätimme mennä urheilukeskuksen läpi rastille 33 (suppa) ja sieltä maaliin.
Maalileimaus tapahtui ajassa 11.39.14 ja matkaa kertyi 68,1km. Nousua reitillemme osui 1398m. Tuloksesta olimme iloisesti yllättyneitä: 5. sija. Kun suurin osa kuitenkin käveltiin, oli tulos melko ennakoimatonta. Ihan kärki oli kaukana tälläkin kertaa, mutta pienellä säädöllä pronssi olisi saattanut olla otettavissa. Oli hauska huomata, että tarkalla suunnistuksella pystyi korvaamaan raskasta jalkaa. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu ja Minkiönkylän Mahdin kanssa retkeily on aina vahvasti positiivinen asia.
Kuva: Merja Yli-Härsilä
perjantai 5. helmikuuta 2016
Tolkun miehet ladulla elikkäs Vierumäen 24h hiihto 2016
"Otit sitten sellaisen varovaisuutta halveksivan lähdön Vierumäellä"
- Isä vuoden 2015 24h hiihdon jälkeen
Tänä vuonna minulla on malttia lähteä riittävän rauhallisesti liikkeelle, hoen itselleni. Synkkä yksinpuhelu jatkuu: pidän tolkun vauhdissa ja energiat kohdallaan. Aikaa on vaikka kuinka paljon, joten tasainen vauhti on kaiken A ja O. Suunnitelma sekä itseni kanssa tekemä sopimus rikkoutui tälläkin kertaa varsin nopeasti.
Viime vuoden tulos 251km, jätti sen verran hampaankoloon, että pitihän sitä vielä lähteä kokeilemaan, olisiko minusta miestä parantamaan hiihtomatkaa. Syksyllä, ilmoittautumisen jälkeen, suunnitelma oli selvä: monipuolista treeniä myös yläkropalle ja mahdollisimman paljon hiihtokilometrejä alle. Rullahiihtolenkille vaivauduin vain kerran. Ainoaksi yläkropan treeniksi jäi pullan santsaaminen kahvipöydässä. Kelit takasivat sen, ettei hiihtokilometreillä päässyt leveilemään. Kokonaisuudessaan ennätin saamaan kasaan reilut 130 kilometriä. Ostin sentään toiset sukset viime vuotisten Karhujen kaveriksi, joten voitelupuoli ei veisi hiihdolta aikaa, kun voisin hiihtää toisella parilla toisten ollessa voideltavina. Onnistuin luomaan itselleni lisäpainetta uhoamalla paikallislehdessä rikkovani viime vuoden tuloksen ja tähtääväni 300 kilometrin matkaan. No, yleisesti tiedetty asia on, että suuri suu vaatisi kaverikseen ripeät jalat.
Hiihtoa edeltävä viikko oli kiireinen: maanantai-tiistai asiakaskäyntejä toisensa perään, Tanskan reissuun tiistai-iltana ja kotiin paluu perjantaina pikkutunneilla. Koska olin ottanut vielä perjantaiaamuksi yhden asiakaskäynnin, niin yöuni jäi viiteen ja puoleen tuntiin. Tankkaamiseen en keskittynyt yhtään, vaan toivoin normaaliravinnon riittävän. Paikkakunnalta saatiin hieno osanotto soolosarjaan, kun miestensarjoihin lähti 5 kaveria ja naisiin yksi. Pari joukkuettakin oli liikkeellä. Söimme vielä ennen kisapaikkaa Matkakeitaalla pizzat ja saavuimme pelipaikoille vain reilua tuntia ennen starttia. Aikaa oli kuitenkin riittävästi laittaa leiri pystyyn ja ehtiä ajoissa lähtöön.
Maltti, maltti, maltti... ole kerrankin tolkun mies. Toistelin lähdössä itselleni, että ota kerrankin alku riittävän rauhallisesti, mutta ruuhkan vähennyttyä, taas mentiin. Ensimmäisille tunneilla matkaa kertyi 15-17km/tunti ja päivällinenkin unohtui käydä syömässä. Hiihto kulki mukavasti ja suksi toimi. Join parin kierroksen välein mehua järjestäjien huollosta ja energiana käytin Valion Onni-kaurapuuroja sekä suklaata. Tällä kertaa oli niin paljon tuttuja mukana, ettei hiihtäminen tuntunut yksinäiseltä, vaikka yhdessä ei hiihdetykään. Puolta yötä lähestyttäessä, käväisin hallin puolella vaihtamassa kuivan aluspaidan ja evästelin palautusjuoman. Palattuani ladulle ilma oli kylmennyt sen verran, että palasin muutaman kierroksen jälkeen lisäämässä väliin vielä yhden paidan lisää. Vaikka ensimmäiset kolotukset alkoivatkin tuntua kropassa, niin nautin todella ladulla olosta. Hiihtelin helpontuntuista vauhtia ja olin pääsääntöisesti omissa ajatuksissani. Alkuyöstä jäsentelin mielessäni keskeneräisiä työasioita. Mitä lähemmäksi aamunsarastusta tultiin, sen enemmän vain kuuntelin hiljaisuutta ja lykin rauhallisesti kuokkaa. Golfkentän laidassa ulkotulet antoivat himmeää tunnelmavalaistustaan ladulle. Elämä oli juuri siinä paikassa parhaimmillaan, eivätkä maailman murheet vaivanneet hiihtäjän mieltä.
Orastava tulehdus sai vasemman kyynärpään kipuilemaan. Puutteellinen, toispuoleinen hiihtotekniikka aiheutti muutenkin ongelmia, kun vasen kantapää oli jo aiemmin mennyt tunnottomaksi ja rystynen kipuili iskutuksen tahtiin. Tällaiset pikkuongelmat olivat odotettuja ja olin kuitenkin paljon vähemmän kipeä kuin viime vuonna. Aamukuudelta kilometrejä oli koossa 165 ja nälkä alkoi kurnia vatsassa. Sinnittelin aamupalan alkuun ja söin puuroa ja leipää vatsan täyteen. Palailin nopeasti ladulle kerryttämään kilometrejä, kun valoisuus toi hommaan uutta uskoa. Olin yllättynyt siitä, miten helppoa hiihto oli suhteessa treenaamiseen tai oikeastaan treenaamattomuuteen. Pari tuntia aamiaisen jälkeen tuli ongelmia: hiihdon kuljettua tasaisesti, en muistanut ottaa energiaa riittävästi. Yhden kierroksen aikana vointi heikkeni niin, että minulla oli työ ja tuska päästä kierrokselta pois. Samalla energiavaje yhdessä kylmyyden kanssa aiheutti palelua ja horkan. Hallissa vaihdoin kuivaa ja lämmintä päälle sekä siirryin kahvioon evästämään. Ensiapuna meni viisi Muumilakritsia ja kaksi Suffelia puolen litran Pepsin kanssa. Söin päälle vielä pullaa ja leipää kahvin kera, jotta energia hiukan tasoittuisi eikä vain tekisi piikkiä sokereiden muodossa. Kahviossa istuskelu paitsi kangisti, niin myös paransi fiilistä. Jäykin jaloin jatkoin ladulle kiertämään lounasaikaan saakka.
Vaikka nautinkin suunnattomasti hiihdosta, niin liika on liikaa. Tauot seurasivat toinen toistaan ja samalla niiden pituus alkoi kasvaa. Oli vaikeaa motivoida itseään takaisin ladulle, kun oli ensin istuskellut lämpimässä hallissa. En uskaltanut käydä pitkälleni, sillä sähköt olisivat saattaneet sammua miehestä saman tien. Pumppi oli hoitanut meidän soolo-sarjalaisten huoltoa ansiokkaasti ja vaikeiden hetkien tultua, eväskylmälaukun kylkeen alkoi ilmestyä terveisiä kotoa. Selvisi, että Pumppi oli etukäteen hommannut kuvia, joilla piristää ja motivoida väsyneitä hiihtäjiä. Juuri tuolla hetkellä huolto onnistui erinomaisesti toimissaan. Viimeiset tunnit olivat taistelua. Fyysisesti olin hiihtokunnossa, mutta henkinen väsyminen alkoi tehdä tehtäväänsä. Varmistin jäljessäni olevan kierrokset ja laskin jäljellä olevaan aikaa. Kävin hiihtämässä viime vuoden tulokseni täyteen (251km) ja päädyin hiihtämään vielä viisi kierrosta päälle, jolloin tuloksekseni muodostui 270 kilometriä. Eroa jäljessä tulevaan oli sen verran reilusti, että uskalsin lopettaa hiihtämiseni 23 tunnin kohdalla. Urheiluhalliin ja suihkuun siirtyi väsynyt mies. Juuri tuolla hetkellä en tuntenut itseäni tolkun mieheksi.
Viime vuonna olin tyytyväinen ja yllättynyt omaan tulokseeni. Nyt onnistuin vielä hiukan parantamaankin tulosta. Ensi vuonna... niin, ensi vuonna minä harjoittelen jo hyvissä ajoin ja teen parhaani valmistautuessa. Lupaan, etten liho enää kymmentä kiloa vuodessa, koska massa ei näemmä automaattisesti muutukaan voimaksi. Jos jostain syystä harjoittelu jääkin vähäiseksi tai kokonaan väliin, niin ainahan treenaamattomuutta voi kompensoida uusilla suksilla :)
- Isä vuoden 2015 24h hiihdon jälkeen
Tänä vuonna minulla on malttia lähteä riittävän rauhallisesti liikkeelle, hoen itselleni. Synkkä yksinpuhelu jatkuu: pidän tolkun vauhdissa ja energiat kohdallaan. Aikaa on vaikka kuinka paljon, joten tasainen vauhti on kaiken A ja O. Suunnitelma sekä itseni kanssa tekemä sopimus rikkoutui tälläkin kertaa varsin nopeasti.
Viime vuoden tulos 251km, jätti sen verran hampaankoloon, että pitihän sitä vielä lähteä kokeilemaan, olisiko minusta miestä parantamaan hiihtomatkaa. Syksyllä, ilmoittautumisen jälkeen, suunnitelma oli selvä: monipuolista treeniä myös yläkropalle ja mahdollisimman paljon hiihtokilometrejä alle. Rullahiihtolenkille vaivauduin vain kerran. Ainoaksi yläkropan treeniksi jäi pullan santsaaminen kahvipöydässä. Kelit takasivat sen, ettei hiihtokilometreillä päässyt leveilemään. Kokonaisuudessaan ennätin saamaan kasaan reilut 130 kilometriä. Ostin sentään toiset sukset viime vuotisten Karhujen kaveriksi, joten voitelupuoli ei veisi hiihdolta aikaa, kun voisin hiihtää toisella parilla toisten ollessa voideltavina. Onnistuin luomaan itselleni lisäpainetta uhoamalla paikallislehdessä rikkovani viime vuoden tuloksen ja tähtääväni 300 kilometrin matkaan. No, yleisesti tiedetty asia on, että suuri suu vaatisi kaverikseen ripeät jalat.
Hiihtoa edeltävä viikko oli kiireinen: maanantai-tiistai asiakaskäyntejä toisensa perään, Tanskan reissuun tiistai-iltana ja kotiin paluu perjantaina pikkutunneilla. Koska olin ottanut vielä perjantaiaamuksi yhden asiakaskäynnin, niin yöuni jäi viiteen ja puoleen tuntiin. Tankkaamiseen en keskittynyt yhtään, vaan toivoin normaaliravinnon riittävän. Paikkakunnalta saatiin hieno osanotto soolosarjaan, kun miestensarjoihin lähti 5 kaveria ja naisiin yksi. Pari joukkuettakin oli liikkeellä. Söimme vielä ennen kisapaikkaa Matkakeitaalla pizzat ja saavuimme pelipaikoille vain reilua tuntia ennen starttia. Aikaa oli kuitenkin riittävästi laittaa leiri pystyyn ja ehtiä ajoissa lähtöön.
Maltti, maltti, maltti... ole kerrankin tolkun mies. Toistelin lähdössä itselleni, että ota kerrankin alku riittävän rauhallisesti, mutta ruuhkan vähennyttyä, taas mentiin. Ensimmäisille tunneilla matkaa kertyi 15-17km/tunti ja päivällinenkin unohtui käydä syömässä. Hiihto kulki mukavasti ja suksi toimi. Join parin kierroksen välein mehua järjestäjien huollosta ja energiana käytin Valion Onni-kaurapuuroja sekä suklaata. Tällä kertaa oli niin paljon tuttuja mukana, ettei hiihtäminen tuntunut yksinäiseltä, vaikka yhdessä ei hiihdetykään. Puolta yötä lähestyttäessä, käväisin hallin puolella vaihtamassa kuivan aluspaidan ja evästelin palautusjuoman. Palattuani ladulle ilma oli kylmennyt sen verran, että palasin muutaman kierroksen jälkeen lisäämässä väliin vielä yhden paidan lisää. Vaikka ensimmäiset kolotukset alkoivatkin tuntua kropassa, niin nautin todella ladulla olosta. Hiihtelin helpontuntuista vauhtia ja olin pääsääntöisesti omissa ajatuksissani. Alkuyöstä jäsentelin mielessäni keskeneräisiä työasioita. Mitä lähemmäksi aamunsarastusta tultiin, sen enemmän vain kuuntelin hiljaisuutta ja lykin rauhallisesti kuokkaa. Golfkentän laidassa ulkotulet antoivat himmeää tunnelmavalaistustaan ladulle. Elämä oli juuri siinä paikassa parhaimmillaan, eivätkä maailman murheet vaivanneet hiihtäjän mieltä.
Orastava tulehdus sai vasemman kyynärpään kipuilemaan. Puutteellinen, toispuoleinen hiihtotekniikka aiheutti muutenkin ongelmia, kun vasen kantapää oli jo aiemmin mennyt tunnottomaksi ja rystynen kipuili iskutuksen tahtiin. Tällaiset pikkuongelmat olivat odotettuja ja olin kuitenkin paljon vähemmän kipeä kuin viime vuonna. Aamukuudelta kilometrejä oli koossa 165 ja nälkä alkoi kurnia vatsassa. Sinnittelin aamupalan alkuun ja söin puuroa ja leipää vatsan täyteen. Palailin nopeasti ladulle kerryttämään kilometrejä, kun valoisuus toi hommaan uutta uskoa. Olin yllättynyt siitä, miten helppoa hiihto oli suhteessa treenaamiseen tai oikeastaan treenaamattomuuteen. Pari tuntia aamiaisen jälkeen tuli ongelmia: hiihdon kuljettua tasaisesti, en muistanut ottaa energiaa riittävästi. Yhden kierroksen aikana vointi heikkeni niin, että minulla oli työ ja tuska päästä kierrokselta pois. Samalla energiavaje yhdessä kylmyyden kanssa aiheutti palelua ja horkan. Hallissa vaihdoin kuivaa ja lämmintä päälle sekä siirryin kahvioon evästämään. Ensiapuna meni viisi Muumilakritsia ja kaksi Suffelia puolen litran Pepsin kanssa. Söin päälle vielä pullaa ja leipää kahvin kera, jotta energia hiukan tasoittuisi eikä vain tekisi piikkiä sokereiden muodossa. Kahviossa istuskelu paitsi kangisti, niin myös paransi fiilistä. Jäykin jaloin jatkoin ladulle kiertämään lounasaikaan saakka.
Vaikka nautinkin suunnattomasti hiihdosta, niin liika on liikaa. Tauot seurasivat toinen toistaan ja samalla niiden pituus alkoi kasvaa. Oli vaikeaa motivoida itseään takaisin ladulle, kun oli ensin istuskellut lämpimässä hallissa. En uskaltanut käydä pitkälleni, sillä sähköt olisivat saattaneet sammua miehestä saman tien. Pumppi oli hoitanut meidän soolo-sarjalaisten huoltoa ansiokkaasti ja vaikeiden hetkien tultua, eväskylmälaukun kylkeen alkoi ilmestyä terveisiä kotoa. Selvisi, että Pumppi oli etukäteen hommannut kuvia, joilla piristää ja motivoida väsyneitä hiihtäjiä. Juuri tuolla hetkellä huolto onnistui erinomaisesti toimissaan. Viimeiset tunnit olivat taistelua. Fyysisesti olin hiihtokunnossa, mutta henkinen väsyminen alkoi tehdä tehtäväänsä. Varmistin jäljessäni olevan kierrokset ja laskin jäljellä olevaan aikaa. Kävin hiihtämässä viime vuoden tulokseni täyteen (251km) ja päädyin hiihtämään vielä viisi kierrosta päälle, jolloin tuloksekseni muodostui 270 kilometriä. Eroa jäljessä tulevaan oli sen verran reilusti, että uskalsin lopettaa hiihtämiseni 23 tunnin kohdalla. Urheiluhalliin ja suihkuun siirtyi väsynyt mies. Juuri tuolla hetkellä en tuntenut itseäni tolkun mieheksi.
Viime vuonna olin tyytyväinen ja yllättynyt omaan tulokseeni. Nyt onnistuin vielä hiukan parantamaankin tulosta. Ensi vuonna... niin, ensi vuonna minä harjoittelen jo hyvissä ajoin ja teen parhaani valmistautuessa. Lupaan, etten liho enää kymmentä kiloa vuodessa, koska massa ei näemmä automaattisesti muutukaan voimaksi. Jos jostain syystä harjoittelu jääkin vähäiseksi tai kokonaan väliin, niin ainahan treenaamattomuutta voi kompensoida uusilla suksilla :)
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Loppiaisrogaining 6.1.2016, Harviala HML
Uuh jeah, kylläpä oli riittävän vilpoinen keli ulkoilla. Matkalla kisapaikalle kauhisteltiin auton lämpömittarin lukemia, samalla kun nautittiin termoskaffia vilun karkoittamiseksi. Liekkitiimi oli ensimmäistä kertaa Someron yörogainingin jälkeen kolmimiehisenä, terveystilanteen ollessa vain lievästi terveen puolella. Nyt puhutaan siis fyysisestä terveydestä, jonka lukija jo taisikin ymmärtää.
Kisakeskuksena toimineelle Harvialan koululle ennätimme hyvissä ajoin: jumppasalin lattialla oli vielä runsaasti tilaa ja veskiin ei tarvinnut ihmeemmin jonotella. Viimeisiä varustesäätöjä, pientä tankkailua, uhoa naapuritiimien kanssa ja moikkauksia sinne tänne. Kartta osoittautui mukavan kompaktiksi ja reitti alkoi hahmottua nopeasti. Meille tyypilliseen tapaan lähdimme suunnittelemaan haasteellista, kevyellä jalalla mahdollisesti selvittävää reittiä. Vain viisi rastia jätettiin suunnitelman ulkopuolelle ja kokonaismatkaa tulisi rapsakat 65 kilometriä. "Tehdään sitten muutoksia, jos maasto näyttää pahalta". Kukaan ei edes ajatellut ääneen mahdollisuutta, etteikö jalka ei nousisi riittävän ripeään. Tai ajattelipas... naapuritiimin selkeästi kokeneempi herrasmies taisi varoitella reittisuunnitelmastamme. Toteutuessaan suunnitelma olisi tuonut 122 pistettä. Harmi, että tämä märkä päiväuni pääsi jäätymään matkan varrella :)
Lähtöön ehdittiin tänä vuonna ajoissa, eikä tiimi kaveritkaan olleet pahasti hukassa. Lähtömerkin tultua, rynnistimme vastapäivään kiertävän suunnitelmamme mukaan kohti rastia 20 (masto). Etenimme hölkkää RC Eemelin Hazorin kanssa ja yht´äkkiä tuli vahva deja vu -tunne Mammuttimarssista, jossa sain katsella Hazorin kengänkantoja sadan kilometrin matkan. Hazorin jäätyä tienviereen turaamaan varusteidensa kanssa, otin rohkea oikaisun metsää pitkin rastille. Oikaisun kannattavuus selvisi siinä vaiheessa, kun leimailimme Hazorin kanssa samaan aikaan. Rastilta lähdimme sentään tietä pitkin ja tottakai väärään suuntaan. Onneksi tajusimme virheen, ennen kuin ennätimme ulos kartalta. Aika touhua! Rastit löytyivät ongelmitta ja jalkakin nousi kohtuullisesti. Ei tosin ihan sillä vauhdilla, kuin reitin toteuttaminen kokonaisuudessaan olisi vaatinut. Maasto osoittautui paikoin vaikeasti edettäväksi ja selkeästi hitaammaksi, mitä olimme odottaneet. Etenimme suunnilleen samaa tahtia useammankin pyörällä olleen tiimin kanssa, joten rastinotto kesti fillaristeilla selvästi pidempään. Ensimmäinen muutos suunnitelmaan tehtiin rastilta 45 lähdettäessä, kun päädyimme ottamaan rastin 48 rastin 46 sijaan. Päätös oli enemmän fiiliksellä tehty kuin mihinkään faktoihin perustuva. Samalla pääsimme rauhoittamaan menoa hämäläisessä metsämaisemassa.
Pitkällä tiesiirtymällä tehtiin nopea tyhjennys ja tankkailtiin pullosta HartSportia jäähilejuomana. Snickersiä haukatessa jännitti, että katkeaako ensi hammas vaiko suklaapatukka. Eväiden ja juoman kaivaminen oli sen verran kova urakka, että päädyimme juomaan aina yhden repusta kerrallaan. Ilmeisesti pitkä sairastelu yhdistettynä rivakkaan aloitukseen sai Minkiönkylän Mahdin tummumaan ja mies ilmoitti rastin 58 jälkeen suuntaavansa kohti maalia. Kävimme nopean palaverin siitä lähtisimmekö koko porukka samaa matkaa ja voisin Docin kanssa tehdä toisen lenkin kisakeskuksesta käsin. MiMa piti kuitenkin päänsä ja sai vakuutettua meidät selviytyvänsä yksin kilpailukeskukseen. Lupasi sentään muistaa tovereita tekstiviestillä lämpimästä jumppasalista. Jatkoimme Docin kanssa linjalla olleelle rastille ja teimme piston rastille 44 (kivi). Pidemmällä tiesiirtymällä nostimme vauhtia ja laskeskelimme jäljellä olevan ajan riittämistä. Rastinväli 54 - 59 päädyttiin ottamaan suunnalla ja vauhti rauhoittui huomattavasti. Oksilta putoavaa pakkaslunta, kasvoihin raapivia risuja eikä yhtään askelta ilman horjumista. Ihan viimeisen päälle suunnistusmaastoa! Onneksi ehdimme kulkea tämänkin välin vielä valoisalla ajalla, vaikka hämärä tekikin jo tuloaan. Rastille osuimme suorastaan liikuttavan hyvin ja hitaammin edetty väli toi taas virtaa jalkoihin.
Rastilla 26 (sähkölinjantolppa) teimme ratkaisun jättää rasti 55 väliin ja jatkaa suoraan rastille 41. Tässä vaiheessa oli ilmiselvää, ettei koko reittiä kyettäisi etenemään aikarajan puitteissa. Virittelimme lamput palamaan ja joimme ahnaasti HartSportia juomarepusta. Sormet pääsivät kylmettymään tässä operaatiossa ja yritin tehostaa verenkiertoa jumppaamalla sormia edestakaisin. Pistot rasteille tuntuivat kestävän tuskastuttavan kauan, vaikka monelle johdattikin tuossa vaiheessa selkeä ura. Niemenpäähän (52) hölkätessä, huomasimme kaksi sankaria polkupyörillä jäällä. Olihan tuo oikaisu varmasti mukavampi kuin tunkkaaminen kapeaa polkua myöten. Järven eteläpäästä lähti vahva ura kohti rastia 39. Tuossa vaiheessa oli reilut 36 kilometriä takana ja ilmeisesti navigaattoria laiskotti sen verran, etten varmistanut suuntaa riittävästi. Useampikin ura yhdistyi kulkemaamme ja osa meni hiukan ristiinkin. Nopea vilkaisu kompassiin osoitti, ettei suunta ollutkaan ihan täydellinen, mutta hei... välillähän reitti saattaa tehdä hiukan mutkaa. Totta kai voi... Pitkältä ajalta tuntuvaa hetkeä myöhemmin tulemme järven rantaan ja... tsadaa... olemme liki samassa kohdassa kuin lähdimmekin kohti seuraavaa rastia. Tuossa hetkessä herrasmiehiltä oli lipsahtaa v-sana suusta, mutta peruspositiivisina totesimme saaneemme erinomaisen opetuksen uriin luottamisesta. Vaikka nyt lähdimmekin selkeästi paremmalla suunnalla kosti rastia, niin 39 (kivi) oli hankala tapaus. Lopulta pyöräilevä pari antoi meille vinkin rastin sijainnista. Tattista vaan.
Oli taas päätösten aika. Kierto 25-56-53-51-43-42 olisi pakko jättää väliin ja lähteä pelastautumaan kohti maalia. Matkalle osui sentään pari rastia otettavaksi. Ennen rastia 35 piti suorittaa nopea tyhjennys. Hanskat, kartta ja kompassi lumeen ja pissatauon jälkeen matkaan. Lumienpuistelu hanskoista vei sen verran huomiota, että kompassi unohtui hankeen. Jouduin taas keskittymään verenkiertoon sormissa, etten osannut edes kaivata pelivälinettä. Rasti 35 (suppa) löytyi haparoiden. Seuraava suppa (29) oli sentään peruskauraa. Ei ollut kovin vaikea tehdä päätöstä jättää 23 ja 30 pois ja siirtyä saman tien harjulla sijainneille rasteille 22 (harju) ja 21 (suppa). Rouskuttelin jäisen suklaapatukan ja melkein koko pötköllisen siripiriä. Tiesin joutuvani loppumatkasta koville, vaikka meillä ei kiirettä enää ollutkaan. Doc eteni kymmenen metriä edellä ja huikkasi välillä, että "kevyestikö kulkee?" Kymmenen kiloa vuodessa turvonnut napakka paketti puuskutti eikä pystynyt vastaamaan mitään. Vauhti vain kasvoi, kun ei kieltämäänkään pystynyt. Harjulle kiivetessä jo aiemminkin kiristellyt nivunen kramppasi. Doc työnsi meikäläistä takapuolesta ylös rinnettä. Oli siinä taas varmaankin melkoinen näky. Harjun päällä kulkevalla polulla yhtä aikaa harmitti, että päivän urakka oli loppumassa ja samalla tunsin suurta helpotusta pääsystä lämpimään suihkuun ja lepäämään. Viimeiseksi rastiksi muotoutuneesta supasta Doc tunkkasi taas toveriaan ylös. Kramppaavasta nivusesta huolimatta, otettiin hyvää hölkkää kohti maalia. Maalileimauksen jälkeen MiMa odottelikin meitä jo suihkun raikkaana ja kantoi karjalanpiirakat & mehut väsyneille kulkijoille. Suihkun jälkeen oli ihan ihmismäinen olo ja kotimatkan aluksi käytiin vielä poimimassa unohtunut kompassi tien vierestä. Kun kuljettaja keskittyi kompassinsa löytämiseen, niin matkustajat hoitivat viluaan litteällä brandy-pullolla. Aika touhua!
Vaikka suunniteltua reittiä ei kyettykään toteuttamaan, niin tuloksena oli 87 pistettä, ajassa 7:24:36 ja kuljettua matkaa 47,2km. Alustavissa tuloksissa sijoituksemme oli 22./124 maaliin selviytynyttä joukkuetta. Olen muutaman vuoden kärsinyt valkosormisuudesta, enkä ole hetkeen syönyt verenpainelääkkeitä ääreisverenkierron parantamiseksi. Palkintona sormien kylmäämisestä tuli pienet paleltumat vasemman käden etusormeen ja pikkusormeen. Toivottavasti tunto palautuu pikaisesti ennalleen.
Kuluneet eväät:
noin 4-5 dl HartSportia
2 kpl Snickers
2 kpl Twix
1 pötkö Siripiriä
Varusteet:
Salomon Speed-maastokengät (ne maailman parhaat)
Bridgedale villapohjasukat
Salomon gaiterit
Craft boxerit
NoName tuulisuojattu pitkä alusasu
Salomon softshell hiihtohousut
Craft välipaita
Ohut Craft juoksutakki
ColdKillers moottoripyöräkäyttöön tarkoitettu huppu
Crivit juoksupipo
Craft juoksuhanskat
UD reppu
Kisakeskuksena toimineelle Harvialan koululle ennätimme hyvissä ajoin: jumppasalin lattialla oli vielä runsaasti tilaa ja veskiin ei tarvinnut ihmeemmin jonotella. Viimeisiä varustesäätöjä, pientä tankkailua, uhoa naapuritiimien kanssa ja moikkauksia sinne tänne. Kartta osoittautui mukavan kompaktiksi ja reitti alkoi hahmottua nopeasti. Meille tyypilliseen tapaan lähdimme suunnittelemaan haasteellista, kevyellä jalalla mahdollisesti selvittävää reittiä. Vain viisi rastia jätettiin suunnitelman ulkopuolelle ja kokonaismatkaa tulisi rapsakat 65 kilometriä. "Tehdään sitten muutoksia, jos maasto näyttää pahalta". Kukaan ei edes ajatellut ääneen mahdollisuutta, etteikö jalka ei nousisi riittävän ripeään. Tai ajattelipas... naapuritiimin selkeästi kokeneempi herrasmies taisi varoitella reittisuunnitelmastamme. Toteutuessaan suunnitelma olisi tuonut 122 pistettä. Harmi, että tämä märkä päiväuni pääsi jäätymään matkan varrella :)
Lähtöön ehdittiin tänä vuonna ajoissa, eikä tiimi kaveritkaan olleet pahasti hukassa. Lähtömerkin tultua, rynnistimme vastapäivään kiertävän suunnitelmamme mukaan kohti rastia 20 (masto). Etenimme hölkkää RC Eemelin Hazorin kanssa ja yht´äkkiä tuli vahva deja vu -tunne Mammuttimarssista, jossa sain katsella Hazorin kengänkantoja sadan kilometrin matkan. Hazorin jäätyä tienviereen turaamaan varusteidensa kanssa, otin rohkea oikaisun metsää pitkin rastille. Oikaisun kannattavuus selvisi siinä vaiheessa, kun leimailimme Hazorin kanssa samaan aikaan. Rastilta lähdimme sentään tietä pitkin ja tottakai väärään suuntaan. Onneksi tajusimme virheen, ennen kuin ennätimme ulos kartalta. Aika touhua! Rastit löytyivät ongelmitta ja jalkakin nousi kohtuullisesti. Ei tosin ihan sillä vauhdilla, kuin reitin toteuttaminen kokonaisuudessaan olisi vaatinut. Maasto osoittautui paikoin vaikeasti edettäväksi ja selkeästi hitaammaksi, mitä olimme odottaneet. Etenimme suunnilleen samaa tahtia useammankin pyörällä olleen tiimin kanssa, joten rastinotto kesti fillaristeilla selvästi pidempään. Ensimmäinen muutos suunnitelmaan tehtiin rastilta 45 lähdettäessä, kun päädyimme ottamaan rastin 48 rastin 46 sijaan. Päätös oli enemmän fiiliksellä tehty kuin mihinkään faktoihin perustuva. Samalla pääsimme rauhoittamaan menoa hämäläisessä metsämaisemassa.
Pitkällä tiesiirtymällä tehtiin nopea tyhjennys ja tankkailtiin pullosta HartSportia jäähilejuomana. Snickersiä haukatessa jännitti, että katkeaako ensi hammas vaiko suklaapatukka. Eväiden ja juoman kaivaminen oli sen verran kova urakka, että päädyimme juomaan aina yhden repusta kerrallaan. Ilmeisesti pitkä sairastelu yhdistettynä rivakkaan aloitukseen sai Minkiönkylän Mahdin tummumaan ja mies ilmoitti rastin 58 jälkeen suuntaavansa kohti maalia. Kävimme nopean palaverin siitä lähtisimmekö koko porukka samaa matkaa ja voisin Docin kanssa tehdä toisen lenkin kisakeskuksesta käsin. MiMa piti kuitenkin päänsä ja sai vakuutettua meidät selviytyvänsä yksin kilpailukeskukseen. Lupasi sentään muistaa tovereita tekstiviestillä lämpimästä jumppasalista. Jatkoimme Docin kanssa linjalla olleelle rastille ja teimme piston rastille 44 (kivi). Pidemmällä tiesiirtymällä nostimme vauhtia ja laskeskelimme jäljellä olevan ajan riittämistä. Rastinväli 54 - 59 päädyttiin ottamaan suunnalla ja vauhti rauhoittui huomattavasti. Oksilta putoavaa pakkaslunta, kasvoihin raapivia risuja eikä yhtään askelta ilman horjumista. Ihan viimeisen päälle suunnistusmaastoa! Onneksi ehdimme kulkea tämänkin välin vielä valoisalla ajalla, vaikka hämärä tekikin jo tuloaan. Rastille osuimme suorastaan liikuttavan hyvin ja hitaammin edetty väli toi taas virtaa jalkoihin.
Rastilla 26 (sähkölinjantolppa) teimme ratkaisun jättää rasti 55 väliin ja jatkaa suoraan rastille 41. Tässä vaiheessa oli ilmiselvää, ettei koko reittiä kyettäisi etenemään aikarajan puitteissa. Virittelimme lamput palamaan ja joimme ahnaasti HartSportia juomarepusta. Sormet pääsivät kylmettymään tässä operaatiossa ja yritin tehostaa verenkiertoa jumppaamalla sormia edestakaisin. Pistot rasteille tuntuivat kestävän tuskastuttavan kauan, vaikka monelle johdattikin tuossa vaiheessa selkeä ura. Niemenpäähän (52) hölkätessä, huomasimme kaksi sankaria polkupyörillä jäällä. Olihan tuo oikaisu varmasti mukavampi kuin tunkkaaminen kapeaa polkua myöten. Järven eteläpäästä lähti vahva ura kohti rastia 39. Tuossa vaiheessa oli reilut 36 kilometriä takana ja ilmeisesti navigaattoria laiskotti sen verran, etten varmistanut suuntaa riittävästi. Useampikin ura yhdistyi kulkemaamme ja osa meni hiukan ristiinkin. Nopea vilkaisu kompassiin osoitti, ettei suunta ollutkaan ihan täydellinen, mutta hei... välillähän reitti saattaa tehdä hiukan mutkaa. Totta kai voi... Pitkältä ajalta tuntuvaa hetkeä myöhemmin tulemme järven rantaan ja... tsadaa... olemme liki samassa kohdassa kuin lähdimmekin kohti seuraavaa rastia. Tuossa hetkessä herrasmiehiltä oli lipsahtaa v-sana suusta, mutta peruspositiivisina totesimme saaneemme erinomaisen opetuksen uriin luottamisesta. Vaikka nyt lähdimmekin selkeästi paremmalla suunnalla kosti rastia, niin 39 (kivi) oli hankala tapaus. Lopulta pyöräilevä pari antoi meille vinkin rastin sijainnista. Tattista vaan.
Oli taas päätösten aika. Kierto 25-56-53-51-43-42 olisi pakko jättää väliin ja lähteä pelastautumaan kohti maalia. Matkalle osui sentään pari rastia otettavaksi. Ennen rastia 35 piti suorittaa nopea tyhjennys. Hanskat, kartta ja kompassi lumeen ja pissatauon jälkeen matkaan. Lumienpuistelu hanskoista vei sen verran huomiota, että kompassi unohtui hankeen. Jouduin taas keskittymään verenkiertoon sormissa, etten osannut edes kaivata pelivälinettä. Rasti 35 (suppa) löytyi haparoiden. Seuraava suppa (29) oli sentään peruskauraa. Ei ollut kovin vaikea tehdä päätöstä jättää 23 ja 30 pois ja siirtyä saman tien harjulla sijainneille rasteille 22 (harju) ja 21 (suppa). Rouskuttelin jäisen suklaapatukan ja melkein koko pötköllisen siripiriä. Tiesin joutuvani loppumatkasta koville, vaikka meillä ei kiirettä enää ollutkaan. Doc eteni kymmenen metriä edellä ja huikkasi välillä, että "kevyestikö kulkee?" Kymmenen kiloa vuodessa turvonnut napakka paketti puuskutti eikä pystynyt vastaamaan mitään. Vauhti vain kasvoi, kun ei kieltämäänkään pystynyt. Harjulle kiivetessä jo aiemminkin kiristellyt nivunen kramppasi. Doc työnsi meikäläistä takapuolesta ylös rinnettä. Oli siinä taas varmaankin melkoinen näky. Harjun päällä kulkevalla polulla yhtä aikaa harmitti, että päivän urakka oli loppumassa ja samalla tunsin suurta helpotusta pääsystä lämpimään suihkuun ja lepäämään. Viimeiseksi rastiksi muotoutuneesta supasta Doc tunkkasi taas toveriaan ylös. Kramppaavasta nivusesta huolimatta, otettiin hyvää hölkkää kohti maalia. Maalileimauksen jälkeen MiMa odottelikin meitä jo suihkun raikkaana ja kantoi karjalanpiirakat & mehut väsyneille kulkijoille. Suihkun jälkeen oli ihan ihmismäinen olo ja kotimatkan aluksi käytiin vielä poimimassa unohtunut kompassi tien vierestä. Kun kuljettaja keskittyi kompassinsa löytämiseen, niin matkustajat hoitivat viluaan litteällä brandy-pullolla. Aika touhua!
Vaikka suunniteltua reittiä ei kyettykään toteuttamaan, niin tuloksena oli 87 pistettä, ajassa 7:24:36 ja kuljettua matkaa 47,2km. Alustavissa tuloksissa sijoituksemme oli 22./124 maaliin selviytynyttä joukkuetta. Olen muutaman vuoden kärsinyt valkosormisuudesta, enkä ole hetkeen syönyt verenpainelääkkeitä ääreisverenkierron parantamiseksi. Palkintona sormien kylmäämisestä tuli pienet paleltumat vasemman käden etusormeen ja pikkusormeen. Toivottavasti tunto palautuu pikaisesti ennalleen.
Kuluneet eväät:
noin 4-5 dl HartSportia
2 kpl Snickers
2 kpl Twix
1 pötkö Siripiriä
Varusteet:
Salomon Speed-maastokengät (ne maailman parhaat)
Bridgedale villapohjasukat
Salomon gaiterit
Craft boxerit
NoName tuulisuojattu pitkä alusasu
Salomon softshell hiihtohousut
Craft välipaita
Ohut Craft juoksutakki
ColdKillers moottoripyöräkäyttöön tarkoitettu huppu
Crivit juoksupipo
Craft juoksuhanskat
UD reppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)