Retki-Rogaining 8h 2015, Jyväskylä

Kolme viikkoa, kolme kisaa, yksi antibioottikuuri ja neljä päivää noroviruksen kourissa. Onhan sitä joskus helpommallakin päässyt.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä 24h-sarjaan tekemään hyvä harjoitus loppukesän WRC2015-kisaa ajatellen, mutta sairastelu ja työkiireet saivat järkiintymään ja vaihtamaan ilmoittautumisen 8h-sarjaan. Jälkikäteen on helppo sanoa, että voimat olisivat loppuneet täysin kesken 24h-kisassa. Palautumattomuus aikaisemmista koitoksista ja noroviruksen aiheuttama 5 kilon painonmenetys tuntuivat jaloissa voimattomuutena ja jouduinkin ottamaan pariin kertaan suolaa kramppien tehdessä tuloaan.

Valmistautuminen kisapaikalla ja reitinsuunnittelu noudatti hyväksi havaittuja rutiineja: kartta jaettiin lohkoihin, joista laskettiin saatavissa olevat pisteet, lähtöpaikasta piirrettiin 10 kilometrin säteellä oleva ympyrä ja suunnittelun ohessa keiteltiin trangialla pastaa. Kolmen tunnin suunnitteluaika on sen verran pitkä, ettei mitään kiirettä ollut ja teimmekin useampia reittisuunnitelmia. Voittajaksi selviytyi aluksi kaakkoon ja sieltä pohjoiseen suuntautuva lenkki. Mittailimme langalla merkit 10 kilometrin välein ja loppuun suunniteltiin muutama vaihtoehtoinen reitti, joista valittaisiin tilanteen mukaan paras vaihtoehto. Pisin vaihtoehto antaisi toteutuessaan noin 150 pistettä, mutta vaatisi myöskin kevyttä jalkaa ja tarkkaa suunnistusta yli 60 kilometrin matkallaan. Ylimääräistä jännitystä aiheutti myös älypuhelimella tehtävä QR-koodi leimaus. Leimaus osoittautui kuitenkin erittäin helpoksi ja nopeaksi. Ehdimme seurustella muidenkin kilpailijoiden kanssa, muun muassa Lantun ja Malan kanssa, jotka olivat lähdössä ensimmäiseen 24h-kisaansa ultaraveteraanit-sarjassa. Someron Yörogaining -tiimi lahjoi meitä hienoilla, tapahtumaansa mainostavilla buffeilla. Voin vilpittömästi suositella osallistumista Someron tapahtumaan. Hyvä fiilis, hienot järjestelyt, ystävällinen järjestely organisaatio ja aivan upea kesäyö on erityislaatuinen yhdistelmä. 

Lähtökarsinassa ehdittiin vielä vaihtaa muiden kisailijoiden kanssa kuulumisia ja samalla hakeuduimme lähtöalueen reunalle, jotta voisimme spurttailla liikkeelle joutumatta ruuhkaan. Lähtömerkki tuli hiukan yllättäin ja alkumetrit otettiin aika rauhallisesti. Heti kun pyöräilijät olivat menneet, niin mekin nostimme vauhtia. Ensimmäinen rastipiste (69 avokallion länsilaita) oli helppo ottaa jo senkin takia, että pyöräilijöitä oli rastilta tulossa sekä rastilla leimaamassa. Homma oli saatu hyvin alkuun ja kakkosrastille mennessä päästäisiin jo vähän suunnistamaankin. Tienpätkä, jota meidän piti käyttää, meni suoraan maatalon pihaan ja teimme nopean ratkaisun lähteä kiertämään idän kautta maatilaa. Peltotiellä koettiin hauska tilanne, kun metsästä juoksi hyvässä lihassa oleva kettu, joka pysähtyi hetkeksi keskelle tietä, kallisti päätään ja katseli kahta keski-ikäistä, hikistä ja puuskuttavaa miestä. Taisi kettu ajatella, että ovatko nuo luontokappaleet nyt ihan oikeissa touhuissa ja paikassa. Ilmeisesti kettu kyllästyi katselemaan laiskanpulskeita etenijöitä, koska se poistui komean hännänheilautuksen saattelemana tietä eteenpäin. Onnistuimme tekemään hurjan pitkän kaarroksen metsässä, hukkaamaan suunnan sekä polun ja vieläpä ottamaan joka ikisen korkeuskäyrän kivutessamme takaisin suunnitellulle reitille. Onneksi järven eteläpäässä (86) sijainnut rasti sentään löytyi ilman ongelmia. Mittakaavan kanssa oltiin vähitelle pääsemässä sinuiksi ja seuraavalle rastille päästiin etenemään varmasti. Märästä metsästä huolimatta jalat säilyivät liki kuivina, kun etenimme ojien risteykseen (46) selvästi metsän puolella.

Alku oli lähtenyt mukavasti liikkeelle ja ilmassa oli positiivista tunnelmaa sekä tekemisen meininkiä. Tornille (75) mennessä hukkui polku alta, mutta selkeässä maastossa oli helppo edetä ilman ongelmia. Tornilla huomasimme, että ensimmäinen kymmenen kilometriä oli täyttymässä, vaikka olimme mittailleet kohdan olevan yhtä rastia myöhemmin. Ajateltiin virheen olleen mittaustarkkuudessa tai sitten olimme kulkeneen maastossa ennalta arvioitua pidemmän matkan. Teimme suolle mennessä pienen oikaisuun suunnitelmaan nähden ja suolla sijainnut rakennus (57), tai oikeastaan mitä siitä oli jäljellä, osui suoraan kohdalle. Tielle päästyämme oli tarkoitus korjata tilannetta jalalla, mutta kolmelle seuraavalle rastille saimme aikaan pientä suunnassa kulun epätarkkuutta sekä pummailua. Kumpareelle (76) jouduimme tekemään pienen koukun takana sijainneen hakkuuaukon kautta, koska "korjasimme" hiukan ennen rastia suuntaa liiaksi länteen. pieni kaarros päätettiin korjata maasto-oikaisulla, joka päätyikin hyvin tielle, mutta rastinotossa haparoitiin nyt perusteellisemmin. Noin viiden minuutin haravoinnin jälkeen pienen pieni suo (44) löytyi paikasta, jota olimme kiertäneet kuin kissa kuumaa puuroa. Louhuksen alue oli sen verran vesakkoinen, että rastille olisi pitänyt tulla varmemmasta suunnasta. Periaatteessa tieto sijainnista oli olemassa, mutta käytäntö oli ihan jotakin muuta. No...seuraavana rastipisteenä olisi lähde (93). Selkeä paikka ja tie liki perille. Piece of cake. Tää me osataan ja nyt saadaan menetettyä aikaa kiinni. Rastiympyrään päästyä olimmekin hämmästyneitä, että paikalla oli menossa palkintojen jako ja Liekkitiimiä muistettiin ihan pääpalkinnolla: 8 minuutin maastotyöt tällaisessa selkeässä paikassa! Peruspositiivisetkin miehet olivat lannistua tällaisen virheen osuttua kohdalle.

Aikaa oli kulunut 2:50 ja matkaa kertynyt 20 kilometriä. Onneksi vuorossa oli helppo väli, jossa riittäisi kun vain tossu nousisi. Olimme hieman aiemmin ottaneet ensimmäiset suolat, kun krampit tekivät tuloaan. Urheilujuoma ei oikein maistunut, eikä eväätkään tehneet kauppaansa. kaivoin repusta mustikkakeiton, koska sen saa alas vaikka muut eväät kuinka etoisivat. Aukon kulma (78) leimattiin vauhdista ja matka jatkui kohti rastia 90 (rakennus). Vaihdoimme suunnitelmaa metsäoikaisusta tiekiertoon. Mitään ylimääräistä hässäkkää ei nyt kaivattaisi ja tiekierto antaisi lepoa suunnistuksesta. Kiipeäminen mäen huipulle kertoili jalkojen olevan aivan tyhjät ja loppumatkasta saatettaisiin saada vielä ongelmia liikkeen loppumisen muodossa. Rastilla 88 (luola) tuli 30 kilometriä täyteen ja aikaa oli käytetty reilut neljä tuntia. Nyt eroa reitinsuunnittelussa tehtyyn matka-arvioon oli jo kaksi rastinväliä. Kävimme keskustelua mahdollisen oikaisun tekemisestä, mutta jätimme ratkaisun tekemisen myöhempään kohtaan. Rastille 58 (kumpareen kaakkoislaita) kiivetessä jaloissa alkoi taas tuntua krampin oireita. Kaivoin repusta Bis Bis-patukan ja toivoin salmiakkilakritsista olevan apua. Suunnistus tuntui taas sujuvan ja fiilis sen myötä parantua. Pari seuraavaa väliä olisivat selkeitä edettäviä ja riittäisi, kun olisi tossu syönnillään. Vaan tossustapa olikin paras maku poissa ja jouduimme kävelemään ylämäkiä tiellä. Huippasi ja oli etova olo. Vatsaa pingotti ja se teki juoksun vaivalloiseksi. Ojien risteystä (67) otettaessa yritettiin saada pyörillä etenevää naisjoukkuetta mukaan kisaan. Säännöt olisivat yksinkertaiset: rastin ensin löytänyt joukkue saisi jatkaa tyttöjen pyörillä. Eivät lähteneet kisaan mukaan. Uhkasivat vielä otta satulat mukaansa rastille jalkautuessaan. Ihme touhua. Hetki tästä eteenpäin saimme tekstiviestin Pumpilta: "Mitä ihmettä te teette? Naistiimin kans yhdes?" Kirottu liveseuranta :)

Rastilta lähdettäessä Doc huolestui voinnistani. Suu ei käynyt normaaliin tapaan, liikkuminen oli hankalaa ja olin pidempiä aikoja omissa ajatuksissani. Puoliväkisin Doc laittoi minut juomaan ja syömään eväitä. Matkalla rastille 82 (luoteinen torni) oli tien vieressä iso tukkipino ja kävin pikaisesti sen takana kyykkimässä. Ei ole ihan kaikkein helpointa olla kyykyssä kramppaavin jaloin, mutta olo helpottui huomattavasti. Söin vastentahtoisesti lisää evästä ja toivoin sen antavan lisäenergiaa loppumatkalle. Tornilta lähdettäessä oli selvää ettemme ehtisi tehdä suunniteltua pohjoista kierrosta. Sen sijaan, että olisimme kiertäneet 33-55-25-94-92-63, suuntasimmekin rastille 30 (rakennus). Matkalla ihailimme valtavia korvasieniä ja manailimme, että kartta oli säänkestävä, eikä tarvinnut karttamuovia. Karttamuoviin olisi ollut helppo kerätä melkoinen saalis tuota keväistä herkkua. Rastilta lähdettäessä Doc kaatui metsäkoneen urissa polvensa suoraan kiveen ja mulasi muutenkin kyynärpäitä myöten mustaan, saviseen veteen. Doc ei myöntänyt polveen sattuneen, mutta ilmeistä ja eleistä näki, että kipeää teki. Oloni oli hiljalleen kohenemassa ja tyhjentelin reppua eväistä. Otimme toiset suolat, kun pitkä juoksusiirtymä alkoi taas kiristellä reisiä ja pohkeita. Yksinäinen puu (91) oli helppo poimia tien ja polun risteyksestä. Rastille 32 (rakennus) edettiin ensin hälkkäille tietä pitkin ja loppumatka suunnalla. Suunnan kanssa kulkemista helpotti, että meillä oli näköyhteys vasemmalla kulkeneeseen ojaan liki koko ajan. Yritimme kulkea käyrälle, ettei olisi tarvinnut laskeutua ihan kostean ojan vierelle. Kartan taitoksesta oli kulunet sen verran pois, että ojan kääntyminen jäi huomaamatta. Osuimme hiukan liian aikaisin lammen rannalle, mutta pientä kalastajanpolkua oli helppo siirtyä rastille. Tutkailin suurennuslasin kanssa loppureittiä ja huomasin polun, jota en ollut suunnitteluvaiheessa nähnyt ilman laseja. Lähdimme hölkkäilemään kohti kilpailukeskusta ja tarkoituksena oli ottaa loput lähirastit ennen maalia. Tien risteykseen päästyämme, lähdimme kapuamaan mäkeä ylös kohti rastia 56 (jyrkänteen päällä). Rastille oli helppo löytää idästä, koska tässä vaiheessa kisaa sinne johti jo ura. Rastilta lähdettäessä tuli 7 tuntia ja hiukan vajaa 49 kilometriä täyteen. Alamäkeen askel ei ollut enää kaikkein rullaavimpia ja meitä naurattikin sellainen puujaloin tömistely. Olin yht´äkkiä saanut lisävirtaa tekemiseen ja suon ylittävä polku edettiin hölkällä. Samalla kun lähestyimme rastia 34 (kumpareen etelä osa), niin mittailimme matkaa rastille 95 (lähde). Pisto rastille veisi noin puoli tuntia ja arvioimme matkan liian pitkäksi. Tällä kertaa emme halunneet menettää myöhästymisen takia pisteitä, vaan olisimme mieluummin muutamaa minuuttia ennen määräaikaa maalissa. Ohitimme kilpailukeskuksen vielä kerran kaartaessamme hakemaan rastia 51 (polun itäpää). Matka Surkeejärven niemennokkaan tuntui hirvittävän pitkältä väsynein jaloin. Nopean leimauksen jälkeen lähdimme ottamaan loppukiriä lätäköistä huolimatta. Vesi tuntui kylmältä tossuissa, mutta samalla tunsimme helpotusta lähestyvästä maalista. Maalileimauksen teimme ajassa 7.44.33 ja matkaa oli taitettuna 54,8km. Melko rajusta oikaisusta huolimatta saimme kasaan 121 pistettä, joka oikeutti toiseen sijaan 8h-sarjassa.

Kisan aikana olleesta epämukavuudesta huolimatta vauriot jäivät vähäisiksi: tästäkin reissusta selvittiin ilman rakkoja ja hiertymiä. Ne vähät kynnet, joita on jäljellä, olivat tallella myös kisan jälkeen. Väsyttää ja kroppa on sekaisin, mutta tällaistahan se aina on.
Aika touhua!

Linkki karttaan -klik-

Plussat:

+ Hyvä tekemisen meininki
+ Tasainen eteneminen pienistä vaikeuksista huolimatta
+ Doc suoriutui hienosti suunnistusvastuun ottamisesta
+ Viimeisen tunnin loppukiri
+ Kartta, järjestelyt, sana ja ruoka. Iso kiitos järjestäjille!

Miinukset:

- Sairastelu Salpaus-rogaining 12h jälkeen vei parhaan terän miehestä
- Puolivälin notkahdus

Kuluneet eväät:

- 2 litraa HartSport-urheilujuomaa
- 2 kpl Valio Mustikkakeitto 250g
- 1 kplPowerBar Energize Berry -patukka
- 1 kpl Marabou Dubbel Nougat -suklaapatukka
- 1 kpl Snickers -suklaapatukka
- 4 kpl BisBis -lakritsipatukka

Liekkitiimi feat. IhanHukassa Karpaasi - Salpaus-Rogaining 12h 2015

Sateen ropina. Paleltaa. Takana reilut 60 kilometriä ja homma alkaa tylsistyttää. Onneksi päästään kulkemaan välillä maastossa, sillä siirtymä asfaltilla ei paljon virikkeitä tarjoile. Jalkoihin koskee, mutta pahempia merkkejä rakoista ei ole. Ehkäpä runsas vaseliinin käyttö on suojannut jalat märkyydeltä. Kaivan evässuklaata ja mietin, miksi tänne on tullut lähdetyksi. Palautuminen viikkoa aiemmin olleelta maratoniltakin on vielä kesken. Tietääkö aikuinen mies sittenkään rajojaan?

Liekkitiimi sai lisävahvistuksen IhanHukassa Karpaasista tähän tapahtumaan ja ennakkoon sovittiin tekevämme hyvä suunnitelma sekä tarkka suunnistus. Mitään maksimikilometrejä ei tavoteltaisi, mutta ei myöskään pelättäisi kulkea tilanteen vaatimalla ripeydellä. IhanHukassa Karpaasi toi samalla uutta näkemystä ja kokemusta tiimin tekemiseen. Kisapaikalla toimittiin tuttujen rutiinien mukaan: Trangialla keiteltiin pasta-ateria, jonka nautimme hyvällä ruokahalulla reitinsuunnittelun ohessa. Hyvin nopeasti selvisi, että lähtisimme kiertämään reittiä vastapäivään ja loppuun teimme muutamia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja valmiiksi. Pariin kohtaan merkittiin tavoiteaikataulu ja Kalkkisten kanavan-kierrokselle laskettiin kuluvan 2 tuntia. Mitään kiirettä suunnittelussa tai valmistautumisesta ei ollut, joten jotain on vuosien saatossa opittukin. Päivän reitti: Lähtö-35-53-101-82-102-44-71-41-61-32-64-103-72-42-52-23-84-73-76-45-33-104-24-93-62-56-95-51-34-Maali.

Lähtöpaikalla oltiin hetki epätietoisia muun joukkueen sijainnista, kun tuttuja piti tervehtiä sinne ja tänne. Pakolliset lähtöpotretit saatiin otettua ja tsemppihalit annettua.

Kuva: Tomi Mäkelä

Vielä hetki ennen lähtöpaukkua vaihdoimme lähtöalueen toiselle reunalle, jotta meidän ei tarvitsisi juosta sumpussa, muun porukan mukana. Tyykikylän Blues lähti vetämään lähtömerkistä ja me seurasimme. Olisihan se pitänyt arvata, että Guru johdatti porukan saman tien kyntöpellon reunaan ja tossut olivat hetkessä yltä päältä savessa. Kengät puhdistuivat kuitenkin nopeasti päästyämme metsän puolelle, sillä luonto osoittautui varsin märäksi. Lähdön hetkellä ei satanut, vaikka ennuste lupailikin sadetta koko päivälle. Ensimmäiselle rastille osuttiin ihan tikkana (R35 kumpare), mutta toisena ollut ojan kulma (R53) osoittautui hiukan epämääräiseksi. Pummiksi tätäkään ei voi laskea, vaikka hetken ilmassa olikin epätietoisuutta. Polut ja metsäautotiet eivät olleet missään suhteessa kartan merkintöihin ja teimmekin matkalla R101:lle pienen koukun. Rastille päädyttiin kuitenkin vaivattomasti ja hyvillä fiiliksillä. Matka eteni suurimmaksi osaksi hölkkäillen ja puheen soristessa tuttuun tapaan. Jyrkänteeltä (R82) lähdettäessä kohtasimme aina iloiset Majan ja Kertun. Samalla kun evästelin energiapatukalla, niin ihastelin tyttöjen punaisia Salomon-tossuja. Päästyämme polulle eväs oli syöty ja oli aika jatkaa taas vauhdikkaammin. Isolta jyrkänteeltä (R102) lähdimme maastoreittiä, mutta pienestä haparoinnistakin huolimatta on paha mennä sanomaan, tuliko välillä muihin tiimeihin nähden tappiota. Tekemisen varmuudesta kertoo sekin, että rastilta 44 lähdettäessä kuljimme maastossa ihan nappisuunnalla tien päässä olevaan lenkkiin. Samalla, kun annoimme askeleen rullailla alamäkeen, niin edessä huomasimme kaksi selkää. Edellä menevien vauhti oli niin hyvää, että tavoitimme kaksikon vasta hiukan ennen juomarastia 71. Samalla kun vaihdoimme muutaman sanan Sakkeuksen ja MBonesin kanssa, niin muu tiimi oli jo jatkamassa matkaa. Kyselin metsään päästyämme, etteikö raikas vesi maistunut miehille? Sain vastaukseksi hymähtelyä, etteivät he olleet edes huomanneet juomakanistereita rastilla. Aika touhua! 

Neljännes kisasta oli takana ja kiiruhdimme kohti ensimmäistä, aikataulun mukaista tsekkauspaikkaa. R41-R61-R32 ei murheita. Sade alkoi hiljalleen ja mietin, pitäisikö kaivaa takki repusta. Sateen pysyessä tihkuna, en vaivautunut lisäämään vaatetusta. Hanskatkin olin jo aiemmin siirtänyt repuntaskuun, kun kädet olivat lämpöiset. 4-tunnin kohdalla oltiin hyvin aikataulussa. Mitään oikaisuja, mutta toisaalta lisärastejakaan ei tosissaan harkittu. Pisteitä oltiin saatu kasaan tasaisesti 150 per tunti. Vauhti säilyi ihan alun veroisena, kun alle saatiin enemmän teitä kuin metsää. R64-R103-R72-R42-R52 olivat kaikki niin helppoja pisteitä, etteivät ne tarjonneet minkäänlaisia suunnistuksellisia elämyksiä. Peruskauraa. Juomapisteelle edettäessä teimme suunnitelmaa seuraavien rastien ottojärjestyksestä. Päädyimme etenemään R23-R84-R73, joka osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi uuden tien ansiosta. Otimme rastinvälillä 84-73 hiukan riskillä uuden metsäautotien alun ja iloksemme huomasimme tien kohtaavan vanhan tien kanssa, ilman mutkittelua. Aikaa säästyi minuuttikaupalla metsässä rymyämiseen nähden. Siirtymä Kalkkisten kanavan suuntaan sujui hölkkää ja kävelyä vuorotellen. Paikoitellen käveltiin enemmän, kun kova asfaltti ei tuntunut mukavalta likomärkien tossujen alla.

Miksi? Mikä tässä kiehtoo? Eikö voisi vain olla kotona lämpimässä? Miten mä en voinut muistaa, miten raskasta tää on? Kylmä. Nälkä. Unohdin lihapiirakat kotiin, mutta onneksi tuli mustikkakeitto mukaan. Tetra on kulunut kulmasta rikki ja keitto tahrii karttamuovia ja vaatteita. En tahdo saada kohmeisilla sormilla purkkia auki. Avausliuskasta ei saa kunnon otetta. Lopulta saan hampaillani purkin auki ja marjaisen herkun kohti ääntäni. Keitto tuntuu antavan heti lisävirtaa. Melko komeat maisemat, vaikka onkin hiukan viileää. Kavereiden kanssa tulee lenkkeiltyä ihan liian harvoin. Aika hieno lenkki tulossa. Mukava, että tuli lähdettyä. Tämä se vasta on elämää!

Saaren kierto onnistui samalla rutiinilla kuin alkulenkkikin. Ainoastaan kivellä (R45) jouduttiin pyörähtämään muutama kymmenen metriä allekirjoittaneen "korjausliikkeen" takia. Kanava ylitettiin hölkällä mennen tullen ja Kalkkisten koskea ihailtiin lennosta. Järjestäjien varoitukset kosken virtaamasta ja sen ylittämisestä uiden, olivat aiheellisia. Ei olisi tullut missään tapauksessa mieleen mennä hyiseen veteen. Ei edes meillä. Rastilla 93 päästiin taas pidemmäksi ajaksi matsään. Suunnassa kulku toimi ja jouduimme tekemään vain pienen tarkentavan käännöksen rastiympyrässä. Matkalla rastilta, vastaan tulivat Rantalaisen siskokset, jotka jälkeen päin kertoivat ettei R93 ollut löytynyt. Tässäkin tapauksessa taitaa tulla esille rastille kulkusuunnan ja rastinoton merkitys. Tietenkin hämäryys teki heille vielä enemmän haittaa kuin meille, jotka ehdimme ottaa rastin liki valoisalla. Pellon ulkokulmassa (R62) puimme takit päällemme ja kaivoimme otsalamput käyttöön. Jäljellä olisi viimeiset kierrokset metsän puolelle ja tiukka loppukiri. R56 teiden risteys ei tarjonnut haasteita rastinotossa eikä matkalla rastille. Rastille 95 kuljimme tiheääkin tiheämpää kuusikkoa. Pimeässä ei nähnyt eteensä juuri yhtä kuusta pidemmälle ja suunnassakulku oli erittäin haastavaa. Lähdimme etsimään rastia hiukan liian aikaisin, mutta rastilta tulevien lamput ilmaisivat oikean paikan, ennen kuin ehdimme edes aloittaa hakutalkoita. Ei siis pummia tälläkään rastilla. Palasimme samoja jälkiä tielle ja aloitimme kierron kohti rastia 51. Karttaan oli merkitty yksi oja ennen rastipistettä, mutta ylitimme ainakin kolme vuolaasti virtaavaa ojanuomaa. Kävi jo hetken mielessä, että ympyrääkö tässä ravataan. Rastilta oli aluksi suunniteltu tiekiertoa maaliin, mutta vaihdoimme lennosta suorempaan reittiin ja saimme vielä hetken nautiskella Asikkalan kosteista metsämaastoista. Matkalla emme edes pitäneet vaihtoehtona, että lisärasti 34 (kivi) jätettäisiin ottamatta. Käännyimme siis liki maalin kohdalta vielä yhdelle pienelle lisälenkille. Tässä vaiheessa kisaa rastille meni niin vahva ura, että sen olisi voinut käydä leimaamassa vaikka silmät kiinni. Loppukiriäkin tavoiteltiin ja peltotietä paineltiin enemmän juoksua kuin hölkkää muistuttavalla askeleella. Maalileimaus ajassa 11.20.21, takana noin 72 kilometriä ja leimausten tarkistuksessa tuli kommentti huippupisteistä (1720). Noin paljon ennen määräaikaa maaliinsaavuttaessa pitääkin mennä johtoon, jos aikoo olla lopputuloksissa hiukankaan kärjen tuntumassa. Väsytti ja nälätti. Oltiin juuri yllätetty sekä ylitetty itsemme huippuhyvällä suorituksella.

Päivän plussat:

+ hyvä suunnittelu
+ reitin toteutus ja suunnitelmassa pysyminen
+ IhanHukassa Karpaasi toi kokemusta ja samalla hiukan erilaista virtaa tekemiseen
+ Minkiönkylän Mahti on julmassa juoksukunnossa jalkavammasta huolimatta
+ tekeminen joukkueena, kun yksi söi, niin toiset hoitivat suunnistamisen
+ tasainen eteneminen

...ja miinukset Tekniikan Maailma-tyyliin:

- moitimme itseämme, kun emme löytäneet moitittavaa

JK. Tätä kirjoittaessa kuume on taas nousussa. Viikko maratonista taitaa olla liian lyhyt palautumisaika tällä kunnolla. Lääkäri puisteli päätään kuunnellessaan parin viime viikonlopun ohjelmaa. Määräsi sentään antibioottikuurin ja kehoitti miettimään, milloin lähtee seuraavaksi kovempaan rasitukseen. Viimeisestä puuskahduksesta sain sellaisen käsityksen, etteivät ne urheilijat kuitenkaan kuuntele eivätkä malta...