Odotettu, pelätty, vihattu, rakastettu... sitä kaikkea ja vielä paljon lisää, on tuo myöhäissyksyinen ponnistus.
Lähtö Mammuttimarssille oli muhinut takaraivossa jo pidempään ja Pontuksen kanssa tehtiin alustava osallistumispäätös Medocin maratonmatkalla. Kun pari viikkoa ennen kisaa rastipistekoordinaatit tulivat julkisiksi, niin huomasimme tapahtuman olevan ihan naapurissa ja suurin osa matkasta kuljettaisiin meidän normaaleilla "lähiliikuntapaikoilla".
Viime hetkillä saimme vielä Minkiönkylän Mahdin vahvistamaan joukkuetta ja tunsimme olevamme valmiita valloittamaan Liesjärven sekä Torronsuon maastoja.
Karttaralli olikin taas ihan oma tarinansa. Selailin tuntikaupalla vaihtoehtoja netistä ja jo aiemmin hiirenkorville kulunut Hämeen Järviylängön retkeilykartta oli kovassa käytössä. Ongelmana oli, ettei kaikkia reittejä ja vaihtoehdossa ollut yhdessä ja samassa kartalla, vaan karttapaikan aineistoon piti itse käsin lisätä polkuja. Kohtuullisen hyvät 1:25000 mittakaavalla olevat kartat saatiin A3-tulosteina ja kontaktimuovilla suojatusta, kaksipuolisesta kartasta tuli, ainakin omasta mielestä, aika bueno.
Ennätimme lähtöpaikalle hiukan ennen pyöräilijöiden starttia ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Pieni porrastus lähtöajoissa oli onnistunut, sillä pahoja ruuhkia ei, ainakaan meidän kohdalle osunut. Vuosien aikana on ehtinyt tulla yllättävän monen kanssa tutuksi ja tälläkin reissulla muutamat kasvot saivat nimen. Munkkikahvien jälkeen olikin jo kiire heittämään reppu selkään ja siirtymään lähtöpaikalle. RC Eemelin Hazorin kanssa oli tehty YYA-sopimus ja ainakin alkumatka oli tarkoitus kulkea samaa matkaa. Heti ykkösrastille teimme reitinvalintamuutoksen ja lähdimme muutaman muun kanssa tekemään agressiivista oikoa pohjoista reittiä myöten. Jokiv painoi kevyellä jalalla pakoon ja näimmekin vain hetkittäisiä vilahduksia miehen otsalampusta pimeässä metsässä. Umpimetsässä tuntui hetkittäin, ettei eteläinen tiekierto ehkä olisikaan ollut huonompi valinta. No, ensimmäiselle rastille saavuimme kuitenkin kierron tehneen pääjoukon kanssa samaan aikaan.
Toiselle rastille pääsimme käyttämään paremmin paikallistuntemustamme, sillä pääjoukon kiertäessä loogisinta polkukiertoa, me suuntasimme etelään ja Ilvesreittiä pitkin suoraan rastille. Rastiympyrässä jouduttiin sentään tekemään muutamia ylimääräisiä tanhuaskeleita, kun rastinmäärite huusi kalliota, mutta rasti oli sijoitettu jyrjänteen alle. Saimme tässä kuitenkin keulilla olleen Luupiikin kaksikon kiinni, vaikka kaverukset sitten lähtivätkin paremmalla jalalla kohti kolmosrastia. Metsätietä edetessä puhelin piippasi viestin merkiksi: "Ei ihan kannattanu se oikominen ykköselle..." Vaivauduin vastaamaan järjestelytoimikunnassa olleelle Elwoodin lyhyesti "Hoovee eli hyvää viikonloppua..." Aika touhua tuollainen kannustava sanailu.
Kolmosrastille nautiskeltiin hölkkää Ilvesreittiä pitkin. Pitkospuut olivat todella liukkaita, mutta selvisimme Ilveksenluolakalliolla olleelle rastille pystypäin. Luupiikki oli jo aloittanut lähestymistoimet ja paikallistuntemuksesta ei ollut haittaa tälläkään rastilla. MiMa oli aiemminkin luolalla käynyt ja sen suuaukko löytyi vaivattomasti. Luupiikin Antti ryömi luola ja pudotti samalla karttansa kivien väliin niin, ettei sitä saanut enää nostettua ylös. Onneksi Antilla ja Mikolla oli tarkoitus edetä yhdessä tuumin koko matka. Matka jatkui pitkin upeaa Kyynäränharjua kohti Korteniemen aluetta. Suunnitelmaamme kuului edetä Ilvesreittiä myöten ja tällä reitinvalinnalla pysyimme koko ajan Luupiikin tuntumassa, vaikka heidän juoksuvauhtinsa näin alussa oli parempaa. Pitkäkärjen ja Korteniemen rastipisteet olivat tuttuja ja lennossa löydettyjä. Savilahdessa tapahtuneeseen uintiin päätimme otta vielä oikoreitin mahdollista uutta linjausta pitkin. Reitti olikin liki viivasuora, mutta polkua emme löytäneet. Vaikea arvioida, tuliko umpimetsässä takkiin, mutta uimapaikalla olimme taas Luupiikin kanssa samaan aikaan. Tällä kertaa uinti meni rutiinilla: vaatteet pois ja pelkät sukat jalassa kohti pelastusliivejä, vauhdilla kylmään veteen, poijujen kierto ja rantaan. Olin ottanut kuivat vaatteet jo valmiiksi, joten lämpö ei ehtinyt karata äijästä pahasti. Kuivan aluspaidan ja alkkarien lisäksi rasvailin varpaat ja vaihdoin kuivat sukat. Helppoa kuin heinänteko!
Seuraavat välit olivat taas selkeitä edettävieä ja suurimmaksi osaksi käytimme Ilvesreittiin kuuluvia polkuja ja teitä. Karhunpesännummen tervahaudalle mentäessä Minkiönkylän Mahdin jalka lipsahti liukkaalla pitkoksella ja mies vetäisi vauhdilla suoraan selälleen. Kun MiMan vähitellen pääsi nousemaan kontilleen, niin repusta valui vettä. Sekä juomapussi että palautusjuomatetra olivat antaneet kaatumisessa periksi ja repussa oli melkoinen sotku. Onneksi MiMa muutaman minuutin puhaltelun jälkeen kykeni jaloilleen ja pikaisen lääkityksen jälkeen matka jatkui. Tälläkin välillä suurin osa valitsi eri reitin kuin me. Jatkoimme Ilvesreittiä Kaksvetisen kautta Tapolaan ja sieltä Eerikkilän Urheiluopistolle. Niemenkärjessä sijainnut rasti löytyi heijastimen perustella ja lähdimme opiston alueelle tutkailemaan mahdollista vesipistettä. Luupiikin sällit tulivat urheiluhallin takaa vastaan ja saimme ensikäden tietoa hallinseinässä olevasta hanasta. Mukana kannetulle vesipostiavaimelle tuli siis kuitenkin käyttöä. Vettä tankatessa otimme samalla hieman enegiaa ja teippasin vasemman kantapään rakkojen ehkäisemiseksi. Ilmeisesti tässä nautittu palautusjuoma aiheutti jonkinasteisen energiapiikin, sillä kaivoin repustani nokkahuilun ja soitin yönpimeydessä pätkän englantilaista kansansävelmää. Harvalukuinen yleisöni teki jo lähtöään reitille, joten minullakin tuli kiire suoriutua mukaan.
Suunnitelma Ilvesreitillä jatkamisesta kariutui, kun polunpäätä ei löytynytkään. Muutaman minuutin harhailun jälkeen teimme päätöksen tavoittaa tienalku ja jatkaa sitä pitkin rastille. Pieni vastoinkäyminen kalvoi mieltä, mutta rasti löytyi ongelmitta. Sitten tapahtuikin jotain aivan eriskummallista: pieni siirtymä lännessä olevalle metsätielle vaihtui kummalliseksi harhailuksi ja lopulta, kun tavoitimme tien, niin olimmekin päätyneet pohjoiselle tielle. Virhe onneksi havaittiin heti tien suuntaa tarkistettaessa ja pääsimme etenemään kohti seuraavaa rastia. Ehkäpä coriolisvoima oli kuljettanut herrasmiehet ihan uusille urille. Kukapa näistä tietää?
Samalla kun ylitimme 2-tien ja leimasimme Pippurisuon puomissa olleen rastin, niin maastot muuttuivat täysin. Edessä oli pitkät aamuyön tunnit Torronsuon tuntumassa. Haapasaari oli ennestään tuttu paikka, joten pitkoksia perille ja rasti haltuun. Pienen huoltotauon jälkeen, alkoi hieman pidempi siirtymä Välisuolla sijainneelle rastille. Sekä reitinvalinta että suunnassakulku onnistuivat erinomaisesti, vaikka jalka alkoikin vähitellen painaa. Juuri ennen rastia jutusteltiin, kuinka pyöräilijöille polku olisi hienoa ajettavaa. Heti rastin jälkeen polku kuitenkin hävisi ja kauhistelimme pyöräilijöiden tunkkausta tiheässä risukossa. Idänpäänkallion lintutornille asti jalkaisin taisi päästä etenemään nopeammin kuin maastopyörällä. No mutta sellaista elämä välillä on.
Idänpäänkallion lintutornilla evästeltiin ja nautittiin upeasta aamun sarastamisesta. Oli taas aika kaivaa nokkahuilu repusta ja soittaessani "tein minä pillin pajupuusta" taisi soittaja olla liikuttuneempi esityksestä kuin paikalle vaivautunut yleisö. Samalla naureskeltiin, mitä laavulla yöpynyt henkilö mahtoi miettiä soitosta.
Reitistä Kiljamon lintutornille käytiin pieni palaveri, jonka voittivat jaa-äänet pitkospuiden puolesta. Jälkikäteen on helppo sanoa päätöksen olleen väärän, mutta toisaalta saimme nauttia auringonnoususta suolla sekä pikkupakkasen huurtamista pitkoksista. Pito oli yllättävänkin hyvä avoimilla paikoilla ja suurimmaksi osaksi hälkkäsimme eteenpäin. Kiljamolla koettiin pienimuotoinen pettymys, kun hakutalkoista huolimatta rastiteippiä ei löytynyt. Lopulta soitto järjestäjille varmisti teipin kadonneen. Samalla pidimme pienen teippailu- ja huussitauon. Seuraavaa reitinvalintaa arvottiin tauon ohessa ja päädyimme lopulta Somero-Forssatie valintaan ja sieltä metsää myöten Uunikivenharjun kautta Kallioon ja rastille. Kuulostaa helpolta, mutta matkaa oli takana noin 80 kilometriä ja eteneminen oli sellaista taistelua oman mielen kanssa. Torronsuon maisemat hyvästeltiin samalla, kun ylitimme 2-tien ja suuntasimme Kaukolantietä pitkin kohti Porrasta.
Miksi Tammela on niin suuri?
Sanonta ”Tammela on Portaalla korotettu ja Letkulla jatkettu” viittaa paitsi kunnan mahtavuuteen, myös maiseman muuttumiseen Hämeen ylängöstä Varsinais-Suomeen ja Someron savikkoon. -Lähde: Kulttuuriyhdistys Kuvion www-sivut
Kaukolassa sijainnut rasti "Välimäki" oli oikea ratamestarinnan erikoinen: Ilvesreitin linjaus kohtuullisen tuore ja harvakseltaan kuljettu. Lisäksi tuolla kohden kulkee kaksi linjausta samansuuntaisesti ja rasti tietenkin sen huonommin näkyvän kohdalla. Paikallistuntemuksesta oli tässäkin apua, vaikka hieman mekin jouduimme pusikossa pyörähtämään. Kaukolanharjun näkötornille noustessa reisi tuntui aivan tyhjältä ja raahauduin kolmisenkymmentä metriä muuan porukan takana. Vesi tuntui tulevan suoraan läpi ja eväät eivät olleet oikein maistuneet hetkeen. Kaivoin suolapäökinä-rusinasekoitusta repusta ja söin pari kourallista väkisin. Onneksi Suujärven uimarannan rastille päästiin rallattelemaan alamäkeen. Suujärvellä päädyimme jatkamaan Portaanharjua pitkin kylälle, koska emme kokeneet tiellä juoksemista enää mielekkääksi. Olo oli tosi väsynyt ja raihnainen. Puolen litran minigrip-pussillinen suklaarusinoita kuitenkin alkoi palauttamaan voimia vähitellen ja Portaassa juoksu alkoi taas maistua. Harmi, että upean Portaanharjun maisemat jäivät aurinkoisessa säässä nauttimatta, kun kaikki energia meni siirrellessä jalkoja vuorotellen eteenpäin. Lontonmäen rastin kuvittelin tulevan hetkessä vastaan, mutta täyden työn sinne etenemisessä sai tehdä. Hiekkakuoppakin tuntui kestävän kirotun pitkään. Pitääkö sorakeisarilla olla noin paljon omaisuutta? Eikö vähempikin riittäisi?
Viimeiseltä rastilta maaliin oli tunteiden myllerrystä ja synkästä epätoivosta ilon hetkiin. Miehet olivat ottamassa matkasta niskalenkin ja kohta pääsisi syömään oikeaa ruokaa sekä peseytymään. Pieni metsäoiko ei tainnut olla lyhyin reitti, mutta väliäkö sillä. Peltotietä ei löytynyt, mutta pellolla oli tien kohdilla selvät traktorin jäljet. Yli vaan! Väreen kuormalavatehdas oli kaunis näky. Tuuliko sen roskan sinne silmään lennätti? Enää olisi yksi peltoaukea tietä pitkin maaliin. Väsymys unohtui hetkeksi taka-alalle ja poikajoukossa oli jopa riehakasta tunnelmaa. Ultraurheilijalle maali on jopa äitiä kauniimpi sana, kun takana on riittävästi matkaa sekä edettyjä tunteja. Elwood oli tullut maalin kohdalle ottamaan meitä vastaan ja harvemmin miehen näkeminen on aiheuttanut noin herkkiä tunteita. Kamala oli hetkessä muuttunut ihanaksi ja mahdoton suoritetuksi.
Pontus, Minkiönkylän Mahti sekä Hazor: Iso kiitos, isosta urakasta! Oli hienoa edetä juuri teidän kanssanne 100km/16h26min.
Sinnittelin kotona toista tuntia hereillä, ennen kuin meni pienille päivä unille. 17 tuntia myöhemmin heräsin 4 kiloa lähtöä kevyempänä ja vatsalihaksetkin oli kauneusunien aikana ilmestyneet pullukan pömpön tilalle. Jostakin syystä matkan aikainen juominen oli ollut vesivoittoista ja imeytymisen kanssa oli koko kisan ajan ongelmia. Seuraavalla kertaa pitää keskittyä juomaan enemmän urheilujuomaa ja juomaan yleensäkin enemmän. Kaiken kaikkiaan... taas yksi kokemus, jota en antaisi mistään hinnasta pois. Tuskinpa kukaan sitä haluaisikaan....
Kuluneet eväät:
2 x Valio Onni vadelma-mustikkakaurapuuro
1 x Teho palautusjuoma
2 x Teho Sport energiapatukka
1 x Marabou DubbelNougat -patukka
1 x Mars -patukka
1 x Geisha -patukka
1 x Fazerina -patukka
1 x Snickers -patukka
5 x BisBis -lakritsa
1 pss suklaarusinoita
1 pss suolapähkinä-rusinasekoitusta
noin 2,5 litraa vettä
1 litra urheilujuomaa
