lauantai 17. marraskuuta 2012

Venlan IV Vempautus

Loimaan alueen yörastien yhteydessä järjestettiin jo neljättä kertaa hyväntekeväisyysrastit eli Venlan Vempautus. Rastien osallistumismaksuilla tuetaan kokonaisuudessaan TYKS:n Lastenklinikan osaston 412 toimintaa. Tällä kertaa mukana oli noin sata suunnistajaa etsimässä rasteja kolmella, eri pituisella radalla. Koska radoilla on myös hajonta, ei näillä rasteilla pelkästään peesaamalla pärjäisi.

Olimme Jorman kanssa ennakkoilmoittautuneet jo hyvissä ajoin ja tietenkin pisimmälle (10,1km) radalle. Kertunmäelle ehdittiin hyvissä ajoin eikä varusteidenvaihdon kanssa tullut mitään kiirettä. Ennen lähtöä huomasimme, että seurastahan oli neljä äijää paikalla eli yli puolet Tiomila-joukkueesta. Jykä oli lähdössä 6 kilometrin radalle, mutta me muut eli Pellervo, Jorma ja Kapteeni, olimme päättäneet kiertää pisimmän 10 kilometrin radan. Keli oli pimeä ja maasto märkää ,joten ihan kaikista helpoin reissu ei olisi (tälläkään kertaa) tiedossa. Kartan kanssa saisi olla todella tarkkana, sillä rasteja oli kaiken kaikkiaan 28 kappaletta ja osa toimisi kokoomarastina eli käytäisiin useampaan kertaan. Kartan pohjavärikin oli harmillisen paljon vihreä.

Ohessa kartta:


Lähtömerkistä koko suuri joukko ampautui eri suuntiin ja oman reitinvalinnan osuessa suoraan vaihtoehtoon polkujen sijasta, pääsin heti tekemään omaa suoritusta. Ennen rastia tapasin Jorman menossa samaan suuntaa ja nopean tarkastelun jälkeen huomasimme, että meillä oli sama alku nelosrastille asti. Alku oli melko helppoa ja kuljimme hyvää vauhtia vaikeasta maastopohjasta huolimatta. Ensimmäinen pidempi rastinväli kolmoselta neloselle päätettiin ottaa aluksi polkua ja tietä pitkin. Jopa vihreällä viivoituksella merkitty metsä tuntui mukavalta edettävältä. Rastinotossa meillä oli Jorman kanssa erimielisyyksiä, koska olin, osin sokeuttani ja osin kiireen takia, ottanut suunnan rastille 9, mutta onneksi tuo virhe selvisi ajoissa. Neloselta lähdimme eri suuntiin ja nyt päästiin tosissaan suunnistamaan yksin. Etenemisnopeuteni putosi välittömästi ja jouduin lukemaan aiempaa tarkemmin karttaa, koska otsalamppuni sijoittuu enemmän market-osastolle kuin Suunnistajankaupasta hankittuihin. Rastit 5, 6 ja 7 menivät ongelmitta, mutta kasirastille jouduin tekemään pienen koukun siitäkin huolimatta, että sama rasti oli jo kertaalleen käyty (rasti 4). Ysirastin lounainen kivi piilotteli Kapteenin haukan katsetta ja jouduin skannaamaan maastoa parin minuutin ajan. Fiilis parani saman tien, kun rastit 10,11,12 ja 13 löysin ongelmitta.

Seuraava rastinväli olisikin koko reissun pisin ja tutkailin hetken mahdollisuuksia eri valinnoille. Päädyin lähtemään polkua, joka kulkisi rastin 9 ohitse ja pääsisin melko lähelle tietä. Tulkitsin kuitenkin polut pimeässä metsässä väärin ja ajauduin liiaksi vasemmalle. Kun lisäsin vauhtia polulla, niin kaaduin pitkin pituuttani ja onnistuinpa vielä kierähtämäänkin selälleni isoon lätäkköön. Kyllä oli hienoa keräillä itseään jääkylmästä lammikosta ja lähteä jatkamaan juoksua! Loppumatkan rastille päätin ottaa rauhallisemmin ja tarkemmin. Tämä päätös tuottikin tulosta, sillä osuin suoraan sillalla sijainneelle rastille. Pari seuraavaa rastinväliä menivät hiljakseen hölkkäillen. Paras maku jaloista oli jo mennyt, mutta tällä kertaa oikea päkiä ei kipuillut teippauksen ansiosta. Rastien 16 ja 17 välillä Jorma ilmestyi yht´äkkiä pimeydestä. Meillä oli taas muutama rastinväli samaa, joten ei muuta kuin yhteistyöllä eteenpäin. Oikeastaan työnjako meni niin, että Jorma juoksi parikymmentä metriä edellä kevyellä askeleella ja minä yritin raahautua perässä, ettei välimatka kasvaisi liian isoksi.

Kun lopulta pääsimme kartan eteläosassa sijainneiden viimeisten rastien kimppuun, olisin ollut jo valmis menemään suoraan maaliin. Ilmeisesti jääkylmässä lätäkössä uinti ei ollut tehnyt hyvää orastavalle flunssalle ja aloin muutenkin olla melko väsyksissä. Sykekin oli koko ajan selkeästi korkeampi, kuin normaalisti tällaisilla lenkeillä.Viimeiset kahdeksan rastia oli sijoiteltu kuntoradan varrelle ja mitään suurta suunnistuksellista kokemusta ei ollut enää tarjolla. Kyse taisikin olla enemmän siitä, kenen jalka vielä nousee loppuradalla. Jorma onnistui pakenemaan edelle ja itse tavoitin maalin muutama minuutti myöhemmin ajassa 1.58. Aikaa oli kulunut yllättävän paljon ja järjestäjien mehut, sämpylät ja kahvit tekivätkin hyvin kauppansa suorituksen jälkeen.

Kotiinpäästyäni, menin suoraan kuumaan suihkuun ja siitä peiton alle. Uni ei vain Kapteenin silmään tullut ja olin yön aikana useampaankin kertaan jalkeilla. Kroppa tuntui olevan koko ajan ylikierroksilla väsymyksestä huolimatta. Ilmeisesti alkava flunssa ja kova rasitus tekivät tehtävänsä ja nyt saadaan sitten hetki huilata.



Jorma ehti toimia maalikamerana Kapteenin tehdessä maalileimausta. Iso kiitos reissusta kuuluu matkatoverille! Kokonaismatka 12,9km, aika 1.58.xx, keskisyke 163.

perjantai 16. marraskuuta 2012

"Reinon sormi" ja Mortonin jalka

Vanhuus ei tule yksi sanotaan...

Pari vuotta sitten Kapteenilla todettiin valkosormisuus eli Raynaud´n tauti vasemman käden etusormessa ja nyt kasvavaan vikalistaan saatiin viikolla vielä Mortonin jalka! Onneksi päkiän vaiva on sen verran pieni, että treenaamalla jalkapöydän ja varpaiden lihaksia sekä teippaamalla pärjää. Hyvänä puolena voi pitää, että nyt saa taas aloittaa treenauksen suht´kivuttomana, kunhan teippaus on paikallaan. Valkosormisuuden haittoja voi ehkäistä niinkin yksinkertaisella asialla kuin hanskalla. Välillä tuntuu hullulta pitää plussakeleillä käsinettä vain vasemmassa, mutta parempi sekin kuin jääkylmä sormi, joka vaivaa koko ajan.

Lauantaina pitäisi pitkästä aikaa mennä yörasteille Loimaalle. Saa nähdä, miten jalan teippaus onnistuu hanska kädessä :).

torstai 1. marraskuuta 2012

Åland Marathon 28.10.2012

Kaikki lähti siitä, että kauden päätteeksi pitäisi käydä kokeilemassa sileä maraton. Tukholma jäi keväällä näkemättä jalkavaivojen takia ja kesä meni muutenkin turhan nopeasti ohitse. Vastuuton matkanjärjestäjä Micke's Marathonresor valjastettiin järjestelemään koko perheen reissua, jolle lähtisivät Kapteenin perheen lisäksi ystäväperhe "Namibiasta". Olkkalan Kirin juoksutähti Doc halusi samalla kokeilla 9 vuotta vanhan maratonennätyksensä kestävyyttä (2:50.xx). Matka tehtiin Viking Linella ja hotelliksi valikoitui Hotel Savoy, aivan Wiklöf Holding Arenan tuntumasta. Docin ja Kapteenin lapset eivät olleet hetkeen nähneet toisiaan ja riemu oli ylimmillään. Lauantai-iltapäivään ehdittiin sovittaa pieni kävelylenkki kaupungille sekä yhdistetty myöhäinen lounas/aikainen päivällinen paikallisessa ravintolassa. Ehtipä miesväki olla piilosillakin lasten kanssa läheisessä puistossa, kun saman aikaan rouvat nauttivat hotellin aulabaarissa lasilliset. Sunnuntaiaamun maratonin ajaksi vaimoille ja lapsille oli varattu uintireissu Marienbad-kylpylään. Mutta sitten itse juoksuun...

Kellojen siirto antoi tunnin lisäaikaa yöunille ja se olikin tarpeen, koska aamupalatarjoilu alkoi jo 5:30. Harvemmin hotellin aamupalalla näkyy niin paljon sporttista porukkaa yhtä aikaa. Aamupalan jälkeen menimme vielä reiluksi tunniksi nukkumaan ja sen jälkeen alkoi vimmattu varusteiden valikointi ja pukeutuminen. Keli oli todella liukas, sillä lämpötila  oli suunnilleen nollassa ja tiet jäässä. Kumpikin päätyi pitkiin trikoisiin ja talvijuoksutakkiin/-paitaan. Pipokin löytyi kummankin päästä, mutta Doc päätti luopua hanskoista juuri ennen starttia. Kapteenihan joutuu pitämään hanskoja alle +10 asteen keleillä, kun valkosormisuus aiheuttaa kiusallista palelua. Wiklöf Arenalla olimme noin 8:15 eli ylimääräistä aikaa ei juuri ollut (lähtöhän oli jo 8:30). Varustekassin säilytyksessä oli pieniä ongelmia, kun Kapteenin pehmeä, skånelainen ärrä tulkittiin väärin ja oikaisukehoituksesta huolimatta varustekassi numeroitiin väärin. Docin loppuaika olisi saattanut olla pari minuuttia parempi, ellei hän olisi joutunut nauramaan tapausta kippurassa ja vedet silmissä juuri ennen starttia.

Lähtömerkki tuli hiukan yllättäen, kun jutustelimme kotipaikkakunnalta mukana olleen suunnistusmiehen kanssa aikatavoitteista ynnä muusta. Olimme Docin kanssa sopineet noin 5.30 kilometriajoista, mutta suunnitelma romuttui heti lähtösuoralla minun jäädessäni pussiin ja Docin kirmatessa vauhdilla eteenpäin. Sain Docin kiinni vielä kilometrin kohdalla ja huohotettuakin muutaman katkonaisen lauseen kovasta alkuvauhdista, mutta sitten tiemme erkanivat. Ensimmäisen puolikkaan minä juoksin vitosen kummallakin puolella olevia aikoja niin, että keskimäärin mentiin koko ajan alle viiden minuutin per kilometri. Kolmentoista kilometrin kohdalla sain viimeisen kerran näköyhteyden Dociin ja silloin meillä oli eroa 1.15 eli vajaa 6 sekuntia / kilometri. En olisi pystynyt nostamaan yhtään vauhtiani ja nytkin mentiin jo riskirajoilla läpipääsyä ajatellen.
 
Kun alkukilometrien jäykkyydestä oli päästy, niin juoksu kulki oikein mukavasti. Maantielle siirryttäessä oli iso varoituskyltti villieläinkolareista, joita oli päivittäin. Pari sataa metriä kyltin jälkeen olikin peura kuolleena ojassa. Juoksentelin useammassakin eri ryhmässä, kun porukka haki omia paikkojansa kisassa. Järven vieressä kulkenut tie oli erityisen liukas ja askel piti sovitella varoen. Vasta jälkikäteen sain selville, ettei Ahvenanmaalla suolata teitä lainkaan, joten liukkauden kanssa piti vain elää. Tasainen ja helppo reitti oli mukavaa juostavaa ja muutamat ylämäet kovin loivia maastomaratonien reitteihin verrattuna. Puolen välin jälkeen tuli jokin ihme notkahdus: jalka painoi ja kilometriajat putosivat välittömästi 5:30-6:00 väliin. Varsinkin kilometrit 24-30 olivat erityisen vaikeita. Valmistauduin henkisesti jo ottamaan kävelyaskeleitakin, mutta juomapisteellä otettu geeli ja suola alkoivat tehota ja kilometriajat parantua. Eiväthän jalat enää mitkään ihan tuoreet olleet, mutta ihmeesti sitä jaksoi loppuun asti. Onnistuinpa saamaan muutamia selkiäkin kiinni, mm. samasta seurasta mukana olleen suunnistajan, jonka vauhti oli hidastunut kovan alkupuoliskon jälkeen (alussa jopa kolmosella alkaneita kilometrejä!) Maaliin saavuin ajassa 3:43.46 ja suunnistaja pari minuuttia myöhemmin. Doc oli jo hetken ehtinyt päivystellä maalissa, kun loppuajaksi oli merkitty 3:30.45! Suorituksemme oli hyvin tasainen, koska minä pystyin parantamaan ennätystäni 40 minuuttia ja Doc jäi saman verran omasta ennätyksestään :). Napostelimme maalissa järjestäjien pöydästä sipsit & pullat ja tulipa muutama mukillinen juomaakin kumottua. Varusteetkin saatiin säilytyksestä numerohässäkästä huolimatta. Doc sai aamulla puhuttua meille myöhäisemmän huoneenluovutuksen ja kävimmekin nopeasti hotellilla suihkussa. Kun muu perhe saapui kylpylästä, niin lähdimme parasta mahdollista vauhtia kohti terminaalia. Tällä kertaa lapset kulkivat edellä äitiensä kanssa ja juoksulenkistä väsyneet nuorisourheilijat laahustivat peränpitäjinä. Ulkopuolisen silmin etenemisemme taisi olla melkoista vaappumista. Laivan A'la Carte-pöydässä suunniteltiin jo uusia reissuja ja tavoitteeksi asetettiin NOPEAMMIN, PIDEMMÄLLE!

Hyvä ja rentouttava reissu. Iso hatunnosto vaimoväen ymmärtäväisyydelle, koska heille matka ei varmaankaan ollut kaikista helpoin.