Liikkeelle lähdettiin aamuvarhain koko Lounais-Hämeen rogaining-kerman kera eli Jokiveen pihalta poimin mukaani myös Pumpin ja Pontuksen sekä Thanton, joka oli saamassa lajiesittelyä Tyykikylän Bluesin porukassa. Jokiveen pyöräkin muistettiin nostaa auton perään ja matkaan päästiin iloisissa sekä odottavissa tunnelmissa. Harrastajamuusikko saa hyvin harvoin täyden katsomon jakamattoman huomion ja Kapteeni käyttikin menomatkan hyväkseen pitämällä pienimuotoisen konsertin sekä nokkahuilulla että Xaphoonilla. Soittaminen ei oikein onnistu, ellei ohjaa autoa samaan aikaan polvilla. Olin tulkitsevani yleisön huokaukset niin, että ne johtuivat enemmänkin auton heittelehtimisestä kaistalta toiselle kuin minun soitostani...
Hakunilassa valmistautuminen vei harmillisen paljon aikaa seurustelulta, mutta mm. Ursa Minor, Niilos, Elwood, Emo & Holle sekä Rajavillien Antti ehdittiin nopeasti tervehtiä. Reitinsuunnittelu tehtiin pienessä paniikissa ja tällä kertaa teimme pari vaihtoehtoista reitinvalintaa, joista voisimme valita matkan taittumisesta riippuen. Lähtöön piti taas kerran mennä hiukan kiireellä ja lähtöluvan tultua se kiire vasta alkoikin. Doc kiihdytti saman tien juoksuun, eikä meidän edellämme ollut kovinkaan montaa ennen ensimmäistä rastia. Ensimmäiselle rastille (22 jyrkänne) kiersimme tietä pitkin ja sitten mäen kaakkoisreunaa, kun osa porukasta lähti heti oikomaan pellon ja mäen yli. Saman tien huomattiin sekin ettei polkupyörä olisi kovinkaan paljon nopeampi, kun Jokiv ja Niilos nähtiin ensimmäisen rastin jälkeen lähdössä tielle. Seuraavalle rastille (56 kumpare) teimme lennosta reitinvalintamuutoksen, jonka järkevyyttä joutui heti punnitsemaan. Jalka kuitenkin nousi kevyesti ja pystyimme pitämään tiellä hetkittäin nelosella alkavaa kilometrivauhtia. Rasti löytyi mäen päältä helposti ja samalla vauhdilla lähdimme jatkamaan rastille 23 (kumpare). Kuusijärven kupeessa sijainnut kumpare (31) tavoitettiin sekin juosten ja ensimmäisen tunnin saldoksi kertyi kahdeksan kilometriä. Juosten liikkeellä olevia porukoita emme muutamaan rastinväliin nähneet, mutta pyöräilijöitä sitäkin enemmän. Osan kanssa etenimme aivan samaa tahtia, kun pyörän joutui jättämään kauemmas rastista ja tekemään isompia kiertoja rastien välillä. Rastilla 47 (ojien risteys) otettiin energiaa ja yritettiin hahmotella edettyä matkaa suhteessa jäljellä olevaan matkaan. Suuri sähkölinjantolppa kumpareella (39) ei aiheuttanut muuta vaivaa kuin kapuamisen mäelle. Tällä linjalla arvioimme myös maastoa ja etenemismahdollisuuksia itäisemmällä sähkölinjalla, jota olimme suunnitelleet kulkevamme yli neljän kilometrin matkan. Jälkikäteen vasta selvisi, että itäinen sähkölinja oli aika paljon haastavampi juostava. Kivi (44) löytyi vielä helposti ja ensimmäisen kahden tunnin saldoksi olimme keränneet 16 kilometriä. Jalat olivat vastaheränneen tuntuiset ja usko hyvään loppumatkaan oli korkealla. Samalla mieleen hiipi jo "kyllähän me tästä selvitään" -tunne, joka monesti on rikkonut koko loppusuorituksen.
Matkan edettyä vauhdikkaasti, päätimme napsia helpot kaksi pistettä kivirastilta (26), joka tehtäisiin pistona suunnitellulta reitiltä. Samalle rastille oli menossa pyöräilijä, joka jätti pyöränsä polunvarteen ja jatkoi juosten. Kun tiemme erosivat, niin sanoin vielä Docille toivovani pyöräilijän löytävän pelivälineensä, kun lähti aivan väärään suuntaan. Liki puoli tuntia myöhemmin ja perusteellisen maaston skannauksen jälkeen olin valmis myöntämään pyöräilijän mahdollisesti olleen oikeassa ja meidän valinneen väärän polun. Kun lopulta saimme itsemme kartalle, olimme niin kaukana rastista, ettei sille kannattanut enää lähteä. "Ei sitten tänäänkään saatu kakkosta" kuului pettyneen kumppanin lausahdus. Turha kiertely ja korkean mäen päälle nousu (rasti 54) saivat sykkeen nousemaan. Teimme päätöksen ottaa erityisen tarkasti seuraava väli. Mielestäni tulimmekin hyvin juuri oikeiden mäkien välistä, mutta oikeaa kumparetta, jonka molemmin kyljin oli korkeat jyrkänteet (58), ei vain löytynyt. Tässä pyörimme puolisen tuntia aivan tiedottomina olinpaikasta. Lopulta saimme ojasta kiinni ja suunnan rastille. Kommelluksesta oppineena aloimmekin tehdä ääneen tarkistuksia sijainnista, jotta kumpikin olisi kartalla ja saisi sanoa oman mielipiteensä reitistä. Kiveä (36) jouduimme kuitenkin hiukan pyörähtämään, mutta seuraavat rastit 52 (ojien risteys), 41 (kumpare), 46 (Suon etelälaita) löytyivät aivan putkeen. Hakuihin hukattua kilometrivauhtiakin saimme taas hinattua ylöspäin. Rastinvälillä 46 ja 51 (Sähkötolppa kumpareella) alkoi tulla hämärä ja Doc kaivoikin lampun repustani. Kun sovittelin juostessani lamppua päähäni, niin en huomannut kartan putoamista tielle. Seuraavan kerran tarkastaessani reittiä, huomasin kartan puuttuvan ja sain vetäistä tiellä pienen 300 metrin spurtin kartan hakemiseksi. Onneksi kartta löytyi ja matka sai jatkua normaalisti.
Sähkölinjalla pyrimme pitämään mahdollisimman hyvää vauhtia hankalasta alustasta huolimatta. Otimme aina juoksuaskeleita, kun se vain oli mahdollista. Tyykikylän porukka tuli tässä vaiheessa hyvällä sykkeellä vastaan ja aika pian tavoitimme Pirunvuoren Ponnistuksen Savon Raketin, joka sanoi kärsineensä huimauksesta ja pyrkivänsä kohti maalia. Mekin maltoimme ottaa muutaman kävelyaskeleen ja tankkailimme samalla energiaa. Sähkötolppa (33) oli, yllätys yllätys, linjalla ja se ei aiheuttanut ongelmia edes meille. Seuraavalla kahden kilometrin rastinvälillä kastelimme jo oikein kunnolla jalkojamme ja rastinottoon piti laittaa pimeyden takia otsalamput päälle. En ollut aivan varma rastin 50 rastinmääreestä ja etsimmekin ensin yksinäistä isoa puuta. Rasti löytyi kuitenkin jyrkänteiden välistä ja ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta luolasta tai kivimuodostelmasta. Kuka näistä tietää? Rastille 38 (kumpare) liikuttiin polkua pitkin hölkkäämällä ja samalla vauhdilla lähdimme polkua/tietä pitkin lammen rantaan (32). Kun muutama rasti oli taas saatu otettua ilman hankaluuksia, niin eikö seuraavalle välille sitten taas rankaistukin maalaisia oikein olan takaa: otin suoran suunnan etelään mäkien välistä ja ajatuksena kipaista tien yli rastille 40 (kumpare). Korkean hirviaidan tullessa vastaan, selvisi myös ettei moottoritien ylitse sovi mennä mistä tahansa. Aidan vierus oli liki mahdotonta edettävää ja jouduimmekin tekemään melkoisen lenkin ennen kuin pääsimme tielle ja moottoritien alituskohtaan. Rastipiste oli noin 200 metriä tieltä, mutta niin vain jouduimme ottamaan kolme kertaa vauhtia ennen kuin rastiheijastin vilahti otsavalon keilassa. Rastilta lähtökin oli hivenen vaikeaa, kun muutaman sadan metrin etenemisen jälkeen havahduin meidän juoksevan kapeaa peltotilkkua eteläänpäin, ulos kartalta. Onneksi virhe jäi "melko mitättömäksi höntyilyksi" ja löysimme ylistyspaikan moottoritielle. Tässä vaiheessa kumpikin oli sitä mieltä, ettei rastia 40 olisi edes kannattanut hakea.
Moottoritien jälkeen jätimme suunnitellut rastit 29 ja 27 väliin ja tavoitimme sähkölinjalle kohti rastia 57 (ojan mutka). Hiukan ennen rastia tuli metsäautotie ja päädyimmekin hakemaan ensin rastin 48 (suon kaakkoisreuna). Takaisin tulimme kolmihenkisen tiimin perässä, jossa etummainen kaveri käytti paikallistuntemustaan ja pieniä polkuja hyväksi. Olin aivan pihalla sijainnistamme, mutta niin vain ojan mutka (57) löytyi muiden jäljissä. Päädyimme ohittamaan lammen eteläpuolelta ja jouduimme aivan moottorintie laidassa olevan hirviaidan tuntumaan. Metsä oli todella tiheää ja se söi vauhdin aivan nolliin. Kun lopulta selviydyimme ryteiköstä pellon laitaan, niin vastaan tuli Lupus Extremen tiimi, joka kyseli reittiä rastille. Totesimme meidän käyttämän reitin olleen ainakin huonoimmasta päästä... Rasti 42 (kivi) piti olla helppo ottaa polulta, mutta mutta... useamman lähestymisyrityksen ja isomman porukan kanssa tehdyn haravoinnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä parasta mahdollista vauhtia kohti maalia. Otin suunnan länteen ja toivoin osuvamme mahdollisimman lähelle rastia 25 (rakennus), josta olisi loppumatka selkeää juoksua maaliin. Metsän osuus juostiin koko ajan, huolimatta siitä oltiinko ylä- vaiko alamäessä. Muutamassa kohdassa vilkaisin jäljellä olevaa aikaa ja totesin meillä olevan melkoisen kiireen. Jalat kasteltiin vielä kerran suoalueella, mutta tällä kertaa kylmä vesi ei harmittanut ihan niin paljoa. Pellon laitaan tullessa, huomasin meidän olevan noin 100 metriä sivussa ja se hoitui pienellä korjausliikkeellä. Leveä oja ylitettiin siltaa pitkin ja sen verran oli jo pää jäässä, että rakennusta piti etsiä muutama kymmenen sekuntia. Loppukiriin ja viimeiseen kahteen kilometriin oli aikaa vajaat 12 minuuttia. Doc juoksi edellä ja minä perässä. Jalat eivät olleet enää ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta urheasti tulimme koko matkan juosten maaliin. Doc jopa työnsi minua selästä pienen matkaa, joten Docin puheet hänen heikosta kunnostaan voitaneen viimeistään nyt unohtaa. Maalileimaus tehtiin noin minuutti myöhässä, mutta virallisia tuloksia odotellessa voimme vain arvailla aikaa. Matka on Docin Garminista vähän sinne päin ja meikäläisen Ambitista taisi mennä muisti täyteen :) Leimauksen jälkeen totesimme tehneemme kauden 2014 parhaan suorituksen tähän asti.
Päivän kartta & reitti:
Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti kevään ja kesän koitoksia. Kuntopuolella ollaan hurjasti edellä viime vuotta, joten kaikki on mahdollista. Kotiin päästyäni rouva passitti samantien ottamaan särkylääkettä, koska hänen kokemuksensa mukaan levottomat jalkani juoksisivat seuraavan yön. Burana antoikin nukkua kohtuulliset yöunet.
Eväät: 3 kpl Herbalife proteiinipatukka
1 kpl Marabou Starbar -patukka
1 kpl Marabou Dubbel nougat -patukka
1 kpl Valio Mustikkakeitto 2,5dl
Päivän plussat:
+ Hyvä tekemisen meininki
+ Hyvä juoksuvauhti / kerätyt kilometrit
+ Erinomaisen hieno ulkoilupäivä
+ Tasakokoinen kartta: neljä suoraakulmaa ja sopi hienosti A3-kokoiseen karttamuoviin :)
...ja päivä miinukset
- Kartan epäluotettavuus ja epätarkkuudet
- Keskeneräiseksi jäänyt suunnittelu
- Ongelmat suunnistuksessa
- Lidlin kompressiosukista kului kantapää liki puhki :(
