keskiviikko 22. elokuuta 2012

Isi, me ollaan maailman katolla, vai mitä?

Kotiuduttuani ajoissa kulkukaupoilta, oli mahdollisuus lähteä iltarasteille Tammelaan. Saaren maastossa on sen verran korkeuskäyrää ettei tehnyt mieli lähteä repimään pitkälle radalle, vaan aloin maanittelemaan jälkikasvua mukaan. Isompi oli kutsuttu koulukaverille kylään, mutta pienempi oli tällä kertaa heti lähdössä: "Isi, onko Hippo-rastit? Saako jäätelöä? Voinko minä liimata (=leimata) rasteilla?" Joopa joo...näinhän se homma etenee.

Paikan päälle saavuttaessa oli koulun parkkipaikalla oikein tungosta ja Suunnistajan Kauppakin oli paikalla. Hiukan oli väkimäärässä eroa Kauhavan iltarasteihin nähden. Lyhyt, kahden kilometrin rata olikin 2,5km, mutta reitti oli mahdollista kiertää lähes kokonaan polkuja pitkin. Ykkösrastille lähdettiin polkua pitkin, mutta mielestäni rastille tuli liian paljon kiertämistä, jos olisi jatkanut teitä pitkin. Otin Manun reppuselkään ja lähdimme kiertämään lampea, jonka jälkeen tuli vielä vanhan hiekkakuopan ylitys. Manu oli hiekkakuopan reunaa alasmentäessä hiukan huolissaan, etten pudottaisi häntä alas. Kuopan vastareuna ja ylämäki laittoi jo vähän puuskuttamaankin, mutta Manu lohdutti, että pian oltaisiin rastilla. Rasti oli varmasti alueen pienimmällä pistekumpareella, joka muistutti enemmänkin kottikärryllistä hiekkaa. Rastit 2 ja 3 olivat ihan tiessä kiinni ja niille edettiin vuorottelemalla hölkkää - Manu reppuselässä - Manu hartioilla. Tiellä kulkeminen on yleensäkin vauhdikkaampaa, koska löydettävää ja ihmeteltävää on paljon vähemmän. Nelosrastillekin kuljettiin vielä tietä pitkin, mutta lähestyminen tapahtui metsämaastossa. Supan reunalla sijainnut rasti erottui kauas, mutta ennen rastia piti vielä nauttia kypsistä mustikoista.

Neloselta vitoselle halusin "oikaista" maastossa, koska en uskonut vauhtimme olevan kovin paljon hitaampaa metsässä kuin tiellä. Jouduin ottamaan pojan reppuselkään hakkuuaukolla olleen pitkän heinikon takia. Aukolle oli istutettu mäntyjä muutama vuosi sitten ja pieniä puita piti ihmetellä tovi. Kertoilin pienten puiden olevan isojen puiden lapsia, vähän niin kuin ihmisilläkin ja tämä vastaus tuntui tyydyttävän poikaa. Metsän puolelle päästyämme maassa oli punainen kärpässieni ja saman tien käytiin sen vaarallisuus lävitse. Manu tiedusteli, että söikö eläimet kärpässieniä ja vastailin punaisen värin toimivan varoituksena eläimillekin. En tosin ole asiasta varma, koska koulun biologian tunnilta mieleen jäivät ihan eri asiat kuin sienet... Kun vitosrasti oli leimattu, niin poikkesimme katsomaan läheisen soramontun reunalle. "Isi, me ollaan maailman katolla, vai mitä?" No, en tiedä ollaanko ihan katolla, mutta iso pudotus oli ainakin alas. Kumpikin puristi toisen kättä, ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei oltaisi pudottu kuopan reunalta. Seuraava rastinmääre oli kuoppa ja se pohjalle oli kerääntynyt risuja. Manu kehitteli tarinan sudenkuopasta ja metsästäjästä. Tarinaa visualisoitiin vielä pienellä näytelmällä, jossa metsästäjä (Manu itse) otti rrraaseli-miekkansa (keppi) ja löi suden kahtia. Ihmettelin, että miksi metsästäjällä oli laser-miekka, vaikka hänen piti turvautua kivikautiseen sudenkuoppaan. Vastauksena tuli huokaus ja "Et sä isi ymmärrä. Ei sul oo mielikuvitusta". Aha, näin se siis menee...

Seiskarastilta viimeisen rastin kautta maaliin oli noin 700 metriä selkeää tietä tai polkua edettävänä. Otin poitsun harteilleni ja loppukiri alkoi. Välillä vauhti kiihtyi liiaksi ja silloin tuli selvä ilmoitus ylhäältä: "Hiljempaa isi, hiljempaa!" Manu vahvisti viestiään rummuttamalla rytmikkäästi paljasta päälakeani. Viimeisellä rastilla oli pidemmältä radalta yksi mies leimaamassa ja maaliinjuostessa tuli jopa pientä kisailua. Manun harmiksi hävisimme loppukirin, vaikka saavutimmekin miestä koko ajan. Harmi unohtui, kun järjestäjä kehui hyvästä suorituksesta. Kehtasipa joku epäilläkin, että taisi isä kantaa jossakin vaiheessa.

Maaliintulon jälkeen piti vielä touhuilla puoli tuntia koulun leikkipaikalla keinuissa ja kiipeilytelineellä. Kotimatkalla poikettiin vielä jäätelölle Venesillalla. Olipa taas mukava reissu! Edetty matka 3,26km, aika 33.35.

ps. Pojan kanniskelu hartioilla juoksuvauhtia aiheutti viikon jumin selkään. Eipä tullut mieleenkään, että ranka voisi ottaa itseensä tuollaisesta pienestä taakasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti