Moottoriradan mökille piti viedä uusi grilli ja samaan reissuun ajateltiin sovittaa Pöytyällä pidetyt viikkorastit. Miro ja Manu olivat mukana, koska rouvalla oli illalla jumppa. Matkaksi otettiin lyhyt, 1,4km:n rata. Veljekset tunnistettiin ilmoittautuessa suunnistustarinan pojiksi ja sukunimeäkin kehuttiin kauniiksi. Matkaa lähtöön olisi noin 800m, joten liikkeelle piti lähteä saman tien, että ehtisimme ajoissa pois metsästä.
Pöytyän maastot ovat melkoisen haastavia liikkua lasten kanssa ja tähän tulokseen tulin tälläkin kertaa. Ykköselle päästiin sentään kulkemaan polkua pitkin ja rastikin näkyi polulle asti. Koska Manu oli saanut leimata lähdössä, niin nyt oli Miron vuoro leimata. Hän laskeutuikin kuoppaan ripeästi, mutta kuopan pohjalla olleet romut alkoivat kiinnostaa poikaa enemmän kuin leimaaminen. Mirolle tuli hätä, että romut pitäisi ottaa mukaan, sillä tuollainen luontoon roskien ja jätteiden heittäminen oli edesvastuutonta. Poika kävi roskaamisesta niin kuumana, että aloin jo hiukan hätääntyä. Leimaus tuli kuitenkin lopulta suoritettua ja pääsimme jatkamaan matkaamme. Kakkoselle kuljettiin upeaa metsämaastoa ja Miro esitteli eskarista saamiaan oppeja: "Iskä, tuo on rahkasammal ja tuolla on jäkälää!" Olin hieman ihmeissäni, miten paljon poika tiesi metsästä. Taitaa nuoriherra olla aidosti kiinnostunut luonnosta. Kakkosrasti löytyi helposti ja leimaus tehtiin yhteisymmärryksessä.
Kolmoselle mentäessä metsä muuttui astetta haastavammaksi ja liike hidastui huomattavasti. Oman lisämausteensa hommaan toi mustikat sekä puolukat, joita piti poimia suuhunsa joka mättäältä. Manun huulet olivat värjääntyneet mustikasta sinisiksi eikä hänellä ollut mitää kiirettä jatkaa rastille.
Kolmosrastia tuli vähän etsiskeltyäkin, vaikka rastipiste oli selkeä ja kivi osoittautui lopulta aivan hillittömän kokoiseksi lohkareeksi. Poikien kanssa suunnistaminen antaa isällekin mahdollisuuden lukea karttaa kaikessa rauhassa. Seuraan karttaa paljon tarkemmin kuin yksin edetessäni ja ehtiipä tuossa vauhdissa arvioida mittasuhteitakin paremmin. Ojan päässä sijainnut rasti näkyi jo kauaksi ja oli Miron vuoro päästä leimaamaan. Olisi pitänyt kiertää jo rastilla ojan toiselle puolen, mutta nyt haeskelin ojan ylityspaikkaa aivan liian myöhään. Haarat olivat revetä, ojan leveyden takia, poikia nostellessa. Varsinkin vanhempi painaa jo hieman liikaa myyntimiehen heiveröisille käsivarsille.
Saniaismetsässäkin ehdittiin matkalla vitoselle poiketa:
Pienemmästä ei näkynyt kuin punainen lakki, kun hän tulla vaapotti saniaisten joukossa. Vitosrasti löytyi mäen takaa ja jyrkänteiden edestä. Nopsa leimaus ja suunta kohti maalileimausta. Matkalla Miro löysi vielä tyhjän spray-purkin metsästä ja purkin hyljännyttä päiviteltiin kovaan ääneen: "Miten kukaan voi olla noin piittaamaton luonnosta?" Maalista oli vielä ihan hyvän matkaa autolle ja illan aikan pelkkiä siirtymiä tuli parisen kilometriä. Järjestäjät tarjosivat pojille vielä mehua ja ostettiinpa kahviosta vielä munkitkin evääksi.
Hyvä reissu, täynnä metsässäliikkumisen iloa! Helppohan tällaisten sankarien kanssa on suunnistamaan lähteä. Kuljettu matka 1,8km, aika 50.37.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti