Lumilenkillä elikkäs pyöräteitä aukaisemassa Loimaalla - TKR2014

Satuin huomaamaan, että Loimaalla järjestetään vielä yksi keräilymaraton ja voisihan sitä kotikonttoripäivän huonomminkin viettää. Tankkauksen hoidin rasiallisella Julia-suklaakohvehteja ja taisipa joulunpyhistä olla vielä muutama kilo vyötäröllä eväänä, kun aamupaino huiteli lukemissa 86,5kg. Lähtö meni taas hiukan viimetippaan ja Suunnolla oli vaikeuksia löytää satelliitteja ennen lähtölupaa, vaikka jouduin sentään hiippailemaan autolta 30 metrin matkan lähtöviivalle.

Lähdöstä Mikko Y-J meni keulille ja arvelin miehen olleen puolikkaalla (olikin varttimatkalla). Kun muut eivät halunneet vauhtia pitää, niin siirryin Mikon peesissä pyörätielle. Saman tien selvisi, ettei Loimaan kaupunki ollut vaivautunut tekemään aurahommia, vaan saimme juosta pöperöisessä lumikerroksessa, johon sateli koko ajan lisää märkää lunta. Maraton juostiin kahtenatoista kierroksena ja puoleenväliin homma kulki kivuttomasti. Puolikkaan väliaika 1:52 antoi uskoa jopa reilusti alle neljän tunnin loppuaikaan. Lumi oli monin paikoin paakkuuntunut "perunapelloksi" ja juoksu oli sellaista haparoivaa poukkoilua. Samalla vasen lonkka/reisi kiristeli uhkaavasti tekemättä kuitenkaan enempää kiusaa. Laskin jäljellä olevia kierroksia ja loppuajan karkaamista. Juoksun aikana evästelin lähinnä mukin urheilujuomaa per kierros huoltopöydästä. Lisäksi minulla oli geelinamuja 8kpl, jotka otin kaksi kerrallaan, tarpeen vaatiessa. Yhden suolankin napostelin kaksi kierrosta ennen maalia ja mustikkakeitto meni puolivälissä. Loppupuolella pääjärjestäjä Antti otti lumikolan ja lähti kiertämään kierrosta juoksijoita vastaan. Lumikolan leveys riittikin hyvin juoksuun ja homma helpottui huomattavasti. Meikäläisellä tuli harmillisesti maali vastaan, samalla kun Antti sai koko kierroksen kolattua. Viimeisellä kierroksella jouduin nopeasti tyhjentämään rakkoani kuusenjuurelle, etten olisi joutunut kastelemaan housujani. Kun kuulin askeleita tulosuunnasta, tuli kiire jatkaa. Eroa toiseksi tulleeseen olikin maalissa vain 10 sekuntia eli tiukaksi meni. Yhtään enempää en olisi tänään saanut koneesta irti, vaan juoksemattomuus näkyy kunnon sekä jalkojen loppumisena. 15 kilometriä puuttuisi vielä, että saisi tälle vuodelle tuhat juostua kilometriä.

Maalissa odotteli sauna lämpimänä sekä ruoka & kahvi pöydässä. Hienoa palvelua pieneltä organisaatiolta, joka on tehnyt uskomattoman työn tänä vuonna suomalaisen maraton-juoksun eteen.

Tänä vuonna en enää maratonia juokse: en tarkoituksella, enkä yllättäin :)

Rogaining-radan suunnittelua

ROGAINING -RADAN SUUNNITTELUSSA HUOMIOITAVAA


Suunnittelussa ja reitin piirtämisessä on suureksi avuksi seuraavat välineet:

- Viivain, esim. 300mm
- Punainen kynä (kuulakärkikynä, ohutkärkinen tussi tms. PERMANENT)
- Lyijykynä
- Korostustussi (huomioi väri joka erottuu kartasta)
- nuppineuloja
- lankaa
- rullamitta
- leveä teippi karttamuovin sulkemiseksi tiiviisti (kontaktimuovi)

1. Kiinnitä kartta piirtoalustalle (esim. paksu pahvilevy)

2. Piirrä etelä-pohjoisviivat, jos kartassa ei ole niitä (helpottaa kartan suuntaamista maastossa)

3. Laske pisteet kartan eri nurkista. Huomioi luonnolliset kartan jakajat (tiet, joet, järvet yms.)

4. Pistä rastipisteisiin nuppineulat

5. Arvioi kulkunopeus kartan maastossa (esim 6 km/h)


6. Jos suunnittelet rastipisteiden välit suorina, niin todenmukaisemman etenemisnopeuden saat käyttämällä kerrointa 1,3 (esim. 6 km/h : 1,3 = 4,6 km/h). Aloittelijan kannattaa käyttää kerrointa 1,5 (esim. 6 km/h : 1,5 = 4 km/h).


7. Lähde suunnittelemaan reittiä kuljettamalla lankaa rastipisteiden kautta

8. Piirrä joko suorat viivat rastien välille tai tee korostuskynällä valmis reittisuunnitelma


9. Merkitse karttaan tarkistuspisteet, tavoiteaika / tavoitematka


10. Tee vielä kerran yleinen silmäily / tarkistus


11. Laita kartta karttamuoviin sekä teippaa muovi kiinni. Vaihtoehtoisesti voit päällystää kartan kontaktimuovilla molemmin puolin.

 

12. Olet nyt valmiina lähtöön. Onnea matkaan!

Liekkitiimi liekeissä - SYR 2014

Someron yörogaining on yksi kesän odotetuimpia kohokohtia. Somerolaiset ovat onnistuneet luomaan lämminhenkisen ja poikkeuksellisen hyvän hinta-laatu suhteen omaavan tapahtuman. Tälle vuodelle oli uutuutena gps-seuranta, jota kotiväki olikin silmä kovana tarkastellut. Aamulla kotiin palatessani jouduinkin vastailemaan seuraavan tyyppisiin kysymyksiin: Miksi muut...? Miksette te...? Miten ihmeessä...? Ettekö te tajunneet...? Kaikesta huolimatta, gps-seuranta koettiin hyväksi ja tervetulleeksi kokeiluksi lajiin.

Tiimi oli palautunut hyvin Viron em-kisojen rasituksista ja porukalla oli kova halu päästä metsään, tekemään hyvä harjoitus. Ennen karttojen jakoa ennätimme kahvittelemaan ja seurustelemaan, sekä muistamaan veteraanisarjaan siirtynyttä toveriamme. Doc on tunnettu sanonnastaan "Hart-Sport menee suoraan reiteen" ja herran lahjakassista löytyikin 40 pussillista tuota herkullista, vihreää voimantuojaa. Samalla koko tiimille löytyi Ruotsin tuliaisina S-kokoiset "kompressiopaidat" Victorian ja Danielin virallisella hääkuvalla ja vihkipäivämäärällä. Miten ihmeessä tuollaiset herkut saattoivat olla kävelykadun matkamuistomyymälän poistotangossa ja vieläpä puoli-ilmaiseksi? Ainakin naurua ja ihmetystä riitti paitojen hinnan eli 50 kruunun edestä.

Kuva: Maija Virta

Kuva: Antti Nousiainen

Reitinsuunnittelu ei sitten ollutkaan ihan läpihuutojuttu, sillä ratamestari oli sijoitellut pirullisesti rastit ilman selkeää kiertoa. Tiimin kovasta itseluottamuksesta kertoo se, että reitti suunniteltiin pitkälti yli 50 kilometrin pituiseksi, oikeastaan lähemmäs 60 kilometrin taivalta. Lähtömerkistä suuntasimme länteen ja alun muutamat sadat metrit etenimme kovaksi tiedetyn Kolmen Koplan seurassa. Kiersimme ensimmäiselle rastille (34) tietä pitkin ja tässä kohden kierto osoittautui virheeksi. Rastilla oli jo täysi tohina päällä, kun saavuimme lopulta leimaamaan. Tästä pääsimme hyvään vauhtiin Heinjärven kiertämisessä (35-46-159) tai oikeastaan vain vauhtiin...itse asiassa ei siihenkään... Pari väliä kulki vielä suhteellisen mukavasti, mutta ratkaisu lähteä järven pohjoispuolella kulkemaan rantaa pitkin, osoittautui virheeksi. Pitkässä rantaheinikossa, vattupuskissa ja nokkosissa kulkeminen latisti tunnelmaa ja säännöllisen epäsäännöllisesti piti hypätä piilossa olevien ojien ylitse. Kaiken hyvän lisäksi suon ylittävä sähkölinja oli todella hidaskulkuista. Rastilta 159 jatkoimme edelleen linjaa pitkin, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei tuntunut olevan tarjolla. Jälkikäteen vaimo sanoi ihmetelleensä gps-seurannasta, miksi meidän vauhtimme oli vain 2-3 kilometriä tunnissa, kun samaan aikaan muut tiimit laskettelivat toisaalla 6-8 kilometriä tunnissa. Rasti 169 löydettiin aivan nappiin isojen taimikkoalueiden takaa. Poluille ja tielle pääseminen palautti uskoa miehiin ja juttukin alkoi taas luistaa. Seuraavat rastit (139-129-119-160) otettiin tarkasti ja käytimme etenemiseen mahdollisimman paljon teitä. Optimistisesti suunniteltu reitti alkoi tuntua mahdottomalta toteuttaa, mutta vielä ei ollut aika tehdä oikaisuja, vaan yritimme kiristää vauhtia. Vaikka rastilla 160 hiukan haparoitiinkin, niin eteenpäin lähdettiin hyvällä sykkeellä. Saarijärven koilliskulmaa kierrettäessä manailimme somerolaisia järvenrantoja: eihän täällä kulje missään kalastajanpolkua, vaan maasto vaihtelee vaikeakulkuisen ja mahdottoman välillä. Puro (130) osoittautui niin hienoksi rastipisteeksi, että juoksentelimme puron edestakaisin ennen leimaamista. Tarkoituksella tietenkin, uskotteko?

Seuraavalla välillä päästiin paparazzin kuvaamaksi. Rajavillien Antti onnistui nappaamaan hienon kuvan, jolle hän antoi nimeksi "Liekkitiimi liekeissä":

   Kuva: Antti Nousiainen

 

Rastipiste 117 (Vanha nuotiopaikka) päätettiin ottaa tiekierron kautta. Viimeinen maastossa kuljettu 200 metriä sekoitti nuorisourheilijat taas kerran liian paljon oikealle. Kuvittelimme nuotiopaikan olevan mäen korkeimmalla kohdalla ja sieltä avautuvan huikean näköalan. Porukka olikin hieman ihmeissään, löydettyään lopulta muutaman hiiltyneen puunkappaleen pitkästä ruohikosta, keskeltä "ei mitään". Kaupantekijäisiksi haparoimme paluumatkalla samaa metsätietä, jota pitkin olimme tulleet rastille. Aika touhua!

 

Kello oli ennättänyt jo sen verran pitkälle kilpailuajassa, että jouduimme tässä vaiheessa oikaisemaan suunnitelmaamme. 59-juomapiste-138-127-110-137 leimailtiin mahdollisimman paljon teitä liikkuen. Rastilla 49 oli taas aika suunnitella loppumatkaa. Valkenevassa aamussa päädyimme ratkaisuun 55-126-118. Kumparetta 118 etsiskeltiin sitten taas huolella. Juuri kun olin ehtinyt kysyä, että muistatteko miten kävi viime vuonna tällaiselle aukolle tultaessa, niin kartta ja maasto eivät miesten mielestä enää kohdanneetkaan ja skannailutyöt olivat ajankohtaisia. Hiukan pienemmällä työllä sentään tänä vuonna selvittiin. Antti oli taas ehtinyt piiloutumaan rastille kameransa kanssa ja ikuisti tiimin häpeätilan:

 

  Kuva: Antti Nousiainen

 

Arvoimme rastilla vielä parin minuutin ajan jäljellä olevaa aikaa ja mahdollista reittiä. Päädyimme liikkumaan maalia kohden rastien 48-44-54 kautta. Yö oli kulunut nopeasti aamuun ja irtokarkkipussikin löydettiin repusta vasta viimeisen tunnin aikana. Rastilta 54 lähdettäessä huomattiin aikaa olevan sen verran jäljellä, että voisimme hakea vielä rastin 53 maalin toiselta puolen. Kevyemmällä jalalla 43:kin olisi ehkä ollut tavoitettavissa, mutta emme uskaltaneet ottaa kolmen pisteen takia riskiä ajan ylittämisestä. Maaliin ennätettiin ajassa 7.42.35 (matka noin 44,5km) ja tulokseksi muodostui mukava viides sija kovassa seurassa. Tulokset_SYR2014

 

Jälkiviisautta...

 

+ Tiimiltä hyvää tekemistä ja paljon onnistuneita ratkaisuja

+ Positiivinen fiilis, muutamasta vikeudestakin huolimatta

+ Tiimi suunnisti tällä kertaa yhdessä enemmän kuin kertakaan aiemmin
+ Tiimin tähänastisista suorituksista paras? 

             

- Ehkä hiukan liian optimistinen suunnitelma...ehkä...

 

Aika velikultia - ERC 2014, Pölva, Viro

Raportin kirjoittaminen ERC 2014 -tapahtumasta on ottanut harvinaisen koville ja reissusta onkin vierähtänyt jo reilu kuukausi. Vaikka aluksi tuntui, että selvisimme helpolla, niin ihan poikkeuksellinen väsymys tuli kuitenkin hankittua.


Odotus

Päätös Viron EM-kisaan lähdöstä tehtiin pian viime vuoden Retki-Rogainingin (8h sarja) jälkeen ja ilmoittautuminen laitettiin sisään ennen vuoden vaihdetta. Kisaan tuntui olevan ikuisuus, mutta talvi ja kevät vaihtuivat kesään liiankin nopeasti. Tiimin ensimmäisestä 24h-kisasta oli tulossa viimeinkin totta.


Valmistautuminen

"Tähän kisaan me sitten treenataan ja käydään tekemässä pitkiä yhteislenkkejä koko joukkueen voimin." 

Työkiireet pitivät huolen siitä, ettei treenattua tullut ainakaan valoisalla ajalla ja kilometrit jäivät muutenkin alakanttiin. Loppiaisrogaining 8h, Salpaus-rogaining 12h, TKR-maraton Loimaalla ja Averian maraton Vihdissä jäivät liki ainoiksi pitkiksi treeneiksi, kun juoksu- ja suunnistuskilometrejä kertyi viiden ensimmäisen kuukauden aikana vain  viitisensataa. Ennen kisaa käytiinkin kauhunsekaista keskustelua jaksamisesta.

  
Jännitys

Kisamatka tehtiin yhdessä Tyykikylän Bluesin ja Ihan Hukassa -tiimien kanssa. Lauttamatkalla tankattiin huolella buffet-pöydässä ja Pölvaan ehdittyämme nautimme vielä majoituspaikassa kiireetöntä pastapäivällistä ja teimme varustukseen viimeisiä säätöjä. Tässä vaiheessa jännitys kihelmöi mukavasti mahanpohjassa, mutta luotto omaan tekemiseen oli yllättävänkin korkealla. Jollakin tapaa oman tiimin läsnäolo rauhoitti mieltä. Nukuttua tuli useampia tunteja kuumuudesta ja itikoista huolimatta. Aamupalapuuro ja -leivät menivät hyvin alas ja tunnelma oli rauhallinen. Kisapaikalle ajaessa oli hiukan reitin kanssa epäselvyyttä, mutta autossahan oli 9 erilaisella suunnistustaidolla vastustettua, vahvan mielipiteen omaavaa urheilijaa, joten parin u-käännöksen jälkeen löysimme perille Oravan kylässä sijainneeseen kilpailukeskukseen.


Ilo

Kisapaikalla jännitys oli jo muuttunut iloksi. Oli hienoa tietää, että kohta päästäisiin tositoimiin ja nauttimaan Viron luonnosta kokonaiseksi vuorokaudeksi. Koko alkuvuoden vaivanneita työasioita ei tarvitsisi miettiä lainkaan ja Minkiönkylän Mahti sekä DocS ovat mahtavaa seuraa matkalla. Reitti ei hahmottunut tällä kertaa ihan heti, mutta saimme lopulta itseämme tyydyttävän suunnitelman kasaan. Loppuun jätimme tarkoituksella pelivaraa useamman tunnin ja samalla maalin lähestymissuunta valittiin niin, että lisäpisteiden keräämiseen olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Iloiset äänet ja vitsailu kaikuivat lähtökarsinaan mennessä ja nyt ei enää jännitty lainkaan, vaan oltiin virtaa täynnä ja valmiita seuraavan vuorokauden koitokseen.


Into

Lähtöpaukusta Doc otti tutun paikkansa kolmikon keulilta, kurkisti hartiansa yli, virnisti ja heitti tutun kommenttinsa "Tänään on pojat tossu syönnillään. Hart-Sport menee suoraan reiteen!" Kiihdyttelimmekin muita joukkueita ohitellen tieosuudella ripeään juoksuun ja halusimme olla ensimmäisellä rastilla ennen pääjoukon aiheuttamaa ruuhkaa. Ensimmäiset rastit olivat hyvin helppoja maastonkohtia ja antoivat hyvän käsityksen siitä, ettei rastilippuja ollut todellakaan piilotettu. Rauhoittelimme hiukan vauhtia, mutta samalla halusimme pitää koko ajan hyvän liikkeen alkumatkasta. Tutkailimme edetessämme maastoa, saadaksemme kuvan virolaisesta metsästä ja sen edettävyydestä. Olimme suunnitelleet pitävämme kenkämme kuivina mahdollisimman pitkään, jotta säilyisimme ilman rakkojen hidastavaa vaikutusta. Lämmin kesäpäivä nosti fiilistä ja ensimmäisen tunnin tulos oli odotusten mukainen (7,25km/10 pistettä).   


Vahvuus

Sama vahva meno jatkui sekä liikkeen että suunnistuksen osalta. Rastit löytyivät ilman hakuja ja reitinvalinnatkin tuntuivat olevan suurimmaksi osaksi nopeampia kuin samaan suuntaan etenevien kilpakumppanien. Ainoan vaikeuden toi vedenpitävä kartta, josta yliviivaustussilla merkitty oli hävinnyt jo alkuvaiheessa hikisiin käsiin. Onneksi MiMa ja Doc olivat ehtineet merkitä suunnitelman myös punaisella permanent-tussilla. Yksi isompi virhe tapahtui ojien risteystä (305) hakiessa. Olimme hyvässä suunnassa kohti rastia ja nähtyäni nopean suomalaisparin, korjasinkin suuntaa liiaksi vasemmalle. Korjausliike palkittiin 14 minuutin hakutalkoilla. Asiaa ei helpottanut yhtään, että tässä kohtaa karttaan ei ollut merkittynä kahta maastossa sijainnutta, reilunkokoista ojanuomaa.

Yhtä rastia myöhemmin, pidemmällä tiesiirtymällä pieni haku oli jo unohdettu, kun tankkailimme lihapiirakoita ja ihailimme "aikamatkaa menneisyyteen". Maisemat ja piha-alueet rakennuksineen olivat kuin 50-luvun Suomi-filmeistä. Vesipisteelle W6 ehdittiin ajassa 5 tuntia ja matkaa oltiin tehty tuossa vaiheessa 30 kilometriä. Olimme mukavasti suunnitelman mukaisessa vauhdissa, ilman suurempia murheita. Vielä tunnin ajan pystyimme pitämään saman hyvän alkuvauhdin päällä ja pistesaldokin oli karttunut reilulla 13 pisteellä per tunti. Hyvä Liekkitiimi, hyvä me!
   

Epäilys

Kuuden ja kahdeksan tunnin välillä oli menossa notkahdus. Yht´äkkiä kilometrivauhti olikin pudonnut neljään ja puoleen. Osa notkahduksesta menee hankalamman maaston piikkiin, mutta varmasti oman osansa notkahdukseen toi myös energioiden vajeneminen. Ehkä tämä ei sittenkään ole ihan läpihuutojuttu? Tässähän voi vielä joutua kovaankin paikkaan...

Epäilykset helpottivat vielä hetkeksi, kun vesipisteellä W2 tankattu neste ja energia toivat miehiin lisävirtaa ja selkeitä polkuja & teitä edettiin taas hölkkäillen. Useammassakin kohdassa oli villisikojen jälkiä ja tummuvassa illassa alkoi hirvittää mahdollinen villisika karjun kohtaaminen metsässä. Olin ihan varma, että toinen osapuoli olisi ollut paljon valmiimpi puolustamaan omaa reviiriään. Suunnistus kulki edelleen vaivatta. Kartan länsiosassa uskaltauduimme jopa kulkemaan pienen pätkän tietä kartan ulkopuolella. Ilmeisesti kartasta oli jätetty taktisesti juuri tuo osa kuvaamatta, sillä eriävä tienhaara olisi saattanut harhauttaa kulkijat. Pidimme kuitenkin hyvin oikean tien ja varmistimme kompassilla teiden kulkusuunnat. Otsalamput olimme kaivaneet jo hieman aiemmin valaisemaan kulkua ja puolenyöaikoihin alkoivat sitten isommat ongelmat etenemisen suhteen.

    
Epätoivo

Doc ei saanut energiaa sisään eikä imeytymään normaalisti. Vesipisteelle W3 saavuttaessa, kuulimme jo kaukaa musiikin rytmin. Vesipisteenä toimi mökin pihapiirissä sijainnut kaivo ja paikallinen porukka oli virvokkeita nauttiessaan viritellyt valkokankaan, videotykin sekä äänentoiston pihalle. Varsin sekava joukko oli meitä vastaanottamassa sekä opastamassa kaivolle. Ehkä juuri tästä syystä puimme vain takit päällemme ja täydensimme nopeasti juomapussit, emmekä pitäneet pidempää evästaukoa. jälkikäteen mietittynä, tässä kohtaa olisi pitänyt evästää kunnolla ja levähtää hetkinen.

Epätoivoa ei helpottanut suon ylityksekseen lähdettäessä kadotettu linja sekä polku. Pienen pyörähtelyn jälkeen otimme kompassisuunnan pohjoiseen ja osuimme liikuttavankin hyvin tielle ja siitä rastille. Doc otti väkisin geeliä ja nestettä, yökkäili ja taisipa pieni oksennuskin tielle ryöpsähtää. Vesipisteellä W4 istahdettiin hetkeksi ja tehtiin suunnitelmaa loppumatkan taittamiseksi. Fox Forcen Miia ja Sanna osuivat vesipisteelle samaan aikaan ja tytöt yrittivät tsempata meitäkin juoksuun. Sata metriä myöhemmin Fox Force oli kadonnut horisonttiin ja me laahustimme edelleen tiellä.


Pettymys

Olimme päätyneet oikomaan loppureittiä maaliinpääsyn nopeuttamiseksi. Ehkä kaverin tuskaa ei täysin käsittänytkään ennen kuin pikaisen puskareissun jälkeen palailin tielle ja Minkiönkylän Mahti kuiskaa: "Shhh, Doc nukkuu!" Doc oli nukahtanut silmänräpäyksessä sikiöasentoon sepelille ja nyt viimeistään me puusilmätkin huomasimme tiimikaverin hädän. Olimme vielä hetkeä aiemmin suunnitelleet kulkevamme vähintään sadan kilometrin matkan, mutta nyt prioriteetilistalla kärkeen nousi maaliinpääsy. Matka maaliin tuntui tuskastuttavan pitkältä isoa tietä kävellessä. Onnistuimme kartuttamaan pistesaldoamme vielä muutamalla rastilla, jotka sijaitsivat reitin varrella. Matkaa taittaessa oli hyvä käsitellä pettymys alta pois ja aamuauringon lämmittäessä tuollaiset ajatukset unohtuivatkin nopeasti.


Helpotus

Maali tavoitettiin ajassa 19 tuntia 14 minuuttia 47 sekuntia. Kuljettua matkaa kertyi 95,4 kilometriä (move). Olimme vajaata vuorokautta aiemmin aloittaneet urakkamme yhdessä ja yhdessä tulimme myös maaliin. Isot kiitokset reissun onnistumisesta kuuluvat Minkiönkylän Mahdille sekä DocS:lle. Tunnen olevani etuoikeutettu kuulumaan samaan tiimiin näiden herrasmiesten kanssa. Kiitos!
 

 

Linkki isompaan karttaan: -klik-

 

Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä.

Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen.

Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan.

Aika velikultia.

 

-Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

Eväät (kuluneet):

n. 4-5 l Urheilujuomaa(Herbalife H3O)
n. 1 l vettä juomapisteillä
2 kpl Graham-lihis
1 kpl Lihapirugas (lähinnä lihapasteijaa muistuttava paikallinen mestariteos)
1 kpl Valio Mustikkakeitto 250g
2 kpl Elovena välipalakeksi 
2 kpl Marabou Starbar-suklaapatukka
4 kpl BisBis-lakritsapatukka
1 pss irtokarkkia
1 pss Suklaarusinoita

Varusteet:

Salomon XA20 reppu
Camelbak 2l juomarakko
Lupine Piko otsavalo
Salomon SpeedCross3 -kengät
WOL -kompressiosukat
Icebug -gaitersit
Craft -boxerit
NoName Terminator -suunnistustrikoot
NoName Combat -suunnistuspaita
Salomon -irtohihat
NoName -hikinauha (leveä)
Craft takki (ohut)
Vara-aluspaita
Normisetti ea-tarpeita, wc-paperia, savett, lääkkeitä, rahaa...

 
 

Salpaus-rogaining 2014 12h

Yksi kevään odotetuimmista kokokohdista on Salpaus-rogaining ja sinne Liekkitiimi suuntasi vuoden tauon jälkeen. Viime vuosi jäi Kapteenin vatsavaivojen takia väliin, mutta tänä vuonna haluttiin ehdottomasti päästä kokeilemaan yksi pidempi harjoitus ennen Viron EM-kisaa. Edustaminen jäi Minkiönkylän Mahdin sekä Kapteenin varaan, kun Doc oli kiireinen aikaisen kevään takia. Vaikka yhteiset harjoitukset ovatkin jääneet vähiin, niin luotto tiimin tekemiseen oli korkealla. Kaksi lähekkäin juostua maratoniakaan eivät painaneet enää liiaksi jaloissa.

 

Menomatka kului nopeasti jutustellessa  kuulumisia ja taukopaikalle saimme vielä seuraksemme kovakuntoisen Tyykikylän Blues-joukkueen. TK Bluesin porukan kanssa olemme kesäkuussa lähdössä yhteismatkalle Viroon, rogainingin EM-kisoihin (ERC 2014).

 

Vierumäelle saavuimme hyvissä ajoin. Ennätimme laittaa varusteet ja reput valmiiksi jo ennen karttojen jakoa, joten tällä kertaa reitinsuunnitteluaikaa olisi oikeinkin hyvin. Reitti muotoutui pienen tuuminnan jälkeen myötäpäivään kierrettäväksi ja kilometrejä oli tarkoitus saada kasaan +72km. Teimme reitin pitkälti teitä ja polkuja hyödyntäväksi ja naapuritiimin Gurun ihmeteltyä reitinvalintaamme kartan luoteisosassa, muutimme suunnitelmaa vielä parin rastin osalta. Reitin loppuun suunniteltiin oikomahdollisuuksia, ihan vain varmuuden vuoksi. Samalla, kun teippailimme karttapusseja kiinni, niin hyödynsimme odotteluajan viimeisillä tankkauksilla ennen lähtöä. Kapteenin "ilmastoidut" trikoot aiheuttivat keskustelua ja kehtasipa joku epäilläkin housujen mahdollista kestämistä maaliin saakka.

 

Reitinsuunnittelua:

 

Kuva: Merja Yli-Härsilä  

 

Lähdön tunnelmissa pääsimme poseeraamaan oikeiden urheilijoiden kanssa:

 

 Kuva: Tomi Mäkelä 

 

Lähtö oli tälläkin kertaa melkoista hätäilyä ja ryntäilyä. Onnistuimme jopa kirmaamaan ensimmäisen risteyksen pitkäksi, kun suurin osa porukasta oli menossa rastille 84 (nenä) ja meidän suunnitelmassamme ensimmäinen rasti oli 54 (kumpare). Teimme korjausliikkeen oikeaan suuntaan ja samalla ihmetteleviä katseita osaksemme. Reitti ei varmaankaan ollut nopein tai edes lyhin, mutta se oli meidän ihan itse, hartaudella toteuttama reitinvalinta. Ennen ykkösrastia juostiin vielä toisenkin risteyksen ohitse ja saimme kanssakilpailijoilta ansaitusti tyhmänleiman otsaamme sekä aasinlakin päähämme. Rasti sentään löytyi ilman hakua ja pääsimme jatkamaan matkaa hyvillä fiiliksillä. Keväinen päivä oli hetkittäin hyvinkin lämpöinen, mitä nyt pienet sadekuurot viilensivät välillä kulkijoita. Hymy oli herkässä ja askel kevyt. Oli oikein mukava olla Mahdin kanssa liikkeellä. Rasti 86 (polku) oli melko epäselvä ja onneksi se osui meidän reitillemme valoisana aikana. Saimme jo tässä vaiheessa huomata paikallisen talousmetsän haasteet etenemisen suhteen. Juoksuaskeleet metsänpuolella jäivät vähäisiksi. Rastit 35-43-93-75-23 olivat ihan peruskauraa, ilman ongelmia. Saimme pidettyä tasaisen vauhdin päällä eli etenimme reilut 8 kilometriä tunnissa, kahden ensimmäisen tunnin ajan. Välillä kaivettiin Minkiönkylän Mahdin repusta BisBis-täytelakritsat ja herkuteltiin juostessamme.

 

Rastia 51 otettaessa puhelin soi ja menin vielä hätäpäissäni puheluun vastaamaan. Antaessani käyttöohjeita ja tuotetukea puhelimitse, onnistuimme ohittamaan rastin pariinkin kertaan lähietäisyydeltä. Vasta Tuomaksen ja Johannan tullessa hakutalkoisiin mukaan (ja minun lopetettuani puhelun), saimme ryhtiä rastinottoon. Rastilippu 51 (kumpare) oli sopivasti puuston takana piilossa, eikä rastipiste saanutkaan kehuja paikalla olleilta kilpailijoilta. Lajinomaisuuteen kuuluu, että rasti olisi ainakin yhdeltä suunnalta selvästi havaittavissa. Rastille 72 mentäessä suunnitelma ja toteutus eivät täysin kohdanneet. Tiedättehän tunteen, kun on  mukavampi liikkua ja puhua pölistä kuin seurata karttaa? Juuri noin me onnistuimme toimimaan. Loppujen lopuksi toteutettu reitti saattoi olla jopa nopeampi kuin suunniteltu. Seuraavaksi tavoittelimme tielle ja rastille 101. Olin astua auringossa lämmittelevän kyyn päälle ja pelästyinkin kiepillä olevaa matelijaa melkoisesti. Tien linjaus oli muuttunut sorakuopan myötä, mutta onnistuimme hahmottamaan sijaintimme kartalla osin metsätöissä olleen miehen ja osin oman tarkkaavaisuutemme ansiosta. Rastinotto ei käynytkään sitten ongelmitta, vaan jouduimme tekemään koukkauksen polun kadottua.

 

Hyvä fiilis oli taas nousussa, kun pääsimme jatkamaan matkaamme. Suolla ylitettiin jäässä olevaa ojaa ja Minkiönkylän Mahti epäili jääpeitteen kestävyyttä. Kuittasin epäilyt sanomalla, että minusta jää on oikein vahvan näköistä. Seuraavassa hetkessä makaan jäänreunalla, toinen jalka upoksissa jääkylmässä vedessä. Nousin varoen ja taisinpa vielä kehdata varoitella seuralaistani heikosta jäästä. MiMa mutisi jotakin tyyliin "mitä minä sanoin...", mutta mielestäni tilanne oli jo ohi ja matka jatkui. Rasti 102 löytyi vaivatta ja tässä kohdin näimme muitakin joukkueita liikkeellä. Seuraavan välin olimme suunnitelleet tietä pitkin, mutta päädyimme oikomaan maaston kautta. Mäkeä laskeutuessani, onnistuin menettämään tasapainoni ja pyörähdin repustakin huolimatta kissamaisesti takaisin jaloilleni. Hetki naureskeltiinkin, että oliko menossa naisvoimistelijoiden kevätnäytös vaiko aikuisten miesten rogaining-retki metsässä.

 

Rastille 82 (kivi) ei sitten osuttukaan ihan heti. Tieltä lähdettäessä vastaan tuli pariskuntta, joka kertoili heidän etsineen rastia noin 40 minuuttia sitä kuitenkaan löytämättä. Olimme aivan varmoja sijainnistamme ja naureskelimme tuollaisille maaston skannailu puheille. Yli puoli tuntia myöhemmin, kun lopulta löysimme rastin paljon lännemmästä kuin osasimme kuvitella, ei naurattanut enää yhtään. Rastia 94 ( suppa) kuviteltiin ensin kumpareeksi, mutta tarkempi kartan ja maaston tarkastelu osoitti kyseessä olevan supan. Täydensimme rastin jälkeen olleelta juomarastilta juomarakot täyteen ja nautiskelimme samalla eväitä. Huomasimme jutustelun kääntyvän usein Viron kisaan ja pitkän kilpailun haasteisiin. Kumpikin taitaa jännittää yhtä paljon tulevaan ERC-kisaa.

 

Rastin 61 kautta pääsimme siirtymään moottoritien itäpuolelle ja samalla ensimmäinen puolisko kisa-ajasta alkoi täyttyä. Ennen rastia 83 oli jyrkkä nousu, mikä laittoikin miehet hengittämään raskaammin. Samalla tutkailtiin reitinvalintaa seuraavalle rastille (104). Tiesiirtymän jälkeen oli tarkoitus jatkaa sähkölinjaa, mutta linjan nähtyämme käännyimme takaisin ja jatkoimme kiertäen teitä pitkin. Vastaan tuli useampiakin tiimejä, joiden kanssa vaihdettiin muutama sana. Parivaljakko Anssi A.

/Hazor juoksivat reittiä vastapäivään ja heidän kanssaan juttutuokiota olisi voinut jatkaa vaikka pidempäänkin. Rastipisteenä ollut notko löytyi pienen haparoinnin jälkeen ja samalla puhelin piippasi viestiä Tyykikylän Bluesin voitosta 6h-sarjassa. Otimme nopean puhelun Pumpille ja lauloin heille pätkän onnittelulaulua. Tuollainen hölmöily palkittiin taas suunnan menetyksellä ja tietä ei tahtonut tulla lainkaan vastaan. Puhelun aikana olin onnistunut kääntämään suuntaa sen verran, että olimme kulkeneet tovin tien suuntaisesti ryteikössä. Aika touhua! Kivi (21) aiheutti sekin haparointi, muuten selkeässä maastossa. Kumpare (52) oli sentään niin selkeä rastipiste, että sen me löysimme vaivattomasti. Juomarastilla hörpimme pari mukillista vettä ja kaivoimme samalla hiukan purtavaa repusta. Vaikka ensimmäiset väsymisen merkit olikin jo havaittavissa, niin jalka nousi suhteellisen kevyesti. Hiekkatietä juostessamme oli tarjolla "köyhänmiehen loma-asuntomessut" eli pääsimme näkemään upouusien mökkien rivistön. Rastille 95 osuimme ihan suoraan, vaikka omasta mielestäni meidän olisi tullut vielä jatkaa pidemmälle. Hyvääkin tuuria osui siis matkalle. Rastinväli 95-85 osoitti vääräksi kuvitelmän siitä, että järven rannassa kulkisi aina polku. ilmeisesti juuri tätä järveä kalastajat eivät olleet hyödyntäneet, eikä pienintäkään polkua löytynyt rannassa. Lisäksi saimme taiteilla kaatuneiden puunrunkojen päällä ennen tielle saapumista. Ilmeisesti metsurikaan ei ollut löytänyt paikalle tuulenkaatamia korjaamaan.

 

Rasti 85 oli helppo ottaa, mutta sitten päästiinkin taas kunnon nousuhommiin. Yritimme välttää kaikkein jyrkintä osaa, mutta siitäkin huolimatta jaoissa painoi tiukka nousukulma. Linjalta siirryimme kulkemaan ojanvartta rastille 103 (kivi). Oja tuli ylitettyä aivan tarpeettomasti useampaan kertaan ja kasvusto hidasti kulkua entisestään. Kivi oli kuitenkin niin massiivinen, etteivät edes meidänlaisemme puusilmät onnistuneet sitä ohittamaan. Kivirastilla kaivoimme otsalamput valmiiksi ja samalla olisi ollut hyvä hetki laittaa ohut takki päälle. Valitettavasti emme tuota mahdollisuutta käyttäneet hyväksi, vaan palelimme koko loppumatkan energiavajeissa. Rastilta 53 lähdettäessä tehtiin nopeita arvioita loppumatkan kestosta sekä jäljellä olevasta matkasta. Fiilista koetimme nostaa irtokarkkipussin avaamisella ja Minkiönkylän Mahti totesikin karkkien olevan niin hyviä, että hän saattaisi pillahtaa itkuun silkasta onnesta. Mahdin kuluneiden Speedcrossien pohjat eivät olleet tarjonneet tarpeellista suojaan jalkapohjille, vaan rakot alkoivat tuntua selkeämmin tehden etenemisestä vaivalloisempaa. Rastille 24 (tervahauta) mennessä, tehtiin yhteinen päätös lopun yläkierron poisjättämiseksi. Sen sijaan lähdimme tavoittamaan loppuja rasteja järjestyksessä 92-55-74-84-maali. Ojalle (92) onnistuttiin kulkeutumaan reilusti oikealle. Vasta rastilta tuleva joukkue herätti epäilemään sijaintia ja ottamaan reilu korjaus suuntaan. Tässä vaiheessa otsalamppu piti olla koko ajan päällä ja kartanluvussa olisi ehdottomasti tarvittu lasit/suurennuslasi. Ihmettelinkin ääneen, miten jaksan parkua kerta toisensa jälkeen heikentynyttä näköäni, mutta en saa varattua aikaa silmälääkärille. Rasti 55 poimittiin vauhdilla ja rastilta lähdettäessä kaivoin MiMan repusta viimeiset BisBis-lakritsit. Sormet olivat niin jäässä, etten ollut saada käärepaperia avatuksi. Yritin liikutella sormia verenkierron tehostamiseksi, mutta siitä ei tuntunut olevan pitkää apua. Ohittelimme pari joukkuetta selkeillä juoksuosuuksilla ja vauhti oli edelleen ihan mallikasta. Teimme vielä arviota maaliinsaapumisajasta ja jäljellä olevasta ajasta. Päädyimme pysymään korjatussa suunnitelmassa ja tulemaan etuajassa maaliin. Nyt ei auttaisi rikkoa jalkoja, ettei tulevat koitokset jäisi väliin yltiöpäisen yrittämisen takia. Rasteille 74 ja 84 mentiin kevyttä hölkkää. Kävelimme vain lyhyitä matkoja ylämäkiin. Rasti 84 ei missään tapauksessa ollut mikään selkeä tapaus, mutta otimme sen poikkeuksellisen tarkasti välttääksemme virheitä loppuun. Rastilta maaliin kuljettaessa onnistuimme valitsemaan väärään suuntaa kulkevan polun, mutta virhe havaittiin ennenkuin mitään isoa virhettä ehti tapahtua. Maaliin otettiin vielä pieni loppukirikin ja retki oli ohitse ajassa 11:30:41 ja pisteitä kertyi 1810. Sijoitus oli tällä kertaa 17/49. Tulokset 

 

Salpausrogaining toimi hyvin kenraalinharjoituksena Viron kisaan. Saa nähdä, miten selviydymme puolta pidemmästä suorituksesta ja pysyykö kartanluku koko matkan ajan hanskassa. Tiimi varmasti toimii hyvin yhteen, sillä Minkiönkylän Mahdin kanssa yhteistyö pelaa ja Doc tuo omat vahvuutensa tiimin toimintaan.

 

 Loppuun muodikas selfie ja lainaus Minkiönkylän Mahdin päivityksestä:

 

12 tuntia metsässä takana. Saatiin vettä, räntää ja lunta, välillä arskaakin. Seurasta huolimatta oli kylmä. Ennen kisaa oli ihunaa, nytkin, muttei yhtä paljon...

 

 

 

 

Päivän peliväline: 

  

Turhia toiveita - 2. Averian maraton 19.4.2014

"Miten sä voit olla noin hermona? Eiks se ole vaan maraton, mihin sä olet menossa?"

-Uninen ääni peiton alta

Alakerrassa sama meno jatkuu keskustelulla Manun (6v.) kanssa:

 

 "Minne sä olet isi menossa?"

-Isi menee juoksemaan maratonin.

"Ookkei...älä viivy isi kauan".

-huokaus- tällä evästyksellä ja kannustuksella sitten mennään.

 

 

Pääsiäislauantaina 2014, Toinen Averian Maraton, kolmastoista Averian kymppi.
Maraton virallisesti mitattu, noususumma 390m (epäv.). Yhtenä kierroksena.

Viime vuoden koettelemukset Averian maratonilta olivat sen verran unohtuneet, että olin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa tämän vuoden tapahtumaan mukaan. Alkuvuodesta oli vielä kovat suunnitelmat kasvattaa juoksumääriä ja parantaa hyvässä nousussa olevaa juoksukuntoa. Tammi-helmikuu meni kuitenkin ihan minimikilometreillä ja Averialle lähdettäessä pohjalla olikin ainoastaan noin 300 edettyä kilometriä. Tähän määrään piti jo laskea suunnistuksetkin mukaan. Kolme viikkoa sitten Loimaalla juostu TKR keräilymaraton antoi kuitenkin valonpilkahduksia jonkinlaisesta kunnon säilymisestä, kun juoksin maran pitkänä lenkkinä aikaan 3.42. Averian profiili on kuitenkin kaukana Loimaan melko tasaisesta maastosta.

Edeltävällä viikolla yritin tehdä muutaman kevyen harjoituksen ja aattopäivänä kävimme vielä koko perheen voimin Sappeella päättämässä laskettelukautta osaltamme. En tiedä, oliko tuosta laskettelusta ainakaan hyötyä Averian raskaissa ylämäissä. Olimme Docin kanssa sopineet tapaavamme lähtöpaikalla ja ehdimmekin vaihtaa pikaiset kuulumiset valmistautumisen ohessa. Doc ehdotti, että voisimme juosta alkumatkan yhdessä ja tämä ehdotus yhtälailla ihastutti kuin pelottikin Kapteenia, jonka juoksuvauhti on ihan eri planeetalta kuin Docin. Lähtöviivalla hakeuduimme porukan etuosaan ja paukusta lähdimme reipasta vauhtia liikkeelle. Vauhti tuntui heti varsin kovalta ja ensimmäisen kilometrin täytyttyä, huomasin aikaa kuluneen 4.15. Rauhoitin samantien nopeutta ja annoin Docin karata parinkymmenen metrin päähän. Toinen kilometrin veikin sitten jo aikaa 4.25 ja epäilin tässä vaiheessa maaliinpääsyä, jos vauhti ei rauhoittuisi huomattavasti. Ensimmäiselle juomapaikalle tultaessa Doc jarrutteli sen verran, että pääsimme jatkamaan yhdessä matkaamme. Herrakunnantietä juostiin muutaman askelen välein ja aina välillä Doc kääntyi kuin kiusoitellakseen hitaampaa kaveriaan. Aamupala tuntui vielä raskaalta vatsassa ja jalat tuntuivat kovin raskailta. Kaupantekijäisiksi oikea pohje ilmoitteli ihme tuntemuksia kohdasta, johon laskettelumonon yläreuna osuu. Manailin mielessäni edellispäivän mutkamäkeä, mutta vähitellen keväinen luonto vei huomion tuollaisilta joutavilta tuntemuksilta. Kilometrit oli hyvin merkitty ja laskeskelin aikataulun pitävyyttä noin kolmen ja puolen tunnin aikaan. Oma ennätykseni maratonilta on 3.35.11 ja vielä tuossa vaiheessa kuvittelin voivani parantaa sitä raskaasta reitistä huolimatta.

Lopentielle käännyttäessä liikenteenohjaaja sanoi eron kärkeen olevan kahdeksan minuuttia. Tuossa vaiheessa näimme toisena juoksevan espanjalaismiehen ja sijoituksemme olivat siis kolme ja neljä. Kaksi ensimmäistä juoksijaa olivat yleisessä sarjassa, joten huomasimme olevamme M40-sarjan kärjessä. Vaikka keskustelua ei tällä kertaa käytykään ihan totuttuun tapaan, niin ehdin kuitenkin itkemään pariin kertaan Docin alaikäisyyttä sarjaan: kaverihan ohittaa tuon maagisen neljänkympin rajapyykin vasta kesällä. Ylimmäistentie tuntui liki yhtä raskaalta kuin viimekin vuonna. Hetkittäin juoksimme ihan peräkkäin, mutta vähitellen Doc oli enenevässä määrin kymmenenmetrin karkumatkalla. Otimme puolivälin huollossa yhteisen geelin puoliksi ja aikaa ensimmäiseen puolikkaaseen saimme kulutettua 1.40. Geeli antoi lisävoimia ja onneksi olin laittanut järjestäjien laatikkoon Valion mustikkakeiton, joka löytyi 23 kilometrin huoltopaikalta. En ottanut heti keittoa, vaan odottelin sopivaa hetkeä sen nauttimiseen. 27 kilometrin miehittämättömällä huoltopaikalla otin mustikkakeiton sekä suolatabletin ja huuhtelin suuta vielä mukillisella raikasta vettä. Ohi ajavasta autosta tarjottiin useampaankin kertaan banaania, mutta tällä kertaa tarjottu eväs ei juoksijoille maistunut. Olimme suunnitelleet juoksevamme kolmeenkymppiin yhdessä, mutta jouduin päästämään Docin karkuun pari kilometriä liian aikaisin. Kun kolmenkympin huollon jälkeen lähdettiin alamäkeen, niin eroa oli jo reilut satametriä ja jalkani tuntuivat lyijynraskailta.

Viime vuoden vaikeimmat hetket koettiin juuri näillä kohdin, mutta tällä kertaa pystyin juoksemaan koko ajan. Alamäet sain rullailtua yllättävänkin rennosti ja ajattelin Jokiveen kanssa tehtyjen mäkitreenien todella kehittäneen askelta. Muutamin hetkin sain nautiskeltua maisemista, vaikka ajatukset maratonjuoksun järjettömyydestä keskeyttivätkin välillä unelmointini. Haaviston risteykseen sijoitetusta huoltopyödästä join juotavaa kuin turisti lomahotellin viinabuffetista. Kaadoin vielä ennen lähtöäni viimeisen mukillisen vettä päähäni. Vaikka vesi vilvoittikin hetkellisesti, niin se myös edesauttoi kaljun päälaen palamista aurinkoisessa kevätsäässä. Loppumatkan ylämäet söivät ensimmäisellä puolikkaalla saavutettua etua ja 3.30-aika karkasi koko ajan kauemmaksi väsyneen juoksijan ulottuvilta. Energiat alkoivat olla tosi vähissä, koska käsivarret alkoivat puutua ja jouduin ravistelemaan käsiäni useampaan kertaan. Doc oli aikoja sitten ohittanut edellä menevän espanjalaisen ja nyt mies oli minunkin näköpiirissäni. Sain tuosta kaukana näkyvästä hahmosta voimia loppukiriin ja kuvittelin kiristäväni loppua kohti, kun muut väsyvät...

Viimeiset jyrkemmät alamäet menivät yllättävänkin helposti ja sain rullailtua kevyesti alaspäin. Reidet eivät olleet ihmeissään alamäistä, vaikka ylämäet olivatkin hyvin lyhyttä askellusta. Maaliin käännyttäessä näin aukealla kaksikin perässä juoksevaa henkilöä, joten juoksunloppu tuli minun osaltani oikeinkin hyvään aikaan. Loppuaika 3.39.28 ei ollut aivan sitä mitä odottelin, mutta raskaalle reitille se on ihan hyväksyttävissä. Vaikka aika olikin hiukan pettymys, niin M40-sarjan kakkostila ja iso pokaali kompensoivat alakuloa (jos sitä nyt edes oli). Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän pidempiä rogaining-haasteita. 

Maraton pitkänä lenkkinä - TKR Keräilymaraton 30.3.2014, Hirvikoski (Loimaa)

Pitääkö aina valmistautua viikkokaupalla vai voiko jotain tehdä spontaanisti? Kyllä voi :)

Sain messuilla seisoskellessani kuningasajatuksen pitkästä lenkistä ja samalla tutkailin mahdollisia tulevia tapahtumia netistä. TKR Keräilymaraton juostaisiin sunnuntaiaamuna Hirvikoskella eli melkein naapuripitäjässä. Vaimo oli hiukan yllättyneen oloinen, kun lauantai-iltana aloin valmistaa pastaa iltapala-aikaan. Tuon verran sentään valmistauduin, kun ravitsemus oli kahden päivän ajan ollut pelkkää grillimakkaraa ja mustaa kahvia. Kellojen siirto kesäaikaan toi oman jännityksensä aamuheräämiseen, enkä tietenkään ollut laittanut mitään valmiiksi. Huiskin juoksuvaatteita valmiiksi päälleni ja kassiin pakkasin hiukan kuivaa vaihtopaitaa juoksun jälkeen puettavaksi. Kun kaivoin Ambitin kaapista ja tsekkasin sen toimintakunnon, niin kapinehan meni täysin lukkoon ja ruutu pimeäksi. Ajattelin ottaa Polarin matkaan, mutta kiireessä unohdin sen pöydälle. Täysin luomuna, vailla sykemittausta tai tietoa ajasta mentäisiin. Muistin sentään herättää pojat ja pudottaa anoppilaan hoitoon siksi aikaa, että rouva tulisi aamuvuorosta kotiin. Jouduin ajamaan hiukan ripeämmin loppumatkan, etten myöhästyisi. Aikaa jäi kuitenkin reilusti, sillä ilmoittautumisen sain tehtyä 25 minuuttia ennen starttia.

"Isi, vaikka sulla on suhteellisen iso vatsa, niin sä olet aika hyväkuntoinen" -Miro 8v

MUISTA! Älä vaihda paitaa ennen juoksemaan lähtöäsi noiden teräväkielisten pikkupirujen nähden.

Osa keräilymaratoneja aktiivisesti kiertäviä oli lähtenyt liikkeelle jo kahdeksalta, mutta viralliseen lähtöönkin (kello 10.00) riitti mukavasti osallistujia. Lähtijöillä näkyi kolmenlaisia numerolappuja, mutta enhän minä tietenkään asiaa tarkemmin ajatellut, vaan kuvittelin suurimman osan olevan maratonilla. Lähtömerkistä ampaistiin liikkeelle ja osa pisteli heti karkuun. Ok, osahan saattaa olla vartti- tai puolimaratonilla. Olinhan tuloksista nähnyt, että liki kaikki matkat olivat mahdollisia. Sain Mikko Y-J:n kiinni peltosuoralla ja vaihdoimmekin muutamia ajatuksia treeneistä. Mikko piti mielestäni oikein hyvää vauhtia, mutta kellon puuttuessa ja höpötellessämme kuulumisia en lähtenyt jarruttelemaan menoa. Ensimmäinen kierros oli aika tukkoinen, jalkojen vertyessä vasta toisella kierroksella. Kolmannen kierroksen loppupuolella Mikko teki irtioton ja samassa tajusin hänen olevan juoksemassa puolikasta. Omaksi puolikkaan väliajaksi muodostui 1.43.20, joka saattaisi viedä jopa henkilökohtaiseen ennätykseen. Tiesin kuitenkin rajojen tulevan vastaan ja toisesta puolikkaasta tulisi selvästi hitaampi. Tarkoitushan oli lönkytellä pitkä lenkki eikä huimistella ennätyksien perässä.

Toisen puolikkaan jouduin juoksemaan aika yksikseni. Tietenkin lyhyellä reitillä tulee välillä ohiteltavia (mm. Mr Maraton kierroksilla 1,3,5 ja 7), mutta eipä tuolla ollut aikaa jäädä seurustelemaan ohitustilanteissa. Kuuden kierroksen jälkeen kysyin aikaa huollossa ja laskeskelin olevani vieläkin 3.30-vauhdissa jos juoksisin kaksi viimeistä kierrosta 52 minuuttiin. Väsymys ja noussut vastatuuli teki kuitenkin yrityksestä varsin ponnettoman. Kello pysähtyi maalissa aikaan 3.42.03, joka jää omasta ennätyksestäni alle 7 minuuttia. Vaikka juoksutreenit ovatkin jääneet alkuvuodesta tosi vähille (juoksu 75,6km, maastojuoksu 51,1km, suunnistus 47km), niin kunto on näemmä säilynyt laskettelun ja muiden kekkulointien avulla ainakin samassa tasossa kuin viime vuonna. Maalin jälkeen ei kolottanut mihinkään erityisesti. Rakoilta vältyin täysin ja vain alaselkään sain pienen hiertymän juoksutrikoiden vyötäröstä. Yleensä vältän senkin valkovaseliinilla, mutta nyt tuo unohtui tehdä kaikessa kiireessä. Evästäkään ei kulunut kuin yksi pussillen PowerBar geelikarkkeja (9kpl), jotka nautiskelin kolmen kappaleen satseina kierroksien 3, 6 ja 7 loppupuolella. Kierroksen viisi huollossa join varaamani Valion Mustikkakeittotetran. 

Suihkun ja palautusjuoman jälkeen olo oli oikein hyvä. Järjestäjät tarjosivat vielä kahvit ja leipää ennen lähtöä, joten tuolla pidettiin juoksijasta huolta kuin omasta pojasta. Hieno tapahtuma ja ainakin minusta kiva reitti. Yllättävänkin monipuolinen, kun ajattelee lyhyttä, reilun viiden kilometrin lenkkiä taajama-alueelle. Erityisesti peltoaukean soratiestä iso plussa. Toivottavasti jatkossakin ehtii juosta muutaman keräilymaratonin. Kannatusjäsenmaksun ainakin maksoin heti kotiin päästyäni :)

Kotiin palatessani pojat olivat kavereineen trampoliinilla.

"Isi, tuliko mitään palkintoa? Voititko?"

Ei, ei tullut palkintoa enkä voittanut.

"Ei se mitään voittanut" Miro huusi kavereilleen. "Enkö mä sitä jo aiemmin sanonut, ettei se ikinä mitään voita!"

Yritä tässä sitten juosta, kun jälkikasvun tuki harrastamiselle on tuota luokkaa...


  PS. Vuoden eka lenkki sileän tossuilla!