”Mahdotonta ”, sanoi ylpeys.
”Uhkarohkeaa”,sanoi kokemus.
”Hyödytöntä”, sanoi järki.
”Onnistut varmasti”, kuiskasi sydän.
Innostuin tapahtumasta heti ensimmäisistä mainoksista lähtien ja ilmoittauduin kisaan ensimmäisten joukossa. Laskin palautumisajan Espanjan 24h MM-rogasta olevan riittävä ja kasituntinen SM-rogan yhteydessä olisi vain peruskauraa. Valmistautumisen voi sanoa olleen hyvinkin tyypillinen. Vaimon kyseltyä ”eikö juoksukilpailuun kannattaisi harjoitella juoksua?”, minä vain kohauttelin hartioitani ja söin jäätelöä sohvalla. Edellinen viikko kului koulussa istuen ja alustava viikko tanskalaisen kollegan kanssa demoissa ympäri Suomea. Pitkien päivällisten värittämän viikon aikana, kävin pienellä hölkällä vain keskiviikkona Seinäjoella. Tanskalaisten kanssa iltajuomat ovat kovin olut voittoisia, mutta yritin rauhoittaa keskiviikon tankkaukselle. Onnistuin kaiken hyvän lisäksi saamaan kurkun karheaksi hotellin ilmastoinnin kanssa. Yleensä tällaistä ei satu, joten yhdistin ongelman mielessäni jännitykseen.
Suunnitelma juoksuun oli yksinkertainen: matka, jonka tulisin juoksemaan olisi 6,7 kilometriä. En asettaisi muita tavoitteita ajan tai matkan suhteen. Yksi kierros kerrallaan ajateltuna, urakka tuntui paljon kohtuullisemmalta. Jalalla tehtyä liikettä oli kertynyt ennen kisaa vain 1100 kilometriä ja se piti sisällään kaiken kävelystä suunnistukseen. Doc lupautui huoltajaksi, joten saatoin keskittyä suoritukseen rauhallisin mielin. Huoltoalueelle kasailtiin homman helpottamiseksi isohko teltta, pöytä ja 140cm leveä ilmapatja. Unentuloon en kuitenkaan etukäteen uskonut. Kavereiksi telttaan saatiin kovakuntoiset ja sitkeäksi tiedetyt Elwood ja atoivanen. Samban avohoito-osasto oli valmis tohtorin huollettavaksi.
Ensimmäinen startti oli kuudelta perjantai-iltana ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Paikalle oli saapunut median edustajia aina YLE-urheilua myöten. Vaikka päivällä satoikin rajusti, niin nyt saatiin nauttia auringonpaisteesta. Päivä- eli polkureitti ennätettiin kiertää kahdesti, ennen kuin siirryttiin käyttämään yö-/tiereittiä. Tunnustelevan ensimmäisen kierroksen (51:57) jälkeen matka polulla kulki mukavasti jalkojen lämmettyä (toinen kierros (50:26). YLE Areenan lähetykseenkin oli tarttunut kuvaa kulkukauppiaan kevyestä askelluksesta sekä virheettömästä tekniikasta. Ylämäet käveltiin alusta lähtien suosiolla. Oli turha rasittaa jalkaa tarpeettomalla ylämäkien juoksemisella. Vaikka tulevat kierrokset jännittivät, niin samalla mieli oli rauhallinen: juoksisin vain ja ainoastaan itselleni, 6,7km kerrallaan. Kyllähän minä tämän osaan. Olisi tulos mikä tahansa, niin se olisi minun itseni juoksema ja siihen olisin tyytyväinen.
Yöreitti oli helpompi ja nopeampi edetä. Vaihdoin alussa käyttämäni Salomon Slab Ultra tossut sileän Asics Nimbuksiin. Onneksi olin varautunut kunnollisella otsalampulla, sillä yöreitti oli osittain valaisematon. Valaisemattomalla osuudella oli myös muutama juurakko noussut ylös ja näissä nähtiin kaatumisia. Ultraajan askel on matala. Reittimerkinnöistä on pakko antaa kiitosta, sillä oikealta reitiltä oli mahdotonta eksyä, jos vain piti silmänsä auki. Siirtyminen helpommalle reitille mahdollisti ryhmässä juoksun ja seurustelun. Oli hauska huomata, että alun ”ruuhkan” tasoituttua, oli samassa ryhmässä kuin edellisilläkin kierroksilla ja juttu jatkui siitä mihin oli jääty. Juttujen taso ei kuitenkaan noussut matkan edetessä. Tietäjät tietää.
Pimeästä ajasta ei jäänyt paljon kerrottavaa. Yksitoikkoista reittiä kierros toisensa jälkeen. Hölkkäilimme paljon ryhmänä. Kääntöpaikalla kevyt kosketus merkkipaaluun ja väliaika, jolloin oli helppo arvioida kierroksen kestoa. Mennessä arvailtiin kohtaa, jossa kärki tulisi vastaan ja paluumatkalla arvailtiin häntäpään ennättämistä aikarajan puitteissa kierrokselta. Doc hoiti eväät niin, ettei minun tarvinnut kuin saada tarjotut energiat alas. Osa energiasta tuli High5 2:1 urheilujuoman kautta ja osa geeleinä. Olin itse varannut hirmu määrän makeaa matkaan, mutta yllättäin sokeri ei maistunutkaan, eikä Doc sitä liiemmälti tyrkyttänytkään. Kisanaikainen syöminen meni järjestäjien kasvissosekeitolla, pizzalla ja oman huoltopöydän geeleillä. En kantanut kierroksella mitään ylimääräistä, vaan kaikki tankkaus hoidettiin lähtö-/maalialueella. Nestettä meni tasaisesti noin puolilitraa per kierros.
”En ole tullunna tänne minä oppimaan, olen tullut tänne syömään ja juomaan” -Jaakko Teppo
Puolen yön jälkeen yritin ottaa pienet nokoset huollossa. Uni ei tullut silmään, mutta pitkällään olo rentoutti lihaksia. Energia upposi hyvin, eikä mahan kanssa ollut ongelmia. Doc kävi hotellilla ottamassa pienet unet ja teki minulle valmiiksi juomat sekä geelit kierrosten välille. Selkeää ja helppoa. Olin aluksi ottanut muutaman nopeamman kierroksen Epäurheilijan kanssa, mutta aamuyötä kohden annoin vauhdin tasaantua helpoksi. Treenaamattomuus alkoi tuntua jalkojen lihaksiston väsymisenä. Oli mukava jutella, mutta mukava oli olla myös omissa ajatuksissaan pimeyden keskellä. Jostakin syystä nautin erityisesti pimeällä liikkumisesta. Yö tuntui enemmänkin kierrosten kerryttämiseltä ja ajan tappamiselta. Siirtyminen aamulla vaativammalle polkukierrokselle aloittaisi vasta myöhästymiset maalista ja keskeytykset.
Yön pimeyden vaihduttua aamun sarastukseen, paitsi väsytti oli myös toiveikkuutta ilmassa. Päästäisiin taas nauttimaan Nuuksion poluista ja kauniista maisemista. Aamun ensimmäisellä polkukierroksella katsottiin neljä väliaikapistettä, jolloin väsyneenä olisi helpompi peilata vauhdin riittävyyttä. Askel ei ollut enää kevyt, mutta polkuhölkästä kykenin kuitenkin nauttimaan. Porukkaa putosi pois joka kierroksella. Varsinkin satasen täyttyessä, monen tavoite tuntui täyttyneen. Olin vielä suhteellisen hyvissä voimissa, energia meni alas ja mitään mahdotonta kiirettä ei reitiltä pois ollut. Otin suolatabun kramppeja vastaan ja Doc suihkutti magnesiumsuihketta pohkeisiin ja reisiin. Ultrakisoissa ylpeys on laitettava taka-alalle, kun kompressiotrikoot nilkoissa annoin kaverin levittää suihketta jalkoihin. Aamuseitsemältä lähteneen startin jouduin vetämään puolivälistä hampaat irvessä, kun maha osoitti merkkejä toiminnastaan. Ehdin kuin ehdinkin maaliin ja samalla vauhdilla posliinille.
Porukan pienentyessä, myös samanvauhtiset kaverit vähenivät. Onneksi vauhti kohtasi Sarvijoen Eka Vekaran kanssa, sillä pari viimeistä kierrosta alkoivat olla hankalia. Eka tsemppasi ja jututti matkalla. Loppukierroksella jäin aina hiukan, kun ajoitin puskassa käynnin polulla niin, ettei huoltoaikaa kulunut maalissa. Viimeisellä täydellä kierroksella jäin Ekan vauhdista ja huutelin hänelle aikaa olevan niin, että ennätän kyllä maaliin. Fiilikset menivät vuoristorataa ja askel heitti. Huimasi. Pelästyin vointiani, mutta päätin lähteä vielä seuraavalle kierrokselle, sillä tällaisessa kisassa vointi voi vaihtua hyvinkin nopeasti. Doc tarjoili normaaligeelin lisäksi kofeiinillisen geelin. Tsemppaus lähtöalueella oli huikeaa. Jälkikäteen kuulin polkupyörän lähteneen perään varmistamaan, että selviän polulle. Polulle selvisinkin ja avokallio-osuudelle asti, missä jouduin istahtamaan kivelle ja roikuttamaan päätäni alaspäin. Olo ei korjaantunut ja laskin jäljellä olevaa aikaa. Vauhdillani menisi liki puolisentoista tuntia ehtiä maaliin, joten keskeytys olisi joka tapauksessa edessä. Doc oli laittanut minulle tälle kierrokselle vyölaukun ja puhelimen matkaan. Soitin aikomuksestani keskeyttää ja kävellä takaisin. Maaliin raahautui väsynyt mies. Saatuani kuivan paidan päälle, siirryin makuupussiin ja nukuin saman tien pari tuntia väsymystäni pois.
Vauriot jäivät vähäisiksi ja lähinnä henkisiksi. Halua olisi ollut jatkaa pidempäänkin, sillä kuka tahansa jaksaa hölkätä 6,7 kilometrin lenkin tunnissa. Tällä kertaa noita täysiä kierroksia kertyi yhteensä 18 ennen kuin raja tuli vastaan. Kovassa porukassa tulos oikeutti 9. sijaan, jota voidaan pitää kohtuullisena laiskanpulskealle kulkukauppiaalle. Enemmän pitäisi olla intoa tehdä jalkalenkkiä, jos aikoo juoksukilpailuissa menestyä. Kisanjälkeisellä viikolla on kovin mietityttänyt, mitä olisin voinut tehdä toisin. Olisiko energiaa pitänyt mennä vielä enemmän? Entä juomaa? Jouduin kuitenkin joka kierroksella käymään puskassa juomien tullessa läpi, joten kuvittelisin juomisen olleen riittävää. Edeltävä viikko reissaamisineen ei ollut optimaalista valmistautumista, mutta ei mitään poikkeuksellistakaan työni luonteen huomioiden. Päällimmäisenä fiiliksenä on jalkojen loppuminen liian vähäisen juoksutreenin takia. Koska olin jo rikkonut aiemman pisimmän lenkin pituuden, niin olinko alitajuntaisesti tulokseen tyytyväinen? Kesken kisan ei tuollaista hyvänolon tunnetta saisi päästää tulemaan.
Ensimmäinen Nuuksio Backyard Ultra on siis takana ja tulokset nähtävissä. Pari viikkoa on ponnistuksesta kulunut ja päällimmäisenä fiiliksenä kiitollisuus järjestelyorganisaatiota sekä muita mukana olleita kohtaan. EnduranSere / Doc teki huikean hyvää työtä kisan aikana huollossa, unohtamatta sparrausta valmennuspuolella. Kovat ovat kovia!
#ultrajuoksu # nuuksiobackyardultra #nbu #polkujuoksu #trailrunningfi
