Herään kipuun ja kolotukseen. Jo silmäluomien avaaminenkin vaatii täydellistä keskittymistä ja päättäväisyyttä. Sängystä nouseminen ei olekaan ihan helppoa, kun keskivartalosta on löytynyt täysin uusia lihasryhmiä edellisen vuorokauden aikana. Onko minua pyöritelty betonimyllyssä? Sainko aamuyöntunteina nakkikioskin jonossa turpiini? Ehei! Kipu on itse aiheutettua Vierumäen 24-tunnin hiihdon aikana. Mutta miten tähän on oikein tultu?
Tyykikylän Blues oli yhtä hiihtäjää vajaa ja minähän en juurikaan tällaisiin ehdotuksiin kykene sanomaan ei. Kun hiihtotaustaa ei aikuisiältä ole ja kalustonkin vuosikerta on jotain muuta kuin 2010-luvulta, niin harjoitteluun olisi kannattanut panostaa hiukan enemmän. Vähäluminen talvi ja muut kiireet aiheuttivat sen, että valmistautuminen jäi yhteen kertaan hiihtoputkessa ja kolmeen Tammelan tykkilumilenkillä hiihdettyyn kertaan. Reissu Vierumäelle jännitti, mutta uskoin selviäväni urakasta juoksukunnon avuin. Miten hiihtäminen voisi olla vaikeaa, kun pienet lapsetkin osaavat hiihtää Hippo-kisoissa? Suksien voitelu on minulle avautumatonta salatiedettä ja päädyinkin huollattamaan sukset paikallisessa Intersportissa ennen kisaa. Kisan aikana ajattelin käyttää voitelupalvelua aina tarvittaessa.
Vierumäelle ennätimme hyvissä ajoin ja saimme leirimme pystytettyä urheiluhallin juoksuradalle. Makuualustoja, retkisänkyjä, makuupusseja, kuivaustelineitä, eväslaatikoita, varustekasseja, kuivia teknisiä alusasuja, märkiä teknisiä alusasuja, hiihtopukuja ja -monoja...niistä olisi seuraava vuorokausi tehty. Leirimme naapureiksi saimme MC Nappulakumi ski teamin (4-henk sarja) ja Liikunnan Riemu (Duo-sarja) joukkueet. Ennen lähtölaukausta oli hyvin aikaa tehdä valmisteluja, tankkailla energiaa ja hioa taktiikkaa. Suunnitelmaksi muotoutui hiihtää numerojärjestyksessä ja kolme kierrosta (10,89km) kerrallaan. Ladulla viivyttäisiin noin 45 minuuttia kerrallaan ja lepoajaksi muodostuisi 2 tuntia 15 minuuttia. Ihan liikaa unta ei seuraavan yön aikana pääsisi kertymään.
Lähtöviivalle asettui Tyykikylän Bluesista Tasku ja lähtölaukauksen jälkeen hiihtäjien iso joukko alkoi venyä pitkäksi jonoksi. Me muut siirryimme urheiluhalliin valmistautumaan omiin hiihtovuoroimme. Vähäisen hiihtokokemukseni takia en oikein tiennyt, mitä pitäisi laittaa päälle. Päädyin tekniseen alusasuun ja päälle laitoin talvijuoksupaidan ja talvijuoksutrikoot. Jos selviän niillä juostessa, niin miksi hiihto olisi erilaista? Tasku lähetti Katan matkaan ja nyt alkoi jännittää. Hiippailin tulospalvelun seurantaan katsomaan kierrosten edistymistä ja muutamaa minuuttia ennen Katan tuloa vaihtoon, siirryin vaihtoalueelle. Monot osuivat kertalaakista siteisiin, mutta uusien sauvojen käsilenkit aiheuttivat harmaita hiuksia kaljulle päälaelle. Kaiken hössötyksen ja jännittämisen viedessä huomion, en ollut tutustunut lainkaan käsiremmien käyttöön tai niiden säätämiseen. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen löysin oikean kiinnitystavan ja samassa Kata tulikin lähettämään minut omalle vuorolleni. Kiertäessäni urheilukentän lenkkiä huomasin, että käsilenkkien pituutta pitäisi säätää. Hiihtelin löysää vuorohiihtoa ja lyhensi lenkkien pituutta parhaani mukaan. Jouduin pariin kertaan tekemään hienosäätöä ekalla lenkillä ennen kuin mieleinen säätö löytyi. Kun huomiokyky käsilenkeistä siirtyi hiihtämiseen, niin huomasin alaselän olen aivan tulessa. Juostessahan keskivartalo ei saa minkäänlaista treeniä ja puuttuvien lihasten takia hiihto tuntui hankalalta. Luistellen liikkeellä olevat menivät pääosin nopeampaa vauhtia, mutta perinteisen hiihtäjille en sentään joutunut latua antamaan. Intersportin Jannen tekemä voitelu tuntui toimivan ja selviydyin ensimmäisestä urakastani ajassa 46:48. Mirka lähti omalle hiihto vuorolleen ja minä siirryin urheiluhalliin sadatellen perinteistä hiihtoa ja heikkoa kuntoani. Taisinpa vannoa lähteväni heti lauantaiaamuna Lahteen ostamaan luistelusuksia ja -monoja. Ilmeisesti järjestäjien makaronilaatikko sai järkyttyneen mielen taas oikeille raiteilleen, koska toiselle hiihtovuorolle lähdin ihan hyvillä mielin. Suksi toimi edelleen mukavasti ja ladun varressa olleet ulkotulet valaisivat hiihtäjien matkantekoa. Alaselkä muistutteli taas olemassa olostaan, mutta pyrin hiihtämään enemmän tasatyönnöllä tai yksipotkuisella tasatyönnöllä kuin vuorohiihdolla. Muut puhuivat urheiluhallissa hiihtävänsä "Vassua", mutta enhän minä sellaisesta mitään tiennyt. Nyt kun pääsin googlettamaan tuon "Vassun", niin eipä siitä perinteisen hiihtäjälle mitään hyötyä olisi ollutkaan:
Wassberg-tyylissä, eli yksipotkuisessa luistelussa sauvoilla tehdään tasatyöntö jokaiselle potkulle. Siinä kuten myös Mogren-tyylissä liu'utaan pitkiäkin matkoja lähes tai täysin tasasuksella, mikä vaatii hyvän tasapainon. Kilpahiihtäjät käyttävät yksipotkuista luistelua erityisesti kiihdytyksiin ja loiviin ylämäkiin. Wikipedia
Toisen hiihtovuoron jälkeen vein sukset voitelupalveluun ja yritin nukkua lepovuoroni aikana. Nukkuminen oli kuitenkin enemmän sellaista torkkumista kuin levollista unta. Kolmannelle vuorolle lähdin puoli kahden aikoihin ja liekö väsymyksellä vaikutuksensa, sillä tuloksiin kirjattiin vain kaksi kierrosta kolmen sijasta. Omasta mielestäni hiihdin kolme ja protestoinkin tulosta sanomalla olevani ajanottojärjestelmän uhri. Mirka lähti omalle hiihtovuorolleen kuitenkin normaalisti, saaden tuloksen kolmelta kierrokselta. Aikataulu meni sen verran Kapteenin hölmöilystä sekaisin, että Mirka tuli vaihtamaan Taskun matkaan ihan urheiluhallin pahnoilta :) En saanut tässäkään välissä kunnon unta aikaiseksi, mutta hiihto tuntui kulkevan nyt helpommin. Neljäs urakka meni ajassa 48:10 ja olin onnistunut tähän asti hiihtämään todella tasaisia kierroksia. Keli oli taas kerran muuttumassa ja veinkin hiihdon päätteeksi sukset voitelupalveluun saamaan uuden pito- & luistovoiteen. Samalla yö oli kääntymässä aamuksi ja kävin syömässä järjestäjien aamiaispöydästä puuroa, leipää ja muuta energiaa. Jokaisen hiihdon jälkeen join pari mukillista kuumaa mehua järjestäjiltä sekä leirissä omasta eväslaatikostani palautumisjuoman. Vaikka tankkasin jokaisessa välissä energiaa, niin silti hiihtovuoroni viimeisellä kierroksella terve näläntunne hiipi aina nuorisourheilijan vartaloon. Kroppa oli tässä vaiheessa tasaisen väsynyt, eikä mihinkään paikkaan sattunut enempää tai vähempää. Pari viikkoa aiemmin jäällä loukattuun käteeni jouduin syömään kisan aikana muutaman Buranan. Kädessä oli normaalisti voimaa (siis hyvin vähän), eikä se vaivannut hiihdon aikana. Kipu palasi lepotaukojen aikana ja torkkumisen aikana piti asettautua niin, etten nukkunut vasemmalla kyljelläni.
"Miten sä siellä lujempaa olisit voinut hiihtääkään, kun kaikki sua nopeammat kirittäjät ovat Sotshissa olympiakisoissa" DocS tsemppipuhelun aikana
Taivaalta tuli välillä kosteaa lunta ja välillä räntää. Pito oli olematon ja hiihtäminen melkoista lipsuttelua. Hiihtovuorot viisi ja kuusi olivat kaikkein vaikeimmat ja onnistuin pahimmillaan viettämään vuorollani aikaa ladulla 53:07. Järjestäjät kävivät juuri tuon kuudennen vuoron aikana korjamassa latua ja pääsin kokeilemaan ihan uutta latua. Latukoneenkin jouduin ohittamaan, joten ainakin siinä vaiheessa oli vauhti kohdallaan. Latukone joutui pitämään normaalia kovempaa vauhtia, eikä saanut oikein kunnon latua aikaiseksi. Vein taas sukset voitelupalveluun ja toivoin sen auttavan pidon puutteen kanssa. Alkanut vesisade oli ruuhkauttanut voitelupalvelua ja jouduimmekin hiukan vaihtamaan taktiikkaa. Oli sovittu kahden kierroksen vuoroista, mutta jouduinkin viittomaan Katan vielä "sakkokierrokselle" suksien puutteeni vuoksi. Katalla oli hyvä ilme, kun hän tuli kolmannelta kierrokselta ja olin edelleen ilman suksia. Olimme tehneet vielä kerran säätöä hiihtovuoroihin ja Tasku lähti yhdelle kierrokselle ennen minua. Näin, kelin muututtua, saimme kaikki taas kolmen kierroksen rytmiin takaisin. Muutoksen rajuutta kuvaa hyvin se, että nyt hiihdin nopeimman kolmen kierroksen urakkani ja eroa edelliseen hiihtoon oli liki kahdeksan minuuttia. Latu oli nyt erittäin liukas ja pidosta ei ollut tietoakaan. Lasketellessani jäiseksi liippaantunutta alamäkeä, mietin lasketteluharrastuksesta olleen kovasti hyötyä. Tuollainen mietiskely palkittiinkin sitten radan isoimmassa mäessä seuraavalla tapahtumasarjalla: oikea suksi pysyi hienosti ladulla, mutta oikea suksi karkasi sivulle. Väsyneet jalat olivat täysin voimattomat ja hetkessä huomaan laskevan tuollaisessa puolentoista metrin haara-asennossa. Oikea suksi karkasi tässä vaiheessä ladulta ja puisteltuani lumet niskastani, huomaan olevani penkan yli pehmeässä lumessa. Sukset ovat pysähtyneet tykkilumikasaan ja pikaisen tarkastelun jälkeen arvioin sekä välineiden, että ukon olevan kunnossa. Silmäilin vielä hetken löytyisikö kadonnut itsetuntoni, mutta en havaitse siitä mitään jälkiä. Vaihtoon selvisin lopun kiukulla niin, että kierrosaikani oli vain parikymmentä sekuntia hitaampi kuin edellisellä kierroksella.
Viimeiset hiihtovuorot tiivistimme kahteen kierrokseen per henkilö. Oma vuoroni meni erinomaisen hyvin, koska onnistuin hiihtämään nopeimman sekä kolmanneksi nopeimman kierrokseni koko kisan aikana. Kun Mirka ja Kata hiihtivät viimeisiä kierroksiaan, niin herrasmiehinä me Taskun kanssa emme tietenkään seuranneet ladun varressa, vaan kävimme suihkussa ja purimme leiriä. Tyykikylän Bluesin kokonaissaldoksi kertyi 93 kierrosta eli 337.59km. Siihen pitää olla tällä kertaa tyytyväinen kelien vaihdellessa tapahtuman aikana niin paljon. Tulokset
Hieno tapahtuma ja tuo vuorokauden leirielämä uusine ja vanhoine tuttavuuksineen oli iso osa hauskuutta. Jos ensi vuonna Kapteeni on Vierumäellä hiihtämässä, niin toivottavasti olen hankkinut luistelusukset, opetellut hiihtämään niillä ja mahdollisesti ymmärtäisin vielä jotain voitelustakin. Kukapa näistä tietää?
