Juoksupäivänä on hieno herätä nenä tukossa ja kurkku karheana. Olin saanut merkkejä orastavasta lenssusta jo loppuviikosta, mutta uskoin selviäväni siitä kunnon yöunilla. Aamurutiinit menivät nopeasti ja suurin päänvaiva muodostui tulevien maailmanmestareiden mukaan haluamasta kalustosta. Välillä tuntuu, että käytössä pitäisi olla perheauton asemesta vähintään pakettiauto. Potkulaudat, skeitit, potkupyörät ja bmx saatiin kuitenkin soviteltua kyytiin. Tähtäsimme pelipaikalla noin tuntia ennen lähtöä ja se tuntui riittävältä ajalta, kun alkulämmöt tuli otettua autossa, kekkeruusien takapenkin tappeluita selvitellessä.
Doc oli ottanut aamulla lämmöt töissä farmilla, emmekä tulleet verrytelleeksi lainkaan. Sosiaalisina nuorina miehinä sen sijaan seurustelimme Pintakaasuttelijoiden kanssa tovin ja tutuiksi tulivatkin muun muassa Von Ronn ja Jenska. Etukäteen Doc ehdotteli, että juoksisimme samaa matkaa ja voisin määrätä vauhdin ottamalla piikkipaikan. Lähtöpaukku kuitenkin muutti suunnitelmaa niin, että Doc vei ja minä vikisin. Varovainen alku osoittautui 4.26 -kilometriksi ja sen jälkeen vauhti tasaantui ylä- tai alamäki osuudesta riippuen 4.40 - 4.54 väliin. Jalat lähettivät juoksemattomuudesta aiheutuvia merkkejä ja juoksu oli paikoin aika kankeaa. Nenä tuntui tukkoiselta ja hengitys ei kulkenut normaalisti. Ensimmäinen kymppi taittui ajassa 47.36 ja jalat alkoivat vähitellen herätä juoksemiseen. Huutelin edellä menevälle Docille, että pitää oman vauhtinsa ja minä voin jäädä pitämään perää. Doc kuitenkin eteni käsijarru päällä kahteenkymppiin ja vasta sen jälkeen lähti tavoittamaan kahta edellä menevää M40-sarjan kaveria. Minulle tuli 20 kilometriä täyteen ajassa 1.36.36, näin ollen toiseen kymppiin kului tasan 49 minuuttia. Nautiskelin hienosta kevätsäästä hölkkäillessäni eteenpäin. Näin kolmannella kerralla osasin jo odotella edessä tulevia maisemia ja juomapisteitä. Vauhti oli laskenut selvästi ja söin koko ajan alussa saavuttamaani aikareserviä pois. 3.30-loppuaika tulisi jäämään haaveeksi tällä raskaalla reitillä. Ennätykseeni 3.35 olisi mahdollisuuksia, jos vain jalat olisivat yhteistyöhaluiset maaliin saakka. Tylsyyden välttämiseksi, tein laskutoimituksia etenemisvauhdista ja kävin synkkää yksinpuhelua siitä, oliko alkuvuoden treenaamattomuus todellakin ajan puutetta vaiko ainoastaan laiskuutta. Juttukaverini oli sen verran kohteliaalla tuulella, että totesi molempien vaikuttaneen asiaan.
Vaimo oli koonnut omat ja Docin lapset autoon ja lähtenyt ajelemaan reittiä pitkin. Noin kolmenkympin kohdilla he tavoittivat minut ja ikkunasta tarjottiinkin mustikkakeittotetraa. Huutelin piakkoin tulevan huoltopisteen ja voisin ottaa keiton siellä. Kolmekymmentä kilometriä tuli täyteen ajassa 2.30.02 ja oli selvää, että loppumatka ei ainakaan vauhdikkaammin sujuisi. Kolmannen kympin oli änkyttänyt 53.26. Huoltopaikalla pikaisesti nautittu keitto ja raikas vesi siivittivät alamäkeen ja kohti maalia. Aiemmista vuosista tiesin tämän viimeisen pätkän olevan itselleni raskaan ja yritin pitää alamäissä askeleen rullaavana ja ylämäissä vauhdin hölkällä. Tähän asti en ollut joutunut ottamaan kävelyaskeleita kuin juomapaikkojen kohdalla. 35 kilometrissä annoin itselleni luvan kävellä ylämäen. Päätös harmitti saman tien ja koin sen olevan ihan turhaa. Jalat olisivat kyllä kantaneet, jos vain pää olisi kestänyt. Yritin hakea ympäröivästä luonnosta virikkeitä, mutta katse ja ajatus tuntuivat kiinnittyneen muutaman metrin eteenpäin asfalttiin. Missään vaiheessa juoksu ei antanut mitään isompia fiiliksiä, ei positiivia eikä negatiivisia. Tuntui kuin eteneminen olisi ollut tasaisen raskasta. Viimeisellä juomapisteellä oli huono olo. Taisin ottaa vielä suolatabun ja pari siripiri-tablettia veden kanssa. Liikkeelle lähtö oli horjahtelevaa ja aloin valmistautua viimeiseen isompaan ylämäkeen. Yksi saman sarjan mies mies tuli takaa kuin nuorten keihäs. Ei mitään mahdollisuutta vastata vauhtiin eikä peesata edes muutamaa askelta. Neljänteen kymppiin kului aikaa 57,37. Jalat olivat väsyneet, mutta eivät juoksukelvottomat. Tänä vuonna en onnistunut saamaan edes kramppeja viimeisillä kilometreillä. Ilmeisesti otetulla suolatabulla oli vaikutuksensa. Viimeisen alamäen jouduin tulemaan vielä sen mitä jaloista lähti (ei kovin paljon), koska naisten sarjan voittaja lähestyi takaa. Maaliviiva ylittyi ajassa 3.41.56 ja järjestyksessään 15. juostu maraton oli takana.
Päivän ehdottomiin kohokohtiin kuului kanelipullakahvit (€1,50) järjestäjien kahviosta, Docin lämmittämä ulkosauna & terassilla nautittu olut sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Juoksu oli alusta loppuun tasaista jynkkyä ilman suurempia fiiliksiä. Alkuvuoden 200 kilometrin pohjilla, pitänee olla tyytyväinen tähänkin.
