Turhia toiveita - 2. Averian maraton 19.4.2014

"Miten sä voit olla noin hermona? Eiks se ole vaan maraton, mihin sä olet menossa?"

-Uninen ääni peiton alta

Alakerrassa sama meno jatkuu keskustelulla Manun (6v.) kanssa:

 

 "Minne sä olet isi menossa?"

-Isi menee juoksemaan maratonin.

"Ookkei...älä viivy isi kauan".

-huokaus- tällä evästyksellä ja kannustuksella sitten mennään.

 

 

Pääsiäislauantaina 2014, Toinen Averian Maraton, kolmastoista Averian kymppi.
Maraton virallisesti mitattu, noususumma 390m (epäv.). Yhtenä kierroksena.

Viime vuoden koettelemukset Averian maratonilta olivat sen verran unohtuneet, että olin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa tämän vuoden tapahtumaan mukaan. Alkuvuodesta oli vielä kovat suunnitelmat kasvattaa juoksumääriä ja parantaa hyvässä nousussa olevaa juoksukuntoa. Tammi-helmikuu meni kuitenkin ihan minimikilometreillä ja Averialle lähdettäessä pohjalla olikin ainoastaan noin 300 edettyä kilometriä. Tähän määrään piti jo laskea suunnistuksetkin mukaan. Kolme viikkoa sitten Loimaalla juostu TKR keräilymaraton antoi kuitenkin valonpilkahduksia jonkinlaisesta kunnon säilymisestä, kun juoksin maran pitkänä lenkkinä aikaan 3.42. Averian profiili on kuitenkin kaukana Loimaan melko tasaisesta maastosta.

Edeltävällä viikolla yritin tehdä muutaman kevyen harjoituksen ja aattopäivänä kävimme vielä koko perheen voimin Sappeella päättämässä laskettelukautta osaltamme. En tiedä, oliko tuosta laskettelusta ainakaan hyötyä Averian raskaissa ylämäissä. Olimme Docin kanssa sopineet tapaavamme lähtöpaikalla ja ehdimmekin vaihtaa pikaiset kuulumiset valmistautumisen ohessa. Doc ehdotti, että voisimme juosta alkumatkan yhdessä ja tämä ehdotus yhtälailla ihastutti kuin pelottikin Kapteenia, jonka juoksuvauhti on ihan eri planeetalta kuin Docin. Lähtöviivalla hakeuduimme porukan etuosaan ja paukusta lähdimme reipasta vauhtia liikkeelle. Vauhti tuntui heti varsin kovalta ja ensimmäisen kilometrin täytyttyä, huomasin aikaa kuluneen 4.15. Rauhoitin samantien nopeutta ja annoin Docin karata parinkymmenen metrin päähän. Toinen kilometrin veikin sitten jo aikaa 4.25 ja epäilin tässä vaiheessa maaliinpääsyä, jos vauhti ei rauhoittuisi huomattavasti. Ensimmäiselle juomapaikalle tultaessa Doc jarrutteli sen verran, että pääsimme jatkamaan yhdessä matkaamme. Herrakunnantietä juostiin muutaman askelen välein ja aina välillä Doc kääntyi kuin kiusoitellakseen hitaampaa kaveriaan. Aamupala tuntui vielä raskaalta vatsassa ja jalat tuntuivat kovin raskailta. Kaupantekijäisiksi oikea pohje ilmoitteli ihme tuntemuksia kohdasta, johon laskettelumonon yläreuna osuu. Manailin mielessäni edellispäivän mutkamäkeä, mutta vähitellen keväinen luonto vei huomion tuollaisilta joutavilta tuntemuksilta. Kilometrit oli hyvin merkitty ja laskeskelin aikataulun pitävyyttä noin kolmen ja puolen tunnin aikaan. Oma ennätykseni maratonilta on 3.35.11 ja vielä tuossa vaiheessa kuvittelin voivani parantaa sitä raskaasta reitistä huolimatta.

Lopentielle käännyttäessä liikenteenohjaaja sanoi eron kärkeen olevan kahdeksan minuuttia. Tuossa vaiheessa näimme toisena juoksevan espanjalaismiehen ja sijoituksemme olivat siis kolme ja neljä. Kaksi ensimmäistä juoksijaa olivat yleisessä sarjassa, joten huomasimme olevamme M40-sarjan kärjessä. Vaikka keskustelua ei tällä kertaa käytykään ihan totuttuun tapaan, niin ehdin kuitenkin itkemään pariin kertaan Docin alaikäisyyttä sarjaan: kaverihan ohittaa tuon maagisen neljänkympin rajapyykin vasta kesällä. Ylimmäistentie tuntui liki yhtä raskaalta kuin viimekin vuonna. Hetkittäin juoksimme ihan peräkkäin, mutta vähitellen Doc oli enenevässä määrin kymmenenmetrin karkumatkalla. Otimme puolivälin huollossa yhteisen geelin puoliksi ja aikaa ensimmäiseen puolikkaaseen saimme kulutettua 1.40. Geeli antoi lisävoimia ja onneksi olin laittanut järjestäjien laatikkoon Valion mustikkakeiton, joka löytyi 23 kilometrin huoltopaikalta. En ottanut heti keittoa, vaan odottelin sopivaa hetkeä sen nauttimiseen. 27 kilometrin miehittämättömällä huoltopaikalla otin mustikkakeiton sekä suolatabletin ja huuhtelin suuta vielä mukillisella raikasta vettä. Ohi ajavasta autosta tarjottiin useampaankin kertaan banaania, mutta tällä kertaa tarjottu eväs ei juoksijoille maistunut. Olimme suunnitelleet juoksevamme kolmeenkymppiin yhdessä, mutta jouduin päästämään Docin karkuun pari kilometriä liian aikaisin. Kun kolmenkympin huollon jälkeen lähdettiin alamäkeen, niin eroa oli jo reilut satametriä ja jalkani tuntuivat lyijynraskailta.

Viime vuoden vaikeimmat hetket koettiin juuri näillä kohdin, mutta tällä kertaa pystyin juoksemaan koko ajan. Alamäet sain rullailtua yllättävänkin rennosti ja ajattelin Jokiveen kanssa tehtyjen mäkitreenien todella kehittäneen askelta. Muutamin hetkin sain nautiskeltua maisemista, vaikka ajatukset maratonjuoksun järjettömyydestä keskeyttivätkin välillä unelmointini. Haaviston risteykseen sijoitetusta huoltopyödästä join juotavaa kuin turisti lomahotellin viinabuffetista. Kaadoin vielä ennen lähtöäni viimeisen mukillisen vettä päähäni. Vaikka vesi vilvoittikin hetkellisesti, niin se myös edesauttoi kaljun päälaen palamista aurinkoisessa kevätsäässä. Loppumatkan ylämäet söivät ensimmäisellä puolikkaalla saavutettua etua ja 3.30-aika karkasi koko ajan kauemmaksi väsyneen juoksijan ulottuvilta. Energiat alkoivat olla tosi vähissä, koska käsivarret alkoivat puutua ja jouduin ravistelemaan käsiäni useampaan kertaan. Doc oli aikoja sitten ohittanut edellä menevän espanjalaisen ja nyt mies oli minunkin näköpiirissäni. Sain tuosta kaukana näkyvästä hahmosta voimia loppukiriin ja kuvittelin kiristäväni loppua kohti, kun muut väsyvät...

Viimeiset jyrkemmät alamäet menivät yllättävänkin helposti ja sain rullailtua kevyesti alaspäin. Reidet eivät olleet ihmeissään alamäistä, vaikka ylämäet olivatkin hyvin lyhyttä askellusta. Maaliin käännyttäessä näin aukealla kaksikin perässä juoksevaa henkilöä, joten juoksunloppu tuli minun osaltani oikeinkin hyvään aikaan. Loppuaika 3.39.28 ei ollut aivan sitä mitä odottelin, mutta raskaalle reitille se on ihan hyväksyttävissä. Vaikka aika olikin hiukan pettymys, niin M40-sarjan kakkostila ja iso pokaali kompensoivat alakuloa (jos sitä nyt edes oli). Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän pidempiä rogaining-haasteita. 

Maraton pitkänä lenkkinä - TKR Keräilymaraton 30.3.2014, Hirvikoski (Loimaa)

Pitääkö aina valmistautua viikkokaupalla vai voiko jotain tehdä spontaanisti? Kyllä voi :)

Sain messuilla seisoskellessani kuningasajatuksen pitkästä lenkistä ja samalla tutkailin mahdollisia tulevia tapahtumia netistä. TKR Keräilymaraton juostaisiin sunnuntaiaamuna Hirvikoskella eli melkein naapuripitäjässä. Vaimo oli hiukan yllättyneen oloinen, kun lauantai-iltana aloin valmistaa pastaa iltapala-aikaan. Tuon verran sentään valmistauduin, kun ravitsemus oli kahden päivän ajan ollut pelkkää grillimakkaraa ja mustaa kahvia. Kellojen siirto kesäaikaan toi oman jännityksensä aamuheräämiseen, enkä tietenkään ollut laittanut mitään valmiiksi. Huiskin juoksuvaatteita valmiiksi päälleni ja kassiin pakkasin hiukan kuivaa vaihtopaitaa juoksun jälkeen puettavaksi. Kun kaivoin Ambitin kaapista ja tsekkasin sen toimintakunnon, niin kapinehan meni täysin lukkoon ja ruutu pimeäksi. Ajattelin ottaa Polarin matkaan, mutta kiireessä unohdin sen pöydälle. Täysin luomuna, vailla sykemittausta tai tietoa ajasta mentäisiin. Muistin sentään herättää pojat ja pudottaa anoppilaan hoitoon siksi aikaa, että rouva tulisi aamuvuorosta kotiin. Jouduin ajamaan hiukan ripeämmin loppumatkan, etten myöhästyisi. Aikaa jäi kuitenkin reilusti, sillä ilmoittautumisen sain tehtyä 25 minuuttia ennen starttia.

"Isi, vaikka sulla on suhteellisen iso vatsa, niin sä olet aika hyväkuntoinen" -Miro 8v

MUISTA! Älä vaihda paitaa ennen juoksemaan lähtöäsi noiden teräväkielisten pikkupirujen nähden.

Osa keräilymaratoneja aktiivisesti kiertäviä oli lähtenyt liikkeelle jo kahdeksalta, mutta viralliseen lähtöönkin (kello 10.00) riitti mukavasti osallistujia. Lähtijöillä näkyi kolmenlaisia numerolappuja, mutta enhän minä tietenkään asiaa tarkemmin ajatellut, vaan kuvittelin suurimman osan olevan maratonilla. Lähtömerkistä ampaistiin liikkeelle ja osa pisteli heti karkuun. Ok, osahan saattaa olla vartti- tai puolimaratonilla. Olinhan tuloksista nähnyt, että liki kaikki matkat olivat mahdollisia. Sain Mikko Y-J:n kiinni peltosuoralla ja vaihdoimmekin muutamia ajatuksia treeneistä. Mikko piti mielestäni oikein hyvää vauhtia, mutta kellon puuttuessa ja höpötellessämme kuulumisia en lähtenyt jarruttelemaan menoa. Ensimmäinen kierros oli aika tukkoinen, jalkojen vertyessä vasta toisella kierroksella. Kolmannen kierroksen loppupuolella Mikko teki irtioton ja samassa tajusin hänen olevan juoksemassa puolikasta. Omaksi puolikkaan väliajaksi muodostui 1.43.20, joka saattaisi viedä jopa henkilökohtaiseen ennätykseen. Tiesin kuitenkin rajojen tulevan vastaan ja toisesta puolikkaasta tulisi selvästi hitaampi. Tarkoitushan oli lönkytellä pitkä lenkki eikä huimistella ennätyksien perässä.

Toisen puolikkaan jouduin juoksemaan aika yksikseni. Tietenkin lyhyellä reitillä tulee välillä ohiteltavia (mm. Mr Maraton kierroksilla 1,3,5 ja 7), mutta eipä tuolla ollut aikaa jäädä seurustelemaan ohitustilanteissa. Kuuden kierroksen jälkeen kysyin aikaa huollossa ja laskeskelin olevani vieläkin 3.30-vauhdissa jos juoksisin kaksi viimeistä kierrosta 52 minuuttiin. Väsymys ja noussut vastatuuli teki kuitenkin yrityksestä varsin ponnettoman. Kello pysähtyi maalissa aikaan 3.42.03, joka jää omasta ennätyksestäni alle 7 minuuttia. Vaikka juoksutreenit ovatkin jääneet alkuvuodesta tosi vähille (juoksu 75,6km, maastojuoksu 51,1km, suunnistus 47km), niin kunto on näemmä säilynyt laskettelun ja muiden kekkulointien avulla ainakin samassa tasossa kuin viime vuonna. Maalin jälkeen ei kolottanut mihinkään erityisesti. Rakoilta vältyin täysin ja vain alaselkään sain pienen hiertymän juoksutrikoiden vyötäröstä. Yleensä vältän senkin valkovaseliinilla, mutta nyt tuo unohtui tehdä kaikessa kiireessä. Evästäkään ei kulunut kuin yksi pussillen PowerBar geelikarkkeja (9kpl), jotka nautiskelin kolmen kappaleen satseina kierroksien 3, 6 ja 7 loppupuolella. Kierroksen viisi huollossa join varaamani Valion Mustikkakeittotetran. 

Suihkun ja palautusjuoman jälkeen olo oli oikein hyvä. Järjestäjät tarjosivat vielä kahvit ja leipää ennen lähtöä, joten tuolla pidettiin juoksijasta huolta kuin omasta pojasta. Hieno tapahtuma ja ainakin minusta kiva reitti. Yllättävänkin monipuolinen, kun ajattelee lyhyttä, reilun viiden kilometrin lenkkiä taajama-alueelle. Erityisesti peltoaukean soratiestä iso plussa. Toivottavasti jatkossakin ehtii juosta muutaman keräilymaratonin. Kannatusjäsenmaksun ainakin maksoin heti kotiin päästyäni :)

Kotiin palatessani pojat olivat kavereineen trampoliinilla.

"Isi, tuliko mitään palkintoa? Voititko?"

Ei, ei tullut palkintoa enkä voittanut.

"Ei se mitään voittanut" Miro huusi kavereilleen. "Enkö mä sitä jo aiemmin sanonut, ettei se ikinä mitään voita!"

Yritä tässä sitten juosta, kun jälkikasvun tuki harrastamiselle on tuota luokkaa...


  PS. Vuoden eka lenkki sileän tossuilla!

Perinteistä Wassbergia - 24-tunnin hiihto Vierumäellä 7.-8.2.2014

Herään kipuun ja kolotukseen. Jo silmäluomien avaaminenkin vaatii täydellistä keskittymistä ja päättäväisyyttä. Sängystä nouseminen ei olekaan ihan helppoa, kun keskivartalosta on löytynyt täysin uusia lihasryhmiä edellisen vuorokauden aikana. Onko minua pyöritelty betonimyllyssä? Sainko aamuyöntunteina nakkikioskin jonossa turpiini? Ehei! Kipu on itse aiheutettua Vierumäen 24-tunnin hiihdon aikana. Mutta miten tähän on oikein tultu?

Tyykikylän Blues oli yhtä hiihtäjää vajaa ja minähän en juurikaan tällaisiin ehdotuksiin kykene sanomaan ei. Kun hiihtotaustaa ei aikuisiältä ole ja kalustonkin vuosikerta on jotain muuta kuin 2010-luvulta, niin harjoitteluun olisi kannattanut panostaa hiukan enemmän. Vähäluminen talvi ja muut kiireet aiheuttivat sen, että valmistautuminen jäi yhteen kertaan hiihtoputkessa ja kolmeen Tammelan tykkilumilenkillä hiihdettyyn kertaan. Reissu Vierumäelle jännitti, mutta uskoin selviäväni urakasta juoksukunnon avuin. Miten hiihtäminen voisi olla vaikeaa, kun pienet lapsetkin osaavat hiihtää Hippo-kisoissa? Suksien voitelu on minulle avautumatonta salatiedettä ja päädyinkin huollattamaan sukset paikallisessa Intersportissa ennen kisaa. Kisan aikana ajattelin käyttää voitelupalvelua aina tarvittaessa.

Vierumäelle ennätimme hyvissä ajoin ja saimme leirimme pystytettyä urheiluhallin juoksuradalle. Makuualustoja, retkisänkyjä, makuupusseja, kuivaustelineitä, eväslaatikoita, varustekasseja, kuivia teknisiä alusasuja, märkiä teknisiä alusasuja,  hiihtopukuja ja -monoja...niistä olisi seuraava vuorokausi tehty. Leirimme naapureiksi saimme MC Nappulakumi ski teamin (4-henk sarja) ja Liikunnan Riemu (Duo-sarja) joukkueet. Ennen lähtölaukausta oli hyvin aikaa tehdä valmisteluja, tankkailla energiaa ja hioa taktiikkaa. Suunnitelmaksi muotoutui hiihtää numerojärjestyksessä ja kolme kierrosta (10,89km) kerrallaan. Ladulla viivyttäisiin noin 45 minuuttia kerrallaan ja lepoajaksi muodostuisi 2 tuntia 15 minuuttia. Ihan liikaa unta ei seuraavan yön aikana pääsisi kertymään.

Lähtöviivalle asettui Tyykikylän Bluesista Tasku ja lähtölaukauksen jälkeen hiihtäjien iso joukko alkoi venyä pitkäksi jonoksi. Me muut siirryimme urheiluhalliin valmistautumaan omiin hiihtovuoroimme.  Vähäisen hiihtokokemukseni takia en oikein tiennyt, mitä pitäisi laittaa päälle. Päädyin tekniseen alusasuun ja päälle laitoin talvijuoksupaidan ja talvijuoksutrikoot. Jos selviän niillä juostessa, niin miksi hiihto olisi erilaista? Tasku lähetti Katan matkaan ja nyt alkoi jännittää. Hiippailin tulospalvelun seurantaan katsomaan kierrosten edistymistä ja muutamaa minuuttia ennen Katan tuloa vaihtoon, siirryin vaihtoalueelle. Monot osuivat kertalaakista siteisiin, mutta uusien sauvojen käsilenkit aiheuttivat harmaita hiuksia kaljulle päälaelle. Kaiken hössötyksen ja jännittämisen viedessä huomion, en ollut tutustunut lainkaan käsiremmien käyttöön tai niiden säätämiseen. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen löysin oikean kiinnitystavan ja samassa Kata tulikin lähettämään minut omalle vuorolleni. Kiertäessäni urheilukentän lenkkiä huomasin, että käsilenkkien pituutta pitäisi säätää. Hiihtelin löysää vuorohiihtoa ja lyhensi lenkkien pituutta parhaani mukaan. Jouduin pariin kertaan tekemään hienosäätöä ekalla lenkillä ennen kuin mieleinen säätö löytyi. Kun huomiokyky käsilenkeistä siirtyi hiihtämiseen, niin huomasin alaselän olen aivan tulessa. Juostessahan keskivartalo ei saa minkäänlaista treeniä ja puuttuvien lihasten takia hiihto tuntui hankalalta. Luistellen liikkeellä olevat menivät pääosin nopeampaa vauhtia, mutta perinteisen hiihtäjille en sentään joutunut latua antamaan. Intersportin Jannen tekemä voitelu tuntui toimivan ja selviydyin ensimmäisestä urakastani ajassa 46:48. Mirka lähti omalle hiihto vuorolleen ja minä siirryin urheiluhalliin sadatellen perinteistä hiihtoa ja heikkoa kuntoani. Taisinpa vannoa lähteväni heti lauantaiaamuna Lahteen ostamaan luistelusuksia ja -monoja. Ilmeisesti järjestäjien makaronilaatikko sai järkyttyneen mielen taas oikeille raiteilleen, koska toiselle hiihtovuorolle lähdin ihan hyvillä mielin. Suksi toimi edelleen mukavasti ja ladun varressa olleet ulkotulet valaisivat hiihtäjien matkantekoa. Alaselkä muistutteli taas olemassa olostaan, mutta pyrin hiihtämään enemmän tasatyönnöllä tai yksipotkuisella tasatyönnöllä kuin vuorohiihdolla. Muut puhuivat urheiluhallissa hiihtävänsä "Vassua", mutta enhän minä sellaisesta mitään tiennyt. Nyt kun pääsin googlettamaan tuon "Vassun", niin eipä siitä perinteisen hiihtäjälle mitään hyötyä olisi ollutkaan:

Wassberg-tyylissä, eli yksipotkuisessa luistelussa sauvoilla tehdään tasatyöntö jokaiselle potkulle. Siinä kuten myös Mogren-tyylissä liu'utaan pitkiäkin matkoja lähes tai täysin tasasuksella, mikä vaatii hyvän tasapainon. Kilpahiihtäjät käyttävät yksipotkuista luistelua erityisesti kiihdytyksiin ja loiviin ylämäkiin. Wikipedia

Toisen hiihtovuoron jälkeen vein sukset voitelupalveluun ja yritin nukkua lepovuoroni aikana. Nukkuminen oli kuitenkin enemmän sellaista torkkumista kuin levollista unta. Kolmannelle vuorolle lähdin puoli kahden aikoihin ja liekö väsymyksellä vaikutuksensa, sillä tuloksiin kirjattiin vain kaksi kierrosta kolmen sijasta. Omasta mielestäni hiihdin kolme ja protestoinkin tulosta sanomalla olevani ajanottojärjestelmän uhri. Mirka lähti omalle hiihtovuorolleen kuitenkin normaalisti, saaden tuloksen kolmelta kierrokselta. Aikataulu meni sen verran Kapteenin hölmöilystä sekaisin, että Mirka tuli vaihtamaan Taskun matkaan ihan urheiluhallin pahnoilta :)  En saanut tässäkään välissä kunnon unta aikaiseksi, mutta hiihto tuntui kulkevan nyt helpommin. Neljäs urakka meni ajassa 48:10 ja olin onnistunut tähän asti hiihtämään todella tasaisia kierroksia. Keli oli taas kerran muuttumassa ja veinkin hiihdon päätteeksi sukset voitelupalveluun saamaan uuden pito- & luistovoiteen. Samalla yö oli kääntymässä aamuksi ja kävin syömässä järjestäjien aamiaispöydästä puuroa, leipää ja muuta energiaa. Jokaisen hiihdon jälkeen join pari mukillista kuumaa mehua järjestäjiltä sekä leirissä omasta eväslaatikostani palautumisjuoman. Vaikka tankkasin jokaisessa välissä energiaa, niin silti hiihtovuoroni viimeisellä kierroksella terve näläntunne hiipi aina nuorisourheilijan vartaloon. Kroppa oli tässä vaiheessa tasaisen väsynyt, eikä mihinkään paikkaan sattunut enempää tai vähempää. Pari viikkoa aiemmin jäällä loukattuun käteeni jouduin syömään kisan aikana muutaman Buranan. Kädessä oli normaalisti voimaa (siis hyvin vähän), eikä se vaivannut hiihdon aikana. Kipu palasi lepotaukojen aikana ja torkkumisen aikana piti asettautua niin, etten nukkunut vasemmalla kyljelläni.

"Miten sä siellä lujempaa olisit voinut hiihtääkään, kun kaikki sua nopeammat kirittäjät ovat Sotshissa olympiakisoissa"  DocS tsemppipuhelun aikana

Taivaalta tuli välillä kosteaa lunta ja välillä räntää. Pito oli olematon ja hiihtäminen melkoista lipsuttelua. Hiihtovuorot viisi ja kuusi olivat kaikkein vaikeimmat ja onnistuin pahimmillaan viettämään vuorollani aikaa ladulla 53:07. Järjestäjät kävivät juuri tuon kuudennen vuoron aikana korjamassa latua ja pääsin kokeilemaan ihan uutta latua. Latukoneenkin jouduin ohittamaan, joten ainakin siinä vaiheessa oli vauhti kohdallaan. Latukone joutui pitämään normaalia kovempaa vauhtia, eikä saanut oikein kunnon latua aikaiseksi. Vein taas sukset voitelupalveluun ja toivoin sen auttavan pidon puutteen kanssa. Alkanut vesisade oli ruuhkauttanut voitelupalvelua ja jouduimmekin hiukan vaihtamaan taktiikkaa. Oli sovittu kahden kierroksen vuoroista, mutta jouduinkin viittomaan Katan vielä "sakkokierrokselle" suksien puutteeni vuoksi. Katalla oli hyvä ilme, kun hän tuli kolmannelta kierrokselta ja olin edelleen ilman suksia. Olimme tehneet vielä kerran säätöä hiihtovuoroihin ja Tasku lähti yhdelle kierrokselle ennen minua. Näin, kelin muututtua, saimme kaikki taas kolmen kierroksen rytmiin takaisin. Muutoksen rajuutta kuvaa hyvin se, että nyt hiihdin nopeimman kolmen kierroksen urakkani ja eroa edelliseen hiihtoon oli liki kahdeksan minuuttia. Latu oli nyt erittäin liukas ja pidosta ei ollut tietoakaan. Lasketellessani jäiseksi liippaantunutta alamäkeä, mietin lasketteluharrastuksesta olleen kovasti hyötyä. Tuollainen mietiskely palkittiinkin sitten radan isoimmassa mäessä seuraavalla tapahtumasarjalla: oikea suksi pysyi hienosti ladulla, mutta oikea suksi karkasi sivulle. Väsyneet jalat olivat täysin voimattomat ja hetkessä huomaan laskevan tuollaisessa puolentoista metrin haara-asennossa. Oikea suksi karkasi tässä vaiheessä ladulta ja puisteltuani lumet niskastani, huomaan olevani penkan yli pehmeässä lumessa. Sukset ovat pysähtyneet tykkilumikasaan ja pikaisen tarkastelun jälkeen arvioin sekä välineiden, että ukon olevan kunnossa. Silmäilin vielä hetken löytyisikö kadonnut itsetuntoni, mutta en havaitse siitä mitään jälkiä. Vaihtoon selvisin lopun kiukulla niin, että kierrosaikani oli vain parikymmentä sekuntia hitaampi kuin edellisellä kierroksella.

Viimeiset hiihtovuorot tiivistimme kahteen kierrokseen per henkilö. Oma vuoroni meni erinomaisen hyvin, koska onnistuin hiihtämään nopeimman sekä kolmanneksi nopeimman kierrokseni koko kisan aikana. Kun Mirka ja Kata hiihtivät viimeisiä kierroksiaan, niin herrasmiehinä me Taskun kanssa emme tietenkään seuranneet ladun varressa, vaan kävimme suihkussa ja purimme leiriä. Tyykikylän Bluesin kokonaissaldoksi kertyi 93 kierrosta eli 337.59km. Siihen pitää olla tällä kertaa tyytyväinen kelien vaihdellessa tapahtuman aikana niin paljon. Tulokset    

Hieno tapahtuma ja tuo vuorokauden leirielämä uusine ja vanhoine tuttavuuksineen oli iso osa hauskuutta. Jos ensi vuonna Kapteeni on Vierumäellä hiihtämässä, niin toivottavasti olen hankkinut luistelusukset, opetellut hiihtämään niillä ja mahdollisesti ymmärtäisin vielä jotain voitelustakin. Kukapa näistä tietää?

Vauhtia ja erheitä - Loppiaisrogaining 2014

Minkiönkylän Mahdin kärsittyä jalkavaivoista, olimme Docin kanssa kahdestaan liikkeellä. Tarkoituksenamme oli tehdä pitkä lenkki ja yrittää pitää vauhtia myös metsän puolella, mutta järjen äänen puuttuessa matkasta, vajaavainen suunnistuksemme pilasi osittain vauhdinpidon.

Liikkeelle lähdettiin aamuvarhain koko Lounais-Hämeen rogaining-kerman kera eli Jokiveen pihalta poimin mukaani myös Pumpin ja Pontuksen sekä Thanton, joka oli saamassa lajiesittelyä Tyykikylän Bluesin porukassa. Jokiveen pyöräkin muistettiin nostaa auton perään ja matkaan päästiin iloisissa sekä odottavissa tunnelmissa. Harrastajamuusikko saa hyvin harvoin täyden katsomon jakamattoman huomion ja Kapteeni käyttikin menomatkan hyväkseen pitämällä pienimuotoisen konsertin sekä nokkahuilulla että Xaphoonilla. Soittaminen ei oikein onnistu, ellei ohjaa autoa samaan aikaan polvilla. Olin tulkitsevani yleisön huokaukset niin, että ne johtuivat enemmänkin auton heittelehtimisestä kaistalta toiselle kuin minun soitostani...

Hakunilassa valmistautuminen vei harmillisen paljon aikaa seurustelulta, mutta mm. Ursa Minor, Niilos, Elwood, Emo & Holle sekä Rajavillien Antti ehdittiin nopeasti tervehtiä. Reitinsuunnittelu tehtiin pienessä paniikissa ja tällä kertaa teimme pari vaihtoehtoista reitinvalintaa, joista voisimme valita matkan taittumisesta riippuen. Lähtöön piti taas kerran mennä hiukan kiireellä ja lähtöluvan tultua se kiire vasta alkoikin. Doc kiihdytti saman tien juoksuun, eikä meidän edellämme ollut kovinkaan montaa ennen ensimmäistä rastia. Ensimmäiselle rastille (22 jyrkänne) kiersimme tietä pitkin ja sitten mäen kaakkoisreunaa, kun osa porukasta lähti heti oikomaan pellon ja mäen yli. Saman tien huomattiin sekin ettei polkupyörä olisi kovinkaan paljon nopeampi, kun Jokiv ja Niilos nähtiin ensimmäisen rastin jälkeen lähdössä tielle. Seuraavalle rastille (56 kumpare) teimme lennosta reitinvalintamuutoksen, jonka järkevyyttä joutui heti punnitsemaan. Jalka kuitenkin nousi kevyesti ja pystyimme pitämään tiellä hetkittäin nelosella alkavaa kilometrivauhtia. Rasti löytyi mäen päältä helposti ja samalla vauhdilla lähdimme jatkamaan rastille 23 (kumpare). Kuusijärven kupeessa sijainnut kumpare (31) tavoitettiin sekin juosten ja ensimmäisen tunnin saldoksi kertyi kahdeksan kilometriä. Juosten liikkeellä olevia porukoita emme muutamaan rastinväliin nähneet, mutta pyöräilijöitä sitäkin enemmän. Osan kanssa etenimme aivan samaa tahtia, kun pyörän joutui jättämään kauemmas rastista ja tekemään isompia kiertoja rastien välillä. Rastilla 47 (ojien risteys) otettiin energiaa ja yritettiin hahmotella edettyä matkaa suhteessa jäljellä olevaan matkaan. Suuri sähkölinjantolppa kumpareella (39) ei aiheuttanut muuta vaivaa kuin kapuamisen mäelle. Tällä linjalla arvioimme myös maastoa ja etenemismahdollisuuksia itäisemmällä sähkölinjalla, jota olimme suunnitelleet kulkevamme yli neljän kilometrin matkan. Jälkikäteen vasta selvisi, että itäinen sähkölinja oli aika paljon haastavampi juostava. Kivi (44) löytyi vielä helposti ja ensimmäisen kahden tunnin saldoksi olimme keränneet 16 kilometriä. Jalat olivat vastaheränneen tuntuiset ja usko hyvään loppumatkaan oli korkealla. Samalla mieleen hiipi jo "kyllähän me tästä selvitään" -tunne, joka monesti on rikkonut koko loppusuorituksen.

Matkan edettyä vauhdikkaasti, päätimme napsia helpot kaksi pistettä kivirastilta (26), joka tehtäisiin pistona suunnitellulta reitiltä. Samalle rastille oli menossa pyöräilijä, joka jätti pyöränsä polunvarteen ja jatkoi juosten. Kun tiemme erosivat, niin sanoin vielä Docille toivovani pyöräilijän löytävän pelivälineensä, kun lähti aivan väärään suuntaan. Liki puoli tuntia myöhemmin ja perusteellisen maaston skannauksen jälkeen olin valmis myöntämään pyöräilijän mahdollisesti olleen oikeassa ja meidän valinneen väärän polun. Kun lopulta saimme itsemme kartalle, olimme niin kaukana rastista, ettei sille kannattanut enää lähteä. "Ei sitten tänäänkään saatu kakkosta" kuului pettyneen kumppanin lausahdus. Turha kiertely ja korkean mäen päälle nousu (rasti 54) saivat sykkeen nousemaan. Teimme päätöksen ottaa erityisen tarkasti seuraava väli. Mielestäni tulimmekin hyvin juuri oikeiden mäkien välistä, mutta oikeaa kumparetta, jonka molemmin kyljin oli korkeat jyrkänteet (58), ei vain löytynyt. Tässä pyörimme puolisen tuntia aivan tiedottomina olinpaikasta. Lopulta saimme ojasta kiinni ja suunnan rastille. Kommelluksesta oppineena aloimmekin tehdä ääneen tarkistuksia sijainnista, jotta kumpikin olisi kartalla ja saisi sanoa oman mielipiteensä reitistä. Kiveä (36) jouduimme kuitenkin hiukan pyörähtämään, mutta seuraavat rastit 52 (ojien risteys), 41 (kumpare), 46 (Suon etelälaita) löytyivät aivan putkeen. Hakuihin hukattua kilometrivauhtiakin saimme taas hinattua ylöspäin. Rastinvälillä 46 ja 51 (Sähkötolppa kumpareella) alkoi tulla hämärä ja Doc kaivoikin lampun repustani. Kun sovittelin juostessani lamppua päähäni, niin en huomannut kartan putoamista tielle. Seuraavan kerran tarkastaessani reittiä, huomasin kartan puuttuvan ja sain vetäistä tiellä pienen 300 metrin spurtin kartan hakemiseksi. Onneksi kartta löytyi ja matka sai jatkua normaalisti.

Sähkölinjalla pyrimme pitämään mahdollisimman hyvää vauhtia hankalasta alustasta huolimatta. Otimme aina juoksuaskeleita, kun se vain oli mahdollista. Tyykikylän porukka tuli tässä vaiheessa hyvällä sykkeellä vastaan ja aika pian tavoitimme Pirunvuoren Ponnistuksen Savon Raketin, joka sanoi kärsineensä huimauksesta ja pyrkivänsä kohti maalia. Mekin maltoimme ottaa muutaman kävelyaskeleen ja tankkailimme samalla energiaa. Sähkötolppa (33) oli, yllätys yllätys, linjalla ja se ei aiheuttanut ongelmia edes meille. Seuraavalla kahden kilometrin rastinvälillä kastelimme jo oikein kunnolla jalkojamme ja rastinottoon piti laittaa pimeyden takia otsalamput päälle. En ollut aivan varma rastin 50 rastinmääreestä ja etsimmekin ensin yksinäistä isoa puuta. Rasti löytyi kuitenkin jyrkänteiden välistä ja ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta luolasta tai kivimuodostelmasta. Kuka näistä tietää? Rastille 38 (kumpare) liikuttiin polkua pitkin hölkkäämällä ja samalla vauhdilla lähdimme polkua/tietä pitkin lammen rantaan (32). Kun muutama rasti oli taas saatu otettua ilman hankaluuksia, niin eikö seuraavalle välille sitten taas rankaistukin maalaisia oikein olan takaa: otin suoran suunnan etelään mäkien välistä ja ajatuksena kipaista tien yli rastille 40 (kumpare). Korkean hirviaidan tullessa vastaan, selvisi myös ettei moottoritien ylitse sovi mennä mistä tahansa. Aidan vierus oli liki mahdotonta edettävää ja jouduimmekin tekemään melkoisen lenkin ennen kuin pääsimme tielle ja moottoritien alituskohtaan. Rastipiste oli noin 200 metriä tieltä, mutta niin vain jouduimme ottamaan kolme kertaa vauhtia ennen kuin rastiheijastin vilahti otsavalon keilassa. Rastilta lähtökin oli hivenen vaikeaa, kun muutaman sadan metrin etenemisen jälkeen havahduin meidän juoksevan kapeaa peltotilkkua eteläänpäin, ulos kartalta. Onneksi virhe jäi "melko mitättömäksi höntyilyksi" ja löysimme ylistyspaikan moottoritielle. Tässä vaiheessa kumpikin oli sitä mieltä, ettei rastia 40 olisi edes kannattanut hakea.

Moottoritien jälkeen jätimme suunnitellut rastit 29 ja 27 väliin ja tavoitimme sähkölinjalle kohti rastia 57 (ojan mutka). Hiukan ennen rastia tuli metsäautotie ja päädyimmekin hakemaan ensin rastin 48 (suon kaakkoisreuna). Takaisin tulimme kolmihenkisen tiimin perässä, jossa etummainen kaveri käytti paikallistuntemustaan ja pieniä polkuja hyväksi. Olin aivan pihalla sijainnistamme, mutta niin vain ojan mutka (57) löytyi muiden jäljissä. Päädyimme ohittamaan lammen eteläpuolelta ja jouduimme aivan moottorintie laidassa olevan hirviaidan tuntumaan. Metsä oli todella tiheää ja se söi vauhdin aivan nolliin. Kun lopulta selviydyimme ryteiköstä pellon laitaan, niin vastaan tuli Lupus Extremen tiimi, joka kyseli reittiä rastille. Totesimme meidän käyttämän reitin olleen ainakin huonoimmasta päästä... Rasti 42 (kivi) piti olla helppo ottaa polulta, mutta mutta... useamman lähestymisyrityksen ja isomman porukan kanssa tehdyn haravoinnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä parasta mahdollista vauhtia kohti maalia. Otin suunnan länteen ja toivoin osuvamme mahdollisimman lähelle rastia 25 (rakennus), josta olisi loppumatka selkeää juoksua maaliin. Metsän osuus juostiin koko ajan, huolimatta siitä oltiinko ylä- vaiko alamäessä. Muutamassa kohdassa vilkaisin jäljellä olevaa aikaa ja totesin meillä olevan melkoisen kiireen. Jalat kasteltiin vielä kerran suoalueella, mutta tällä kertaa kylmä vesi ei harmittanut ihan niin paljoa. Pellon laitaan tullessa, huomasin meidän olevan noin 100 metriä sivussa ja se hoitui pienellä korjausliikkeellä. Leveä oja ylitettiin siltaa pitkin ja sen verran oli jo pää jäässä, että rakennusta piti etsiä muutama kymmenen sekuntia. Loppukiriin ja viimeiseen kahteen kilometriin oli aikaa vajaat 12 minuuttia. Doc juoksi edellä ja minä perässä. Jalat eivät olleet enää ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta urheasti tulimme koko matkan juosten maaliin. Doc jopa työnsi minua selästä pienen matkaa, joten Docin puheet hänen heikosta kunnostaan voitaneen viimeistään nyt unohtaa. Maalileimaus tehtiin noin minuutti myöhässä, mutta virallisia tuloksia odotellessa voimme vain arvailla aikaa. Matka on Docin Garminista vähän sinne päin ja meikäläisen Ambitista taisi mennä muisti täyteen :) Leimauksen jälkeen totesimme tehneemme kauden 2014 parhaan suorituksen tähän asti.

Päivän kartta & reitti:

Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti kevään ja kesän koitoksia. Kuntopuolella ollaan hurjasti edellä viime vuotta, joten kaikki on mahdollista. Kotiin päästyäni rouva passitti samantien ottamaan särkylääkettä, koska hänen kokemuksensa mukaan levottomat jalkani juoksisivat seuraavan yön. Burana antoikin nukkua kohtuulliset yöunet.

Eväät: 3 kpl Herbalife proteiinipatukka
           1 kpl Marabou Starbar -patukka
           1 kpl Marabou Dubbel nougat -patukka
           1 kpl Valio Mustikkakeitto 2,5dl

Päivän plussat:

+ Hyvä tekemisen meininki
+ Hyvä juoksuvauhti / kerätyt kilometrit
+ Erinomaisen hieno ulkoilupäivä
+ Tasakokoinen kartta: neljä suoraakulmaa ja sopi hienosti A3-kokoiseen karttamuoviin :)

...ja päivä miinukset

- Kartan epäluotettavuus ja epätarkkuudet
- Keskeneräiseksi jäänyt suunnittelu
- Ongelmat suunnistuksessa
- Lidlin kompressiosukista kului kantapää liki puhki :(

Rajoja siirtämässä - Mammuttimarssi 2013

En olisi ikinä uskonut ajautuvani moiseen päättömyyteen, mutta jälkikäteen tätä vuotta tarkastellessa, Mammuttimarssihan on lähes luonnollinen jatke tähän pidentyvien lenkkien sarjaan. Niiloksen kysyessä kaveriksi, ei kauaa tarvinnut miettiä. Varmuuden vuoksi lähdettiin eri joukkueina liikkeelle, jotta saatiin turvattua toiselle tulos, jos toiselle tulisi ylivoimaisia vaikeuksia. Niilos tarvitsi matkalta kaksi puuttuvaa UTMB -pistettä, joten tällainen järjestely oli järkevä. Alustava viikko meni pitkälti töiden merkeissä ja valmistautumisesta ei ollut puhettakaan. Pitkät päivät seisoskelua esittelypäivillä eivät olleet paras mahdollinen alku tämäntyyppiselle matkalle. En ole jännittänyt mitään suoritusta pitkään aikaan näin paljon ja jännitys helpotti vasta kisapaikalle päästyä. Ilmeisesti kohtalotoverien ja karttojen näkeminen laukaisi stressaavan tilanteen. Mammuttimarssin filosofinen tausta.

Ennen lähtöä ehdittiin tehdä viimeiset säädöt sekä paiskata kättä mm. Ihan Hukassa Elwoodin ja PePon Pohjan Tähteä. Selkeästi itseään kovempaan seuraan olin siis ajautunut. Siirryimme raikkaaseen ulkoilmaan vain pari minuuttia ennen lähtöä, joka oli kello 21.00. Ihan riittävästi tässäkin ehti täristä ennen lähtölupaa.

Kuva: Jari Birling

 

Lähdöstä otsalamppujen muodostama valomato siirtyi ulkoilureittiä myöten metsään ja kaikista "rauhallisen startin" -puheista huolimatta olimme letkan etuosan tietämillä. Jono hajosi jonkin verran, kun selvisi ettei ihan varmaa tietoa sijainnista ollut. Ykkösrastille löydettiin kuitenkin melko vaivattomasti Niiloksen vahvan suunnistuksen ansiosta. Itse olin aivan keväällä niin sijainnista, kartasta kuin mittakaavastakin. Siirtymä kakkosrastille oli alun polun jälkeen selkeää tiellä juoksua. Muutaman miehen joukossa ehdimme vaihtaa kuulumisia ja kertailla kisan taktiikkaa. Osa oli reilun maratonin mittaisella matkalla ja loput meistä Marssilla. Hölkkäilimme tuollaista 7 minuutin kilometrivauhtia ja meno tuntui juuri niin helpolta kuin sen kuuluikin. Ainoastaan ylämäissä vaihdettiin välillä ripeäksi kävelyksi. Kolmosrastille jouduttiin kulkemaan pieni pätkä umpimetsää, mutta kun rastipisteenä oli "Pellon reunassa olevankopin katolla" niin eipä tuotakaan ollut vaikea ottaa. Rastille tullessa huomasin olevamme seitsemän hengen porukassa, vaikka luulin meitä olevan vain neljä. Kovin hiljaa takaatulevat olivat meidät yhyttäneet. Alkumatkalla juoma ei erityisesti maittanut ja evässuklaitakin olin napostellut poikkeuksellisen vähän. Neloselle mentäessä nautin irvistellen geelin ja join pieniä kulauksia urheilujuomaa. Samalla mietiskeltiin porukassa tulevaa uintia ja illan viileyttä. Nelosrasti oli sijoitettu piha-alueen ulkopuolella olevan ladon takanurkkaan ja pienen pihassa pyörähdyksen jälkeen rasti oli helposti otettavissa. Kun lähdimme rastilta, niin isompi joukko tuli tiellä vastaan. Porukka oli vielä tässä melko hyvin nipussa. Mitä lähemmäs uintipaikkaa tultiin, sitä enemmän kauhu valtasi mielen. Paikan päällä olikin melkoinen helpotus huomata uinnin olevan vain pieni kastautuminen kaulaa myöten kylmään veteen. Pukuhuoneen virkaa toimitti maahan levitetty kevytpeite ja sen päällä oli "mukava" laittautua uimakuntoon. Onnistuin valitsemaan ilman vetoketjua olevat, lastenkokoiset pelastusliivit, jotka saikin ennen uintia pujotettua päällensä, mutta uinnin jälkeen en ollut päästä liiveistä eroon. Kun kädet eivät kerta kaikkiaan nouse hartialinjan yläpuolelle, niin on liki mahdotonta selviytyä hommasta yksin. Niilos onneksi auttoi hädänalaista kaveriaan irtaantumaan jääkylmien pelastusliivien syleilystä. Olin varannut kuivat sukat sekä aluspaidan vaihtovaatteiksi ja käytinkin tämän mahdollisuuden ennen matkan jatkamista. Energiaa tankkailin samalla juomalla Teho -palautusjuoman sekä syömällä järjestäjien tarjoaman kuuman grillimakkaran. En mene ikinä uimaan alle +18-asteiseen veteen, joten olin oikein ylpeä selviytymisestäni kylmässä ilmassa sekä vedessä.

Uimarastilta lähdettäessä piti oikein pidätellä naurua: 

 

 Kuva: Jari Birling

 

 

Porukkamme pieneni nyt neljään mieheen ja lähdimme kutosrastin kautta lähestymään Tammisaaren keskustaa. Ratamestari, Karhusolan Tiukunen, kyseli uimarastilla suunnitelmaamme seuraavalle rastille. Valitsimme tietenkin lyhyemmän, mutta epämääräisen reitin. Tälläkin rastilla Niiloksen tarkkuus palkittiin lähes täydellisellä osumalla. Tammisaaren keskustaan hölkkäilimme tähtitaivasta ihaillen sekä niitä näitä jutustellen.

 

 Kuva: Jari Birling

 

Ensimmäinen pidempi asfalttisiirtymä aiheutti tylsistymistä hommaan ja olihan ensimmäinen maratonkin täyttymässä juuri Tammisaaren keskustan tietämillä. Tarkoituksena oli täyttää juomapussit Knipanin luona vierasvenesataman hanasta, mutta kaikki hanat olivat auki ja pääsulku kiinni. Ilmeisesti lokakuussa ei enää ole palveluja veneilijöille ja saattaahan pakkasöilläkin olla osuutensa asiaan. Molemmat hotellit tsekattiin matkalla ja respoissa ei näkynyt ketään yövahdissa. Seuraava tarkastuksen kohde oli taksitolppa, jonka ohitimme kuitenkin vettä kysymättä. Sairaalan ea-polikin päädyttiin jättämään rauhaan ja puhtaan veden saanti jätettiin "toivotaan toivotaan" -linjalle. Väsymys alkoi tehdä tehtäväänsä ja rento hölkkäily muuttui yhä pidentyviksi kävelytuokioiksi. Samalla nilkat alkoivat kipeytyä ja ne aiheuttivat vaivalloisuutta kävelyyn. Myös juoksuun lähtö oli kerta toisensa jälkeen vaikeampaa. Rastille kahdeksan tultaessa meidät ohitti kolmi- tai nelihenkinen ryhmä. Eiköhän tämäkin osoita vireystilan tasoa, jos ei kahta vuorokautta myöhemmin muista tuollaista asiaa. Näimme ryhmän vielä pariinkin otteeseen sijoitusten vaihdellessa puolin ja toisin. Meillä tuntui olevan suunta ja risteykset paremmin selvillä, kun taas toisen ryhmän jalat olivat selkeästi kevyemmät. Juomaveden puute huoletti koko ajan, eikä ysirastin lampikaan tuonut helpotusta ongelmaan. Ajatuksena oli löytää suoraan juomakelpoista vettä, emmekä halunneet tuhertaa vedenpuhdistustablettien kanssa. Raaseporin linna jäi harmillisesti pimeyden takia näkemättä. Linnasta ei erottanut kuin tumman silhuetin lipunmyyntikojun takana olleelta rastilta. Aamuyön tunneilla piti saada jotakin evästä ja kaivoin repusta kylmän graham-piirakan. Siitä eteenpäin kuljettaessa oli mukava kuvitella olevansa grillillä, kädessään reilunkokoinen jättilihapiirakka kaikilla höystöillä. Aina haaveet ja totuus eivät kulje käsi kädessä... Matkalla seuraavalle rastille, törmäsimme paikallisen Nooan arkkiin:

 

Kuva: Tomi Mäkelä

 

 

Tämän lähemmäs laivan omistamista KapteeniSolisluu ei taida päästä, vaikka mies sanailikin veneeseen nojatessaan, että "Tämä on minun!"

 

Snappertunan kylätaajamassa sitten onnisti: Niiloksen tarkat haukansilmät erottivat liki sadanmetrin etäisyydeltä vesihanan koulun seinässä ja vieläpä vesipostin avaimen siinä vieressä. Samalla kun tankkailimme juomareppuja, otin lisääenergiaa ja buranan. Nilkat olivat nyt koko ajan kuin tulessa. Välillä juoksu tuntui jopa helpommalta kuin kävely, mutta nilkat muistuttelivat kuitenkin joka askeleella itsestään. Matka Grabbackan raunioilla sijainneelle rastille tuntui kestävän ikuisuuden ja tässä taidettiinkin edetä reissun hiljaisimmat kilometrit. Väli oli selkeää tiellä etenemistä yhtä pientä peltotieoikoa lukuunottamatta. Raunioille tullessamme näille edellä menneen porukan otsavalot viimeistä kertaa. Rastilla Niilos teki työt laskeutuessaan raunioihin tarkistamaan rastikoodin. Koossa oli vajaat 70 edettyä kilometriä ja Karjaan ABC:n valot houkuttelivat seireenien lailla luokseen. Valitettavasti kiertoa olisi tullut sen verran paljon, että huoltoasemalla jätettiin käymättä. Hiukan piti kuitenkin jutustella kanelipullakahveista ja pyttipannusta, ettei totuus olisi kokonaan unohtunut. Seuraava rastinväli oli ennakkotiedoissa kaikkein pisin, mutta onnistuimme lyhentämään matkaa ylittämällä peltoaukean. Kynnetty ja savinen maa tarttui kenkien pohjiin tehden etenemisestä todella raskasta. Yli päästiin kuitenkin niin, että heilahti. Hiekkatiellä otimme taas kevyttä hölkkää, vaikka matkan rasitukset alkoivatkin jo tuntua kropassa. Ennen rastille tuloa teimme vielä toisen oikaisun, joka lyhensi matkaa useammalla sadalla metrillä. Rastilla piti kaivaa taas evästä sillä maha oli alkanut pitää omaa konserttiaan matkalla. Voi kuinka ihminen voikin olla iloinen tuollaisesta rehellisestä näläntunteesta ja repusta kaivetusta mustikkakeitosta. Matkaa maaliin oli enää noin kaksikymmentä kilometriä ja otsavaloa ei enää tarvinnut edes kartanlukuun. Yö oli siis lopultakin voitettu.    

 

Seuraaville rasteille kuljettaessa tapasimme useampiakin polkupyörillä olevia ryhmiä. Oli mukaa nähdä muitakin liikkeellä ja samalla ajatukset karkailivatkin jo maaliin. Buranan vaikutus oli loppunut, mutta en halunnut ottaa enää toista ennen maalia. Yritin tehdä nilkoilla laajempaa liikettä kävellessä, mutta toivottua apua liikeestä ei saanut. Oli vain kärsittävä kipu maaliin saakka. Muinaishaudalla sijainneen rastin jälkeen oli enää kymppi maaliin ja tunnelma alkoi nousta: selviäisinkö kuitenkin tästä koettelemuksesta hengissä ja tämän enempää vammautumatta? Viimeiselle rastille mennessä kyselin kavereilta, että rastinmääritteet loppuvat, mutta minulla on vielä yksi rasti piirrettynä. Sain lyhyen vastauksen, että kyseessä oli maali ja olimmeko mielestäni tulossa liian aikaisin maaliin? Pää taisi olla jo melkolailla jäässä, koska olin ihan pihalla sijainnistamme ja kartasta. Idon posliinitehtaan taka oleva rasti olisi minun taidoillani (ja henkisellä tilallani) jäänyt löytämättä, mutta onneksi kaverit olivat hereillä. Kun pääsimme asfalttitielle, niin onnistuimme jopa löytämään hölkkävaihteen päälle. Niilos ehdotteli vielä pientä oikomahdollisuuttakin savisen pellon ylitse ennen maalia, mutta ehdotukseen ei suhtauduttu sen ansaitsemalla vakavuudella. Maalileimaus kohdalla matkaa oli tehty 14 tuntia ja 11 minuuttia.

 

Saunaan mennessä huomasin nilkkojen turvonneen liki muodottomiksi kompressiosäärystimien alapuolelta. Jalkaterissä oli pari vaaleampaa paikkaa, mutta muuten vammat jäivät todella pieniksi. Puolitoista vuorokautta maaliintulon jälkeen voi jo todeta, että rakkoja ei sitten tullutkaan yhtään, solisluun kohdalle repunhihna oli tehnyt pienen mustelman (ilmeisesti levytyksen takia) ja nilkat ovat saaneet uuden, entistä tummemman värin. Henkiset vammat jäivät olemattomiksi. Uinti ei aiheuttanut traumoja ja ainoa vaiva oli hirmuinen väsymys. Saunan ja keiton jälkeen olin valmis kotimatkalle:

Kuva: Tomi Mäkelä

 

Ihan hivenen on äijä turvoksissa :)  En ehtinyt ajella kotiinpäin kuin parikymmentä kilometriä, niin penkka ropisi. Perniön ja Salon välillä tuli sitten jo sellainen torkahdus, että katsoin parhaaksi ottaa vartin päiväunet bussipysäkillä. Tuolla lyhyellä tauolla sitten jaksoin kotiin saakka.

 Ai, että innostuinko tällaisesta? Lainaan tähän loppuun Jatossun (yhden idolini) sanoja: "Kyllä sä olet nyt pelastettu ultrien pariin...."

Linkki Niilokselta lainattuun reittiin: -klik- , matkaa kertyi 94,4km ja aikaa paloi 14 tuntia 11 minuuttia. Aika touhua!



Varustus: Ohut WOL -pipo
               Led Lenser H7 -otsavalo
               NoName -buffi kaulassa
               Pitkä tekninen aluspaita, vaihdoin samanlaiseen kuivaan uinnin kohdalla
               Puma talvijuoksupaita
               Craft boxerit
               Adidas talvitrikoot (ne monet reissut nähneet ja monin rei´in ilmastoidut)
               ZeroPoint -kompressiosäärystimet
               Asics -juoksusukat, alkumatkan, uintiin saakka
               Bridgedale -sukat, uinnista maaliin
               Salomon XA20 -reppu
               Normisetti ea-tarpeita, wc-paperia, lääkkeitä, rahaa...

Eväät: 3x Maraboun Starbar -suklaapatukka
          1x Maraboun DubbelNougat -suklaapatukka
          1x Snickers -suklaapatukka
          1x Teho -palautusjuoma (uinnin päälle)
          1x grillimakkara järjestäjien grillistä uinnin päälle
          1x Maustikkakeitto 2,5dl
          1x Graham lihapiirakka
          1x pieni pussi suklaarusinoita
          2x geeli (maut: kamala & tosi kamala)
          pari pussillista ProBarin geelikarkkeja
          noin 3 litraa urheilujuomaa ryyditettynä Ratiopharm Nesteytys tabletein
          2x suolatabletti

Vaarojen Maraton 43km 2013

Koli 5.10.2013

Vaarojen Maraton, yksi kauden päätavoitteita ja kohokohtia on nyt takanapäin ja on ilo huomata, että veteraani-ikäinenkin kaveri voi vielä kehittyä harrastuksessaan. Viime kesälle soviteltiin tarkoituksella mahdollisimman paljon maastojuoksua ja vaihtelevia polkuja. Suunnistusta en ehtinyt harrastamaan läheskään niin usein kuin oli tarkoitus, koska perheelle ja työelämällekin on annettava oma huomionsa. Varsinkin loppukesän taistelin taas kerran kireän lonkankoukistajan kanssa, joka on seurausta runsaasta työautoilusta. Mutta nyt itse tapahtumaan…

Saavuimme perjantai-iltana Kolille juuri ennen kymmentä ja ennätimme sekä ilmoittautua että saamaan vielä ruokaakin ravintolasta. Majoitukseksi olin varannut mökin (sama kuin viime vuonnakin), jota tulivat kanssani jakamaan Kata ja Jokiv. Teimme illalla vielä ”pikaiset” viimeiset säädöt reppuihin ja pääsimme puolilta öin nukkumaan. Aamuherätys tapahtui ihan liian aikaisin, kun Jokiv oli päättänyt startata ultralle ja ultran lähtöhän oli jo seitsemältä. Olin tehdä kaverille ikävän yllätyksen, kun ajattelin valmistaa aamupuuron pikahiutaleista, jotka sisälsivät pähkinää. Onneksi Jokiv huomasi ennen syömistään tuon haitallisen ainesosan ja puuro keiteltiin tavallisista kaurahiutaleista. Kävin viemässä Jokiveen luontokeskukselle ja mies sai pudotettua tavaransa valmiiksi huoltoon. Jätin herran hytisemään vilusta lähtöalueelle ja itse kiirehdin takaisin mökin lämpöön nauttimaan aamupalaa ja valmistautumaan omaan lähtööni. Ennätimme Katan kanssa jättämään tavaramme säilytykseen hyvissä ajoin ja siirryimme kävellen lähtöön. Sain puhuttua Katan mukaan ensimmäiseen lähtöryhmään (tavoiteaika alle 5 tuntia), mutta yhtämatkaa emme lähteneet juoksemaan. Kumpikin halusi pitää alussa käsijarrua päällä ja Katan käsijarru piti paremmin kuin Kapteenin. Lähdön tapahduttua oma paikka letkassa löytyi ensimmäisten kilometrien aikana ja onnistuin keräämään sen verran lämpöä päälle, että luovuin irtohihoista ja hanskoista jo ennen viiden kilometrin kylttiä. Matka eteni mukavaa vauhtia ja jossakin vaiheessa huomasin vetäväni polulla pientä letkaa. Koska kukaan ei kärkeen halunnut, niin pidin nopeuteni itselleni sopivana ja mahdollisimman tasaisena. Jutustelimme niitä näitä ja ihastelimme Kolin upeaa, syksyistä maisemaa. Tottakai letkasta piti löytyä naapurikunnasta lähtöisin oleva kaverikin, mutta emme ikäeromme vuoksi toisiamme tunteneet. Olin päättänyt kävellä ylämäet alusta saakka ja sainkin hyvin pysyttyä suunnitelmassani. Ennen vedenylitystä kiihdytimme parin kaverin kanssa vauhtia, jotta emme olisi joutuneet odottelemaan ylitystä pitkään. Soutuvene irtosikin lähes heti rannasta, mutta toisella puolella jouduimme odottelemaan hetken toisen veneen ehtimistä pois alta. Tällä kertaa vetolossi olisikin ollut nopeampi vaihtoehto. Söin veneessä Maraboun Dubbelnougat -patukan ja ennen Kiviniemen juoma-asemaa otin vielä suolan. Join pikaisesti yhden mukin vettä ja lähdin samalla vauhdilla jatkamaan eteenpäin.

Kun reitti lähtee nousemaan Kiviniemestä, niin säästelin jalkoja kävelemällä jopa tielläkin jyrkimmät nousut. Viime vuonnahan tästä eteenpäin alkoivat vaikeudet. Olin saanut hiukan ennen vedenylitystä kaverikseni Vaarojen ensikertalaisen ja taitoimme samaa matkaa eteenpäin. Humpan tahti meni niin, että ylämäet käveltiin ja alamäet annoin rullata hyvää vauhtia. Jalkinevalinnassa olin päätynyt nastoitettuihin Salomonin SpikeCrosseihin ja ne toimivatkin erinomaisesti liukkailla pitkospuilla, juurakoissa sekä kallioilla. Pystyin pitämään kohtuullista vauhtia koko Ryläyksen eikä sellaista notkahdusta kuin viime vuonna, tullut lainkaan. Hetkittäin pohkeissa ja nivusissa tuntui merkkejä orastavasta krampista, mutta onnistuin sovittamaan askeleeni niin, etten joutunut missään kohdassa venyttelemään. Lisäksi otin tässä toisen suolan sekä ProBarin geelikarkkeja imeskeltäväksi. Sain teknisemmillä osuuksilla SannaK:n kiinni ja tsemppasin häntä eteenpäin, että "tulet sitten tiellä ohitse". Ryläyksellä tuli yhtäkkiä sellainen terve näläntunne, jonka hoidin alta pois mustikkakeitolla. Keitto olikin mukavaa vaihtelua suklaalle ja geeleille ja täytti samalla tyhjää mahaa. Viime vuonna Ryläys tuntui kestävän loputtomiin, mutta nyt viimeinen lasku ja pitkospuut tulivatkin vastaan yllättävän nopeasti. Voimiakin oli vielä jäljellä lopun helpompia tieosuuksia varten.

Ryläyksen ja toisen juomapisteen väliä lähdin taittamaan pienessä porukassa, joka sitten hajosi matkan varrella niin, että kiristimme vauhtia toisen juoksijan kanssa muiden jäädessä. Meno tuntui oikein helpolta ja fiilis oli korkealla. Laskeskelin viiden tunnin alituksen olevan mahdollisen hyvällä, tasaisella juoksulla. Juomapisteelle tultaessa Jokiv tuli tielle samaan aikaan hotellin suunnasta. Mies oli käyttänyt ensimmäiseen kierrokseen karvan yli viisi tuntia, mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä polvet olivat sanoneet yhteistyösopimuksensa irti. Juoksimme samaa matkaa tiellä ja keskustelimme vaihtoehdoista. Jokiv päätyi juoksemaan tien osuuden mukanani, jos ongelma menisikin ohitse. Polvien kuitenkin ”pettäessä alta” oli aika jättää leikki kesken viidenkympinkohdalla. Oli paljon viisaampaa keskeyttää tielle, kuin Ryläykselle ja polvien rikkominen kokonaan ei kiehtonut laskettelevaa kaveria.  Minä jatkoin omaa kulkuani maalia kohden ja juuri ennen rantatielle laskeutumista olin ohittaa Ursa Minorin huomaamatta. Energiat ilmeisesti alkoivat olla vähissä ja matkakin alkoi painaa jaloissa. Kävelin nyt Rantatielläkin ylämäkiä ja yritin juosta mahdollisimman paljon alamäkiä ja tasaista. SannaK tuli ennustukseni mukaisesti ohitse ennen laskettelurinteen nousuun lähtöä. Sain juoksemalla alamäkeen vielä pari edellä menevää kiinni ja loppunousuun lähdettäessä aika oli todella kortilla viiden tunnin alitusta ajatellen. Yritin pitää kävelyn hyvävauhtisena, mutta voimat oli jo kadotettu matkalle. Ne kohdat, joita yritin juosta, jäivät vain muutaman metrin pituisiksi yrityksiksi. Viimeinen nousu oli kaikesta kannustuksesta huolimatta aivan kauhea. Onnistuin kaikesta ottamaan muutaman huonon juoksuaskeleen maaliviivan ylittäessäni ja loppuajaksi muodostui  5.01.13. Pieni viiden tunnin ylitys ei edes harmittanut, kun voimia ei yksinkertaisesti ollut enempään. Maalissa Jokiv oli jo vastassa ja Katakin tuli vain reilun vartin myöhemmin maaliin. Onnistuin parantamaan aikaani viime vuodesta reilut 36 minuuttia, joten tyytyväinen on oltava. Loppunousukin tuli yli 40 sekuntia nopeammin, vaikka vauhti tuntuikin välillä pysähtyvän kokonaan. En usko kehitykseni edes olevan vielä lopussa, joten ensi vuotta varten lähdetään treenaamaan uusin eväin. Hieno ulkoilupäivä, hienossa seurassa!

 

Päivän varustus:

Salomon SpikeCross3 -kengät
Inov Gaiters -sukat
ZeroPoint -kompressiosäärystimet
Craft -boxerit
NoName Terminator -suunnistushousut
NoName Combat -suunnistuspaita
Salomon -irtohihat
Ohuet juoksuhanskat
Salomon XA20 -juoksureppu

Kuluneet eväät:

2 litraa High5 Zero Citrus -urheilujuomaa (3 tabl / 2l)
1 Marabou DubbelNougat -suklaapatukka
1 Marabou Starbar -suklaapatukka
1 Valio Mustikkakeitto 250g
2 kpl Squeezy -supergeeliä
2 suolatablettia

Tulokset

        

Valmistautumista Vaarojen Maratonille

Viime vuoden Nuuksio Classic sekä Vaarojen Maraton synnyttivät valtavan kipinän polkujuoksuun. Luonnossa liikkuminen, upeat maisemat, jalkavaivat kovalla alustalla ovat vain muutamia syitä poluille siirtymiseen. Yht´äkkiä aloin juosta enenevässä määrin joko ihan metsässä tai sitten poluilla. Talven lumikenkäilyt antoivat hyvän pohjan jalkojen vahvistumisena. Kaiken kruunasi vielä treenikaverin saaminen mukaan ja Jokiveen kanssa seikkailimmekin pitkin Hämeen Ilvesreittiä, Saaren kansanpuiston polkuja sekä Poronpolkua Lopella. Treeniajat eivät aina olleet ihan normaalien ihmisten rajoissa ja ison osan lenkeistä teimmekin otsalamppujen valossa. Yleiseksi lenkille lähtöajaksi muodostui iltakymmenen, kun lapset oli jo saatu nukuteltua. Vaihtoehtoisesti lähdimme viikonloppuisin liikkeelle hyvin aikaisin, jotta olisimme takaisin muun perheen herätessä. Näitä 1,5 - 4 tunnin lenkkejä onnistuimme tekemään säännöllisen epäsäännöllisesti ja kunto kasvoi ihan silmissä kauden aikana. On mahdotonta kuvailla niitä fiiliksiä, joita koimme auringon laskiessa tai noustessa, kun samalla saimme liikkua luonnonhelmassa, Etelä-Suomen upeimmilla poluilla.

Ennen Vaaroja kertyi tälle vuodelle 1100km juoksua, vajaa 300 km suunnistusta ja loppu tekeminen olikin sekalaista sillisalaattia. Kilometrejä on toki reilusti enemmän ja tekeminen on ollut laadukkaampaa kuin viime vuonna, mutta uskoisin pystyväni vielä paljon parempaankin. Runsas työautoilu aiheuttaa jäykkyyttä reisiin sekä pakaroihin ja lonkankoukistajan kireyden kanssa joutuu tekemään poikkeuksellisen paljon töitä. Jos onnistuisin saamaan ensi talvelle mukaan lihaskuntoa parantavaa harjoittelua, niin juoksukin muuttuisi varmasti helpommaksi. Painonkin kanssa pitäisi askaroida, ettei se nyt ainakaan yli 90 kilon menisi...Aika touhua! Syksyn kuluessa pitänee päättää, että lähteekö harjoittelemaan suunnitelmallisemmin vaiko tyytyykö nykyiseen "sillisalaatti" -treenailuun.

Tässä hiukan kuvasaalista kesän juoksuista:

Poronpolku, Loppi

Poronpolku, Loppi

Poronpolku, Loppi

Poronpolku, Loppi

Torronsuo, Tammela

Vetolossi, Ruostejärvi Tammela

Eerikkilä, Tammela

Poronpolku, Loppi

 

Torronsuo, Tammela

Torronsuo, Tammela

Ruostejärvi, Tammela

Ruostejärvi, Tammela