Kata ja mä, kaupungilla taas - Turku Rogaining Sprint 2h

Monesti on pitänyt osallistua, mutta yhtä monta kertaa on kohdalle osunut yhteensattumia & muita tekosyitä, joiden takia Turku Rogaining Sprint on jäänyt väliin. Tänä vuonna onnistuin vihdoinkin olemaan sekä terveenä että saamaan kaverin mukaani. Houkuttelin kovakuntoisen Katan mukaani ja sarjaksi valikoitui luonnollisesti "40 pari", vaikka ihmettelenkin järjestäjien hentomielisyyttä päästää näin nuoria ja kovakuntoisia tuohon veteraanisarjaan. Kummallakin oli normi työpäivät ja Turkua kohti pääsimme ajelemaan vain ihan pikkiriikkisen myöhässä. Kapteeni tosin paikkasi tuon myöhäisen lähdön roisilla ajolla ja ohittelulla. Paikalle ehdimme juuri sopivasti viideksi valmistautumaan suoritukseen. Kapteenin harjaantunut silmä erotti kauempaa teräksisen kestävyyden ja kissamaisen notkeuden omaavan suunnistajan ja mitä, mitä??? Lanttuhan siellä opasti herrasmiehenä muita harrastajia lajinsaloihin. Oli mukava tavata elävässä elämässä ja vaihtaa muutamat kuulumiset. Juu...ja käteltyäkin tuli...sillä samalla kädellä kuin on kätelty Ari Vatastakin :o)

Reitinsuunnitteluun oli varattu kokonaista 15 minuuttia ja se tuntui kuluvan aivan liian nopeasti. Järjestäjät joutuivat hätistelemään meitä "kuuman ryhmän" suunnittelualueelta, joten ilmeisesti näyttömme eivät ennen kisaa olleet riittävät tai sitten järjestäjien edustaja ei vielä tunnistanut meitä. Reitti muotoutui vastapäivään kiertäväksi ja valtaosa ajasta suunniteltiin käytettäväksi peruskartalla. Vasta maaliin tullessa otettaisiin suunnistuskartoilta se, mitä otettavaa olisi. Lähtölaukauksen myötä huiman iso porukka lähti pyörätietä samaan suuntaan, joten yllättävän moni oli päätynyt samantyyppiseen alkuun. Kurkistin nopsasti karttoja ja teimme ensimmäisen reitinmuutoksen eli poikkesimme ottamaan rastin 152 (kumpareen eteläjuuri) matkalla rastille 168 (metsikön sisäkulma). Joen rannassa kulkevalle polulle loikattiin näyttävästi sillan kaiteen yli ja pyrimme pitämään suht´reipasta vauhtia yllä. Alkupään rastit olivat hyvin pitkälti tuollaisia läpijuostavia ja helposti tavoitettavia rasteja. Maaston puolelle ei juurikaan menty ja matkaa tehtiin niin kevyenliikenteenväylillä kuin kaduillakin. Rastien käyntijärjestys muotoitui näin 159 (katujen risteys) - 160 (metsikön ulkokulma) - 175 (katujen risteys) - 139 (mäki). Vasta rastille 139 (mäki) mennessä joutui miettimään hiukan enemmän reitinvalintaa, enkä ole näin jälkikäteen ollenkaan varma, että olisin tehnyt oikean ratkaisun. Rastille kuitenkin löydettiin ja lipulle noustessa vastaan tulivat Nina ja Juha, jotka vaikuttivat ennalta vahvimmilta voittajasuosikeilta. Meillä alkoi dieselit vähitellen käynnistyä ja juoksu tuntuikin jo selkeästi helpommalta kuin ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Kuuma keli aiheutti sen, että kulkukauppiaan jäntevä vartalo kiilteli hiestä (tosin suunnistusvaatteiden alla) ja päätä verhonneesta buffista olisi saanut puristaa ämpärillisen hikeä. Aika touhua!

Rastille 158 (tien mutka) jatkettiin hyvällä sykkeellä. Ilmeisesti otsalta valunut hiki kirveli silmissä, sillä en osannut valita rastilta lähtevää koillista tie/polku vaihtoehtoa, vaan juoksimme muutaman kymmenen metriä vikasuuntaan johtanutta tietä. Tarkistimme suunnan ja päädyimme kulkemaan rautatien suuntaisesti seuraavaan tien risteykseen. Tästä olikin helppo edetä pyörätietä sekä loppumatka kapeaa polkua rastille 69 (avokallio). En muista aivan tarkaan, mutta olisikohan tuossa tullut täyteen ensimmäinen tunti ja noin 10,5 kilometriä. Olimme ennen lähtöä sopineet, että tekisimme päätöksiä loppureitistä tunnin kohdalla ja päätimmekin kääntyä länteen ja aloittaa (maaliin) laskeutumisvalmistelut. Tulojälkiämme pitkin pääsimme takaisin pyörätielle ja jatkoimme leimaamalla rastit 167 (mäki) sekä 148 (avokallio). Näilläkin rastinväleillä kuljimme jalkakäytäviä ja kevyenliikenteen väyliä. Helppoa kuin heinänteko ja hyvä vauhti sai jatkua. Kummallakaan ei ollut mitään ongelmia ja Kapteeni sai toistuvasti katsella Katan uusien Salomonien kantoja.

Suunnistuskartalle siirtyminen ei sujunut ihan ongelmitta ja minulla oli pieniä murheita itsemme sijoittamisessa kartalle. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ainakin rasti 138 (kaakkoinen kivi, etelä puoli) olisi kannattanut matkalla ottaa. Nyt suuntasimme kuitenkin juomarastille 170 (aukko) ja jouduimme nousemaan oikein kunnon ylämäen jyrkänteitä ohitellen. Kello kävi armottomasti ja olikin täysin selvää, ettemme ehtisi ottaa muita rasteja Temppelivuoren alueelta. Taas takaisin samoja jälkiä ja reipas siirtyminen Upalingon avokallioille. Rasti 147 (notko) löytyi vaivatta, kunhan löysimme ensin sille vievän heikon polun. Rastilta jatkettiin sen enempää ihmettelemättä sillä aloimme kärsiä orastavasta kiireestä maaliin siirtymisessä. 169 (iso kivi) haluttiin kuitenkin ottaa matkalla, se tuomien isojen pisteiden takia. Teimme louhikon takana sijainneella vihreällä pienen koukun, ennen kuin löysimme rastipisteen. Paikka ei tainnut olla kaikkein helpoimpia, sillä saimme toisenkin parin kanssamme tiheää metsää skannailemaan. Kiveltä suunnistimme taas louhikolle ja sen ylittämisessä saikin olla todella tarkkana. Väsyneillä jaloilla oli mukava taiteilla heiluvien ja huojuvien kivien päällä. Samalla teimme pienen reitinvalintavirheen, kun otin risteyksestä väärän polun. Päädyimme raiteille lännemmässä kuin oli tarkoitus, mutta rataa pitkin oli helppo korjata suuntaa. Selkeällä polulla tuli mieleen ajatus poimia vielä viimeiseksi rastiksi 174 (notko), vaikka meidän olisi jo pitänyt olla täyttä vauhtia juoksemassa maaliin. Rasti löytyi heti, mutta rastin jälkeen kärsin taas ongelmista hahmottaa suunnistuskarttojen sekä peruskartan raja. Muutama sata metriä edettiin tunteella, ilman tarkempaa tietoa sijainnista. Kartasta sain kiinni vasta liikenneympyrässä, joka oli selkeästi merkitty peruskarttaan. Arvioin matkaa maaliin olevan puolisen kilometriä (todellisuudessa sitä oli 600m) ja aikaa oli jäljellä alle kolme minuuttia. Pistelimme parasta mahdollista kyytiä kevyenliikenteenväylää pitkin ja ainoa, mitä sain huohotettua parille tuossa vauhdissa oli "kohta helpottaa". Kovin syvälliseksi keskustelu ei maalisuoralla virinnyt :o) Maaliin ehdimme kisakellon näyttäessä 2.01.40 eli menettäisimme 4 pistettä myöhästymisestä. Ensitunnelmat olivat ilo hienosta maastolenkistä sekä melko murheettomasta suorituksesta. Tällä(kin) kertaa tuli kierrettyä hyvä lenkki ja vasta sen jälkeen tulivat reitinvalinnalliset tai suunnistukselliset kuviot. Järjestäjien tietoteknisten ongelmien takia tulokset jäivät saamatta, eikä arpaonnikaan suosinut meidän tiimiämme tällä kertaa. Kotimatkalla poikettiin vielä jäähdyttelemässä Parmaharjun hyppyrimäen portaissa: katselimme jyrkkää portaikkoa auton ikkunasta, ilmastoinnin jäähdyttäessä lämmintä autoa. Samalla fiilisteltiin mahdollista osallistumista XTrail Parmaharju -maastojuoksuun.

Hyvä reissu, lisää tällaisia!

Tulokset Kartta Peruskarttaa on piirretty ne suunnistuskartalla olleet rastit, joissa kävimme.

On trail Marielundsskoven, Kølding DK

Päivän matkustamisen ja parin lennon jälkeen lopultakin pääsin "kotiutumaan" hotellille Køldingiin. Olin ennalta katsellut mahdollisia juoksureittejä kartasta mitään erityistä löytämättä. Tanskahan on tasaiseksi haukuttu maa, enkä uskonut löytäväni minkäänlaisia korkeuseroja. Katselin taksin ikkunasta mahdollisia metsäkohtia, jos vaikka ihan polkuja löytyisi, mutta hotelli olikin ihan asuntoalueella...harmin paikka.

Sovittiin italialaisen kollegan kanssa päivällistreffit, joten lenkki piti tehdä saman tien ja mieluummin aika lyhyenä. Valmistauduin juoksentelemaan kolmevarttia katuja pitkin, mutta mitä, mitä? Jo ensimmäisessä risteyksessä näkyi huokutteleva portaikko suoraan puistoon:



Portaikon jälkeen olin hiukan epätietoinen siitä, pitäisikö jatkaa eteenpäin vaiko kääntyä alamäkeen johtavalle polulle. Käännyin alaspäin ja ajattelin vielä tässäkin vaiheessa, että kierrän sitten vaikka ympyrää portaiden ja alamäen välillä, jos parempaa ei löydy. Kadulle päästyäni, näin metsänpuolelle osoittavan kyltin ja ja pienen polunpätkän jälkeen aukesi eteeni kaunis näky: Täysin varusteltu maastojuoksijan leikkikenttä, josta löytyi kaikki leikkivälineet kiintorasteja myöten. Kovaksikeitetyn myyntimiehen sydän pamppaili kuin viimeistä päivää ja jo täysin kuivuneiksi luullut kyynelkanavat tirauttivat pienet onnen kyyneleet ahavoituneille poskille.



Viikonlopun Salpaus-rogainingin jäätyä vatsavaivojen takia välistä, olin melkoisen murheellinen. Paha mieli unohtui kuitenkin hetkessä ja mahakin tuntui taas, kuin taikaiskusta, normaalilta. Annoin uusille Speedcrosseille oikein kunnolla kyytiä ja jouduin pidättelemään innostunutta hihkumistani. Olin aivan sattumalta löytänyt Marielundsskovenin, jossa kulkee vanha ratapohja, Troldhedebanen. Alueella oli erinomaiset korkeuserot ja polkuja vaikka muille jakaa. Lisäksi siellä täällä näkyi pihtileimasimilla ja QR-koodeilla varustettuja kiintorastitolppia. Pitänee viikolla ottaa selvää, mistä saa karttoja sekä lisätietoa alueesta.

Laskeutuessani erästä polkua alas, havahduin metsästä kuuluvaan risahdukseen: ihan muutaman metrin päästä liikkeelle pähti pieni kauris! En ole ihan varma, kumpi meistä pelästyi enemmän. Pienen nousun jälkeen, tulin aukean laitaan, jossa viisi kaurista ruokaili kaikessa rauhassa:



Tanskassa on siitä mukava lenkkeillä, että kaikki tervehtivät toisiaan. Ei ole väliä, tuleeko vastaa toinen lenkkeilijä vaiko pyöräilijä, aina voi nyökätä ja huikata ystävälliset hejt :) Koska aikataulu oli kireä, jouduin kääntymään takaisin paljon ennemmin kuin olisin halunnut. Näille poluille on pakko ehtiä vielä ennen aamupalaa ja päivän ohjelman jälkeen. Juoksukelikin oli aika mainio, kun lämpöä riitti +16 astetta ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Loppuun vielä muutama, innostuksesta tärisevin käsin otettu tunnelmakuva:



Toivottavasti kevät olisi Suomessa pidemmällä, kun ehdin takaisin kotiin!

Tässä kartta alueesta

Ja isompana täältä Marielund

Iltarastikautta avaamassa korttelirasteilla

When the chimp comes down better be ready

"Kapteeni. Jos Mirolla olisi pikkuveli tai -sisko, niin heistä olisi seuraa toisilleen."

Juu. Kyllä on seuraa, mutta millaista seuraa...voi elämän kevät.

Lopultakin pitkään odotetut Forssan Lehden Iltarastit alkoivat ja pakkohan sinne mukaan oli ängetä. Pisimmällä radalla oli jo vedetty kovat pohjat, mutta vastasin nuorempien uhoon "kepittäväni heidät, vaikka toinen pojista harteilla ja toinen reppuselässä". Onneksi tuo jäi vain uhoamisen puolelle ja Hippo-radan jälkeen lähdin poikien kanssa 2,7km:n radalle. Pojat olivat selkeästi otettuja saamistaan Hippo-buffeista ja ne piti laittaa samantien kaulaan. Herrat muistivat hienosti emitin ja lähtöleimauksen toiminnan ja sain seurata vierestä alkuvalmisteluja. Lähtö ja maali sijaitsivat jäähallin parkkialueella ja rata kulki sekä puistomaisella asuntoalueella että lammin ympäristössä. Lähtövaatteelta suunnattiin matkaan sairaalan ohitse ja sen takana sijaitsevalle mäelle.

Manu 5v. reitinsuunnittelussa: "Tuostahan me mennään metsänpuolelle niin, että heilahtaa!"

Onneksi pienet, eivätkä suuremmatkaan mäet estä herrojen etenemistä maastossa:

Mäki tuli valloitettua ja ensimmäinen rasti leimattua. Vesitornilla oli pakko pysähtyä ihmettelemään graffitia ovessa. Taiteilija oli hienosti osannut ottaa työhönsä alaoven päälle tehdyn kalterioven:

Miro 7v. otti hienosti ohjat käsiinsä ja löysi oikean suunnan rastilta lähdettäessä. En tiedä oliko vain sattumaa vai osasiko poika oikeasti katsoa kartalta lähtösuunnan rastilta. Hiukan jouduin avittamaan polun löytämisessä ja pitipä vielä hiukan hillitä nuorten suunnistajien intoa oikaista tontin läpi. Rastinväli taisi olla kokonaiset 300 metriä, mutta silläkin matkalla piti hiukan tehdä akrobaattitemppuja. Hypättiin kalliolta alas, kiivettiin kiven päälle, juostiin polkua ja polun viertä, löydettiin tyhjä Cokis-muki pillillä ja lopulta päädyttiin kiipeämään puuhun. Koska pikkuveli ei kunnolla ulottunut oksaan, niin isompi auttoi Tarzanin puuhun:

Muistuttelin välillä, että olimme suunnistamassa ja kello kävi.

"Mikä kiire sulla isi on? Eihän sulla ikinä ole kiire töistäkään kotiin, niin ei voi olla nytkään."

Lausuntoa tehostettiin kääntämällä lakista lippa taakse ja räppäämällä muutama tulinen lause. Pikkuveli komppasi tanssimalla hurjan Gagnam style-tanssin. Tuon ikäisissä pojissa on parasta se, että nopeasti syttyvä uho unohtuu melkein samantien, kun nähdään jotain muuta kiinnostavaa. Miro nappasi kuivan heinänkorren suuhunsa ja seuraava rastinväli pitikin etsiä Manulle vähintään samankokoista ja -näköistä kortta.

Jäähallin huoltorakennuksen nurkalla ollut rasti löydettiin ja leimattiin hyvillä fiiliksillä, oltiinhan jo liki puolessa matkassa. Jäähallin takapihalle kärrätty värikäs jää-/lumisohjo kiinnosti kovasti. Uhkailin äidin olevan pahoillaan, jos veljekset tahrisivat vaatteensa väreillä. Ihme ja kumma, tällä kertaa ohje uskottiin nikottelematta. Samalla, kun kuljettiin lamminrannassa olevaa pyörätietä ja moikkailtiin tutuille, oikeille suunnistajille, niin mietittiin uutta serkkua, jota Liedon täti oli päivällä lähtenyt Turusta hakemaan. Pojat miettivät, että tulisiko meille heti viesti, kun poikavauva olisi syntynyt. Kyselin varovasti, että mitäpä jos tuleekin tyttö? Veljekset olivat aivan varmoja pojasta, koska tädillähän oli jo yksi tyttö.

Kiire loppuu leikkikentällä:

Kun pahin into leikkimisestä oli saatu taltutettua, niin sain houkuteltua pojat jatkamaan matkaa.

"Isi. Käytäiskö Hesellä suunnistuksen päälle? Olis vähän nälkä."

Ihme. Näillä on aina nälkä ja Hesen leikkipaikka on aina yhtä paljon poikien mieleen. Olihan sitä itselläkin nälkä ja olen taas loppuviikon reissussa, joten sain mahdollisuuden hyvitellä tulevaa poissaoloani herkuilla. Sain pojat jopa juoksemaan pienen pätkän luvattuani Hese-käynnin. Lamminrannan huoltorakennuksen kulmalla sijainneelle rastille otettiin hirmuinen kiri. Kun ennätin itse paikalle, niin menossa oli epävirallinen lukkopainin piirinmestaruusottelu, sarjassa miehet alle 30kg. Kummallakin oli tukeva ote veljensä niskasta ja maahan oltaisiin kaaduttu hetkellä millä hyvänsä. Lopulta sain ottelijat irti toisistaan ja poseeraamaan huoltorakennuksen seinään maalatun graffitin edessä. Graffitin teksti osui tälle reissulle poikkeuksellisen hyvin. Huiman veljekset ovat valmiina, mutta onko simpanssi valmis Huiman veljesten kujeille?

Maalileimaus aiheutti pahaa mieltä ja katkeruutta. Miro oli jo selkeällä karkumatkalla, kun nappasin nuoremman reppuselkääni ja juoksin maaliin leimaamaan voittajana. Miro oli vääryydestä niin tuohtunut, että herraa piti tosissaan maanitella autoon. Lopulta jälkiruoaksi luvattu pehmis kinuskikastikkeella sai pettyneen nuorisourheilijan mielen kääntymään plussan puolelle.

Sateisesta säästä huolimatta upea iltarastikauden avaus. Ehkä jonain päivänä sitä pääsee yksinkin metsään. Sitä odotellessa :o) 

23.4.2013 Linikkala: Rata 2,5 (2,7km), kuljettu matka 3,75km, aika 46.22.

Mitä raskaampaa, sitä rakkaampaa - Averian Maraton 20.4.2013

"Ensimmäinen Averian Maraton, kahdennentoista Averian Lenkin yhteydessä. Maratonreitti Averiajärven ympäri Vihtijärven Ylimmäisentien kautta. Yhtenä kierroksena. Raskas reitti, noususumma suuri."

Kyllä! Ja taas kerran markkinointi osui kohdalleen. Raskas, mutta mukava reissu, eikä ainakaan liian helppo.

Päätimme hyvissä ajoin Docin kanssa osallistua Olkkalan Kirin järjestämälle Averian Maratonille ja aikaa treenaamiselle olisi kyllä ollut riittävästi, mutta....pitihän sitä oleilla mukavuusalueella, seurustella perheenkin kanssa, tehdä töitä ym. joutavia tekosyitä, jotta harjoittelulta olisi välttynyt. Juoksua edeltävä viikkokin meni messuilla seistessä ja muutenkin lähtöviivalle mentiin aivan liian vähäiset kilometrit takana. Luottamus omaan tekemiseen oli kuitenkin kova. Hakeuduimme lähdössä kärkijoukkoihin siitäkin huolimatta, että tarkoituksena oli ottaa rauhallinen startti sekä katsella mihin päivän kunto riittäisi. Doc aloitti tapansa mukaan ripeästi ja katselin ensimmäisen kilometrin taittuneen 4:20 aikaan. Kahden juostun kilometrin jälkeen Doc sitten karkasi. Ilmeisesti oma kuntoni on parantunut, sillä viime syksynä Ahvenanmaalla, kestin matkassa vain reilun kilometrin :) Onneksi juoksuseuraksi löytyi nopeasti M45-sarjasta mies, jonka peesissä laskettelin aina 25 kilometriin asti. Keskustelua emme saaneet aikaiseksi, koska kilpakumppani olikin itärajan aurinkoisemmalta puolelta ja Kapteenin venäjäntaito on tunnetusti erittäin heikko.  Alkumatkan nousut saivat sykkeen nousemaan, mutta kilometriajat pysyivät kuitenkin 4:35-4:50 tuntumassa. Meno tuntui sen verran vahvalta, etten edes juonut jokaisella huoltopisteellä. Välillä katselin kellosta kasvavaa eroa Dociin, joka oli löytänyt vauhdikkaamman kaverin matkakumppaniksi.

Alkumatkasta ei ole hirveästi muisteltavaa, niin murheettomalta meno tuntui. Tarjolla oli vaihtelevaa, kumpuilevaa maastoa sekä kevääseen heräilevää luontoa.  
Kahdenkymmenenviiden kilometrin kohdalla aikaa oli kulunut tasan kaksi tuntia ja puolimaratonin olin jo hetkeä aiemmin juossut omaan ennätysaikaani. Otin suolatabletin ilman nestettä, koska ensimmäiset tuntemukset alkoivat hiipiä jalkoihin ja huoltopisteelle oli vielä matkaan. Tabu tarttui tietenkin kurkkuun ja jouduin ottamaan energianamuja päälle. Meno oli muuttunut hetkessä vaivalloiseksi ja annoin itselleni luvan kävellä jyrkimpiä ylämäkiä. Kilometrit 25-30 olivat melkoista änkyttämistä ja aikaa sain niihin kulumaan 30 minuuttia. Kolmen ja puolen tunnin aika olisi vielä ollut saavutettavissa, mutta nyt jouduin kävelemään selvästi pidempiä osuuksia ja juoksuun lähtö oli kerta kerran jälkeen hankalampaa. Kaapaisin pientareelta lunta ja hieroin sitä hikisiin käsiini. Osan lumesta laitoin buffin sisään päälakea jäähdyttämään. Porukkaa alkoi vähitellen lappaamaan ohitseni ja loppuaikatavoite tuntui saavuttamattomalta. Pienen hetken olin jopa valmis pyytämään huoltopisteen hoitajia soittamaan vaimolle, että hän tulisi noukkimaan väsyneen kulkijan reitiltä pois. Päätin kuitenkin jatkaa maaliin saakka. Kapteeni voi vain todeta, että tämän päivän noutaja ei ollut kultainen...

Vasta viimeisellä, 39km:n huoltopisteellä, sain taas juoksemisesta otetta . Loppumatka tuli ihan mukavasti, vaikka aikatavoitteet olivatkin jo menneet ja ennätysaikaankin olisi pitänyt edetä lentäen. Lisäriemua toi vastaan tullut vaimo, joka hölkkäili kanssani viimeisen kilometrin. Maaliin ehdin ajassa 3.46.52 ja Doc oli hurjastellut ajan 3.22.01. Matka oli muutaman satametriä ylimittainen, joten liikuttavan lähelle pääsin omaa ennätystäni. Lapset olivat päässeet maratonin aikana naperojuoksuihin, joten päivä meni oikein mukavasti. Iltasella saunoimme vielä Docilla ja suunnittelimme tulevia reissuja. Tulimme siihen tulokseen, että Doc alkaa harjoitella taas kolmen tunnin kuntoon ja Kapteeni taas yrittää kolmea ja puoltatuntia rikki vielä tällä kaudella. Kevyemmällä reitillä ja paremmalla valmistautumisella se olisi saattanut onnistua jo tänään.

Helmikuun kuulumisia

Helmikuu meni niin nopeasti ohitse, että kuukauden liikuntamäärä jäi hiukan alarajalle. Juoksua ei kertynyt kuin karvan alle sata kilometriä ja nekin tulivat vain kuudesta lenkistä. Mittarina toimiva Puistojuoksu kulki mukavasti ja lupaili nousevaa kuntoa kevättä kohden. Ilmeisesti viime vuoden syyspuoli oli aivan liian raskas harjoitusmääriin nähden ja nyt alkaisi kroppa taas vähitellen olla juoksukunnossa. Venyttelyä kertyi ihan ennätysmäärä, koska mukaan tuli myöskin jääkiekkoilua, joka kävi minulle uusien lihasryhmien päälle. Puolitoista tuntia "leikkimielistä" kiekkoilua laittaa äijän hikoilemaan ja nostaa sykkeen mukavasti ylös. Samalla tuli todettua ettei koordinaatio ole enää poikavuosien tasolla. Kypäränkin hankintaa harkittiin vakavasti...

Helmikuussa tuli toteutettua yksi pitkäaikainen haave eli tilasin harjoitusvastuksen polkupyörään kotikonttoripäivien ratoksi. Elite Trainer oli Chain Reaction Cyclesillä poistotarjouksessa ja samalla tilailin hiukan lisäkilkkeitä juoksureppuuni. Ensimmäinen pidempi kokeilu trainerilla osui perjantai-iltaan ja aloittelin pyöräilyä hetin poikien nukahdettua. Sisäpyöräily osoittautui juuri niin tylsäksi puuhaksi kuin kaverit olivat kertoneet, mutta sain ajan kulumaan maastojuoksuvideoita läppäristä katsellen. Vaikka poljin pyörää, en ollut kuin fyysisesti paikalla. Voikin sanoa, että olin enemmänkin läsnä Kilian Jornet´n kanssa vuorilla juoksemassa. Samalla mietin, että missä vaiheessa elämä meni niin pahasti raiteiltaan, että olen polkemassa perjantai-iltana kilpapyörää kodinhoitohuoneessa, enkä kylillä rälläämässä.

 

 

Toinen mukava uutuus on laskettelureissut poikien kanssa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Lapin reissut isompien poikien kanssa, vaan ihan oman jälkikasvun kanssa tehtävät pienet kokeilut Hirvensalon rinteissä. Miro ja Manu tuntuvat olevan kovasti innostuneita laskemisesta ja isompaa mäkeäkin päästiin jo kokeilemaan. Miro laskee parin kerran harjoittelun jälkeen hienosti, mutta Manun laskettelussa on vanhempia hirvittävää, kallepalanderimaista "tulos tai ulos" -meininkiä. Kuvassa tulevat maailmanmestarit ja näkymä alhaalla olevaan alppikylään. Alppikylähän on toiminut aikoinaan Suomen pääkaupunkinakin :)

Nimitarrat poikien kypäröissä on hiihtokoulun jäljiltä, ei sen takia etten erottaisi omia lapsiani toisistaan...

Lumikenkien kanssa on tullut nähtyä lähimetsät aivan uudesta näkökulmasta. Talvinen luonto avautuu ihan erilailla, kun ei ole sidottuna polkuihin tai syvän lumipeitteen hidastamaan etenemiseen. Eläinten jälkiä ja pesäkolojen suuaukkoja huomioi paljon helpommin kuin kesäaikaan. Varsinkin urheilukentän maastoista on helppo etsiä hyviä ylämäkiä itsensä kiusaamiseen. Toivonkin näistä lenkeistä olevan hyötyä ensi kesän ja syksyn maastomaratoneilla. Erään lumikenkäilyn jälkeen etsiskelin vanhoja, isoilla sommilla varustettuja ruokosauvoja ja samalla yllätyin löydöstäni iloisesti: puusukset perinteisillä siteillä! Heti kun löydän leveällä kärjellä varustetut monot taikka kumisaappaat, niin tarkoituksena olisi lähteä keväisille umpihangille hiihtämään.

Kaikesta huolimatta liikuntaa kertyi 22 ja puoli tuntia ja mikä tärkeintä terveystilanne on erinomainen. Ei turhia lastentauteja, ei murtuneita luita eikä jalkojen kanssa mitään isompia rajoitteita. Nyt vain lisää treeniä kevättä kohden!

  

Sumeaa logiikkaa - Loppiaisrogaining 8h 2013

Loppiaisrogainingiin Liekkitiimi lähti poikkeuksellisella miehityksellä, kun vakipari Minkiönkylän Mahti ja KapteeniSolisluu saivat seurakseen ensikertalaiset Katariinan ja Jorman. Kokeilijoiden suunnistustaidot ja kunto tiedettiin jo ennalta koviksi ja 8-tunnin yhdessä liikkuminen vain vahvisti tätä tietoa. Hyvä, hyvä!

Masalan koululla sijainneeseen kilpailukeskukseen ehdittiin hyvissä ajoin, vaikka pidimmekin matkalla pienen kahvitauon Karkkilassa. Taukoseuraksi osui vielä Tyykikylän Blues ja samantien tanner tömisi, lumi pöllysi ja leimailtiin kilpaa rasteja (ainakin puheiden tasolla). Laitoimme koululla varusteet valmiiksi jo ennen reitinsuunnittelua, koska suunnittelulle oli varattu vain tunti aikaa. Suunnittelu alkoi tutulla tapaa kulmista saatavien pisteiden laskemisella ja suuripiirteisellä kartan tutkimisella. Päädyimme suunnittelemaan reitin kartan länsiosalle niin, että kiertäisimme Vitträskin järven myötäpäivään. Reittikin piirreltiin karttaan, mutta jo lähtiessä päätettiin elää tilanteen mukaan ja päivän aikana käytimmekin moneen kertaan "sumeaa logiikkaa" seuraavien reitinvalintojen suunnittelussa. Tuttujakin ehdittiin suunnittelun lomassa moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia harjoittelun & kilpailujen osalta.

Päivän kartta meidän kulkemaltamme osalta:

Päivän radan suunnittelua:

                                          Kuva Merja Ylihärsilä

Liekkitiimi valmiina päivän koitokseen. Olisiko hymy ollut näin leveä, jos etukäteen olisi tiennyt kuljettavan matkan olevan maratonin mittainen?

                                         Kuva Merja Ylihärsilä

Lähdön hetki tuli taas aivan liian nopeasti, mutta tällä kertaa olimme jo minuuttia ennen lähtömerkkiä ulkona ja valmiina starttaamaan. Lähdöstä otimme ensin rastin 22, joka oli sijoitettuna palloiluhallin kulmalle ja aivan pysäköintialueen viereen. MyLoggerinkin Kapteeni muisti tässä vaiheessa napsauttaa päälle reittiä tallentamaan. Ihan kaikkea ei siis ennen lähtöä ehditty/muistettu tehdä. Toisena rastina suunnitelmaan oli merkitty 23 kivi, jolle kuljimme tietä myöten muun joukon mukana. Samaan aikaan rastille tuli retkisuksilla liikkeellä oleva pari ja heidän matkantekonsa näytti ainakin siinä vaiheessa vauhdikkaalta. Rastin 41 (jyrkänne) jälkeen pääsimme maastoon liikkumaan ja kokeilemaan hankikannon kestävyyttä. Aika nopeasti selvisi, että porukan kevyemmät pysyivät suurimmaksi osaksi hangen pinnalla, kun me raskaammat taas kynsimme kovan kuoren alla olevassa pehmeässä lumessa. Päivästä saattaisi siis tulla hyvinkin raskas. Kivi-rastille (26) mentäessä piti ottaa valokuva osuvasta liikennemerkistä: Kapteeninkuja 4! Eipä olisi uskonut, että KapteeniSolisluun maine tunnetaan näinkin kaukana kotoa :)

                                         Kuva Katariina Manni 

 

Rastinväleillä 26-42-31-28 saimme umpihangessa kulkemista koko rahan edestä. Alkuinnostuksessa hapuilimme yhdellä välillä ja taisimmepa tehdä täysikäännöksenkin jossain välissä, mutta muuten sekä suunnistus että liikkuminen oli vaivattoman oloista ja tunnelma korkealla. Kun olimme leimanneet rastin 32 (linjojen risteys), niin pääsimme kulkemaan pitkästä aikaa tielle. Juoksu kulki letkeästi ja ylämäet käveltiin reippaasti rupatellen. Rasteja 33 ja 55 mietittiin otettavaksi, mutta päädyimme etenemään suoraan rastille 59 (mäen päällä), joka tarjosi upeat näköalat Humaljärven suuntaan. 

                                         Kuva KapteeniSolisluu

Muutaman yhteiskuvan jälkeen laskeuduimme kohti laiturilla (29) sijainnutta rastia, jolla pidimme pienen huoltotauon, joka sitten venyikin hieman pidemmäksi jutusteluksi paikallisten ihmisten kanssa. Karttaa tutkittiin oikein porukalla ja saimme hyvän selostuksen  paikoista, joissa olisi hieno maisema tai muuta nähtävää. Samalla tarjoutui mahdollisuus käyttää jääkiekkokaukalon vieressä sijainnutta puuceeta. Poikkeuksellista luksusta tällaisilla reissuilla! Lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme rastille 40 (niitynkulma). Matka oli tähän asti taittunut hiukan suunnitelmaakin nopeammin ja fiilikset olivat korkealla. Kuultiinpa ensimmäisiä lupauksiakin jo tässä vaiheessa, ettei rogaining-kokeilu jäisi vain tähän kertaan. Vielä kun kelikin suosi kulkijoita, niin mikäpä tässä oli matkaa taittaessa.

Rastilta lähdettäessä törmäsimme paikalliseen matkailuyritykseen??? 

                                         Kuva Merja Ylihärsilä

Seuraavaksi siirryttiin pois Humaljärven maisemista kohti Vitträskin länsi- ja luoteisosan rasteja. Rastille 48 (ojien risteys) kuljettaessa teimme ratkaisun kiertöö myöskin rastit 30-44-51-56 ylimääräisinä, koska aika ja voimat tuntuivat riittävän. Rastille 48 saavuttaessa oli vuorossa iloinen tapaaminen: Tyykikylän Bluesin hyväkuntoinen tiimi saapui samaan aikaan leimaamaan. Pikaisen yhteiskuvan jälkeen TK Blues lähti jatkamaan matkaa ja me pienen tuumailutauon jälkeen perään. Rastille 30 (ojan kulma) kuljettiin yhdessä, pitkässä letkassa ja saimme samalla mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia. Rastilta tiemme erkanivat eri suuntiin ja me lähdimme tavoittamaan rasti 44 (mäki). Matkalla kuljimme hieman liikaa pohjoiseen ja päädyimme noin 100 metriä  liian paljon pohjoiseen. Aika mitätön virhe, kun muuten olimme osuneet lähes poikkeuksetta suoraan rastille. Aikaa lähdöstä oli kulunut reilut kolme ja puoli tuntia ja nopeutemme oli alkumatkan ollut aika tarkasti 5 km / tunti. Jyrkänteellä (51) tuli taas Tyykikylän Blues vastaan ja tällä kertaa näimmekin heidät maastossa viimeistä kertaa, koska kiertosuuntamme olivat vastakkaiset loppu matkan. Jyrkänteeltä (56) lähtiessämme oli vääntöä siitä menisimmekä seuraavaksi rastille 54 (pieni jyrkänne), 34 (masto) vaiko rastille 24 (linjatolppa). Kapteeni jäi yksin mielipiteineen siitä, että rasti 24 pitäisi ehdottomasti ottaa ja suuntasimmekin rastille 34. Reitinvalinnaksi muodostui tiet, jotka kiersivät hiukan, mutta olivat selkeästi nopeampia edettäviä kuin umpihanki. Juoksukin kulki vielä ihan kiitettävästi, vaikka ensimmäiset väsymisen merkit olikin jo havaittavissa. Tien pintakin oli kovin liukas ja jouduimme ottamaan varsinkin alamäet varovasti, koska Jorma ja Minkiönkylän Mahti olivat liikkeellä nastattomilla Speedcross 3:lla. Mastolla pidettiin pieni eväs- ja tyhjennystauko. Samalla päätettiin kaivaa lamput repuista, sillä kello oli jo 15.40 ja alkoi vähitellen hämärtää. Eväistä saatiin uutta potkua ja siirtyminen seuraavalle rastille (54) tapahtuikin pitkälti kevein juoksuaskelin. Ilmeisesti eväiden vaikutusta ei voi vähätellä, sillä seuraavasta rastista (43 polun päässä) olimme painella isoa tietä vauhdilla ohitse. Vasta Katariinan kysymys: "Eikö olisi pitänyt jo poiketa?" herätti porukan. Jorma ja MiMa olivat keskittyneet keskustelemaan offipisteistä ja Kapteeni oli vuodattanut suu vaahdossa Vaarojen Maraton-reissustaan. Oliko keskittyminen kuitenkin hieman herpaantumassa? Kuka näistä tietää?

Nyt oltiin siirrytty selkeästi viimeiseen vaiheeseen eli etenemään kohti maalia ja pimeys oli laskeutunut piilottaen yksityiskohdat maastosta. Tässä selvisi se, että isolla porukalla liikkeellä ollessa oli myös valoa käytössä selkeästi enemmän. Kartan koillisosan rastit kuljettaisiin järjestyksessä 53-37-49-25-27 ja loppu elettäisiin tilanteen mukaan. Alku oli selkeää sähkölinjalla etenemistä, koska rastit 53 (kivi linjalla) ja 37 (linjatolppa) olivat sijoitettuna...yllätys, yllätys: linjalle! Heti linjatolpan jälkeen, matkalla etelän suuntaan oli virtaavaa vettä, virtauksen muovaamassa uomassa ja maistelimme siitä porukassa muutaman mukillisen. Puhdas (???) vesi maistui mahtavalta geelien, energiapatukoiden ja urheilujuoman jälkeen eikä pieni humuksen aiheuttama lisämakukaan haitannut.

                                  Kuva Katariina Manni

Päätimme edetä mahdollisimman selkeitä reittejä pimeässä seuraaville rasteille. Ojien risteykseen kuljettiin aluksi linjaa ja tietä pitkin ja loppu ojia myöten. Rastilta lähtiessä teimme pienen ylimääräisen kiepsautuksen maastossa, mutta kumpareelle (25) vievä tie löydettiin kuitenkin. Tässä vaiheessa kaivoimme PowerBarin EnergizeShotit esille kaikki olivat samaa mieltä niiden antamasta lisäpotkusta. KapteeniSolisluu kuitenkin halusi vielä tässäkin vaiheessa kirjattavan pöytäkirjaan eriävän mielipiteen siitä, että rasti 24 olisi pitänyt hakea. Synkkä hiljaisuus ja huokailu tiimikaverien suunnalta oli selvä merkki siitä, että rasti olisi todellakin pitänyt hakea: kaikki olisivat päässeet paljon, paljon helpommalla... Jyrkänne (27) leimattiin pienen haeskelun jälkeen ja pääsimme suuntaamaan rastille 50 (kivi). Rasti olikin yllättävän hankala pimeässä ja kartan mittakaava aiheutti sen, että etsiskelimme rastia liian aikaisin. Muutaman minuutin kuluttua kiven suunnasta tuli pitkä letka otsalamput pimeässä vilkkuen ja lähdimme samoja jälkiä pitkin rastille leimaamaan. Aikaa oli jäljellä noin 55 minuuttia ja teimme mittauksia siitä, voisimmeko hakea rastin 38 (niitynkulma) lisäksi vielä rastin 21 (silta) matkalla maaliin. Koska porukalla jalka vielä nousi ja totesimme 10 min/km vauhdin riittävän, niin päätimme leimailla molemmat. Suunnistushan oli lopussa helppoa, koska matkaa tehtäisiin puhtaasti teitä pitkin. Vaikka takana oli pitkä päivä ja liki maratonin verran kilometrejä, niin hienosti tiimi jaksoi vielä viimeiset kilometrit. Maaliin saavuttiin ajassa 7:56:27 eli aikaa jäi ruhtinaallisesti kolme ja puoli minuuttia käyttämättä!

Väsyneet, mutta onnelliset:

 

Suorituksen päälle on hyvä ottaa hetki omaa aikaa:

 

 

Nopean suihkun jälkeen oltiin valmiita lähtemään kotimatkalle. Karkkilassa teimme taas huoltopaussin, johon sisältyi muun muassa pastaruokailu ja seurustelua Tyykikylän Bluesin porukan kanssa. Viimeisellä siirtymällä nähtiin kovasti väsyneitä, mutta päivään tyytyväisiä urheilijoita.

Hieno harjoitus upeassa talvisäässä ja ennen kaikkea mahtavassa seurassa! Iso kiitos kuuluu myös järjestäjille, jotka olivat onnistuneet löytämään hienoja rastipisteitä Kirkkonummen ympäristöstä.

Linkki tuloksiin -klik-
Linkki reittiin -klik- "muutama sata metriä" puuttuu alusta

Yhteenvetoa vuodesta 2012 ja suunnitelmia vuodelle 2013

Vuosi 2012 meni varsin kaksijakoisesti: erilaisten vaivojen kanssa joutui pitämään pitkiäkin treenitaukoja, mutta lähes kaikki suunnitellut tapahtumat kuitenkin pääsin käymään.  Ainoastaan Tukholman maraton jäi isompana tapahtumana juoksematta, koska jalkavaivat olivat silloin pahimmillaan ja Tukholman reissu olisi todennäköisesti romuttanut koko loppuvuoden suunnitelmat. Jälkiviisaana on helppoa sanoa, että reissun peruminen oli ainoa oikea ratkaisu, siitäkin huolimatta etten ollut peruutusturvaa perusterveenä ottanut.

Keväällä juoksutahti oli tähänastisista selkeästi kiivain: jo huhtikuun loppuun mennessä oli kilometrejä koossa 600, kun koko vuoden kilometrit jäivät nyt karvan alle tonniin. Loppukesä ja syksy menikin juostessa erilaisissa tapahtumissa, treenien jäädessä taka-alalle. Tiukin putki osui elo-marraskuuhun, kun osallistuin Retki-rogainingiin (47,2km/8h), viiden viikon päästä Nuuksio Classic maastomaratonille (42,2km), taas viisi viikkoa taukoa ja Vaarojen Maraton (43km), kaksi viikkoa Jämin minirogaining-tapahtumaan (26,5km/3h) ja siitä viikko Ahvenanmaan maralle (42,2km), jonka jälkeen takki olikin aika tyhjä. Harjoittelemattomuudestakin huolimatta selviydyin kaikista reissuista hengissä ja osassa pystyin jopa juoksemaan tavoitteen mukaisesti. Ahvenanmaalla maratonaika parani aiemmasta yrityksestä reilut 40 minuuttia!

Rogaining-tapahtumiin Liekkitiimin kokoonpanoksi vakiintui Minkiönkylän Mahti, Doc sekä KapteeniSolisluu. Reitinsuunnittelutaidot kehittyivät huomattavasti vuoden aikana ja parhaimmillaan reittimme mukailivat kärjen reittisuunnitelmia. Suunnistus sujui ilman isoja virheitä ja hyvänä päivänä meillä onkin mahdollisuus kiilata tuloksissa "parhaaseen neljännekseen". Kauden hienoimmat fiilikset taisivat osua Somerniemen yörogainingin hyvään liikkeeseen ja iloiseen yhdessäoloon. Mieleenjääneitä maisemia ihailtiin muun muassa Kalattomannotkossa (Somerniemi), siltaa pitkin kuljettavalla saarirastilla (Retki-rogaining, Viitapohja) ja Hollolan kirkonkylän näkötornissa ollut rasti hienoine maisemineen (Salpausrogaining, Hollola).

Suunnistuskausi sisälsi erinäisen määrän iltarastitapahtumia ympäri Suomen. Vierailtua tuli niin Joensuussa, Aurassa kuin Kauhavallakin. Jälkikasvua tuli liikutettua ennätysmäärä iltarasteilla ja se toikin mukavaa vastapainoa vauhdikkaaseen maastossa kulkemiseen. Puolentoista kilometrin matkaa saatettiin kulkea liki tunti ja matkalla tutkittiin kasvit, maastonmuodot sekä eläimet. Leikillekin varattiin yhteisillä reissuilla aikaa ja yleensä kotimatkalla vielä korjattiin liikunnan aiheuttama kalorivaje herkuttelemalla. Ainoat vähänkin kilpailuun viittaavat suunnistustapahtumat olivat seuranmestaruuskisa sekä mettämaili.

Vanha harjoituskilpapyörä tuli kaivettua esiin ja kuntouttelin jalkaa pyöräilemällä muutamia satoja kilometrejä kesän aikana. Pyöräily tulee varmasti lisääntymään jatkossa yhtenä harjoitusmuotona.

Kaudella 2013 olisi tarkoitus liikkua tasaisesti enemmän. Jalkojen terveyteen aion kiinnittää enemmän huomiota ja lepopäivillekin pitää jättää oma tilansa. Työkuvioiden muututtua, saattaa parhaille päiville osua parikin liikuntakertaa. Juoksukilometrit pitäisi tuplata ja hiihto sekä pyöräily saavat enemmän tilaa kalenterissa. Suunnistuslisenssin hankintaa on harkittu niin pitkään, että eiköhän se nyt sitten lopultakin tarvitse ottaa :)

Kauden tapahtumia, joihin olisi tarkoitus osallistua:

  6.1.2013 Loppiaisrogaining 8h, Kirkkonummi
20.4.2013 Averian maraton, Vihti
  4.5.2013 Salpausrogaining 12h, Lahden seutu
 heinäkuu XTrail Parmaharju, Lieto
10.-11.8.2013 Retki-rogaining
  syyskuu  Nuuksio Classic Trail Marathon
5.10.2013 Vaarojen Maraton, Koli
               Puistojuoksut (mahdollisimman monta), Forssa

Lista varmasti pitenee kauden aikana, mutta tänä vuonna olisi tarkoitus varata aikaa myöskin palautumiselle.

Edit: Vuosiluvut vaihdettu oikeiksi