lauantai 31. elokuuta 2013

Nuuksio Classic Trail Marathon 2013

Viime vuoden Nuuksio-kokeilu osoittautui niin mukavaksi, että pakkohan tätä herkkua oli saada lisää. Lähtöpäätöstä helpotti kohtuullisen hyvä terveystilanne sekä tiimin saamineen mukaan joukkuekisaan. Kata, Jorma ja Pellervo lupautuivat mukaan Lounais-Hämeen Rastin joukkueeseen ja näin henkilökohtaisen kisailuun saatiin vielä hauska lisämauste mukaan. Olin onnistunut järjestämään itselleni enemmän kuin tarpeeksi ohjelmaa kisapäivälle, joten liikkeelle lähdimme kahdella autolla. Näin pääsisin karkaamaan paikalta heti maaliin tultuani. Viime vuotista aikaa olisi pakko parantaa, että ennättäisin käydä pesulla ennen Turkuun ja höyrylaivaristeilylle lähtöä.

Pellervo haki kisamateriaalit jo perjantai-iltana ja minä puolestani lupasin poimia hänet aamulla hotellilta Tapiolasta. Päivän ensimmäinen (ja onneksi ainoa) harhailu tulikin tehtyä hotellilta lähdettäessä, kun seurasin sokeasti navigaattorin neuvoja ja päädyimme työmaa-alueelle. Taisipa kaveri mainitakin, että yleensä kielletyn ajosuunnan merkki ja lisäkilpi "työmaa-alue" tarkoittavat sitä, ettei alueelle kannata ajaa. Kukapa näistä tietää? Siikarannassa olimme hiukan ennen yhdeksää, eikä ylimääräistä aikaa juuri ollut ennen lähtöä. Viimeisiä rasvauksia ja valmisteluja tehdessäni jätin mustikkakeiton autoon, kun ajattelin sen olevan turhaa painoa. Vielä en tiennyt, että kolmenkympin kohdalla tulisi hiukan sitä keittoa ikävä... Päätin juosta reissun ilman sykemittari tai gps-mokkulaa, enkä vaivautunut laittamaan edes ajanottoa päälle. Kokeillaan kerrankin, miltä tuollainen iloinen, kelloa tuijottelematon luomujuoksu tuntuisi.

Järjestäjien antaessa viimeisiä kisaohjeita, bongasimme Niiloksen, jorman ja Katan hotellin edestä. Ursa Minorkin ehti ottamaan pakollisen kisakuvan ennen kuin aloitimme siirtymisen lähtöpaikalle. Jo ennalta olimme sopineet juoksevamme omaa tahtiamme, mutta sijoittauduimme kuitenkin vierekkäin, pari metriä lähtölinjan taakse. Lähtömerkki tuli kuin varkain ja kiihdytimme juoksuun muun porukan mukana. Jo parin sadan metrin juoksun jälkeen humpan tahti oli selvä. Jorma kiisi selkeästi edellä, kadoten kärjen mukana horisonttiin. Pellervo ja minä löysimme letkasta oman paikkamme ja Kata seurasi muutaman askeleen taaempana jääden koko ajan enemmän. Letka haki muotoaan melkein Swinghilliin saakka ja eniten taisimmekin tehdä ohituksia jyrkimmissä alamäissä sekä portaissa. Suunnistusta harrastaneellehan nuo alamäet eivät ole mitään pahoja ja portaikkoon löytyi sopiva rytmi vauhdikkaaseen etenemiseen. Taisipa joku mainitakin kuolemaa halveksuvasta nopeudesta jyrkkiin portaisiin.

Metsästä Swinghillille tultaessa, osa letkasta oli lähteä väärään mäkeen sauvatreeniä tekevien suuntaan. Me osuimme heti oikealle uralle, kun reitti oli kuitenkin selkeästi merkitty. Muutamassa paikassa tulikin selväksi, että kannattaa mieluummin seurata reittimerkkejä kuin edellä juoksevan selkää. Laskettelurinteeseen löytyi hyvä rytmi ja rinteen yläosassa Elwood pääsi yllättämään huikkaamalla "Hyvä Kapteeni!". Kättä ei ehditty paiskaamaan, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa.

                                           Kuva: Tommi Lainema

Juomapisteellä otin lennosta mukillisen vettä ja painelin Pellervon perään. Swinghillin jälkeen aloimme laskeskella vauhtiamme ja tulimme siihen tulokseen, että olimme liian kovalla alkuvauhdilla liikkeellä. Aloimme kävellä ylämäkiä ja saimmekin hiukan vauhtia tasaantumaan. Liikaa emme jarrutelleet, jotta sellainen juoksemisen ilo saatiin säilytettyä. Välillä etenimme muiden mukana ja hetkittäin hölkkäilimme ihan kahdestaan. Nuuksio tarjosi hienot maisemat sekä vaihtelevia polkuja sekä tienpätkiä. Tunnelma oli korkealla emmekä murehtineet liiemmälti juoksun loppuosuutta. Olimme saaneet seuraksemme helsinkiläisjuoksijan, jonka kanssa etenimme ja jutustelimme  kilometrikaupalla. Noin 23 kilometrin kohdalla, heti ea-pisteen jälkeen, Pellervon kulku muuttui raskaammaksi samalla, kun saimme soratietä jalkojen alle. Kaivoin suolatabletin vielä sekä kavereille että itselleni, ennen kuin tiemme erosivat. Pellervo jäi venyttelemään jalkojaan minun jatkaessani matkaa helsinkiläisjuoksijan kanssa eteenpäin. 

Toiselle juottopisteelle tultaessa Päivi L. huuteli tsemppejä ja pakkohan sitä oli käydä tunnustamassa kirvelevä tappio Someron yörogainingista sekä antaa hikinen onnitteluhalaus. Tyydyin tälläkin juomapisteellä yhteen mukilliseen vettä, enkä täyttänyt juomapussia. Reppu tuntui vielä sen verran raskaalta, että nestettä oli pakko olla jäljellä. Kun lähdimme nousemaan seuraavaan ylämäkeen, niin jalat olivat jo selvästi parhaat askeleensa antaneet. Mitä lähemmäksi kolmenkympin kohtaa tultiin, niin sitä enemmän jouduin kävelemään ja tuskailemaan heikkoa kulkuani. Alkumatka oltiin tultu parin suklaapatukan ja geelinamujen turvin ja nyt piti saada nopeasti lisää energiaa. Perinteinen geeli tai suklaat eivät tuntuneet houkuttelevilta ja laitoinkin ensin suolan ja sitten muutamia geelinamuja suuhuni. Kolmannella juomapisteellä (33km) olin hiukan tokkuraisen oloinen ja välillä tuntui, että "värivalot loistivat tunturissa". Join kolme mukillista vettä sekä otin vielä yhden mukillisen matkaani. Siinä vettä hörppiessöni ja kävellessäni eteenpäin, kuului yht´äkkiä melkoinen surina ja samalla tunsin pistoa pohkeessani. Pari vihaista ampiaista teki selväksi, etten ollut toivottu vieras heidän reviirillään. Pistokset tuntuivat yllättävän ikäviltä, mutta hyvänä puolena ne veivät ajatukset pois vaikeasta liikkumisesta. Oikea nivunen antoi merkkejä orastavasta krampista ja samalla krampintunne alkoi hiipiä myöskin etureiteen. Manasin juuri tälle viikolle osunutta runsasta ajomäärää ja venytin hetkisen jalkaa, ottaen puusta tukea. Ohi juokseva venäläismies tarjosi energiapatukkaa, mutta totesin pärjääväni omilla eväillä. Otin vieläkin kourallisen lisää geelinamuja ja vähitellen olo alkoi korjaantua. Aloin saada taas juoksusta kiinni 36 kilometrin kohdalla ja onnistuinkin kiihdyttämään vauhtiani. Nyt pystyin hölkkäämään rauhallisesti ylämäkiäkin ja onnistuin pitämään ajatukset tiukasti juoksussa ja maaliinpääsyssä. Ohittelin vielä muutamia juoksijoita, jotka olivat aiemmin tulleet minusta ohitse. Viimeiset kilometrit menivät tunteiden vuoristoradassa, eikä mitään erityisiä muistikuvia jäänyt mieleen. Kun pääsin polulta pururadalle ja kohti maalia, niin fiilis oli poikkeuksellisen hieno. Sillisalaattitreenailulla olin pystynyt parantamaan aikaani viime vuodesta yli 47 minuuttia. Maalissa kello pysähtyi aikaan 4.34.30.

Jorma oli jo maalissa juostuaan hienon ajan 4.10! Tunnelmaa paransi vielä entisestään, että Pellervo ja Kata ilmestyivät maaliin reilut kymmenen minuuttia minun perääni. Koko joukkue oli onnistunut juoksemaan todella upeat ajat ja sijoituimme juokkuekisassa kuudensiksi. Kun Kata vielä sijoittui naisten sarjassa kuudenneksi, niin päivä oli meidän osaltamme vahvasti positiivinen. Ennen saunaa ja Turkuun lähtöäni, ehdimme vielä järjestäytyä yhteiskuvaan:

                                        Kuva: KapteeniSolisluun perhealbumi

Kotona huomasin, että juomapussista oli mennyt urheilujuomaa (mieto Gatorade & Ratiopharm Nesteytys) ainoastaan 1,2 litraa. Vettä join juomapisteillä 5-6 mukillista. Ainakin tämä on varmasti vaikuttanut vaikeisiin kilometreihin kolmenkympin nurkilla. Evästä kului ainoastaan 1kpl Maraboun Starbar-patukka, 1kpl Maraboun Dubbelnougat-patukka, 15kpl ProBarin geelinamuja (alle 2 pussia) sekä kaksi suolatabua. Lisäksi energian ottaminen unohtui alkuvaiheessa ja ensimmäiset energiat taisivat mennä vasta tunnin kohdalla. Täytynee olla näiden kanssa Kolilla aika paljon varovaisempi.

Nuuksio Classicin järjestäjät olivat tehneet taas aivan upeaa työtä, eikä parinkaan nukutun yön jälkeen löydy mitään moitittavaa tai korjattavaa järjestelyistä. Mielestäni tapahtumassa onkin aivan poikkeuksellinen hyväntuulinen henki sekä järjestäjien että osanottajien kesken. Kaikki huolehtivat toisistaan ja tsemppaavat eteenpäin. Hieno tapahtuma!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti