torstai 27. syyskuuta 2012

Kääpiöiden oppaana yörasteilla

Kyllä taas olisi helpommalla päässyt, kun olisi heittäytynyt kotisohvalle teeveetä katsomaan...

Somerolaiset järjestivät yösuunnistuksen Someron keskustassa sprinttikartalla ja samalla he haastoivat naapuriseurat osallistumaan mukaan. Eniten osallistujia kerännyt seura saisi palkinnoksi 500€:n edestä apua kartoitukseen. Matkoja oli tarjolla kaksi: 3km:n taskulamppurata ja 6km otsalamppuporukalle. Tämä jos mikä olisi hyvä paikka esitellä jälkikasvulle yösuunnistusta. Ekaluokkalaisen kanssa oltiinkin viime tiistaina yörasteilla, mutta nelivuotiaalle tämä oli ihan ensimmäinen kerta pimeällä. Ekaa kertaa jännitettiin oikein porukalla ja pimeäkin tuntui hiukan pelottavalta. Molemmilla pojilla oli "market-otsavalot" ja Mirolla lisäksi uusi Fenix E15 taskulamppu. Pienestä koostaan huolimatta, lampulle luvataan 140 lumenin valoteho ja keilallekin pituutta 89 metriä.

Ilmoittautuessa meille tarjottiin kolmea karttaa, mutta arvelin yhden riittävän. Pojat eivät vielä lue karttaa, enkä ole siinä pitänyt mitään kiirettä. Kyllä ne vielä ehtivät ihan riittävästi kartankin kanssa touhuta. Lähtöleimauksessa pojat laskivat merkkivalon vilkahduksia hyvinkin tottuneesti ja lähdimme suuren innon vallassa kohti ykkösrastia. Edes vesisade ei onnistunut latistamaan tunnelmaa. Rastiheijastin havaittiin jo pitkän matkan päästä ja leimattiin suorastaan kilpaillen siitä, kuka ehtii ensin. Toiselle rastille lähdettäessä sitten kyräiltiinkin jo ykkösrastilla kiilailua ja tarvitsipa Miro hieman painavampaa tekstiäkin, jotta tossu alkoi taas nousta vauhdikkaammin. Kakkosrasti löytyi grillin takaa ja siitä siirryimmekin tien toiselle puolelle, aidan sisäkulmassa sijainneelle rastille. Manu oli varustautunut vedenpitävällä haalarilla ja saappailla, mutta Miro valitteli jo lenkkarien kastumista. Aika ihme, sillä poika oli hypännyt jo tuossa vaiheessa joka ikiseen matkalla olleeseen lammikkoon. Reitin keskiosalla oli useampi "pitkä" rastinväli, pisimmän välin oltua yli 400 metriä. Kaivot, puskat, kopit ja aidat löytyivät vaivattomasti, vaikka vauhti olikin päätä huimaavaa laahustamista. Pissataukokin jouduttiin pitämään kutosrastille mennessä. Pienen miehen hätä ei katso aikaa, eikä paikkaa, niin se vain on.
 
Viimeisellä kolmanneksella Manu tuntui väsyvän kovasti. Jalkoihin sattui ja väsytti. Pimeä ja sateinen kelikin pelotti poikaa. Sain kuitenkin pidettyä juniorin liikkeellä, kun muistutin tasaisin väliajoin autossa olevasta piparirasiasta. Kymppirasti oli hirvi-patsaalla, rastilippu roikkumassa hirven sarvesta. Patsasta ihmeteltiin tovi, kunnes valokeilassa vilahti jänis. En ole ihan varma, mitä osapuolta tilanne jännitti enemmän, mutta jänis ainakin lisäsi huomattavasti vauhti lamppujen ristitulessa. Uhosipa pienempi huitaisevansa jänistä laser-miekallansa. Isompi korjasi koululaisen tietämyksellä: "Ei se ole mikään laser-miekka, vaan taskulamppu, pöljä!" Sanailusta oli kehkeytymässä aimo riita, mutta onnistuin kiinnittämään poikien huomion matkan jatkamiseen. Toiseksi viimeisellä rastilla Manu oli niin väsynyt, että tihrusti itkua ja valitteli jalkojaan. Asiaa ei auttanut yhtään, että isoveli etuili viimeisellä rastilla ja otti loppukirin maaliin. Manu itki sydäntäsärkevästi, koska hän olisi halunnut liimata (=leimata) ennen Miroa. Manun mielestä Miron olisi pitänyt totella, kun hän huusi, että "odota Miro, minun vuoroni liimata!" En jäänyt maalissa ihmettelemään pidempään, vaan pakkasin umpiväsyneet sankarit takapenkille ja annoin piparipaketin evääksi kotimatkalle. Iltapala maistui poikkeuksellisen hyvälle ja uni tuli jo hiukan ennen kuin pää osui tyynylle.

Sateesta huolimatta aivan upea ulkoilulenkki ja kaiken lisäksi tosi jännittävä lamppu- ja lasermiekkaleikkeineen. Kuljettu matka 3,2km, aika 45.24.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti