Sumeaa logiikkaa - Loppiaisrogaining 8h 2013

Loppiaisrogainingiin Liekkitiimi lähti poikkeuksellisella miehityksellä, kun vakipari Minkiönkylän Mahti ja KapteeniSolisluu saivat seurakseen ensikertalaiset Katariinan ja Jorman. Kokeilijoiden suunnistustaidot ja kunto tiedettiin jo ennalta koviksi ja 8-tunnin yhdessä liikkuminen vain vahvisti tätä tietoa. Hyvä, hyvä!

Masalan koululla sijainneeseen kilpailukeskukseen ehdittiin hyvissä ajoin, vaikka pidimmekin matkalla pienen kahvitauon Karkkilassa. Taukoseuraksi osui vielä Tyykikylän Blues ja samantien tanner tömisi, lumi pöllysi ja leimailtiin kilpaa rasteja (ainakin puheiden tasolla). Laitoimme koululla varusteet valmiiksi jo ennen reitinsuunnittelua, koska suunnittelulle oli varattu vain tunti aikaa. Suunnittelu alkoi tutulla tapaa kulmista saatavien pisteiden laskemisella ja suuripiirteisellä kartan tutkimisella. Päädyimme suunnittelemaan reitin kartan länsiosalle niin, että kiertäisimme Vitträskin järven myötäpäivään. Reittikin piirreltiin karttaan, mutta jo lähtiessä päätettiin elää tilanteen mukaan ja päivän aikana käytimmekin moneen kertaan "sumeaa logiikkaa" seuraavien reitinvalintojen suunnittelussa. Tuttujakin ehdittiin suunnittelun lomassa moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia harjoittelun & kilpailujen osalta.

Päivän kartta meidän kulkemaltamme osalta:

Päivän radan suunnittelua:

                                          Kuva Merja Ylihärsilä

Liekkitiimi valmiina päivän koitokseen. Olisiko hymy ollut näin leveä, jos etukäteen olisi tiennyt kuljettavan matkan olevan maratonin mittainen?

                                         Kuva Merja Ylihärsilä

Lähdön hetki tuli taas aivan liian nopeasti, mutta tällä kertaa olimme jo minuuttia ennen lähtömerkkiä ulkona ja valmiina starttaamaan. Lähdöstä otimme ensin rastin 22, joka oli sijoitettuna palloiluhallin kulmalle ja aivan pysäköintialueen viereen. MyLoggerinkin Kapteeni muisti tässä vaiheessa napsauttaa päälle reittiä tallentamaan. Ihan kaikkea ei siis ennen lähtöä ehditty/muistettu tehdä. Toisena rastina suunnitelmaan oli merkitty 23 kivi, jolle kuljimme tietä myöten muun joukon mukana. Samaan aikaan rastille tuli retkisuksilla liikkeellä oleva pari ja heidän matkantekonsa näytti ainakin siinä vaiheessa vauhdikkaalta. Rastin 41 (jyrkänne) jälkeen pääsimme maastoon liikkumaan ja kokeilemaan hankikannon kestävyyttä. Aika nopeasti selvisi, että porukan kevyemmät pysyivät suurimmaksi osaksi hangen pinnalla, kun me raskaammat taas kynsimme kovan kuoren alla olevassa pehmeässä lumessa. Päivästä saattaisi siis tulla hyvinkin raskas. Kivi-rastille (26) mentäessä piti ottaa valokuva osuvasta liikennemerkistä: Kapteeninkuja 4! Eipä olisi uskonut, että KapteeniSolisluun maine tunnetaan näinkin kaukana kotoa :)

                                         Kuva Katariina Manni 

 

Rastinväleillä 26-42-31-28 saimme umpihangessa kulkemista koko rahan edestä. Alkuinnostuksessa hapuilimme yhdellä välillä ja taisimmepa tehdä täysikäännöksenkin jossain välissä, mutta muuten sekä suunnistus että liikkuminen oli vaivattoman oloista ja tunnelma korkealla. Kun olimme leimanneet rastin 32 (linjojen risteys), niin pääsimme kulkemaan pitkästä aikaa tielle. Juoksu kulki letkeästi ja ylämäet käveltiin reippaasti rupatellen. Rasteja 33 ja 55 mietittiin otettavaksi, mutta päädyimme etenemään suoraan rastille 59 (mäen päällä), joka tarjosi upeat näköalat Humaljärven suuntaan. 

                                         Kuva KapteeniSolisluu

Muutaman yhteiskuvan jälkeen laskeuduimme kohti laiturilla (29) sijainnutta rastia, jolla pidimme pienen huoltotauon, joka sitten venyikin hieman pidemmäksi jutusteluksi paikallisten ihmisten kanssa. Karttaa tutkittiin oikein porukalla ja saimme hyvän selostuksen  paikoista, joissa olisi hieno maisema tai muuta nähtävää. Samalla tarjoutui mahdollisuus käyttää jääkiekkokaukalon vieressä sijainnutta puuceeta. Poikkeuksellista luksusta tällaisilla reissuilla! Lopulta pääsimme jatkamaan matkaamme rastille 40 (niitynkulma). Matka oli tähän asti taittunut hiukan suunnitelmaakin nopeammin ja fiilikset olivat korkealla. Kuultiinpa ensimmäisiä lupauksiakin jo tässä vaiheessa, ettei rogaining-kokeilu jäisi vain tähän kertaan. Vielä kun kelikin suosi kulkijoita, niin mikäpä tässä oli matkaa taittaessa.

Rastilta lähdettäessä törmäsimme paikalliseen matkailuyritykseen??? 

                                         Kuva Merja Ylihärsilä

Seuraavaksi siirryttiin pois Humaljärven maisemista kohti Vitträskin länsi- ja luoteisosan rasteja. Rastille 48 (ojien risteys) kuljettaessa teimme ratkaisun kiertöö myöskin rastit 30-44-51-56 ylimääräisinä, koska aika ja voimat tuntuivat riittävän. Rastille 48 saavuttaessa oli vuorossa iloinen tapaaminen: Tyykikylän Bluesin hyväkuntoinen tiimi saapui samaan aikaan leimaamaan. Pikaisen yhteiskuvan jälkeen TK Blues lähti jatkamaan matkaa ja me pienen tuumailutauon jälkeen perään. Rastille 30 (ojan kulma) kuljettiin yhdessä, pitkässä letkassa ja saimme samalla mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia. Rastilta tiemme erkanivat eri suuntiin ja me lähdimme tavoittamaan rasti 44 (mäki). Matkalla kuljimme hieman liikaa pohjoiseen ja päädyimme noin 100 metriä  liian paljon pohjoiseen. Aika mitätön virhe, kun muuten olimme osuneet lähes poikkeuksetta suoraan rastille. Aikaa lähdöstä oli kulunut reilut kolme ja puoli tuntia ja nopeutemme oli alkumatkan ollut aika tarkasti 5 km / tunti. Jyrkänteellä (51) tuli taas Tyykikylän Blues vastaan ja tällä kertaa näimmekin heidät maastossa viimeistä kertaa, koska kiertosuuntamme olivat vastakkaiset loppu matkan. Jyrkänteeltä (56) lähtiessämme oli vääntöä siitä menisimmekä seuraavaksi rastille 54 (pieni jyrkänne), 34 (masto) vaiko rastille 24 (linjatolppa). Kapteeni jäi yksin mielipiteineen siitä, että rasti 24 pitäisi ehdottomasti ottaa ja suuntasimmekin rastille 34. Reitinvalinnaksi muodostui tiet, jotka kiersivät hiukan, mutta olivat selkeästi nopeampia edettäviä kuin umpihanki. Juoksukin kulki vielä ihan kiitettävästi, vaikka ensimmäiset väsymisen merkit olikin jo havaittavissa. Tien pintakin oli kovin liukas ja jouduimme ottamaan varsinkin alamäet varovasti, koska Jorma ja Minkiönkylän Mahti olivat liikkeellä nastattomilla Speedcross 3:lla. Mastolla pidettiin pieni eväs- ja tyhjennystauko. Samalla päätettiin kaivaa lamput repuista, sillä kello oli jo 15.40 ja alkoi vähitellen hämärtää. Eväistä saatiin uutta potkua ja siirtyminen seuraavalle rastille (54) tapahtuikin pitkälti kevein juoksuaskelin. Ilmeisesti eväiden vaikutusta ei voi vähätellä, sillä seuraavasta rastista (43 polun päässä) olimme painella isoa tietä vauhdilla ohitse. Vasta Katariinan kysymys: "Eikö olisi pitänyt jo poiketa?" herätti porukan. Jorma ja MiMa olivat keskittyneet keskustelemaan offipisteistä ja Kapteeni oli vuodattanut suu vaahdossa Vaarojen Maraton-reissustaan. Oliko keskittyminen kuitenkin hieman herpaantumassa? Kuka näistä tietää?

Nyt oltiin siirrytty selkeästi viimeiseen vaiheeseen eli etenemään kohti maalia ja pimeys oli laskeutunut piilottaen yksityiskohdat maastosta. Tässä selvisi se, että isolla porukalla liikkeellä ollessa oli myös valoa käytössä selkeästi enemmän. Kartan koillisosan rastit kuljettaisiin järjestyksessä 53-37-49-25-27 ja loppu elettäisiin tilanteen mukaan. Alku oli selkeää sähkölinjalla etenemistä, koska rastit 53 (kivi linjalla) ja 37 (linjatolppa) olivat sijoitettuna...yllätys, yllätys: linjalle! Heti linjatolpan jälkeen, matkalla etelän suuntaan oli virtaavaa vettä, virtauksen muovaamassa uomassa ja maistelimme siitä porukassa muutaman mukillisen. Puhdas (???) vesi maistui mahtavalta geelien, energiapatukoiden ja urheilujuoman jälkeen eikä pieni humuksen aiheuttama lisämakukaan haitannut.

                                  Kuva Katariina Manni

Päätimme edetä mahdollisimman selkeitä reittejä pimeässä seuraaville rasteille. Ojien risteykseen kuljettiin aluksi linjaa ja tietä pitkin ja loppu ojia myöten. Rastilta lähtiessä teimme pienen ylimääräisen kiepsautuksen maastossa, mutta kumpareelle (25) vievä tie löydettiin kuitenkin. Tässä vaiheessa kaivoimme PowerBarin EnergizeShotit esille kaikki olivat samaa mieltä niiden antamasta lisäpotkusta. KapteeniSolisluu kuitenkin halusi vielä tässäkin vaiheessa kirjattavan pöytäkirjaan eriävän mielipiteen siitä, että rasti 24 olisi pitänyt hakea. Synkkä hiljaisuus ja huokailu tiimikaverien suunnalta oli selvä merkki siitä, että rasti olisi todellakin pitänyt hakea: kaikki olisivat päässeet paljon, paljon helpommalla... Jyrkänne (27) leimattiin pienen haeskelun jälkeen ja pääsimme suuntaamaan rastille 50 (kivi). Rasti olikin yllättävän hankala pimeässä ja kartan mittakaava aiheutti sen, että etsiskelimme rastia liian aikaisin. Muutaman minuutin kuluttua kiven suunnasta tuli pitkä letka otsalamput pimeässä vilkkuen ja lähdimme samoja jälkiä pitkin rastille leimaamaan. Aikaa oli jäljellä noin 55 minuuttia ja teimme mittauksia siitä, voisimmeko hakea rastin 38 (niitynkulma) lisäksi vielä rastin 21 (silta) matkalla maaliin. Koska porukalla jalka vielä nousi ja totesimme 10 min/km vauhdin riittävän, niin päätimme leimailla molemmat. Suunnistushan oli lopussa helppoa, koska matkaa tehtäisiin puhtaasti teitä pitkin. Vaikka takana oli pitkä päivä ja liki maratonin verran kilometrejä, niin hienosti tiimi jaksoi vielä viimeiset kilometrit. Maaliin saavuttiin ajassa 7:56:27 eli aikaa jäi ruhtinaallisesti kolme ja puoli minuuttia käyttämättä!

Väsyneet, mutta onnelliset:

 

Suorituksen päälle on hyvä ottaa hetki omaa aikaa:

 

 

Nopean suihkun jälkeen oltiin valmiita lähtemään kotimatkalle. Karkkilassa teimme taas huoltopaussin, johon sisältyi muun muassa pastaruokailu ja seurustelua Tyykikylän Bluesin porukan kanssa. Viimeisellä siirtymällä nähtiin kovasti väsyneitä, mutta päivään tyytyväisiä urheilijoita.

Hieno harjoitus upeassa talvisäässä ja ennen kaikkea mahtavassa seurassa! Iso kiitos kuuluu myös järjestäjille, jotka olivat onnistuneet löytämään hienoja rastipisteitä Kirkkonummen ympäristöstä.

Linkki tuloksiin -klik-
Linkki reittiin -klik- "muutama sata metriä" puuttuu alusta

Yhteenvetoa vuodesta 2012 ja suunnitelmia vuodelle 2013

Vuosi 2012 meni varsin kaksijakoisesti: erilaisten vaivojen kanssa joutui pitämään pitkiäkin treenitaukoja, mutta lähes kaikki suunnitellut tapahtumat kuitenkin pääsin käymään.  Ainoastaan Tukholman maraton jäi isompana tapahtumana juoksematta, koska jalkavaivat olivat silloin pahimmillaan ja Tukholman reissu olisi todennäköisesti romuttanut koko loppuvuoden suunnitelmat. Jälkiviisaana on helppoa sanoa, että reissun peruminen oli ainoa oikea ratkaisu, siitäkin huolimatta etten ollut peruutusturvaa perusterveenä ottanut.

Keväällä juoksutahti oli tähänastisista selkeästi kiivain: jo huhtikuun loppuun mennessä oli kilometrejä koossa 600, kun koko vuoden kilometrit jäivät nyt karvan alle tonniin. Loppukesä ja syksy menikin juostessa erilaisissa tapahtumissa, treenien jäädessä taka-alalle. Tiukin putki osui elo-marraskuuhun, kun osallistuin Retki-rogainingiin (47,2km/8h), viiden viikon päästä Nuuksio Classic maastomaratonille (42,2km), taas viisi viikkoa taukoa ja Vaarojen Maraton (43km), kaksi viikkoa Jämin minirogaining-tapahtumaan (26,5km/3h) ja siitä viikko Ahvenanmaan maralle (42,2km), jonka jälkeen takki olikin aika tyhjä. Harjoittelemattomuudestakin huolimatta selviydyin kaikista reissuista hengissä ja osassa pystyin jopa juoksemaan tavoitteen mukaisesti. Ahvenanmaalla maratonaika parani aiemmasta yrityksestä reilut 40 minuuttia!

Rogaining-tapahtumiin Liekkitiimin kokoonpanoksi vakiintui Minkiönkylän Mahti, Doc sekä KapteeniSolisluu. Reitinsuunnittelutaidot kehittyivät huomattavasti vuoden aikana ja parhaimmillaan reittimme mukailivat kärjen reittisuunnitelmia. Suunnistus sujui ilman isoja virheitä ja hyvänä päivänä meillä onkin mahdollisuus kiilata tuloksissa "parhaaseen neljännekseen". Kauden hienoimmat fiilikset taisivat osua Somerniemen yörogainingin hyvään liikkeeseen ja iloiseen yhdessäoloon. Mieleenjääneitä maisemia ihailtiin muun muassa Kalattomannotkossa (Somerniemi), siltaa pitkin kuljettavalla saarirastilla (Retki-rogaining, Viitapohja) ja Hollolan kirkonkylän näkötornissa ollut rasti hienoine maisemineen (Salpausrogaining, Hollola).

Suunnistuskausi sisälsi erinäisen määrän iltarastitapahtumia ympäri Suomen. Vierailtua tuli niin Joensuussa, Aurassa kuin Kauhavallakin. Jälkikasvua tuli liikutettua ennätysmäärä iltarasteilla ja se toikin mukavaa vastapainoa vauhdikkaaseen maastossa kulkemiseen. Puolentoista kilometrin matkaa saatettiin kulkea liki tunti ja matkalla tutkittiin kasvit, maastonmuodot sekä eläimet. Leikillekin varattiin yhteisillä reissuilla aikaa ja yleensä kotimatkalla vielä korjattiin liikunnan aiheuttama kalorivaje herkuttelemalla. Ainoat vähänkin kilpailuun viittaavat suunnistustapahtumat olivat seuranmestaruuskisa sekä mettämaili.

Vanha harjoituskilpapyörä tuli kaivettua esiin ja kuntouttelin jalkaa pyöräilemällä muutamia satoja kilometrejä kesän aikana. Pyöräily tulee varmasti lisääntymään jatkossa yhtenä harjoitusmuotona.

Kaudella 2013 olisi tarkoitus liikkua tasaisesti enemmän. Jalkojen terveyteen aion kiinnittää enemmän huomiota ja lepopäivillekin pitää jättää oma tilansa. Työkuvioiden muututtua, saattaa parhaille päiville osua parikin liikuntakertaa. Juoksukilometrit pitäisi tuplata ja hiihto sekä pyöräily saavat enemmän tilaa kalenterissa. Suunnistuslisenssin hankintaa on harkittu niin pitkään, että eiköhän se nyt sitten lopultakin tarvitse ottaa :)

Kauden tapahtumia, joihin olisi tarkoitus osallistua:

  6.1.2013 Loppiaisrogaining 8h, Kirkkonummi
20.4.2013 Averian maraton, Vihti
  4.5.2013 Salpausrogaining 12h, Lahden seutu
 heinäkuu XTrail Parmaharju, Lieto
10.-11.8.2013 Retki-rogaining
  syyskuu  Nuuksio Classic Trail Marathon
5.10.2013 Vaarojen Maraton, Koli
               Puistojuoksut (mahdollisimman monta), Forssa

Lista varmasti pitenee kauden aikana, mutta tänä vuonna olisi tarkoitus varata aikaa myöskin palautumiselle.

Edit: Vuosiluvut vaihdettu oikeiksi

Venlan IV Vempautus

Loimaan alueen yörastien yhteydessä järjestettiin jo neljättä kertaa hyväntekeväisyysrastit eli Venlan Vempautus. Rastien osallistumismaksuilla tuetaan kokonaisuudessaan TYKS:n Lastenklinikan osaston 412 toimintaa. Tällä kertaa mukana oli noin sata suunnistajaa etsimässä rasteja kolmella, eri pituisella radalla. Koska radoilla on myös hajonta, ei näillä rasteilla pelkästään peesaamalla pärjäisi.

Olimme Jorman kanssa ennakkoilmoittautuneet jo hyvissä ajoin ja tietenkin pisimmälle (10,1km) radalle. Kertunmäelle ehdittiin hyvissä ajoin eikä varusteidenvaihdon kanssa tullut mitään kiirettä. Ennen lähtöä huomasimme, että seurastahan oli neljä äijää paikalla eli yli puolet Tiomila-joukkueesta. Jykä oli lähdössä 6 kilometrin radalle, mutta me muut eli Pellervo, Jorma ja Kapteeni, olimme päättäneet kiertää pisimmän 10 kilometrin radan. Keli oli pimeä ja maasto märkää ,joten ihan kaikista helpoin reissu ei olisi (tälläkään kertaa) tiedossa. Kartan kanssa saisi olla todella tarkkana, sillä rasteja oli kaiken kaikkiaan 28 kappaletta ja osa toimisi kokoomarastina eli käytäisiin useampaan kertaan. Kartan pohjavärikin oli harmillisen paljon vihreä.

Ohessa kartta:

Lähtömerkistä koko suuri joukko ampautui eri suuntiin ja oman reitinvalinnan osuessa suoraan vaihtoehtoon polkujen sijasta, pääsin heti tekemään omaa suoritusta. Ennen rastia tapasin Jorman menossa samaan suuntaa ja nopean tarkastelun jälkeen huomasimme, että meillä oli sama alku nelosrastille asti. Alku oli melko helppoa ja kuljimme hyvää vauhtia vaikeasta maastopohjasta huolimatta. Ensimmäinen pidempi rastinväli kolmoselta neloselle päätettiin ottaa aluksi polkua ja tietä pitkin. Jopa vihreällä viivoituksella merkitty metsä tuntui mukavalta edettävältä. Rastinotossa meillä oli Jorman kanssa erimielisyyksiä, koska olin, osin sokeuttani ja osin kiireen takia, ottanut suunnan rastille 9, mutta onneksi tuo virhe selvisi ajoissa. Neloselta lähdimme eri suuntiin ja nyt päästiin tosissaan suunnistamaan yksin. Etenemisnopeuteni putosi välittömästi ja jouduin lukemaan aiempaa tarkemmin karttaa, koska otsalamppuni sijoittuu enemmän market-osastolle kuin Suunnistajankaupasta hankittuihin. Rastit 5, 6 ja 7 menivät ongelmitta, mutta kasirastille jouduin tekemään pienen koukun siitäkin huolimatta, että sama rasti oli jo kertaalleen käyty (rasti 4). Ysirastin lounainen kivi piilotteli Kapteenin haukan katsetta ja jouduin skannaamaan maastoa parin minuutin ajan. Fiilis parani saman tien, kun rastit 10,11,12 ja 13 löysin ongelmitta.

Seuraava rastinväli olisikin koko reissun pisin ja tutkailin hetken mahdollisuuksia eri valinnoille. Päädyin lähtemään polkua, joka kulkisi rastin 9 ohitse ja pääsisin melko lähelle tietä. Tulkitsin kuitenkin polut pimeässä metsässä väärin ja ajauduin liiaksi vasemmalle. Kun lisäsin vauhtia polulla, niin kaaduin pitkin pituuttani ja onnistuinpa vielä kierähtämäänkin selälleni isoon lätäkköön. Kyllä oli hienoa keräillä itseään jääkylmästä lammikosta ja lähteä jatkamaan juoksua! Loppumatkan rastille päätin ottaa rauhallisemmin ja tarkemmin. Tämä päätös tuottikin tulosta, sillä osuin suoraan sillalla sijainneelle rastille. Pari seuraavaa rastinväliä menivät hiljakseen hölkkäillen. Paras maku jaloista oli jo mennyt, mutta tällä kertaa oikea päkiä ei kipuillut teippauksen ansiosta. Rastien 16 ja 17 välillä Jorma ilmestyi yht´äkkiä pimeydestä. Meillä oli taas muutama rastinväli samaa, joten ei muuta kuin yhteistyöllä eteenpäin. Oikeastaan työnjako meni niin, että Jorma juoksi parikymmentä metriä edellä kevyellä askeleella ja minä yritin raahautua perässä, ettei välimatka kasvaisi liian isoksi.

Kun lopulta pääsimme kartan eteläosassa sijainneiden viimeisten rastien kimppuun, olisin ollut jo valmis menemään suoraan maaliin. Ilmeisesti jääkylmässä lätäkössä uinti ei ollut tehnyt hyvää orastavalle flunssalle ja aloin muutenkin olla melko väsyksissä. Sykekin oli koko ajan selkeästi korkeampi, kuin normaalisti tällaisilla lenkeillä.Viimeiset kahdeksan rastia oli sijoiteltu kuntoradan varrelle ja mitään suurta suunnistuksellista kokemusta ei ollut enää tarjolla. Kyse taisikin olla enemmän siitä, kenen jalka vielä nousee loppuradalla. Jorma onnistui pakenemaan edelle ja itse tavoitin maalin muutama minuutti myöhemmin ajassa 1.58. Aikaa oli kulunut yllättävän paljon ja järjestäjien mehut, sämpylät ja kahvit tekivätkin hyvin kauppansa suorituksen jälkeen.

Kotiinpäästyäni, menin suoraan kuumaan suihkuun ja siitä peiton alle. Uni ei vain Kapteenin silmään tullut ja olin yön aikana useampaankin kertaan jalkeilla. Kroppa tuntui olevan koko ajan ylikierroksilla väsymyksestä huolimatta. Ilmeisesti alkava flunssa ja kova rasitus tekivät tehtävänsä ja nyt saadaan sitten hetki huilata.

Jorma ehti toimia maalikamerana Kapteenin tehdessä maalileimausta. Iso kiitos reissusta kuuluu matkatoverille! Kokonaismatka 12,9km, aika 1.58.xx, keskisyke 163.

"Reinon sormi" ja Mortonin jalka

Vanhuus ei tule yksi sanotaan...

Pari vuotta sitten Kapteenilla todettiin valkosormisuus eli Raynaud´n tauti vasemman käden etusormessa ja nyt kasvavaan vikalistaan saatiin viikolla vielä Mortonin jalka! Onneksi päkiän vaiva on sen verran pieni, että treenaamalla jalkapöydän ja varpaiden lihaksia sekä teippaamalla pärjää. Hyvänä puolena voi pitää, että nyt saa taas aloittaa treenauksen suht´kivuttomana, kunhan teippaus on paikallaan. Valkosormisuuden haittoja voi ehkäistä niinkin yksinkertaisella asialla kuin hanskalla. Välillä tuntuu hullulta pitää plussakeleillä käsinettä vain vasemmassa, mutta parempi sekin kuin jääkylmä sormi, joka vaivaa koko ajan.

Lauantaina pitäisi pitkästä aikaa mennä yörasteille Loimaalle. Saa nähdä, miten jalan teippaus onnistuu hanska kädessä :).

Åland Marathon 28.10.2012

Kaikki lähti siitä, että kauden päätteeksi pitäisi käydä kokeilemassa sileä maraton. Tukholma jäi keväällä näkemättä jalkavaivojen takia ja kesä meni muutenkin turhan nopeasti ohitse. Vastuuton matkanjärjestäjä Micke's Marathonresor valjastettiin järjestelemään koko perheen reissua, jolle lähtisivät Kapteenin perheen lisäksi ystäväperhe "Namibiasta". Olkkalan Kirin juoksutähti Doc halusi samalla kokeilla 9 vuotta vanhan maratonennätyksensä kestävyyttä (2:50.xx). Matka tehtiin Viking Linella ja hotelliksi valikoitui Hotel Savoy, aivan Wiklöf Holding Arenan tuntumasta. Docin ja Kapteenin lapset eivät olleet hetkeen nähneet toisiaan ja riemu oli ylimmillään. Lauantai-iltapäivään ehdittiin sovittaa pieni kävelylenkki kaupungille sekä yhdistetty myöhäinen lounas/aikainen päivällinen paikallisessa ravintolassa. Ehtipä miesväki olla piilosillakin lasten kanssa läheisessä puistossa, kun saman aikaan rouvat nauttivat hotellin aulabaarissa lasilliset. Sunnuntaiaamun maratonin ajaksi vaimoille ja lapsille oli varattu uintireissu Marienbad-kylpylään. Mutta sitten itse juoksuun...

Kellojen siirto antoi tunnin lisäaikaa yöunille ja se olikin tarpeen, koska aamupalatarjoilu alkoi jo 5:30. Harvemmin hotellin aamupalalla näkyy niin paljon sporttista porukkaa yhtä aikaa. Aamupalan jälkeen menimme vielä reiluksi tunniksi nukkumaan ja sen jälkeen alkoi vimmattu varusteiden valikointi ja pukeutuminen. Keli oli todella liukas, sillä lämpötila  oli suunnilleen nollassa ja tiet jäässä. Kumpikin päätyi pitkiin trikoisiin ja talvijuoksutakkiin/-paitaan. Pipokin löytyi kummankin päästä, mutta Doc päätti luopua hanskoista juuri ennen starttia. Kapteenihan joutuu pitämään hanskoja alle +10 asteen keleillä, kun valkosormisuus aiheuttaa kiusallista palelua. Wiklöf Arenalla olimme noin 8:15 eli ylimääräistä aikaa ei juuri ollut (lähtöhän oli jo 8:30). Varustekassin säilytyksessä oli pieniä ongelmia, kun Kapteenin pehmeä, skånelainen ärrä tulkittiin väärin ja oikaisukehoituksesta huolimatta varustekassi numeroitiin väärin. Docin loppuaika olisi saattanut olla pari minuuttia parempi, ellei hän olisi joutunut nauramaan tapausta kippurassa ja vedet silmissä juuri ennen starttia.

Lähtömerkki tuli hiukan yllättäen, kun jutustelimme kotipaikkakunnalta mukana olleen suunnistusmiehen kanssa aikatavoitteista ynnä muusta. Olimme Docin kanssa sopineet noin 5.30 kilometriajoista, mutta suunnitelma romuttui heti lähtösuoralla minun jäädessäni pussiin ja Docin kirmatessa vauhdilla eteenpäin. Sain Docin kiinni vielä kilometrin kohdalla ja huohotettuakin muutaman katkonaisen lauseen kovasta alkuvauhdista, mutta sitten tiemme erkanivat. Ensimmäisen puolikkaan minä juoksin vitosen kummallakin puolella olevia aikoja niin, että keskimäärin mentiin koko ajan alle viiden minuutin per kilometri. Kolmentoista kilometrin kohdalla sain viimeisen kerran näköyhteyden Dociin ja silloin meillä oli eroa 1.15 eli vajaa 6 sekuntia / kilometri. En olisi pystynyt nostamaan yhtään vauhtiani ja nytkin mentiin jo riskirajoilla läpipääsyä ajatellen.
 
Kun alkukilometrien jäykkyydestä oli päästy, niin juoksu kulki oikein mukavasti. Maantielle siirryttäessä oli iso varoituskyltti villieläinkolareista, joita oli päivittäin. Pari sataa metriä kyltin jälkeen olikin peura kuolleena ojassa. Juoksentelin useammassakin eri ryhmässä, kun porukka haki omia paikkojansa kisassa. Järven vieressä kulkenut tie oli erityisen liukas ja askel piti sovitella varoen. Vasta jälkikäteen sain selville, ettei Ahvenanmaalla suolata teitä lainkaan, joten liukkauden kanssa piti vain elää. Tasainen ja helppo reitti oli mukavaa juostavaa ja muutamat ylämäet kovin loivia maastomaratonien reitteihin verrattuna. Puolen välin jälkeen tuli jokin ihme notkahdus: jalka painoi ja kilometriajat putosivat välittömästi 5:30-6:00 väliin. Varsinkin kilometrit 24-30 olivat erityisen vaikeita. Valmistauduin henkisesti jo ottamaan kävelyaskeleitakin, mutta juomapisteellä otettu geeli ja suola alkoivat tehota ja kilometriajat parantua. Eiväthän jalat enää mitkään ihan tuoreet olleet, mutta ihmeesti sitä jaksoi loppuun asti. Onnistuinpa saamaan muutamia selkiäkin kiinni, mm. samasta seurasta mukana olleen suunnistajan, jonka vauhti oli hidastunut kovan alkupuoliskon jälkeen (alussa jopa kolmosella alkaneita kilometrejä!) Maaliin saavuin ajassa 3:43.46 ja suunnistaja pari minuuttia myöhemmin. Doc oli jo hetken ehtinyt päivystellä maalissa, kun loppuajaksi oli merkitty 3:30.45! Suorituksemme oli hyvin tasainen, koska minä pystyin parantamaan ennätystäni 40 minuuttia ja Doc jäi saman verran omasta ennätyksestään :). Napostelimme maalissa järjestäjien pöydästä sipsit & pullat ja tulipa muutama mukillinen juomaakin kumottua. Varusteetkin saatiin säilytyksestä numerohässäkästä huolimatta. Doc sai aamulla puhuttua meille myöhäisemmän huoneenluovutuksen ja kävimmekin nopeasti hotellilla suihkussa. Kun muu perhe saapui kylpylästä, niin lähdimme parasta mahdollista vauhtia kohti terminaalia. Tällä kertaa lapset kulkivat edellä äitiensä kanssa ja juoksulenkistä väsyneet nuorisourheilijat laahustivat peränpitäjinä. Ulkopuolisen silmin etenemisemme taisi olla melkoista vaappumista. Laivan A'la Carte-pöydässä suunniteltiin jo uusia reissuja ja tavoitteeksi asetettiin NOPEAMMIN, PIDEMMÄLLE!

Hyvä ja rentouttava reissu. Iso hatunnosto vaimoväen ymmärtäväisyydelle, koska heille matka ei varmaankaan ollut kaikista helpoin.

Setämies pulassa - Minirogaining 3h, Jämi 21.10.2012

Olihan taas reissu! Pieni ja kevyt lajiesittely mopoikäisille pojille osoittautui matkan varrella yhdeksi kovimmista lenkeistä tänä vuonna.

Olin siis lupautunut esittelemään seuran nuorille tähdille rogaining-kisojen hurmaa ja kuvittelin pystyväni kepittämään sällit pitempikestoisessa suorituksessa, vaikka iltarasteilla jatkuvasti häviänkin heille. Aamukuudelta pojat kyytiin ja auto kohti Kankaanpäätä. Perillä oltiin hyvissä ajoin ennen karttojen jakoa ja saimmekin hyvän paikan reitinsuunnitteluun. Kilpailukeskus sijaitsi Kuninkaanlähteen caravanalueella, kahden kartan taitteessa ja reitti oli mahdollista suunnitella joko itäiselle osalle, pohjoiselle osalle tai näiden yhdistelmälle. Itäisellä alueella olivat isommat pisteet, joten reittisuunnitelma alkoi muodostua sinne. Reitin pituudeksi kaavailimme 12 kilometriä, joka olisi todellista, kuljettua matkaa noin 16 km. Kilometrivauhti ei olisi mikään mahdoton, mutta eihän meillä mikään kiire olisikaan, eihän? Suunnittelun lomassa juotiin kupposet kuumaa ja nautiskeltiin munkit järjestäjien kaffipöydältä. Joutuipa Kapteeni halailemaankin naapuripöydän puolituttua emäntää. Pojat taisivat vähän hätkähtää, että onko tällainen käytös lajille tyypillistä. Ennen lähtöä ehdittiin vielä pohdiskella kenkävalintoja ja Kapteeni sai osakseen ankaraa kritiikkiä painavista kengistään. Pojilla oli selkeä näkemys siitä, millä merkillä edettäisiin vauhdikkaasti ja kevyellä askeleella.

Ennen lähtöä Ursa Minor ehti ikuistaa nopean ja komean Liekkitiimi Jr. partion:

Lähtöalueella ehdittiin vielä ennen starttia sanailla hetkinen tuttujen kanssa. Suunniteltiinpa jopa "leikkimielistä" kisaa Virttaankankaan maastoon. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Lähtöhetki koitti vähän yllättäen ja lähdimme muun joukon mukana kohti Jämin kangasmaastoja. Aaro kirmasi heti alusta vetämään joukkoa ja määritteli näin ollen nopeuden. Minä ja Eero seurasimme ja varmistelimme reittiä kartalta. Suunnitelmana oli pysytellä kangasmaastossa ja alun järjestys meni 38-45-43-55-58-85-82. Juoksu kulki vaivattomasti, vaikka en ole täysin Kolilta vielä palautunutkaan. Suunnistuksenhan kuuluukin olla helppoa tällaisessa maastossa ja oli hienoa seurata poikien virheetöntä työtä. Vasta rastinvälillä 85-82 vaihdoimme ripeäksi kävelyksi minun ehdotuksestani. Samalla tuli ensimmäinen 8 kilometriä täyteen ja aikaa oli kulunut vasta hiukan alle tunti! Ainoat kosteammat paikat oli nyt takana, joten vauhti tulisi kasvamaan loppua kohden. Ajattelin kauhulla mielessäni sitä, miten jaksaisimme koko kolme tuntia, mutta samalla alkoi tulla ensimmäiset merkit siitä, että mahdollinen sippaaja olisin minä eikä pojat. Mäntykankaalle siirryttäessä otimme ensimmäistä kertaa energiaa: pojilla oli energiapatukat ja Kapteenilla itse rakkaudella valmistettua Flapjack-kaurapatukkaa, voipaperiin käärittynä. Evästä olikin aika helppo nautiskella sellaisessa juoksuvauhdissa. Toisaalta tätä on helppo valmistaa ja maustaa oman maun mukaan. Kankaalla rastit kierrettiin järjestyksessä 67-54-69-49-41-42-33-31. Juomarastilla 54 ehdimme jopa vaihtaa muutaman sanasen järjestäjien kanssa. Muuten tällä välillä ei juuri kävelyaskeleita otettu, juostiin kovaa ja välillä vielä kovempaa.

Alkuosan kartta: Kuninkaanlähde Itä

Suunnitellun reitin lopun häämöttäessä teimme nopeita laskelmia ja suunnitelmia. Kartan alaosan suolle ei enää kannattaisi (viitsisi) lähteä kosteuden eikä matkan takia, mutta pohjoisen kartan osalle voisi vielä tehdä täsmäiskun.

Suunnitelma kolmannelle tunnille: Kuninkaanlähde Pohjoinen, rastit 36-35-40-46-37-32-34-maali

Kartalta toiselle vaihdettiin matalalennossa caravanalueen lävitse. Matka jatkui tietä pitkin nopeuden vain kasvaessa. Rastilta 36 lähdettäessä oli reilut kaksi tuntia täynnä ja kaivoimme lisää evästä. Tällä kertaa päädyin Maraboun Dubbelnougat-patukkaan omien leipomusteni sijaan. Suklaa toikin hetkellisen hyvän olon tunteen, joka ehti kyllä hävitä rastinvälillä 35-40, kun pojat juoksivat pitkää ylämäkeä aivan uskomattomalla vauhdilla. Jouduin vaihtamaan kävelyksi ja huutelemaan, että malttakaahan vähän. Yhtään ylimääräistä aikaa ei ollut, vaan koko ajan piti kiirehtiä. Reissun ainoa pummi osui rastille 46, jolle mentäessä tulkitsimme polkuja väärin ja koukkasimme reilusti vasemmalta. Tämänkin pojat korjasivat hienosti ja rasti löytyi loppujen lopuksi aika mitättömän haeskelun jälkeen. Nyt alkoi olla jo tosissaan kiire ja mittailin jäljellä olevaa matkaa kartalta. Kävelyyn ei olisi enää varaa, vaan loppu pitäisi pistellä vieläkin vauhdikkaammin kuin tähän asti oltiin tultu. Kyselin Aarolta ja Eerolta, että oliko jaloissa tuntemuksia ja sain vastaukseksi "Joo, vähän pohkeissa ja vähän takareisissä". Omat jalkani tuntuivat aivan tukeilta ja oli tuskaista katsella, miten nuoret kollegat pyörivät kahdeksikkoa ympärilläni. Pojat tsemppasivat loppukiriin, mutta eihän dieselistä mitään kirivaihdetta löydy: samaa vauhtia vaan alusta loppuun. Rastilta 32 oli pakko suunnata maaliin, sillä aikaa ei ollut enää käydä rastilla 34. Pojat juoksivat edellä ja minä jatkoin jarrumiehenä perässä. Maali tavoitettiin ajassa 2.58.09, pisteitä koossa 1018 ja sijoituksena 14/83. Matkaa reissulle kertyi gps:n mukaan 26,5km, joten alkuperäinen suunnitelma taisi hivenen ylittyä.

Ei voi kuin hattua nostaa Aarolle ja Eerolle kovasta suorituksesta. Jos olisimme ennen kisaa tienneet pystyvämme tuollaiseen matkaan, olisin varmaankin piirtänyt meille kunnianhimoisemman suunnitelman, joka olisi sisältänyt rasteja itäisen kartan alaosassa. Näin toimien oltaisiin saatu paremmat pisteen kasaan, mutta turha tässä on jossitella erinomaisen suorituksen jälkeen. Kokeilu ja kevyt lajiesittelyhän tämä vain oli.

Mitäkö jäi päivästä käteen? Uskomattoman vauhdikas lenkki, upea maasto ja oli hienoa seurata nuorten innostusta uudesta lajikokeilusta. Jo matkan varrella herrat ilmoittivat, että tätä pitää saada lisää. Rogaining-harrastajat varokaa, laji on saanut uudet mestariehdokkaat!

Koli Kapteenin silmin - Vaarojen Maraton 43km

Hui mikä reissu!

Pitkäaikainen haave osallistua Vaarojen Maratonille on nyt takanapäin. Vielä keväällä haaveilin osallistumisesta 86km:n ultramatkalle, mutta sinnikäs rasitusvamma ja 8 viikon juoksemattomuus kesällä pakottivat "tyytymään" lyhyempään, 43km:n matkaan. Kesän aikana onnistuin vielä nostamaan painoanikin reilut viisi kiloa, joten haasteellinen reissu oli tiedossa.

Perjantaina oli vuorossa tuollainen normiautoilu eli vajaa 550 kilometriä Kolille. Onneksi sain kyliltä matkaseuraa ettei ihan yksikseen tarvinnut ajella. Alkuviikon selkäkivut olivat paremmalla puolella ja viikolla tuli venyteltyä varmaankin saman verran kuin alkuvuonna yhteensä. Venyttely tuli muutenkin tarpeeseen, koska työajoja kertyi viikolla liki 2000 kilometriä. Perillä pikainen ilmoittautuminen ja ruokailu hyvässä seurassa. Hotellilla ei pidempään aikaa vietetty, vaan lähdimme valmistautumaan seuraavan päivän koitokseen ja yösijaa etsimään. Mökki löytyi Purnuniemestä ja uni tuli alta aikayksikön.

Lauantaiaamuna heräilin naapurikämpän ääniin, kun siellä valmistauduttiin ultralle lähtöön. Nukahdin tosin vielä hetkeksi, ennen kuin oma kelloni soitti herätystään kuuden korvilla. Pikaisen aamupalan jälkeen juoksuvehkeet päälle ja viimeinen tsekkaus varusteisiin ja reppuun. Tarkoituksena oli lähteä suhteellisen kevyellä kuormalla, joten otin mukaan vain pakolliset varusteet ja evääksi 4 geeliä, pari energiapatukkaa ja kaksi Maraboun Dubbelnougat-patukkaa. Juomapussiin sekoitin Herbalifen H3O urheilujuomaa 2 litraa. Arvelin meneväni sillä toiselle juomapisteelle asti, jos vetäisin Kiviniemessä pari mukillista vettä järjestäjiltä . Hissimatka parkkipaikalta Hotellille oli ikimuistoinen "lievähköä" korkeanpaikankammoa kärsivän kanssa. Samalla pääsi näkemään Kolin vaaramaisemaa ja myös polkua, jota tulisimme loppumatkasta kulkemaan. Tavarat jätimme säilytykseen ja laitoin saman tien suunnistuskengät jalkaan. Nyt alkoi hirmuinen levottomuus ja kylmään ulkoilmaan olisi pitänyt päästä jo hyvissä ajoin. Onneksi matkatoveri jarrutteli ulos siirtymistä. Kiristettyäni pari kertaa kengän nauhoja, tulin siihen tulokseen, että kaikki on valmista. Tänään mentäisiin varustuksella Salpaus-rogaining buffi päässä, pitkä aluspaita alla ja lyhythihainen juoksupaita päällä, Craftin boxerit ja päälle NoNamen 3/4 pituiset suunnistustrikoot, jalkaan VJ Irocit ja niiden päälle Icebugin gaitersit. En uskonut, että matkaan kannattaisi lähteä nastakengällä, koska tiellä liikkumista olisi kuitenkin useampia kilometrejä ja olen jo rogaining-kisoissa huomaanut Irocien toimivan hienosti pidemmilläkin matkoilla. Varmuuden vuoksi olin laittanut molempiin päkiöihin isot Compeed-rakkolaastarit jo ennalta, koska parilla edellisellä reissulla olin saanut sinne kohtuullisen isot rakot. 

"Jouduin" nopeimpaan (tavoiteaika alle 5 tuntia) ryhmään kaverin pakottamana, vaikka arvoinkin loppuun asti menisinkö 9.00 vai 9.10-lähtöryhmään. Lähdössä jättäydyin suosiolla porukan loppupuolikkaaseen ja lähdimme startista juoksemaan pitkässä letkassa  polkua pitkin. Alun ruuhka katosi melko pian ja varsinkin tien pätkällä erot alkoivat kasvaa. Ensimmäisen vitosen kohdalla laskeskelin, että alku oli tultu 5.20 kilometrivauhdilla ja kuvittelin pystyväni jopa viiden tunnin alitukseen. Seikkailujuoksija Jukkakin oli tullut katsomaan ja kannustamaan juoksijoita reitin varrelle. Taisi maisemat olla tällä kertaa hiukan erityyppiset, verrattuna hänen alkuvuoden Saharan juoksuunsa. Maastoon siirryttäessä polku kapeni ja muuttui selkeästi haastavammaksi, mutta ei kuitenkaan mahdottomaksi. Vielä tässäkin vaiheessa oli ajatus, ettei tämä nyt niin hankalaa olekaan. Loppukesän juoksemattomuus arvelutti ja pelkäsinkin vaikeuksia tulevan ennemmin tai myöhemmin. Ensimmäinen kymppi meni ajassa 1.03, joten toisella vitosella matkanteko oli hidastunut paljon enemmän kuin olin kuvitellut. Jauholanvaaralta laskeuduttaessa odottelin vedenylitystä kuin kuuta nousevaa. Aina kun näkyi vähänkin lähempänä vettä, vilkuilin mahdollista vetolossia rannassa, mutta ylityspaikka antoi odotuttaa itseään yllättävänkin pitkään. Reitti ei ollut, ainakaan omasta mielestäni, tähän mennessä ollenkaan niin märkä tai hankala, mitä ennakkotiedot antoivat ymmärtää, mutta vielä ehti maisemat, maastot sekä tunnelmat muuttua moneen kertaan.

Vedenylityksen jälkeen tuli nopeasti Kiviniemi, jossa join suunnitelman mukaan pari mukillista vettä. En edes pysähtynyt kunnolla, vaan jatkoin matkaa saman tien. Tiellä jalat tuntuivat todella raskailta ja kävelin pidempää ylämäkeä sekä otin energiaa ennen metsän puolelle siirtymistä. Jo ensimmäinen Kolinvaaran ylämäki osoitti, että jaloista alkaa olla paras maku poissa ja ennen Heraniemeä pohje kramppasi ensimmäisen kerran. Lyhyt venytys ja geeli kitusiin, pahin kramppi selätetty ja matkaan. Reitti tuntui olevan koko ajan nousua tai laskua, polut todella kapeita, juurakoiden ja terävien kivien peittämiä. Koko ajan sai olla tarkkana, ettei teloisi nilkkojaan tai kaatuisi vauhdista. Tasaiset ja alamäet pyrin juoksemaan, mutta tässä vaiheessa kaikki ylämäet oli pakko kävellä. Ryläyksellä tuli ensin tuntemus orastavasti krampista nivuseen ja sitten pohkeeseen. Jouduin pysähtymään ja venyttelemään kunnolla, jolloin juuri ohittamani retkisarjalaiset (lähtivät 2 tuntia aiemmin aamulla) saivat minut kiinni ja kyselivät onko minulla suolaa matkassa. En ole aiemmin krampeista kärsinyt,joten miksi aikuinen mies vaivautuisi ottamaan mukaansa muutamaa kymmentä grammaa suolaa vain sen takia, jos sattuisi kramppaamaan. Rouvat etsivät suolaa omista repuistaan ja sillä aikaan ehdin vetäistä Squeezyn Supergeelin. Kauhistelin makua, joka vaikutti enemmän Gin Tonicilta kuin urheilukäyttöön tarkoitetulta valmisteelta. Kramppi kuitenkin alkoi helpottaa ja kun rouvat eivät löytäneet suolaa, niin kiitin avusta ja jatkoin matkaani. En ole ikinä tuntenut geelin auttavan niin nopeasti kuin tuo Squeezyn Supergeeli auttoi, ihme homma! Kun Ryläys lopulta loppui ja pääsi helpompaan maastoon, niin äijä oli aivan loppu ja energiat kuluneet. Hiukan ennen kolmeakymppiä iski epätoivontunne, etten pääse ikinä maalin ja alkoi itkettämään. Kauhistuin tuota äkillistä liikuttumista ja vilkaisin nopeasti taakseni ettei vain kukaan olisi tulossa ja näkisi alennustilaani. Sain koottua itseni sillä ajatuksella, että vesipiste olisi parin kilometrin päässä eikä leikkiä voisi jättää kesken, koska olin lupautunut Nuuksio Classicin joukkueeseen.
Vesipisteellä tankkasin juomarepun vedellä, mutta en lisännyt enää urheilujuomaa, koska arvelin puhtaan veden maistuvan paremmin väsyneenä. Vaikka eteneminen tapahtui pitkälti tietä pitkin, niin jouduin kävelemään entistä pidempiä ja myös loivempia pätkiä. Alamäissä sain sentään pakotettua itseni liikkeelle juoksuun. Onneksi 35 kilometrin kohdalla sain juoksuseuraksi helsinkiläisen kaverin, jonka kanssa olimme ohitelleet toisiamme vuoron perään kymmenestä kilometristä alkaen. Yhdessä kulkeminen tuntui helpommalta ja juoksimmekin enemmän kuin olisin yksin juossut. Ennen toiseksi viimeistä pidempää nousua saimme Lenkkivihon Ursa Minorin ja pakkohan siihä oli nopeat kuulumiset vaihtaa. Muutamat juoksuaskeleetkin piti ottaa ihan vain sen takia, ettei näyttäisi niin laiskalta.

Kuva: Ursa Minor

 Laskettelurinteen nousu tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Onneksi mäen jälkeen sai lasketella alas pitkää alamäkeä, ennen kuin kännyimme paljon puhuttuun ja ennalta peloteltuun loppunousuun. Yritimme pitää etenemisen rytmikkäänä, mutta hiukan ennen loppua minun oli pakko päästää kaveri menemään, ei vain jaksanut. Seikkailujuoksija oli vielä loppunousussakin tsemppaamassa ja se antoi voimaan viimeiseen rypistykseen. Kello pysähtyi maalissa aikaan 5.37.59 ja sijoitukseksi tuli 97. Tulos vastaa varmasti päivän kuntoa eikä tuota kannata sen enempää lähteä selittelemään.

Ensi vuonna sitten...