Juoksupäivänä on hieno herätä nenä tukossa ja kurkku karheana. Olin saanut merkkejä orastavasta lenssusta jo loppuviikosta, mutta uskoin selviäväni siitä kunnon yöunilla. Aamurutiinit menivät nopeasti ja suurin päänvaiva muodostui tulevien maailmanmestareiden mukaan haluamasta kalustosta. Välillä tuntuu, että käytössä pitäisi olla perheauton asemesta vähintään pakettiauto. Potkulaudat, skeitit, potkupyörät ja bmx saatiin kuitenkin soviteltua kyytiin. Tähtäsimme pelipaikalla noin tuntia ennen lähtöä ja se tuntui riittävältä ajalta, kun alkulämmöt tuli otettua autossa, kekkeruusien takapenkin tappeluita selvitellessä.
Doc oli ottanut aamulla lämmöt töissä farmilla, emmekä tulleet verrytelleeksi lainkaan. Sosiaalisina nuorina miehinä sen sijaan seurustelimme Pintakaasuttelijoiden kanssa tovin ja tutuiksi tulivatkin muun muassa Von Ronn ja Jenska. Etukäteen Doc ehdotteli, että juoksisimme samaa matkaa ja voisin määrätä vauhdin ottamalla piikkipaikan. Lähtöpaukku kuitenkin muutti suunnitelmaa niin, että Doc vei ja minä vikisin. Varovainen alku osoittautui 4.26 -kilometriksi ja sen jälkeen vauhti tasaantui ylä- tai alamäki osuudesta riippuen 4.40 - 4.54 väliin. Jalat lähettivät juoksemattomuudesta aiheutuvia merkkejä ja juoksu oli paikoin aika kankeaa. Nenä tuntui tukkoiselta ja hengitys ei kulkenut normaalisti. Ensimmäinen kymppi taittui ajassa 47.36 ja jalat alkoivat vähitellen herätä juoksemiseen. Huutelin edellä menevälle Docille, että pitää oman vauhtinsa ja minä voin jäädä pitämään perää. Doc kuitenkin eteni käsijarru päällä kahteenkymppiin ja vasta sen jälkeen lähti tavoittamaan kahta edellä menevää M40-sarjan kaveria. Minulle tuli 20 kilometriä täyteen ajassa 1.36.36, näin ollen toiseen kymppiin kului tasan 49 minuuttia. Nautiskelin hienosta kevätsäästä hölkkäillessäni eteenpäin. Näin kolmannella kerralla osasin jo odotella edessä tulevia maisemia ja juomapisteitä. Vauhti oli laskenut selvästi ja söin koko ajan alussa saavuttamaani aikareserviä pois. 3.30-loppuaika tulisi jäämään haaveeksi tällä raskaalla reitillä. Ennätykseeni 3.35 olisi mahdollisuuksia, jos vain jalat olisivat yhteistyöhaluiset maaliin saakka. Tylsyyden välttämiseksi, tein laskutoimituksia etenemisvauhdista ja kävin synkkää yksinpuhelua siitä, oliko alkuvuoden treenaamattomuus todellakin ajan puutetta vaiko ainoastaan laiskuutta. Juttukaverini oli sen verran kohteliaalla tuulella, että totesi molempien vaikuttaneen asiaan.
Vaimo oli koonnut omat ja Docin lapset autoon ja lähtenyt ajelemaan reittiä pitkin. Noin kolmenkympin kohdilla he tavoittivat minut ja ikkunasta tarjottiinkin mustikkakeittotetraa. Huutelin piakkoin tulevan huoltopisteen ja voisin ottaa keiton siellä. Kolmekymmentä kilometriä tuli täyteen ajassa 2.30.02 ja oli selvää, että loppumatka ei ainakaan vauhdikkaammin sujuisi. Kolmannen kympin oli änkyttänyt 53.26. Huoltopaikalla pikaisesti nautittu keitto ja raikas vesi siivittivät alamäkeen ja kohti maalia. Aiemmista vuosista tiesin tämän viimeisen pätkän olevan itselleni raskaan ja yritin pitää alamäissä askeleen rullaavana ja ylämäissä vauhdin hölkällä. Tähän asti en ollut joutunut ottamaan kävelyaskeleita kuin juomapaikkojen kohdalla. 35 kilometrissä annoin itselleni luvan kävellä ylämäen. Päätös harmitti saman tien ja koin sen olevan ihan turhaa. Jalat olisivat kyllä kantaneet, jos vain pää olisi kestänyt. Yritin hakea ympäröivästä luonnosta virikkeitä, mutta katse ja ajatus tuntuivat kiinnittyneen muutaman metrin eteenpäin asfalttiin. Missään vaiheessa juoksu ei antanut mitään isompia fiiliksiä, ei positiivia eikä negatiivisia. Tuntui kuin eteneminen olisi ollut tasaisen raskasta. Viimeisellä juomapisteellä oli huono olo. Taisin ottaa vielä suolatabun ja pari siripiri-tablettia veden kanssa. Liikkeelle lähtö oli horjahtelevaa ja aloin valmistautua viimeiseen isompaan ylämäkeen. Yksi saman sarjan mies mies tuli takaa kuin nuorten keihäs. Ei mitään mahdollisuutta vastata vauhtiin eikä peesata edes muutamaa askelta. Neljänteen kymppiin kului aikaa 57,37. Jalat olivat väsyneet, mutta eivät juoksukelvottomat. Tänä vuonna en onnistunut saamaan edes kramppeja viimeisillä kilometreillä. Ilmeisesti otetulla suolatabulla oli vaikutuksensa. Viimeisen alamäen jouduin tulemaan vielä sen mitä jaloista lähti (ei kovin paljon), koska naisten sarjan voittaja lähestyi takaa. Maaliviiva ylittyi ajassa 3.41.56 ja järjestyksessään 15. juostu maraton oli takana.
Päivän ehdottomiin kohokohtiin kuului kanelipullakahvit (€1,50) järjestäjien kahviosta, Docin lämmittämä ulkosauna & terassilla nautittu olut sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. Juoksu oli alusta loppuun tasaista jynkkyä ilman suurempia fiiliksiä. Alkuvuoden 200 kilometrin pohjilla, pitänee olla tyytyväinen tähänkin.
lauantai 25. huhtikuuta 2015
lauantai 7. helmikuuta 2015
24h hiihto 2015, Vierumäki
En muista mistä koko ajatus sai alkunsa, mutta viime vuoden 4-hengen joukkuehiihdon jälkeen astetta kovempi haaste alkoi kiinnostamaan. Pitkin vuotta houkuttelin vuorotellen Docia ja MiMaa lähtemään Duo-sarjaan ja lopulta Minkiönkylän Mahti lupautuikin kaveriksi, Vierumäen kisan toimiessa hyvänä treeninä Rajalta rajalle-hiihtoon. Ilmoittautumisvaiheessa koettiinkin sitten melkoinen yllätys ja pettymys, Duo-sarjan oltua loppuunmyyty. Nopean puhelinneuvottelun jälkeen päädyimme ilmoittautumaan kumpikin soolosarjaan "laturetkiasenteella". Muistelisin puhelinkeskustelussa tulleen mainituksi sellaisia asioita kuin "Hiihdellään ihan rauhallisesti, evästetään ja nukutaan kunnolla. Ei turhaan kiusata tuttuja miehiä". Kun selvisi Taskun ja Pumpin mukana olo, niin retkikunta olikin jo täynnä.
Valmistautuminen hiihtoon vaatii äärimmäisiä toimenpiteitä: ostin itselleni elämäni ensimmäiset luistelusukset, sauvat ja monot joululahjaksi. Hiihtoputkeen kävin hakemassa käyntikortin, mutta vaivauduin lopulta Paippiin vain kahdesti. Onneksi luonnonlumille pääsi muutaman kerran kokeilemaan uusia pelivälineitä. Ennätin sentään hiihtää hiukan yli 200 kilometriä ennen kisaa, tosin osa oli perinteistä hiihtoa. Ennakkoon ajattelin etten pysty luistelemaan koko matkaa, vaan vuorottelisin pertsaa ja luistelua. Kävin paniikkiostoksena hakemassa vielä hiihtopuvun viikkoa ennen tapahtumaa. Tuossa vaiheessa reissu jännitti kovasti ja mietin koko osallistumisen mielekkyyttä. Sääennuste vaihteli päivästä toiseen, aiheuttaen päänvaivaa varustuksen sekä voitelun suhteen. Vaimon serkku voiteli ennakkoon perinteisen sukset ja luistelusuksien kelivoitelun päätin jättää tapahtuman voitelupalvelun tehtäväksi.
Vierumäelle lähdettäessä keräilin porukat kyytiin ja saimme kuin saimmekin viisi suksipussia sopimaan pieneen suksiboksiini. Tunnelma tiivistyi ja matkan puheenaiheeksi nousi selibaatin merkitys kestävyysurheilussa. Todettiin kotoa olevan tuolle ajatukselle vankkumaton tuki ja jännitettiin millainen tulos periaatteella saataisiin aikaan. Autosta otettiin puhelu naistensarjan voittajalle vuosimallia 2013 ja kyseltiin Geolta viime hetken vinkit. Iloisen jutustelun ja melko roisin huumorin sävyttämän automatkan jälkeen päästiin rakentamaan leiriä Vierumäen urheiluhalliin. Saimme hyvät paikat pääsuoralta ja pian saimme myös Lounaishämeen Lykkijöiden 4-h joukkueen seuraksemme. Aika kului nopeasti hoitaessa sekä miestä että kalustoa kisakuntoon ja tehdessä viimeisiä tankkauksia. Kun oli aika siirtyä urheiluhallista ulos sukset kainalossa oltiin tuntemattoman äärellä: viimeksi olen hiihtänyt pidemmän matkan vuonna -86, jolloin laturetken tulos oli hiukan yli 80 kilometriä. Fiilis oli kuitenkin aika rauhallinen ja suunnitelmana oli hiihtää kaksi 4,74 kilometrin kierrosta tunnissa. Automatkalla päätettiin porukalla asettaa tavoite rikkoa Geon voittotulos (186km) ja toiseksi muotoutui märkä päiväuni 200 kilometrin rajapyykin saavuttamisesta.
Olimme siis sopineet Minkiönkylän Mahdin kanssa hiihtävämme yhdessä rauhallista vauhtia. Tuo ajatus koki takaiskun alle sadan metrin, kun MiMa hiihti pertsaa ja minun luistelusuksillani oli meno päällä. Lykin kuokkaa sellaista helpon tuntuista vauhtia porukan mukana ja kolmen kierroksen jälkeen huomasin, ettei suunnitelma pitänyt tänään paikaansa. Koossa oli reilun 50 minuutin hiihdon jälkeen kolme kierrosta ja tunnin kohdalla vaihdoin muutaman sanan yleisen sarjan voittajan kanssa, joka totesi meidän olevan 400 kilometrin vauhdissa. Kauhistelin vauhtia, mutta keli oli kohdillaan ja suksi luisti. Pelkäsin hauraan hiihtotekniikan särkyvän hitaammassa vauhdissa, joten annoin vain mennä. Juotavaa otin järjestäjien latubuffetista parin kierroksen välein ja noin kolmenkympin kohdilla join omista eväistäni mustikkakeiton. Samoihin aikoihin huomasin olevani janoinen ja aloin juomaan kaksi mukillista joka kierroksella. Olimme varanneet porukalla kylmälaukun ladunvarteen omia eväitä varten. Ensimmäistä kertaa sisälle halliin menin yhdentoista aikoihin nakkisopalle ja vaihtamaan kuivaa paitaa päälle. Takana oli salama-aloituksen ansiosta 16 kierrosta ja yli 75 kilometriä. Soppa maistui tosi hyvältä ja pikaisen tulostauluun vilkaisun jälkeen huomasin olevani miesten sarjassa kuudentena. Siis KUUDENTENA...mitä ihmettä? Eikö täällä ollutkaan oikeita hiihtäjiä paikalla? No, tuloshan tulisi muuttumaan vielä moneen kertaan ja tuskinpa kovin moni oli aloittanut "all out"-mentaliteetilla. Ruokatauon päätteeksi veskikäynnillä virtsan väri kertoi sen, mitä pelkäsinkin: nyt olisi saatava nopeasti nestetasapaino kuntoon. Seuraavilla kierroksilla otin joka välissä sekä mehun että vettä.
Pahin innostus oli mennyt ohitse, mutta suksi kulki siitäkin huolimatta. Väsymys ja ensimmäiset pienet kolotukset alkoivat tuntua. Suurimmaksi osaksi hiihtelin kuokkaa, mutta omaksi ihmeekseni huomasin vaihtavani vassuun ylämäissä. Docin ja Jokiveen tekniikkaneuvot tulivat mieleen ja taisinpa naurahtaakin mielessäni. Huomasin olevani yhä pidempiä aikoja henkisesti jossakin ihan muualla ja ajattelevani jotain muuta kuin hiihtoa. Huomion herpaantuminen palkittiin kaatumisella alamäessä. Keräilin itseni ylös ja totesin kaiken olevan ehjää, vain lonkkaan ja käteen sattui kovalle pohjalle kaatuminen. Jälkikäteen en edes osaa sanoa, missä kaaduin eli syvissä vesissä uitiin juuri sillä hetkellä. Ajatus pienistä unista alkoi kiinnostamaan kierros kierrokselta ja sateen alettua noin puoli kahdelta(?), olin valmis hetkeksi pahnoille. Olo oli sekava ja vaihdoin kuivaa päälle ennen makuupussiin sujahtamista. Laiton puhelimen ajastimen hälyttämään 25 minuutin jälkeen ja puhelimen piipatessa sammutin sen ja jatkoin hikisena makuupussissa kieriskelyä. Omasta mielestäni en nukkunut hetkeäkään, mutta Pumpin ja Katan mukaan olin sen verran kuorsannut ja korissut, että sähköt olivat olleet poikki äijästä. Heräilin puoli viiden aikaan kolotukseen. Silmät olivat turvoksissa ja kurkku karhea. En selviäisi missään tapauksessa takaisin ladulle. Harmitti, että olin ollut noin pitkään poissa pelistä. Vessassa oli iloinen yllätys, kun virtsa oli väritöntä ja ennen ladulle menoa söin voileipää järjestäjien snack barista. Ladulla palelsi aluksi, mutta parin kierroksen jälkeen fiilis kasvoi ja meno maistui liki samaan tahtiin kuin ennen stoppia. Minkiönkylän Mahti oli urakoinut koko sateen ajan ja mennyt kierroksella ohi.
Kierrokset tuntuivat kertyvän paljon hitaammin kuin alkuillasta, mutta päivän valkeneminen toi hommaan uutta uskoa. Aamupalan ajasta minulla ei ole mitään käsitystä, mutta samalla kun söin valtavan lautasellisen puuroa, sämpylän ja kahvia, niin harjailin sukset ja vetäisin kaikista ohjeista huolimatta korkeafluorista pikaluistoa pohjiin. Ladulle palatessa sukset suorastaan lensivät ja jäykällä kropalla varustettu hiihtäjä oli vaikeuksissa pysyä mukana. Fiilistä nosti myös viestit kotoa ja lyhyt puhelu vaimon kanssa. Valoisuus lisääntyi todella nopeasti ja latu näytti ihan erilaiselta kuin pimeässä. Liippaantunut latu oli nopeassa kunnossa, mutta samalla aika kulunut. Latukone kävi huoltamassa ladun jossakin vaiheessa aamua. Tänä vuonna en kuitenkaan joutunut jonottelemaan sen takana. Kahdensadan kilometrin raja lähestyi ja aikaa oli reilusti jäljellä. Mihinkään ei sattunut erityisen paljon, vain oikeankäden rystynen tuntui ihmeelliseltä. Tauolla huomasin keskisormen rystysen olevan turvoksissa ja mustelmalla. Ilmeisesti toistuva iskutus oli saanut sen kipeytymään ja tummumaan. Menoa vamma ei kuitenkaan haitannut.
Noin yhdeltätoista, ennen lounasta täyttyi 180 kilometriä. Kävin syömässä makaronilaatikkoa ja vaihdoin taas kuivaa päälle. Harjailin sukset ja vedin pikaluistoa, kun se tuntui tuossa kelissä toimivan. Kaksi sataa kilometriä täyttyi ja tunnelma oli yhtä aikaa hämmästynyt ja onnellinen: en ollut itsekään etukäteen uskonut pystyväni hiihtämään tuota matkaa liki mitättömällä lajiharjoittelulla. Kävin keskustelua itseni kanssa seuraavasta tavoitteesta ja laskin tarvittavaa kierrosmäärää 250 kilometriin. Aikaa ei olisi liikaa, mutta kuitenkin riittävästi. Vauhti saisi jopa tipahtaa hieman ja kaikki mahdollisuudet tavoitteen saavuttamiseen olisi. Jaoin kierrokset kahteen osaan ja väliin tein pienen varikkopysähdyksen urheiluhalliin. Tarjolla oli vielä makaronilaatikkoa ja söin sitä pienen lautasellisen. Ladunvarressa evästys oli pääsääntöisesti vettä, mustikkakeittoa ja suklaata. Mikään muu ei oikein tuntunut uppoavan. Taskulla tai Pumpilla oli salmiakkipussi kylmälaukussa ja taisinpa ottaa sieltä muutaman makeisen. Vaikka hiihto kulkikin kohtuullisesti, niin eräänlainen kyllästyminen hommaan alkoi hiipiä mieleen. Kierroksen alku meni vauhdilla, mutta kierroksen puolivälistä loppuun, latu tuntui tuskaisen pitkältä. Väsytti. Paikkoja kolotti, mutta vähemmän kuin olin etukäteen pelännyt. Kuokka kulki vielä ihan hyvin, mutta vassuun en enää ylämäissä kyennyt vaihtamaan. Meno oli horjuvaa ja on suorastaan ihme, etten kaatunut enää päivällä. Alikulkutunneliin joutui kierros kierrokselta tähtäämään tarkemmin ja epäilinkin, että tunneli olisi vaihdettu päivän aikana pienempään. Yhdessä kohtaa oli joukko lapsia kannustamassa ja "Jaksaa, jaksaa!" huudot saivat silmät kostumaan. Aikuisella miehellä, aika touhua!
Uusi tavoite, 53 kierrosta ja 251,22 kilometriä, täyttyi ajassa 23 tuntia 25 minuuttia ja 9 sekuntia. Yhdelle kierrokselle oli vielä aikaa, ehkä voimiakin, mutta olin tuossa vaiheessa aivan valmis lopettamaan. Suksia irroittaessa oli tyhjä olo, enkä oikein tiennyt mitä ajatella. Olin yllättänyt itseni täydellisesti. Hyvät välineet ja keli auttoivat päämäärään ja sen yli, mutta loppujen lopuksi olin itse moottorina kulkuvälineille. Urheiluhalliin tullessani muut olivat jo saaneet oman urakkansa täyteen ja käyneet suihkussakin. Leirin purkaminen väsyneenä ei ollutkaan kaikkein mieleisimpiä hommia ja taisimme olla aikalailla viimeisten joukossa hallista poistuessamme. Pumpin saama hopea oli porukan paras sijoitus ja minun sijoitukseni oli lopulta kahdeksas miesten sarjassa. Ensi vuonna kisaillaankin sitten jo sarjaa korkeammalla. Ensi vuonna.... onko päätös osallistumisesta jo tehty? Aika touhua!
ps. Iso kiitos kaikille tsemppiviesteistä ennen kisaa ja kisan aikana. Pumppi, MiMa ja Tasku: Ilman teitä tuo tulos ei olisi ollut mahdollista. Kiitos matkaseurasta ja kaikesta tsemppauksesta!
Valmistautuminen hiihtoon vaatii äärimmäisiä toimenpiteitä: ostin itselleni elämäni ensimmäiset luistelusukset, sauvat ja monot joululahjaksi. Hiihtoputkeen kävin hakemassa käyntikortin, mutta vaivauduin lopulta Paippiin vain kahdesti. Onneksi luonnonlumille pääsi muutaman kerran kokeilemaan uusia pelivälineitä. Ennätin sentään hiihtää hiukan yli 200 kilometriä ennen kisaa, tosin osa oli perinteistä hiihtoa. Ennakkoon ajattelin etten pysty luistelemaan koko matkaa, vaan vuorottelisin pertsaa ja luistelua. Kävin paniikkiostoksena hakemassa vielä hiihtopuvun viikkoa ennen tapahtumaa. Tuossa vaiheessa reissu jännitti kovasti ja mietin koko osallistumisen mielekkyyttä. Sääennuste vaihteli päivästä toiseen, aiheuttaen päänvaivaa varustuksen sekä voitelun suhteen. Vaimon serkku voiteli ennakkoon perinteisen sukset ja luistelusuksien kelivoitelun päätin jättää tapahtuman voitelupalvelun tehtäväksi.
Vierumäelle lähdettäessä keräilin porukat kyytiin ja saimme kuin saimmekin viisi suksipussia sopimaan pieneen suksiboksiini. Tunnelma tiivistyi ja matkan puheenaiheeksi nousi selibaatin merkitys kestävyysurheilussa. Todettiin kotoa olevan tuolle ajatukselle vankkumaton tuki ja jännitettiin millainen tulos periaatteella saataisiin aikaan. Autosta otettiin puhelu naistensarjan voittajalle vuosimallia 2013 ja kyseltiin Geolta viime hetken vinkit. Iloisen jutustelun ja melko roisin huumorin sävyttämän automatkan jälkeen päästiin rakentamaan leiriä Vierumäen urheiluhalliin. Saimme hyvät paikat pääsuoralta ja pian saimme myös Lounaishämeen Lykkijöiden 4-h joukkueen seuraksemme. Aika kului nopeasti hoitaessa sekä miestä että kalustoa kisakuntoon ja tehdessä viimeisiä tankkauksia. Kun oli aika siirtyä urheiluhallista ulos sukset kainalossa oltiin tuntemattoman äärellä: viimeksi olen hiihtänyt pidemmän matkan vuonna -86, jolloin laturetken tulos oli hiukan yli 80 kilometriä. Fiilis oli kuitenkin aika rauhallinen ja suunnitelmana oli hiihtää kaksi 4,74 kilometrin kierrosta tunnissa. Automatkalla päätettiin porukalla asettaa tavoite rikkoa Geon voittotulos (186km) ja toiseksi muotoutui märkä päiväuni 200 kilometrin rajapyykin saavuttamisesta.
Olimme siis sopineet Minkiönkylän Mahdin kanssa hiihtävämme yhdessä rauhallista vauhtia. Tuo ajatus koki takaiskun alle sadan metrin, kun MiMa hiihti pertsaa ja minun luistelusuksillani oli meno päällä. Lykin kuokkaa sellaista helpon tuntuista vauhtia porukan mukana ja kolmen kierroksen jälkeen huomasin, ettei suunnitelma pitänyt tänään paikaansa. Koossa oli reilun 50 minuutin hiihdon jälkeen kolme kierrosta ja tunnin kohdalla vaihdoin muutaman sanan yleisen sarjan voittajan kanssa, joka totesi meidän olevan 400 kilometrin vauhdissa. Kauhistelin vauhtia, mutta keli oli kohdillaan ja suksi luisti. Pelkäsin hauraan hiihtotekniikan särkyvän hitaammassa vauhdissa, joten annoin vain mennä. Juotavaa otin järjestäjien latubuffetista parin kierroksen välein ja noin kolmenkympin kohdilla join omista eväistäni mustikkakeiton. Samoihin aikoihin huomasin olevani janoinen ja aloin juomaan kaksi mukillista joka kierroksella. Olimme varanneet porukalla kylmälaukun ladunvarteen omia eväitä varten. Ensimmäistä kertaa sisälle halliin menin yhdentoista aikoihin nakkisopalle ja vaihtamaan kuivaa paitaa päälle. Takana oli salama-aloituksen ansiosta 16 kierrosta ja yli 75 kilometriä. Soppa maistui tosi hyvältä ja pikaisen tulostauluun vilkaisun jälkeen huomasin olevani miesten sarjassa kuudentena. Siis KUUDENTENA...mitä ihmettä? Eikö täällä ollutkaan oikeita hiihtäjiä paikalla? No, tuloshan tulisi muuttumaan vielä moneen kertaan ja tuskinpa kovin moni oli aloittanut "all out"-mentaliteetilla. Ruokatauon päätteeksi veskikäynnillä virtsan väri kertoi sen, mitä pelkäsinkin: nyt olisi saatava nopeasti nestetasapaino kuntoon. Seuraavilla kierroksilla otin joka välissä sekä mehun että vettä.
Pahin innostus oli mennyt ohitse, mutta suksi kulki siitäkin huolimatta. Väsymys ja ensimmäiset pienet kolotukset alkoivat tuntua. Suurimmaksi osaksi hiihtelin kuokkaa, mutta omaksi ihmeekseni huomasin vaihtavani vassuun ylämäissä. Docin ja Jokiveen tekniikkaneuvot tulivat mieleen ja taisinpa naurahtaakin mielessäni. Huomasin olevani yhä pidempiä aikoja henkisesti jossakin ihan muualla ja ajattelevani jotain muuta kuin hiihtoa. Huomion herpaantuminen palkittiin kaatumisella alamäessä. Keräilin itseni ylös ja totesin kaiken olevan ehjää, vain lonkkaan ja käteen sattui kovalle pohjalle kaatuminen. Jälkikäteen en edes osaa sanoa, missä kaaduin eli syvissä vesissä uitiin juuri sillä hetkellä. Ajatus pienistä unista alkoi kiinnostamaan kierros kierrokselta ja sateen alettua noin puoli kahdelta(?), olin valmis hetkeksi pahnoille. Olo oli sekava ja vaihdoin kuivaa päälle ennen makuupussiin sujahtamista. Laiton puhelimen ajastimen hälyttämään 25 minuutin jälkeen ja puhelimen piipatessa sammutin sen ja jatkoin hikisena makuupussissa kieriskelyä. Omasta mielestäni en nukkunut hetkeäkään, mutta Pumpin ja Katan mukaan olin sen verran kuorsannut ja korissut, että sähköt olivat olleet poikki äijästä. Heräilin puoli viiden aikaan kolotukseen. Silmät olivat turvoksissa ja kurkku karhea. En selviäisi missään tapauksessa takaisin ladulle. Harmitti, että olin ollut noin pitkään poissa pelistä. Vessassa oli iloinen yllätys, kun virtsa oli väritöntä ja ennen ladulle menoa söin voileipää järjestäjien snack barista. Ladulla palelsi aluksi, mutta parin kierroksen jälkeen fiilis kasvoi ja meno maistui liki samaan tahtiin kuin ennen stoppia. Minkiönkylän Mahti oli urakoinut koko sateen ajan ja mennyt kierroksella ohi.
Kierrokset tuntuivat kertyvän paljon hitaammin kuin alkuillasta, mutta päivän valkeneminen toi hommaan uutta uskoa. Aamupalan ajasta minulla ei ole mitään käsitystä, mutta samalla kun söin valtavan lautasellisen puuroa, sämpylän ja kahvia, niin harjailin sukset ja vetäisin kaikista ohjeista huolimatta korkeafluorista pikaluistoa pohjiin. Ladulle palatessa sukset suorastaan lensivät ja jäykällä kropalla varustettu hiihtäjä oli vaikeuksissa pysyä mukana. Fiilistä nosti myös viestit kotoa ja lyhyt puhelu vaimon kanssa. Valoisuus lisääntyi todella nopeasti ja latu näytti ihan erilaiselta kuin pimeässä. Liippaantunut latu oli nopeassa kunnossa, mutta samalla aika kulunut. Latukone kävi huoltamassa ladun jossakin vaiheessa aamua. Tänä vuonna en kuitenkaan joutunut jonottelemaan sen takana. Kahdensadan kilometrin raja lähestyi ja aikaa oli reilusti jäljellä. Mihinkään ei sattunut erityisen paljon, vain oikeankäden rystynen tuntui ihmeelliseltä. Tauolla huomasin keskisormen rystysen olevan turvoksissa ja mustelmalla. Ilmeisesti toistuva iskutus oli saanut sen kipeytymään ja tummumaan. Menoa vamma ei kuitenkaan haitannut.
Noin yhdeltätoista, ennen lounasta täyttyi 180 kilometriä. Kävin syömässä makaronilaatikkoa ja vaihdoin taas kuivaa päälle. Harjailin sukset ja vedin pikaluistoa, kun se tuntui tuossa kelissä toimivan. Kaksi sataa kilometriä täyttyi ja tunnelma oli yhtä aikaa hämmästynyt ja onnellinen: en ollut itsekään etukäteen uskonut pystyväni hiihtämään tuota matkaa liki mitättömällä lajiharjoittelulla. Kävin keskustelua itseni kanssa seuraavasta tavoitteesta ja laskin tarvittavaa kierrosmäärää 250 kilometriin. Aikaa ei olisi liikaa, mutta kuitenkin riittävästi. Vauhti saisi jopa tipahtaa hieman ja kaikki mahdollisuudet tavoitteen saavuttamiseen olisi. Jaoin kierrokset kahteen osaan ja väliin tein pienen varikkopysähdyksen urheiluhalliin. Tarjolla oli vielä makaronilaatikkoa ja söin sitä pienen lautasellisen. Ladunvarressa evästys oli pääsääntöisesti vettä, mustikkakeittoa ja suklaata. Mikään muu ei oikein tuntunut uppoavan. Taskulla tai Pumpilla oli salmiakkipussi kylmälaukussa ja taisinpa ottaa sieltä muutaman makeisen. Vaikka hiihto kulkikin kohtuullisesti, niin eräänlainen kyllästyminen hommaan alkoi hiipiä mieleen. Kierroksen alku meni vauhdilla, mutta kierroksen puolivälistä loppuun, latu tuntui tuskaisen pitkältä. Väsytti. Paikkoja kolotti, mutta vähemmän kuin olin etukäteen pelännyt. Kuokka kulki vielä ihan hyvin, mutta vassuun en enää ylämäissä kyennyt vaihtamaan. Meno oli horjuvaa ja on suorastaan ihme, etten kaatunut enää päivällä. Alikulkutunneliin joutui kierros kierrokselta tähtäämään tarkemmin ja epäilinkin, että tunneli olisi vaihdettu päivän aikana pienempään. Yhdessä kohtaa oli joukko lapsia kannustamassa ja "Jaksaa, jaksaa!" huudot saivat silmät kostumaan. Aikuisella miehellä, aika touhua!
Uusi tavoite, 53 kierrosta ja 251,22 kilometriä, täyttyi ajassa 23 tuntia 25 minuuttia ja 9 sekuntia. Yhdelle kierrokselle oli vielä aikaa, ehkä voimiakin, mutta olin tuossa vaiheessa aivan valmis lopettamaan. Suksia irroittaessa oli tyhjä olo, enkä oikein tiennyt mitä ajatella. Olin yllättänyt itseni täydellisesti. Hyvät välineet ja keli auttoivat päämäärään ja sen yli, mutta loppujen lopuksi olin itse moottorina kulkuvälineille. Urheiluhalliin tullessani muut olivat jo saaneet oman urakkansa täyteen ja käyneet suihkussakin. Leirin purkaminen väsyneenä ei ollutkaan kaikkein mieleisimpiä hommia ja taisimme olla aikalailla viimeisten joukossa hallista poistuessamme. Pumpin saama hopea oli porukan paras sijoitus ja minun sijoitukseni oli lopulta kahdeksas miesten sarjassa. Ensi vuonna kisaillaankin sitten jo sarjaa korkeammalla. Ensi vuonna.... onko päätös osallistumisesta jo tehty? Aika touhua!
ps. Iso kiitos kaikille tsemppiviesteistä ennen kisaa ja kisan aikana. Pumppi, MiMa ja Tasku: Ilman teitä tuo tulos ei olisi ollut mahdollista. Kiitos matkaseurasta ja kaikesta tsemppauksesta!
tiistai 6. tammikuuta 2015
Loppiaisrogaining 2015
Oi ja voi... Kyllä oli kylmä ja meno lopussa tahmeaa, mutta kyllä oli hienoakin. Tykkäsin kovasti!
MiMan potiessa selkäänsä, lähdimme DocS:n kanssa kahdestaan etsimään Liekkitiimin kadotettua mainetta Espoon maastoista. Reittisuunnitelma hahmottui liki ennätysvauhdilla. Aluksi oli tarkoitus kiertää ulkolenkki myötäpäivään ja lopuksi sisempi lenkura vastapäivään jäljellä olevan ajan mukaan. Pystyimme toteuttamaan suunnitelmamme ulkoringin mukaan, mutta aika meni sen verran kortille, ettemme lähteneet enää toista lenkkiä kiertämään. Toki kylmällä ja juomattomuudellakin oli oma sanansa sanottavana.
Siitäkin huolimatta, että saimme suunnitelman vauhdikkaasti tehtyä, onnistuimme siirtymään lähtöön hiukan liian kireällä aikataululla. Nollailin emitiä vielä siinä vaiheessa, kun muu joukko jo rynnisti matkan päälle. Hukkaamani Doc löytyi kylmissään koulun sisäpihalta johtavalta käytävältä. Salama aloitus...taas kerran... Alkumatka taitettiin hyvällä vauhdilla ja Doc vähensikin vaatetustaan jo toisella rastilla (26) yksien housujen ja kahden paidan verran. Minä päätin jatkaa täydellä varustuksella, kun liikaa hikoilua ei tuntunut. Pitkät rastinvälit edettiin juoksemalla ja helpot rastipisteet eivät aiheuttaneet suunnistuksellisia ongelmia. Vasta rastilla 56 oli käydä kylmät, kun olimme menossa rastista ohitse. Onneksi sain jäisten eväiden mutustelun loppuun ja ajatukset taas karttaan & maastoon. Näin selvisimme tästäkin ihan pienellä kaarroksella. Matka taittui hyvällä fiiliksellä ja suurimmaksi osaksi painelimme omaa vauhtiamme, vaikka hetkittäin saimmekin seuraa muista tiimeistä. Alkumatkasta pisteitä kertui aika tarkkaan 15p/tunti, joten hyvällä sykkeellä oltiin matkassa.
Rastinvälillä 29-47 Doc huomasi juomarakkonsa letkun menneen jäähän ja virittelimme kädenlämmittimen ja letkun repun sisälle, jotta letku sulaisi. Loppumatkasta ei kuitenkaan haluttua tulosta saatu aikaiseksi ja olimme minun juomieni varassa. Rastilta 47 lähdettäessä sanan mukaisesti törmäsimme Pumppiin ja lämmittelelimme hetken halailemalla häntä ja pariaan. Ilmeisesti halailu ei tuottanut riittävästi lämpöä, sillä minunkin eristetty juomaletkuni meni jäähän paria rastia myöhemmin. Onnistuimme ohittamaan Viikin Villikon ja Tapanilan Tuhmurin joenrannan oikaisullamme. Oikaisussa oli riski, että joutuisimme palaamaan takaisin, jos tonttien välissä ei olisi tyhjää kaistaletta, mutta kyllähän tännekin kaavoittaja sellaisen oli jättänyt. Peesaillessamme nopeampaa kaksikkoa, otin evästä vauhdissa ja saimme hörpyt vettä pullostani. Vesi oli mennyt jäähileeksi, mutta ajattelin sen pysyvän nesteenä, koska pullot hölskyivät repun hihnoissa. Rastilla 58 saimme pullon enää hädin tuskin auki, kun korkki oli jäätynyt kiinni. Ystävälliset pyöräilijät antoivat omasta pullostaan lämmintä vettä ja sain tuolla parilla desillä hölskyteltyä pahimmat jäät pois. Pari rastia eteenpäin pullotkin olivat jo niin jäässä, että juominen piti unohtaa.
Samalla kun juominen jäi, niin alkoivat jalatkin tuntua raskailta. Onnistuin hankkimaan itselleni oikein kunnon janonkin, mutta hörpimme puoliksi mustikkakeiton, joka vei pahimman janon mennessään. Otsalamppuja kaivaessa tuli kylmä, eikä lämpöjä tahtonut saada millään päälle. Onneksi rastipisteet olivat edelleen joko helppoja tai tosi helppoja. Rastinvälillä 44-48 piti kävellä useampaankin otteeseen ja Doc ehdotteli kuminauhan käyttöönottoa. Pystyin kuitenkin pitämään jonkinlaista vauhtia ja kuminauha sai pysyä repussa. Rastille 50 mennessä törmäsimme taas Viikin Villikkoon ja Tapanilan Tuhmuriin. Häpeilemättä peesailimme heitä seuraavalle rastille, mutta emme kyenneet vastaamaan heidän etenemisnopeuteensa siitäkään huolimatta, että Doc työnsi minua selästä pyörätietä juostessamme. Koska eväät eivät enää maistuneet eikä juomaa ollut, niin suunnistukseen sekä huomiokykyyn alkoi tulla epätarkkuuksia. Rasti 35 löytyi vielä ok, mutta matka rastille 25 oli kovin mutkainen. Ojien risteys (30) olikin sitten aiheuttaa jo grande katastrofin: epäröintiä sijainnista, haparointia rastille tullessa ja rasti kadoksissa. Jouduimme etenemään ryteikössä pitkältä tuntuvan matkan, ennen kuin näimme heijastimen loisteen rastilipussa. Muillakin joukkueilla oli ollut ongelmia tämän rastin kanssa ja osa oli jopa luopunut toivosta ennen löytämistä ja kääntyneet pois. Rastille 23 päädyttiin etenemään tietä pitkin ja jo matkalla tehtiin päätös jättää tuo rasti viimeiseksi. Ojien risteystä etsiessä kylmä oli päässyt hiipimään iholle ja palelu hankaloitti etenemistä. Pienen koukun jälkeen kivirastikin löydettiin ja matkalla maaliin yritettiin vielä hölkkäillä parhaamme mukaan. Maalissa oli aika hieno fiilis pakkasen voittamisesta ja hienosta ulkoilupäivästä.
Ihan nappisuoritusta ei tällä(kään) kertaa saatu aikaiseksi, mutta pitää olla tyytyväinen tulokseen. Liike säilyi lähes koko ajan hyvänä, eikä isoja suunnistuksellisia ongelmia ollut. Juomattomuus aiheutti noin kolmen kilon painonpudotuksen, mutta sehän ei ole tässä vartalossa olleenkaan hassumpi asia. Joululoman konvehdit taisi nyt tulla sulateltua oikein kunnolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän rientoja.
MiMan potiessa selkäänsä, lähdimme DocS:n kanssa kahdestaan etsimään Liekkitiimin kadotettua mainetta Espoon maastoista. Reittisuunnitelma hahmottui liki ennätysvauhdilla. Aluksi oli tarkoitus kiertää ulkolenkki myötäpäivään ja lopuksi sisempi lenkura vastapäivään jäljellä olevan ajan mukaan. Pystyimme toteuttamaan suunnitelmamme ulkoringin mukaan, mutta aika meni sen verran kortille, ettemme lähteneet enää toista lenkkiä kiertämään. Toki kylmällä ja juomattomuudellakin oli oma sanansa sanottavana.
Siitäkin huolimatta, että saimme suunnitelman vauhdikkaasti tehtyä, onnistuimme siirtymään lähtöön hiukan liian kireällä aikataululla. Nollailin emitiä vielä siinä vaiheessa, kun muu joukko jo rynnisti matkan päälle. Hukkaamani Doc löytyi kylmissään koulun sisäpihalta johtavalta käytävältä. Salama aloitus...taas kerran... Alkumatka taitettiin hyvällä vauhdilla ja Doc vähensikin vaatetustaan jo toisella rastilla (26) yksien housujen ja kahden paidan verran. Minä päätin jatkaa täydellä varustuksella, kun liikaa hikoilua ei tuntunut. Pitkät rastinvälit edettiin juoksemalla ja helpot rastipisteet eivät aiheuttaneet suunnistuksellisia ongelmia. Vasta rastilla 56 oli käydä kylmät, kun olimme menossa rastista ohitse. Onneksi sain jäisten eväiden mutustelun loppuun ja ajatukset taas karttaan & maastoon. Näin selvisimme tästäkin ihan pienellä kaarroksella. Matka taittui hyvällä fiiliksellä ja suurimmaksi osaksi painelimme omaa vauhtiamme, vaikka hetkittäin saimmekin seuraa muista tiimeistä. Alkumatkasta pisteitä kertui aika tarkkaan 15p/tunti, joten hyvällä sykkeellä oltiin matkassa.
Rastinvälillä 29-47 Doc huomasi juomarakkonsa letkun menneen jäähän ja virittelimme kädenlämmittimen ja letkun repun sisälle, jotta letku sulaisi. Loppumatkasta ei kuitenkaan haluttua tulosta saatu aikaiseksi ja olimme minun juomieni varassa. Rastilta 47 lähdettäessä sanan mukaisesti törmäsimme Pumppiin ja lämmittelelimme hetken halailemalla häntä ja pariaan. Ilmeisesti halailu ei tuottanut riittävästi lämpöä, sillä minunkin eristetty juomaletkuni meni jäähän paria rastia myöhemmin. Onnistuimme ohittamaan Viikin Villikon ja Tapanilan Tuhmurin joenrannan oikaisullamme. Oikaisussa oli riski, että joutuisimme palaamaan takaisin, jos tonttien välissä ei olisi tyhjää kaistaletta, mutta kyllähän tännekin kaavoittaja sellaisen oli jättänyt. Peesaillessamme nopeampaa kaksikkoa, otin evästä vauhdissa ja saimme hörpyt vettä pullostani. Vesi oli mennyt jäähileeksi, mutta ajattelin sen pysyvän nesteenä, koska pullot hölskyivät repun hihnoissa. Rastilla 58 saimme pullon enää hädin tuskin auki, kun korkki oli jäätynyt kiinni. Ystävälliset pyöräilijät antoivat omasta pullostaan lämmintä vettä ja sain tuolla parilla desillä hölskyteltyä pahimmat jäät pois. Pari rastia eteenpäin pullotkin olivat jo niin jäässä, että juominen piti unohtaa.
Samalla kun juominen jäi, niin alkoivat jalatkin tuntua raskailta. Onnistuin hankkimaan itselleni oikein kunnon janonkin, mutta hörpimme puoliksi mustikkakeiton, joka vei pahimman janon mennessään. Otsalamppuja kaivaessa tuli kylmä, eikä lämpöjä tahtonut saada millään päälle. Onneksi rastipisteet olivat edelleen joko helppoja tai tosi helppoja. Rastinvälillä 44-48 piti kävellä useampaankin otteeseen ja Doc ehdotteli kuminauhan käyttöönottoa. Pystyin kuitenkin pitämään jonkinlaista vauhtia ja kuminauha sai pysyä repussa. Rastille 50 mennessä törmäsimme taas Viikin Villikkoon ja Tapanilan Tuhmuriin. Häpeilemättä peesailimme heitä seuraavalle rastille, mutta emme kyenneet vastaamaan heidän etenemisnopeuteensa siitäkään huolimatta, että Doc työnsi minua selästä pyörätietä juostessamme. Koska eväät eivät enää maistuneet eikä juomaa ollut, niin suunnistukseen sekä huomiokykyyn alkoi tulla epätarkkuuksia. Rasti 35 löytyi vielä ok, mutta matka rastille 25 oli kovin mutkainen. Ojien risteys (30) olikin sitten aiheuttaa jo grande katastrofin: epäröintiä sijainnista, haparointia rastille tullessa ja rasti kadoksissa. Jouduimme etenemään ryteikössä pitkältä tuntuvan matkan, ennen kuin näimme heijastimen loisteen rastilipussa. Muillakin joukkueilla oli ollut ongelmia tämän rastin kanssa ja osa oli jopa luopunut toivosta ennen löytämistä ja kääntyneet pois. Rastille 23 päädyttiin etenemään tietä pitkin ja jo matkalla tehtiin päätös jättää tuo rasti viimeiseksi. Ojien risteystä etsiessä kylmä oli päässyt hiipimään iholle ja palelu hankaloitti etenemistä. Pienen koukun jälkeen kivirastikin löydettiin ja matkalla maaliin yritettiin vielä hölkkäillä parhaamme mukaan. Maalissa oli aika hieno fiilis pakkasen voittamisesta ja hienosta ulkoilupäivästä.
Ihan nappisuoritusta ei tällä(kään) kertaa saatu aikaiseksi, mutta pitää olla tyytyväinen tulokseen. Liike säilyi lähes koko ajan hyvänä, eikä isoja suunnistuksellisia ongelmia ollut. Juomattomuus aiheutti noin kolmen kilon painonpudotuksen, mutta sehän ei ole tässä vartalossa olleenkaan hassumpi asia. Joululoman konvehdit taisi nyt tulla sulateltua oikein kunnolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän rientoja.
tiistai 30. joulukuuta 2014
Lumilenkillä elikkäs pyöräteitä aukaisemassa Loimaalla - TKR2014
Satuin huomaamaan, että Loimaalla järjestetään vielä yksi keräilymaraton ja voisihan sitä kotikonttoripäivän huonomminkin viettää. Tankkauksen hoidin rasiallisella Julia-suklaakohvehteja ja taisipa joulunpyhistä olla vielä muutama kilo vyötäröllä eväänä, kun aamupaino huiteli lukemissa 86,5kg. Lähtö meni taas hiukan viimetippaan ja Suunnolla oli vaikeuksia löytää satelliitteja ennen lähtölupaa, vaikka jouduin sentään hiippailemaan autolta 30 metrin matkan lähtöviivalle.
Lähdöstä Mikko Y-J meni keulille ja arvelin miehen olleen puolikkaalla (olikin varttimatkalla). Kun muut eivät halunneet vauhtia pitää, niin siirryin Mikon peesissä pyörätielle. Saman tien selvisi, ettei Loimaan kaupunki ollut vaivautunut tekemään aurahommia, vaan saimme juosta pöperöisessä lumikerroksessa, johon sateli koko ajan lisää märkää lunta. Maraton juostiin kahtenatoista kierroksena ja puoleenväliin homma kulki kivuttomasti. Puolikkaan väliaika 1:52 antoi uskoa jopa reilusti alle neljän tunnin loppuaikaan. Lumi oli monin paikoin paakkuuntunut "perunapelloksi" ja juoksu oli sellaista haparoivaa poukkoilua. Samalla vasen lonkka/reisi kiristeli uhkaavasti tekemättä kuitenkaan enempää kiusaa. Laskin jäljellä olevia kierroksia ja loppuajan karkaamista. Juoksun aikana evästelin lähinnä mukin urheilujuomaa per kierros huoltopöydästä. Lisäksi minulla oli geelinamuja 8kpl, jotka otin kaksi kerrallaan, tarpeen vaatiessa. Yhden suolankin napostelin kaksi kierrosta ennen maalia ja mustikkakeitto meni puolivälissä. Loppupuolella pääjärjestäjä Antti otti lumikolan ja lähti kiertämään kierrosta juoksijoita vastaan. Lumikolan leveys riittikin hyvin juoksuun ja homma helpottui huomattavasti. Meikäläisellä tuli harmillisesti maali vastaan, samalla kun Antti sai koko kierroksen kolattua. Viimeisellä kierroksella jouduin nopeasti tyhjentämään rakkoani kuusenjuurelle, etten olisi joutunut kastelemaan housujani. Kun kuulin askeleita tulosuunnasta, tuli kiire jatkaa. Eroa toiseksi tulleeseen olikin maalissa vain 10 sekuntia eli tiukaksi meni. Yhtään enempää en olisi tänään saanut koneesta irti, vaan juoksemattomuus näkyy kunnon sekä jalkojen loppumisena. 15 kilometriä puuttuisi vielä, että saisi tälle vuodelle tuhat juostua kilometriä.
Maalissa odotteli sauna lämpimänä sekä ruoka & kahvi pöydässä. Hienoa palvelua pieneltä organisaatiolta, joka on tehnyt uskomattoman työn tänä vuonna suomalaisen maraton-juoksun eteen.
Tänä vuonna en enää maratonia juokse: en tarkoituksella, enkä yllättäin :)
tiistai 23. syyskuuta 2014
Rogaining-radan suunnittelua
ROGAINING -RADAN SUUNNITTELUSSA HUOMIOITAVAA
Suunnittelussa ja reitin piirtämisessä on suureksi avuksi seuraavat välineet:
- Viivain, esim. 300mm
- Punainen kynä (kuulakärkikynä, ohutkärkinen tussi tms. PERMANENT)
- Lyijykynä
- Korostustussi (huomioi väri joka erottuu kartasta)
- nuppineuloja
- lankaa
- rullamitta
- leveä teippi karttamuovin sulkemiseksi tiiviisti (kontaktimuovi)
1. Kiinnitä kartta piirtoalustalle (esim. paksu pahvilevy)
2. Piirrä etelä-pohjoisviivat, jos kartassa ei ole niitä (helpottaa kartan suuntaamista maastossa)
3. Laske pisteet kartan eri nurkista. Huomioi luonnolliset kartan jakajat (tiet, joet, järvet yms.)
4. Pistä rastipisteisiin nuppineulat
5. Arvioi kulkunopeus kartan maastossa (esim 6 km/h)
6. Jos suunnittelet rastipisteiden välit suorina, niin todenmukaisemman etenemisnopeuden saat käyttämällä kerrointa 1,3 (esim. 6 km/h : 1,3 = 4,6 km/h). Aloittelijan kannattaa käyttää kerrointa 1,5 (esim. 6 km/h : 1,5 = 4 km/h).
7. Lähde suunnittelemaan reittiä kuljettamalla lankaa rastipisteiden kautta
8. Piirrä joko suorat viivat rastien välille tai tee korostuskynällä valmis reittisuunnitelma
9. Merkitse karttaan tarkistuspisteet, tavoiteaika / tavoitematka
10. Tee vielä kerran yleinen silmäily / tarkistus
11. Laita kartta karttamuoviin sekä teippaa muovi kiinni. Vaihtoehtoisesti voit päällystää kartan kontaktimuovilla molemmin puolin.
12. Olet nyt valmiina lähtöön. Onnea matkaan!
Suunnittelussa ja reitin piirtämisessä on suureksi avuksi seuraavat välineet:
- Viivain, esim. 300mm
- Punainen kynä (kuulakärkikynä, ohutkärkinen tussi tms. PERMANENT)
- Lyijykynä
- Korostustussi (huomioi väri joka erottuu kartasta)
- nuppineuloja
- lankaa
- rullamitta
- leveä teippi karttamuovin sulkemiseksi tiiviisti (kontaktimuovi)
1. Kiinnitä kartta piirtoalustalle (esim. paksu pahvilevy)
2. Piirrä etelä-pohjoisviivat, jos kartassa ei ole niitä (helpottaa kartan suuntaamista maastossa)
3. Laske pisteet kartan eri nurkista. Huomioi luonnolliset kartan jakajat (tiet, joet, järvet yms.)
4. Pistä rastipisteisiin nuppineulat
5. Arvioi kulkunopeus kartan maastossa (esim 6 km/h)
6. Jos suunnittelet rastipisteiden välit suorina, niin todenmukaisemman etenemisnopeuden saat käyttämällä kerrointa 1,3 (esim. 6 km/h : 1,3 = 4,6 km/h). Aloittelijan kannattaa käyttää kerrointa 1,5 (esim. 6 km/h : 1,5 = 4 km/h).
7. Lähde suunnittelemaan reittiä kuljettamalla lankaa rastipisteiden kautta
8. Piirrä joko suorat viivat rastien välille tai tee korostuskynällä valmis reittisuunnitelma
9. Merkitse karttaan tarkistuspisteet, tavoiteaika / tavoitematka
10. Tee vielä kerran yleinen silmäily / tarkistus
11. Laita kartta karttamuoviin sekä teippaa muovi kiinni. Vaihtoehtoisesti voit päällystää kartan kontaktimuovilla molemmin puolin.
12. Olet nyt valmiina lähtöön. Onnea matkaan!
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Liekkitiimi liekeissä - SYR 2014
Someron yörogaining on yksi kesän odotetuimpia kohokohtia. Somerolaiset ovat onnistuneet luomaan lämminhenkisen ja poikkeuksellisen hyvän hinta-laatu suhteen omaavan tapahtuman. Tälle vuodelle oli uutuutena gps-seuranta, jota kotiväki olikin silmä kovana tarkastellut. Aamulla kotiin palatessani jouduinkin vastailemaan seuraavan tyyppisiin kysymyksiin: Miksi muut...? Miksette te...? Miten ihmeessä...? Ettekö te tajunneet...? Kaikesta huolimatta, gps-seuranta koettiin hyväksi ja tervetulleeksi kokeiluksi lajiin.
Tiimi oli palautunut hyvin Viron em-kisojen rasituksista ja porukalla oli kova halu päästä metsään, tekemään hyvä harjoitus. Ennen karttojen jakoa ennätimme kahvittelemaan ja seurustelemaan, sekä muistamaan veteraanisarjaan siirtynyttä toveriamme. Doc on tunnettu sanonnastaan "Hart-Sport menee suoraan reiteen" ja herran lahjakassista löytyikin 40 pussillista tuota herkullista, vihreää voimantuojaa. Samalla koko tiimille löytyi Ruotsin tuliaisina S-kokoiset "kompressiopaidat" Victorian ja Danielin virallisella hääkuvalla ja vihkipäivämäärällä. Miten ihmeessä tuollaiset herkut saattoivat olla kävelykadun matkamuistomyymälän poistotangossa ja vieläpä puoli-ilmaiseksi? Ainakin naurua ja ihmetystä riitti paitojen hinnan eli 50 kruunun edestä.
Reitinsuunnittelu ei sitten ollutkaan ihan läpihuutojuttu, sillä ratamestari oli sijoitellut pirullisesti rastit ilman selkeää kiertoa. Tiimin kovasta itseluottamuksesta kertoo se, että reitti suunniteltiin pitkälti yli 50 kilometrin pituiseksi, oikeastaan lähemmäs 60 kilometrin taivalta. Lähtömerkistä suuntasimme länteen ja alun muutamat sadat metrit etenimme kovaksi tiedetyn Kolmen Koplan seurassa. Kiersimme ensimmäiselle rastille (34) tietä pitkin ja tässä kohden kierto osoittautui virheeksi. Rastilla oli jo täysi tohina päällä, kun saavuimme lopulta leimaamaan. Tästä pääsimme hyvään vauhtiin Heinjärven kiertämisessä (35-46-159) tai oikeastaan vain vauhtiin...itse asiassa ei siihenkään... Pari väliä kulki vielä suhteellisen mukavasti, mutta ratkaisu lähteä järven pohjoispuolella kulkemaan rantaa pitkin, osoittautui virheeksi. Pitkässä rantaheinikossa, vattupuskissa ja nokkosissa kulkeminen latisti tunnelmaa ja säännöllisen epäsäännöllisesti piti hypätä piilossa olevien ojien ylitse. Kaiken hyvän lisäksi suon ylittävä sähkölinja oli todella hidaskulkuista. Rastilta 159 jatkoimme edelleen linjaa pitkin, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei tuntunut olevan tarjolla. Jälkikäteen vaimo sanoi ihmetelleensä gps-seurannasta, miksi meidän vauhtimme oli vain 2-3 kilometriä tunnissa, kun samaan aikaan muut tiimit laskettelivat toisaalla 6-8 kilometriä tunnissa. Rasti 169 löydettiin aivan nappiin isojen taimikkoalueiden takaa. Poluille ja tielle pääseminen palautti uskoa miehiin ja juttukin alkoi taas luistaa. Seuraavat rastit (139-129-119-160) otettiin tarkasti ja käytimme etenemiseen mahdollisimman paljon teitä. Optimistisesti suunniteltu reitti alkoi tuntua mahdottomalta toteuttaa, mutta vielä ei ollut aika tehdä oikaisuja, vaan yritimme kiristää vauhtia. Vaikka rastilla 160 hiukan haparoitiinkin, niin eteenpäin lähdettiin hyvällä sykkeellä. Saarijärven koilliskulmaa kierrettäessä manailimme somerolaisia järvenrantoja: eihän täällä kulje missään kalastajanpolkua, vaan maasto vaihtelee vaikeakulkuisen ja mahdottoman välillä. Puro (130) osoittautui niin hienoksi rastipisteeksi, että juoksentelimme puron edestakaisin ennen leimaamista. Tarkoituksella tietenkin, uskotteko?
Seuraavalla välillä päästiin paparazzin kuvaamaksi. Rajavillien Antti onnistui nappaamaan hienon kuvan, jolle hän antoi nimeksi "Liekkitiimi liekeissä":
Tiimi oli palautunut hyvin Viron em-kisojen rasituksista ja porukalla oli kova halu päästä metsään, tekemään hyvä harjoitus. Ennen karttojen jakoa ennätimme kahvittelemaan ja seurustelemaan, sekä muistamaan veteraanisarjaan siirtynyttä toveriamme. Doc on tunnettu sanonnastaan "Hart-Sport menee suoraan reiteen" ja herran lahjakassista löytyikin 40 pussillista tuota herkullista, vihreää voimantuojaa. Samalla koko tiimille löytyi Ruotsin tuliaisina S-kokoiset "kompressiopaidat" Victorian ja Danielin virallisella hääkuvalla ja vihkipäivämäärällä. Miten ihmeessä tuollaiset herkut saattoivat olla kävelykadun matkamuistomyymälän poistotangossa ja vieläpä puoli-ilmaiseksi? Ainakin naurua ja ihmetystä riitti paitojen hinnan eli 50 kruunun edestä.
Kuva: Maija Virta
Kuva: Antti Nousiainen
Reitinsuunnittelu ei sitten ollutkaan ihan läpihuutojuttu, sillä ratamestari oli sijoitellut pirullisesti rastit ilman selkeää kiertoa. Tiimin kovasta itseluottamuksesta kertoo se, että reitti suunniteltiin pitkälti yli 50 kilometrin pituiseksi, oikeastaan lähemmäs 60 kilometrin taivalta. Lähtömerkistä suuntasimme länteen ja alun muutamat sadat metrit etenimme kovaksi tiedetyn Kolmen Koplan seurassa. Kiersimme ensimmäiselle rastille (34) tietä pitkin ja tässä kohden kierto osoittautui virheeksi. Rastilla oli jo täysi tohina päällä, kun saavuimme lopulta leimaamaan. Tästä pääsimme hyvään vauhtiin Heinjärven kiertämisessä (35-46-159) tai oikeastaan vain vauhtiin...itse asiassa ei siihenkään... Pari väliä kulki vielä suhteellisen mukavasti, mutta ratkaisu lähteä järven pohjoispuolella kulkemaan rantaa pitkin, osoittautui virheeksi. Pitkässä rantaheinikossa, vattupuskissa ja nokkosissa kulkeminen latisti tunnelmaa ja säännöllisen epäsäännöllisesti piti hypätä piilossa olevien ojien ylitse. Kaiken hyvän lisäksi suon ylittävä sähkölinja oli todella hidaskulkuista. Rastilta 159 jatkoimme edelleen linjaa pitkin, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei tuntunut olevan tarjolla. Jälkikäteen vaimo sanoi ihmetelleensä gps-seurannasta, miksi meidän vauhtimme oli vain 2-3 kilometriä tunnissa, kun samaan aikaan muut tiimit laskettelivat toisaalla 6-8 kilometriä tunnissa. Rasti 169 löydettiin aivan nappiin isojen taimikkoalueiden takaa. Poluille ja tielle pääseminen palautti uskoa miehiin ja juttukin alkoi taas luistaa. Seuraavat rastit (139-129-119-160) otettiin tarkasti ja käytimme etenemiseen mahdollisimman paljon teitä. Optimistisesti suunniteltu reitti alkoi tuntua mahdottomalta toteuttaa, mutta vielä ei ollut aika tehdä oikaisuja, vaan yritimme kiristää vauhtia. Vaikka rastilla 160 hiukan haparoitiinkin, niin eteenpäin lähdettiin hyvällä sykkeellä. Saarijärven koilliskulmaa kierrettäessä manailimme somerolaisia järvenrantoja: eihän täällä kulje missään kalastajanpolkua, vaan maasto vaihtelee vaikeakulkuisen ja mahdottoman välillä. Puro (130) osoittautui niin hienoksi rastipisteeksi, että juoksentelimme puron edestakaisin ennen leimaamista. Tarkoituksella tietenkin, uskotteko?
Seuraavalla välillä päästiin paparazzin kuvaamaksi. Rajavillien Antti onnistui nappaamaan hienon kuvan, jolle hän antoi nimeksi "Liekkitiimi liekeissä":
Kuva: Antti Nousiainen
Rastipiste 117 (Vanha nuotiopaikka) päätettiin ottaa tiekierron kautta. Viimeinen maastossa kuljettu 200 metriä sekoitti nuorisourheilijat taas kerran liian paljon oikealle. Kuvittelimme nuotiopaikan olevan mäen korkeimmalla kohdalla ja sieltä avautuvan huikean näköalan. Porukka olikin hieman ihmeissään, löydettyään lopulta muutaman hiiltyneen puunkappaleen pitkästä ruohikosta, keskeltä "ei mitään". Kaupantekijäisiksi haparoimme paluumatkalla samaa metsätietä, jota pitkin olimme tulleet rastille. Aika touhua!
Kello oli ennättänyt jo sen verran pitkälle kilpailuajassa, että jouduimme tässä vaiheessa oikaisemaan suunnitelmaamme. 59-juomapiste-138-127-110-137 leimailtiin mahdollisimman paljon teitä liikkuen. Rastilla 49 oli taas aika suunnitella loppumatkaa. Valkenevassa aamussa päädyimme ratkaisuun 55-126-118. Kumparetta 118 etsiskeltiin sitten taas huolella. Juuri kun olin ehtinyt kysyä, että muistatteko miten kävi viime vuonna tällaiselle aukolle tultaessa, niin kartta ja maasto eivät miesten mielestä enää kohdanneetkaan ja skannailutyöt olivat ajankohtaisia. Hiukan pienemmällä työllä sentään tänä vuonna selvittiin. Antti oli taas ehtinyt piiloutumaan rastille kameransa kanssa ja ikuisti tiimin häpeätilan:
Kuva: Antti Nousiainen
Arvoimme rastilla vielä parin minuutin ajan jäljellä olevaa aikaa ja mahdollista reittiä. Päädyimme liikkumaan maalia kohden rastien 48-44-54 kautta. Yö oli kulunut nopeasti aamuun ja irtokarkkipussikin löydettiin repusta vasta viimeisen tunnin aikana. Rastilta 54 lähdettäessä huomattiin aikaa olevan sen verran jäljellä, että voisimme hakea vielä rastin 53 maalin toiselta puolen. Kevyemmällä jalalla 43:kin olisi ehkä ollut tavoitettavissa, mutta emme uskaltaneet ottaa kolmen pisteen takia riskiä ajan ylittämisestä. Maaliin ennätettiin ajassa 7.42.35 (matka noin 44,5km) ja tulokseksi muodostui mukava viides sija kovassa seurassa. Tulokset_SYR2014
Jälkiviisautta...
+ Tiimiltä hyvää tekemistä ja paljon onnistuneita ratkaisuja
+ Positiivinen fiilis, muutamasta vikeudestakin huolimatta
+ Tiimi suunnisti tällä kertaa yhdessä enemmän kuin kertakaan aiemmin
+ Tiimin tähänastisista suorituksista paras?
+ Tiimin tähänastisista suorituksista paras?
- Ehkä hiukan liian optimistinen suunnitelma...ehkä...
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Aika velikultia - ERC 2014, Pölva, Viro
Raportin kirjoittaminen ERC 2014 -tapahtumasta on ottanut harvinaisen koville ja reissusta onkin vierähtänyt jo reilu kuukausi. Vaikka aluksi tuntui, että selvisimme helpolla, niin ihan poikkeuksellinen väsymys tuli kuitenkin hankittua.
Odotus
Päätös Viron EM-kisaan lähdöstä tehtiin pian viime vuoden Retki-Rogainingin (8h sarja) jälkeen ja ilmoittautuminen laitettiin sisään ennen vuoden vaihdetta. Kisaan tuntui olevan ikuisuus, mutta talvi ja kevät vaihtuivat kesään liiankin nopeasti. Tiimin ensimmäisestä 24h-kisasta oli tulossa viimeinkin totta.
Valmistautuminen
"Tähän kisaan me sitten treenataan ja käydään tekemässä pitkiä yhteislenkkejä koko joukkueen voimin."
Jännitys
Kisamatka tehtiin yhdessä Tyykikylän Bluesin ja Ihan Hukassa -tiimien kanssa. Lauttamatkalla tankattiin huolella buffet-pöydässä ja Pölvaan ehdittyämme nautimme vielä majoituspaikassa kiireetöntä pastapäivällistä ja teimme varustukseen viimeisiä säätöjä. Tässä vaiheessa jännitys kihelmöi mukavasti mahanpohjassa, mutta luotto omaan tekemiseen oli yllättävänkin korkealla. Jollakin tapaa oman tiimin läsnäolo rauhoitti mieltä. Nukuttua tuli useampia tunteja kuumuudesta ja itikoista huolimatta. Aamupalapuuro ja -leivät menivät hyvin alas ja tunnelma oli rauhallinen. Kisapaikalle ajaessa oli hiukan reitin kanssa epäselvyyttä, mutta autossahan oli 9 erilaisella suunnistustaidolla vastustettua, vahvan mielipiteen omaavaa urheilijaa, joten parin u-käännöksen jälkeen löysimme perille Oravan kylässä sijainneeseen kilpailukeskukseen.
Ilo
Kisapaikalla jännitys oli jo muuttunut iloksi. Oli hienoa tietää, että kohta päästäisiin tositoimiin ja nauttimaan Viron luonnosta kokonaiseksi vuorokaudeksi. Koko alkuvuoden vaivanneita työasioita ei tarvitsisi miettiä lainkaan ja Minkiönkylän Mahti sekä DocS ovat mahtavaa seuraa matkalla. Reitti ei hahmottunut tällä kertaa ihan heti, mutta saimme lopulta itseämme tyydyttävän suunnitelman kasaan. Loppuun jätimme tarkoituksella pelivaraa useamman tunnin ja samalla maalin lähestymissuunta valittiin niin, että lisäpisteiden keräämiseen olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Iloiset äänet ja vitsailu kaikuivat lähtökarsinaan mennessä ja nyt ei enää jännitty lainkaan, vaan oltiin virtaa täynnä ja valmiita seuraavan vuorokauden koitokseen.
Into
Lähtöpaukusta Doc otti tutun paikkansa kolmikon keulilta, kurkisti hartiansa yli, virnisti ja heitti tutun kommenttinsa "Tänään on pojat tossu syönnillään. Hart-Sport menee suoraan reiteen!" Kiihdyttelimmekin muita joukkueita ohitellen tieosuudella ripeään juoksuun ja halusimme olla ensimmäisellä rastilla ennen pääjoukon aiheuttamaa ruuhkaa. Ensimmäiset rastit olivat hyvin helppoja maastonkohtia ja antoivat hyvän käsityksen siitä, ettei rastilippuja ollut todellakaan piilotettu. Rauhoittelimme hiukan vauhtia, mutta samalla halusimme pitää koko ajan hyvän liikkeen alkumatkasta. Tutkailimme edetessämme maastoa, saadaksemme kuvan virolaisesta metsästä ja sen edettävyydestä. Olimme suunnitelleet pitävämme kenkämme kuivina mahdollisimman pitkään, jotta säilyisimme ilman rakkojen hidastavaa vaikutusta. Lämmin kesäpäivä nosti fiilistä ja ensimmäisen tunnin tulos oli odotusten mukainen (7,25km/10 pistettä).
Vahvuus
Sama vahva meno jatkui sekä liikkeen että suunnistuksen osalta. Rastit löytyivät ilman hakuja ja reitinvalinnatkin tuntuivat olevan suurimmaksi osaksi nopeampia kuin samaan suuntaan etenevien kilpakumppanien. Ainoan vaikeuden toi vedenpitävä kartta, josta yliviivaustussilla merkitty oli hävinnyt jo alkuvaiheessa hikisiin käsiin. Onneksi MiMa ja Doc olivat ehtineet merkitä suunnitelman myös punaisella permanent-tussilla. Yksi isompi virhe tapahtui ojien risteystä (305) hakiessa. Olimme hyvässä suunnassa kohti rastia ja nähtyäni nopean suomalaisparin, korjasinkin suuntaa liiaksi vasemmalle. Korjausliike palkittiin 14 minuutin hakutalkoilla. Asiaa ei helpottanut yhtään, että tässä kohtaa karttaan ei ollut merkittynä kahta maastossa sijainnutta, reilunkokoista ojanuomaa.
Yhtä rastia myöhemmin, pidemmällä tiesiirtymällä pieni haku oli jo unohdettu, kun tankkailimme lihapiirakoita ja ihailimme "aikamatkaa menneisyyteen". Maisemat ja piha-alueet rakennuksineen olivat kuin 50-luvun Suomi-filmeistä. Vesipisteelle W6 ehdittiin ajassa 5 tuntia ja matkaa oltiin tehty tuossa vaiheessa 30 kilometriä. Olimme mukavasti suunnitelman mukaisessa vauhdissa, ilman suurempia murheita. Vielä tunnin ajan pystyimme pitämään saman hyvän alkuvauhdin päällä ja pistesaldokin oli karttunut reilulla 13 pisteellä per tunti. Hyvä Liekkitiimi, hyvä me!
Epäilys
Kuuden ja kahdeksan tunnin välillä oli menossa notkahdus. Yht´äkkiä kilometrivauhti olikin pudonnut neljään ja puoleen. Osa notkahduksesta menee hankalamman maaston piikkiin, mutta varmasti oman osansa notkahdukseen toi myös energioiden vajeneminen. Ehkä tämä ei sittenkään ole ihan läpihuutojuttu? Tässähän voi vielä joutua kovaankin paikkaan...
Epäilykset helpottivat vielä hetkeksi, kun vesipisteellä W2 tankattu neste ja energia toivat miehiin lisävirtaa ja selkeitä polkuja & teitä edettiin taas hölkkäillen. Useammassakin kohdassa oli villisikojen jälkiä ja tummuvassa illassa alkoi hirvittää mahdollinen villisika karjun kohtaaminen metsässä. Olin ihan varma, että toinen osapuoli olisi ollut paljon valmiimpi puolustamaan omaa reviiriään. Suunnistus kulki edelleen vaivatta. Kartan länsiosassa uskaltauduimme jopa kulkemaan pienen pätkän tietä kartan ulkopuolella. Ilmeisesti kartasta oli jätetty taktisesti juuri tuo osa kuvaamatta, sillä eriävä tienhaara olisi saattanut harhauttaa kulkijat. Pidimme kuitenkin hyvin oikean tien ja varmistimme kompassilla teiden kulkusuunnat. Otsalamput olimme kaivaneet jo hieman aiemmin valaisemaan kulkua ja puolenyöaikoihin alkoivat sitten isommat ongelmat etenemisen suhteen.
Epätoivo
Doc ei saanut energiaa sisään eikä imeytymään normaalisti. Vesipisteelle W3 saavuttaessa, kuulimme jo kaukaa musiikin rytmin. Vesipisteenä toimi mökin pihapiirissä sijainnut kaivo ja paikallinen porukka oli virvokkeita nauttiessaan viritellyt valkokankaan, videotykin sekä äänentoiston pihalle. Varsin sekava joukko oli meitä vastaanottamassa sekä opastamassa kaivolle. Ehkä juuri tästä syystä puimme vain takit päällemme ja täydensimme nopeasti juomapussit, emmekä pitäneet pidempää evästaukoa. jälkikäteen mietittynä, tässä kohtaa olisi pitänyt evästää kunnolla ja levähtää hetkinen.
Epätoivoa ei helpottanut suon ylityksekseen lähdettäessä kadotettu linja sekä polku. Pienen pyörähtelyn jälkeen otimme kompassisuunnan pohjoiseen ja osuimme liikuttavankin hyvin tielle ja siitä rastille. Doc otti väkisin geeliä ja nestettä, yökkäili ja taisipa pieni oksennuskin tielle ryöpsähtää. Vesipisteellä W4 istahdettiin hetkeksi ja tehtiin suunnitelmaa loppumatkan taittamiseksi. Fox Forcen Miia ja Sanna osuivat vesipisteelle samaan aikaan ja tytöt yrittivät tsempata meitäkin juoksuun. Sata metriä myöhemmin Fox Force oli kadonnut horisonttiin ja me laahustimme edelleen tiellä.
Pettymys
Olimme päätyneet oikomaan loppureittiä maaliinpääsyn nopeuttamiseksi. Ehkä kaverin tuskaa ei täysin käsittänytkään ennen kuin pikaisen puskareissun jälkeen palailin tielle ja Minkiönkylän Mahti kuiskaa: "Shhh, Doc nukkuu!" Doc oli nukahtanut silmänräpäyksessä sikiöasentoon sepelille ja nyt viimeistään me puusilmätkin huomasimme tiimikaverin hädän. Olimme vielä hetkeä aiemmin suunnitelleet kulkevamme vähintään sadan kilometrin matkan, mutta nyt prioriteetilistalla kärkeen nousi maaliinpääsy. Matka maaliin tuntui tuskastuttavan pitkältä isoa tietä kävellessä. Onnistuimme kartuttamaan pistesaldoamme vielä muutamalla rastilla, jotka sijaitsivat reitin varrella. Matkaa taittaessa oli hyvä käsitellä pettymys alta pois ja aamuauringon lämmittäessä tuollaiset ajatukset unohtuivatkin nopeasti.
Helpotus
Maali tavoitettiin ajassa 19 tuntia 14 minuuttia 47 sekuntia. Kuljettua matkaa kertyi 95,4 kilometriä (move). Olimme vajaata vuorokautta aiemmin aloittaneet urakkamme yhdessä ja yhdessä tulimme myös maaliin. Isot kiitokset reissun onnistumisesta kuuluvat Minkiönkylän Mahdille sekä DocS:lle. Tunnen olevani etuoikeutettu kuulumaan samaan tiimiin näiden herrasmiesten kanssa. Kiitos!
Eväät (kuluneet):
n. 4-5 l Urheilujuomaa(Herbalife H3O)
n. 1 l vettä juomapisteillä
2 kpl Graham-lihis
1 kpl Lihapirugas (lähinnä lihapasteijaa muistuttava paikallinen mestariteos)
1 kpl Valio Mustikkakeitto 250g
2 kpl Elovena välipalakeksi
2 kpl Marabou Starbar-suklaapatukka
4 kpl BisBis-lakritsapatukka
1 pss irtokarkkia
1 pss Suklaarusinoita
Varusteet:
Salomon XA20 reppu
Camelbak 2l juomarakko
Lupine Piko otsavalo
Salomon SpeedCross3 -kengät
WOL -kompressiosukat
Icebug -gaitersit
Craft -boxerit
NoName Terminator -suunnistustrikoot
NoName Combat -suunnistuspaita
Salomon -irtohihat
NoName -hikinauha (leveä)
Craft takki (ohut)
Vara-aluspaita
Normisetti ea-tarpeita, wc-paperia, savett, lääkkeitä, rahaa...
Odotus
Päätös Viron EM-kisaan lähdöstä tehtiin pian viime vuoden Retki-Rogainingin (8h sarja) jälkeen ja ilmoittautuminen laitettiin sisään ennen vuoden vaihdetta. Kisaan tuntui olevan ikuisuus, mutta talvi ja kevät vaihtuivat kesään liiankin nopeasti. Tiimin ensimmäisestä 24h-kisasta oli tulossa viimeinkin totta.
Valmistautuminen
"Tähän kisaan me sitten treenataan ja käydään tekemässä pitkiä yhteislenkkejä koko joukkueen voimin."
Työkiireet pitivät huolen siitä, ettei treenattua tullut ainakaan valoisalla ajalla ja kilometrit jäivät muutenkin alakanttiin. Loppiaisrogaining 8h, Salpaus-rogaining 12h, TKR-maraton Loimaalla ja Averian maraton Vihdissä jäivät liki ainoiksi pitkiksi treeneiksi, kun juoksu- ja suunnistuskilometrejä kertyi viiden ensimmäisen kuukauden aikana vain viitisensataa. Ennen kisaa käytiinkin kauhunsekaista keskustelua jaksamisesta.
Jännitys
Kisamatka tehtiin yhdessä Tyykikylän Bluesin ja Ihan Hukassa -tiimien kanssa. Lauttamatkalla tankattiin huolella buffet-pöydässä ja Pölvaan ehdittyämme nautimme vielä majoituspaikassa kiireetöntä pastapäivällistä ja teimme varustukseen viimeisiä säätöjä. Tässä vaiheessa jännitys kihelmöi mukavasti mahanpohjassa, mutta luotto omaan tekemiseen oli yllättävänkin korkealla. Jollakin tapaa oman tiimin läsnäolo rauhoitti mieltä. Nukuttua tuli useampia tunteja kuumuudesta ja itikoista huolimatta. Aamupalapuuro ja -leivät menivät hyvin alas ja tunnelma oli rauhallinen. Kisapaikalle ajaessa oli hiukan reitin kanssa epäselvyyttä, mutta autossahan oli 9 erilaisella suunnistustaidolla vastustettua, vahvan mielipiteen omaavaa urheilijaa, joten parin u-käännöksen jälkeen löysimme perille Oravan kylässä sijainneeseen kilpailukeskukseen.
Ilo
Kisapaikalla jännitys oli jo muuttunut iloksi. Oli hienoa tietää, että kohta päästäisiin tositoimiin ja nauttimaan Viron luonnosta kokonaiseksi vuorokaudeksi. Koko alkuvuoden vaivanneita työasioita ei tarvitsisi miettiä lainkaan ja Minkiönkylän Mahti sekä DocS ovat mahtavaa seuraa matkalla. Reitti ei hahmottunut tällä kertaa ihan heti, mutta saimme lopulta itseämme tyydyttävän suunnitelman kasaan. Loppuun jätimme tarkoituksella pelivaraa useamman tunnin ja samalla maalin lähestymissuunta valittiin niin, että lisäpisteiden keräämiseen olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Iloiset äänet ja vitsailu kaikuivat lähtökarsinaan mennessä ja nyt ei enää jännitty lainkaan, vaan oltiin virtaa täynnä ja valmiita seuraavan vuorokauden koitokseen.
Into
Lähtöpaukusta Doc otti tutun paikkansa kolmikon keulilta, kurkisti hartiansa yli, virnisti ja heitti tutun kommenttinsa "Tänään on pojat tossu syönnillään. Hart-Sport menee suoraan reiteen!" Kiihdyttelimmekin muita joukkueita ohitellen tieosuudella ripeään juoksuun ja halusimme olla ensimmäisellä rastilla ennen pääjoukon aiheuttamaa ruuhkaa. Ensimmäiset rastit olivat hyvin helppoja maastonkohtia ja antoivat hyvän käsityksen siitä, ettei rastilippuja ollut todellakaan piilotettu. Rauhoittelimme hiukan vauhtia, mutta samalla halusimme pitää koko ajan hyvän liikkeen alkumatkasta. Tutkailimme edetessämme maastoa, saadaksemme kuvan virolaisesta metsästä ja sen edettävyydestä. Olimme suunnitelleet pitävämme kenkämme kuivina mahdollisimman pitkään, jotta säilyisimme ilman rakkojen hidastavaa vaikutusta. Lämmin kesäpäivä nosti fiilistä ja ensimmäisen tunnin tulos oli odotusten mukainen (7,25km/10 pistettä).
Vahvuus
Sama vahva meno jatkui sekä liikkeen että suunnistuksen osalta. Rastit löytyivät ilman hakuja ja reitinvalinnatkin tuntuivat olevan suurimmaksi osaksi nopeampia kuin samaan suuntaan etenevien kilpakumppanien. Ainoan vaikeuden toi vedenpitävä kartta, josta yliviivaustussilla merkitty oli hävinnyt jo alkuvaiheessa hikisiin käsiin. Onneksi MiMa ja Doc olivat ehtineet merkitä suunnitelman myös punaisella permanent-tussilla. Yksi isompi virhe tapahtui ojien risteystä (305) hakiessa. Olimme hyvässä suunnassa kohti rastia ja nähtyäni nopean suomalaisparin, korjasinkin suuntaa liiaksi vasemmalle. Korjausliike palkittiin 14 minuutin hakutalkoilla. Asiaa ei helpottanut yhtään, että tässä kohtaa karttaan ei ollut merkittynä kahta maastossa sijainnutta, reilunkokoista ojanuomaa.
Yhtä rastia myöhemmin, pidemmällä tiesiirtymällä pieni haku oli jo unohdettu, kun tankkailimme lihapiirakoita ja ihailimme "aikamatkaa menneisyyteen". Maisemat ja piha-alueet rakennuksineen olivat kuin 50-luvun Suomi-filmeistä. Vesipisteelle W6 ehdittiin ajassa 5 tuntia ja matkaa oltiin tehty tuossa vaiheessa 30 kilometriä. Olimme mukavasti suunnitelman mukaisessa vauhdissa, ilman suurempia murheita. Vielä tunnin ajan pystyimme pitämään saman hyvän alkuvauhdin päällä ja pistesaldokin oli karttunut reilulla 13 pisteellä per tunti. Hyvä Liekkitiimi, hyvä me!
Epäilys
Kuuden ja kahdeksan tunnin välillä oli menossa notkahdus. Yht´äkkiä kilometrivauhti olikin pudonnut neljään ja puoleen. Osa notkahduksesta menee hankalamman maaston piikkiin, mutta varmasti oman osansa notkahdukseen toi myös energioiden vajeneminen. Ehkä tämä ei sittenkään ole ihan läpihuutojuttu? Tässähän voi vielä joutua kovaankin paikkaan...
Epäilykset helpottivat vielä hetkeksi, kun vesipisteellä W2 tankattu neste ja energia toivat miehiin lisävirtaa ja selkeitä polkuja & teitä edettiin taas hölkkäillen. Useammassakin kohdassa oli villisikojen jälkiä ja tummuvassa illassa alkoi hirvittää mahdollinen villisika karjun kohtaaminen metsässä. Olin ihan varma, että toinen osapuoli olisi ollut paljon valmiimpi puolustamaan omaa reviiriään. Suunnistus kulki edelleen vaivatta. Kartan länsiosassa uskaltauduimme jopa kulkemaan pienen pätkän tietä kartan ulkopuolella. Ilmeisesti kartasta oli jätetty taktisesti juuri tuo osa kuvaamatta, sillä eriävä tienhaara olisi saattanut harhauttaa kulkijat. Pidimme kuitenkin hyvin oikean tien ja varmistimme kompassilla teiden kulkusuunnat. Otsalamput olimme kaivaneet jo hieman aiemmin valaisemaan kulkua ja puolenyöaikoihin alkoivat sitten isommat ongelmat etenemisen suhteen.
Epätoivo
Doc ei saanut energiaa sisään eikä imeytymään normaalisti. Vesipisteelle W3 saavuttaessa, kuulimme jo kaukaa musiikin rytmin. Vesipisteenä toimi mökin pihapiirissä sijainnut kaivo ja paikallinen porukka oli virvokkeita nauttiessaan viritellyt valkokankaan, videotykin sekä äänentoiston pihalle. Varsin sekava joukko oli meitä vastaanottamassa sekä opastamassa kaivolle. Ehkä juuri tästä syystä puimme vain takit päällemme ja täydensimme nopeasti juomapussit, emmekä pitäneet pidempää evästaukoa. jälkikäteen mietittynä, tässä kohtaa olisi pitänyt evästää kunnolla ja levähtää hetkinen.
Epätoivoa ei helpottanut suon ylityksekseen lähdettäessä kadotettu linja sekä polku. Pienen pyörähtelyn jälkeen otimme kompassisuunnan pohjoiseen ja osuimme liikuttavankin hyvin tielle ja siitä rastille. Doc otti väkisin geeliä ja nestettä, yökkäili ja taisipa pieni oksennuskin tielle ryöpsähtää. Vesipisteellä W4 istahdettiin hetkeksi ja tehtiin suunnitelmaa loppumatkan taittamiseksi. Fox Forcen Miia ja Sanna osuivat vesipisteelle samaan aikaan ja tytöt yrittivät tsempata meitäkin juoksuun. Sata metriä myöhemmin Fox Force oli kadonnut horisonttiin ja me laahustimme edelleen tiellä.
Pettymys
Olimme päätyneet oikomaan loppureittiä maaliinpääsyn nopeuttamiseksi. Ehkä kaverin tuskaa ei täysin käsittänytkään ennen kuin pikaisen puskareissun jälkeen palailin tielle ja Minkiönkylän Mahti kuiskaa: "Shhh, Doc nukkuu!" Doc oli nukahtanut silmänräpäyksessä sikiöasentoon sepelille ja nyt viimeistään me puusilmätkin huomasimme tiimikaverin hädän. Olimme vielä hetkeä aiemmin suunnitelleet kulkevamme vähintään sadan kilometrin matkan, mutta nyt prioriteetilistalla kärkeen nousi maaliinpääsy. Matka maaliin tuntui tuskastuttavan pitkältä isoa tietä kävellessä. Onnistuimme kartuttamaan pistesaldoamme vielä muutamalla rastilla, jotka sijaitsivat reitin varrella. Matkaa taittaessa oli hyvä käsitellä pettymys alta pois ja aamuauringon lämmittäessä tuollaiset ajatukset unohtuivatkin nopeasti.
Helpotus
Maali tavoitettiin ajassa 19 tuntia 14 minuuttia 47 sekuntia. Kuljettua matkaa kertyi 95,4 kilometriä (move). Olimme vajaata vuorokautta aiemmin aloittaneet urakkamme yhdessä ja yhdessä tulimme myös maaliin. Isot kiitokset reissun onnistumisesta kuuluvat Minkiönkylän Mahdille sekä DocS:lle. Tunnen olevani etuoikeutettu kuulumaan samaan tiimiin näiden herrasmiesten kanssa. Kiitos!
Linkki isompaan karttaan: -klik-
Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä.
Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen.
Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan.
Aika velikultia.
-Tuntematon sotilas (Väinö Linna)
Eväät (kuluneet):
n. 4-5 l Urheilujuomaa(Herbalife H3O)
n. 1 l vettä juomapisteillä
2 kpl Graham-lihis
1 kpl Lihapirugas (lähinnä lihapasteijaa muistuttava paikallinen mestariteos)
1 kpl Valio Mustikkakeitto 250g
2 kpl Elovena välipalakeksi
2 kpl Marabou Starbar-suklaapatukka
4 kpl BisBis-lakritsapatukka
1 pss irtokarkkia
1 pss Suklaarusinoita
Varusteet:
Salomon XA20 reppu
Camelbak 2l juomarakko
Lupine Piko otsavalo
Salomon SpeedCross3 -kengät
WOL -kompressiosukat
Icebug -gaitersit
Craft -boxerit
NoName Terminator -suunnistustrikoot
NoName Combat -suunnistuspaita
Salomon -irtohihat
NoName -hikinauha (leveä)
Craft takki (ohut)
Vara-aluspaita
Normisetti ea-tarpeita, wc-paperia, savett, lääkkeitä, rahaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)