Ihan aluksi...aivan upea ulkoilupäivä kavereiden kanssa, paljon tuttuja, hienoa maastoa, haastavaa maastoa...yksinkertaisesti yksi kesän parhaista päivistä! Myös järjestelyt & kartta olivat erinomaiset, joten helppohan siinä oli muiden mukana kisailla.
Parin viikon takainen Someron yörogaining tulehdutti Kapteenin säären ja Minkiönkylän Mahti oli kärsinyt aristavista penikoista, mutta kisaan lähdettiin kovalla luotolla omiin etenemismahdollisuuksiin. Emme pitäneet mitään erityistä kiirettä pelipaikalle, koska kaikki varusteet olivat kuitenkin jo valmiina ja kahdeksan tunnin reitinsuunnitteluun ei tarvita koko kolmea tuntia. Poimimme Docin mukaan Tiiriön ABC:ltä ja ehdimmepä moikata Pumpin ja Katankin ennen kuin leidit jatkoivat matkaansa aamupalatarjoilun jäljiltä. Paikan päällä oli paljon tuttuja ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ennen metsään lähtöä.
Reittisuunnitelma tehtiin hyväksi havaitun kaavan mukaan ja laskimme kuuden tunnin kohdalle tsekkauspisteen. Maastoksi oli lupailtu hyvin vaihtelevaa maastoa ja suunnittelimme etenemistä noin 7 kilometrin tuntinopeudella. Suunnitelmaan kuului Haltianselän kierto hyvien pisteiden ja helpon kuljettavuuden takia sekä reilu kierros hämäläistyyppisessä metsässä teihin ja ulkoilureitteihin tukeutuen. Reitinsuunnittelun ohessa keiteltiin pasta-ateria ja juotiin pari kuppia kahvia kanelipullien kera. Uskoimme, että suunnitelmallamme oltaisiin kilpailussa varsin korkealla, jos vain tuo kunnianhimoinen reitti saataisiin ongelmitta kuljettua.
Lähtökarsinassa huumori kukki ja 24h-sarjaan lähteneet Pumppi ja Kata ehdittiin halailla sekä toivotella onnea matkalle puolin ja toisin. Lähtömerkistä etenimme kärkijoukoissa kohti lähintä rastia (47), jolle päästiin lähes koko matka ulkoilureittiä myöten. Vältyimme rastilla pahimmalta ruuhkalta, koska olimme ehtineet pääjoukon edelle. Rastilta lähdettiin laskeutumaan jyrkännettä kuin karkuteillä oleva vasikkalauma. Hätäilyä, hallitsemattomia hyppyjä & liukuja kosteilla, sammalten ja jäkälän peittämillä kivillä. Onneksi kukaan ei loukannut itseään, vaan matka jatkui suon ylitse. Jo rastille 50 mennessä saimme hyvän käsityksen maastosta, jota päivän aikana olisi tarjolla. Osittain maasto oli todella haastavaan ja hitaasti edettävää, mutta teitä edetessä pystyttiin nostamaan keskinoputta huomattavasti. Rastille 41 (jyrkänteen alla) etenimme jo ihan yksikseen. Ilmeisesti olimme tässä vaiheessa saaneet hiukan kaulaa muihin ja juoksukin tuntui varsin kevyeltä. Jyrkänteelle osuimme ihan suoraan ja muovinauha, jolla rastipiste oli merkittynä, löytyi heti. Rastilippu olikin sitten muutaman minuutin kadoksissa ja löysimme sen lopulta hivenen liian pohjoisesta kartan piirrokseen nähden. Lähtiessämme rastilta, alkoi muitakin tulla paikalle. Otimme taas hyvän vauhdin päälle ja etenimme Haltianselän ympärillä olevat rastit järjestyksessä 86-59-91-83. Tällä siirtymällä näimme useita muitakin joukkueita ja ohittelimme porukkaa oikealta ja vasemmalta. Missäköhän kohtaa vauhti kostautuisi? Kestäisimmekö tällä kertaa loppuun saakka?
74-80-40-12-60-24-15. Rastille 74 mennessä ehdottelin lisärastin ottamista (65 mäen päällä), mutta pikapalaverin jälkeen totesimme olevan parempi jättää mahdolliset lisälenkit reitin loppuun. Matka taittui ja tunnelma oli korkealla. Rastilta 80 (jyrkänteen alla) nousimme mäen päälle ja kuljimme ulkoilureittiä eteenpäin. Rastilla 40 rastinnumero peitti osittain reittiämme ja erehdyin paikasta. Tie teki kahdessa paikassa samantyyppisen mutkan sähkölinjalla ja lähdimme etsimään rastia ihan liian aikaisin. Noin kymmenen minuutin turhan etsiskelyn jälkeen sain meidät kartalle ja siirryimme nelisen sataa metriä länteen oikealle paikalle. Sovittiin rastilta lähdettäessä, että virhe unohdettaisiin saman tien ja keskittyisimme tulevaan rastiin. Rajavillit tulivat tiellä vastaan ja pojat olivat tehneet kierron 80-60-12-40, kun meidän suunnitelmamme oli 80-40-12-60. Rastille 60 mennessä ymmärsimme, että Rajavillit olivat tehneet oikean ratkaisun. Meidän ajatuksemme käydä rastille pistona, aiheutti kahteen kertaan hankalan maaston kulkemisen. Rastiakin piti vielä hiukan hapuilla ja taidettiin elää reissun vaikeimpia hetkiä suunnistuksen ja itsetunnon kannalta. Juomareppu tyhjeni tässä kohtaa, mutta Hash House oli tuloillaan, enkä murehtinut nesteestä sen enempää. Rastille 24 mennessä Minkiönkylän Mahdin jalat alkoivat painaa ja jatkuva juokseminen oli kostautua penikoiden vaivatessa. Hash Housella teimme ihan kunnon pysähdyksen. Täytimme juomareput, nautimme järjestäjien eväitä sekä vaihdoimme muutaman sanasenkin muiden kanssa. Doc kaivoi repustaan tässä vaiheessa kuminauhan ja päätimme kokeilla hinaamista. Doc kävi veturiksi ja Minkiönkylän Mahti hinattavaksi. Tiellä vauhti oli hyvää ja jatkoimme kohti pohjoista suunnitelmalla 94-85-30-90. Rastille 94 olimme laskeskelleet tulevan matkaa 35 kilometriä ja leimaamaan ehdimme ajassa 5:14. Suunnistus oli kulkenut ongelmitta ja lähdimme tavoittamaan seuraavia rasteja, jotta säilyisimme aikataulussa. Seuraavaa rastia jouduimme koukkaamaan minun virheestäni idän kautta ja pari seuraavaa rastinväliä olivat paljon hitaampia edetä, kuin olimme kuvitelleet. Rastilla 90 (mäen päällä) piti olla kuudessa tunnissa, mutta leimasimme sen ajassa 6:26. Siitäkin huolimatta halusin, että otamme rastin 72, siitä saatavien 7 pisteen takia. Iso nousu mäen päälle ja maastossa eteneminen söivät sekä voimia että aikaa, leimaus ajassa 6:46 ja matkaa maaliin yli 10 kilometriä. Tämän rastin ottaminen oli tuhonnut koko loppumatkan suunnitellut rastit.
Loppukiristä oli siis tullut pakkotahtinen kilpajuoksu aikaa vastaan. Nyt otettaisiin taas miehistä mittaa ja epämukavuusaluetta venytettäisiin paljon totuttua pidemmälle. Suunnitellut rastit 44 ja 23 unohdettiin heti ja lähdimme etenemään kohti rastia 32. Tiellä Doc veti Minkiönkylän Mahtia kuin viimeistä päivää ja Mahti mutisi jotain olevansa nimensä irvikuva juuri sillä hetkellä. Siirtyessämme tieltä pienemmälle polulle, kadotimme polun muutaman sadan metrin jälkeen. Ajauduimme suolle ja vauhtimme hidastui entisestään. Kun taas pääsimme takaisin polulle vastaan tulleen tien jälkeen, niin totesimme että rasti 32 pitäisi jättää leimaamatta. 400 metrin pistokin olisi tällä hetkellä liikaa ja matkaa piti jatkaa parasta mahdollista vauhtia. Tavoitimme tielle, josta pääsisimme matkaamaan hyväpohjaisia teitä pitkin maaliin. Suunnitellut rastit 52 ja 20 jäivät siis nekin leimaamatta. Kello kävi ja porukka eteni täyden hiljaisuuden vallassa. Mittailin jäljellä olevaa matkaa ja vaihdoimme Docin kanssa muuutaman sanan tulevasta myöhästymisestä. Halusimme kaikesta huolimatta tehdä hyvän suorituksen ja luovuttaminen ei tullut mieleenkään. Laskettelurinteen alapäähän tullessa katsoin huonosti reitinvalinnan ja lähdimme nousemaan hissilinjaa myöten. Miesten hengitys muuttui raskaaksi ja askel lyheni. Oltiin täysin omien ajatusten kanssa. Väärä reitinvalinta aiheutti sen, että kiipesimme koko Sappeen korkeimmalle paikalle ja jouduimme vielä laskeutumaan sieltä alas kivikkoa pitkin parkkialueelle. Saimme hienosti kannustusta vastaantulijoilta, kun otimme viimeiset juoksuaskeleet kohti maalia. Maalileimaus tapahtui ajassa 8:12:25 ja äijät joutuivat ottamaan hetken tuntumaa maaäitiin ennen kuin selvisimme SI-tikkujen tyhjennykseen. Pikaisen evästyksen ja saunan jälkeen olo ihan kohtuullinen ja ruokailun jälkeen oltiin jo melkein valmiita seuraavaan reissuun.
Hyvä reittisuunnitelma onnistuttiin pilaamaan rastin 72 yltiöpäisellä ottamisella. Meillä ei ollut loppumatkalle tarkkaa minuuttiaikataulua ja jatkossa sellainen pitää ihan ehdottomasti tehdä. Minkiönkylän Mahdille ja Docille pitää nostaa hattua: hieno matkaseura ja ihan uskomattoman kovia miehiä pahoissa tilanteissa. Päivän uskomattomin tapaus on kuitenkin Minkiönkylän Mahdin psyyke: kaikista vaikeuksista ja tuollaisesta "väkisin" vetämisestä huolimatta mies kesti täysin valittamatta ja pysyi jaloillaan maaliviivalle asti. Sappeella oli enemmänkin tarjolla, mutta lauantaipäivän urakoinnista huolimatta Liekkitiimin sijoitus oli seitsemäs. Se vastasi täysin päivän tekemistä, eikä jättänyt varaa jossittelulle. Raskas, mutta hieno reissu!
Päivän kartta & reittisuunnitelma:
Sain mahdollisuuden kokeilla triathlonia "leikkimielisessä", kavereiden välisessä kisassa Ypäjällä. Järjestelyvastuu oli sisaren miehen veljellä ja Toni vetikin kilpailun hyvällä sykkeellä lävitse. Paikalle oli saapunut kutsuttuna 17 kisailijaa, joiden liikuntataustat olivat hyvin, hyvin erilaiset. Kilpailunkulku meni yksinkertaisuudessaan näin: Uinti 200m, Piilikankaan uimapaikalla. Kaksi mehukatti kannuilla merkittyä rataa, toinen miehille ja toinen naisille. Uinnin jälkeen pyöräily urheilukentälle (8,5km) ja lopuksi juoksu pururadalla (2 x 1km lenkki). Maaliin tultiin suuren maailman tyyliin urheilukenttä kiertäen.
Koska kyseessä oli leikkimielinen kisa, niin en kehdannut lähteä liikkeelle harjoituskilpapyörällä, vaan huolsin viikolla vanhan Tunturi VIP 7 retkipyörän kisakalustoksi. Takavanne kaipasi rihtausta, sillä pyörä on ollut veturina peräpyörälle ja pinnat olivat vuosien aikana päässeet todella löystymään. Muuten varusteiksi valikoitui uintiin Salomonin kompressiotrikoot ja kipeän jalan takia Zeropoint kompressiosäärystimet. Pyöräilyyn lisäsin pyöräilypaidan, taskuun pari saippuapullollista vettä, hikimyssyn kypärän alle ja lasit. Kengiksi olin varannut Salomonin Speedcross kolmoset ja kenkiin laitoin sukat. Varustus tuntui toimivan hienosti kisan ajan.
Uintipaikalle alkoi kokoontua porukkaa puolisen tuntia ennen lähtöä ja totesin pyöräilykaluston olevan vaihteettomasta miestenpyörästä täysjousto maastureihin. Osalla oli lasten turvaistuin, etukori tai molemmat kiinni pyörässä. Onneksi päädyin retkipyörään, sillä harkkakilpuri tuntui sillä hetkellä liioittelulta. Järjestäjä kävi kisan kulun läpi ja varoittelin vielä lopuksi, että "pitäkäähän muidenkin kilpailijoiden menoa silmällä, ettei kukaan huku tms." Vaimo antoi rannalta lähtömerkin ja huutelin vielä, että "lähetä sitten niin kuin sovittiin". Uimapaikka muuttui hetkessä painekattilaksi 17 kisailijan lähdettyä liikkeelle hyvin vaihtelevilla uintitekniikoilla. Keulille pääsi Lietolainen Ari, joka taisi kroolaili oikeinkin hyvää vauhtia. Perässä letka venyi eikä isompia kolareita päässyt sattumaan. Kääntöpaikallakin selvittiin vähäisillä kantapään tai käden iskuilla, joten aika leppoisaa tällainen leikkimielinen kisailu lopulta onkin. Toisen kierroksen kääntöpaikan jälkeen naisten radalta kuului parkaisu voimien ehtymisestä ja huomasin oman sisareni olevan uppoamassa. Lähempänä olevat ennättivät kuitenkin nopeammin ja H saatiin rantaveteen lepäilemään. Tapaus tasoitti hiukan pyöräilyyn lähtöä ja tiukka paita & sukat menivät sen verran rauhallisesti päälle, että matkan pääsin neljäntenä.
Heti pyöräilyn alussa pääsin yhdestä naisesta ohitse. Leidit olivat lähteneet matkaan nopeiden vaihtojen taktiikalla ja kaikki tarvittava, kenkiä lukuunottamatta, oli päällä jo uinnin aikana. Toisen naisen ohitin pitkässä ylämäessä ja keulilla ajavan kaverin selkäkin oli näkyvissä. Lähdin tavoittamaan ensimmäisenä ajavaa niin, että pääsisin vähintään peesissä juoksuun. Noin puolen minuutin ero kapenikin muutamiksi sekunneiksi ja juoksuun lähdin aivan johdossa olevan Tonin kannassa. Ensimmäiset juoksuaskeleet olivat melkoista töpöttelyä ja pururadan ainoa ylämäki osuu ihan kierroksen alkuun. Toni eteni kävellen ja minun oli helppoa mennä heittämällä ohitse ja repiä turvallisen tuntuinen ero. Vasta ensimmäisen kierroksen loppupuolella jalat alkoivat tottua juoksemiseen ja sain normalisoitua askeltani. Yörogainingissa loukkaantunut nilkka tuntui joka askeleella, mutta sain pidettyä vauhdin hyvänä. Urheilukentälle käännyttäessä sain Miron kannustajaksi. Poika ei ihan jaksanut vauhdissa vaan jäikin löntystelemään korkeushyppypaikan tuntumaan. Ajanotto pysähtyi aikaan 35,09 ja ensimmäinen kokeilu oli saatu onnellisesti ohitse. Eroa toiseksi tulleeseen muodostui reilut pari minuuttia ja kolmanteenkin kolmisen minuuttia.
Palkintojen jako hoidettiin arpomalla sponsorin kassista löytyneitä tavaroita. Tämän kokoisessa kisassa katsottiin asialliseksi palkita kaikki maaliin tulleet ja järjestäjän appivanhemmat kutsuivat kaikki kisailijat vielä lopuksi notkuvien kahvipöytien ääreen. Tällaista urheilun tulisikin olla, iloista ja mutkatonta. Kahvipöydässä kertailtiin kisan kulkua ja tehtiin tietenkin huimia suunnitelmia jatkoharrastamisesta. Hieno kisa ja upean aurinkoinen kesäpäivä!
Somero yö rogaining 26.7.2013
Pitkään odotettu rogaining kesäkausi on nyt Liekkitiimin osalta avattu. Pääsimme tutulla vakioporukalla liikenteeseen eli Doc S, Minkiönkylän Mahti sekä KapteeniSolisluu olivat valmiita kuin partiopojat alan töihin. Heti kisapaikalle tullessa oli kahvit & pullat tarjolla järjestäjien toimesta ja samalla pääsi jutustelemaan ihan livenä Hollen ja Emon kanssa. Hollella oli mukanaan ensi vuoden Jukolan treenikarttoja Kuopiosta ja Kapteeni tunsi heti kartat nähtyään, että korvatulehdus tai joku muu lastentauti saattaisi pilata Kapteenin Jukolareissun, sen verran vihreää ja korkeuskäyrää kartoilta löytyi. Ennen kuin saimme kisakartat, ehdimme valmistaa retkikeittimellä pasta-aterian ja olipa eväskassiin eksynyt tuoretta patonkiakin. Valkoviini vain loisti poissaolollaan urheilijanuorukaisten retkikeittiöstä.
Kuva: Jokiv
Reitinsuunnittelu aiheutti aluksi päänvaivaa, mutta vähitellen reitti muodostui myötäpäivään kiertäväksi ja loppuun tehtiin kolme eri vaihtoehtoista ratkaisua, joista valittaisiin sopivin käytössä olevan ajan mukaan. Emme juurikaan suunnitelleet matkalle tsekkauspisteitä, mutta 2-tie pitäisi ylittää ensimmäisen kerran kolmen tunnin kohdalla ja rastilla 167 olisi 35 kilometriä koossa. Viimeiset varustevalinnat ehdimme tehdä juuri ennen lähtöä, eikä aikaa jäänyt tälläkään kertaa yhtään liikaa. Oma varustus koostui lyhythihaisesta suunnistuspaidasta, irtohihoista, 3/4-pituisista suunnistushousuista, kompressiosäärystimistä ja Speedcross kolmosista. Buffin taittelin leveäksi hikinauhaksi otsalampun alle. Vakio otsalamppu ei ollut yhteistyökykyinen, joten olin päivällä käynyt ostamassa Led Lenserin H7 paristovalon. Varalla oli reppuun pakattuna pieni taskulamppu, jos otsavalo ei olísi riittävä teholtaan. Evääksi pakkailin yhden Valion Mustikkakeiton (250g), kaksi Maraboun Dubbel Nougat -patukkaa, yhden pienen Dragster -pussin, 3 pussillista PowerBar -geelinamuja ja pari litraa urheilujuomaa terästettynä Ratiopharmin Nesteytys -tabletilla imeytymisen varmistamiseksi. Lisäksi söin Minkiönkylän Mahdin grahamlihapiirakasta pienen palan. Vain geelinamuista puolet jäi syömättä. Nestettä meni koko reissun aikana noin 2 litraa.
Lähdöstä meidän piti aloittaa rastilla 174, mutta niin monesti koettu innostus sai suunnitelmat muuttumaan. Ensin käytiin poimimassa 161, jonka jälkeen käytiin pistona 174:lla. Nyt päästiin etenemään suunnitelman mukan 165-166-169-137-170-149. Suurimmaksi osaksi pystyttiin kulkemaan polkuja tai teitä, mutta olihan maastoakin hiukan tarjolla. Heti ensimmäinen suunnistuspaikka aiheutti ongelmia, kun rastilta 165 lähdettäessä suunta oli kovin oikealle päin. Vasta purettu gps-jälki osoitti koko surkeuden: aivan käsittämätöntä ja päämäärätöntä koheltamista. Osaksi virheen voi laittaa erannon piikkiin ja toinen puoli virheestä taisi mennä karttaan totuttelun syyksi. Näissä isoilla mittakaavoilla olevissa kilpailuissa menee aina pari rastinväliä ennen kuin alkaa olla sinut kartan kanssa. Rastilla 166 ehdittiin vaihtaa muutama sana Ursa Minorin ja Niiloksen kanssa ja pääsimmehän me valokuvamalleiksikin muutamaan otokseen. Ennen pimeyden laskeutumista saimme hyvän rytmin päälle ja varmuutta omaan tekemiseen. Tossukin nousi ja tässä kohdin riemukas sanailu kaikui Someron tummuvassa kesäyössä.
Kuva: Niilos mc
149-146-150-147-148-126. Parilla välillä oikaisimme reilusti suunnalla ja vieläpä aivan nappiin. Käytimme suunnan kanssa tuplavarmistusta ja se palkittiin, ainakin omasta mielestämme, säästönä kuljetussa matkassa. Matkalla kaatuneella puulla olleelle rastille, käännytimme Sissi von Vuorenpeikon pareineen oikeaan suuntaan. He palkitsivat meidät heti rastilla löytämällä sen ennen meitä. Rasti 150 (jyrkänne) aiheutti puolentoista kilometrin maastossa kulkemisen. Kaaduin vaikeassa maastossa pariinkin otteeseen ja loukkasin vasemman nilkkani. Jalka tuntui aralta, mutta ei haitannut liiaksi etenemistä. Tielle päästyämme vauhtikin kasvoi huomattavasti. Tällä kertaa kävelyosuudet jäivät lähinnä ylämäkiin ja matka tuntui taittuvan erinomaista vauhtia. Kakkostie ylitettiin hiukan etuajassa ja vaarallinen "kyllähän me tämä osataan" -asenne alkoi hiipiä mieleen.
117-116-125-129-115-118-130-119. Tapolanjärven rannassa oleva jyrkänne osoittautui meille hankalaksi paikaksi. Kuvittelin tietäväni paikan sen perusteella, että olen pari kertaa ollut järven toisella puolella. Polut menivät vähän sekaisin ja tossu nousi. Tällä yhdistelmällä onnistuimme hoitamaan itsemme väärään poukamaan ja kartoittamaan rantakallioita turhan pitkään. Lopulta Minkiönkylän Mahti paikallisti meidät ja aloitimme siirtymisen oikealle pisteelle rantaa pitkin. Väite "Järven rannassa kulkee aina polku" ei tällä(kään) kertaa pitänyt paikkaansa ja pääsimme eteenpäin tuskallisen hitaasti. Kun lopulta onnistuimme leimaamaan, niin ylimääräistä aikaa pummiin oli kulunut varovaisestikin laskien 25 minuuttia. Olimme onnistuneet hukkaamaan yhdellä rastilla sen edun, jonka olimme saaneet juoksemalla alkumatkasta kokoon. Keräsimme nopeasti itsemme ja seuraava rasti otettiin selkeästi tarkemmin. Ennen Kyynäränharjua tankkasimme juomareput ja vaihdoimme muutaman sanasen Team Lyngenin kanssa, jonka kanssa päädyimme lopputuloksissa samoihin pisteisiin. Samalla kun ruokailin eväänä olleen mustikkakeiton, niin askartelimme ideal-siteestä vetoköyden. Minkiönkylän Mahti oli Kapteenin vedossa (vaikka välillä tuntuikin, että MiMa työnsi Kapteenia köydellä) seuraavat pari kilometriä. Maastoon siirryttäessä luovuimme vetonarusta, koska vauhti tasaantui muutenkin. Rastille 115 mennessä Docin lamppu sammui ja kaivoimme repustani varalampun käyttöön. Liesjärven kansallispuisto oli hyvin hitaasti edettävää, koska metsä on luonnontilaisena eikä tuulenkaatamia korjata pois. Rastit löytyivät mukavasti ja Team Lyngenin vanavedessä henkäisimme hiukan ennen kuin taas kiihdytettiin metsäautotiellä täyteen vauhtiin.
124-134-135-114-167-138-164-153. Loppumatkasta piti tehdä ratkaisu viimeisten rastien kiertojärjestyksestä. Pieni virhe reitinvalinnassa rastien 124-135 välillä sekä vartin ylimääräinen sekoilu rastilla 167 aiheutti sen, että lyhyintäkin suunnitelmaa jouduttiin tiivistämään. Edes aamun valkeneminen ja tieto maaliinpäin menosta ei saanut riemunkiljahduksia aikaan. Loppumatka kuljettiin taas pakkotahtisesti ja hiljaisuuden vallassa. Vasta Hiidenlinnan jälkeen alkoi taas juttu luistamaan ja fiilikset paranemaan. Oltiin tehty hieno lenkki ja hyvä treeni Retki-Rogainingia varten, vaikka menestystä ei tällä suorituksella olisikaan luvassa. Maaliin juostiin suhteellisen hyvävoimaisina ja hyväntuulisina.
Heti maaliin päästyämme, saimme lautaselliset puuroa lisukkeineen eteemme. Ihmetykseksemme aika moni joukkue myöhästyi kovista sakkopisteistä huolimatta. Meillekään ei jäänyt kuin viitisen minuuttia limiittiä, mutta olemmekin yleensä pyrkineet käyttämään koko ajan metsässä. Saunaan mennessä huomasimme arpaonnen suosineen meitä Dexalin ja pellavalakritsan muodossa.Ehkä tästä reissusta ei jäisikään paha maku suuhun :) Saunasta tultuamme, kävimme vielä tankkailemassa aamukahvia sekä muurinpohjalettuja järjestäjien pöydästä. Samalla kuulimme Ursa Minorilta sijoittuneemme kolmansiksi. Yllätys ja ihmetys oli suuri lähinnä sen takia, miten muut olivat töppäilleet, jos meidänkin suorituksellamme olisi noin korkealla. Kaiken kaikkiaan mukava, öinen seikkailu Someron, Tammelan ja Lohjan metsissä. Tiimi toimi parista virheestä huolimatta erinomaisesti ja varsinkin liikkuminen on nykyisellään paljon kepeämpää koko porukalla. Parin viikon päästä sitten taas mennään Sappeen maastoissa.
Kapteenin nilkka on pari päivää kisasta turvoksissa ja värikäs. Ilmeisesti nivelsiteet saivat väkivaltaisesti lisäpituutta kaatuessani. Hoitona olen antanut sille kylmää & tukea kompressiosukalla. Saa nähdä, pääseekö jalalla lainkaan juoksemaan tämän viikon aikana.
Linkki karttaan -klik- Varastettu Niilos mc:ltä. Liekkitiimin reitti punaisemmalla värillä.
Linkki rastit.fi Loppu reitistä puuttuu, koska Kapteenin MyLoggerilla ei mennä nykyisellään kuuhun...
Yhteislenkki Eerikkilästä Ilvesreitille
Missä näkee enemmän Salomoneja liikenteessä kuin pieni urheilukauppa myy vuodessa? No, tietenkin yhteislenkin lähtöpaikalla Eerikkilässä. Vorssan alueen rogaining -porukka sai lenkkiseurakseen kovakuntoisia vierailijoita: Ursa Minor, Niilos mc sekä JP:n ja tarkoituksena oli tehdä rauhallinen polkupitkis yhteislenkkinä Ilvesreitille. UM aristeli vielä varvastaan, joten lähtöpaikalla hänelle annettiin suttuinen kopiokartta ja varoiksi ensin lähdettiin väärään suuntaan. Tästäkään huolimatta emme onnistuneet harhautuksessa, vaan UM juoksi porukassa Luontokeskuksen risteykseen asti.
Reittinä toimi jo Kapteenille hyvinkin tutuksi tullut Luontokeskus-Tapola-Sammalsuo-Kaksvetinen-Peukalolammi-Sikomäki-Kyynärä-Tapolanjärvi-Sammalsuo-Tapola-Luontokeskus-Eerikkilä. Oli mukava juosta iloisessa porukassa, puheensorinan ollessa jatkuvaa. Ehdittiin ruotia niin juoksut kuin suunnistukset ja rogaining-kisatkin. Menneitä muisteltiin kaiholla ja tulevia uhottiin rinta kaarella. Pieni pysähdys ehdittiin pitää Kaksvetisen laavulla, kun yksi jos toinenkin kasteli muuten kuivaa maastoa. Ilvesreitti tarjoaa hyvin moninpuolista maastoa juoksuun: helppoja metsäautoteitä, leveitä sekä kapeita polkuja, teknisempää pikkupolkua ja satoja metrejä juostavia pitkospuita. Mikäpä olisi parempaa treenialustaa Nuuksio Classicille (paitsi Nuuksio tietenkin)? Porukka pysyi hyvin koossa ja salamavalot räpsyivät kuin punaisella matolla ensi-illan alkaessa.
Kyynäränharju juostiin edestakaisin ihan vaan maisemien takia, mutta Korteniemeen ei tällä aikataululla ehditty lähteä. Paluumatka tehtiin lyhyempää reittiä ja matkalla nähtiin huimia puun ylityksiä myrskytuhoalueella. Ihan loppureissusta matkanjohtaja otti vielä tuntumaa äitimaan kanssa ja vieläpä samassa paikassa kuin aiemmallakin kerralla. Ihme homma, ettei sitä jalkaa voi oikeasti nostaa paria senttiä korkeammalle, vaan aina pitää kaatua samaan saamarin juurakkoon.
Eerikkilässä nähtiin iloisia kasvoja, eikä kukaan tunnustanut olevansa liiemmälti väsynyt. Ursa Minor oli kehittänyt vielä urheilukentälle "leikkimielisen" kilpailun, johon kaikki osallistuivat, toiset leikkimielisemmin kuin toiset. En edes muista milloin olisin hypännyt aitoja, mutta tällä kertaa jäi vie ilmaakin aidan ja äijän väliin. Pitäisiköhän osallistua veteraanien sm-kisoihin aitajuoksuun? Saunan jälkeen grillailtiin vielä makkarat ja juotiin kakkukahvit kisamenestyksen (UM&Niilos mc) takia.
Valokuvat: Ursa Minor ja Niilos mc
Miksi minun pitää kärsiä, jos Jokiv treenaa ultralle?
Nousumetrejä 1003 plus ne pari nousua, jotka tuli tehtyä huoltoa järjestäessä. Vein etukäteen mäen päälle vesiastian ja energiaa, jotta voisimme tehdä lenkit keskeytymättöminä. Karttoina oli Pellervon pullauttama maastokartta & vanha suunnistuskartta.
Aluksi kiersimme muutamia lenkkejä hieman pidemmältä maastosta, mutta huomattuamme ettei nousumetrit kerry tuolla tavoin, siirryimme jyrkempään rinteeseen. Käytimme vanhaa, nurmettunutta laskettelurinnettä sekä hissiväylää kierrokseemme ja välillä vaihdettiin kiertosuuntaa, jotta mielekkyys ei täysin katoaisi hommasta. Jokiv oli "luomuna" liikenteessä, mutta minä olin varautunut sauvoilla. Pimentyvä kesäyö on hienoa aikaa tehdä tämän tyyppistä harjoitusta. On todella ihme, jos ei takajalkaan tartu lisää voimaa näistä harjoituksista.
Melko hienoa ja hitusen raskasta.
Kuva: KapteeniSolisluu
Matkaa kertyi 12,84km, aikaa kului 1h 59min 9sek
Kovin oli raskas juoksu pienviljelijäperheen esikoispojalle. Ennätys parani kuitenkin reilut 8 minuuttia. Oma maratonennätys on nyt nettoaikana 3:35:11.
Lähtöasetelma oli hiukan ristiriitainen, kun valmistautuminen ja itsetunto olivat kunnossa, mutta harjoittelussa en ollut tehnyt riittävästi pitkiä lenkkejä. Noutaja saattaisi siis korjata väsyneen matkaajan juoksun loppupuolella. Numerolapun hain jo perjantai-iltana, joten lähtöön ei ollut mitään kiirettä. Päädyimme ratkaisuun, että perhe heitti minut hallille ja samalla he seuraisivat puolikkaan ja maran lähdön. Tein pienen lämmittelyn hermostuksissani ja lähtöpaikalta Pumppi bongasi minut ennen starttia. Ehdimme vaihtaa muutamat kuulumiset sekä Pumppi lupasi tulla loppumatkasta fillarilla huoltamaan väsyneitä kulkijoita.
Lähdön tapahduttua piti jonkin aikaa etsiskellä omaa paikkaansa ja suunnitelmani noin kolmen ja puolen tunnin ajasta tuntui kovalta, koska varsinkin ensimmäinen kilometri oli kovin hidas. Vasta kaupungista ulospäästyä, juoksu alkoi sujua vapaammin. Tammelaan päin juostaessa tankkauspöhö vielä jumitti menoa, mutta ohittelin kuitenkin koko ajan porukkaa. Tammelassa jalka nousi jo normaalisti ja sain kiristettyä sekunteja pois kilometriajoistani. Lämpöisen kelin takia jouduin kaatamaan vettä päähäni ja samalla kastelin paitaani. Avoimilla paikoilla tuuli ei haitannut menoa lainkaan, vaan se otettiin kiitollisuudella vastaan. Lämmin keli ei todellakaan kuulu Kapteenin suosikkeihin.
Varsinkin ensimmäisen kierroksen loppupuolella jutustelin puolikkaan juoksijan kanssa ja hän tähtäili 1.45-loppuaikaan. Juoksukaverista oli kovasti apua ajan kirimisessä. Toiselle kierrokselle lähdettäessä, olin jo liki aikataulussa kolmen ja puolen tunnin aikaan. Nyt sain vetoapua naismaratoonarilta, jonka kanssa tuli juostua Tammelaan saakka.
Tammelan ensimmäisellä juomapisteellä sain jonkin ihme vaihteen päälle ja kiihdyttelin vauhtiani. Juoksu oli tosi nautinnollista ja matka taittui. Ilo ei ollut pitkäaikainen, vaan kääntöpisteen jälkeen aloin hiljalleen jäädä noin viiden minuutin kilometriajoista. Otin toisen suolatabletin, mutta lievä pahan olon tunne alkoi hiipiä juoksijaan. Join seuraavalla juomapisteellä mukin Dexalia ja kastelin itseäni mukillisella vettä. Samalla kun koin reissun vaikeimpia hetkiä, niin Pumppi oli polkupyörän kanssa odottelemassa pelastavana enkelinä. Pyörän korista löytyi kaikki herkut raikkaasta vedestä aina Karjalanpaistiin :) Join muutaman suullisen puhdasta vettä ja tiemme erkanivat Pumpin huolehtiessa muistakin tutuista.
Matka Forssaan oli raskas ja useampaankin kertaan tuli mieleen ajatus kävelemisestä. Sain kuitenkin pidettyä itseni vauhdissa ja kaupunkiin tultaessa sain jopa uutta puhtia nostaa vauhtiani. Ehkä osansa notkahdukseen toi se, että kastelin itseni kunnolla, ennenkuin käännyimme Kuustoon ja samalla hetkellä tuuli alkoi puhallella viileämmin. Kun aiemmin kärsin kuumuudesta, niin nyt yht´äkkiä aloin palella. Lopun kaksi viimeistä kilometriä tulin sen minkä jaloista pääsin (ei kovin paljoin). Tunteet menivät laidasta laitaan, kun näin tulevat maailmanmestarit vaimon kanssa jalkakäytävällä. He olivat tulleet kannustamaan ja hakemaan väsynyttä juoksijaa. Urheilukentästä ja maaliintulosta ei jäänyt kovin paljon mieleen. Pojat kuitenkin juoksivat halaamaan ja toivottelemaan tervetulleeksi maaliin. Muutaman sanasen ehdin vaihtaa naismaratoonarin kanssa, jonka peesissä juoksentelin puolivälin sekä Saarjan bongasin 100+ paidasta. Kisahallin eväät maistuivat oikein hyviltä. Liekö osuutensa silläkin, että juoksin "soppamiehen" sponsoroimana :)
Tavoite 3.30 jäi tällä kertaa saavuttamatta, mutta selkeäksi eduksi näkisin sen, että nyt voin edelleen kuulua OnTrailin "Maraton alle 3.30"-ryhmään. Hieno reissu ja tutut kaverit tekivät hyviä aikoja!
Jokiv ehti ikuistaa tuulennopean, "tonttulakki" päässään juosseen kilpailijan:
Kuva: Jokiv
"Kapteeni, käydään ihan vähän vaan palauttavalla lenkillä." -Jokiv
Kyllä tuli palauduttua ja taidettiin jo tehdä hiukan pohjia seuraavillekin reissuille. Viestiteltiin iltapäivästä, että voisi tehdä joskus pienen maastojuoksun poluilla ja hiukan ennen iltayhdeksää Jokiv laittoi ehdotuksen lenkistä spekseillä: "Tänä iltana, polkujuoksua ja ihan vähän vaan..." Tottahan sitä piti suostua, kun jälkikasvunkin sai mukavasti nukuteltua. Pojat ovat tämän viikon olleet erityisen väsyneitä, kun aamuisin on ollut uimakoulua ja päivä on mennyt touhutessa kavereiden kanssa. Poimin kaverin autoon ja teimme päätöksen lähteä Luontokeskuksen parkkipaikalle, josta suuntaisimme jonnekin päin ja jonkin pituisen lenkin. Hyvä suunnitelma!
Ilta oli päässyt kuitenkin vierähtämään jo siihen malliin, että varauduimme otsalampuilla. Parkkipaikalta pääsimme liikkeelle 22.40, ilman ollessa vielä lempeän lämmin ja auringon värjätessä taivaanrantaa. Alkumatkaa taitettiin pitkospuita pitkin:
Jokiv oli ottanut mukaansa 1:50000 mittakaavalla olevan retkeilykartan ja reitithän on lisäksi aika hyvin merkitty maastoon. Oli mukavaa päästellä pieniä polkuja sekä nautiskella maisemista. Tällainen puolisokea, keski-ikäistyvä, kulkukauppiaan raakki joutui kaivamaan otsalampun jo reilun puolen tunnin juoksun jälkeen. Juurakoissa kompurointi väheni samantien huomattavasti. Tapolanjärven rannassa pidettiin nopea juoma-/kuvaustauko:
Matka taittui ja juttu luisti. Muutamissa kohdissa jouduimme hiukan arpomaan oikeaa polkua, mutta eräälläkin mäellä polun kadotessa, lähdimme rohkeasti metsän puolelle ja toivoimme polun tulevan vastaan. Onneksi näin tapahtuikin muutaman minuutin etenemisen jälkeen. Teimme pienen sakkoringinkin, koska juomapulloani piti täyttää ja Jokiv muisti nähneensä eräällä taukopaikalla kaivon. Olin liikkeellä täysin veden ja yhden geelin varassa, mutta alkuillan "kevyt päivällinen" tuntui riittävän yllättävän pitkälle. Vararavintoahan on kuitenkin riittävästi ja olenkin monesti todennut, että juoksukaverin tulisi laittaa 25 kilon vyölaukku, jotta olisimme samalla viivalla painon kanssa. Loppumatkasta askel painoi tieosuuksilla, mutta poluilla meno oli selkeästi kevyempää. Samalla ruodittiin useampaankin kertaan tulevia Nuuksio Classicin ja Vaarojen reissuja. Viime vuoteen verrattuna askel on ainakin paljon kevyempi ja toivottavasti jalkavaivatkaan eivät haittaa tämän vuotista valmistautumista. Luontokeskuksella olimme takaisin 1.05 ja lähdimme ripeästi ottamaan muutaman tunnin yöunet ennen aikaista aamuheräämistä. Kapteenille nukuttuja tunteja ehti kertyä kolme, eikä Jokiv varmaan ehtinyt juuri enempää nukkua. Pitäisikö juosta tänäänkin hiukan "palauttavaa"...
Väsyneet, mutta onnelliset:
Matkaa kertyi 20,7 km, ajassa 2h 24min
