Somero yö rogaining 26.7.2013
Pitkään odotettu rogaining kesäkausi on nyt Liekkitiimin osalta avattu. Pääsimme tutulla vakioporukalla liikenteeseen eli Doc S, Minkiönkylän Mahti sekä KapteeniSolisluu olivat valmiita kuin partiopojat alan töihin. Heti kisapaikalle tullessa oli kahvit & pullat tarjolla järjestäjien toimesta ja samalla pääsi jutustelemaan ihan livenä Hollen ja Emon kanssa. Hollella oli mukanaan ensi vuoden Jukolan treenikarttoja Kuopiosta ja Kapteeni tunsi heti kartat nähtyään, että korvatulehdus tai joku muu lastentauti saattaisi pilata Kapteenin Jukolareissun, sen verran vihreää ja korkeuskäyrää kartoilta löytyi. Ennen kuin saimme kisakartat, ehdimme valmistaa retkikeittimellä pasta-aterian ja olipa eväskassiin eksynyt tuoretta patonkiakin. Valkoviini vain loisti poissaolollaan urheilijanuorukaisten retkikeittiöstä.
Kuva: Jokiv
Reitinsuunnittelu aiheutti aluksi päänvaivaa, mutta vähitellen reitti muodostui myötäpäivään kiertäväksi ja loppuun tehtiin kolme eri vaihtoehtoista ratkaisua, joista valittaisiin sopivin käytössä olevan ajan mukaan. Emme juurikaan suunnitelleet matkalle tsekkauspisteitä, mutta 2-tie pitäisi ylittää ensimmäisen kerran kolmen tunnin kohdalla ja rastilla 167 olisi 35 kilometriä koossa. Viimeiset varustevalinnat ehdimme tehdä juuri ennen lähtöä, eikä aikaa jäänyt tälläkään kertaa yhtään liikaa. Oma varustus koostui lyhythihaisesta suunnistuspaidasta, irtohihoista, 3/4-pituisista suunnistushousuista, kompressiosäärystimistä ja Speedcross kolmosista. Buffin taittelin leveäksi hikinauhaksi otsalampun alle. Vakio otsalamppu ei ollut yhteistyökykyinen, joten olin päivällä käynyt ostamassa Led Lenserin H7 paristovalon. Varalla oli reppuun pakattuna pieni taskulamppu, jos otsavalo ei olísi riittävä teholtaan. Evääksi pakkailin yhden Valion Mustikkakeiton (250g), kaksi Maraboun Dubbel Nougat -patukkaa, yhden pienen Dragster -pussin, 3 pussillista PowerBar -geelinamuja ja pari litraa urheilujuomaa terästettynä Ratiopharmin Nesteytys -tabletilla imeytymisen varmistamiseksi. Lisäksi söin Minkiönkylän Mahdin grahamlihapiirakasta pienen palan. Vain geelinamuista puolet jäi syömättä. Nestettä meni koko reissun aikana noin 2 litraa.
Lähdöstä meidän piti aloittaa rastilla 174, mutta niin monesti koettu innostus sai suunnitelmat muuttumaan. Ensin käytiin poimimassa 161, jonka jälkeen käytiin pistona 174:lla. Nyt päästiin etenemään suunnitelman mukan 165-166-169-137-170-149. Suurimmaksi osaksi pystyttiin kulkemaan polkuja tai teitä, mutta olihan maastoakin hiukan tarjolla. Heti ensimmäinen suunnistuspaikka aiheutti ongelmia, kun rastilta 165 lähdettäessä suunta oli kovin oikealle päin. Vasta purettu gps-jälki osoitti koko surkeuden: aivan käsittämätöntä ja päämäärätöntä koheltamista. Osaksi virheen voi laittaa erannon piikkiin ja toinen puoli virheestä taisi mennä karttaan totuttelun syyksi. Näissä isoilla mittakaavoilla olevissa kilpailuissa menee aina pari rastinväliä ennen kuin alkaa olla sinut kartan kanssa. Rastilla 166 ehdittiin vaihtaa muutama sana Ursa Minorin ja Niiloksen kanssa ja pääsimmehän me valokuvamalleiksikin muutamaan otokseen. Ennen pimeyden laskeutumista saimme hyvän rytmin päälle ja varmuutta omaan tekemiseen. Tossukin nousi ja tässä kohdin riemukas sanailu kaikui Someron tummuvassa kesäyössä.
Kuva: Niilos mc
149-146-150-147-148-126. Parilla välillä oikaisimme reilusti suunnalla ja vieläpä aivan nappiin. Käytimme suunnan kanssa tuplavarmistusta ja se palkittiin, ainakin omasta mielestämme, säästönä kuljetussa matkassa. Matkalla kaatuneella puulla olleelle rastille, käännytimme Sissi von Vuorenpeikon pareineen oikeaan suuntaan. He palkitsivat meidät heti rastilla löytämällä sen ennen meitä. Rasti 150 (jyrkänne) aiheutti puolentoista kilometrin maastossa kulkemisen. Kaaduin vaikeassa maastossa pariinkin otteeseen ja loukkasin vasemman nilkkani. Jalka tuntui aralta, mutta ei haitannut liiaksi etenemistä. Tielle päästyämme vauhtikin kasvoi huomattavasti. Tällä kertaa kävelyosuudet jäivät lähinnä ylämäkiin ja matka tuntui taittuvan erinomaista vauhtia. Kakkostie ylitettiin hiukan etuajassa ja vaarallinen "kyllähän me tämä osataan" -asenne alkoi hiipiä mieleen.
117-116-125-129-115-118-130-119. Tapolanjärven rannassa oleva jyrkänne osoittautui meille hankalaksi paikaksi. Kuvittelin tietäväni paikan sen perusteella, että olen pari kertaa ollut järven toisella puolella. Polut menivät vähän sekaisin ja tossu nousi. Tällä yhdistelmällä onnistuimme hoitamaan itsemme väärään poukamaan ja kartoittamaan rantakallioita turhan pitkään. Lopulta Minkiönkylän Mahti paikallisti meidät ja aloitimme siirtymisen oikealle pisteelle rantaa pitkin. Väite "Järven rannassa kulkee aina polku" ei tällä(kään) kertaa pitänyt paikkaansa ja pääsimme eteenpäin tuskallisen hitaasti. Kun lopulta onnistuimme leimaamaan, niin ylimääräistä aikaa pummiin oli kulunut varovaisestikin laskien 25 minuuttia. Olimme onnistuneet hukkaamaan yhdellä rastilla sen edun, jonka olimme saaneet juoksemalla alkumatkasta kokoon. Keräsimme nopeasti itsemme ja seuraava rasti otettiin selkeästi tarkemmin. Ennen Kyynäränharjua tankkasimme juomareput ja vaihdoimme muutaman sanasen Team Lyngenin kanssa, jonka kanssa päädyimme lopputuloksissa samoihin pisteisiin. Samalla kun ruokailin eväänä olleen mustikkakeiton, niin askartelimme ideal-siteestä vetoköyden. Minkiönkylän Mahti oli Kapteenin vedossa (vaikka välillä tuntuikin, että MiMa työnsi Kapteenia köydellä) seuraavat pari kilometriä. Maastoon siirryttäessä luovuimme vetonarusta, koska vauhti tasaantui muutenkin. Rastille 115 mennessä Docin lamppu sammui ja kaivoimme repustani varalampun käyttöön. Liesjärven kansallispuisto oli hyvin hitaasti edettävää, koska metsä on luonnontilaisena eikä tuulenkaatamia korjata pois. Rastit löytyivät mukavasti ja Team Lyngenin vanavedessä henkäisimme hiukan ennen kuin taas kiihdytettiin metsäautotiellä täyteen vauhtiin.
124-134-135-114-167-138-164-153. Loppumatkasta piti tehdä ratkaisu viimeisten rastien kiertojärjestyksestä. Pieni virhe reitinvalinnassa rastien 124-135 välillä sekä vartin ylimääräinen sekoilu rastilla 167 aiheutti sen, että lyhyintäkin suunnitelmaa jouduttiin tiivistämään. Edes aamun valkeneminen ja tieto maaliinpäin menosta ei saanut riemunkiljahduksia aikaan. Loppumatka kuljettiin taas pakkotahtisesti ja hiljaisuuden vallassa. Vasta Hiidenlinnan jälkeen alkoi taas juttu luistamaan ja fiilikset paranemaan. Oltiin tehty hieno lenkki ja hyvä treeni Retki-Rogainingia varten, vaikka menestystä ei tällä suorituksella olisikaan luvassa. Maaliin juostiin suhteellisen hyvävoimaisina ja hyväntuulisina.
Heti maaliin päästyämme, saimme lautaselliset puuroa lisukkeineen eteemme. Ihmetykseksemme aika moni joukkue myöhästyi kovista sakkopisteistä huolimatta. Meillekään ei jäänyt kuin viitisen minuuttia limiittiä, mutta olemmekin yleensä pyrkineet käyttämään koko ajan metsässä. Saunaan mennessä huomasimme arpaonnen suosineen meitä Dexalin ja pellavalakritsan muodossa.Ehkä tästä reissusta ei jäisikään paha maku suuhun :) Saunasta tultuamme, kävimme vielä tankkailemassa aamukahvia sekä muurinpohjalettuja järjestäjien pöydästä. Samalla kuulimme Ursa Minorilta sijoittuneemme kolmansiksi. Yllätys ja ihmetys oli suuri lähinnä sen takia, miten muut olivat töppäilleet, jos meidänkin suorituksellamme olisi noin korkealla. Kaiken kaikkiaan mukava, öinen seikkailu Someron, Tammelan ja Lohjan metsissä. Tiimi toimi parista virheestä huolimatta erinomaisesti ja varsinkin liikkuminen on nykyisellään paljon kepeämpää koko porukalla. Parin viikon päästä sitten taas mennään Sappeen maastoissa.
Kapteenin nilkka on pari päivää kisasta turvoksissa ja värikäs. Ilmeisesti nivelsiteet saivat väkivaltaisesti lisäpituutta kaatuessani. Hoitona olen antanut sille kylmää & tukea kompressiosukalla. Saa nähdä, pääseekö jalalla lainkaan juoksemaan tämän viikon aikana.
Linkki karttaan -klik- Varastettu Niilos mc:ltä. Liekkitiimin reitti punaisemmalla värillä.
Linkki rastit.fi Loppu reitistä puuttuu, koska Kapteenin MyLoggerilla ei mennä nykyisellään kuuhun...
Yhteislenkki Eerikkilästä Ilvesreitille
Missä näkee enemmän Salomoneja liikenteessä kuin pieni urheilukauppa myy vuodessa? No, tietenkin yhteislenkin lähtöpaikalla Eerikkilässä. Vorssan alueen rogaining -porukka sai lenkkiseurakseen kovakuntoisia vierailijoita: Ursa Minor, Niilos mc sekä JP:n ja tarkoituksena oli tehdä rauhallinen polkupitkis yhteislenkkinä Ilvesreitille. UM aristeli vielä varvastaan, joten lähtöpaikalla hänelle annettiin suttuinen kopiokartta ja varoiksi ensin lähdettiin väärään suuntaan. Tästäkään huolimatta emme onnistuneet harhautuksessa, vaan UM juoksi porukassa Luontokeskuksen risteykseen asti.
Reittinä toimi jo Kapteenille hyvinkin tutuksi tullut Luontokeskus-Tapola-Sammalsuo-Kaksvetinen-Peukalolammi-Sikomäki-Kyynärä-Tapolanjärvi-Sammalsuo-Tapola-Luontokeskus-Eerikkilä. Oli mukava juosta iloisessa porukassa, puheensorinan ollessa jatkuvaa. Ehdittiin ruotia niin juoksut kuin suunnistukset ja rogaining-kisatkin. Menneitä muisteltiin kaiholla ja tulevia uhottiin rinta kaarella. Pieni pysähdys ehdittiin pitää Kaksvetisen laavulla, kun yksi jos toinenkin kasteli muuten kuivaa maastoa. Ilvesreitti tarjoaa hyvin moninpuolista maastoa juoksuun: helppoja metsäautoteitä, leveitä sekä kapeita polkuja, teknisempää pikkupolkua ja satoja metrejä juostavia pitkospuita. Mikäpä olisi parempaa treenialustaa Nuuksio Classicille (paitsi Nuuksio tietenkin)? Porukka pysyi hyvin koossa ja salamavalot räpsyivät kuin punaisella matolla ensi-illan alkaessa.
Kyynäränharju juostiin edestakaisin ihan vaan maisemien takia, mutta Korteniemeen ei tällä aikataululla ehditty lähteä. Paluumatka tehtiin lyhyempää reittiä ja matkalla nähtiin huimia puun ylityksiä myrskytuhoalueella. Ihan loppureissusta matkanjohtaja otti vielä tuntumaa äitimaan kanssa ja vieläpä samassa paikassa kuin aiemmallakin kerralla. Ihme homma, ettei sitä jalkaa voi oikeasti nostaa paria senttiä korkeammalle, vaan aina pitää kaatua samaan saamarin juurakkoon.
Eerikkilässä nähtiin iloisia kasvoja, eikä kukaan tunnustanut olevansa liiemmälti väsynyt. Ursa Minor oli kehittänyt vielä urheilukentälle "leikkimielisen" kilpailun, johon kaikki osallistuivat, toiset leikkimielisemmin kuin toiset. En edes muista milloin olisin hypännyt aitoja, mutta tällä kertaa jäi vie ilmaakin aidan ja äijän väliin. Pitäisiköhän osallistua veteraanien sm-kisoihin aitajuoksuun? Saunan jälkeen grillailtiin vielä makkarat ja juotiin kakkukahvit kisamenestyksen (UM&Niilos mc) takia.
Valokuvat: Ursa Minor ja Niilos mc
Miksi minun pitää kärsiä, jos Jokiv treenaa ultralle?
Nousumetrejä 1003 plus ne pari nousua, jotka tuli tehtyä huoltoa järjestäessä. Vein etukäteen mäen päälle vesiastian ja energiaa, jotta voisimme tehdä lenkit keskeytymättöminä. Karttoina oli Pellervon pullauttama maastokartta & vanha suunnistuskartta.
Aluksi kiersimme muutamia lenkkejä hieman pidemmältä maastosta, mutta huomattuamme ettei nousumetrit kerry tuolla tavoin, siirryimme jyrkempään rinteeseen. Käytimme vanhaa, nurmettunutta laskettelurinnettä sekä hissiväylää kierrokseemme ja välillä vaihdettiin kiertosuuntaa, jotta mielekkyys ei täysin katoaisi hommasta. Jokiv oli "luomuna" liikenteessä, mutta minä olin varautunut sauvoilla. Pimentyvä kesäyö on hienoa aikaa tehdä tämän tyyppistä harjoitusta. On todella ihme, jos ei takajalkaan tartu lisää voimaa näistä harjoituksista.
Melko hienoa ja hitusen raskasta.
Kuva: KapteeniSolisluu
Matkaa kertyi 12,84km, aikaa kului 1h 59min 9sek
Kovin oli raskas juoksu pienviljelijäperheen esikoispojalle. Ennätys parani kuitenkin reilut 8 minuuttia. Oma maratonennätys on nyt nettoaikana 3:35:11.
Lähtöasetelma oli hiukan ristiriitainen, kun valmistautuminen ja itsetunto olivat kunnossa, mutta harjoittelussa en ollut tehnyt riittävästi pitkiä lenkkejä. Noutaja saattaisi siis korjata väsyneen matkaajan juoksun loppupuolella. Numerolapun hain jo perjantai-iltana, joten lähtöön ei ollut mitään kiirettä. Päädyimme ratkaisuun, että perhe heitti minut hallille ja samalla he seuraisivat puolikkaan ja maran lähdön. Tein pienen lämmittelyn hermostuksissani ja lähtöpaikalta Pumppi bongasi minut ennen starttia. Ehdimme vaihtaa muutamat kuulumiset sekä Pumppi lupasi tulla loppumatkasta fillarilla huoltamaan väsyneitä kulkijoita.
Lähdön tapahduttua piti jonkin aikaa etsiskellä omaa paikkaansa ja suunnitelmani noin kolmen ja puolen tunnin ajasta tuntui kovalta, koska varsinkin ensimmäinen kilometri oli kovin hidas. Vasta kaupungista ulospäästyä, juoksu alkoi sujua vapaammin. Tammelaan päin juostaessa tankkauspöhö vielä jumitti menoa, mutta ohittelin kuitenkin koko ajan porukkaa. Tammelassa jalka nousi jo normaalisti ja sain kiristettyä sekunteja pois kilometriajoistani. Lämpöisen kelin takia jouduin kaatamaan vettä päähäni ja samalla kastelin paitaani. Avoimilla paikoilla tuuli ei haitannut menoa lainkaan, vaan se otettiin kiitollisuudella vastaan. Lämmin keli ei todellakaan kuulu Kapteenin suosikkeihin.
Varsinkin ensimmäisen kierroksen loppupuolella jutustelin puolikkaan juoksijan kanssa ja hän tähtäili 1.45-loppuaikaan. Juoksukaverista oli kovasti apua ajan kirimisessä. Toiselle kierrokselle lähdettäessä, olin jo liki aikataulussa kolmen ja puolen tunnin aikaan. Nyt sain vetoapua naismaratoonarilta, jonka kanssa tuli juostua Tammelaan saakka.
Tammelan ensimmäisellä juomapisteellä sain jonkin ihme vaihteen päälle ja kiihdyttelin vauhtiani. Juoksu oli tosi nautinnollista ja matka taittui. Ilo ei ollut pitkäaikainen, vaan kääntöpisteen jälkeen aloin hiljalleen jäädä noin viiden minuutin kilometriajoista. Otin toisen suolatabletin, mutta lievä pahan olon tunne alkoi hiipiä juoksijaan. Join seuraavalla juomapisteellä mukin Dexalia ja kastelin itseäni mukillisella vettä. Samalla kun koin reissun vaikeimpia hetkiä, niin Pumppi oli polkupyörän kanssa odottelemassa pelastavana enkelinä. Pyörän korista löytyi kaikki herkut raikkaasta vedestä aina Karjalanpaistiin :) Join muutaman suullisen puhdasta vettä ja tiemme erkanivat Pumpin huolehtiessa muistakin tutuista.
Matka Forssaan oli raskas ja useampaankin kertaan tuli mieleen ajatus kävelemisestä. Sain kuitenkin pidettyä itseni vauhdissa ja kaupunkiin tultaessa sain jopa uutta puhtia nostaa vauhtiani. Ehkä osansa notkahdukseen toi se, että kastelin itseni kunnolla, ennenkuin käännyimme Kuustoon ja samalla hetkellä tuuli alkoi puhallella viileämmin. Kun aiemmin kärsin kuumuudesta, niin nyt yht´äkkiä aloin palella. Lopun kaksi viimeistä kilometriä tulin sen minkä jaloista pääsin (ei kovin paljoin). Tunteet menivät laidasta laitaan, kun näin tulevat maailmanmestarit vaimon kanssa jalkakäytävällä. He olivat tulleet kannustamaan ja hakemaan väsynyttä juoksijaa. Urheilukentästä ja maaliintulosta ei jäänyt kovin paljon mieleen. Pojat kuitenkin juoksivat halaamaan ja toivottelemaan tervetulleeksi maaliin. Muutaman sanasen ehdin vaihtaa naismaratoonarin kanssa, jonka peesissä juoksentelin puolivälin sekä Saarjan bongasin 100+ paidasta. Kisahallin eväät maistuivat oikein hyviltä. Liekö osuutensa silläkin, että juoksin "soppamiehen" sponsoroimana :)
Tavoite 3.30 jäi tällä kertaa saavuttamatta, mutta selkeäksi eduksi näkisin sen, että nyt voin edelleen kuulua OnTrailin "Maraton alle 3.30"-ryhmään. Hieno reissu ja tutut kaverit tekivät hyviä aikoja!
Jokiv ehti ikuistaa tuulennopean, "tonttulakki" päässään juosseen kilpailijan:
Kuva: Jokiv
"Kapteeni, käydään ihan vähän vaan palauttavalla lenkillä." -Jokiv
Kyllä tuli palauduttua ja taidettiin jo tehdä hiukan pohjia seuraavillekin reissuille. Viestiteltiin iltapäivästä, että voisi tehdä joskus pienen maastojuoksun poluilla ja hiukan ennen iltayhdeksää Jokiv laittoi ehdotuksen lenkistä spekseillä: "Tänä iltana, polkujuoksua ja ihan vähän vaan..." Tottahan sitä piti suostua, kun jälkikasvunkin sai mukavasti nukuteltua. Pojat ovat tämän viikon olleet erityisen väsyneitä, kun aamuisin on ollut uimakoulua ja päivä on mennyt touhutessa kavereiden kanssa. Poimin kaverin autoon ja teimme päätöksen lähteä Luontokeskuksen parkkipaikalle, josta suuntaisimme jonnekin päin ja jonkin pituisen lenkin. Hyvä suunnitelma!
Ilta oli päässyt kuitenkin vierähtämään jo siihen malliin, että varauduimme otsalampuilla. Parkkipaikalta pääsimme liikkeelle 22.40, ilman ollessa vielä lempeän lämmin ja auringon värjätessä taivaanrantaa. Alkumatkaa taitettiin pitkospuita pitkin:
Jokiv oli ottanut mukaansa 1:50000 mittakaavalla olevan retkeilykartan ja reitithän on lisäksi aika hyvin merkitty maastoon. Oli mukavaa päästellä pieniä polkuja sekä nautiskella maisemista. Tällainen puolisokea, keski-ikäistyvä, kulkukauppiaan raakki joutui kaivamaan otsalampun jo reilun puolen tunnin juoksun jälkeen. Juurakoissa kompurointi väheni samantien huomattavasti. Tapolanjärven rannassa pidettiin nopea juoma-/kuvaustauko:
Matka taittui ja juttu luisti. Muutamissa kohdissa jouduimme hiukan arpomaan oikeaa polkua, mutta eräälläkin mäellä polun kadotessa, lähdimme rohkeasti metsän puolelle ja toivoimme polun tulevan vastaan. Onneksi näin tapahtuikin muutaman minuutin etenemisen jälkeen. Teimme pienen sakkoringinkin, koska juomapulloani piti täyttää ja Jokiv muisti nähneensä eräällä taukopaikalla kaivon. Olin liikkeellä täysin veden ja yhden geelin varassa, mutta alkuillan "kevyt päivällinen" tuntui riittävän yllättävän pitkälle. Vararavintoahan on kuitenkin riittävästi ja olenkin monesti todennut, että juoksukaverin tulisi laittaa 25 kilon vyölaukku, jotta olisimme samalla viivalla painon kanssa. Loppumatkasta askel painoi tieosuuksilla, mutta poluilla meno oli selkeästi kevyempää. Samalla ruodittiin useampaankin kertaan tulevia Nuuksio Classicin ja Vaarojen reissuja. Viime vuoteen verrattuna askel on ainakin paljon kevyempi ja toivottavasti jalkavaivatkaan eivät haittaa tämän vuotista valmistautumista. Luontokeskuksella olimme takaisin 1.05 ja lähdimme ripeästi ottamaan muutaman tunnin yöunet ennen aikaista aamuheräämistä. Kapteenille nukuttuja tunteja ehti kertyä kolme, eikä Jokiv varmaan ehtinyt juuri enempää nukkua. Pitäisikö juosta tänäänkin hiukan "palauttavaa"...
Väsyneet, mutta onnelliset:
Matkaa kertyi 20,7 km, ajassa 2h 24min
Monesti on pitänyt osallistua, mutta yhtä monta kertaa on kohdalle osunut yhteensattumia & muita tekosyitä, joiden takia Turku Rogaining Sprint on jäänyt väliin. Tänä vuonna onnistuin vihdoinkin olemaan sekä terveenä että saamaan kaverin mukaani. Houkuttelin kovakuntoisen Katan mukaani ja sarjaksi valikoitui luonnollisesti "40 pari", vaikka ihmettelenkin järjestäjien hentomielisyyttä päästää näin nuoria ja kovakuntoisia tuohon veteraanisarjaan. Kummallakin oli normi työpäivät ja Turkua kohti pääsimme ajelemaan vain ihan pikkiriikkisen myöhässä. Kapteeni tosin paikkasi tuon myöhäisen lähdön roisilla ajolla ja ohittelulla. Paikalle ehdimme juuri sopivasti viideksi valmistautumaan suoritukseen. Kapteenin harjaantunut silmä erotti kauempaa teräksisen kestävyyden ja kissamaisen notkeuden omaavan suunnistajan ja mitä, mitä??? Lanttuhan siellä opasti herrasmiehenä muita harrastajia lajinsaloihin. Oli mukava tavata elävässä elämässä ja vaihtaa muutamat kuulumiset. Juu...ja käteltyäkin tuli...sillä samalla kädellä kuin on kätelty Ari Vatastakin :o)
Reitinsuunnitteluun oli varattu kokonaista 15 minuuttia ja se tuntui kuluvan aivan liian nopeasti. Järjestäjät joutuivat hätistelemään meitä "kuuman ryhmän" suunnittelualueelta, joten ilmeisesti näyttömme eivät ennen kisaa olleet riittävät tai sitten järjestäjien edustaja ei vielä tunnistanut meitä. Reitti muotoutui vastapäivään kiertäväksi ja valtaosa ajasta suunniteltiin käytettäväksi peruskartalla. Vasta maaliin tullessa otettaisiin suunnistuskartoilta se, mitä otettavaa olisi. Lähtölaukauksen myötä huiman iso porukka lähti pyörätietä samaan suuntaan, joten yllättävän moni oli päätynyt samantyyppiseen alkuun. Kurkistin nopsasti karttoja ja teimme ensimmäisen reitinmuutoksen eli poikkesimme ottamaan rastin 152 (kumpareen eteläjuuri) matkalla rastille 168 (metsikön sisäkulma). Joen rannassa kulkevalle polulle loikattiin näyttävästi sillan kaiteen yli ja pyrimme pitämään suht´reipasta vauhtia yllä. Alkupään rastit olivat hyvin pitkälti tuollaisia läpijuostavia ja helposti tavoitettavia rasteja. Maaston puolelle ei juurikaan menty ja matkaa tehtiin niin kevyenliikenteenväylillä kuin kaduillakin. Rastien käyntijärjestys muotoitui näin 159 (katujen risteys) - 160 (metsikön ulkokulma) - 175 (katujen risteys) - 139 (mäki). Vasta rastille 139 (mäki) mennessä joutui miettimään hiukan enemmän reitinvalintaa, enkä ole näin jälkikäteen ollenkaan varma, että olisin tehnyt oikean ratkaisun. Rastille kuitenkin löydettiin ja lipulle noustessa vastaan tulivat Nina ja Juha, jotka vaikuttivat ennalta vahvimmilta voittajasuosikeilta. Meillä alkoi dieselit vähitellen käynnistyä ja juoksu tuntuikin jo selkeästi helpommalta kuin ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Kuuma keli aiheutti sen, että kulkukauppiaan jäntevä vartalo kiilteli hiestä (tosin suunnistusvaatteiden alla) ja päätä verhonneesta buffista olisi saanut puristaa ämpärillisen hikeä. Aika touhua!
Rastille 158 (tien mutka) jatkettiin hyvällä sykkeellä. Ilmeisesti otsalta valunut hiki kirveli silmissä, sillä en osannut valita rastilta lähtevää koillista tie/polku vaihtoehtoa, vaan juoksimme muutaman kymmenen metriä vikasuuntaan johtanutta tietä. Tarkistimme suunnan ja päädyimme kulkemaan rautatien suuntaisesti seuraavaan tien risteykseen. Tästä olikin helppo edetä pyörätietä sekä loppumatka kapeaa polkua rastille 69 (avokallio). En muista aivan tarkaan, mutta olisikohan tuossa tullut täyteen ensimmäinen tunti ja noin 10,5 kilometriä. Olimme ennen lähtöä sopineet, että tekisimme päätöksiä loppureitistä tunnin kohdalla ja päätimmekin kääntyä länteen ja aloittaa (maaliin) laskeutumisvalmistelut. Tulojälkiämme pitkin pääsimme takaisin pyörätielle ja jatkoimme leimaamalla rastit 167 (mäki) sekä 148 (avokallio). Näilläkin rastinväleillä kuljimme jalkakäytäviä ja kevyenliikenteen väyliä. Helppoa kuin heinänteko ja hyvä vauhti sai jatkua. Kummallakaan ei ollut mitään ongelmia ja Kapteeni sai toistuvasti katsella Katan uusien Salomonien kantoja.
Suunnistuskartalle siirtyminen ei sujunut ihan ongelmitta ja minulla oli pieniä murheita itsemme sijoittamisessa kartalle. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ainakin rasti 138 (kaakkoinen kivi, etelä puoli) olisi kannattanut matkalla ottaa. Nyt suuntasimme kuitenkin juomarastille 170 (aukko) ja jouduimme nousemaan oikein kunnon ylämäen jyrkänteitä ohitellen. Kello kävi armottomasti ja olikin täysin selvää, ettemme ehtisi ottaa muita rasteja Temppelivuoren alueelta. Taas takaisin samoja jälkiä ja reipas siirtyminen Upalingon avokallioille. Rasti 147 (notko) löytyi vaivatta, kunhan löysimme ensin sille vievän heikon polun. Rastilta jatkettiin sen enempää ihmettelemättä sillä aloimme kärsiä orastavasta kiireestä maaliin siirtymisessä. 169 (iso kivi) haluttiin kuitenkin ottaa matkalla, se tuomien isojen pisteiden takia. Teimme louhikon takana sijainneella vihreällä pienen koukun, ennen kuin löysimme rastipisteen. Paikka ei tainnut olla kaikkein helpoimpia, sillä saimme toisenkin parin kanssamme tiheää metsää skannailemaan. Kiveltä suunnistimme taas louhikolle ja sen ylittämisessä saikin olla todella tarkkana. Väsyneillä jaloilla oli mukava taiteilla heiluvien ja huojuvien kivien päällä. Samalla teimme pienen reitinvalintavirheen, kun otin risteyksestä väärän polun. Päädyimme raiteille lännemmässä kuin oli tarkoitus, mutta rataa pitkin oli helppo korjata suuntaa. Selkeällä polulla tuli mieleen ajatus poimia vielä viimeiseksi rastiksi 174 (notko), vaikka meidän olisi jo pitänyt olla täyttä vauhtia juoksemassa maaliin. Rasti löytyi heti, mutta rastin jälkeen kärsin taas ongelmista hahmottaa suunnistuskarttojen sekä peruskartan raja. Muutama sata metriä edettiin tunteella, ilman tarkempaa tietoa sijainnista. Kartasta sain kiinni vasta liikenneympyrässä, joka oli selkeästi merkitty peruskarttaan. Arvioin matkaa maaliin olevan puolisen kilometriä (todellisuudessa sitä oli 600m) ja aikaa oli jäljellä alle kolme minuuttia. Pistelimme parasta mahdollista kyytiä kevyenliikenteenväylää pitkin ja ainoa, mitä sain huohotettua parille tuossa vauhdissa oli "kohta helpottaa". Kovin syvälliseksi keskustelu ei maalisuoralla virinnyt :o) Maaliin ehdimme kisakellon näyttäessä 2.01.40 eli menettäisimme 4 pistettä myöhästymisestä. Ensitunnelmat olivat ilo hienosta maastolenkistä sekä melko murheettomasta suorituksesta. Tällä(kin) kertaa tuli kierrettyä hyvä lenkki ja vasta sen jälkeen tulivat reitinvalinnalliset tai suunnistukselliset kuviot. Järjestäjien tietoteknisten ongelmien takia tulokset jäivät saamatta, eikä arpaonnikaan suosinut meidän tiimiämme tällä kertaa. Kotimatkalla poikettiin vielä jäähdyttelemässä Parmaharjun hyppyrimäen portaissa: katselimme jyrkkää portaikkoa auton ikkunasta, ilmastoinnin jäähdyttäessä lämmintä autoa. Samalla fiilisteltiin mahdollista osallistumista XTrail Parmaharju -maastojuoksuun.
Hyvä reissu, lisää tällaisia!
Tulokset Kartta Peruskarttaa on piirretty ne suunnistuskartalla olleet rastit, joissa kävimme.
Päivän matkustamisen ja parin lennon jälkeen lopultakin pääsin "kotiutumaan" hotellille Køldingiin. Olin ennalta katsellut mahdollisia juoksureittejä kartasta mitään erityistä löytämättä. Tanskahan on tasaiseksi haukuttu maa, enkä uskonut löytäväni minkäänlaisia korkeuseroja. Katselin taksin ikkunasta mahdollisia metsäkohtia, jos vaikka ihan polkuja löytyisi, mutta hotelli olikin ihan asuntoalueella...harmin paikka.
Sovittiin italialaisen kollegan kanssa päivällistreffit, joten lenkki piti tehdä saman tien ja mieluummin aika lyhyenä. Valmistauduin juoksentelemaan kolmevarttia katuja pitkin, mutta mitä, mitä? Jo ensimmäisessä risteyksessä näkyi huokutteleva portaikko suoraan puistoon:
Portaikon jälkeen olin hiukan epätietoinen siitä, pitäisikö jatkaa eteenpäin vaiko kääntyä alamäkeen johtavalle polulle. Käännyin alaspäin ja ajattelin vielä tässäkin vaiheessa, että kierrän sitten vaikka ympyrää portaiden ja alamäen välillä, jos parempaa ei löydy. Kadulle päästyäni, näin metsänpuolelle osoittavan kyltin ja ja pienen polunpätkän jälkeen aukesi eteeni kaunis näky: Täysin varusteltu maastojuoksijan leikkikenttä, josta löytyi kaikki leikkivälineet kiintorasteja myöten. Kovaksikeitetyn myyntimiehen sydän pamppaili kuin viimeistä päivää ja jo täysin kuivuneiksi luullut kyynelkanavat tirauttivat pienet onnen kyyneleet ahavoituneille poskille.
Viikonlopun Salpaus-rogainingin jäätyä vatsavaivojen takia välistä, olin melkoisen murheellinen. Paha mieli unohtui kuitenkin hetkessä ja mahakin tuntui taas, kuin taikaiskusta, normaalilta. Annoin uusille Speedcrosseille oikein kunnolla kyytiä ja jouduin pidättelemään innostunutta hihkumistani. Olin aivan sattumalta löytänyt Marielundsskovenin, jossa kulkee vanha ratapohja, Troldhedebanen. Alueella oli erinomaiset korkeuserot ja polkuja vaikka muille jakaa. Lisäksi siellä täällä näkyi pihtileimasimilla ja QR-koodeilla varustettuja kiintorastitolppia. Pitänee viikolla ottaa selvää, mistä saa karttoja sekä lisätietoa alueesta.
Laskeutuessani erästä polkua alas, havahduin metsästä kuuluvaan risahdukseen: ihan muutaman metrin päästä liikkeelle pähti pieni kauris! En ole ihan varma, kumpi meistä pelästyi enemmän. Pienen nousun jälkeen, tulin aukean laitaan, jossa viisi kaurista ruokaili kaikessa rauhassa:
Tanskassa on siitä mukava lenkkeillä, että kaikki tervehtivät toisiaan. Ei ole väliä, tuleeko vastaa toinen lenkkeilijä vaiko pyöräilijä, aina voi nyökätä ja huikata ystävälliset hejt :) Koska aikataulu oli kireä, jouduin kääntymään takaisin paljon ennemmin kuin olisin halunnut. Näille poluille on pakko ehtiä vielä ennen aamupalaa ja päivän ohjelman jälkeen. Juoksukelikin oli aika mainio, kun lämpöä riitti +16 astetta ja aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Loppuun vielä muutama, innostuksesta tärisevin käsin otettu tunnelmakuva:
Toivottavasti kevät olisi Suomessa pidemmällä, kun ehdin takaisin kotiin!
Tässä kartta alueesta
Ja isompana täältä Marielund
