Ihmisellä pitäisi olla ainakin kaksi ystävää, joiden
kanssa voi taivaltaa 100 kilometriä ilman murheita. Ai mutta mullahan on :)
Halloween Hike osui kalenteriin osin siksi, että
perjantaina piti olla messupäivä Kokkolassa. Kokkolasta olisi ollut vain 150
kilometrin siirtymä Kannonkoskelle. Toisin kävi, sillä Covid-19 siirsi messut
virtuaalisiksi ja seuraavalle viikolle. Hyväksi puoleksi voidaan laskea, että
nyt päästiin koko seurueella tekemään matkaa kotoa saakka. Lähdimme sataselle
Pontuksen ja Minkiönkylän Mahdin kanssa kolmistaan. Mukaan reissuun lähti myös parempi
puolisko, jonka kaveri sairastui viime metreillä, mutta rohkeana (ja
suunnistustaidottomana) likkana Kapteenska päätti ottaa haasteen yksin vastaan.
Matkana hänellä oli 30 kilometrin kävely.
Aamuherätys oli jo ennen viittä, kun lähtöpaikalla oli
tarkoitus olla kuudelta. Olimme siis illalla majoittuneet jo Kannonkoskelle ja
ennättäneet rekisteröitymään sekä noutamaan kartat. Kapteenska heitti meidät
lähtöön, jossa otettiin pikainen lähtöselfie, ennen taipaleelle lähtöä.
Suunnitelman mukaan alku edettiin rauhallisella hölkällä, jotta saataisiin hyvä
lämpö päälle. Heti ensimmäiselle rastille kääntymistä pummattiin, kun kartan
mittakaava ei ollut vielä ihan selkäytimessä. Samalla saatiin hetkeksi
kaveriksi kovakuntoinen Anne R., joka on voittanut aiemmin mm. Kaidoaivin
ultramatkan. Asiasta saatiin aikaiseksi heti vääntöä, kun MiMa väitti
voittajaksi pohjoisen tyttöä ja kehtasi vielä korjata paikan oikean
kirjoitusasun olevan Kaldoaivi. Kerroin puhuneeni faktaa, enkä kuuntelisi
tuollaisia sivusta esitettyjä heittoja. Asiasta päädyttiin lyömään vetoa suurimmasta
mahdollisesta panoksesta eli BisBis-lakupatukasta.
Jo ensimmäiset polkujen risteykset ja hiekommat urat
antoivat suuntaa suunnistushaasteista pimeässä. Osa perjantai-iltana liikkeelle
lähteneistä oli jättänyt oman urakkansa 55 kilometrin jälkeen. Syynä oli
juurikin olleet suunnistusmurheet sekä jalkavaivat. Pidemmän tiesiirtymän
jälkeen päästiin taas maastoon ja jalat kastuivat liki välittömästi.
Kolmosrastilta lähdettäessä oli taas suunnat hukassa ja päädyimme jatkamaan
130km ja 160km retkien suuntaan. Huomasimme kuitenkin suhteellisen nopeasti
virheemme ja saimme osin onnekkaastikin korjattua oikealle uralle. Tekevälle
sattuu.
Kun pimeys vähitellen alkoi väistyä, niin tekeminenkin
helpottui. Vuoroteltiin maakuntauraa myöten helppoa hölkkää ja kävelyä kohti
Pyhä-Häkin kansallispuistoa. Osa urista oli sellaisessa kunnossa, että hirvitti
maastopyöräilijöiden puolesta. Monin paikoin polku oli varsin teknistä ihan
jalallakin kuljettuna. Yhä edelleen jaksettiin vääntää Kaldoaivin kirjoitusasusta
sekä ultran voittajasta. Puuskahdin Mimalle, että pian mies väittää Kuusamossa
olevan laskettelurinnealueen olevan Ruka, vaikka vaatemerkkikin sen jo kertoo
kirjoitettavan kahdella koolla: Rukka. Tästä saatiin uutta vettä myllyyn ja
vääntö vain kasvoi. Pyhä-Häkin kansallispuiston rajalla MiMa arvuutteli, mistä
puisto nimi on tullut. Tarinassa vilahteli metsästäjä, ansahäkki sekä ansaan
jäänyt karhu, joka osoittautui pyhäksi seita-karhuksi. Tarina oli niin
uskottava ja mukaansa tempaava, että uskoin sen ihan täysillä. Vasta tarkistettuani
faktat luontoon.fi sivustolta seuraavalla viikolla, tuli vahva epäilys vedätyksestä.
Kuten MiMa itsekin totesi, paras vale sisältää ripauksen totta.
Pyhä-Häkin polut olivat selvästi enemmän kuljettuja, eikä
suunnistuksen kanssa ollut täällä ongelmia. Ainoa pieni harhaantuminen oli
lähellä rastilta B10 (keittokatos) lähtiessä. Olimme jo liikkeellä lounaan
suuntaan, kun polku tuli vielä kerran tarkistettua kompassista ja todettua,
että matkan pitäisikin jatkua itään. Pitkoksilla oli taas aikaa vääntää ja
änkyröidä. Retken tässä vaiheessa vielä juttu luisti ja ison osan ajasta oli iloinen
puheen porina menossa. Pyhä-Häkin Opastuskeskuksessa oli matkailuautoon
rakennettu Anna Unelma-kahvila, josta ostettiin kinkkupiirakat taukoevääksi.
Tarjolla oli myös hirvikeittoa, mutta ruoka tuntui tuossa vaiheessa
liioittelulta. Samalla saatiin tankattua vedet pulloihin.
Kansallispuiston alueella oli useampia erittäin vanhoja
ja isoja puita. Näitä ihailimme vain ohi mennessämme, emmekä jääneet lukemaan
opastauluja. Joustavalla omatunnolla varustettu tiimimme jäsen kertoili puiden
sekä alueen historiaa. Vähitellen pitkospuut sekä Pyhä-Häkki alkoi olla
koettuna. Poika-ahon tilan lammasaitauksen kautta pääsimme suuntaamaan taas
kohti pohjoista. Nyt aloimme nähdä hetkittäin muitakin kulkijoita, kun lyhyillä
matkoilla olleet nopeammat juoksijat sekä maastopyöräilijät ohittelivat meitä.
Itselläni vasen pohje antoi ihmeellisiä merkkejä. Pelkäsin koko homman loppuvan
massiiviseen kramppiin tai muuhun kipuun, mutta pohje antautui kevyellä
hölkällä, eikä vaivannut enää loppumatkasta. Reitin yhtyessä alkumatkan
reittiin, alkoi vastaantulijoita olla säännöllisesti. Porukan tekeminenkin tasaantui
hiukan, kun nyt päästiin sanailemaan muidenkin kanssa. Erityisesti
maastopyöräilijät olivat otettuja kysymyksistä ”Onko helppoa?” tai ”Miten
reitin ajettavuus?”. Myös tokaisu kevyiden kampien pitämisestä sai aikaan
irvistyksiä. Paikoitellen kyettiin jalalla pitämään parempaa vauhtia kuin
maastopyöräilijät pyörällä.
Samalla kun ensimmäiset 40 kilometriä alkoi olla takana,
niin sanailukin alkoi vähentyä. Kuljettiin pidempiä aikoja ihan hiljaa.
Ympäröivää luontoon ennätti keskittyä enemmän ja katsella syksyistä maisemaa. Oli
edelleen hämmentävän lämmintä, vaikka elettiin lokakuun viimeistä päivää.
Tieosuuksilla oma jalka oli selkeästi kavereita raskaampi. Reilussa
puolimatkassa eli 55 kilometrin kohdalla, oltiin taas kilpailukeskuksena toimivalla
koululla ja siinä huollettiin nopeasti sekä energiaa että juotavaa ukkoihin ja
reppuihin. Aikaa oli kulunut reilut 8 tuntia, joka oli hiukan odotettua
enemmän. Maasto oli yllättänyt kulkijat. Pitkää taukoa ei kyennyt pitämään,
sillä vilu hiipi kroppaan vääjäämättä. Pohjoispään lenkille lähdettiin hyvällä
jalalla.
Pohjoinen kierros muodostui alkulenkistä Piispalaan. Heti
alkumatkalla tuli Kapteenska hyvää kyytiä vastaan. Pussattiin nopeasti (siis
minä) ja toivoteltiin tsemppiä loppumatkalle. Kolmenkympin lenkkiin perustuva
reitti oli osin jopa tylsää edettävää. Maisema ei isoja kiksejä tarjoillut.
Lenkki rasteille A04 ja A05 oli pehmennyt sateiden ja metsäkoneen takia
mutavelliksi. Oli vaikeuksia ohittaa lammikkoja ja jalat kastuivat taas
huolella. Iltapäivä oli jo pitkällä ja jouduimmekin sytyttämään otsalamput jo
toistamiseen reissun aikana. Laskeutuva pimeys yhdistettynä väsymykseen,
aiheutti kartanlukuvaikeuksia ja pari pientä pyörähdystä. Satasen matkalla
muutaman sadan metrin pummeja ei edes lasketa. Samalla kun Pontus käytti
Piispalan wc:n hyväkseen, niin myöhemmin liikkeelle lähteneet Marko ja Kimmo
saivat meidät kiinni. Jatkettiin isompana porukkana matkaa ja höpöteltiin
kuulumisia. Piispalan uimahallilla pojat tankkasivat lisää juotavaa, kun minun
pulloni olivat edelleen täynnä koululta otettua sekamehua. Lähtiessä sekoiltiin
hiukan poluissa, mutta lopulta osuimme sillalle leimaamaan.
Tässä kohtaa olisi vielä voinut kääntyä kohti maalia ja
selvitä lyhyemmällä matkalla. Asiasta ei edes keskusteltu, vaan jatkoimme tien
ylitse kohti pohjoisinta kierrosta. Maasto muuttui heti haasteellisemmaksi ja
jouduimme useampaan kertaan turvautumaan karttapohjaan sekä suunnistusapuun.
Seuraavilla kilometreillä märistä jaloista tuli vielä astettakin märemmät. Ura
oli monin paikoin niin heikko, että jouduimme porukalla pohtimaan oikeaa
suuntaa. Vauhti oli hitaimmillaan 3 km/h ja oli tulla vilu. Kun lopulta
selvisimme laavulle (C02), käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin huussissa,
sekä kaivoin repusta hupullisen sadetakin. Rastilta oli pidempi tiesiirtymä
seuraavalle rastille. Selkeä pätkä hölkkäiltiin, jotta saimme taas lämpöä
kroppiin. Hienot ja pitkät hiekkarannat jäivät näkemättä pimeyden takia, mutta
rantaveden kirkkautta ihasteltiin otsalampun valokeilassa. Uran vahvuudesta
huomasi, ettei täällä ollut kovin moni edennyt.
Kun taas selvittiin tielle ja saatiin C05 leimattua, niin
alkoi henkisesti helpottaa: oltiin matkalla kohti maalia. Yli neljän kilometrin
hölköttely tiellä oli pitkä urakka. Oli aikaa miettiä retken mielekkyyttä tai
mielettömyyttä. Olo oli vielä ihan hyvä, eikä unikaan vaaninut silmäkulmassa,
vaikka etukäteen jännitinkin jaksamistani. Työviikko oli ollut kovin pitkä ja
haastava, eikä työn puolesta kyennyt keventämään kuormaa loppuviikosta.
Viimeiset tilaukset ja sähköpostit lähetin vielä kisapaikalle ajellessa, kun
sain vaimon kuljettajan paikalle. Pätkä, joka menomatkalla oli tuntunut
kestävän ikuisuuden ja oli kovin märkä, taivallettiin nyt selkeästi
vauhdikkaammin. Enää ei varottu tossujen kastumista ja jokaisella oli mielessä
maaliin pääsy. Tien ylityksen jälkeen Kimmo ja Marko jäivät hiukan jälkeen
kramppien takia. Kaivoin repustani vielä suolatabletin, ennen kuin kiihdyttelin
Pontuksen ja MiMan perään. Kykenimme edelleen hölkkäilemään ja ainakin omiin
jalkoihin se tuntui kävelyä paremmalta vaihtoehdolta. Oikeaan kantapäähän
tuntui muodostuvan rakko ja ajattelin sen sijoittuvan ihan samaan kohtaan kuin
Latvian em-rogassa tullut rakko. Nyt ei kuitenkaan ollut vielä oikea aika
miettiä kipuja, vaan keskityimme jatkamaan maaliin. Näki selvästi
kavereistakin, ettei enää ollut koko ajan mukavaa, vaan jokainen työsti suoritusta
oman päänsä sisällä. Rastin A12 (kota) jälkeen otin puhelua vaimolle, että
meitä saisi lähteä hakemaan maalista. Loppukirimme ei ollutkaan ihan niin
väkevä kuin olin kuvitellut, koska viimeiseen reiluun vitoseen kului lähes
tunti. Maalissa vastassa ollut autonkuljettaja muisti kertoa tuon pariinkin
kertaan. Viimeisillä kilometreillä on aina erilaisia ajatuksia matkanteosta.
Onneksi loppuu. Miksi ikinä lähdinkään mukaan? On tämä taas ollut yksi s****nan
työmaa. Missäköhän ensi vuonna Halloween Hike järjestetään? Sinnehän pitää
ehdottomasti lähteä. Mieli unohtaa jo tässä vaiheessa osan vastoinkäymisistä ja
retkestä on tulossa vahvasti positiivinen. Maalissa oli kolme iloista, mutta
voipunutta miestä.
Muutaman sanan pääorganisaattorin kanssa vaihdettuamme,
saimme eväspussit matkaamme. Mökille piti ottaa ihan hiukan huilia, ennen kuin
jaksoi ja tarkeni saunaan. Energiavajetta korjailtiin saunan päälle pizzalla ja
oluella, mutta koko tölkkiä ei saanut alas ennen kuin uni tuli. Taas oli yksi
huikea reissu tehtynä ja isot kiitokset kuuluvat matkatovereiden lisäksi
ratamestari Tommille, joka tiiminsä kanssa oli saanut mainoslauseensa
mukaisesti tehtyä ”Rymykisoja kaikille”.
Matka 103,4km ja
yhteisaika 17h 18min
Eväät:
2 l High5 Zero urheilujuomaa 0 kcal (unohdin energiallisen
urkkajuoman kotiin. Virhe!)
1,5 l Sekamehua 60 kcal
1 l Vettä
1 Kpl High5 Energy Gel 40g 91 kcal
2 Kpl High5 Energy Bar 55g 403 kcal
1 Kpl Valio Onni puro 215g 150 kcal
1 Kpl Fazer Sininen 39g 215 kcal
1 Kpl Fazer Karamelli&Merisuola 37g 196 kcal
1 Kpl Mars 51g 229 kcal
1 Kpl Snickers 50g 241 kcal
1 Kpl Iso Pätkis 36g 178 kcal
2 Kpl BisBis 14g 102 kcal
1 Kpl Moomin laku 20g 69 kcal
2 Kpl Tyrkisk Peber laku 20g 139 kcal
2 Kpl Minttulaku 14g 102 kcal
2 Kpl Cola Cola laku 14g 102 kcal
1 Kpl Glut.kinkkupiirakkapala 275 kcal
Kourallinen Hedelmä Aakkosia 100 kcal
Yhteensä 2652 kcal
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti