Synkkä Syysunelma 2016, Marssi 100km

Pitkästä aikaa on jotain kerrottavaa blogiinkin. Kesän juoksut ovat olleet vähissä ja muodostuneet enemmän tai vähemmän pettymyksistä sekä keskeytyksistä.

Kärsittyäni koko alkuvuoden väsymyksestä, lähimuistiongelmista ja aloitekyvyttömyydestä, kävin lopultakin lääkärissä hakemassa apua vaivaan. Naiivisti kuvittelin minulla olevan jonkinlaisen tulehduksen tai muun helposti selitettävän vaivan. Sydänfilmi ja verikokeet osoittautuivat puhtaiksi, mutta diagnoosiksi tulikin pitkään pelkäämäni työuupumus, jonka kylkeen kirjoitettiin vaikea-asteinen masennus, ikään kuin kaupantekijäisenä tahi tilaajalahjana. Lääkärissä käyntipäivän voin sanoa rehellisesti olleeni vaikeasti masentunut, mutta muutama keskustelu perheen, ystävien ja yhteiskumppanien kanssa osoitti, etten täyttänyt masentuneen merkkejä. Kaikki tosin sanoivat ihmetelleensä tahtia, jota olin näinkin pitkään jaksanut. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: sairausloma ja pitkät yöunet mahdollistivat hyvän levon ennen Synkkää Syysunelmaa. Unilääkkeet jätin pari päivää ennen tapahtumaa pois, etten nukahtaisi koleaan metsään. Masennuslääkkeitä en edes aloittanut enkä aloita, koska nyt tiedän tarvitsevani lääkkeitä enemmän perheaikaa, kavereita ja luonnonrauhaa.

Synkkään Syysunelmaan ilmoittauduimme Minkiönkylän Mahdin kanssa tällä kertaa nimellä KapteeniSolisluun jälkeenjääneet opetuslapset. Tuon "jälkeenjääneet" voi ymmärtää monellakin tavalla, mutta emme lähteneet tiimissä käsitettä sen paremmin avaamaan. Viime metreillä saimme matkaamme vielä kovakuntoisen Team DA-Groupia edustavan Pontuksen. Pontus lähti mukaan "vain hivenen painostettuna", kun lähetimme miehen sähköpostiin karttaotteet, "kehoitimme" tulostamaan koko porukalle kartat ja ilmoittautumaan marssille. Onnistuimme omasta mielestämme karttarallissa paremmin kuin kertaakaan aiemmin ja vaativampiin paikkoihin otettiin erilliset lähestymisruudut 1:8000 mittakaavalla. Muuten kartta oli Retkikartta-sovelluksesta otettu 1:25000. Lähtövalmistelut ja eväät sujuivat rutiinilla.

Lähtöpaikalla kävi jo melkoinen kuhina sinne ehdittyämme. Olin saanut neuvon varautua nokkahuilulla ja ilmeisesti Altra-aukiolla pidetyn avajaistilaisuuden performanssi sai miehen sen verran sekaisin, että hukkasin autonavaimet. Muuten avaimia ei olisi enää tarvittu ennen kotiinlähtöä, mutta mukana tuomani vesiastiat olivat vielä takaluukussa. Tällaisissa asioissa huomaa, ettei miehen ajatukset ole ihan hanskassa, kun kaikki tavarat pengottuani ja pihan haravoituani, avaimet löytyivät kaverin kassista. Lähtöön ehdittiin ajoissa ja ensimmäiset sadat metrit vedettiin taas piruuttaan ylikovaa. Hiekkatietä oli mukava hölkkäillä ja ykkösrastille meno onnistui erinomaisesti. Kärkimiehet, Pohjan Tähti sekä Hortsi Hames, tulivat jo rastilta pois päin ja heidän valoissaan oli helppo löytää oikealle paikalle. Kakkosrastille olikin jo matkaa ja ajatukset "tätäkö tämä taas on" sekä "onko vielä pitkä matka" alkoivat hiipiä mieleen. Risteykset otettiin tarkasti ja rastin suuntaan kulkeva polku löytyi helposti. Jälkikoiramme Minkiönkylän Mahti huomioi hiljattain katkenneen oksan ja taittuneen ruohon korren, joten tiesimme olevamme lähes kärjen peesissä. Kotikatsomon kauhuksi pyörähdimme muutaman tanhuaskeleen ennen rastin löytymistä. Ihan yksin tähän kansantanssiin ei tarvinnut ryhtyä, sillä paikalle oli kerääntynyt hyvinkin parikymmenpäinen, trikoisiin verhoutunut suunnistajajoukko. Rastilta poistuttiin letkassa, jossa pääsimme vaihtamaan kuulumisia kilpatoverien kanssa.

Vähitellen kartan mittakaava alkoi avautua ja tekeminen oli vahvaa. Ennen uintia olleet rastit löytyivät kivuttomasti ja melko pienillä tiekierroilla. Maasto oli mukavan kuivaa, eikä tossuja tarvinnut kastella. Ennen uintia tankkailin suklaata energioiden ylläpitämiseksi ja yritin juoma viime vuotta enemmän. Viileässä kelissä juominen unohtuu helposti ja loppumatkasta tulee ongelmia. Uintipaikka osoittautui suorastaan luksustasoiseksi. Mökin terassilla sai sonnustautua uima-asuun (ex-moottoripyöräilijänä olin varustautunut ihonvärisellä, 1-osaisella nahkapuvulla, valmiiksi puettuna vaatteiden alle) ja järveen johti laituri. Tällä kertaa ei tarvinnut jättää edes sukkia jalkaan varpaiden suojaamiseksi. Totta kai vesi oli raikasta ja pelastusliivit jääkylmät, mutta henkiin jäätiin. Kuivaamiseen olin varannut Sini-tuotteen Sieniliinan ja keittiörätti ajoikin erinomaisesti asiansa. Kevyt, imukykyinen sekä helposti kuivaksi puristettava. Kuiva aluspaita, kalsarit sekä sukat tuntuivat taivaallisen mukavalta päällä. Jopa niin mukavilta, että unohdin rasvailla jalat sekä nivuset. Hanskat tulivat tarpeeseen uinnin päälle, kun 24h hiihdossa kylmää saaneet sormet palelevat helposti.

Kello alkoi koputella puoltayötä. Pitkillä siirtymillä homma kävi yksitoikkoiseksi ja kaiken lisäksi maha pörisi vimmatusti. Olisiko uusi urheilujuoma ollut osa syy pörisemiseen, koska maha rauhoittui juoman loputtua. Hiidenkirnulta lähdettäessä ajatuksena oli ottaa mielekkäämpi maastoreitti tien sijaan, mutta mielekkyys katosi sijainnin katoamisen myötä. Lopulta päädyimme tielle, jota kuvittelimme jo aiemmin kulkeneemme. Ihmettelyn ja hämmästelyn ohessa tyhjensin rakkoani. Jatkettuamme hetken eteenpäin, ajattelin vielä tarkistaa kompassilla suunnan. Kompassia ei peukalonhangasta löytynyt, joten paluu tyhjennyspaikalle ja siellähän se kadonnut kapine piileskeli. Vähitellen siirryimme Somerniemen maastoihin ja saimme nautiskella kangasmetsän hyvästä näkyvyydestä sekä helppokulkuisuudesta. Osa tiestöstä sekä maisemista olivat tuttuja Someron Yörogaining-kisasta ja Iso-Valkeen reittiä on tullut kierrettyä perheen kanssa. Tällä kertaa makkarat ja trangialla keitetyt kahvit kuitenkin loistivat poissaolollaan. Tossut hankasivat kantapäitä ja ehdottelin, että teippailtaisiin jalkoja seuraavalla rastilla. Teippailu jäi kuitenkin väliin, kun rastilta oli kiire eteenpäin. Sama kolmen pyöräilijän ryhmä ohitteli meitä kerta toisensa jälkeen. Kaverukset joutuivat tekemään pidempiä tiekiertoja tai tunkkailemaan metsässä, kun me saimme pitää kohtuullisen tasaista vauhtia. Tytyjärven risteyksen kantorasti puhutti sijainnillaan, mutta meille rastipiste avautui muutamassa minuutissa. 

Pienimulkkulammella ylpeys kävi lankeemuksen edellä: ihan suorilla rastille ja edellä kulkeneet Resistance ja Sotanorsu seikkailulla ajettiin kiinni. Totta kai piti mennä Ilkalle huutelemaan, että "ilmeisesti pikkumulkun tavoittelu oli miehelle vierasta". Vieraisiin pöytiin huutelu palkittiin välittömästi ja rastilta poistuminen hyvällä jalalla aiheutti lammen kiertämisen ja täydellisen suuntatajun menettämisen. Yht´äkkiä lampi näkyi uudelleen, mutta väärässä suunnassa. Kartta ja kompassi olivat ihan eri paria. No, MiMa sen keksi ihan siinä viime metreillä, että ollaan pyörähdetty. Ei oltu uskoa koko juttua, mutta pakkohan se oli. Häpeissään ja nöyrällä asenteella muiden perään tavoittamaan tietä, 10 minuutin pummin saattelemana. Onneksi nyt oli taas helpompaa polkupätkää ja tossu, hiertämisen lisäksi, liikkui kohtuullisesti. Taidettiinpa sopia, että Johannislundin juomarastilla voisi teippailla jalkoja. Siinä olisi hyvin aikaa tehdä huoltoa. Ilmeisesti polkupätkä ja tiesiirtymä tultiin sen verran hyvällä vauhdilla, että varikkopysähdyskin tehtiin formulatyyliin: juomarakot/-pullot täyteen ja takaisin matkaan. Jalatkin unohtuivat teippailematta. Moottoritie ei tällä kertaa ollut kulkijoille kuuma, vaikka yön pimeimmät tunnit olivatkin jo takana päin. Rastilla 17 (Kuopan pohjalla, ison hiekkakasan vieressä) muistettiin ratamestaria lämmöllä. Alueella oli noin 82 kuoppaa ja ehkä tuplaten isoja hiekkakasoja. Alueen skannailua ja päätöntä juoksua, kunnes löysimme Pontuksen erään kuopan pohjalta kirja kädessään. Jiihaa! Näinhän se ryhmässä käy, homma toimii ja lana tasaa!

Metsätiellä päästiin vaihtamaan muutama sana Tuskalla edenneiden hurjien kanssa. Vaikka ennen supparastia olikin polkupyöräilijöiden kokoontumisajot, niin me emme harhautuneet, vaan kuljimme suoraan rastille. Sattumaako? Ei, vaan silkkaa tuuria! Kiikalan lentokenttä ohitettiin pikitietä, matkalla Kultalähteellä sijainneelle rastille. Kultalähde osoittautui nimensä veroiseksi aivan kirkkaan ja puhtaan vetensä ansiosta. Laskuojaa tuli yliteltyä parikin kertaa ennen kuin pääsimme suuntaamaan eteen päin. Rastilta lähtö tuli tehtyä hiukan huolimattomasti. Palkinnoksi huolimattomuudesta saimme tutustua avosuohon, joka onneksemme oli sen verran kohmeessa, että selvisimme liki kuivin jaloin. Polulla tehtiin suunnitelmaa rastinvälistä ja päädyimme tiekierron sijaan oikoreittiin. Minkiönkylän Mahti hoiti meidät mallikkaasti tielle ja pienellä hölkällä päästiin "ampumarata"-rastille. Poistuminen osoittautui taas rastilletuloa hankalammaksi, kun metsätie katosi alta ja suuntaa sekä sijaintia arvottiin hetken aikaa. Hyvällä liikkeellä päästiin pellon reunaan ja reunassa kulkevaa uraa myöten oikealle tielle. Fiilis nousi valoisuuden lisääntyessä ja nyt oltiin jo selvästi maalia kohti menossa. Olin hetkeksi unohtanut tossujen hiertämisen, mutta tiehölkällä kantapäät taas muistuttelivat teippaustarpeesta. Eväiden nauttiminen hoidettiin vauhdista ja suunnitelmana oli teipata jalat "seuraavalla rastilla". Jep jep, mikä mainio suunnitelma!

Weberin tehtaan kupeessa sijainnut Kiehuvalähde oli erikoinen paikka. Jyrkkien vallien reunustama uurre, jonka pohjalla kulki puro. Puro keräsi selvästi isolta alueelta valumavesiä, sillä nyt kengät pääsivät kastumaan ensimmäisen kerran. Puron ylitys saatiin sentään hoidettua kaatunutta puunrunkoa myöten. Oli aika kaivaa irtokarkkipussit repuista ja tunnelma oli liki riehakas. Keskustelu pyöri maastopyöräilyssä, ilmassa kiertäneessä korpissa, Karhunkierroksen perusmatkalla sekä siinä, että jalkoja pitäisi sopivassa välissä teipata. Päädyttiin yhteistuumin siirtämään teippaus seuraavalle rastille. Makeita metsämaisemia, niin mäntymetsää kuin risukkoakin oli tarjolla ja kaikki otettiin ilolla vastaan. Hämmästeltiin matkan taittumista helpommin kuin viime vuonna, vaikka kunnon eteen kukaan ei myöntänyt tehneensä mitään. Matkalla rastille 24 tehtiin reilu tiekierto. Ilmeisesti ukot olivat hieman tyrtyneitä matkantekoon, sillä maastoutumisen alkaessa herrasmiesten aivot eivät toimineet lainkaan. Metsän puolelle siirryttiin hiukan liian aikaisin. Kompassiin ei turhaan tuijoteltu, kun edessä aukeni helposti edettävä mönkkäriura. Yhtään ei haitannut, että ura vei väärään suuntaan ja ihan väärään mäkeen. Kun lopulta vaivauduimme keskittymään pelivälineisiimme, niin kompassi kertoi korutonta kieltään: etelä ja pohjoinen olivat muuttaneet paikkaansa keskenään. Kaiken hyvän lisäksi päädyimme selvälle uralle, joka ei todellakaan ollut karttaan merkitty tie. Onneksi tie havaittiin kulkevan kauempana ja vähitellen raaka totuus löi vasten kasvoja. Oikeaan rastimäkeen löydettyämme, jouduimme edelleen pyörimään hakutalkoissa. Lopulta oikea jyrkänne sekä kanto löytyivät ja oikea kirjansivu matkaan. Pääsimme hiljalleen siirtymään kohti ykköstietä ja ennen Lahnajärveä näimme tutut värit järven toisella puolella. Resistance sekä Sotanorsu olivat tulossa tuntumalla. Lisäsimme vauhtia ja jouduin toteamaan, ettei jalkoja enää kannattanut jäädä teippailemaan. Ehtisihän niitä sitten seuraavalla viikolla hoidella ja rakkoja puhkoa. 

Viimeiset kaksi rastia pyrittiin ottamaan tehokkaasti ilman pummeja. Hiilimäelle nousu oli selvästi laskeutumista helpompi osuus. Kävimme pariin kertaan taiteilemassa jyrkänteiden päälle, ennen kuin päädyimme ottamaan helpomman laskeutumislinjan. Nyt ei enää tarvinnut murehtia kastuvista kengistä, vaan märästä kipaistiin yli varomatta. Matkalla viimeiselle rastille oli aikaa miettiä syntyjä syviä. Lähdössä olin jopa hieman epävarma läpi pääsystä, mutta nyt fyysinen kunto tuntui kestävän eikä korvienvälikään pettänyt. Korpisuonmäelle kiivettiin ripeästi, sillä eroa takanatuleviin ei tiedetty tarkasti. Maalia kohti hölkkäiltiin hyvällä fiiliksellä. Kartanluku oli enää sivujuttu, eikä se olisi vaivatta onnistunutkaan. Jouduin uhraamaan muovitusvaiheessa kartastani lähtö/maalipaikan, jotta kontaktimuovi olisi riittänyt. Kukapa selkeitä rastinvälejä edes osaisi kaivata kartalle? Olin jäänyt muista muutaman askeleen jälkeen, mutta maaliin tultaessa siirryimme juoksemaan rinta rinnan. Hieno kokemus, hienojen miesten seurassa! Kiitos Minkiönkylän Mahti sekä Pontus / Team DA-Group. Ensi vuonna uudelleen!    

ps. Monenlaisia tapahtumia nähneenä, voin vain hämmästellä järjestäjien intoa tehdä erinomainen tapahtuma, lähes olemattomin talkoovoimin. Kiitos ja jaxuhali!     

Kuluneet eväät:

noin 3,7 litraa urheilujuomaa
1 x Valio Onni vadelma-mustikkakaurapuuro
1 x Valio Mustikkakeitto 250ml 
1 x Teho palautusjuoma
2 x Snickers Peanut butter suklaapatukka
2 x Marabou DubbelNougat -patukka
1 x Panda Salty Liquorice Fudge
1 x Panda Liquorice Fudge 
4 x BisBis -lakritsa
1 pss Ässä-mix irtokarkkeja
1 x High5 juotava geeli
1 x suolatabu ja pari-kolme siripiriä