Rajoja siirtämässä - Mammuttimarssi 2013

En olisi ikinä uskonut ajautuvani moiseen päättömyyteen, mutta jälkikäteen tätä vuotta tarkastellessa, Mammuttimarssihan on lähes luonnollinen jatke tähän pidentyvien lenkkien sarjaan. Niiloksen kysyessä kaveriksi, ei kauaa tarvinnut miettiä. Varmuuden vuoksi lähdettiin eri joukkueina liikkeelle, jotta saatiin turvattua toiselle tulos, jos toiselle tulisi ylivoimaisia vaikeuksia. Niilos tarvitsi matkalta kaksi puuttuvaa UTMB -pistettä, joten tällainen järjestely oli järkevä. Alustava viikko meni pitkälti töiden merkeissä ja valmistautumisesta ei ollut puhettakaan. Pitkät päivät seisoskelua esittelypäivillä eivät olleet paras mahdollinen alku tämäntyyppiselle matkalle. En ole jännittänyt mitään suoritusta pitkään aikaan näin paljon ja jännitys helpotti vasta kisapaikalle päästyä. Ilmeisesti kohtalotoverien ja karttojen näkeminen laukaisi stressaavan tilanteen. Mammuttimarssin filosofinen tausta.

Ennen lähtöä ehdittiin tehdä viimeiset säädöt sekä paiskata kättä mm. Ihan Hukassa Elwoodin ja PePon Pohjan Tähteä. Selkeästi itseään kovempaan seuraan olin siis ajautunut. Siirryimme raikkaaseen ulkoilmaan vain pari minuuttia ennen lähtöä, joka oli kello 21.00. Ihan riittävästi tässäkin ehti täristä ennen lähtölupaa.

Kuva: Jari Birling

 

Lähdöstä otsalamppujen muodostama valomato siirtyi ulkoilureittiä myöten metsään ja kaikista "rauhallisen startin" -puheista huolimatta olimme letkan etuosan tietämillä. Jono hajosi jonkin verran, kun selvisi ettei ihan varmaa tietoa sijainnista ollut. Ykkösrastille löydettiin kuitenkin melko vaivattomasti Niiloksen vahvan suunnistuksen ansiosta. Itse olin aivan keväällä niin sijainnista, kartasta kuin mittakaavastakin. Siirtymä kakkosrastille oli alun polun jälkeen selkeää tiellä juoksua. Muutaman miehen joukossa ehdimme vaihtaa kuulumisia ja kertailla kisan taktiikkaa. Osa oli reilun maratonin mittaisella matkalla ja loput meistä Marssilla. Hölkkäilimme tuollaista 7 minuutin kilometrivauhtia ja meno tuntui juuri niin helpolta kuin sen kuuluikin. Ainoastaan ylämäissä vaihdettiin välillä ripeäksi kävelyksi. Kolmosrastille jouduttiin kulkemaan pieni pätkä umpimetsää, mutta kun rastipisteenä oli "Pellon reunassa olevankopin katolla" niin eipä tuotakaan ollut vaikea ottaa. Rastille tullessa huomasin olevamme seitsemän hengen porukassa, vaikka luulin meitä olevan vain neljä. Kovin hiljaa takaatulevat olivat meidät yhyttäneet. Alkumatkalla juoma ei erityisesti maittanut ja evässuklaitakin olin napostellut poikkeuksellisen vähän. Neloselle mentäessä nautin irvistellen geelin ja join pieniä kulauksia urheilujuomaa. Samalla mietiskeltiin porukassa tulevaa uintia ja illan viileyttä. Nelosrasti oli sijoitettu piha-alueen ulkopuolella olevan ladon takanurkkaan ja pienen pihassa pyörähdyksen jälkeen rasti oli helposti otettavissa. Kun lähdimme rastilta, niin isompi joukko tuli tiellä vastaan. Porukka oli vielä tässä melko hyvin nipussa. Mitä lähemmäs uintipaikkaa tultiin, sitä enemmän kauhu valtasi mielen. Paikan päällä olikin melkoinen helpotus huomata uinnin olevan vain pieni kastautuminen kaulaa myöten kylmään veteen. Pukuhuoneen virkaa toimitti maahan levitetty kevytpeite ja sen päällä oli "mukava" laittautua uimakuntoon. Onnistuin valitsemaan ilman vetoketjua olevat, lastenkokoiset pelastusliivit, jotka saikin ennen uintia pujotettua päällensä, mutta uinnin jälkeen en ollut päästä liiveistä eroon. Kun kädet eivät kerta kaikkiaan nouse hartialinjan yläpuolelle, niin on liki mahdotonta selviytyä hommasta yksin. Niilos onneksi auttoi hädänalaista kaveriaan irtaantumaan jääkylmien pelastusliivien syleilystä. Olin varannut kuivat sukat sekä aluspaidan vaihtovaatteiksi ja käytinkin tämän mahdollisuuden ennen matkan jatkamista. Energiaa tankkailin samalla juomalla Teho -palautusjuoman sekä syömällä järjestäjien tarjoaman kuuman grillimakkaran. En mene ikinä uimaan alle +18-asteiseen veteen, joten olin oikein ylpeä selviytymisestäni kylmässä ilmassa sekä vedessä.

Uimarastilta lähdettäessä piti oikein pidätellä naurua: 

 

 Kuva: Jari Birling

 

 

Porukkamme pieneni nyt neljään mieheen ja lähdimme kutosrastin kautta lähestymään Tammisaaren keskustaa. Ratamestari, Karhusolan Tiukunen, kyseli uimarastilla suunnitelmaamme seuraavalle rastille. Valitsimme tietenkin lyhyemmän, mutta epämääräisen reitin. Tälläkin rastilla Niiloksen tarkkuus palkittiin lähes täydellisellä osumalla. Tammisaaren keskustaan hölkkäilimme tähtitaivasta ihaillen sekä niitä näitä jutustellen.

 

 Kuva: Jari Birling

 

Ensimmäinen pidempi asfalttisiirtymä aiheutti tylsistymistä hommaan ja olihan ensimmäinen maratonkin täyttymässä juuri Tammisaaren keskustan tietämillä. Tarkoituksena oli täyttää juomapussit Knipanin luona vierasvenesataman hanasta, mutta kaikki hanat olivat auki ja pääsulku kiinni. Ilmeisesti lokakuussa ei enää ole palveluja veneilijöille ja saattaahan pakkasöilläkin olla osuutensa asiaan. Molemmat hotellit tsekattiin matkalla ja respoissa ei näkynyt ketään yövahdissa. Seuraava tarkastuksen kohde oli taksitolppa, jonka ohitimme kuitenkin vettä kysymättä. Sairaalan ea-polikin päädyttiin jättämään rauhaan ja puhtaan veden saanti jätettiin "toivotaan toivotaan" -linjalle. Väsymys alkoi tehdä tehtäväänsä ja rento hölkkäily muuttui yhä pidentyviksi kävelytuokioiksi. Samalla nilkat alkoivat kipeytyä ja ne aiheuttivat vaivalloisuutta kävelyyn. Myös juoksuun lähtö oli kerta toisensa jälkeen vaikeampaa. Rastille kahdeksan tultaessa meidät ohitti kolmi- tai nelihenkinen ryhmä. Eiköhän tämäkin osoita vireystilan tasoa, jos ei kahta vuorokautta myöhemmin muista tuollaista asiaa. Näimme ryhmän vielä pariinkin otteeseen sijoitusten vaihdellessa puolin ja toisin. Meillä tuntui olevan suunta ja risteykset paremmin selvillä, kun taas toisen ryhmän jalat olivat selkeästi kevyemmät. Juomaveden puute huoletti koko ajan, eikä ysirastin lampikaan tuonut helpotusta ongelmaan. Ajatuksena oli löytää suoraan juomakelpoista vettä, emmekä halunneet tuhertaa vedenpuhdistustablettien kanssa. Raaseporin linna jäi harmillisesti pimeyden takia näkemättä. Linnasta ei erottanut kuin tumman silhuetin lipunmyyntikojun takana olleelta rastilta. Aamuyön tunneilla piti saada jotakin evästä ja kaivoin repusta kylmän graham-piirakan. Siitä eteenpäin kuljettaessa oli mukava kuvitella olevansa grillillä, kädessään reilunkokoinen jättilihapiirakka kaikilla höystöillä. Aina haaveet ja totuus eivät kulje käsi kädessä... Matkalla seuraavalle rastille, törmäsimme paikallisen Nooan arkkiin:

 

Kuva: Tomi Mäkelä

 

 

Tämän lähemmäs laivan omistamista KapteeniSolisluu ei taida päästä, vaikka mies sanailikin veneeseen nojatessaan, että "Tämä on minun!"

 

Snappertunan kylätaajamassa sitten onnisti: Niiloksen tarkat haukansilmät erottivat liki sadanmetrin etäisyydeltä vesihanan koulun seinässä ja vieläpä vesipostin avaimen siinä vieressä. Samalla kun tankkailimme juomareppuja, otin lisääenergiaa ja buranan. Nilkat olivat nyt koko ajan kuin tulessa. Välillä juoksu tuntui jopa helpommalta kuin kävely, mutta nilkat muistuttelivat kuitenkin joka askeleella itsestään. Matka Grabbackan raunioilla sijainneelle rastille tuntui kestävän ikuisuuden ja tässä taidettiinkin edetä reissun hiljaisimmat kilometrit. Väli oli selkeää tiellä etenemistä yhtä pientä peltotieoikoa lukuunottamatta. Raunioille tullessamme näille edellä menneen porukan otsavalot viimeistä kertaa. Rastilla Niilos teki työt laskeutuessaan raunioihin tarkistamaan rastikoodin. Koossa oli vajaat 70 edettyä kilometriä ja Karjaan ABC:n valot houkuttelivat seireenien lailla luokseen. Valitettavasti kiertoa olisi tullut sen verran paljon, että huoltoasemalla jätettiin käymättä. Hiukan piti kuitenkin jutustella kanelipullakahveista ja pyttipannusta, ettei totuus olisi kokonaan unohtunut. Seuraava rastinväli oli ennakkotiedoissa kaikkein pisin, mutta onnistuimme lyhentämään matkaa ylittämällä peltoaukean. Kynnetty ja savinen maa tarttui kenkien pohjiin tehden etenemisestä todella raskasta. Yli päästiin kuitenkin niin, että heilahti. Hiekkatiellä otimme taas kevyttä hölkkää, vaikka matkan rasitukset alkoivatkin jo tuntua kropassa. Ennen rastille tuloa teimme vielä toisen oikaisun, joka lyhensi matkaa useammalla sadalla metrillä. Rastilla piti kaivaa taas evästä sillä maha oli alkanut pitää omaa konserttiaan matkalla. Voi kuinka ihminen voikin olla iloinen tuollaisesta rehellisestä näläntunteesta ja repusta kaivetusta mustikkakeitosta. Matkaa maaliin oli enää noin kaksikymmentä kilometriä ja otsavaloa ei enää tarvinnut edes kartanlukuun. Yö oli siis lopultakin voitettu.    

 

Seuraaville rasteille kuljettaessa tapasimme useampiakin polkupyörillä olevia ryhmiä. Oli mukaa nähdä muitakin liikkeellä ja samalla ajatukset karkailivatkin jo maaliin. Buranan vaikutus oli loppunut, mutta en halunnut ottaa enää toista ennen maalia. Yritin tehdä nilkoilla laajempaa liikettä kävellessä, mutta toivottua apua liikeestä ei saanut. Oli vain kärsittävä kipu maaliin saakka. Muinaishaudalla sijainneen rastin jälkeen oli enää kymppi maaliin ja tunnelma alkoi nousta: selviäisinkö kuitenkin tästä koettelemuksesta hengissä ja tämän enempää vammautumatta? Viimeiselle rastille mennessä kyselin kavereilta, että rastinmääritteet loppuvat, mutta minulla on vielä yksi rasti piirrettynä. Sain lyhyen vastauksen, että kyseessä oli maali ja olimmeko mielestäni tulossa liian aikaisin maaliin? Pää taisi olla jo melkolailla jäässä, koska olin ihan pihalla sijainnistamme ja kartasta. Idon posliinitehtaan taka oleva rasti olisi minun taidoillani (ja henkisellä tilallani) jäänyt löytämättä, mutta onneksi kaverit olivat hereillä. Kun pääsimme asfalttitielle, niin onnistuimme jopa löytämään hölkkävaihteen päälle. Niilos ehdotteli vielä pientä oikomahdollisuuttakin savisen pellon ylitse ennen maalia, mutta ehdotukseen ei suhtauduttu sen ansaitsemalla vakavuudella. Maalileimaus kohdalla matkaa oli tehty 14 tuntia ja 11 minuuttia.

 

Saunaan mennessä huomasin nilkkojen turvonneen liki muodottomiksi kompressiosäärystimien alapuolelta. Jalkaterissä oli pari vaaleampaa paikkaa, mutta muuten vammat jäivät todella pieniksi. Puolitoista vuorokautta maaliintulon jälkeen voi jo todeta, että rakkoja ei sitten tullutkaan yhtään, solisluun kohdalle repunhihna oli tehnyt pienen mustelman (ilmeisesti levytyksen takia) ja nilkat ovat saaneet uuden, entistä tummemman värin. Henkiset vammat jäivät olemattomiksi. Uinti ei aiheuttanut traumoja ja ainoa vaiva oli hirmuinen väsymys. Saunan ja keiton jälkeen olin valmis kotimatkalle:

Kuva: Tomi Mäkelä

 

Ihan hivenen on äijä turvoksissa :)  En ehtinyt ajella kotiinpäin kuin parikymmentä kilometriä, niin penkka ropisi. Perniön ja Salon välillä tuli sitten jo sellainen torkahdus, että katsoin parhaaksi ottaa vartin päiväunet bussipysäkillä. Tuolla lyhyellä tauolla sitten jaksoin kotiin saakka.

 Ai, että innostuinko tällaisesta? Lainaan tähän loppuun Jatossun (yhden idolini) sanoja: "Kyllä sä olet nyt pelastettu ultrien pariin...."

Linkki Niilokselta lainattuun reittiin: -klik- , matkaa kertyi 94,4km ja aikaa paloi 14 tuntia 11 minuuttia. Aika touhua!



Varustus: Ohut WOL -pipo
               Led Lenser H7 -otsavalo
               NoName -buffi kaulassa
               Pitkä tekninen aluspaita, vaihdoin samanlaiseen kuivaan uinnin kohdalla
               Puma talvijuoksupaita
               Craft boxerit
               Adidas talvitrikoot (ne monet reissut nähneet ja monin rei´in ilmastoidut)
               ZeroPoint -kompressiosäärystimet
               Asics -juoksusukat, alkumatkan, uintiin saakka
               Bridgedale -sukat, uinnista maaliin
               Salomon XA20 -reppu
               Normisetti ea-tarpeita, wc-paperia, lääkkeitä, rahaa...

Eväät: 3x Maraboun Starbar -suklaapatukka
          1x Maraboun DubbelNougat -suklaapatukka
          1x Snickers -suklaapatukka
          1x Teho -palautusjuoma (uinnin päälle)
          1x grillimakkara järjestäjien grillistä uinnin päälle
          1x Maustikkakeitto 2,5dl
          1x Graham lihapiirakka
          1x pieni pussi suklaarusinoita
          2x geeli (maut: kamala & tosi kamala)
          pari pussillista ProBarin geelikarkkeja
          noin 3 litraa urheilujuomaa ryyditettynä Ratiopharm Nesteytys tabletein
          2x suolatabletti

Vaarojen Maraton 43km 2013

Koli 5.10.2013

Vaarojen Maraton, yksi kauden päätavoitteita ja kohokohtia on nyt takanapäin ja on ilo huomata, että veteraani-ikäinenkin kaveri voi vielä kehittyä harrastuksessaan. Viime kesälle soviteltiin tarkoituksella mahdollisimman paljon maastojuoksua ja vaihtelevia polkuja. Suunnistusta en ehtinyt harrastamaan läheskään niin usein kuin oli tarkoitus, koska perheelle ja työelämällekin on annettava oma huomionsa. Varsinkin loppukesän taistelin taas kerran kireän lonkankoukistajan kanssa, joka on seurausta runsaasta työautoilusta. Mutta nyt itse tapahtumaan…

Saavuimme perjantai-iltana Kolille juuri ennen kymmentä ja ennätimme sekä ilmoittautua että saamaan vielä ruokaakin ravintolasta. Majoitukseksi olin varannut mökin (sama kuin viime vuonnakin), jota tulivat kanssani jakamaan Kata ja Jokiv. Teimme illalla vielä ”pikaiset” viimeiset säädöt reppuihin ja pääsimme puolilta öin nukkumaan. Aamuherätys tapahtui ihan liian aikaisin, kun Jokiv oli päättänyt startata ultralle ja ultran lähtöhän oli jo seitsemältä. Olin tehdä kaverille ikävän yllätyksen, kun ajattelin valmistaa aamupuuron pikahiutaleista, jotka sisälsivät pähkinää. Onneksi Jokiv huomasi ennen syömistään tuon haitallisen ainesosan ja puuro keiteltiin tavallisista kaurahiutaleista. Kävin viemässä Jokiveen luontokeskukselle ja mies sai pudotettua tavaransa valmiiksi huoltoon. Jätin herran hytisemään vilusta lähtöalueelle ja itse kiirehdin takaisin mökin lämpöön nauttimaan aamupalaa ja valmistautumaan omaan lähtööni. Ennätimme Katan kanssa jättämään tavaramme säilytykseen hyvissä ajoin ja siirryimme kävellen lähtöön. Sain puhuttua Katan mukaan ensimmäiseen lähtöryhmään (tavoiteaika alle 5 tuntia), mutta yhtämatkaa emme lähteneet juoksemaan. Kumpikin halusi pitää alussa käsijarrua päällä ja Katan käsijarru piti paremmin kuin Kapteenin. Lähdön tapahduttua oma paikka letkassa löytyi ensimmäisten kilometrien aikana ja onnistuin keräämään sen verran lämpöä päälle, että luovuin irtohihoista ja hanskoista jo ennen viiden kilometrin kylttiä. Matka eteni mukavaa vauhtia ja jossakin vaiheessa huomasin vetäväni polulla pientä letkaa. Koska kukaan ei kärkeen halunnut, niin pidin nopeuteni itselleni sopivana ja mahdollisimman tasaisena. Jutustelimme niitä näitä ja ihastelimme Kolin upeaa, syksyistä maisemaa. Tottakai letkasta piti löytyä naapurikunnasta lähtöisin oleva kaverikin, mutta emme ikäeromme vuoksi toisiamme tunteneet. Olin päättänyt kävellä ylämäet alusta saakka ja sainkin hyvin pysyttyä suunnitelmassani. Ennen vedenylitystä kiihdytimme parin kaverin kanssa vauhtia, jotta emme olisi joutuneet odottelemaan ylitystä pitkään. Soutuvene irtosikin lähes heti rannasta, mutta toisella puolella jouduimme odottelemaan hetken toisen veneen ehtimistä pois alta. Tällä kertaa vetolossi olisikin ollut nopeampi vaihtoehto. Söin veneessä Maraboun Dubbelnougat -patukan ja ennen Kiviniemen juoma-asemaa otin vielä suolan. Join pikaisesti yhden mukin vettä ja lähdin samalla vauhdilla jatkamaan eteenpäin.

Kun reitti lähtee nousemaan Kiviniemestä, niin säästelin jalkoja kävelemällä jopa tielläkin jyrkimmät nousut. Viime vuonnahan tästä eteenpäin alkoivat vaikeudet. Olin saanut hiukan ennen vedenylitystä kaverikseni Vaarojen ensikertalaisen ja taitoimme samaa matkaa eteenpäin. Humpan tahti meni niin, että ylämäet käveltiin ja alamäet annoin rullata hyvää vauhtia. Jalkinevalinnassa olin päätynyt nastoitettuihin Salomonin SpikeCrosseihin ja ne toimivatkin erinomaisesti liukkailla pitkospuilla, juurakoissa sekä kallioilla. Pystyin pitämään kohtuullista vauhtia koko Ryläyksen eikä sellaista notkahdusta kuin viime vuonna, tullut lainkaan. Hetkittäin pohkeissa ja nivusissa tuntui merkkejä orastavasta krampista, mutta onnistuin sovittamaan askeleeni niin, etten joutunut missään kohdassa venyttelemään. Lisäksi otin tässä toisen suolan sekä ProBarin geelikarkkeja imeskeltäväksi. Sain teknisemmillä osuuksilla SannaK:n kiinni ja tsemppasin häntä eteenpäin, että "tulet sitten tiellä ohitse". Ryläyksellä tuli yhtäkkiä sellainen terve näläntunne, jonka hoidin alta pois mustikkakeitolla. Keitto olikin mukavaa vaihtelua suklaalle ja geeleille ja täytti samalla tyhjää mahaa. Viime vuonna Ryläys tuntui kestävän loputtomiin, mutta nyt viimeinen lasku ja pitkospuut tulivatkin vastaan yllättävän nopeasti. Voimiakin oli vielä jäljellä lopun helpompia tieosuuksia varten.

Ryläyksen ja toisen juomapisteen väliä lähdin taittamaan pienessä porukassa, joka sitten hajosi matkan varrella niin, että kiristimme vauhtia toisen juoksijan kanssa muiden jäädessä. Meno tuntui oikein helpolta ja fiilis oli korkealla. Laskeskelin viiden tunnin alituksen olevan mahdollisen hyvällä, tasaisella juoksulla. Juomapisteelle tultaessa Jokiv tuli tielle samaan aikaan hotellin suunnasta. Mies oli käyttänyt ensimmäiseen kierrokseen karvan yli viisi tuntia, mutta toiselle kierrokselle lähdettäessä polvet olivat sanoneet yhteistyösopimuksensa irti. Juoksimme samaa matkaa tiellä ja keskustelimme vaihtoehdoista. Jokiv päätyi juoksemaan tien osuuden mukanani, jos ongelma menisikin ohitse. Polvien kuitenkin ”pettäessä alta” oli aika jättää leikki kesken viidenkympinkohdalla. Oli paljon viisaampaa keskeyttää tielle, kuin Ryläykselle ja polvien rikkominen kokonaan ei kiehtonut laskettelevaa kaveria.  Minä jatkoin omaa kulkuani maalia kohden ja juuri ennen rantatielle laskeutumista olin ohittaa Ursa Minorin huomaamatta. Energiat ilmeisesti alkoivat olla vähissä ja matkakin alkoi painaa jaloissa. Kävelin nyt Rantatielläkin ylämäkiä ja yritin juosta mahdollisimman paljon alamäkiä ja tasaista. SannaK tuli ennustukseni mukaisesti ohitse ennen laskettelurinteen nousuun lähtöä. Sain juoksemalla alamäkeen vielä pari edellä menevää kiinni ja loppunousuun lähdettäessä aika oli todella kortilla viiden tunnin alitusta ajatellen. Yritin pitää kävelyn hyvävauhtisena, mutta voimat oli jo kadotettu matkalle. Ne kohdat, joita yritin juosta, jäivät vain muutaman metrin pituisiksi yrityksiksi. Viimeinen nousu oli kaikesta kannustuksesta huolimatta aivan kauhea. Onnistuin kaikesta ottamaan muutaman huonon juoksuaskeleen maaliviivan ylittäessäni ja loppuajaksi muodostui  5.01.13. Pieni viiden tunnin ylitys ei edes harmittanut, kun voimia ei yksinkertaisesti ollut enempään. Maalissa Jokiv oli jo vastassa ja Katakin tuli vain reilun vartin myöhemmin maaliin. Onnistuin parantamaan aikaani viime vuodesta reilut 36 minuuttia, joten tyytyväinen on oltava. Loppunousukin tuli yli 40 sekuntia nopeammin, vaikka vauhti tuntuikin välillä pysähtyvän kokonaan. En usko kehitykseni edes olevan vielä lopussa, joten ensi vuotta varten lähdetään treenaamaan uusin eväin. Hieno ulkoilupäivä, hienossa seurassa!

 

Päivän varustus:

Salomon SpikeCross3 -kengät
Inov Gaiters -sukat
ZeroPoint -kompressiosäärystimet
Craft -boxerit
NoName Terminator -suunnistushousut
NoName Combat -suunnistuspaita
Salomon -irtohihat
Ohuet juoksuhanskat
Salomon XA20 -juoksureppu

Kuluneet eväät:

2 litraa High5 Zero Citrus -urheilujuomaa (3 tabl / 2l)
1 Marabou DubbelNougat -suklaapatukka
1 Marabou Starbar -suklaapatukka
1 Valio Mustikkakeitto 250g
2 kpl Squeezy -supergeeliä
2 suolatablettia

Tulokset

        

Valmistautumista Vaarojen Maratonille

Viime vuoden Nuuksio Classic sekä Vaarojen Maraton synnyttivät valtavan kipinän polkujuoksuun. Luonnossa liikkuminen, upeat maisemat, jalkavaivat kovalla alustalla ovat vain muutamia syitä poluille siirtymiseen. Yht´äkkiä aloin juosta enenevässä määrin joko ihan metsässä tai sitten poluilla. Talven lumikenkäilyt antoivat hyvän pohjan jalkojen vahvistumisena. Kaiken kruunasi vielä treenikaverin saaminen mukaan ja Jokiveen kanssa seikkailimmekin pitkin Hämeen Ilvesreittiä, Saaren kansanpuiston polkuja sekä Poronpolkua Lopella. Treeniajat eivät aina olleet ihan normaalien ihmisten rajoissa ja ison osan lenkeistä teimmekin otsalamppujen valossa. Yleiseksi lenkille lähtöajaksi muodostui iltakymmenen, kun lapset oli jo saatu nukuteltua. Vaihtoehtoisesti lähdimme viikonloppuisin liikkeelle hyvin aikaisin, jotta olisimme takaisin muun perheen herätessä. Näitä 1,5 - 4 tunnin lenkkejä onnistuimme tekemään säännöllisen epäsäännöllisesti ja kunto kasvoi ihan silmissä kauden aikana. On mahdotonta kuvailla niitä fiiliksiä, joita koimme auringon laskiessa tai noustessa, kun samalla saimme liikkua luonnonhelmassa, Etelä-Suomen upeimmilla poluilla.

Ennen Vaaroja kertyi tälle vuodelle 1100km juoksua, vajaa 300 km suunnistusta ja loppu tekeminen olikin sekalaista sillisalaattia. Kilometrejä on toki reilusti enemmän ja tekeminen on ollut laadukkaampaa kuin viime vuonna, mutta uskoisin pystyväni vielä paljon parempaankin. Runsas työautoilu aiheuttaa jäykkyyttä reisiin sekä pakaroihin ja lonkankoukistajan kireyden kanssa joutuu tekemään poikkeuksellisen paljon töitä. Jos onnistuisin saamaan ensi talvelle mukaan lihaskuntoa parantavaa harjoittelua, niin juoksukin muuttuisi varmasti helpommaksi. Painonkin kanssa pitäisi askaroida, ettei se nyt ainakaan yli 90 kilon menisi...Aika touhua! Syksyn kuluessa pitänee päättää, että lähteekö harjoittelemaan suunnitelmallisemmin vaiko tyytyykö nykyiseen "sillisalaatti" -treenailuun.

Tässä hiukan kuvasaalista kesän juoksuista:

Poronpolku, Loppi

Poronpolku, Loppi

Poronpolku, Loppi

Poronpolku, Loppi

Torronsuo, Tammela

Vetolossi, Ruostejärvi Tammela

Eerikkilä, Tammela

Poronpolku, Loppi

 

Torronsuo, Tammela

Torronsuo, Tammela

Ruostejärvi, Tammela

Ruostejärvi, Tammela

Nuuksio Classic Trail Marathon 2013

Viime vuoden Nuuksio-kokeilu osoittautui niin mukavaksi, että pakkohan tätä herkkua oli saada lisää. Lähtöpäätöstä helpotti kohtuullisen hyvä terveystilanne sekä tiimin saamineen mukaan joukkuekisaan. Kata, Jorma ja Pellervo lupautuivat mukaan Lounais-Hämeen Rastin joukkueeseen ja näin henkilökohtaisen kisailuun saatiin vielä hauska lisämauste mukaan. Olin onnistunut järjestämään itselleni enemmän kuin tarpeeksi ohjelmaa kisapäivälle, joten liikkeelle lähdimme kahdella autolla. Näin pääsisin karkaamaan paikalta heti maaliin tultuani. Viime vuotista aikaa olisi pakko parantaa, että ennättäisin käydä pesulla ennen Turkuun ja höyrylaivaristeilylle lähtöä.

Pellervo haki kisamateriaalit jo perjantai-iltana ja minä puolestani lupasin poimia hänet aamulla hotellilta Tapiolasta. Päivän ensimmäinen (ja onneksi ainoa) harhailu tulikin tehtyä hotellilta lähdettäessä, kun seurasin sokeasti navigaattorin neuvoja ja päädyimme työmaa-alueelle. Taisipa kaveri mainitakin, että yleensä kielletyn ajosuunnan merkki ja lisäkilpi "työmaa-alue" tarkoittavat sitä, ettei alueelle kannata ajaa. Kukapa näistä tietää? Siikarannassa olimme hiukan ennen yhdeksää, eikä ylimääräistä aikaa juuri ollut ennen lähtöä. Viimeisiä rasvauksia ja valmisteluja tehdessäni jätin mustikkakeiton autoon, kun ajattelin sen olevan turhaa painoa. Vielä en tiennyt, että kolmenkympin kohdalla tulisi hiukan sitä keittoa ikävä... Päätin juosta reissun ilman sykemittari tai gps-mokkulaa, enkä vaivautunut laittamaan edes ajanottoa päälle. Kokeillaan kerrankin, miltä tuollainen iloinen, kelloa tuijottelematon luomujuoksu tuntuisi.

Järjestäjien antaessa viimeisiä kisaohjeita, bongasimme Niiloksen, jorman ja Katan hotellin edestä. Ursa Minorkin ehti ottamaan pakollisen kisakuvan ennen kuin aloitimme siirtymisen lähtöpaikalle. Jo ennalta olimme sopineet juoksevamme omaa tahtiamme, mutta sijoittauduimme kuitenkin vierekkäin, pari metriä lähtölinjan taakse. Lähtömerkki tuli kuin varkain ja kiihdytimme juoksuun muun porukan mukana. Jo parin sadan metrin juoksun jälkeen humpan tahti oli selvä. Jorma kiisi selkeästi edellä, kadoten kärjen mukana horisonttiin. Pellervo ja minä löysimme letkasta oman paikkamme ja Kata seurasi muutaman askeleen taaempana jääden koko ajan enemmän. Letka haki muotoaan melkein Swinghilliin saakka ja eniten taisimmekin tehdä ohituksia jyrkimmissä alamäissä sekä portaissa. Suunnistusta harrastaneellehan nuo alamäet eivät ole mitään pahoja ja portaikkoon löytyi sopiva rytmi vauhdikkaaseen etenemiseen. Taisipa joku mainitakin kuolemaa halveksuvasta nopeudesta jyrkkiin portaisiin.

Metsästä Swinghillille tultaessa, osa letkasta oli lähteä väärään mäkeen sauvatreeniä tekevien suuntaan. Me osuimme heti oikealle uralle, kun reitti oli kuitenkin selkeästi merkitty. Muutamassa paikassa tulikin selväksi, että kannattaa mieluummin seurata reittimerkkejä kuin edellä juoksevan selkää. Laskettelurinteeseen löytyi hyvä rytmi ja rinteen yläosassa Elwood pääsi yllättämään huikkaamalla "Hyvä Kapteeni!". Kättä ei ehditty paiskaamaan, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa.

                                           Kuva: Tommi Lainema

Juomapisteellä otin lennosta mukillisen vettä ja painelin Pellervon perään. Swinghillin jälkeen aloimme laskeskella vauhtiamme ja tulimme siihen tulokseen, että olimme liian kovalla alkuvauhdilla liikkeellä. Aloimme kävellä ylämäkiä ja saimmekin hiukan vauhtia tasaantumaan. Liikaa emme jarrutelleet, jotta sellainen juoksemisen ilo saatiin säilytettyä. Välillä etenimme muiden mukana ja hetkittäin hölkkäilimme ihan kahdestaan. Nuuksio tarjosi hienot maisemat sekä vaihtelevia polkuja sekä tienpätkiä. Tunnelma oli korkealla emmekä murehtineet liiemmälti juoksun loppuosuutta. Olimme saaneet seuraksemme helsinkiläisjuoksijan, jonka kanssa etenimme ja jutustelimme  kilometrikaupalla. Noin 23 kilometrin kohdalla, heti ea-pisteen jälkeen, Pellervon kulku muuttui raskaammaksi samalla, kun saimme soratietä jalkojen alle. Kaivoin suolatabletin vielä sekä kavereille että itselleni, ennen kuin tiemme erosivat. Pellervo jäi venyttelemään jalkojaan minun jatkaessani matkaa helsinkiläisjuoksijan kanssa eteenpäin. 

Toiselle juottopisteelle tultaessa Päivi L. huuteli tsemppejä ja pakkohan sitä oli käydä tunnustamassa kirvelevä tappio Someron yörogainingista sekä antaa hikinen onnitteluhalaus. Tyydyin tälläkin juomapisteellä yhteen mukilliseen vettä, enkä täyttänyt juomapussia. Reppu tuntui vielä sen verran raskaalta, että nestettä oli pakko olla jäljellä. Kun lähdimme nousemaan seuraavaan ylämäkeen, niin jalat olivat jo selvästi parhaat askeleensa antaneet. Mitä lähemmäksi kolmenkympin kohtaa tultiin, niin sitä enemmän jouduin kävelemään ja tuskailemaan heikkoa kulkuani. Alkumatka oltiin tultu parin suklaapatukan ja geelinamujen turvin ja nyt piti saada nopeasti lisää energiaa. Perinteinen geeli tai suklaat eivät tuntuneet houkuttelevilta ja laitoinkin ensin suolan ja sitten muutamia geelinamuja suuhuni. Kolmannella juomapisteellä (33km) olin hiukan tokkuraisen oloinen ja välillä tuntui, että "värivalot loistivat tunturissa". Join kolme mukillista vettä sekä otin vielä yhden mukillisen matkaani. Siinä vettä hörppiessöni ja kävellessäni eteenpäin, kuului yht´äkkiä melkoinen surina ja samalla tunsin pistoa pohkeessani. Pari vihaista ampiaista teki selväksi, etten ollut toivottu vieras heidän reviirillään. Pistokset tuntuivat yllättävän ikäviltä, mutta hyvänä puolena ne veivät ajatukset pois vaikeasta liikkumisesta. Oikea nivunen antoi merkkejä orastavasta krampista ja samalla krampintunne alkoi hiipiä myöskin etureiteen. Manasin juuri tälle viikolle osunutta runsasta ajomäärää ja venytin hetkisen jalkaa, ottaen puusta tukea. Ohi juokseva venäläismies tarjosi energiapatukkaa, mutta totesin pärjääväni omilla eväillä. Otin vieläkin kourallisen lisää geelinamuja ja vähitellen olo alkoi korjaantua. Aloin saada taas juoksusta kiinni 36 kilometrin kohdalla ja onnistuinkin kiihdyttämään vauhtiani. Nyt pystyin hölkkäämään rauhallisesti ylämäkiäkin ja onnistuin pitämään ajatukset tiukasti juoksussa ja maaliinpääsyssä. Ohittelin vielä muutamia juoksijoita, jotka olivat aiemmin tulleet minusta ohitse. Viimeiset kilometrit menivät tunteiden vuoristoradassa, eikä mitään erityisiä muistikuvia jäänyt mieleen. Kun pääsin polulta pururadalle ja kohti maalia, niin fiilis oli poikkeuksellisen hieno. Sillisalaattitreenailulla olin pystynyt parantamaan aikaani viime vuodesta yli 47 minuuttia. Maalissa kello pysähtyi aikaan 4.34.30.

Jorma oli jo maalissa juostuaan hienon ajan 4.10! Tunnelmaa paransi vielä entisestään, että Pellervo ja Kata ilmestyivät maaliin reilut kymmenen minuuttia minun perääni. Koko joukkue oli onnistunut juoksemaan todella upeat ajat ja sijoituimme juokkuekisassa kuudensiksi. Kun Kata vielä sijoittui naisten sarjassa kuudenneksi, niin päivä oli meidän osaltamme vahvasti positiivinen. Ennen saunaa ja Turkuun lähtöäni, ehdimme vielä järjestäytyä yhteiskuvaan:

                                        Kuva: KapteeniSolisluun perhealbumi

Kotona huomasin, että juomapussista oli mennyt urheilujuomaa (mieto Gatorade & Ratiopharm Nesteytys) ainoastaan 1,2 litraa. Vettä join juomapisteillä 5-6 mukillista. Ainakin tämä on varmasti vaikuttanut vaikeisiin kilometreihin kolmenkympin nurkilla. Evästä kului ainoastaan 1kpl Maraboun Starbar-patukka, 1kpl Maraboun Dubbelnougat-patukka, 15kpl ProBarin geelinamuja (alle 2 pussia) sekä kaksi suolatabua. Lisäksi energian ottaminen unohtui alkuvaiheessa ja ensimmäiset energiat taisivat mennä vasta tunnin kohdalla. Täytynee olla näiden kanssa Kolilla aika paljon varovaisempi.

Nuuksio Classicin järjestäjät olivat tehneet taas aivan upeaa työtä, eikä parinkaan nukutun yön jälkeen löydy mitään moitittavaa tai korjattavaa järjestelyistä. Mielestäni tapahtumassa onkin aivan poikkeuksellinen hyväntuulinen henki sekä järjestäjien että osanottajien kesken. Kaikki huolehtivat toisistaan ja tsemppaavat eteenpäin. Hieno tapahtuma!

Tossu syönnillään - Retki-Rogaining 8h 2013

Ihan aluksi...aivan upea ulkoilupäivä kavereiden kanssa, paljon tuttuja, hienoa maastoa, haastavaa maastoa...yksinkertaisesti yksi kesän parhaista päivistä! Myös järjestelyt & kartta olivat erinomaiset, joten helppohan siinä oli muiden mukana kisailla.

Parin viikon takainen Someron yörogaining tulehdutti Kapteenin säären ja Minkiönkylän Mahti oli kärsinyt aristavista penikoista, mutta kisaan lähdettiin kovalla luotolla omiin etenemismahdollisuuksiin. Emme pitäneet mitään erityistä kiirettä pelipaikalle, koska kaikki varusteet olivat kuitenkin jo valmiina ja kahdeksan tunnin reitinsuunnitteluun ei tarvita koko kolmea tuntia. Poimimme Docin mukaan Tiiriön ABC:ltä ja ehdimmepä moikata Pumpin ja Katankin ennen kuin leidit jatkoivat matkaansa aamupalatarjoilun jäljiltä. Paikan päällä oli paljon tuttuja ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ennen metsään lähtöä.

Reittisuunnitelma tehtiin hyväksi havaitun kaavan mukaan ja laskimme kuuden tunnin kohdalle tsekkauspisteen. Maastoksi oli lupailtu hyvin vaihtelevaa maastoa ja suunnittelimme etenemistä noin 7 kilometrin tuntinopeudella. Suunnitelmaan kuului Haltianselän kierto hyvien pisteiden ja helpon kuljettavuuden takia sekä reilu kierros hämäläistyyppisessä metsässä teihin ja ulkoilureitteihin tukeutuen. Reitinsuunnittelun ohessa keiteltiin pasta-ateria ja juotiin pari kuppia kahvia kanelipullien kera. Uskoimme, että suunnitelmallamme oltaisiin kilpailussa varsin korkealla, jos vain tuo kunnianhimoinen reitti saataisiin ongelmitta kuljettua.

Lähtökarsinassa huumori kukki ja 24h-sarjaan lähteneet Pumppi ja Kata ehdittiin halailla sekä toivotella onnea matkalle puolin ja toisin. Lähtömerkistä etenimme kärkijoukoissa kohti lähintä rastia (47), jolle päästiin lähes koko matka ulkoilureittiä myöten. Vältyimme rastilla pahimmalta ruuhkalta, koska olimme ehtineet pääjoukon edelle. Rastilta lähdettiin laskeutumaan jyrkännettä kuin karkuteillä oleva vasikkalauma. Hätäilyä, hallitsemattomia hyppyjä & liukuja kosteilla, sammalten ja jäkälän peittämillä kivillä. Onneksi kukaan ei loukannut itseään, vaan matka jatkui suon ylitse. Jo rastille 50 mennessä saimme hyvän käsityksen maastosta, jota päivän aikana olisi tarjolla. Osittain maasto oli todella haastavaan ja hitaasti edettävää, mutta teitä edetessä pystyttiin nostamaan keskinoputta huomattavasti. Rastille 41 (jyrkänteen alla) etenimme jo ihan yksikseen. Ilmeisesti olimme tässä vaiheessa saaneet hiukan kaulaa muihin ja juoksukin tuntui varsin kevyeltä. Jyrkänteelle osuimme ihan suoraan ja muovinauha, jolla rastipiste oli merkittynä, löytyi heti. Rastilippu olikin sitten muutaman minuutin kadoksissa ja löysimme sen lopulta hivenen liian pohjoisesta kartan piirrokseen nähden. Lähtiessämme rastilta, alkoi muitakin tulla paikalle. Otimme taas hyvän vauhdin päälle ja etenimme Haltianselän ympärillä olevat rastit järjestyksessä 86-59-91-83. Tällä siirtymällä näimme useita muitakin joukkueita ja ohittelimme porukkaa oikealta ja vasemmalta. Missäköhän kohtaa vauhti kostautuisi? Kestäisimmekö tällä kertaa loppuun saakka?

74-80-40-12-60-24-15. Rastille 74 mennessä ehdottelin lisärastin ottamista (65 mäen päällä), mutta pikapalaverin jälkeen totesimme olevan parempi jättää mahdolliset lisälenkit reitin loppuun. Matka taittui ja tunnelma oli korkealla. Rastilta 80 (jyrkänteen alla) nousimme mäen päälle ja kuljimme ulkoilureittiä eteenpäin. Rastilla 40 rastinnumero peitti osittain reittiämme ja erehdyin paikasta. Tie teki kahdessa paikassa samantyyppisen mutkan sähkölinjalla ja lähdimme etsimään rastia ihan liian aikaisin. Noin kymmenen minuutin turhan etsiskelyn jälkeen sain meidät kartalle ja siirryimme nelisen sataa metriä länteen oikealle paikalle. Sovittiin rastilta lähdettäessä, että virhe unohdettaisiin saman tien ja keskittyisimme tulevaan rastiin. Rajavillit tulivat tiellä vastaan ja pojat olivat tehneet kierron 80-60-12-40, kun meidän suunnitelmamme oli 80-40-12-60. Rastille 60 mennessä ymmärsimme, että Rajavillit olivat tehneet oikean ratkaisun. Meidän ajatuksemme käydä rastille pistona, aiheutti kahteen kertaan hankalan maaston kulkemisen. Rastiakin piti vielä hiukan hapuilla ja taidettiin elää reissun vaikeimpia hetkiä suunnistuksen ja itsetunnon kannalta. Juomareppu tyhjeni tässä kohtaa, mutta Hash House oli tuloillaan, enkä murehtinut nesteestä sen enempää. Rastille 24 mennessä Minkiönkylän Mahdin jalat alkoivat painaa ja jatkuva juokseminen oli kostautua penikoiden vaivatessa. Hash Housella teimme ihan kunnon pysähdyksen. Täytimme juomareput, nautimme järjestäjien eväitä sekä vaihdoimme muutaman sanasenkin muiden kanssa. Doc kaivoi repustaan tässä vaiheessa kuminauhan ja päätimme kokeilla hinaamista. Doc kävi veturiksi ja Minkiönkylän Mahti hinattavaksi. Tiellä vauhti oli hyvää ja jatkoimme kohti pohjoista suunnitelmalla 94-85-30-90. Rastille 94 olimme laskeskelleet tulevan matkaa 35 kilometriä ja leimaamaan ehdimme ajassa 5:14. Suunnistus oli kulkenut ongelmitta ja lähdimme tavoittamaan seuraavia rasteja, jotta säilyisimme aikataulussa. Seuraavaa rastia jouduimme koukkaamaan minun virheestäni idän kautta ja pari seuraavaa rastinväliä olivat paljon hitaampia edetä, kuin olimme kuvitelleet. Rastilla 90 (mäen päällä) piti olla kuudessa tunnissa, mutta leimasimme sen ajassa 6:26. Siitäkin huolimatta halusin, että otamme rastin 72, siitä saatavien 7 pisteen takia. Iso nousu mäen päälle ja maastossa eteneminen söivät sekä voimia että aikaa, leimaus ajassa 6:46 ja matkaa maaliin yli 10 kilometriä. Tämän rastin ottaminen oli tuhonnut koko loppumatkan suunnitellut rastit.

Loppukiristä oli siis tullut pakkotahtinen kilpajuoksu aikaa vastaan. Nyt otettaisiin taas miehistä mittaa ja epämukavuusaluetta venytettäisiin paljon totuttua pidemmälle. Suunnitellut rastit 44 ja 23 unohdettiin heti ja lähdimme etenemään kohti rastia 32. Tiellä Doc veti Minkiönkylän Mahtia kuin viimeistä päivää ja Mahti mutisi jotain olevansa nimensä irvikuva juuri sillä hetkellä. Siirtyessämme tieltä pienemmälle polulle, kadotimme polun muutaman sadan metrin jälkeen. Ajauduimme suolle ja vauhtimme hidastui entisestään. Kun taas pääsimme takaisin polulle vastaan tulleen tien jälkeen, niin totesimme että rasti 32 pitäisi jättää leimaamatta. 400 metrin pistokin olisi tällä hetkellä liikaa ja matkaa piti jatkaa parasta mahdollista vauhtia. Tavoitimme tielle, josta pääsisimme matkaamaan hyväpohjaisia teitä pitkin maaliin. Suunnitellut rastit 52 ja 20 jäivät siis nekin leimaamatta. Kello kävi ja porukka eteni täyden hiljaisuuden vallassa. Mittailin jäljellä olevaa matkaa ja vaihdoimme Docin kanssa muuutaman sanan tulevasta myöhästymisestä. Halusimme kaikesta huolimatta tehdä hyvän suorituksen ja luovuttaminen ei tullut mieleenkään. Laskettelurinteen alapäähän tullessa katsoin huonosti reitinvalinnan ja lähdimme nousemaan hissilinjaa myöten. Miesten hengitys muuttui raskaaksi ja askel lyheni. Oltiin täysin omien ajatusten kanssa. Väärä reitinvalinta aiheutti sen, että kiipesimme koko Sappeen korkeimmalle paikalle ja jouduimme vielä laskeutumaan sieltä alas kivikkoa pitkin parkkialueelle. Saimme hienosti kannustusta vastaantulijoilta, kun otimme viimeiset juoksuaskeleet kohti maalia. Maalileimaus tapahtui ajassa 8:12:25 ja äijät joutuivat ottamaan hetken tuntumaa maaäitiin ennen kuin selvisimme SI-tikkujen tyhjennykseen. Pikaisen evästyksen ja saunan jälkeen olo ihan kohtuullinen ja ruokailun jälkeen oltiin jo melkein valmiita seuraavaan reissuun.

Hyvä reittisuunnitelma onnistuttiin pilaamaan rastin 72 yltiöpäisellä ottamisella. Meillä ei ollut loppumatkalle tarkkaa minuuttiaikataulua ja jatkossa sellainen pitää ihan ehdottomasti tehdä. Minkiönkylän Mahdille ja Docille pitää nostaa hattua: hieno matkaseura ja ihan uskomattoman kovia miehiä pahoissa tilanteissa. Päivän uskomattomin tapaus on kuitenkin Minkiönkylän Mahdin psyyke: kaikista vaikeuksista ja tuollaisesta "väkisin" vetämisestä huolimatta mies kesti täysin valittamatta ja pysyi jaloillaan maaliviivalle asti. Sappeella oli enemmänkin tarjolla, mutta lauantaipäivän urakoinnista huolimatta Liekkitiimin sijoitus oli seitsemäs. Se vastasi täysin päivän tekemistä, eikä jättänyt varaa jossittelulle. Raskas, mutta hieno reissu!

Päivän kartta & reittisuunnitelma:

Triathlon kokeilua Ypäjällä

Sain mahdollisuuden kokeilla triathlonia "leikkimielisessä", kavereiden välisessä kisassa Ypäjällä. Järjestelyvastuu oli sisaren miehen veljellä ja Toni vetikin kilpailun hyvällä sykkeellä lävitse. Paikalle oli saapunut kutsuttuna 17 kisailijaa, joiden liikuntataustat olivat hyvin, hyvin erilaiset. Kilpailunkulku meni yksinkertaisuudessaan näin: Uinti 200m, Piilikankaan uimapaikalla. Kaksi mehukatti kannuilla merkittyä rataa, toinen miehille ja toinen naisille. Uinnin jälkeen pyöräily urheilukentälle (8,5km) ja lopuksi juoksu pururadalla (2 x 1km lenkki). Maaliin tultiin suuren maailman tyyliin urheilukenttä kiertäen.

Koska kyseessä oli leikkimielinen kisa, niin en kehdannut lähteä liikkeelle harjoituskilpapyörällä, vaan huolsin viikolla vanhan Tunturi VIP 7 retkipyörän kisakalustoksi. Takavanne kaipasi rihtausta, sillä pyörä on ollut veturina peräpyörälle ja pinnat olivat vuosien aikana päässeet todella löystymään. Muuten varusteiksi valikoitui uintiin Salomonin kompressiotrikoot ja kipeän jalan takia Zeropoint kompressiosäärystimet. Pyöräilyyn lisäsin pyöräilypaidan, taskuun pari saippuapullollista vettä, hikimyssyn kypärän alle ja lasit. Kengiksi olin varannut Salomonin Speedcross kolmoset ja kenkiin laitoin sukat. Varustus tuntui toimivan hienosti kisan ajan.

Uintipaikalle alkoi kokoontua porukkaa puolisen tuntia ennen lähtöä ja totesin pyöräilykaluston olevan vaihteettomasta miestenpyörästä täysjousto maastureihin. Osalla oli lasten turvaistuin, etukori tai molemmat kiinni pyörässä. Onneksi päädyin retkipyörään, sillä harkkakilpuri tuntui sillä hetkellä liioittelulta. Järjestäjä kävi kisan kulun läpi ja varoittelin vielä lopuksi, että "pitäkäähän muidenkin kilpailijoiden menoa silmällä, ettei kukaan huku tms." Vaimo antoi rannalta lähtömerkin ja huutelin vielä, että "lähetä sitten niin kuin sovittiin". Uimapaikka muuttui hetkessä painekattilaksi 17 kisailijan lähdettyä liikkeelle hyvin vaihtelevilla uintitekniikoilla. Keulille pääsi Lietolainen Ari, joka taisi kroolaili oikeinkin hyvää vauhtia. Perässä letka venyi eikä isompia kolareita päässyt sattumaan. Kääntöpaikallakin selvittiin vähäisillä kantapään tai käden iskuilla, joten aika leppoisaa tällainen leikkimielinen kisailu lopulta onkin. Toisen kierroksen kääntöpaikan jälkeen naisten radalta kuului parkaisu voimien ehtymisestä ja huomasin oman sisareni olevan uppoamassa. Lähempänä olevat ennättivät kuitenkin nopeammin ja H saatiin rantaveteen lepäilemään. Tapaus tasoitti hiukan pyöräilyyn lähtöä ja tiukka paita & sukat menivät sen verran rauhallisesti päälle, että matkan pääsin neljäntenä. 

Heti pyöräilyn alussa pääsin yhdestä naisesta ohitse. Leidit olivat lähteneet matkaan nopeiden vaihtojen taktiikalla ja kaikki tarvittava, kenkiä lukuunottamatta, oli päällä jo uinnin aikana. Toisen naisen ohitin pitkässä ylämäessä ja keulilla ajavan kaverin selkäkin oli näkyvissä. Lähdin tavoittamaan ensimmäisenä ajavaa  niin, että pääsisin vähintään peesissä juoksuun. Noin puolen minuutin ero kapenikin muutamiksi sekunneiksi ja juoksuun lähdin aivan johdossa olevan Tonin kannassa. Ensimmäiset juoksuaskeleet olivat melkoista töpöttelyä ja pururadan ainoa ylämäki osuu ihan kierroksen alkuun. Toni eteni kävellen ja minun oli helppoa mennä heittämällä ohitse ja repiä turvallisen tuntuinen ero. Vasta ensimmäisen kierroksen loppupuolella jalat alkoivat tottua juoksemiseen ja sain normalisoitua askeltani. Yörogainingissa loukkaantunut nilkka tuntui joka askeleella, mutta sain pidettyä vauhdin hyvänä. Urheilukentälle käännyttäessä sain Miron kannustajaksi. Poika ei ihan jaksanut vauhdissa vaan jäikin löntystelemään korkeushyppypaikan tuntumaan. Ajanotto pysähtyi aikaan 35,09 ja ensimmäinen kokeilu oli saatu onnellisesti ohitse. Eroa toiseksi tulleeseen muodostui reilut pari minuuttia ja kolmanteenkin kolmisen minuuttia.

Palkintojen jako hoidettiin arpomalla sponsorin kassista löytyneitä tavaroita. Tämän kokoisessa kisassa katsottiin asialliseksi palkita kaikki maaliin tulleet ja järjestäjän appivanhemmat kutsuivat kaikki kisailijat vielä lopuksi notkuvien kahvipöytien ääreen. Tällaista urheilun tulisikin olla, iloista ja mutkatonta. Kahvipöydässä kertailtiin kisan kulkua ja tehtiin tietenkin huimia suunnitelmia jatkoharrastamisesta. Hieno kisa ja upean aurinkoinen kesäpäivä!     

Riemukasta retkeilyä & synkkää epätoivoa - SYR 2013

Somero yö rogaining 26.7.2013

Pitkään odotettu rogaining kesäkausi on nyt Liekkitiimin osalta avattu. Pääsimme tutulla vakioporukalla liikenteeseen eli Doc S, Minkiönkylän Mahti sekä KapteeniSolisluu olivat valmiita kuin partiopojat alan töihin. Heti kisapaikalle tullessa oli kahvit & pullat tarjolla järjestäjien toimesta ja samalla pääsi jutustelemaan ihan livenä Hollen ja Emon kanssa. Hollella oli mukanaan ensi vuoden Jukolan treenikarttoja Kuopiosta ja Kapteeni tunsi heti kartat nähtyään, että korvatulehdus tai joku muu lastentauti saattaisi pilata Kapteenin Jukolareissun, sen verran vihreää ja korkeuskäyrää kartoilta löytyi. Ennen kuin saimme kisakartat, ehdimme valmistaa retkikeittimellä pasta-aterian ja olipa eväskassiin eksynyt tuoretta patonkiakin. Valkoviini vain loisti poissaolollaan urheilijanuorukaisten retkikeittiöstä.


Kuva: Jokiv

Reitinsuunnittelu aiheutti aluksi päänvaivaa, mutta vähitellen reitti muodostui myötäpäivään kiertäväksi ja loppuun tehtiin kolme eri vaihtoehtoista ratkaisua, joista valittaisiin sopivin käytössä olevan ajan mukaan. Emme juurikaan suunnitelleet matkalle tsekkauspisteitä, mutta 2-tie pitäisi ylittää ensimmäisen kerran kolmen tunnin kohdalla ja rastilla 167 olisi 35 kilometriä koossa. Viimeiset varustevalinnat ehdimme tehdä juuri ennen lähtöä, eikä aikaa jäänyt tälläkään kertaa yhtään liikaa. Oma varustus koostui lyhythihaisesta suunnistuspaidasta, irtohihoista, 3/4-pituisista suunnistushousuista, kompressiosäärystimistä ja Speedcross kolmosista. Buffin taittelin leveäksi hikinauhaksi otsalampun alle. Vakio otsalamppu ei ollut yhteistyökykyinen, joten olin päivällä käynyt ostamassa Led Lenserin H7 paristovalon. Varalla oli reppuun pakattuna pieni taskulamppu, jos otsavalo ei olísi riittävä teholtaan. Evääksi pakkailin yhden Valion Mustikkakeiton (250g), kaksi Maraboun Dubbel Nougat -patukkaa, yhden pienen Dragster -pussin, 3 pussillista PowerBar -geelinamuja ja pari litraa urheilujuomaa terästettynä Ratiopharmin Nesteytys -tabletilla imeytymisen varmistamiseksi. Lisäksi söin Minkiönkylän Mahdin grahamlihapiirakasta pienen palan. Vain geelinamuista puolet jäi syömättä. Nestettä meni koko reissun aikana noin 2 litraa. 

Lähdöstä meidän piti aloittaa rastilla 174, mutta niin monesti koettu innostus sai suunnitelmat muuttumaan. Ensin käytiin poimimassa 161, jonka jälkeen käytiin pistona 174:lla. Nyt päästiin etenemään suunnitelman mukan 165-166-169-137-170-149. Suurimmaksi osaksi pystyttiin kulkemaan polkuja tai teitä, mutta olihan maastoakin hiukan tarjolla. Heti ensimmäinen suunnistuspaikka aiheutti ongelmia, kun rastilta 165 lähdettäessä suunta oli kovin oikealle päin. Vasta purettu gps-jälki osoitti koko surkeuden: aivan käsittämätöntä ja päämäärätöntä koheltamista. Osaksi virheen voi laittaa erannon piikkiin ja toinen puoli virheestä taisi mennä karttaan totuttelun syyksi. Näissä isoilla mittakaavoilla olevissa kilpailuissa menee aina pari rastinväliä ennen kuin alkaa olla sinut kartan kanssa. Rastilla 166 ehdittiin vaihtaa muutama sana Ursa Minorin ja Niiloksen kanssa ja pääsimmehän me valokuvamalleiksikin muutamaan otokseen. Ennen pimeyden laskeutumista saimme hyvän rytmin päälle ja varmuutta omaan tekemiseen. Tossukin nousi ja tässä kohdin riemukas sanailu kaikui Someron tummuvassa kesäyössä.


Kuva: Niilos mc

149-146-150-147-148-126. Parilla välillä oikaisimme reilusti suunnalla ja vieläpä aivan nappiin. Käytimme suunnan kanssa tuplavarmistusta ja se palkittiin, ainakin omasta mielestämme, säästönä kuljetussa matkassa. Matkalla kaatuneella puulla olleelle rastille, käännytimme Sissi von Vuorenpeikon pareineen oikeaan suuntaan. He palkitsivat meidät heti rastilla löytämällä sen ennen meitä. Rasti 150 (jyrkänne) aiheutti puolentoista kilometrin maastossa kulkemisen. Kaaduin vaikeassa maastossa pariinkin otteeseen ja loukkasin vasemman nilkkani. Jalka tuntui aralta, mutta ei haitannut liiaksi etenemistä. Tielle päästyämme vauhtikin kasvoi huomattavasti. Tällä kertaa kävelyosuudet jäivät lähinnä ylämäkiin ja matka tuntui taittuvan erinomaista vauhtia. Kakkostie ylitettiin hiukan etuajassa ja vaarallinen "kyllähän me tämä osataan" -asenne alkoi hiipiä mieleen.

117-116-125-129-115-118-130-119. Tapolanjärven rannassa oleva jyrkänne osoittautui meille hankalaksi paikaksi. Kuvittelin tietäväni paikan sen perusteella, että olen pari kertaa ollut järven toisella puolella. Polut menivät vähän sekaisin ja tossu nousi. Tällä yhdistelmällä onnistuimme hoitamaan itsemme väärään poukamaan ja kartoittamaan rantakallioita turhan pitkään. Lopulta Minkiönkylän Mahti paikallisti meidät ja aloitimme siirtymisen oikealle pisteelle rantaa pitkin. Väite "Järven rannassa kulkee aina polku" ei tällä(kään) kertaa pitänyt paikkaansa ja pääsimme eteenpäin tuskallisen hitaasti. Kun lopulta onnistuimme leimaamaan, niin ylimääräistä aikaa pummiin oli kulunut varovaisestikin laskien 25 minuuttia. Olimme onnistuneet hukkaamaan yhdellä rastilla sen edun, jonka olimme saaneet juoksemalla alkumatkasta kokoon. Keräsimme nopeasti itsemme ja seuraava rasti otettiin selkeästi tarkemmin. Ennen Kyynäränharjua tankkasimme juomareput ja vaihdoimme muutaman sanasen Team Lyngenin kanssa, jonka kanssa päädyimme lopputuloksissa samoihin pisteisiin. Samalla kun ruokailin eväänä olleen mustikkakeiton, niin askartelimme ideal-siteestä vetoköyden. Minkiönkylän Mahti oli Kapteenin vedossa (vaikka välillä tuntuikin, että MiMa työnsi Kapteenia köydellä) seuraavat pari kilometriä. Maastoon siirryttäessä luovuimme vetonarusta, koska vauhti tasaantui muutenkin. Rastille 115 mennessä Docin lamppu sammui ja kaivoimme repustani varalampun käyttöön. Liesjärven kansallispuisto oli hyvin hitaasti edettävää, koska metsä on luonnontilaisena eikä tuulenkaatamia korjata pois. Rastit löytyivät mukavasti ja Team Lyngenin vanavedessä henkäisimme hiukan ennen kuin taas kiihdytettiin metsäautotiellä täyteen vauhtiin.

124-134-135-114-167-138-164-153. Loppumatkasta piti tehdä ratkaisu viimeisten rastien kiertojärjestyksestä. Pieni virhe reitinvalinnassa rastien 124-135 välillä sekä vartin ylimääräinen sekoilu rastilla 167 aiheutti sen, että lyhyintäkin suunnitelmaa jouduttiin tiivistämään. Edes aamun valkeneminen ja tieto maaliinpäin menosta ei saanut riemunkiljahduksia aikaan. Loppumatka kuljettiin taas pakkotahtisesti ja hiljaisuuden vallassa. Vasta Hiidenlinnan jälkeen alkoi taas juttu luistamaan ja fiilikset paranemaan. Oltiin tehty hieno lenkki ja hyvä treeni Retki-Rogainingia varten, vaikka menestystä ei tällä suorituksella olisikaan luvassa. Maaliin juostiin suhteellisen hyvävoimaisina ja hyväntuulisina.

Heti maaliin päästyämme, saimme lautaselliset puuroa lisukkeineen eteemme. Ihmetykseksemme aika moni joukkue myöhästyi kovista sakkopisteistä huolimatta. Meillekään ei jäänyt kuin viitisen minuuttia limiittiä, mutta olemmekin yleensä pyrkineet käyttämään koko ajan metsässä. Saunaan mennessä huomasimme arpaonnen suosineen meitä Dexalin ja pellavalakritsan muodossa.Ehkä tästä reissusta ei jäisikään paha maku suuhun :) Saunasta tultuamme, kävimme vielä tankkailemassa aamukahvia sekä muurinpohjalettuja järjestäjien pöydästä. Samalla kuulimme Ursa Minorilta sijoittuneemme kolmansiksi. Yllätys ja ihmetys oli suuri lähinnä sen takia, miten muut olivat töppäilleet, jos meidänkin suorituksellamme olisi noin korkealla. Kaiken kaikkiaan mukava, öinen seikkailu Someron, Tammelan ja Lohjan metsissä. Tiimi toimi parista virheestä huolimatta erinomaisesti ja varsinkin liikkuminen on nykyisellään paljon kepeämpää koko porukalla. Parin viikon päästä sitten taas mennään Sappeen maastoissa.

Kapteenin nilkka on pari päivää kisasta turvoksissa ja värikäs. Ilmeisesti nivelsiteet saivat väkivaltaisesti lisäpituutta kaatuessani. Hoitona olen antanut sille kylmää & tukea kompressiosukalla. Saa nähdä, pääseekö jalalla lainkaan juoksemaan tämän viikon aikana.

Linkki karttaan -klik- Varastettu Niilos mc:ltä. Liekkitiimin reitti punaisemmalla värillä.
Linkki rastit.fi Loppu reitistä puuttuu, koska Kapteenin MyLoggerilla ei mennä nykyisellään kuuhun...

Polkuja 25km, nautitaan parhaassa seurassa

Yhteislenkki Eerikkilästä Ilvesreitille

Missä näkee enemmän Salomoneja liikenteessä kuin pieni urheilukauppa myy vuodessa? No, tietenkin yhteislenkin lähtöpaikalla Eerikkilässä. Vorssan alueen rogaining -porukka sai lenkkiseurakseen kovakuntoisia vierailijoita: Ursa Minor, Niilos mc sekä JP:n ja tarkoituksena oli tehdä rauhallinen polkupitkis yhteislenkkinä Ilvesreitille. UM aristeli vielä varvastaan, joten lähtöpaikalla hänelle annettiin suttuinen kopiokartta ja varoiksi ensin lähdettiin väärään suuntaan. Tästäkään huolimatta emme onnistuneet harhautuksessa, vaan UM juoksi porukassa Luontokeskuksen risteykseen asti.



Reittinä toimi jo Kapteenille hyvinkin tutuksi tullut Luontokeskus-Tapola-Sammalsuo-Kaksvetinen-Peukalolammi-Sikomäki-Kyynärä-Tapolanjärvi-Sammalsuo-Tapola-Luontokeskus-Eerikkilä. Oli mukava juosta iloisessa porukassa, puheensorinan ollessa jatkuvaa. Ehdittiin ruotia niin juoksut kuin suunnistukset ja rogaining-kisatkin. Menneitä muisteltiin kaiholla ja tulevia uhottiin rinta kaarella. Pieni pysähdys ehdittiin pitää Kaksvetisen laavulla, kun yksi jos toinenkin kasteli muuten kuivaa maastoa. Ilvesreitti tarjoaa hyvin moninpuolista maastoa juoksuun: helppoja metsäautoteitä, leveitä sekä kapeita polkuja, teknisempää pikkupolkua ja satoja metrejä juostavia pitkospuita. Mikäpä olisi parempaa treenialustaa Nuuksio Classicille (paitsi Nuuksio tietenkin)? Porukka pysyi hyvin koossa ja salamavalot räpsyivät kuin punaisella matolla ensi-illan alkaessa.

Kyynäränharju juostiin edestakaisin ihan vaan maisemien takia, mutta Korteniemeen ei tällä aikataululla ehditty lähteä. Paluumatka tehtiin lyhyempää reittiä ja matkalla nähtiin huimia puun ylityksiä myrskytuhoalueella. Ihan loppureissusta matkanjohtaja otti vielä tuntumaa äitimaan kanssa ja vieläpä samassa paikassa kuin aiemmallakin kerralla. Ihme homma, ettei sitä jalkaa voi oikeasti nostaa paria senttiä korkeammalle, vaan aina pitää kaatua samaan saamarin juurakkoon.

Eerikkilässä nähtiin iloisia kasvoja, eikä kukaan tunnustanut olevansa liiemmälti väsynyt. Ursa Minor oli kehittänyt vielä urheilukentälle "leikkimielisen" kilpailun, johon kaikki osallistuivat, toiset leikkimielisemmin kuin toiset. En edes muista milloin olisin hypännyt aitoja, mutta tällä kertaa jäi vie ilmaakin aidan ja äijän väliin. Pitäisiköhän osallistua veteraanien sm-kisoihin aitajuoksuun? Saunan jälkeen grillailtiin vielä makkarat ja juotiin kakkukahvit kisamenestyksen (UM&Niilos mc) takia.



Valokuvat: Ursa Minor ja Niilos mc

Vertikaalitonni Hunnarilla

Miksi minun pitää kärsiä, jos Jokiv treenaa ultralle?

Nousumetrejä 1003 plus ne pari nousua, jotka tuli tehtyä huoltoa järjestäessä. Vein etukäteen mäen päälle vesiastian ja energiaa, jotta voisimme tehdä lenkit keskeytymättöminä. Karttoina oli Pellervon pullauttama maastokartta & vanha suunnistuskartta.

Aluksi kiersimme muutamia lenkkejä hieman pidemmältä maastosta, mutta huomattuamme ettei nousumetrit kerry tuolla tavoin, siirryimme jyrkempään rinteeseen. Käytimme vanhaa, nurmettunutta laskettelurinnettä sekä hissiväylää kierrokseemme ja välillä vaihdettiin kiertosuuntaa, jotta mielekkyys ei täysin katoaisi hommasta. Jokiv oli "luomuna" liikenteessä, mutta minä olin varautunut sauvoilla. Pimentyvä kesäyö on hienoa aikaa tehdä tämän tyyppistä harjoitusta. On todella ihme, jos ei takajalkaan tartu lisää voimaa näistä harjoituksista.
 
Melko hienoa ja hitusen raskasta.


Kuva: KapteeniSolisluu

Matkaa kertyi 12,84km, aikaa kului 1h 59min 9sek

Forssan Suvi-illan maraton 15.6.2013

Kovin oli raskas juoksu pienviljelijäperheen esikoispojalle. Ennätys parani kuitenkin reilut 8 minuuttia. Oma maratonennätys on nyt nettoaikana 3:35:11.

Lähtöasetelma oli hiukan ristiriitainen, kun valmistautuminen ja itsetunto olivat kunnossa, mutta harjoittelussa en ollut tehnyt riittävästi pitkiä lenkkejä. Noutaja saattaisi siis korjata väsyneen matkaajan juoksun loppupuolella. Numerolapun hain jo perjantai-iltana, joten lähtöön ei ollut mitään kiirettä. Päädyimme ratkaisuun, että perhe heitti minut hallille ja samalla he seuraisivat puolikkaan ja maran lähdön. Tein pienen lämmittelyn hermostuksissani ja lähtöpaikalta Pumppi bongasi minut ennen starttia. Ehdimme vaihtaa muutamat kuulumiset sekä Pumppi lupasi tulla loppumatkasta fillarilla huoltamaan väsyneitä kulkijoita.

Lähdön tapahduttua piti jonkin aikaa etsiskellä omaa paikkaansa ja suunnitelmani noin kolmen ja puolen tunnin ajasta tuntui kovalta, koska varsinkin ensimmäinen kilometri oli kovin hidas. Vasta kaupungista ulospäästyä, juoksu alkoi sujua vapaammin. Tammelaan päin juostaessa tankkauspöhö vielä jumitti menoa, mutta ohittelin kuitenkin koko ajan porukkaa. Tammelassa jalka nousi jo normaalisti ja sain kiristettyä sekunteja pois kilometriajoistani. Lämpöisen kelin takia jouduin kaatamaan vettä päähäni ja samalla kastelin paitaani. Avoimilla paikoilla tuuli ei haitannut menoa lainkaan, vaan se otettiin kiitollisuudella vastaan. Lämmin keli ei todellakaan kuulu Kapteenin suosikkeihin.
Varsinkin ensimmäisen kierroksen loppupuolella jutustelin puolikkaan juoksijan kanssa ja hän tähtäili 1.45-loppuaikaan. Juoksukaverista oli kovasti apua ajan kirimisessä. Toiselle kierrokselle lähdettäessä, olin jo liki aikataulussa kolmen ja puolen tunnin aikaan. Nyt sain vetoapua naismaratoonarilta, jonka kanssa tuli juostua Tammelaan saakka.

Tammelan ensimmäisellä juomapisteellä sain jonkin ihme vaihteen päälle ja kiihdyttelin vauhtiani. Juoksu oli tosi nautinnollista ja matka taittui. Ilo ei ollut pitkäaikainen, vaan kääntöpisteen jälkeen aloin hiljalleen jäädä noin viiden minuutin kilometriajoista. Otin toisen suolatabletin, mutta lievä pahan olon tunne alkoi hiipiä juoksijaan. Join seuraavalla juomapisteellä mukin Dexalia ja kastelin itseäni mukillisella vettä. Samalla kun koin reissun vaikeimpia hetkiä, niin Pumppi oli polkupyörän kanssa odottelemassa pelastavana enkelinä. Pyörän korista löytyi kaikki herkut raikkaasta vedestä aina Karjalanpaistiin :) Join muutaman suullisen puhdasta vettä ja tiemme erkanivat Pumpin huolehtiessa muistakin tutuista.

Matka Forssaan oli raskas ja useampaankin kertaan tuli mieleen ajatus kävelemisestä. Sain kuitenkin pidettyä itseni vauhdissa ja kaupunkiin tultaessa sain jopa uutta puhtia nostaa vauhtiani. Ehkä osansa notkahdukseen toi se, että kastelin itseni kunnolla, ennenkuin käännyimme Kuustoon ja samalla hetkellä tuuli alkoi puhallella viileämmin. Kun aiemmin kärsin kuumuudesta, niin nyt yht´äkkiä aloin palella. Lopun kaksi viimeistä kilometriä tulin sen minkä jaloista pääsin (ei kovin paljoin). Tunteet menivät laidasta laitaan, kun näin tulevat maailmanmestarit vaimon kanssa jalkakäytävällä. He olivat tulleet kannustamaan ja hakemaan väsynyttä juoksijaa. Urheilukentästä ja maaliintulosta ei jäänyt kovin paljon mieleen. Pojat kuitenkin juoksivat halaamaan ja toivottelemaan tervetulleeksi maaliin. Muutaman sanasen ehdin vaihtaa naismaratoonarin kanssa, jonka peesissä juoksentelin puolivälin sekä Saarjan bongasin 100+ paidasta. Kisahallin eväät maistuivat oikein hyviltä. Liekö osuutensa silläkin, että juoksin "soppamiehen" sponsoroimana :)

Tavoite 3.30 jäi tällä kertaa saavuttamatta, mutta selkeäksi eduksi näkisin sen, että nyt voin edelleen kuulua OnTrailin "Maraton alle 3.30"-ryhmään. Hieno reissu ja tutut kaverit tekivät hyviä aikoja!

Jokiv ehti ikuistaa tuulennopean, "tonttulakki" päässään juosseen kilpailijan:


Kuva: Jokiv

Luontokeskuksesta Ilvesreitille

"Kapteeni, käydään ihan vähän vaan palauttavalla lenkillä." -Jokiv

Kyllä tuli palauduttua ja taidettiin jo tehdä hiukan pohjia seuraavillekin reissuille. Viestiteltiin iltapäivästä, että voisi tehdä joskus pienen maastojuoksun poluilla ja hiukan ennen iltayhdeksää Jokiv laittoi ehdotuksen lenkistä spekseillä: "Tänä iltana, polkujuoksua ja ihan vähän vaan..." Tottahan sitä piti suostua, kun jälkikasvunkin sai mukavasti nukuteltua. Pojat ovat tämän viikon olleet erityisen väsyneitä, kun aamuisin on ollut uimakoulua ja päivä on mennyt touhutessa kavereiden kanssa. Poimin kaverin autoon ja teimme päätöksen lähteä Luontokeskuksen parkkipaikalle, josta suuntaisimme jonnekin päin ja jonkin pituisen lenkin. Hyvä suunnitelma!

Ilta oli päässyt kuitenkin vierähtämään jo siihen malliin, että varauduimme otsalampuilla. Parkkipaikalta pääsimme liikkeelle 22.40, ilman ollessa vielä lempeän lämmin ja auringon värjätessä taivaanrantaa. Alkumatkaa taitettiin pitkospuita pitkin:



Jokiv oli ottanut mukaansa 1:50000 mittakaavalla olevan retkeilykartan ja reitithän on lisäksi aika hyvin merkitty maastoon. Oli mukavaa päästellä pieniä polkuja sekä nautiskella maisemista. Tällainen puolisokea, keski-ikäistyvä, kulkukauppiaan raakki joutui kaivamaan otsalampun jo reilun puolen tunnin juoksun jälkeen. Juurakoissa kompurointi väheni samantien huomattavasti. Tapolanjärven rannassa pidettiin nopea juoma-/kuvaustauko:



Matka taittui ja juttu luisti. Muutamissa kohdissa jouduimme hiukan arpomaan oikeaa polkua, mutta eräälläkin mäellä polun kadotessa, lähdimme rohkeasti metsän puolelle ja toivoimme polun tulevan vastaan. Onneksi näin tapahtuikin muutaman minuutin etenemisen jälkeen. Teimme pienen sakkoringinkin, koska juomapulloani piti täyttää ja Jokiv muisti nähneensä eräällä taukopaikalla kaivon. Olin liikkeellä täysin veden ja yhden geelin varassa, mutta alkuillan "kevyt päivällinen" tuntui riittävän yllättävän pitkälle. Vararavintoahan on kuitenkin riittävästi ja olenkin monesti todennut, että juoksukaverin tulisi laittaa 25 kilon vyölaukku, jotta olisimme samalla viivalla painon kanssa. Loppumatkasta askel painoi tieosuuksilla, mutta poluilla meno oli selkeästi kevyempää. Samalla ruodittiin useampaankin kertaan tulevia Nuuksio Classicin ja Vaarojen reissuja. Viime vuoteen verrattuna askel on ainakin paljon kevyempi ja toivottavasti jalkavaivatkaan eivät haittaa tämän vuotista valmistautumista. Luontokeskuksella olimme takaisin 1.05 ja lähdimme ripeästi ottamaan muutaman tunnin yöunet ennen aikaista aamuheräämistä. Kapteenille nukuttuja tunteja ehti kertyä kolme, eikä Jokiv varmaan ehtinyt juuri enempää nukkua. Pitäisikö juosta tänäänkin hiukan "palauttavaa"...

Väsyneet, mutta onnelliset:



Matkaa kertyi 20,7 km, ajassa 2h 24min

Kata ja mä, kaupungilla taas - Turku Rogaining Sprint 2h

Monesti on pitänyt osallistua, mutta yhtä monta kertaa on kohdalle osunut yhteensattumia & muita tekosyitä, joiden takia Turku Rogaining Sprint on jäänyt väliin. Tänä vuonna onnistuin vihdoinkin olemaan sekä terveenä että saamaan kaverin mukaani. Houkuttelin kovakuntoisen Katan mukaani ja sarjaksi valikoitui luonnollisesti "40 pari", vaikka ihmettelenkin järjestäjien hentomielisyyttä päästää näin nuoria ja kovakuntoisia tuohon veteraanisarjaan. Kummallakin oli normi työpäivät ja Turkua kohti pääsimme ajelemaan vain ihan pikkiriikkisen myöhässä. Kapteeni tosin paikkasi tuon myöhäisen lähdön roisilla ajolla ja ohittelulla. Paikalle ehdimme juuri sopivasti viideksi valmistautumaan suoritukseen. Kapteenin harjaantunut silmä erotti kauempaa teräksisen kestävyyden ja kissamaisen notkeuden omaavan suunnistajan ja mitä, mitä??? Lanttuhan siellä opasti herrasmiehenä muita harrastajia lajinsaloihin. Oli mukava tavata elävässä elämässä ja vaihtaa muutamat kuulumiset. Juu...ja käteltyäkin tuli...sillä samalla kädellä kuin on kätelty Ari Vatastakin :o)

Reitinsuunnitteluun oli varattu kokonaista 15 minuuttia ja se tuntui kuluvan aivan liian nopeasti. Järjestäjät joutuivat hätistelemään meitä "kuuman ryhmän" suunnittelualueelta, joten ilmeisesti näyttömme eivät ennen kisaa olleet riittävät tai sitten järjestäjien edustaja ei vielä tunnistanut meitä. Reitti muotoutui vastapäivään kiertäväksi ja valtaosa ajasta suunniteltiin käytettäväksi peruskartalla. Vasta maaliin tullessa otettaisiin suunnistuskartoilta se, mitä otettavaa olisi. Lähtölaukauksen myötä huiman iso porukka lähti pyörätietä samaan suuntaan, joten yllättävän moni oli päätynyt samantyyppiseen alkuun. Kurkistin nopsasti karttoja ja teimme ensimmäisen reitinmuutoksen eli poikkesimme ottamaan rastin 152 (kumpareen eteläjuuri) matkalla rastille 168 (metsikön sisäkulma). Joen rannassa kulkevalle polulle loikattiin näyttävästi sillan kaiteen yli ja pyrimme pitämään suht´reipasta vauhtia yllä. Alkupään rastit olivat hyvin pitkälti tuollaisia läpijuostavia ja helposti tavoitettavia rasteja. Maaston puolelle ei juurikaan menty ja matkaa tehtiin niin kevyenliikenteenväylillä kuin kaduillakin. Rastien käyntijärjestys muotoitui näin 159 (katujen risteys) - 160 (metsikön ulkokulma) - 175 (katujen risteys) - 139 (mäki). Vasta rastille 139 (mäki) mennessä joutui miettimään hiukan enemmän reitinvalintaa, enkä ole näin jälkikäteen ollenkaan varma, että olisin tehnyt oikean ratkaisun. Rastille kuitenkin löydettiin ja lipulle noustessa vastaan tulivat Nina ja Juha, jotka vaikuttivat ennalta vahvimmilta voittajasuosikeilta. Meillä alkoi dieselit vähitellen käynnistyä ja juoksu tuntuikin jo selkeästi helpommalta kuin ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Kuuma keli aiheutti sen, että kulkukauppiaan jäntevä vartalo kiilteli hiestä (tosin suunnistusvaatteiden alla) ja päätä verhonneesta buffista olisi saanut puristaa ämpärillisen hikeä. Aika touhua!

Rastille 158 (tien mutka) jatkettiin hyvällä sykkeellä. Ilmeisesti otsalta valunut hiki kirveli silmissä, sillä en osannut valita rastilta lähtevää koillista tie/polku vaihtoehtoa, vaan juoksimme muutaman kymmenen metriä vikasuuntaan johtanutta tietä. Tarkistimme suunnan ja päädyimme kulkemaan rautatien suuntaisesti seuraavaan tien risteykseen. Tästä olikin helppo edetä pyörätietä sekä loppumatka kapeaa polkua rastille 69 (avokallio). En muista aivan tarkaan, mutta olisikohan tuossa tullut täyteen ensimmäinen tunti ja noin 10,5 kilometriä. Olimme ennen lähtöä sopineet, että tekisimme päätöksiä loppureitistä tunnin kohdalla ja päätimmekin kääntyä länteen ja aloittaa (maaliin) laskeutumisvalmistelut. Tulojälkiämme pitkin pääsimme takaisin pyörätielle ja jatkoimme leimaamalla rastit 167 (mäki) sekä 148 (avokallio). Näilläkin rastinväleillä kuljimme jalkakäytäviä ja kevyenliikenteen väyliä. Helppoa kuin heinänteko ja hyvä vauhti sai jatkua. Kummallakaan ei ollut mitään ongelmia ja Kapteeni sai toistuvasti katsella Katan uusien Salomonien kantoja.

Suunnistuskartalle siirtyminen ei sujunut ihan ongelmitta ja minulla oli pieniä murheita itsemme sijoittamisessa kartalle. Jälkiviisaana voisi sanoa, että ainakin rasti 138 (kaakkoinen kivi, etelä puoli) olisi kannattanut matkalla ottaa. Nyt suuntasimme kuitenkin juomarastille 170 (aukko) ja jouduimme nousemaan oikein kunnon ylämäen jyrkänteitä ohitellen. Kello kävi armottomasti ja olikin täysin selvää, ettemme ehtisi ottaa muita rasteja Temppelivuoren alueelta. Taas takaisin samoja jälkiä ja reipas siirtyminen Upalingon avokallioille. Rasti 147 (notko) löytyi vaivatta, kunhan löysimme ensin sille vievän heikon polun. Rastilta jatkettiin sen enempää ihmettelemättä sillä aloimme kärsiä orastavasta kiireestä maaliin siirtymisessä. 169 (iso kivi) haluttiin kuitenkin ottaa matkalla, se tuomien isojen pisteiden takia. Teimme louhikon takana sijainneella vihreällä pienen koukun, ennen kuin löysimme rastipisteen. Paikka ei tainnut olla kaikkein helpoimpia, sillä saimme toisenkin parin kanssamme tiheää metsää skannailemaan. Kiveltä suunnistimme taas louhikolle ja sen ylittämisessä saikin olla todella tarkkana. Väsyneillä jaloilla oli mukava taiteilla heiluvien ja huojuvien kivien päällä. Samalla teimme pienen reitinvalintavirheen, kun otin risteyksestä väärän polun. Päädyimme raiteille lännemmässä kuin oli tarkoitus, mutta rataa pitkin oli helppo korjata suuntaa. Selkeällä polulla tuli mieleen ajatus poimia vielä viimeiseksi rastiksi 174 (notko), vaikka meidän olisi jo pitänyt olla täyttä vauhtia juoksemassa maaliin. Rasti löytyi heti, mutta rastin jälkeen kärsin taas ongelmista hahmottaa suunnistuskarttojen sekä peruskartan raja. Muutama sata metriä edettiin tunteella, ilman tarkempaa tietoa sijainnista. Kartasta sain kiinni vasta liikenneympyrässä, joka oli selkeästi merkitty peruskarttaan. Arvioin matkaa maaliin olevan puolisen kilometriä (todellisuudessa sitä oli 600m) ja aikaa oli jäljellä alle kolme minuuttia. Pistelimme parasta mahdollista kyytiä kevyenliikenteenväylää pitkin ja ainoa, mitä sain huohotettua parille tuossa vauhdissa oli "kohta helpottaa". Kovin syvälliseksi keskustelu ei maalisuoralla virinnyt :o) Maaliin ehdimme kisakellon näyttäessä 2.01.40 eli menettäisimme 4 pistettä myöhästymisestä. Ensitunnelmat olivat ilo hienosta maastolenkistä sekä melko murheettomasta suorituksesta. Tällä(kin) kertaa tuli kierrettyä hyvä lenkki ja vasta sen jälkeen tulivat reitinvalinnalliset tai suunnistukselliset kuviot. Järjestäjien tietoteknisten ongelmien takia tulokset jäivät saamatta, eikä arpaonnikaan suosinut meidän tiimiämme tällä kertaa. Kotimatkalla poikettiin vielä jäähdyttelemässä Parmaharjun hyppyrimäen portaissa: katselimme jyrkkää portaikkoa auton ikkunasta, ilmastoinnin jäähdyttäessä lämmintä autoa. Samalla fiilisteltiin mahdollista osallistumista XTrail Parmaharju -maastojuoksuun.

Hyvä reissu, lisää tällaisia!

Tulokset Kartta Peruskarttaa on piirretty ne suunnistuskartalla olleet rastit, joissa kävimme.