Lumilenkillä elikkäs pyöräteitä aukaisemassa Loimaalla - TKR2014

Satuin huomaamaan, että Loimaalla järjestetään vielä yksi keräilymaraton ja voisihan sitä kotikonttoripäivän huonomminkin viettää. Tankkauksen hoidin rasiallisella Julia-suklaakohvehteja ja taisipa joulunpyhistä olla vielä muutama kilo vyötäröllä eväänä, kun aamupaino huiteli lukemissa 86,5kg. Lähtö meni taas hiukan viimetippaan ja Suunnolla oli vaikeuksia löytää satelliitteja ennen lähtölupaa, vaikka jouduin sentään hiippailemaan autolta 30 metrin matkan lähtöviivalle.

Lähdöstä Mikko Y-J meni keulille ja arvelin miehen olleen puolikkaalla (olikin varttimatkalla). Kun muut eivät halunneet vauhtia pitää, niin siirryin Mikon peesissä pyörätielle. Saman tien selvisi, ettei Loimaan kaupunki ollut vaivautunut tekemään aurahommia, vaan saimme juosta pöperöisessä lumikerroksessa, johon sateli koko ajan lisää märkää lunta. Maraton juostiin kahtenatoista kierroksena ja puoleenväliin homma kulki kivuttomasti. Puolikkaan väliaika 1:52 antoi uskoa jopa reilusti alle neljän tunnin loppuaikaan. Lumi oli monin paikoin paakkuuntunut "perunapelloksi" ja juoksu oli sellaista haparoivaa poukkoilua. Samalla vasen lonkka/reisi kiristeli uhkaavasti tekemättä kuitenkaan enempää kiusaa. Laskin jäljellä olevia kierroksia ja loppuajan karkaamista. Juoksun aikana evästelin lähinnä mukin urheilujuomaa per kierros huoltopöydästä. Lisäksi minulla oli geelinamuja 8kpl, jotka otin kaksi kerrallaan, tarpeen vaatiessa. Yhden suolankin napostelin kaksi kierrosta ennen maalia ja mustikkakeitto meni puolivälissä. Loppupuolella pääjärjestäjä Antti otti lumikolan ja lähti kiertämään kierrosta juoksijoita vastaan. Lumikolan leveys riittikin hyvin juoksuun ja homma helpottui huomattavasti. Meikäläisellä tuli harmillisesti maali vastaan, samalla kun Antti sai koko kierroksen kolattua. Viimeisellä kierroksella jouduin nopeasti tyhjentämään rakkoani kuusenjuurelle, etten olisi joutunut kastelemaan housujani. Kun kuulin askeleita tulosuunnasta, tuli kiire jatkaa. Eroa toiseksi tulleeseen olikin maalissa vain 10 sekuntia eli tiukaksi meni. Yhtään enempää en olisi tänään saanut koneesta irti, vaan juoksemattomuus näkyy kunnon sekä jalkojen loppumisena. 15 kilometriä puuttuisi vielä, että saisi tälle vuodelle tuhat juostua kilometriä.

Maalissa odotteli sauna lämpimänä sekä ruoka & kahvi pöydässä. Hienoa palvelua pieneltä organisaatiolta, joka on tehnyt uskomattoman työn tänä vuonna suomalaisen maraton-juoksun eteen.

Tänä vuonna en enää maratonia juokse: en tarkoituksella, enkä yllättäin :)

Rogaining-radan suunnittelua

ROGAINING -RADAN SUUNNITTELUSSA HUOMIOITAVAA


Suunnittelussa ja reitin piirtämisessä on suureksi avuksi seuraavat välineet:

- Viivain, esim. 300mm
- Punainen kynä (kuulakärkikynä, ohutkärkinen tussi tms. PERMANENT)
- Lyijykynä
- Korostustussi (huomioi väri joka erottuu kartasta)
- nuppineuloja
- lankaa
- rullamitta
- leveä teippi karttamuovin sulkemiseksi tiiviisti (kontaktimuovi)

1. Kiinnitä kartta piirtoalustalle (esim. paksu pahvilevy)

2. Piirrä etelä-pohjoisviivat, jos kartassa ei ole niitä (helpottaa kartan suuntaamista maastossa)

3. Laske pisteet kartan eri nurkista. Huomioi luonnolliset kartan jakajat (tiet, joet, järvet yms.)

4. Pistä rastipisteisiin nuppineulat

5. Arvioi kulkunopeus kartan maastossa (esim 6 km/h)


6. Jos suunnittelet rastipisteiden välit suorina, niin todenmukaisemman etenemisnopeuden saat käyttämällä kerrointa 1,3 (esim. 6 km/h : 1,3 = 4,6 km/h). Aloittelijan kannattaa käyttää kerrointa 1,5 (esim. 6 km/h : 1,5 = 4 km/h).


7. Lähde suunnittelemaan reittiä kuljettamalla lankaa rastipisteiden kautta

8. Piirrä joko suorat viivat rastien välille tai tee korostuskynällä valmis reittisuunnitelma


9. Merkitse karttaan tarkistuspisteet, tavoiteaika / tavoitematka


10. Tee vielä kerran yleinen silmäily / tarkistus


11. Laita kartta karttamuoviin sekä teippaa muovi kiinni. Vaihtoehtoisesti voit päällystää kartan kontaktimuovilla molemmin puolin.

 

12. Olet nyt valmiina lähtöön. Onnea matkaan!

Liekkitiimi liekeissä - SYR 2014

Someron yörogaining on yksi kesän odotetuimpia kohokohtia. Somerolaiset ovat onnistuneet luomaan lämminhenkisen ja poikkeuksellisen hyvän hinta-laatu suhteen omaavan tapahtuman. Tälle vuodelle oli uutuutena gps-seuranta, jota kotiväki olikin silmä kovana tarkastellut. Aamulla kotiin palatessani jouduinkin vastailemaan seuraavan tyyppisiin kysymyksiin: Miksi muut...? Miksette te...? Miten ihmeessä...? Ettekö te tajunneet...? Kaikesta huolimatta, gps-seuranta koettiin hyväksi ja tervetulleeksi kokeiluksi lajiin.

Tiimi oli palautunut hyvin Viron em-kisojen rasituksista ja porukalla oli kova halu päästä metsään, tekemään hyvä harjoitus. Ennen karttojen jakoa ennätimme kahvittelemaan ja seurustelemaan, sekä muistamaan veteraanisarjaan siirtynyttä toveriamme. Doc on tunnettu sanonnastaan "Hart-Sport menee suoraan reiteen" ja herran lahjakassista löytyikin 40 pussillista tuota herkullista, vihreää voimantuojaa. Samalla koko tiimille löytyi Ruotsin tuliaisina S-kokoiset "kompressiopaidat" Victorian ja Danielin virallisella hääkuvalla ja vihkipäivämäärällä. Miten ihmeessä tuollaiset herkut saattoivat olla kävelykadun matkamuistomyymälän poistotangossa ja vieläpä puoli-ilmaiseksi? Ainakin naurua ja ihmetystä riitti paitojen hinnan eli 50 kruunun edestä.

Kuva: Maija Virta

Kuva: Antti Nousiainen

Reitinsuunnittelu ei sitten ollutkaan ihan läpihuutojuttu, sillä ratamestari oli sijoitellut pirullisesti rastit ilman selkeää kiertoa. Tiimin kovasta itseluottamuksesta kertoo se, että reitti suunniteltiin pitkälti yli 50 kilometrin pituiseksi, oikeastaan lähemmäs 60 kilometrin taivalta. Lähtömerkistä suuntasimme länteen ja alun muutamat sadat metrit etenimme kovaksi tiedetyn Kolmen Koplan seurassa. Kiersimme ensimmäiselle rastille (34) tietä pitkin ja tässä kohden kierto osoittautui virheeksi. Rastilla oli jo täysi tohina päällä, kun saavuimme lopulta leimaamaan. Tästä pääsimme hyvään vauhtiin Heinjärven kiertämisessä (35-46-159) tai oikeastaan vain vauhtiin...itse asiassa ei siihenkään... Pari väliä kulki vielä suhteellisen mukavasti, mutta ratkaisu lähteä järven pohjoispuolella kulkemaan rantaa pitkin, osoittautui virheeksi. Pitkässä rantaheinikossa, vattupuskissa ja nokkosissa kulkeminen latisti tunnelmaa ja säännöllisen epäsäännöllisesti piti hypätä piilossa olevien ojien ylitse. Kaiken hyvän lisäksi suon ylittävä sähkölinja oli todella hidaskulkuista. Rastilta 159 jatkoimme edelleen linjaa pitkin, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei tuntunut olevan tarjolla. Jälkikäteen vaimo sanoi ihmetelleensä gps-seurannasta, miksi meidän vauhtimme oli vain 2-3 kilometriä tunnissa, kun samaan aikaan muut tiimit laskettelivat toisaalla 6-8 kilometriä tunnissa. Rasti 169 löydettiin aivan nappiin isojen taimikkoalueiden takaa. Poluille ja tielle pääseminen palautti uskoa miehiin ja juttukin alkoi taas luistaa. Seuraavat rastit (139-129-119-160) otettiin tarkasti ja käytimme etenemiseen mahdollisimman paljon teitä. Optimistisesti suunniteltu reitti alkoi tuntua mahdottomalta toteuttaa, mutta vielä ei ollut aika tehdä oikaisuja, vaan yritimme kiristää vauhtia. Vaikka rastilla 160 hiukan haparoitiinkin, niin eteenpäin lähdettiin hyvällä sykkeellä. Saarijärven koilliskulmaa kierrettäessä manailimme somerolaisia järvenrantoja: eihän täällä kulje missään kalastajanpolkua, vaan maasto vaihtelee vaikeakulkuisen ja mahdottoman välillä. Puro (130) osoittautui niin hienoksi rastipisteeksi, että juoksentelimme puron edestakaisin ennen leimaamista. Tarkoituksella tietenkin, uskotteko?

Seuraavalla välillä päästiin paparazzin kuvaamaksi. Rajavillien Antti onnistui nappaamaan hienon kuvan, jolle hän antoi nimeksi "Liekkitiimi liekeissä":

   Kuva: Antti Nousiainen

 

Rastipiste 117 (Vanha nuotiopaikka) päätettiin ottaa tiekierron kautta. Viimeinen maastossa kuljettu 200 metriä sekoitti nuorisourheilijat taas kerran liian paljon oikealle. Kuvittelimme nuotiopaikan olevan mäen korkeimmalla kohdalla ja sieltä avautuvan huikean näköalan. Porukka olikin hieman ihmeissään, löydettyään lopulta muutaman hiiltyneen puunkappaleen pitkästä ruohikosta, keskeltä "ei mitään". Kaupantekijäisiksi haparoimme paluumatkalla samaa metsätietä, jota pitkin olimme tulleet rastille. Aika touhua!

 

Kello oli ennättänyt jo sen verran pitkälle kilpailuajassa, että jouduimme tässä vaiheessa oikaisemaan suunnitelmaamme. 59-juomapiste-138-127-110-137 leimailtiin mahdollisimman paljon teitä liikkuen. Rastilla 49 oli taas aika suunnitella loppumatkaa. Valkenevassa aamussa päädyimme ratkaisuun 55-126-118. Kumparetta 118 etsiskeltiin sitten taas huolella. Juuri kun olin ehtinyt kysyä, että muistatteko miten kävi viime vuonna tällaiselle aukolle tultaessa, niin kartta ja maasto eivät miesten mielestä enää kohdanneetkaan ja skannailutyöt olivat ajankohtaisia. Hiukan pienemmällä työllä sentään tänä vuonna selvittiin. Antti oli taas ehtinyt piiloutumaan rastille kameransa kanssa ja ikuisti tiimin häpeätilan:

 

  Kuva: Antti Nousiainen

 

Arvoimme rastilla vielä parin minuutin ajan jäljellä olevaa aikaa ja mahdollista reittiä. Päädyimme liikkumaan maalia kohden rastien 48-44-54 kautta. Yö oli kulunut nopeasti aamuun ja irtokarkkipussikin löydettiin repusta vasta viimeisen tunnin aikana. Rastilta 54 lähdettäessä huomattiin aikaa olevan sen verran jäljellä, että voisimme hakea vielä rastin 53 maalin toiselta puolen. Kevyemmällä jalalla 43:kin olisi ehkä ollut tavoitettavissa, mutta emme uskaltaneet ottaa kolmen pisteen takia riskiä ajan ylittämisestä. Maaliin ennätettiin ajassa 7.42.35 (matka noin 44,5km) ja tulokseksi muodostui mukava viides sija kovassa seurassa. Tulokset_SYR2014

 

Jälkiviisautta...

 

+ Tiimiltä hyvää tekemistä ja paljon onnistuneita ratkaisuja

+ Positiivinen fiilis, muutamasta vikeudestakin huolimatta

+ Tiimi suunnisti tällä kertaa yhdessä enemmän kuin kertakaan aiemmin
+ Tiimin tähänastisista suorituksista paras? 

             

- Ehkä hiukan liian optimistinen suunnitelma...ehkä...

 

Aika velikultia - ERC 2014, Pölva, Viro

Raportin kirjoittaminen ERC 2014 -tapahtumasta on ottanut harvinaisen koville ja reissusta onkin vierähtänyt jo reilu kuukausi. Vaikka aluksi tuntui, että selvisimme helpolla, niin ihan poikkeuksellinen väsymys tuli kuitenkin hankittua.


Odotus

Päätös Viron EM-kisaan lähdöstä tehtiin pian viime vuoden Retki-Rogainingin (8h sarja) jälkeen ja ilmoittautuminen laitettiin sisään ennen vuoden vaihdetta. Kisaan tuntui olevan ikuisuus, mutta talvi ja kevät vaihtuivat kesään liiankin nopeasti. Tiimin ensimmäisestä 24h-kisasta oli tulossa viimeinkin totta.


Valmistautuminen

"Tähän kisaan me sitten treenataan ja käydään tekemässä pitkiä yhteislenkkejä koko joukkueen voimin." 

Työkiireet pitivät huolen siitä, ettei treenattua tullut ainakaan valoisalla ajalla ja kilometrit jäivät muutenkin alakanttiin. Loppiaisrogaining 8h, Salpaus-rogaining 12h, TKR-maraton Loimaalla ja Averian maraton Vihdissä jäivät liki ainoiksi pitkiksi treeneiksi, kun juoksu- ja suunnistuskilometrejä kertyi viiden ensimmäisen kuukauden aikana vain  viitisensataa. Ennen kisaa käytiinkin kauhunsekaista keskustelua jaksamisesta.

  
Jännitys

Kisamatka tehtiin yhdessä Tyykikylän Bluesin ja Ihan Hukassa -tiimien kanssa. Lauttamatkalla tankattiin huolella buffet-pöydässä ja Pölvaan ehdittyämme nautimme vielä majoituspaikassa kiireetöntä pastapäivällistä ja teimme varustukseen viimeisiä säätöjä. Tässä vaiheessa jännitys kihelmöi mukavasti mahanpohjassa, mutta luotto omaan tekemiseen oli yllättävänkin korkealla. Jollakin tapaa oman tiimin läsnäolo rauhoitti mieltä. Nukuttua tuli useampia tunteja kuumuudesta ja itikoista huolimatta. Aamupalapuuro ja -leivät menivät hyvin alas ja tunnelma oli rauhallinen. Kisapaikalle ajaessa oli hiukan reitin kanssa epäselvyyttä, mutta autossahan oli 9 erilaisella suunnistustaidolla vastustettua, vahvan mielipiteen omaavaa urheilijaa, joten parin u-käännöksen jälkeen löysimme perille Oravan kylässä sijainneeseen kilpailukeskukseen.


Ilo

Kisapaikalla jännitys oli jo muuttunut iloksi. Oli hienoa tietää, että kohta päästäisiin tositoimiin ja nauttimaan Viron luonnosta kokonaiseksi vuorokaudeksi. Koko alkuvuoden vaivanneita työasioita ei tarvitsisi miettiä lainkaan ja Minkiönkylän Mahti sekä DocS ovat mahtavaa seuraa matkalla. Reitti ei hahmottunut tällä kertaa ihan heti, mutta saimme lopulta itseämme tyydyttävän suunnitelman kasaan. Loppuun jätimme tarkoituksella pelivaraa useamman tunnin ja samalla maalin lähestymissuunta valittiin niin, että lisäpisteiden keräämiseen olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet. Iloiset äänet ja vitsailu kaikuivat lähtökarsinaan mennessä ja nyt ei enää jännitty lainkaan, vaan oltiin virtaa täynnä ja valmiita seuraavan vuorokauden koitokseen.


Into

Lähtöpaukusta Doc otti tutun paikkansa kolmikon keulilta, kurkisti hartiansa yli, virnisti ja heitti tutun kommenttinsa "Tänään on pojat tossu syönnillään. Hart-Sport menee suoraan reiteen!" Kiihdyttelimmekin muita joukkueita ohitellen tieosuudella ripeään juoksuun ja halusimme olla ensimmäisellä rastilla ennen pääjoukon aiheuttamaa ruuhkaa. Ensimmäiset rastit olivat hyvin helppoja maastonkohtia ja antoivat hyvän käsityksen siitä, ettei rastilippuja ollut todellakaan piilotettu. Rauhoittelimme hiukan vauhtia, mutta samalla halusimme pitää koko ajan hyvän liikkeen alkumatkasta. Tutkailimme edetessämme maastoa, saadaksemme kuvan virolaisesta metsästä ja sen edettävyydestä. Olimme suunnitelleet pitävämme kenkämme kuivina mahdollisimman pitkään, jotta säilyisimme ilman rakkojen hidastavaa vaikutusta. Lämmin kesäpäivä nosti fiilistä ja ensimmäisen tunnin tulos oli odotusten mukainen (7,25km/10 pistettä).   


Vahvuus

Sama vahva meno jatkui sekä liikkeen että suunnistuksen osalta. Rastit löytyivät ilman hakuja ja reitinvalinnatkin tuntuivat olevan suurimmaksi osaksi nopeampia kuin samaan suuntaan etenevien kilpakumppanien. Ainoan vaikeuden toi vedenpitävä kartta, josta yliviivaustussilla merkitty oli hävinnyt jo alkuvaiheessa hikisiin käsiin. Onneksi MiMa ja Doc olivat ehtineet merkitä suunnitelman myös punaisella permanent-tussilla. Yksi isompi virhe tapahtui ojien risteystä (305) hakiessa. Olimme hyvässä suunnassa kohti rastia ja nähtyäni nopean suomalaisparin, korjasinkin suuntaa liiaksi vasemmalle. Korjausliike palkittiin 14 minuutin hakutalkoilla. Asiaa ei helpottanut yhtään, että tässä kohtaa karttaan ei ollut merkittynä kahta maastossa sijainnutta, reilunkokoista ojanuomaa.

Yhtä rastia myöhemmin, pidemmällä tiesiirtymällä pieni haku oli jo unohdettu, kun tankkailimme lihapiirakoita ja ihailimme "aikamatkaa menneisyyteen". Maisemat ja piha-alueet rakennuksineen olivat kuin 50-luvun Suomi-filmeistä. Vesipisteelle W6 ehdittiin ajassa 5 tuntia ja matkaa oltiin tehty tuossa vaiheessa 30 kilometriä. Olimme mukavasti suunnitelman mukaisessa vauhdissa, ilman suurempia murheita. Vielä tunnin ajan pystyimme pitämään saman hyvän alkuvauhdin päällä ja pistesaldokin oli karttunut reilulla 13 pisteellä per tunti. Hyvä Liekkitiimi, hyvä me!
   

Epäilys

Kuuden ja kahdeksan tunnin välillä oli menossa notkahdus. Yht´äkkiä kilometrivauhti olikin pudonnut neljään ja puoleen. Osa notkahduksesta menee hankalamman maaston piikkiin, mutta varmasti oman osansa notkahdukseen toi myös energioiden vajeneminen. Ehkä tämä ei sittenkään ole ihan läpihuutojuttu? Tässähän voi vielä joutua kovaankin paikkaan...

Epäilykset helpottivat vielä hetkeksi, kun vesipisteellä W2 tankattu neste ja energia toivat miehiin lisävirtaa ja selkeitä polkuja & teitä edettiin taas hölkkäillen. Useammassakin kohdassa oli villisikojen jälkiä ja tummuvassa illassa alkoi hirvittää mahdollinen villisika karjun kohtaaminen metsässä. Olin ihan varma, että toinen osapuoli olisi ollut paljon valmiimpi puolustamaan omaa reviiriään. Suunnistus kulki edelleen vaivatta. Kartan länsiosassa uskaltauduimme jopa kulkemaan pienen pätkän tietä kartan ulkopuolella. Ilmeisesti kartasta oli jätetty taktisesti juuri tuo osa kuvaamatta, sillä eriävä tienhaara olisi saattanut harhauttaa kulkijat. Pidimme kuitenkin hyvin oikean tien ja varmistimme kompassilla teiden kulkusuunnat. Otsalamput olimme kaivaneet jo hieman aiemmin valaisemaan kulkua ja puolenyöaikoihin alkoivat sitten isommat ongelmat etenemisen suhteen.

    
Epätoivo

Doc ei saanut energiaa sisään eikä imeytymään normaalisti. Vesipisteelle W3 saavuttaessa, kuulimme jo kaukaa musiikin rytmin. Vesipisteenä toimi mökin pihapiirissä sijainnut kaivo ja paikallinen porukka oli virvokkeita nauttiessaan viritellyt valkokankaan, videotykin sekä äänentoiston pihalle. Varsin sekava joukko oli meitä vastaanottamassa sekä opastamassa kaivolle. Ehkä juuri tästä syystä puimme vain takit päällemme ja täydensimme nopeasti juomapussit, emmekä pitäneet pidempää evästaukoa. jälkikäteen mietittynä, tässä kohtaa olisi pitänyt evästää kunnolla ja levähtää hetkinen.

Epätoivoa ei helpottanut suon ylityksekseen lähdettäessä kadotettu linja sekä polku. Pienen pyörähtelyn jälkeen otimme kompassisuunnan pohjoiseen ja osuimme liikuttavankin hyvin tielle ja siitä rastille. Doc otti väkisin geeliä ja nestettä, yökkäili ja taisipa pieni oksennuskin tielle ryöpsähtää. Vesipisteellä W4 istahdettiin hetkeksi ja tehtiin suunnitelmaa loppumatkan taittamiseksi. Fox Forcen Miia ja Sanna osuivat vesipisteelle samaan aikaan ja tytöt yrittivät tsempata meitäkin juoksuun. Sata metriä myöhemmin Fox Force oli kadonnut horisonttiin ja me laahustimme edelleen tiellä.


Pettymys

Olimme päätyneet oikomaan loppureittiä maaliinpääsyn nopeuttamiseksi. Ehkä kaverin tuskaa ei täysin käsittänytkään ennen kuin pikaisen puskareissun jälkeen palailin tielle ja Minkiönkylän Mahti kuiskaa: "Shhh, Doc nukkuu!" Doc oli nukahtanut silmänräpäyksessä sikiöasentoon sepelille ja nyt viimeistään me puusilmätkin huomasimme tiimikaverin hädän. Olimme vielä hetkeä aiemmin suunnitelleet kulkevamme vähintään sadan kilometrin matkan, mutta nyt prioriteetilistalla kärkeen nousi maaliinpääsy. Matka maaliin tuntui tuskastuttavan pitkältä isoa tietä kävellessä. Onnistuimme kartuttamaan pistesaldoamme vielä muutamalla rastilla, jotka sijaitsivat reitin varrella. Matkaa taittaessa oli hyvä käsitellä pettymys alta pois ja aamuauringon lämmittäessä tuollaiset ajatukset unohtuivatkin nopeasti.


Helpotus

Maali tavoitettiin ajassa 19 tuntia 14 minuuttia 47 sekuntia. Kuljettua matkaa kertyi 95,4 kilometriä (move). Olimme vajaata vuorokautta aiemmin aloittaneet urakkamme yhdessä ja yhdessä tulimme myös maaliin. Isot kiitokset reissun onnistumisesta kuuluvat Minkiönkylän Mahdille sekä DocS:lle. Tunnen olevani etuoikeutettu kuulumaan samaan tiimiin näiden herrasmiesten kanssa. Kiitos!
 

 

Linkki isompaan karttaan: -klik-

 

Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä.

Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen.

Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan.

Aika velikultia.

 

-Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

Eväät (kuluneet):

n. 4-5 l Urheilujuomaa(Herbalife H3O)
n. 1 l vettä juomapisteillä
2 kpl Graham-lihis
1 kpl Lihapirugas (lähinnä lihapasteijaa muistuttava paikallinen mestariteos)
1 kpl Valio Mustikkakeitto 250g
2 kpl Elovena välipalakeksi 
2 kpl Marabou Starbar-suklaapatukka
4 kpl BisBis-lakritsapatukka
1 pss irtokarkkia
1 pss Suklaarusinoita

Varusteet:

Salomon XA20 reppu
Camelbak 2l juomarakko
Lupine Piko otsavalo
Salomon SpeedCross3 -kengät
WOL -kompressiosukat
Icebug -gaitersit
Craft -boxerit
NoName Terminator -suunnistustrikoot
NoName Combat -suunnistuspaita
Salomon -irtohihat
NoName -hikinauha (leveä)
Craft takki (ohut)
Vara-aluspaita
Normisetti ea-tarpeita, wc-paperia, savett, lääkkeitä, rahaa...

 
 

Salpaus-rogaining 2014 12h

Yksi kevään odotetuimmista kokokohdista on Salpaus-rogaining ja sinne Liekkitiimi suuntasi vuoden tauon jälkeen. Viime vuosi jäi Kapteenin vatsavaivojen takia väliin, mutta tänä vuonna haluttiin ehdottomasti päästä kokeilemaan yksi pidempi harjoitus ennen Viron EM-kisaa. Edustaminen jäi Minkiönkylän Mahdin sekä Kapteenin varaan, kun Doc oli kiireinen aikaisen kevään takia. Vaikka yhteiset harjoitukset ovatkin jääneet vähiin, niin luotto tiimin tekemiseen oli korkealla. Kaksi lähekkäin juostua maratoniakaan eivät painaneet enää liiaksi jaloissa.

 

Menomatka kului nopeasti jutustellessa  kuulumisia ja taukopaikalle saimme vielä seuraksemme kovakuntoisen Tyykikylän Blues-joukkueen. TK Bluesin porukan kanssa olemme kesäkuussa lähdössä yhteismatkalle Viroon, rogainingin EM-kisoihin (ERC 2014).

 

Vierumäelle saavuimme hyvissä ajoin. Ennätimme laittaa varusteet ja reput valmiiksi jo ennen karttojen jakoa, joten tällä kertaa reitinsuunnitteluaikaa olisi oikeinkin hyvin. Reitti muotoutui pienen tuuminnan jälkeen myötäpäivään kierrettäväksi ja kilometrejä oli tarkoitus saada kasaan +72km. Teimme reitin pitkälti teitä ja polkuja hyödyntäväksi ja naapuritiimin Gurun ihmeteltyä reitinvalintaamme kartan luoteisosassa, muutimme suunnitelmaa vielä parin rastin osalta. Reitin loppuun suunniteltiin oikomahdollisuuksia, ihan vain varmuuden vuoksi. Samalla, kun teippailimme karttapusseja kiinni, niin hyödynsimme odotteluajan viimeisillä tankkauksilla ennen lähtöä. Kapteenin "ilmastoidut" trikoot aiheuttivat keskustelua ja kehtasipa joku epäilläkin housujen mahdollista kestämistä maaliin saakka.

 

Reitinsuunnittelua:

 

Kuva: Merja Yli-Härsilä  

 

Lähdön tunnelmissa pääsimme poseeraamaan oikeiden urheilijoiden kanssa:

 

 Kuva: Tomi Mäkelä 

 

Lähtö oli tälläkin kertaa melkoista hätäilyä ja ryntäilyä. Onnistuimme jopa kirmaamaan ensimmäisen risteyksen pitkäksi, kun suurin osa porukasta oli menossa rastille 84 (nenä) ja meidän suunnitelmassamme ensimmäinen rasti oli 54 (kumpare). Teimme korjausliikkeen oikeaan suuntaan ja samalla ihmetteleviä katseita osaksemme. Reitti ei varmaankaan ollut nopein tai edes lyhin, mutta se oli meidän ihan itse, hartaudella toteuttama reitinvalinta. Ennen ykkösrastia juostiin vielä toisenkin risteyksen ohitse ja saimme kanssakilpailijoilta ansaitusti tyhmänleiman otsaamme sekä aasinlakin päähämme. Rasti sentään löytyi ilman hakua ja pääsimme jatkamaan matkaa hyvillä fiiliksillä. Keväinen päivä oli hetkittäin hyvinkin lämpöinen, mitä nyt pienet sadekuurot viilensivät välillä kulkijoita. Hymy oli herkässä ja askel kevyt. Oli oikein mukava olla Mahdin kanssa liikkeellä. Rasti 86 (polku) oli melko epäselvä ja onneksi se osui meidän reitillemme valoisana aikana. Saimme jo tässä vaiheessa huomata paikallisen talousmetsän haasteet etenemisen suhteen. Juoksuaskeleet metsänpuolella jäivät vähäisiksi. Rastit 35-43-93-75-23 olivat ihan peruskauraa, ilman ongelmia. Saimme pidettyä tasaisen vauhdin päällä eli etenimme reilut 8 kilometriä tunnissa, kahden ensimmäisen tunnin ajan. Välillä kaivettiin Minkiönkylän Mahdin repusta BisBis-täytelakritsat ja herkuteltiin juostessamme.

 

Rastia 51 otettaessa puhelin soi ja menin vielä hätäpäissäni puheluun vastaamaan. Antaessani käyttöohjeita ja tuotetukea puhelimitse, onnistuimme ohittamaan rastin pariinkin kertaan lähietäisyydeltä. Vasta Tuomaksen ja Johannan tullessa hakutalkoisiin mukaan (ja minun lopetettuani puhelun), saimme ryhtiä rastinottoon. Rastilippu 51 (kumpare) oli sopivasti puuston takana piilossa, eikä rastipiste saanutkaan kehuja paikalla olleilta kilpailijoilta. Lajinomaisuuteen kuuluu, että rasti olisi ainakin yhdeltä suunnalta selvästi havaittavissa. Rastille 72 mentäessä suunnitelma ja toteutus eivät täysin kohdanneet. Tiedättehän tunteen, kun on  mukavampi liikkua ja puhua pölistä kuin seurata karttaa? Juuri noin me onnistuimme toimimaan. Loppujen lopuksi toteutettu reitti saattoi olla jopa nopeampi kuin suunniteltu. Seuraavaksi tavoittelimme tielle ja rastille 101. Olin astua auringossa lämmittelevän kyyn päälle ja pelästyinkin kiepillä olevaa matelijaa melkoisesti. Tien linjaus oli muuttunut sorakuopan myötä, mutta onnistuimme hahmottamaan sijaintimme kartalla osin metsätöissä olleen miehen ja osin oman tarkkaavaisuutemme ansiosta. Rastinotto ei käynytkään sitten ongelmitta, vaan jouduimme tekemään koukkauksen polun kadottua.

 

Hyvä fiilis oli taas nousussa, kun pääsimme jatkamaan matkaamme. Suolla ylitettiin jäässä olevaa ojaa ja Minkiönkylän Mahti epäili jääpeitteen kestävyyttä. Kuittasin epäilyt sanomalla, että minusta jää on oikein vahvan näköistä. Seuraavassa hetkessä makaan jäänreunalla, toinen jalka upoksissa jääkylmässä vedessä. Nousin varoen ja taisinpa vielä kehdata varoitella seuralaistani heikosta jäästä. MiMa mutisi jotakin tyyliin "mitä minä sanoin...", mutta mielestäni tilanne oli jo ohi ja matka jatkui. Rasti 102 löytyi vaivatta ja tässä kohdin näimme muitakin joukkueita liikkeellä. Seuraavan välin olimme suunnitelleet tietä pitkin, mutta päädyimme oikomaan maaston kautta. Mäkeä laskeutuessani, onnistuin menettämään tasapainoni ja pyörähdin repustakin huolimatta kissamaisesti takaisin jaloilleni. Hetki naureskeltiinkin, että oliko menossa naisvoimistelijoiden kevätnäytös vaiko aikuisten miesten rogaining-retki metsässä.

 

Rastille 82 (kivi) ei sitten osuttukaan ihan heti. Tieltä lähdettäessä vastaan tuli pariskuntta, joka kertoili heidän etsineen rastia noin 40 minuuttia sitä kuitenkaan löytämättä. Olimme aivan varmoja sijainnistamme ja naureskelimme tuollaisille maaston skannailu puheille. Yli puoli tuntia myöhemmin, kun lopulta löysimme rastin paljon lännemmästä kuin osasimme kuvitella, ei naurattanut enää yhtään. Rastia 94 ( suppa) kuviteltiin ensin kumpareeksi, mutta tarkempi kartan ja maaston tarkastelu osoitti kyseessä olevan supan. Täydensimme rastin jälkeen olleelta juomarastilta juomarakot täyteen ja nautiskelimme samalla eväitä. Huomasimme jutustelun kääntyvän usein Viron kisaan ja pitkän kilpailun haasteisiin. Kumpikin taitaa jännittää yhtä paljon tulevaan ERC-kisaa.

 

Rastin 61 kautta pääsimme siirtymään moottoritien itäpuolelle ja samalla ensimmäinen puolisko kisa-ajasta alkoi täyttyä. Ennen rastia 83 oli jyrkkä nousu, mikä laittoikin miehet hengittämään raskaammin. Samalla tutkailtiin reitinvalintaa seuraavalle rastille (104). Tiesiirtymän jälkeen oli tarkoitus jatkaa sähkölinjaa, mutta linjan nähtyämme käännyimme takaisin ja jatkoimme kiertäen teitä pitkin. Vastaan tuli useampiakin tiimejä, joiden kanssa vaihdettiin muutama sana. Parivaljakko Anssi A.

/Hazor juoksivat reittiä vastapäivään ja heidän kanssaan juttutuokiota olisi voinut jatkaa vaikka pidempäänkin. Rastipisteenä ollut notko löytyi pienen haparoinnin jälkeen ja samalla puhelin piippasi viestiä Tyykikylän Bluesin voitosta 6h-sarjassa. Otimme nopean puhelun Pumpille ja lauloin heille pätkän onnittelulaulua. Tuollainen hölmöily palkittiin taas suunnan menetyksellä ja tietä ei tahtonut tulla lainkaan vastaan. Puhelun aikana olin onnistunut kääntämään suuntaa sen verran, että olimme kulkeneet tovin tien suuntaisesti ryteikössä. Aika touhua! Kivi (21) aiheutti sekin haparointi, muuten selkeässä maastossa. Kumpare (52) oli sentään niin selkeä rastipiste, että sen me löysimme vaivattomasti. Juomarastilla hörpimme pari mukillista vettä ja kaivoimme samalla hiukan purtavaa repusta. Vaikka ensimmäiset väsymisen merkit olikin jo havaittavissa, niin jalka nousi suhteellisen kevyesti. Hiekkatietä juostessamme oli tarjolla "köyhänmiehen loma-asuntomessut" eli pääsimme näkemään upouusien mökkien rivistön. Rastille 95 osuimme ihan suoraan, vaikka omasta mielestäni meidän olisi tullut vielä jatkaa pidemmälle. Hyvääkin tuuria osui siis matkalle. Rastinväli 95-85 osoitti vääräksi kuvitelmän siitä, että järven rannassa kulkisi aina polku. ilmeisesti juuri tätä järveä kalastajat eivät olleet hyödyntäneet, eikä pienintäkään polkua löytynyt rannassa. Lisäksi saimme taiteilla kaatuneiden puunrunkojen päällä ennen tielle saapumista. Ilmeisesti metsurikaan ei ollut löytänyt paikalle tuulenkaatamia korjaamaan.

 

Rasti 85 oli helppo ottaa, mutta sitten päästiinkin taas kunnon nousuhommiin. Yritimme välttää kaikkein jyrkintä osaa, mutta siitäkin huolimatta jaoissa painoi tiukka nousukulma. Linjalta siirryimme kulkemaan ojanvartta rastille 103 (kivi). Oja tuli ylitettyä aivan tarpeettomasti useampaan kertaan ja kasvusto hidasti kulkua entisestään. Kivi oli kuitenkin niin massiivinen, etteivät edes meidänlaisemme puusilmät onnistuneet sitä ohittamaan. Kivirastilla kaivoimme otsalamput valmiiksi ja samalla olisi ollut hyvä hetki laittaa ohut takki päälle. Valitettavasti emme tuota mahdollisuutta käyttäneet hyväksi, vaan palelimme koko loppumatkan energiavajeissa. Rastilta 53 lähdettäessä tehtiin nopeita arvioita loppumatkan kestosta sekä jäljellä olevasta matkasta. Fiilista koetimme nostaa irtokarkkipussin avaamisella ja Minkiönkylän Mahti totesikin karkkien olevan niin hyviä, että hän saattaisi pillahtaa itkuun silkasta onnesta. Mahdin kuluneiden Speedcrossien pohjat eivät olleet tarjonneet tarpeellista suojaan jalkapohjille, vaan rakot alkoivat tuntua selkeämmin tehden etenemisestä vaivalloisempaa. Rastille 24 (tervahauta) mennessä, tehtiin yhteinen päätös lopun yläkierron poisjättämiseksi. Sen sijaan lähdimme tavoittamaan loppuja rasteja järjestyksessä 92-55-74-84-maali. Ojalle (92) onnistuttiin kulkeutumaan reilusti oikealle. Vasta rastilta tuleva joukkue herätti epäilemään sijaintia ja ottamaan reilu korjaus suuntaan. Tässä vaiheessa otsalamppu piti olla koko ajan päällä ja kartanluvussa olisi ehdottomasti tarvittu lasit/suurennuslasi. Ihmettelinkin ääneen, miten jaksan parkua kerta toisensa jälkeen heikentynyttä näköäni, mutta en saa varattua aikaa silmälääkärille. Rasti 55 poimittiin vauhdilla ja rastilta lähdettäessä kaivoin MiMan repusta viimeiset BisBis-lakritsit. Sormet olivat niin jäässä, etten ollut saada käärepaperia avatuksi. Yritin liikutella sormia verenkierron tehostamiseksi, mutta siitä ei tuntunut olevan pitkää apua. Ohittelimme pari joukkuetta selkeillä juoksuosuuksilla ja vauhti oli edelleen ihan mallikasta. Teimme vielä arviota maaliinsaapumisajasta ja jäljellä olevasta ajasta. Päädyimme pysymään korjatussa suunnitelmassa ja tulemaan etuajassa maaliin. Nyt ei auttaisi rikkoa jalkoja, ettei tulevat koitokset jäisi väliin yltiöpäisen yrittämisen takia. Rasteille 74 ja 84 mentiin kevyttä hölkkää. Kävelimme vain lyhyitä matkoja ylämäkiin. Rasti 84 ei missään tapauksessa ollut mikään selkeä tapaus, mutta otimme sen poikkeuksellisen tarkasti välttääksemme virheitä loppuun. Rastilta maaliin kuljettaessa onnistuimme valitsemaan väärään suuntaa kulkevan polun, mutta virhe havaittiin ennenkuin mitään isoa virhettä ehti tapahtua. Maaliin otettiin vielä pieni loppukirikin ja retki oli ohitse ajassa 11:30:41 ja pisteitä kertyi 1810. Sijoitus oli tällä kertaa 17/49. Tulokset 

 

Salpausrogaining toimi hyvin kenraalinharjoituksena Viron kisaan. Saa nähdä, miten selviydymme puolta pidemmästä suorituksesta ja pysyykö kartanluku koko matkan ajan hanskassa. Tiimi varmasti toimii hyvin yhteen, sillä Minkiönkylän Mahdin kanssa yhteistyö pelaa ja Doc tuo omat vahvuutensa tiimin toimintaan.

 

 Loppuun muodikas selfie ja lainaus Minkiönkylän Mahdin päivityksestä:

 

12 tuntia metsässä takana. Saatiin vettä, räntää ja lunta, välillä arskaakin. Seurasta huolimatta oli kylmä. Ennen kisaa oli ihunaa, nytkin, muttei yhtä paljon...

 

 

 

 

Päivän peliväline: 

  

Turhia toiveita - 2. Averian maraton 19.4.2014

"Miten sä voit olla noin hermona? Eiks se ole vaan maraton, mihin sä olet menossa?"

-Uninen ääni peiton alta

Alakerrassa sama meno jatkuu keskustelulla Manun (6v.) kanssa:

 

 "Minne sä olet isi menossa?"

-Isi menee juoksemaan maratonin.

"Ookkei...älä viivy isi kauan".

-huokaus- tällä evästyksellä ja kannustuksella sitten mennään.

 

 

Pääsiäislauantaina 2014, Toinen Averian Maraton, kolmastoista Averian kymppi.
Maraton virallisesti mitattu, noususumma 390m (epäv.). Yhtenä kierroksena.

Viime vuoden koettelemukset Averian maratonilta olivat sen verran unohtuneet, että olin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa tämän vuoden tapahtumaan mukaan. Alkuvuodesta oli vielä kovat suunnitelmat kasvattaa juoksumääriä ja parantaa hyvässä nousussa olevaa juoksukuntoa. Tammi-helmikuu meni kuitenkin ihan minimikilometreillä ja Averialle lähdettäessä pohjalla olikin ainoastaan noin 300 edettyä kilometriä. Tähän määrään piti jo laskea suunnistuksetkin mukaan. Kolme viikkoa sitten Loimaalla juostu TKR keräilymaraton antoi kuitenkin valonpilkahduksia jonkinlaisesta kunnon säilymisestä, kun juoksin maran pitkänä lenkkinä aikaan 3.42. Averian profiili on kuitenkin kaukana Loimaan melko tasaisesta maastosta.

Edeltävällä viikolla yritin tehdä muutaman kevyen harjoituksen ja aattopäivänä kävimme vielä koko perheen voimin Sappeella päättämässä laskettelukautta osaltamme. En tiedä, oliko tuosta laskettelusta ainakaan hyötyä Averian raskaissa ylämäissä. Olimme Docin kanssa sopineet tapaavamme lähtöpaikalla ja ehdimmekin vaihtaa pikaiset kuulumiset valmistautumisen ohessa. Doc ehdotti, että voisimme juosta alkumatkan yhdessä ja tämä ehdotus yhtälailla ihastutti kuin pelottikin Kapteenia, jonka juoksuvauhti on ihan eri planeetalta kuin Docin. Lähtöviivalla hakeuduimme porukan etuosaan ja paukusta lähdimme reipasta vauhtia liikkeelle. Vauhti tuntui heti varsin kovalta ja ensimmäisen kilometrin täytyttyä, huomasin aikaa kuluneen 4.15. Rauhoitin samantien nopeutta ja annoin Docin karata parinkymmenen metrin päähän. Toinen kilometrin veikin sitten jo aikaa 4.25 ja epäilin tässä vaiheessa maaliinpääsyä, jos vauhti ei rauhoittuisi huomattavasti. Ensimmäiselle juomapaikalle tultaessa Doc jarrutteli sen verran, että pääsimme jatkamaan yhdessä matkaamme. Herrakunnantietä juostiin muutaman askelen välein ja aina välillä Doc kääntyi kuin kiusoitellakseen hitaampaa kaveriaan. Aamupala tuntui vielä raskaalta vatsassa ja jalat tuntuivat kovin raskailta. Kaupantekijäisiksi oikea pohje ilmoitteli ihme tuntemuksia kohdasta, johon laskettelumonon yläreuna osuu. Manailin mielessäni edellispäivän mutkamäkeä, mutta vähitellen keväinen luonto vei huomion tuollaisilta joutavilta tuntemuksilta. Kilometrit oli hyvin merkitty ja laskeskelin aikataulun pitävyyttä noin kolmen ja puolen tunnin aikaan. Oma ennätykseni maratonilta on 3.35.11 ja vielä tuossa vaiheessa kuvittelin voivani parantaa sitä raskaasta reitistä huolimatta.

Lopentielle käännyttäessä liikenteenohjaaja sanoi eron kärkeen olevan kahdeksan minuuttia. Tuossa vaiheessa näimme toisena juoksevan espanjalaismiehen ja sijoituksemme olivat siis kolme ja neljä. Kaksi ensimmäistä juoksijaa olivat yleisessä sarjassa, joten huomasimme olevamme M40-sarjan kärjessä. Vaikka keskustelua ei tällä kertaa käytykään ihan totuttuun tapaan, niin ehdin kuitenkin itkemään pariin kertaan Docin alaikäisyyttä sarjaan: kaverihan ohittaa tuon maagisen neljänkympin rajapyykin vasta kesällä. Ylimmäistentie tuntui liki yhtä raskaalta kuin viimekin vuonna. Hetkittäin juoksimme ihan peräkkäin, mutta vähitellen Doc oli enenevässä määrin kymmenenmetrin karkumatkalla. Otimme puolivälin huollossa yhteisen geelin puoliksi ja aikaa ensimmäiseen puolikkaaseen saimme kulutettua 1.40. Geeli antoi lisävoimia ja onneksi olin laittanut järjestäjien laatikkoon Valion mustikkakeiton, joka löytyi 23 kilometrin huoltopaikalta. En ottanut heti keittoa, vaan odottelin sopivaa hetkeä sen nauttimiseen. 27 kilometrin miehittämättömällä huoltopaikalla otin mustikkakeiton sekä suolatabletin ja huuhtelin suuta vielä mukillisella raikasta vettä. Ohi ajavasta autosta tarjottiin useampaankin kertaan banaania, mutta tällä kertaa tarjottu eväs ei juoksijoille maistunut. Olimme suunnitelleet juoksevamme kolmeenkymppiin yhdessä, mutta jouduin päästämään Docin karkuun pari kilometriä liian aikaisin. Kun kolmenkympin huollon jälkeen lähdettiin alamäkeen, niin eroa oli jo reilut satametriä ja jalkani tuntuivat lyijynraskailta.

Viime vuoden vaikeimmat hetket koettiin juuri näillä kohdin, mutta tällä kertaa pystyin juoksemaan koko ajan. Alamäet sain rullailtua yllättävänkin rennosti ja ajattelin Jokiveen kanssa tehtyjen mäkitreenien todella kehittäneen askelta. Muutamin hetkin sain nautiskeltua maisemista, vaikka ajatukset maratonjuoksun järjettömyydestä keskeyttivätkin välillä unelmointini. Haaviston risteykseen sijoitetusta huoltopyödästä join juotavaa kuin turisti lomahotellin viinabuffetista. Kaadoin vielä ennen lähtöäni viimeisen mukillisen vettä päähäni. Vaikka vesi vilvoittikin hetkellisesti, niin se myös edesauttoi kaljun päälaen palamista aurinkoisessa kevätsäässä. Loppumatkan ylämäet söivät ensimmäisellä puolikkaalla saavutettua etua ja 3.30-aika karkasi koko ajan kauemmaksi väsyneen juoksijan ulottuvilta. Energiat alkoivat olla tosi vähissä, koska käsivarret alkoivat puutua ja jouduin ravistelemaan käsiäni useampaan kertaan. Doc oli aikoja sitten ohittanut edellä menevän espanjalaisen ja nyt mies oli minunkin näköpiirissäni. Sain tuosta kaukana näkyvästä hahmosta voimia loppukiriin ja kuvittelin kiristäväni loppua kohti, kun muut väsyvät...

Viimeiset jyrkemmät alamäet menivät yllättävänkin helposti ja sain rullailtua kevyesti alaspäin. Reidet eivät olleet ihmeissään alamäistä, vaikka ylämäet olivatkin hyvin lyhyttä askellusta. Maaliin käännyttäessä näin aukealla kaksikin perässä juoksevaa henkilöä, joten juoksunloppu tuli minun osaltani oikeinkin hyvään aikaan. Loppuaika 3.39.28 ei ollut aivan sitä mitä odottelin, mutta raskaalle reitille se on ihan hyväksyttävissä. Vaikka aika olikin hiukan pettymys, niin M40-sarjan kakkostila ja iso pokaali kompensoivat alakuloa (jos sitä nyt edes oli). Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän pidempiä rogaining-haasteita. 

Maraton pitkänä lenkkinä - TKR Keräilymaraton 30.3.2014, Hirvikoski (Loimaa)

Pitääkö aina valmistautua viikkokaupalla vai voiko jotain tehdä spontaanisti? Kyllä voi :)

Sain messuilla seisoskellessani kuningasajatuksen pitkästä lenkistä ja samalla tutkailin mahdollisia tulevia tapahtumia netistä. TKR Keräilymaraton juostaisiin sunnuntaiaamuna Hirvikoskella eli melkein naapuripitäjässä. Vaimo oli hiukan yllättyneen oloinen, kun lauantai-iltana aloin valmistaa pastaa iltapala-aikaan. Tuon verran sentään valmistauduin, kun ravitsemus oli kahden päivän ajan ollut pelkkää grillimakkaraa ja mustaa kahvia. Kellojen siirto kesäaikaan toi oman jännityksensä aamuheräämiseen, enkä tietenkään ollut laittanut mitään valmiiksi. Huiskin juoksuvaatteita valmiiksi päälleni ja kassiin pakkasin hiukan kuivaa vaihtopaitaa juoksun jälkeen puettavaksi. Kun kaivoin Ambitin kaapista ja tsekkasin sen toimintakunnon, niin kapinehan meni täysin lukkoon ja ruutu pimeäksi. Ajattelin ottaa Polarin matkaan, mutta kiireessä unohdin sen pöydälle. Täysin luomuna, vailla sykemittausta tai tietoa ajasta mentäisiin. Muistin sentään herättää pojat ja pudottaa anoppilaan hoitoon siksi aikaa, että rouva tulisi aamuvuorosta kotiin. Jouduin ajamaan hiukan ripeämmin loppumatkan, etten myöhästyisi. Aikaa jäi kuitenkin reilusti, sillä ilmoittautumisen sain tehtyä 25 minuuttia ennen starttia.

"Isi, vaikka sulla on suhteellisen iso vatsa, niin sä olet aika hyväkuntoinen" -Miro 8v

MUISTA! Älä vaihda paitaa ennen juoksemaan lähtöäsi noiden teräväkielisten pikkupirujen nähden.

Osa keräilymaratoneja aktiivisesti kiertäviä oli lähtenyt liikkeelle jo kahdeksalta, mutta viralliseen lähtöönkin (kello 10.00) riitti mukavasti osallistujia. Lähtijöillä näkyi kolmenlaisia numerolappuja, mutta enhän minä tietenkään asiaa tarkemmin ajatellut, vaan kuvittelin suurimman osan olevan maratonilla. Lähtömerkistä ampaistiin liikkeelle ja osa pisteli heti karkuun. Ok, osahan saattaa olla vartti- tai puolimaratonilla. Olinhan tuloksista nähnyt, että liki kaikki matkat olivat mahdollisia. Sain Mikko Y-J:n kiinni peltosuoralla ja vaihdoimmekin muutamia ajatuksia treeneistä. Mikko piti mielestäni oikein hyvää vauhtia, mutta kellon puuttuessa ja höpötellessämme kuulumisia en lähtenyt jarruttelemaan menoa. Ensimmäinen kierros oli aika tukkoinen, jalkojen vertyessä vasta toisella kierroksella. Kolmannen kierroksen loppupuolella Mikko teki irtioton ja samassa tajusin hänen olevan juoksemassa puolikasta. Omaksi puolikkaan väliajaksi muodostui 1.43.20, joka saattaisi viedä jopa henkilökohtaiseen ennätykseen. Tiesin kuitenkin rajojen tulevan vastaan ja toisesta puolikkaasta tulisi selvästi hitaampi. Tarkoitushan oli lönkytellä pitkä lenkki eikä huimistella ennätyksien perässä.

Toisen puolikkaan jouduin juoksemaan aika yksikseni. Tietenkin lyhyellä reitillä tulee välillä ohiteltavia (mm. Mr Maraton kierroksilla 1,3,5 ja 7), mutta eipä tuolla ollut aikaa jäädä seurustelemaan ohitustilanteissa. Kuuden kierroksen jälkeen kysyin aikaa huollossa ja laskeskelin olevani vieläkin 3.30-vauhdissa jos juoksisin kaksi viimeistä kierrosta 52 minuuttiin. Väsymys ja noussut vastatuuli teki kuitenkin yrityksestä varsin ponnettoman. Kello pysähtyi maalissa aikaan 3.42.03, joka jää omasta ennätyksestäni alle 7 minuuttia. Vaikka juoksutreenit ovatkin jääneet alkuvuodesta tosi vähille (juoksu 75,6km, maastojuoksu 51,1km, suunnistus 47km), niin kunto on näemmä säilynyt laskettelun ja muiden kekkulointien avulla ainakin samassa tasossa kuin viime vuonna. Maalin jälkeen ei kolottanut mihinkään erityisesti. Rakoilta vältyin täysin ja vain alaselkään sain pienen hiertymän juoksutrikoiden vyötäröstä. Yleensä vältän senkin valkovaseliinilla, mutta nyt tuo unohtui tehdä kaikessa kiireessä. Evästäkään ei kulunut kuin yksi pussillen PowerBar geelikarkkeja (9kpl), jotka nautiskelin kolmen kappaleen satseina kierroksien 3, 6 ja 7 loppupuolella. Kierroksen viisi huollossa join varaamani Valion Mustikkakeittotetran. 

Suihkun ja palautusjuoman jälkeen olo oli oikein hyvä. Järjestäjät tarjosivat vielä kahvit ja leipää ennen lähtöä, joten tuolla pidettiin juoksijasta huolta kuin omasta pojasta. Hieno tapahtuma ja ainakin minusta kiva reitti. Yllättävänkin monipuolinen, kun ajattelee lyhyttä, reilun viiden kilometrin lenkkiä taajama-alueelle. Erityisesti peltoaukean soratiestä iso plussa. Toivottavasti jatkossakin ehtii juosta muutaman keräilymaratonin. Kannatusjäsenmaksun ainakin maksoin heti kotiin päästyäni :)

Kotiin palatessani pojat olivat kavereineen trampoliinilla.

"Isi, tuliko mitään palkintoa? Voititko?"

Ei, ei tullut palkintoa enkä voittanut.

"Ei se mitään voittanut" Miro huusi kavereilleen. "Enkö mä sitä jo aiemmin sanonut, ettei se ikinä mitään voita!"

Yritä tässä sitten juosta, kun jälkikasvun tuki harrastamiselle on tuota luokkaa...


  PS. Vuoden eka lenkki sileän tossuilla!

Perinteistä Wassbergia - 24-tunnin hiihto Vierumäellä 7.-8.2.2014

Herään kipuun ja kolotukseen. Jo silmäluomien avaaminenkin vaatii täydellistä keskittymistä ja päättäväisyyttä. Sängystä nouseminen ei olekaan ihan helppoa, kun keskivartalosta on löytynyt täysin uusia lihasryhmiä edellisen vuorokauden aikana. Onko minua pyöritelty betonimyllyssä? Sainko aamuyöntunteina nakkikioskin jonossa turpiini? Ehei! Kipu on itse aiheutettua Vierumäen 24-tunnin hiihdon aikana. Mutta miten tähän on oikein tultu?

Tyykikylän Blues oli yhtä hiihtäjää vajaa ja minähän en juurikaan tällaisiin ehdotuksiin kykene sanomaan ei. Kun hiihtotaustaa ei aikuisiältä ole ja kalustonkin vuosikerta on jotain muuta kuin 2010-luvulta, niin harjoitteluun olisi kannattanut panostaa hiukan enemmän. Vähäluminen talvi ja muut kiireet aiheuttivat sen, että valmistautuminen jäi yhteen kertaan hiihtoputkessa ja kolmeen Tammelan tykkilumilenkillä hiihdettyyn kertaan. Reissu Vierumäelle jännitti, mutta uskoin selviäväni urakasta juoksukunnon avuin. Miten hiihtäminen voisi olla vaikeaa, kun pienet lapsetkin osaavat hiihtää Hippo-kisoissa? Suksien voitelu on minulle avautumatonta salatiedettä ja päädyinkin huollattamaan sukset paikallisessa Intersportissa ennen kisaa. Kisan aikana ajattelin käyttää voitelupalvelua aina tarvittaessa.

Vierumäelle ennätimme hyvissä ajoin ja saimme leirimme pystytettyä urheiluhallin juoksuradalle. Makuualustoja, retkisänkyjä, makuupusseja, kuivaustelineitä, eväslaatikoita, varustekasseja, kuivia teknisiä alusasuja, märkiä teknisiä alusasuja,  hiihtopukuja ja -monoja...niistä olisi seuraava vuorokausi tehty. Leirimme naapureiksi saimme MC Nappulakumi ski teamin (4-henk sarja) ja Liikunnan Riemu (Duo-sarja) joukkueet. Ennen lähtölaukausta oli hyvin aikaa tehdä valmisteluja, tankkailla energiaa ja hioa taktiikkaa. Suunnitelmaksi muotoutui hiihtää numerojärjestyksessä ja kolme kierrosta (10,89km) kerrallaan. Ladulla viivyttäisiin noin 45 minuuttia kerrallaan ja lepoajaksi muodostuisi 2 tuntia 15 minuuttia. Ihan liikaa unta ei seuraavan yön aikana pääsisi kertymään.

Lähtöviivalle asettui Tyykikylän Bluesista Tasku ja lähtölaukauksen jälkeen hiihtäjien iso joukko alkoi venyä pitkäksi jonoksi. Me muut siirryimme urheiluhalliin valmistautumaan omiin hiihtovuoroimme.  Vähäisen hiihtokokemukseni takia en oikein tiennyt, mitä pitäisi laittaa päälle. Päädyin tekniseen alusasuun ja päälle laitoin talvijuoksupaidan ja talvijuoksutrikoot. Jos selviän niillä juostessa, niin miksi hiihto olisi erilaista? Tasku lähetti Katan matkaan ja nyt alkoi jännittää. Hiippailin tulospalvelun seurantaan katsomaan kierrosten edistymistä ja muutamaa minuuttia ennen Katan tuloa vaihtoon, siirryin vaihtoalueelle. Monot osuivat kertalaakista siteisiin, mutta uusien sauvojen käsilenkit aiheuttivat harmaita hiuksia kaljulle päälaelle. Kaiken hössötyksen ja jännittämisen viedessä huomion, en ollut tutustunut lainkaan käsiremmien käyttöön tai niiden säätämiseen. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen löysin oikean kiinnitystavan ja samassa Kata tulikin lähettämään minut omalle vuorolleni. Kiertäessäni urheilukentän lenkkiä huomasin, että käsilenkkien pituutta pitäisi säätää. Hiihtelin löysää vuorohiihtoa ja lyhensi lenkkien pituutta parhaani mukaan. Jouduin pariin kertaan tekemään hienosäätöä ekalla lenkillä ennen kuin mieleinen säätö löytyi. Kun huomiokyky käsilenkeistä siirtyi hiihtämiseen, niin huomasin alaselän olen aivan tulessa. Juostessahan keskivartalo ei saa minkäänlaista treeniä ja puuttuvien lihasten takia hiihto tuntui hankalalta. Luistellen liikkeellä olevat menivät pääosin nopeampaa vauhtia, mutta perinteisen hiihtäjille en sentään joutunut latua antamaan. Intersportin Jannen tekemä voitelu tuntui toimivan ja selviydyin ensimmäisestä urakastani ajassa 46:48. Mirka lähti omalle hiihto vuorolleen ja minä siirryin urheiluhalliin sadatellen perinteistä hiihtoa ja heikkoa kuntoani. Taisinpa vannoa lähteväni heti lauantaiaamuna Lahteen ostamaan luistelusuksia ja -monoja. Ilmeisesti järjestäjien makaronilaatikko sai järkyttyneen mielen taas oikeille raiteilleen, koska toiselle hiihtovuorolle lähdin ihan hyvillä mielin. Suksi toimi edelleen mukavasti ja ladun varressa olleet ulkotulet valaisivat hiihtäjien matkantekoa. Alaselkä muistutteli taas olemassa olostaan, mutta pyrin hiihtämään enemmän tasatyönnöllä tai yksipotkuisella tasatyönnöllä kuin vuorohiihdolla. Muut puhuivat urheiluhallissa hiihtävänsä "Vassua", mutta enhän minä sellaisesta mitään tiennyt. Nyt kun pääsin googlettamaan tuon "Vassun", niin eipä siitä perinteisen hiihtäjälle mitään hyötyä olisi ollutkaan:

Wassberg-tyylissä, eli yksipotkuisessa luistelussa sauvoilla tehdään tasatyöntö jokaiselle potkulle. Siinä kuten myös Mogren-tyylissä liu'utaan pitkiäkin matkoja lähes tai täysin tasasuksella, mikä vaatii hyvän tasapainon. Kilpahiihtäjät käyttävät yksipotkuista luistelua erityisesti kiihdytyksiin ja loiviin ylämäkiin. Wikipedia

Toisen hiihtovuoron jälkeen vein sukset voitelupalveluun ja yritin nukkua lepovuoroni aikana. Nukkuminen oli kuitenkin enemmän sellaista torkkumista kuin levollista unta. Kolmannelle vuorolle lähdin puoli kahden aikoihin ja liekö väsymyksellä vaikutuksensa, sillä tuloksiin kirjattiin vain kaksi kierrosta kolmen sijasta. Omasta mielestäni hiihdin kolme ja protestoinkin tulosta sanomalla olevani ajanottojärjestelmän uhri. Mirka lähti omalle hiihtovuorolleen kuitenkin normaalisti, saaden tuloksen kolmelta kierrokselta. Aikataulu meni sen verran Kapteenin hölmöilystä sekaisin, että Mirka tuli vaihtamaan Taskun matkaan ihan urheiluhallin pahnoilta :)  En saanut tässäkään välissä kunnon unta aikaiseksi, mutta hiihto tuntui kulkevan nyt helpommin. Neljäs urakka meni ajassa 48:10 ja olin onnistunut tähän asti hiihtämään todella tasaisia kierroksia. Keli oli taas kerran muuttumassa ja veinkin hiihdon päätteeksi sukset voitelupalveluun saamaan uuden pito- & luistovoiteen. Samalla yö oli kääntymässä aamuksi ja kävin syömässä järjestäjien aamiaispöydästä puuroa, leipää ja muuta energiaa. Jokaisen hiihdon jälkeen join pari mukillista kuumaa mehua järjestäjiltä sekä leirissä omasta eväslaatikostani palautumisjuoman. Vaikka tankkasin jokaisessa välissä energiaa, niin silti hiihtovuoroni viimeisellä kierroksella terve näläntunne hiipi aina nuorisourheilijan vartaloon. Kroppa oli tässä vaiheessa tasaisen väsynyt, eikä mihinkään paikkaan sattunut enempää tai vähempää. Pari viikkoa aiemmin jäällä loukattuun käteeni jouduin syömään kisan aikana muutaman Buranan. Kädessä oli normaalisti voimaa (siis hyvin vähän), eikä se vaivannut hiihdon aikana. Kipu palasi lepotaukojen aikana ja torkkumisen aikana piti asettautua niin, etten nukkunut vasemmalla kyljelläni.

"Miten sä siellä lujempaa olisit voinut hiihtääkään, kun kaikki sua nopeammat kirittäjät ovat Sotshissa olympiakisoissa"  DocS tsemppipuhelun aikana

Taivaalta tuli välillä kosteaa lunta ja välillä räntää. Pito oli olematon ja hiihtäminen melkoista lipsuttelua. Hiihtovuorot viisi ja kuusi olivat kaikkein vaikeimmat ja onnistuin pahimmillaan viettämään vuorollani aikaa ladulla 53:07. Järjestäjät kävivät juuri tuon kuudennen vuoron aikana korjamassa latua ja pääsin kokeilemaan ihan uutta latua. Latukoneenkin jouduin ohittamaan, joten ainakin siinä vaiheessa oli vauhti kohdallaan. Latukone joutui pitämään normaalia kovempaa vauhtia, eikä saanut oikein kunnon latua aikaiseksi. Vein taas sukset voitelupalveluun ja toivoin sen auttavan pidon puutteen kanssa. Alkanut vesisade oli ruuhkauttanut voitelupalvelua ja jouduimmekin hiukan vaihtamaan taktiikkaa. Oli sovittu kahden kierroksen vuoroista, mutta jouduinkin viittomaan Katan vielä "sakkokierrokselle" suksien puutteeni vuoksi. Katalla oli hyvä ilme, kun hän tuli kolmannelta kierrokselta ja olin edelleen ilman suksia. Olimme tehneet vielä kerran säätöä hiihtovuoroihin ja Tasku lähti yhdelle kierrokselle ennen minua. Näin, kelin muututtua, saimme kaikki taas kolmen kierroksen rytmiin takaisin. Muutoksen rajuutta kuvaa hyvin se, että nyt hiihdin nopeimman kolmen kierroksen urakkani ja eroa edelliseen hiihtoon oli liki kahdeksan minuuttia. Latu oli nyt erittäin liukas ja pidosta ei ollut tietoakaan. Lasketellessani jäiseksi liippaantunutta alamäkeä, mietin lasketteluharrastuksesta olleen kovasti hyötyä. Tuollainen mietiskely palkittiinkin sitten radan isoimmassa mäessä seuraavalla tapahtumasarjalla: oikea suksi pysyi hienosti ladulla, mutta oikea suksi karkasi sivulle. Väsyneet jalat olivat täysin voimattomat ja hetkessä huomaan laskevan tuollaisessa puolentoista metrin haara-asennossa. Oikea suksi karkasi tässä vaiheessä ladulta ja puisteltuani lumet niskastani, huomaan olevani penkan yli pehmeässä lumessa. Sukset ovat pysähtyneet tykkilumikasaan ja pikaisen tarkastelun jälkeen arvioin sekä välineiden, että ukon olevan kunnossa. Silmäilin vielä hetken löytyisikö kadonnut itsetuntoni, mutta en havaitse siitä mitään jälkiä. Vaihtoon selvisin lopun kiukulla niin, että kierrosaikani oli vain parikymmentä sekuntia hitaampi kuin edellisellä kierroksella.

Viimeiset hiihtovuorot tiivistimme kahteen kierrokseen per henkilö. Oma vuoroni meni erinomaisen hyvin, koska onnistuin hiihtämään nopeimman sekä kolmanneksi nopeimman kierrokseni koko kisan aikana. Kun Mirka ja Kata hiihtivät viimeisiä kierroksiaan, niin herrasmiehinä me Taskun kanssa emme tietenkään seuranneet ladun varressa, vaan kävimme suihkussa ja purimme leiriä. Tyykikylän Bluesin kokonaissaldoksi kertyi 93 kierrosta eli 337.59km. Siihen pitää olla tällä kertaa tyytyväinen kelien vaihdellessa tapahtuman aikana niin paljon. Tulokset    

Hieno tapahtuma ja tuo vuorokauden leirielämä uusine ja vanhoine tuttavuuksineen oli iso osa hauskuutta. Jos ensi vuonna Kapteeni on Vierumäellä hiihtämässä, niin toivottavasti olen hankkinut luistelusukset, opetellut hiihtämään niillä ja mahdollisesti ymmärtäisin vielä jotain voitelustakin. Kukapa näistä tietää?

Vauhtia ja erheitä - Loppiaisrogaining 2014

Minkiönkylän Mahdin kärsittyä jalkavaivoista, olimme Docin kanssa kahdestaan liikkeellä. Tarkoituksenamme oli tehdä pitkä lenkki ja yrittää pitää vauhtia myös metsän puolella, mutta järjen äänen puuttuessa matkasta, vajaavainen suunnistuksemme pilasi osittain vauhdinpidon.

Liikkeelle lähdettiin aamuvarhain koko Lounais-Hämeen rogaining-kerman kera eli Jokiveen pihalta poimin mukaani myös Pumpin ja Pontuksen sekä Thanton, joka oli saamassa lajiesittelyä Tyykikylän Bluesin porukassa. Jokiveen pyöräkin muistettiin nostaa auton perään ja matkaan päästiin iloisissa sekä odottavissa tunnelmissa. Harrastajamuusikko saa hyvin harvoin täyden katsomon jakamattoman huomion ja Kapteeni käyttikin menomatkan hyväkseen pitämällä pienimuotoisen konsertin sekä nokkahuilulla että Xaphoonilla. Soittaminen ei oikein onnistu, ellei ohjaa autoa samaan aikaan polvilla. Olin tulkitsevani yleisön huokaukset niin, että ne johtuivat enemmänkin auton heittelehtimisestä kaistalta toiselle kuin minun soitostani...

Hakunilassa valmistautuminen vei harmillisen paljon aikaa seurustelulta, mutta mm. Ursa Minor, Niilos, Elwood, Emo & Holle sekä Rajavillien Antti ehdittiin nopeasti tervehtiä. Reitinsuunnittelu tehtiin pienessä paniikissa ja tällä kertaa teimme pari vaihtoehtoista reitinvalintaa, joista voisimme valita matkan taittumisesta riippuen. Lähtöön piti taas kerran mennä hiukan kiireellä ja lähtöluvan tultua se kiire vasta alkoikin. Doc kiihdytti saman tien juoksuun, eikä meidän edellämme ollut kovinkaan montaa ennen ensimmäistä rastia. Ensimmäiselle rastille (22 jyrkänne) kiersimme tietä pitkin ja sitten mäen kaakkoisreunaa, kun osa porukasta lähti heti oikomaan pellon ja mäen yli. Saman tien huomattiin sekin ettei polkupyörä olisi kovinkaan paljon nopeampi, kun Jokiv ja Niilos nähtiin ensimmäisen rastin jälkeen lähdössä tielle. Seuraavalle rastille (56 kumpare) teimme lennosta reitinvalintamuutoksen, jonka järkevyyttä joutui heti punnitsemaan. Jalka kuitenkin nousi kevyesti ja pystyimme pitämään tiellä hetkittäin nelosella alkavaa kilometrivauhtia. Rasti löytyi mäen päältä helposti ja samalla vauhdilla lähdimme jatkamaan rastille 23 (kumpare). Kuusijärven kupeessa sijainnut kumpare (31) tavoitettiin sekin juosten ja ensimmäisen tunnin saldoksi kertyi kahdeksan kilometriä. Juosten liikkeellä olevia porukoita emme muutamaan rastinväliin nähneet, mutta pyöräilijöitä sitäkin enemmän. Osan kanssa etenimme aivan samaa tahtia, kun pyörän joutui jättämään kauemmas rastista ja tekemään isompia kiertoja rastien välillä. Rastilla 47 (ojien risteys) otettiin energiaa ja yritettiin hahmotella edettyä matkaa suhteessa jäljellä olevaan matkaan. Suuri sähkölinjantolppa kumpareella (39) ei aiheuttanut muuta vaivaa kuin kapuamisen mäelle. Tällä linjalla arvioimme myös maastoa ja etenemismahdollisuuksia itäisemmällä sähkölinjalla, jota olimme suunnitelleet kulkevamme yli neljän kilometrin matkan. Jälkikäteen vasta selvisi, että itäinen sähkölinja oli aika paljon haastavampi juostava. Kivi (44) löytyi vielä helposti ja ensimmäisen kahden tunnin saldoksi olimme keränneet 16 kilometriä. Jalat olivat vastaheränneen tuntuiset ja usko hyvään loppumatkaan oli korkealla. Samalla mieleen hiipi jo "kyllähän me tästä selvitään" -tunne, joka monesti on rikkonut koko loppusuorituksen.

Matkan edettyä vauhdikkaasti, päätimme napsia helpot kaksi pistettä kivirastilta (26), joka tehtäisiin pistona suunnitellulta reitiltä. Samalle rastille oli menossa pyöräilijä, joka jätti pyöränsä polunvarteen ja jatkoi juosten. Kun tiemme erosivat, niin sanoin vielä Docille toivovani pyöräilijän löytävän pelivälineensä, kun lähti aivan väärään suuntaan. Liki puoli tuntia myöhemmin ja perusteellisen maaston skannauksen jälkeen olin valmis myöntämään pyöräilijän mahdollisesti olleen oikeassa ja meidän valinneen väärän polun. Kun lopulta saimme itsemme kartalle, olimme niin kaukana rastista, ettei sille kannattanut enää lähteä. "Ei sitten tänäänkään saatu kakkosta" kuului pettyneen kumppanin lausahdus. Turha kiertely ja korkean mäen päälle nousu (rasti 54) saivat sykkeen nousemaan. Teimme päätöksen ottaa erityisen tarkasti seuraava väli. Mielestäni tulimmekin hyvin juuri oikeiden mäkien välistä, mutta oikeaa kumparetta, jonka molemmin kyljin oli korkeat jyrkänteet (58), ei vain löytynyt. Tässä pyörimme puolisen tuntia aivan tiedottomina olinpaikasta. Lopulta saimme ojasta kiinni ja suunnan rastille. Kommelluksesta oppineena aloimmekin tehdä ääneen tarkistuksia sijainnista, jotta kumpikin olisi kartalla ja saisi sanoa oman mielipiteensä reitistä. Kiveä (36) jouduimme kuitenkin hiukan pyörähtämään, mutta seuraavat rastit 52 (ojien risteys), 41 (kumpare), 46 (Suon etelälaita) löytyivät aivan putkeen. Hakuihin hukattua kilometrivauhtiakin saimme taas hinattua ylöspäin. Rastinvälillä 46 ja 51 (Sähkötolppa kumpareella) alkoi tulla hämärä ja Doc kaivoikin lampun repustani. Kun sovittelin juostessani lamppua päähäni, niin en huomannut kartan putoamista tielle. Seuraavan kerran tarkastaessani reittiä, huomasin kartan puuttuvan ja sain vetäistä tiellä pienen 300 metrin spurtin kartan hakemiseksi. Onneksi kartta löytyi ja matka sai jatkua normaalisti.

Sähkölinjalla pyrimme pitämään mahdollisimman hyvää vauhtia hankalasta alustasta huolimatta. Otimme aina juoksuaskeleita, kun se vain oli mahdollista. Tyykikylän porukka tuli tässä vaiheessa hyvällä sykkeellä vastaan ja aika pian tavoitimme Pirunvuoren Ponnistuksen Savon Raketin, joka sanoi kärsineensä huimauksesta ja pyrkivänsä kohti maalia. Mekin maltoimme ottaa muutaman kävelyaskeleen ja tankkailimme samalla energiaa. Sähkötolppa (33) oli, yllätys yllätys, linjalla ja se ei aiheuttanut ongelmia edes meille. Seuraavalla kahden kilometrin rastinvälillä kastelimme jo oikein kunnolla jalkojamme ja rastinottoon piti laittaa pimeyden takia otsalamput päälle. En ollut aivan varma rastin 50 rastinmääreestä ja etsimmekin ensin yksinäistä isoa puuta. Rasti löytyi kuitenkin jyrkänteiden välistä ja ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta luolasta tai kivimuodostelmasta. Kuka näistä tietää? Rastille 38 (kumpare) liikuttiin polkua pitkin hölkkäämällä ja samalla vauhdilla lähdimme polkua/tietä pitkin lammen rantaan (32). Kun muutama rasti oli taas saatu otettua ilman hankaluuksia, niin eikö seuraavalle välille sitten taas rankaistukin maalaisia oikein olan takaa: otin suoran suunnan etelään mäkien välistä ja ajatuksena kipaista tien yli rastille 40 (kumpare). Korkean hirviaidan tullessa vastaan, selvisi myös ettei moottoritien ylitse sovi mennä mistä tahansa. Aidan vierus oli liki mahdotonta edettävää ja jouduimmekin tekemään melkoisen lenkin ennen kuin pääsimme tielle ja moottoritien alituskohtaan. Rastipiste oli noin 200 metriä tieltä, mutta niin vain jouduimme ottamaan kolme kertaa vauhtia ennen kuin rastiheijastin vilahti otsavalon keilassa. Rastilta lähtökin oli hivenen vaikeaa, kun muutaman sadan metrin etenemisen jälkeen havahduin meidän juoksevan kapeaa peltotilkkua eteläänpäin, ulos kartalta. Onneksi virhe jäi "melko mitättömäksi höntyilyksi" ja löysimme ylistyspaikan moottoritielle. Tässä vaiheessa kumpikin oli sitä mieltä, ettei rastia 40 olisi edes kannattanut hakea.

Moottoritien jälkeen jätimme suunnitellut rastit 29 ja 27 väliin ja tavoitimme sähkölinjalle kohti rastia 57 (ojan mutka). Hiukan ennen rastia tuli metsäautotie ja päädyimmekin hakemaan ensin rastin 48 (suon kaakkoisreuna). Takaisin tulimme kolmihenkisen tiimin perässä, jossa etummainen kaveri käytti paikallistuntemustaan ja pieniä polkuja hyväksi. Olin aivan pihalla sijainnistamme, mutta niin vain ojan mutka (57) löytyi muiden jäljissä. Päädyimme ohittamaan lammen eteläpuolelta ja jouduimme aivan moottorintie laidassa olevan hirviaidan tuntumaan. Metsä oli todella tiheää ja se söi vauhdin aivan nolliin. Kun lopulta selviydyimme ryteiköstä pellon laitaan, niin vastaan tuli Lupus Extremen tiimi, joka kyseli reittiä rastille. Totesimme meidän käyttämän reitin olleen ainakin huonoimmasta päästä... Rasti 42 (kivi) piti olla helppo ottaa polulta, mutta mutta... useamman lähestymisyrityksen ja isomman porukan kanssa tehdyn haravoinnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä parasta mahdollista vauhtia kohti maalia. Otin suunnan länteen ja toivoin osuvamme mahdollisimman lähelle rastia 25 (rakennus), josta olisi loppumatka selkeää juoksua maaliin. Metsän osuus juostiin koko ajan, huolimatta siitä oltiinko ylä- vaiko alamäessä. Muutamassa kohdassa vilkaisin jäljellä olevaa aikaa ja totesin meillä olevan melkoisen kiireen. Jalat kasteltiin vielä kerran suoalueella, mutta tällä kertaa kylmä vesi ei harmittanut ihan niin paljoa. Pellon laitaan tullessa, huomasin meidän olevan noin 100 metriä sivussa ja se hoitui pienellä korjausliikkeellä. Leveä oja ylitettiin siltaa pitkin ja sen verran oli jo pää jäässä, että rakennusta piti etsiä muutama kymmenen sekuntia. Loppukiriin ja viimeiseen kahteen kilometriin oli aikaa vajaat 12 minuuttia. Doc juoksi edellä ja minä perässä. Jalat eivät olleet enää ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa, mutta urheasti tulimme koko matkan juosten maaliin. Doc jopa työnsi minua selästä pienen matkaa, joten Docin puheet hänen heikosta kunnostaan voitaneen viimeistään nyt unohtaa. Maalileimaus tehtiin noin minuutti myöhässä, mutta virallisia tuloksia odotellessa voimme vain arvailla aikaa. Matka on Docin Garminista vähän sinne päin ja meikäläisen Ambitista taisi mennä muisti täyteen :) Leimauksen jälkeen totesimme tehneemme kauden 2014 parhaan suorituksen tähän asti.

Päivän kartta & reitti:

Tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti kevään ja kesän koitoksia. Kuntopuolella ollaan hurjasti edellä viime vuotta, joten kaikki on mahdollista. Kotiin päästyäni rouva passitti samantien ottamaan särkylääkettä, koska hänen kokemuksensa mukaan levottomat jalkani juoksisivat seuraavan yön. Burana antoikin nukkua kohtuulliset yöunet.

Eväät: 3 kpl Herbalife proteiinipatukka
           1 kpl Marabou Starbar -patukka
           1 kpl Marabou Dubbel nougat -patukka
           1 kpl Valio Mustikkakeitto 2,5dl

Päivän plussat:

+ Hyvä tekemisen meininki
+ Hyvä juoksuvauhti / kerätyt kilometrit
+ Erinomaisen hieno ulkoilupäivä
+ Tasakokoinen kartta: neljä suoraakulmaa ja sopi hienosti A3-kokoiseen karttamuoviin :)

...ja päivä miinukset

- Kartan epäluotettavuus ja epätarkkuudet
- Keskeneräiseksi jäänyt suunnittelu
- Ongelmat suunnistuksessa
- Lidlin kompressiosukista kului kantapää liki puhki :(