Turhia toiveita - 2. Averian maraton 19.4.2014

"Miten sä voit olla noin hermona? Eiks se ole vaan maraton, mihin sä olet menossa?"

-Uninen ääni peiton alta

Alakerrassa sama meno jatkuu keskustelulla Manun (6v.) kanssa:

 

 "Minne sä olet isi menossa?"

-Isi menee juoksemaan maratonin.

"Ookkei...älä viivy isi kauan".

-huokaus- tällä evästyksellä ja kannustuksella sitten mennään.

 

 

Pääsiäislauantaina 2014, Toinen Averian Maraton, kolmastoista Averian kymppi.
Maraton virallisesti mitattu, noususumma 390m (epäv.). Yhtenä kierroksena.

Viime vuoden koettelemukset Averian maratonilta olivat sen verran unohtuneet, että olin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa tämän vuoden tapahtumaan mukaan. Alkuvuodesta oli vielä kovat suunnitelmat kasvattaa juoksumääriä ja parantaa hyvässä nousussa olevaa juoksukuntoa. Tammi-helmikuu meni kuitenkin ihan minimikilometreillä ja Averialle lähdettäessä pohjalla olikin ainoastaan noin 300 edettyä kilometriä. Tähän määrään piti jo laskea suunnistuksetkin mukaan. Kolme viikkoa sitten Loimaalla juostu TKR keräilymaraton antoi kuitenkin valonpilkahduksia jonkinlaisesta kunnon säilymisestä, kun juoksin maran pitkänä lenkkinä aikaan 3.42. Averian profiili on kuitenkin kaukana Loimaan melko tasaisesta maastosta.

Edeltävällä viikolla yritin tehdä muutaman kevyen harjoituksen ja aattopäivänä kävimme vielä koko perheen voimin Sappeella päättämässä laskettelukautta osaltamme. En tiedä, oliko tuosta laskettelusta ainakaan hyötyä Averian raskaissa ylämäissä. Olimme Docin kanssa sopineet tapaavamme lähtöpaikalla ja ehdimmekin vaihtaa pikaiset kuulumiset valmistautumisen ohessa. Doc ehdotti, että voisimme juosta alkumatkan yhdessä ja tämä ehdotus yhtälailla ihastutti kuin pelottikin Kapteenia, jonka juoksuvauhti on ihan eri planeetalta kuin Docin. Lähtöviivalla hakeuduimme porukan etuosaan ja paukusta lähdimme reipasta vauhtia liikkeelle. Vauhti tuntui heti varsin kovalta ja ensimmäisen kilometrin täytyttyä, huomasin aikaa kuluneen 4.15. Rauhoitin samantien nopeutta ja annoin Docin karata parinkymmenen metrin päähän. Toinen kilometrin veikin sitten jo aikaa 4.25 ja epäilin tässä vaiheessa maaliinpääsyä, jos vauhti ei rauhoittuisi huomattavasti. Ensimmäiselle juomapaikalle tultaessa Doc jarrutteli sen verran, että pääsimme jatkamaan yhdessä matkaamme. Herrakunnantietä juostiin muutaman askelen välein ja aina välillä Doc kääntyi kuin kiusoitellakseen hitaampaa kaveriaan. Aamupala tuntui vielä raskaalta vatsassa ja jalat tuntuivat kovin raskailta. Kaupantekijäisiksi oikea pohje ilmoitteli ihme tuntemuksia kohdasta, johon laskettelumonon yläreuna osuu. Manailin mielessäni edellispäivän mutkamäkeä, mutta vähitellen keväinen luonto vei huomion tuollaisilta joutavilta tuntemuksilta. Kilometrit oli hyvin merkitty ja laskeskelin aikataulun pitävyyttä noin kolmen ja puolen tunnin aikaan. Oma ennätykseni maratonilta on 3.35.11 ja vielä tuossa vaiheessa kuvittelin voivani parantaa sitä raskaasta reitistä huolimatta.

Lopentielle käännyttäessä liikenteenohjaaja sanoi eron kärkeen olevan kahdeksan minuuttia. Tuossa vaiheessa näimme toisena juoksevan espanjalaismiehen ja sijoituksemme olivat siis kolme ja neljä. Kaksi ensimmäistä juoksijaa olivat yleisessä sarjassa, joten huomasimme olevamme M40-sarjan kärjessä. Vaikka keskustelua ei tällä kertaa käytykään ihan totuttuun tapaan, niin ehdin kuitenkin itkemään pariin kertaan Docin alaikäisyyttä sarjaan: kaverihan ohittaa tuon maagisen neljänkympin rajapyykin vasta kesällä. Ylimmäistentie tuntui liki yhtä raskaalta kuin viimekin vuonna. Hetkittäin juoksimme ihan peräkkäin, mutta vähitellen Doc oli enenevässä määrin kymmenenmetrin karkumatkalla. Otimme puolivälin huollossa yhteisen geelin puoliksi ja aikaa ensimmäiseen puolikkaaseen saimme kulutettua 1.40. Geeli antoi lisävoimia ja onneksi olin laittanut järjestäjien laatikkoon Valion mustikkakeiton, joka löytyi 23 kilometrin huoltopaikalta. En ottanut heti keittoa, vaan odottelin sopivaa hetkeä sen nauttimiseen. 27 kilometrin miehittämättömällä huoltopaikalla otin mustikkakeiton sekä suolatabletin ja huuhtelin suuta vielä mukillisella raikasta vettä. Ohi ajavasta autosta tarjottiin useampaankin kertaan banaania, mutta tällä kertaa tarjottu eväs ei juoksijoille maistunut. Olimme suunnitelleet juoksevamme kolmeenkymppiin yhdessä, mutta jouduin päästämään Docin karkuun pari kilometriä liian aikaisin. Kun kolmenkympin huollon jälkeen lähdettiin alamäkeen, niin eroa oli jo reilut satametriä ja jalkani tuntuivat lyijynraskailta.

Viime vuoden vaikeimmat hetket koettiin juuri näillä kohdin, mutta tällä kertaa pystyin juoksemaan koko ajan. Alamäet sain rullailtua yllättävänkin rennosti ja ajattelin Jokiveen kanssa tehtyjen mäkitreenien todella kehittäneen askelta. Muutamin hetkin sain nautiskeltua maisemista, vaikka ajatukset maratonjuoksun järjettömyydestä keskeyttivätkin välillä unelmointini. Haaviston risteykseen sijoitetusta huoltopyödästä join juotavaa kuin turisti lomahotellin viinabuffetista. Kaadoin vielä ennen lähtöäni viimeisen mukillisen vettä päähäni. Vaikka vesi vilvoittikin hetkellisesti, niin se myös edesauttoi kaljun päälaen palamista aurinkoisessa kevätsäässä. Loppumatkan ylämäet söivät ensimmäisellä puolikkaalla saavutettua etua ja 3.30-aika karkasi koko ajan kauemmaksi väsyneen juoksijan ulottuvilta. Energiat alkoivat olla tosi vähissä, koska käsivarret alkoivat puutua ja jouduin ravistelemaan käsiäni useampaan kertaan. Doc oli aikoja sitten ohittanut edellä menevän espanjalaisen ja nyt mies oli minunkin näköpiirissäni. Sain tuosta kaukana näkyvästä hahmosta voimia loppukiriin ja kuvittelin kiristäväni loppua kohti, kun muut väsyvät...

Viimeiset jyrkemmät alamäet menivät yllättävänkin helposti ja sain rullailtua kevyesti alaspäin. Reidet eivät olleet ihmeissään alamäistä, vaikka ylämäet olivatkin hyvin lyhyttä askellusta. Maaliin käännyttäessä näin aukealla kaksikin perässä juoksevaa henkilöä, joten juoksunloppu tuli minun osaltani oikeinkin hyvään aikaan. Loppuaika 3.39.28 ei ollut aivan sitä mitä odottelin, mutta raskaalle reitille se on ihan hyväksyttävissä. Vaikka aika olikin hiukan pettymys, niin M40-sarjan kakkostila ja iso pokaali kompensoivat alakuloa (jos sitä nyt edes oli). Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään ja kesän pidempiä rogaining-haasteita.