Lauantaiaamuna kello herätteli 4:50, pikainen suihku, eväät kasaan ja jo perjantai-iltana valmiiksi tsekattu varustekassi matkaan. Pariksi oli tällä kertaa lupautunut kollegani Matti, jolla on pyöräily ja kuntosalitaustaa, mutta ei kokemusta suunnistuksesta tai juoksusta pidemmältä matkalta. Lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta tiesin Masan sotilastaustan sekä periksiantamattomuuden, joten reissuun lähdettiin hyvin fiiliksin. Otin Masan kyytiin Huittisista ja Jämille ajoimme navigaattorin ehdottamaa kruununaikaista härkäpolkua.
Olimme hyvissä ajoin perillä ja päätimme vaihtaa varusteet päälle ennen ilmoittautumista. Reitin suunnittelu jäi täysin minun harteilleni. Lähdin ajatuksesta, että etenisimme vähintään 6km tunnisssa eli yhteensä noin 30km. Pikaisella laskutoimituksella päädyin lähtemään kartan itäosaan, ainakin kuvittelin sieltä irtoavan enemmän pisteitä meille. Reitinsuunnittelun jälkeen poikkesimme hiihtoputken kahviossa aamukahvilla, sämpylällä ja pullalla. Kahvipöydässä vaihdoimme kuulumiset Sähkönippu-tiimin kanssa. Ennen lähtöä ehdimme vielä sanailla Tyykikylän Bluesin salskeiden urheilijanuorukaisten kanssa.
Lähtökarsinassa Masa arveli jaksavansa juosta 2 - 2,5 tuntia! Mitä v*****! Oltiinhan me jo ennen ilmoittautumista puhuttu reissun kestävän 5 tuntia! Lisäksi huomasin Tyykikylän Bluesin olevan lähtökarsinan toisella puolella ja epävarmuus oman reitin suhteen alkoi hiipiä mieleen...Lähtömerkistä alkoi hirmuinen ravi ja suunnitelmat varovaisesta alusta jäivät ilmeisesti lähtökarsinaan. Ensimmäiset rastit järjestyksessä 31-35-45-38, nämä juostiin lähes yhdessä letkassa. Vielä rastilla 49, joka oli ensimmäinen juomarasti, oli jonkin verran ruuhkaa. Tämän jälkeen päästiinkin tekemään omaa suoritusta. Rastit 71-65-83 löytyivät ongelmitta. Ensimmäinen tunti oli täyttymässä ja olimme edenneet 9km eli reilusti enemmän kuin alkuperäinen suunnitelma. Juoksimme myös metsässä ja ylämäissä, joten virtaa oli vähintäänkin riittävästi. Rastit 84-73-61 samalla vauhdilla ja seuraavaksi ensimmäinen extrarasti (53). Juomarastilla 44 maltoimme sentään pysähtyä tsekkaamaan juomatilanna. Kaivelin pysähdyksen yhteydessä graham-lihapiirakan syötäväksi juostessa. Tässä vaiheessa tällainen vähän tyhmempikin kaveri alkoi funtsia jaksamista koko 5-tunnin ajan, mutta ilmeisesti lihiksen täyttämä vatsa viestitti aivoille että anna mennä, ANNA MENNÄ! 56-72-52 samaa kyytiä. Todella märän avosuon sentään ylitimme kävellen.
Vaikeudet alkoivat, kun kilpailuaikaa oli kulunut 2:10. Gps:n mukaan olimme kahden tunnin kohdalla edenneet 18km, joten vauhtia oli ollut vähintäänkin riittävästi. Yht'äkkiä täydestä vauhdista Masa jännittyy kaarelle ja päästää infernaalisen voihkaisun: Ai s**tana! Molempiin pohkeisiin iski samaan aikaan megalomaaninen kramppi. Vaihdoimme juoksusta ripeään kävelyyn ja tein samalla suunnitelmia ja laskelmia loppumatkan rasteista. Koska olimme reilusti aikatauluamme edellä, niin päätin että otamme pari ylimääräistä rastia: rastin 62 jälkeen napsimme myös rastit 80 ja 69. Masa venytti pohkeitaan aina kun mahdollista sekä poikkesi puskissa, koska uutena vaivana neste ei imeytynyt. Koska itse en ole tuosta vaivasta ikinä kärsinyt, niin suolatabletteja ei mukana ollut. Masa otti geeliä tiuhaan tahtiin ja karrikoiden voisi sanoa, että hyvää vauhtia eteneminen oli hetkessä vaihtunut pyhään kolmiyhteyteen Masa venyttelee, Masa imee geeliä ja Masa käy puskissa :)
Seuraavaksi suuntasimme suunnitelman mukaan 40-39-36. Tähän ennalta suunniteltu reitti loppui ja alkoi "jatkoaika". Masa liikkui hyvää vauhtia kävellen, mutta juoksu ei onnistunut kuin muutaman askeleen. Juomareput alkoivat olla lopuillaan ja suuntasimmekin rastin 43 kautta juomarastille 51. Aikaa oli jäljellä melko tarkasti tunti ja tarkoituksena olikin suunnata maaliin parin rastin kautta. Nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja tein päätöksen hieman pidemmästä reitistä, jolla keräisimme vielä viitisenkymmentä pistettä enemmän. Rastille 54 menimme polkuja pitkin, siitä rastille 50 ja aikaa niin vähän jäljellä, että pian olisi kiire! Oli todella vaikeaa arvioida juoksukyvyttömän etenemisvauhtia. Olisin halunnut ottaa vielä rastit 34 ja 32, mutta Masan ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa: nyt maaliin ja äkkiä! Tyydyimme rastiin 32, koska se oli suoraan reitillä maaliin.
Maalissa olimme ajassa 4:56:19 eli juuri sopivasti. Matkaa kertyi erinomaisesti 35,2km ja keräsimme pisteitä 1468. Sijoituksemme maalissa oli 24/69. Ei ollenkaan huono, kun ajattelee kollegan valmistautumista kisaan.
Onnistumisia: + Edetty matka lopun ongelmista huolimatta
+ Upea 5-tuntinen, hienossa kangasmaastossa
+ Oma jaksaminen, varustus ja eväät
+ Suunnistus
+ INOV-8 säärystinsukat pitivät kaiken roskan pois kengistä, sehr gut!
Kehityskohteita: - Reitinsuunnittelu!